Kuningaskalastaja ja leijonan silmät

Sauli presidentiksi

2012-01-06T22:40:00.006+01:00

Venäjän vaaleista kertova juliste kehottaa valitsemaan tulevaisuuden. Suomen presidentinvaaleissa on myös kysymys valinnasta menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Mikä mahtaa ehdokkaissa olla tulevaa, mikä mennyttä? Vaikuttaa siltä kuin pelottelulla ei olisikaan enää samaa valtaa kuin ennen, ei pelota NATO, ei Venäjä eikä muutkaan surmansuut. No ehkä Euro hieman.

Pitää uskaltaa keskustella asioista. Lippos-Paavon reaktiot, jotka vielä kymmenen vuotta sitten herättivät turvallisuuutta, tuntuvat vain menneen ajan äksyilyltä. Väyrys-Paavon altavastaajuus on alkanut tuntua taas normaalilta, hän sanoo, ja koska hänellä ei ole valtaa, hänen sanomisensa eivät ole niin autoritaarisia, vaan joskus jopa sympaattisia. Niinistö on pätevöitynyt presidentiksi sekä uhmaamalla luonnonvoimia Thaimaassa että Eduskunnan kanslian hulvatonta rahankäyttöä. Ehtisikö Lipponen vielä ennen vaaleja samaistua johonkin altavastaajaan, ja pääsemään niin kansan kanssa samalla aaltopituudelle?

Ruotsista katsottuna vaalit herättävät hyvin vähän intohimoja. Kyllä noista ehdokkaista kuka tahansa meidän hallitsijamme voittaa. Meidän on turha diskuteerata hallitsijan villistä nuoruudesta, puolison kiinnostuksesta plastiikkakirurgiaan tai nuorison heikosta työmoraalista. Sillä ei vain ole mitään merkitystä. Emme äänestä hallitsijaa linnaan edes kerran vuosisadassa, pikku Mäntyniemen isännyydestä kisataan vähän väliä. Alamaisten on turhan päivitellä, että pian kun Victoria on estynyt hoitamasta hallitsijan tehtäviä, hänen tilalleen astuu velipoika tositeeveetähtipuolisoineen.

Presidentin vaalien saama huomio harhauttaa ajattelemaan, että olisi kyse suurestakin vallankäyttäjästä. Mutta oikeastaan tärkeintä tehtävässä on julkisuuden hallinta. Ei saisi turhautua, vaikka valtaa ei ole ja media ottaa epäoleellisia asioita käsittelyyn. Kamerat seuraavat jokaista askelta, yksityiselämää ei ole. Ja nyt kun tarkemmin ajattelee, parhaat edellytykset tehtävän hoitamiseen olisivat Saulilla. Mutta olisiko Adam halukas muuttamaan Mäntyniemeen?

Nevan rannalla

2012-01-05T21:57:00.006+01:00

Marraskuisena pakkaspäivänä Vasilinsaaren ranta lainehti morsiuspuvun helmoja, auringonsäteet heijastuivat kultaisista katoista vaikka taivas oli tummien pilvien peittämä. Pietari esitti taas parastaan, vaikka parhaimmillaan se on kesällä tai ehkä maaliskuun auringossa, kun kostea ilma kanavien yllä värjäytyy oranssinpunaiseksi.

Kävelyä Nevan rannoilla, lounas kiinalaiseksi muuttuneessa ennen gruusialaisessa ravintolassa, ikonikirjan hankkiminen aidosta venäläisestä kirjakaupasta. Muistelin vuosia, jolloin kävin Pietarissa monta kertaa vuodessa. Nyt ilmapiiri oli lähempänä neuvostoaikoja kuin vuosikymmen sitten. Jos vaikka Venäjä olikin vapautunut kommunismin alta, se oli myös luovuttanut osan vapaudestaan pois. Aukiot olivat tyhjiä, vaikka vaaleihin oli enää viikko aikaa. Ainoastaan yhtenäisen venäjän vaalimainos Nevan rantakadulla kieli meneillään olevasta vaalikamppailusta.

Sen visiitin perusteella ei pystynyt ennakoimaan tulevien vaalien lopputulosta, kun itse taistelu käytiin taas kerran sosiaalisessa mediassa. Vaikka näkihän niistä vaalipäivän haastatteluista, että ihmiset uskaltautuivat äänestämään valtapuoluetta vastaan. Jopa periferian kotiäänestyksistä tehdyissä uutispätkissä oli vapaiden vaalien tuntua, ja vaalivirkailijat hoitivat tehtävänsä täsmällisesti, mihin ne äänet sitten matkalla joutuivatkin.

Olisi ollut monta paikkaa, mihin mennä. Dostojevskin kotimuseo, Anna Ahmatovan kotimuseo, Aleksanteri Nevskin hautausmaa, Eremitaasi, ja ties mitä kaikkea muuta. Mutta kun Pietari on nähtävyys jo itsessään, jo pelkästään sillankaiteita ihailemalla saa päivän kulumaan.

Uuteen vuoteen

2012-01-04T19:07:00.008+01:00

Hyvää vuoden jatkoa kaikille blogiini löytäville! Kiitos myös kaikista mukavista tervehdyksistä joulun aikaan.

Vuosi vaihtui tähtisateen alla, iloisessa seurassa, pikkupakkasessa. Yli vuorokauden sähkökatkolla tehostettu maalaisjoulu sai jatkokseen urbaanin uuden vuoden vastaanoton. Tukholman kaupunkin ilotulitteet ammuttiin suoraan kotiamme kohti proomusta Saltsjön keskeltä. Kohti tulevat isot ilotulitteet olivat vaikuttavia.

Tukholmassa kansa kerääntyy Slussenille vuodenvaihdetta juhlimaan, ja silloin siellä omien ilotulitteiden ampuminen on kielletty ja liikenne on ohjattu muuta kautta. Kaupungilla näkyi muutamia ilotulituksia, mutta ne näyttivät sen verran taidokkailta, että varmaan asialla olivat majoitusliikkeet ja muut ammattilaiset. Me olemme jo Nackan puolella, jonne ilotulituskielto ei ulotu, joten lähistöllä hieman räiskittiin taloyhtiöiden kielloista huolimatta. Täällä on näköjään tullut muodiksi lähetellä ilmaan thailyhtyjä, niitä, joita tsunamin uhrien muistoksi sytytettiin Khao Lakin rannoilla.

Sähkökatkosta minulla ei ole syytä valittaa, kynttilänvalossa leipomani karjalanpiirakat ja lanttusupikkaat onnistuivat paremmin kuin useimmat sähkövalossa tuottamani leivonnaiset. Oli kai helpompi keskittyä, kun mikään viihdelaite ei vienyt huomiota. Hidasta ruokaa, kaikkine vaiheineen prosessi kesti ainakin neljä tuntia, mutta mitä muutakaan sitä olisi puolipimeässä tehnyt. Hirsitalo on muuten parhaimmillaan oikeilla kynttilöillä valaistuna, mutta ei siellä silloin mitään näe. Onneksi on otsalamppu.

Saimaassa riitti vettä, ja vesi oli vapaana. Toista oli edellisenä jouluna, vettä riitti silloinkin mutta jäätä olisi saanut sahata pitkään vettä avannosta saadakseen. Pitkästä sähkökatkosta huolimatta pirtti pysyi lämpimänä, eivätkä edes pakasteet ehtineet sulaa. Meidän järjestelmämme ei siis ole niin haavoittuva, ettemmekö pärjäisi pitempäänkin ilman sähköjä. Selviytymistaitomme joutuvat vielä testiin, taloomme vievä sähkölinja kulkee keskellä äskettäin harvennettua metsää, jossa nytkin on myrskyn kaatamia puita siellä täällä.

11.11.11

2011-11-11T22:36:00.004+01:00

Perhe oli saanut vauvan, terveen lapsen dramaattisten vaiheiden jälkeen. Sodan keskeltä paenneina he osasivat arvostaa olosuhteitaan, turvallista ympäristöä ja huonetta vastaanottokeskuksessa. Perheen isä tuli toimistolleni hoitamaan asioita, hän kertoi että olisi mielellään tuonut vauvan nähtäväksi, mutta kun matka oli niin pitkä. Lohduttelin, että meillä Suomessa jotkut sanovat, ettei kastamatonta lasta pidä kuljetella. Siitä päästiinkiin asiaan.

Hän ja hänen vaimonsa ovat kristittyjä, perheen muut lapset on kastettu vauvoina. Nyt heille on sanottu, ettei lasta voi kastaa, koska heillä ei ole oleskelulupaa Suomessa. Puheesta ymmärsin, ettei tälle isälle kaste ole nimenanto- ja kakunsyöntitilaisuus vaan ihan sitä mitä sanassa sanotaan. Aloin selvittää asiaa, koska kirkon käytäntö evätä kaste kristityiltä seurakunnan puuttuessa tuntui väärältä ja syrjivältä.

Keskustelin asiasta rovastin kanssa eräässä sukumme monista kastejuhlista. Hän perusteli kirkon kantaa. Eivät he voi kastaa, koska täytyy olla seurakunta, johon lapsi kirjataan. Samalla hän epäili, että kasteeseen vedoten joku voisi vaatia saada jäädä Suomeen asumaan. En lausunut ääneen epäilyäni, ettei maallisen valtakunnan avaimia noin vain sisäasiainministeriöltä napata. Onneksi lähipiiristä löytyi muunlaisiakin, kirkon järjestyksen kannalta ongelmallisia mutta pastoraalisesti ymmärrettäviä mielipiteitä asiasta. Sinä keväänä virittelin asiaa, ja sitten se unohtui. Kunnes tuli tänään mieleen.

Kirkolliskokous on tämänpäiväisellä päätöksellään mahdollistanut seurakunnan jäsenyyden seurakunnan toiminnassa mukana oleville, joilla ei ole oleskelulupaa Suomessa.

Odessa ja Bosporinsalmen yö

2011-10-24T14:26:00.016+02:00

Syksyn etenemisen katkaisi viikon risteily Istanbulista Mustanmeren satamien kautta Kreetalle. Olen ihmetellyt toisten intoa rauhalliseen risteilymatkustamiseen, mutta alan ymmärtää. Kun laiva irtoaa satamasta, nähtävyyksiä ei enää ahnehdita, ei ryntäillä viime hetken ostoksille eikä lähdetä etsimään ravintolaa. Kun on tarpeeksi maailmaa kiertänyt, ei ole suurta seikkailunnälkää, vaan voi iloisesti nauttia karjalanpiirakoita aamiaisella ja arvuutella murteen perusteella mistä päin Suomea kanssamatkustajat ovat.

Matkalla sai nähdä vilahduksia Euroopan kehittyvien demokratioiden satamakaupungeista. Konstanta ja Varna eivät vielä olleet karistaneet yltään kommunistisen ajan varjoa, joka kummallisesti väijyi ihmisten kasvoilla ja katujen varsilla länsimaisista merkkivaatteista ja kauppaketjujen kylteistä huolimatta.

Odessa hurmasi, entisten aikojen loistoa oli tallella, joskin sitä oli myös restauroitu takaisin, ja jos jossain oli rappiota, se ei näkynyt meille. Kaupunki huokui kulttuuria, taidemuseon aarteet ja oopperan ikkunoista kuuluva musiikki vakuuttivat taiteen tasosta. Elokuvan harrastajat tallasivat Potemkinin portaita hartaina. Moni meistä vannoi palaavansa sinne.

Toinen matkan kohokohta oli aamu Bosporin salmella, redillä vuoroaan odottavat laivat, sumu ja auringon kiertyminen Aasian puolelta salmen ylle. Olen yrittänyt nyt muutaman tunnin saada aamuhämäräisiä kuviani näkymään videona, mutta en nyt keksinyt muuta keinoa kuin linkkinä, jonka kautta voi käydä katsomassa millaista siellä oli. Tekijänoikeudelliset kanteet musiikin käyttämisestä voi lähettää kommenttilootaan, mutta en vaan voinut vastustaa kiusausta.

Vihamielisille vesille

2011-09-25T13:51:00.005+02:00

Ajateltiin lähteä risteilylle Mustanmeren maisemiin. Monta maata ja kaupunkia yhden viikon aikana, illat ja yöt sujuisivat mukavasti laivassa, ja aamulla olisimme taas uudessa satamassa. Istanbulissa iloiset mattokauppiaat huutelisivat "mita kuulluu" huutojaan meille suomalaisille, ja yhdessä välietapissa Odessassa kansojemme välinen ystävyys olisi taattu, ei ole helppoa olla Suuren Venäjän kainalossa.

Mutta sitten. Mitenköhän Bulgarian ja Romanian rajatarkastajat meihin suhtautuvat? Laivassa on tietysti Suomen lippu perässä liehumassa, että pitkästä matkaa näkyy kuinka me Euroopan integraation sabotoijat lähestymme rantaa. Ei hyvä. Kunnon rajatarkastus, itsehän me suomalaiset sitä halusimme. Kun ollaan niin korruptoituneita niin varmaan olette valmiit maksamaan vähän ylimääräistä, vai mitä? Onneksi olemme EU-kansalaisia, maahan pääsy on yhtä varmaa kuin romanikerjäläisellä.

Bosporin salmen jälkeen pääsemme Kreikan vesille, Aigeijan meri välkkyy ja edessä on rantautuminen Kreetalle. Mielessämme kymmenen vuotta sitten tehdyn edellisen matkan muistot odotamme miellyttäviä kohtaamisia kreikkalaisten kanssa. Ai Suomesta - seuraava asiakas! Vain käteinen kelpaa! Näinä aikoina ei ole helppoa olla suomalainen eikä Ruotsin passia ole tullut hankittua.

Miten harmittomasta tuulipukukansasta väinämöishattuineen ja lypsyhuiveineen tuli Euroopan jarrumies? Vastaus on yksinkertainen. The Finns. Sellaisia ne ovat.

Elämysmatkalla Öölannissa

2011-09-24T20:42:00.007+02:00

Kesästä jäi mieleen ainakin lintujen rengastus Ottenbyn lintuasemalla, joka oli ystävän kanssa tehdyn Öölannin retken pääkohteita, ei vähiten Taviokuurnalta saadun vihjeen vuoksi. Päivä oli sateinen, hanhia parveili taivaan täydeltä ja tungeksi luodoilla. Sää ei suosinut lentoa Itämeren yli myöskään lintujen valokuvaamista.

Lintuasema tarjosi matkailijoille sadepäivän huviksi tutustumista lintujen rengastukseen. Rengastettavan linnun matka vapaudesta rengastajan käsiin kulkee isosta verkkohäkistä asteittain pienenevään tunneliin, josta se lopulta poimitaan mustaan läpinäkymättömään kangaspussiin. Oikeita lintuja emme saaneet ulkoa pyydystettyä, joten meille demonstroitiin prosessi keltaisella kylpyankalla.

Kun sitten rengastuspöydän ympärillä vertailimme erikokoisia renkaita, joista joutsenen jalkaan sopivan oli suurin, yksi lintuaseman työntekijöistä toikin oikean linnun. Oppaanamme ollut nuori kesätyöntekijä ryhtyi tunnistamaan lintua, mutta ei se ollutkaan aivan yksinkertaista. Ei ollut ollenkaan selvää, oliko kyseessä keltavästäräkki vai vain muutaman kerran lintuasemalla tätä ennen tavattu sitruunavästäräkki. Paikalle haettiin kokeneempi rengastaja. Löydettyään oikean lintupussin, ei siis kylpyankkaa, hän punnitsi ja suki lintua, tutki siipiä ja sulkia, muutama höyhen irtosikin.

Mutta ei vieläkään ratkaisua linnun lajista. Lintuaseman työntekijöitä kerääntyi rengastuspöydän ympärille, siipiä leviteltiin ja räpistelevää lintuparkaa kävi jo sääliksi. Tilanteen pelasti sängystä kesken iltapäiväunien kiskottu lintuaseman johtaja. Kyllä, kyseessä on sitruunavästäräkki. Kuinka paljon opimmekaan lintujen rengastuksesta ja lintuaseman työntekijöiden nokkimisjärjestyksestä.

Väistä vaaraa

2011-01-15T13:21:00.008+01:00

Viime aikoina lumitöiden määrä ja laatu täällä Tukholman seudulla on ollut riittämätön. Ortopedien työaika kuluu liukastumisten uhrien hoidossa, eikä liukkailla ja kuhmuraisilla jalkakäytävillä ole mukava kävellä. Kulkuväylät ovat myös kaventuneet niin, että kun täällä ei muutenkaan paljon vastaantulijoita väistetä, niin se joka pelkää yhteentörmäystä joutuu helposti hangen puolelle. Olen muuten ilmeisesti jollain tasolla sopeutunut tähän Tukholman väistämättömyyskulttuuriin, en tule enää ylikävellyksi. Sitä vastoin jo vuosia sitten takaisin Suomeen palannut poikani valitti joulun alla näkymättömyyttään vastaantulijoille Södermalmin liukkailla kujilla.

Ehkä väistämättömyyteen on looginen selitys. Sekä Tukholmassa että Helsingissä kaikkein kohtalokkaimmaksi vaaraksi on osoittautunut katolta putoava tavara, oli se sitten jään, lumen tai lapion muodossa. Järkevä ihminen osaa laskea, että kolmesta riskistä kaikkein vaarattomin on vastaantulijaan törmääminen. Jalkoihinkin pitää katsoa, koska murtuman parantuminen ei koskaan ole varmaa. Kun etsii tukevaa jalansijaa jään ja lumen seasta ja samanaikaisesti väistelee katolta putoavaa lunta ja jääpuikkoja, on luonnollista, ettei vastaantulevan liikenteen huomioimiseen jää aikaa.

Lokakuisella Lontoon matkalla ystävän kanssa vietimme iltoja tukemalla katoavaa kansanperinnettä eli pubeja. Eräässä pubissa luimme päivän lehdestä jutun, että eräs 48-vuotias perheenäiti oli kesällä saanut naapuripubin terassilla kukkaruukun päähänsä ja makasi vieläkin tiedottomana läheisessä St Maryn sairaalassa. Tultuamme tietoiseksi riskistä me kaksi perheenäitiä emme enää pystyneet varauksetta ihailemaan pubien seinillä ja katossa riippuvia kukkaistutuksia, vaan istumapaikan löydyttyä tarkastimme, ettei ympärillä varmasti ollut heikosti kiinnitettynä kukkaruukkuja, lamppuja, miekkoja, kilpiä ja muuta rekvisiittaa. Ilman lehtijutun lukemista olisimme saattaneet tehdä juuri päinvastoin, eli asettua pahaa aavistamatta kaikkein isoimman riippukasvin alle.

Silmänruokaa

2011-01-14T00:22:00.006+01:00

Eilen illalla katsoin elokuvan, ja vain katsoin. Muutaman vuoden takainen Maria Larssons eviga ögönblick, suomennettuna Ikuiset hetket, tuli televisiosta. Alkuun yritin myös kuunnella repliikkejä, mutta kun ainut jonka puheesta sai jotain selvää oli ruotsalaisen näyttämötaiteen tähti Mikael Persbrandt, päähenkilön renttu mies, niin ei siitäkään ollut niin väliä. Vikaa oli sekä äänentoistossa, artikulaatiossa että arkikielen kuullun ymmärtämisessä. Keskittyminen ainoastaan elokuvan visuaaliseen ilmaisuun tekikin katsomisesta elämyksen.

Maria Larsson elää edellisen vuosisadan vaihteessa ison perheen äitinä, ja hän voittaa arpajaisista kameran. Tarina seuraa perheen lisääntymistä, miehen renttuilua kunnes hänestä tulee kuljetusliikkeenomistaja, ja Marian, suomalaissyntyisen työläisnaisen, kehittymistä valokuvaajana. Elokuva on myös hieno aikakauden kuvaus.

Elokuva oli kuvattu seuraamaan näkymiä valokuvaajan silmin . Kamera haki kuvakulmia, varjoja, valoja, asetelmia ja pysähtyi ikuistamaan hetken. Monta kertaa elokuvan aikana mietin, onkohan päähenkilöllä mukana kamera, tästä saisi hienon kuvan. Nyt tuntuu kuin elokuva olisi filmirullana jossain mielenkuvajaisessa, ja lähtee heti kelautumaan, kun alkaa muistella elokuvaa. Onneksi ei tarvitse tyytyä mielikuviin, nauhoitin leffan myös.

Uutuudenviehätystä

2011-01-12T21:29:00.006+01:00

Rakentaminen on nyt ohi, tältä erää. Vain muutaman korjaus ja asennus. Autotalli on vielä toivomuslistalla, sille on jopa rakennuslupa ellei se jotenkin raukea itsestään. Mutta ensi kesälle toivon päiviä, jolloin ollaan kotona joku arkipäivä aivan omalla porukalla, ilman että kukaan naulaa, kaivaa, raivaa, maalaa tai säätää ympärillä. Tämä Ruotsin kerrostaloasunto on uudella tavalla rentouttava. Aivan valmis asunto, huonekalut asettuneet paikalleen, kaikki ratkaisut tehty. Voi katsella ympärilleen ilman että ajatukset harhautuvat verhojen valintaan tai muuhun ongelmanratkaisuun.

Ei ettenkö nauttisi upouudesta talosta. Vaikka paikka olikin ollut kesämökkimme, elämme ensimmäistä talveamme siellä. Vertailemme entiseen taloomme. Uudenvuoden päivänä mies vihdoin ryhtyi työstämään Saimaan lähes puolimetristä teräsjäätä joululahjaksi saamallaan jääsahalla. Vanha talomme oli joen rannalla, jäälle ei koskaan uskaltanut mennä ja avanto syntyi suojasäällä itsestään. Saimaan jään murtaminen vei tunteja.

Jokeen laskeuduimme kätevästi laiturin alla olevalle kivelle astuen ja yhtä vaivattomasti kiven kautta pääsi takaisin laiturille. Nyt hyppäsin avantoon, jossa oli vettä kainaloihin asti ja jään reunat ulottuivat hartioiden tasolle. Heti avantoon päästyäni aloin ponnistella takaisin jäälle, yritys onnistui, mutta paniikin piirteitä tilanteessa oli. Edellisessä paikassa avannosta noustuamme kiireellä palasimme saunaan lämmittelemään. Saimaasta noustuamme jäimme avannon laidalle ihmettelemään, ettei ole yhtään kylmä.

Aikaisemmassa talossamme aura-auton käynti tarkoitti pihatien tukkimista. Ei auttanut valittaminen tienpitäjälle, vaan kotiin päästäkseen oli otettava lapio käteen ja pilkottava jäinen aurausvalli lapiolla käsiteltävän kokoisiksi paloiksi. Uudessa talossamme pihatie ja piha on käyty auraamassa heti ensimmäisten isompien lumisateiden jälkeen, aivan pyytämättä.

Kaikkein suurimmalla piste-erolla uusi talo voittaa vanhan keittiön käytännöllisyydessä ja tilavuudessa. Ehkä siitä vielä oma postaus, kun tämä kirjoittelu on saatu alkuun.

Helmi 1923-2011

2011-01-12T21:00:00.002+01:00

Loppiaisiltana miehen puhelin soi epätavalliseen aikaan. Vaikka suruviestin tuloon oli valmistauduttu ja tyynnytty, rakkaan ihmisen elämän päättyminen, sen lopullisuus ja haikeus koskettaa. Kiitollisina muistamme.

1.1.11

2011-01-01T12:03:00.002+01:00

Onnellista Uutta Vuotta 2011!

10.10. 10:10

2010-10-10T10:10:00.003+02:00

Täytyy postata jotain tuon hienon numerosarjan vuoksi. Blogin elvyttäminen aloitettakoon myös tällä avauksella. Saa nähdä herääkö henkiin.

Äidin päivä

2010-05-08T21:43:00.007+02:00

Äitienpäiväviikonloppu kuluu kolean sateisessa Ruotsissa, mutta onneksi sisätiloissa Amnestyn vuosikokouksessa. Tänään pohdimme muun muassa, miten Sierra Leonen sisarosasto saisi poistettua maasta äitiyskuolleisuuden. Kansanuskomuksen mukaan kun nainen tulee raskaaksi, esi-isät alkavat kaivaa hänelle hautaa. Hauta peitetään kahden viikon kuluttua synnytyksestä. Jos siihen asti selviää hengissä raskaudesta ja synnytyksestä, henget eivät olekaan voittaneet.

Joka kahdeksas nainen kuolee raskauden tai synnytyksen yhteydessä Sierra Leonessa. Riskiltä suojautumiseen ei ole keinoja, eikä se aina edes kannata. Naiset ovat omaisuutta, perheen talous turvataan naittamalla tytär mahdollisimman nuorena, viis hänen elämästään. Myös tytön kannalta aikainen naimisiin joutuminen voi olla pienempi paha kuin jäädä perheen harmiksi ja ilman avioliiton suojaa. Karmein juttu tänään taisi olla maininta ympärileikkauksesta vahingollisena käytäntönä, jonka tekemättä jättämisen paljastuminen voi olla vielä vahingollisempaa. Jätän nyt kuitenkin yksityiskohdat vihaisen lapsenpäästäjän toimenpiteistä kertomatta.

Vaikka olen pinnistänyt lapseni maailmaan Mikkelin keskussairaalan puhtaanvalkoisten lakanoiden keskellä, en ole voinut välttyä sen tiedostamiselta, miten vaarallisia raskaus ja synnytys voivat olla sekä äidille että lapselle. Entä sitten, kun koulutettuja kätilöjä ei ole kuin päivämatkan päässä, ei puhtaita lakanoita, ei edes sänkyä. Entä kun äiti on silvottu, alaikäinen ja hiv-positiivinen? Näiden mietteiden keskellä en keksinyt parempaa tapaa mielen nostamiseen kuin shoppailla turvallisia alkuja uudelle elämälle Worldvisionin kautta. Onnea kaikille äideille, myös tuleville!

Keittiön mutkainen matka

2010-04-10T10:48:00.000+02:00

Domuksella oli keksitty lähettää keittiökalustekuorma puoliperävaunurekalla mökkitien päähän lumien ja rakennustarvikekasojen keskelle. Koska rekka oli jo valmiiksi tullut väärästä suunnasta ja kääntymään mahtuminen pihamaalla oli epävarmaa, kokeneen oloinen kuljettaja päätti lähteä peruuttamaan melkein kilometrin matkan isommalta tieltä pihamaallemme. Vielä enemmän aikaa olisi kulunut, jos kuormaa olisi lähdetty purkamaan lähimpään terminaaliin.

Ajoin rekan edellä rakennukselle, mutta kun pihassa ääni ei alkanut lähentyä, lähdin tutkimaan mitä on tapahtunut. Kuvittelin, että rekkakuski olisi huomannut tehtävän mahdottomaksi, ja lähtenyt suosiolla kohti kaupunkia, mutta ei, perävaunu oli kolmannen hankeen koukkauksen jälkeen jäänyt pysyvästi puoliksi metsän puolelle.

Ketjujen virittelyn, hiekottamisen ja monen tiellepaluuyrityksen jälkeen oli ryhdyttävä hankkimaan apua paikalle. Ensimmäinen mieleen tullut traktorikuski vastasi Kuopiossa, toinen ei vastannut, kolmas oli juuri lähdössä kaupunkiin, mutta tiesi neuvoa neljännen. Tämä sitten saapui luistelukenttää auraamasta, tilanteen ennakoiden etukauhassa hiekkakuorma, jonka sitten levitti traktorille kitkaksi, ja sen tehtyään nykäisi rekan tielle.

Rekkakuski jatkoi sinnikkäästi peruuttamista, vain muutaman kerran piti palata takaisin ja suunnata perävaunu uudelleen. Mutkat menivät hyvin, mutta pihaan kääntyvässä tienhaarassa etupyörä putosi tieltä. Ennalta viisaasti traktorikuskia ei oltu laskettu vielä lähtemään kotiin, nyt hän kiersi Valtrallaan metsän kautta rekan taakse ja nykäisi nupin takaisin tielle.

Rekan perässä kävellessämme tuli samalla uudistettua tuttavuus muutama vuosi nuoremman koulukaverin kanssa. Käytiin läpi lasten ja kotieläinten määrä, tuotantosuunta ja muut tärkeimmät asiat noin kolmenkymmenenviiden vuoden ajalta. Kuusi lasta, seitsemänkymmentä päätä, maidontuotanto, ei ihmeempiä. Pyysin lähettämään laskun, jonka sitten toimitan edelleen keittiökalusteiden valmistajalle. Sen ymmärrän, että kattoristikot pakataan puoliperävaunurekkaan, mutta että keittiön kaapit, no way.

Näkyvät tytöt

2010-03-21T22:12:00.000+01:00

Kukaan ei lainaile kenkiäni, vaatteitani, meikkejäni tai muutakaan naisenelämään liittyvää. Kylpyhuone ei pysy varattuna tuntitolkulla, lavuaarista ei tarvitse pestä kuin omia meikinjäämiä. En saa naisen asiantuntemukseen pohjautuvia rehellisiä joskus jopa julmia kommentteja ulkonäöstäni, pukeutumisestani ja vanhenenemistani. Äiti-lapsi-laatuaikaa ei vietetä lomamatkalla shoppailun vaan virvelöinnin mekkaan. Sellaista on elämä, kun ei ole omia tyttäriä.

Poikien äidin ostoskierros arvostellaan nopeuspisteillä, eikä tavaroistani lainailla muita kuin tietokonetta ja kännykkää oheislaitteineen. Keskustelemme musiikista ja bändeistä, ehkä laulajan tyylistä ja äänenväristä, mutta ei koskaan silmienväristä. Radioasema vaihtuu rockiksi ja volyymi nousee heti automatkan alkajaisiksi. Pojille vaatteet ja kynät edustavat samaa värimaailmaa. Molemmille olen hankkinut lyijykynäsetin, mikä on pitkään riittänyt taiteellisen ilmaisun välineeksi. Edelleen katselen vaatekaupoissa mustia ja harmaita huppareita ja ihmettelen, jos nuoriso itse on jo löytänyt päällensä kirkkaammat värit.

Kaksi poikaa, neljä veljeä, yhdeksän veljenpoikaa, ei yhtään tytärtä eikä siskoa, mutta sentään kaksi veljentytärtä, miesylivalta ympäristössäni on tyrmäävä. Olla mies on normi. Muutaman tytön syntyminen klaaniin on aiheuttanut yhtä suuren muutoksen kuin naisten tulo armeijaan. Jos joku joustaa, se ei ole mies. Nuket otetaan mukaan leikkiin, jos ne suostuvat mäkiautojen testikuljettajiksi, ja tyttömäisin mahdollinen harrastus on hevoset.

Kuvittelen, että tyttärien kanssa elämä on nyansoidumpaa. On kaikkea pikkutavaraa, asusteita, koruja ja musiikissakin on enemmän sointuja. Ajatus tytöistä ajelemassa keskenään wunderbaumin tuoksussa karvanoppanissanissa, jossa basson säätönappu on jumiutunut ääriasentoon on mahdoton. Tytöt ovat helppoja, niin luulen. Koulunkäynnin suurin stressi on, etteivät tyttörukat vain yrittäisi liikaa.

Onneksi elämä on kaikessa avokätisyydessään tarjonnut joskus pieniä, joskus isompia, kuitenkin minunkin nielaistavissa olevia makupaloja tyttöelämästä. Siitä, jossa vessa on täynnä naisellista rekvisiittaa, se varataan kolmeksi tunniksi kerrallaan, kaikki asunnon kymmenen peilimetriä ovat tehokkaassa käytössä, häpeilemättä! Viimeisimpänä 30 seconds to Mars -keikalle Tukholmaan tulleiden tyttölasten fanituksen seuraaminen sai huokaamaan, mistä kaikesta olenkaan jäänyt paitsi ja olisiko minusta ollut siihen.

Opettavaisia tarinoita talon suunnittelusta

2010-03-05T11:47:00.007+01:00

Uusien rakennusblogien pitäjät suunnitteleva keittiöitä, meille pitäisi keittiötoimituksen tulla lähiviikkoina. Keittiön suunnittelun pitäisi olla helppoa siinä vaiheessa, kun talo on vasta paperilla, ja niinhän se onkin. Keittiön LI-mallin olen havainnut hyväksi nykyisessä kodissamme, siksi piirsimme seiniä samaa ajatusta noudattaen, tosin kalusteet ovat eri järjestyksessä. Suunnittelija piirteli ylimääräisiä kaappeja rakennuslupakuviin, ajattelin etten turhaan tartu yksityiskohtiin. Ainut minkä lisäsin, oli pieni seinänpätkä keittiön ja ruokailutilan väliin näkö- ja äänisuojaksi tiskialtaalle ja -koneelle.

No, kukaan ei tullut kertoneeksi minulle koolauksista. Kaappien takana pitää olla koolaus, ettei nollapiste siirry talvella kaappien sisäpuolelle. Näin ollen tuosta hirsiseinästä tuli liian kapea, ajattelin sen 60-senttisen kaappisyvyyden mukaan, joten tiskipöydän reuna tulee tursottamaan ikävästi seinän takana.

Ikkunan viereen en ajatellutkaan yläkaappeja, vaikka piirustuksiin ne jäivät. Kun hirsiseinä jää paljaaksi, jäävät myös näkyviin vähemmän edustavat hirrenkohdat. Talotoimittaja pyrkii saamaan mahdolliset ikävät oksankohdat sijoitetuksi niin, etteivät ne näkyisi häiritsevästi. Ikkunakin olisi voinut olla isompi ja hieman eri paikassa.

Uunin ja lieden sijoitin leivinuunin toiselle puolelle. Rakennusvaiheessa huomattiin, että pitää rakentaa vähintään 10 cm palomuuri leivinuunin reunaa vasten. Siinä katosi kymmenen senttiä muutenkin niukkaa käytävätilaa. Melkein saman verran toisella puolella oli varattu koolaukselle, jota sitäkään en osannut ajatella keittiötä piirtäessä. Muurari teki hellasta aiottua pienemmän, ja niin laskutila lieden vasemmalla pieneni huomattavasti. Eli ei siitä keittiöstä sitten tulekaan ihan sellainen miltä se paperilla näytti, mutta silti odotan innolla, että pääsen testaamaan leivinuunia.

Pari viikkoa sitten menin intuitiivisesti käymään keittiötoimittajan luona kysymässä, miten hän on ottanut tarkistusmitat. Jonnekin oli ihmeellisesti kadonnut 15 cm seinänmittaa. Kunhan ei olisi taas mitattu kerran lattialle pudonneella lasermitalla. Siinä kohtaa ei pitäisi olla sisäseiniä tai koolauksia tilaa varastamassa. Jos nyt ryhtyisin suunnittelemaan taloa, lisäisin moneen paikkaan kymmenen senttiä pelivaraa. Nyt tuli monta kohtaa suunniteltua kalusteita ajatellen minimimittaiseksi, vaikka muualla olisi ollut tilaa vaikka kuinka.

Ylimuistoinen jäätilanne

2010-03-05T09:06:00.005+01:00

Eilen Viking Amorellan miehistö valitsi jääolosuhteiltaan liian vaikean reitin ja jäi laivansa kanssa jäiden puristukseen ja joutui samaan jumiin juuttuneen toisen laivan kolhimaksi. Ihmekö tuo, kun kyseessä on pahin jäätalvi miesmuistiin. Tapahtuneen perusteella miesmuistin pituus on kaksikymmentä vuotta.

Ruotsalaiset jäänmurtajatkin juuttuivat jäihin. Mahtoi olla avuton olo, kun autettava alus on näköetäisyydellä mutta auttajakin joutuu jäiden armoille. Miten jäänmurtaja vapautetaan jäistä? Hankitaan paikalle isompi jäänmurtaja. Ruotsin suurin jäänmurtaja Oden murtaa huoltoränniä amerikkalaisten tukikohtaan Antarktiksella. Yöllä jäiden keskellä paikalle odotettiin suomalaista Sisua.

Tänä talvena jääolosuhteiden vaihtelu Tukholman sisääntuloväylällä on ollut nopeata. Yhtenä aamuna jäät ovat pakkautuneet etelärantaa vasten, seuraavana aamuna pohjoisen puolelle, sitten on ihailtu vapaata vettä, kun jäät ovatkin sulloutuneet Gamla Stanin edustalle. Eikä talvi ole aikeissakaan loppua vielä, odotettavissa on vielä monta avustusretkeä jäänmurtajille ja keväällä jännitetään lähtevätkö laiturit jäiden mukana.

Kuinka hirveästi täällä huhkitaan jäiden parissa, miten monta kymmentä sanaa on ilmaisemaan jäätyneen veden eri olomuotoja? Suuri osa maailman väestöstä ei ole koskaan koskettanut jäätä tai nähnyt lunta, tai jos on, niin jääkapin pakastelokerossa. Täällä junien, laivojen ja lentokoneiden pitäisi kulkea aikataulussaan, tuli taivaalta mitä tahansa, muuten yhteiskunnan toiminnot vaarantuvat. Ajatus, että päivästä toiseen Ruotsin ja Suomen väliä sahaava laiva jättäisi lähtemättä yhtenä iltana tai kiertäisi pitempää reittiä jäätilanteen takia, ei tule kuuloonkaan. Mutta olisiko Kentin konsertin siirtymisen voinut estää varovaisemmalla reitinvalinnalla?

Antiikkimessuilla

2010-02-27T22:52:00.001+01:00

Tukholman tapahtumatarjonta unohtuu helposti, ja viikonloput menevät kotona pyykkiä pesten ja televisiota katsoen. Antiikkimessuja ennenkin kolunneen ystävän kanssa uhmasimme lunta ja liikennekaaoksen uhkaa viime sunnuntaiaamuna, ja huomasimme muiden epäröineen meitä enemmän saapuessamme Älvsjön messukeskukselle. Täysin vailla jonottamista pääsimme kiertelemään antiikkimessuille, eikä tungosta ehtinyt muodostua sittenkään kun kolmen tunnin kiertelemisen jälkeen kannoimme löytömme ulos.

Messuilta etsin täydennystä kirpputoreilta hankittuihin ruotsalaisiin astiastoihin, Kostan niittykukkalaseja, Rörstrandin Milanoa ja Geflen Kosmosta, silmäilin hyllyiltä lintuja ja tutkailin Arabian astioiden tarjontaa. Tauluja ja huonekaluja, romuromantiikkaa, vintage-vaatteita, hopeaa, lasia, lamppuja oli tarjolla satoja metrejä, mutta hintataso ja kaappitilan puute rajoittivat löytöjen tekemistä.

Näytti kuin kauppa ei olisi oikein käynyt. Lähtiessämme olimme jo pitkällä sunnuntaipäivässä, ja näytteilleasettajilla oli edessä täysien hyllyjen tyhjentäminen. Olisi varmaan kannattanut tinkiä, kun ostin pienen epäröinnin jälkeen lähes käyttämättömät Kosmos teekupit ja -kannun, samalla sain lisää leipälautasia, ruoka-astiasto jo olikin. Leipälautasille ja teekannulle on käyttöä, teekupit ovat hieman förbi, mutta voihan kuvitella käyttävänsä niitä vaikka jälkiruokamaljana tai keittokuppina.

Mies teki hauskan löydön. Ruotsalaista keramiikkaa jatkamaan uuden talomme lintuteemaa, joka alkaa jo naapurin pellolla. Eteisen lasikurjet jo valmistuivat, onnistunut työ, jonka toteutti mikkeliläinen Merja Piira. Nyt hänen lasityölleen seuraa tekee Thomas Hellströmin Nittsjön keramiikkatehtaalle tekemä keramiikkalaatta. Myyjä sanoi sen olevan 1960-luvun lopulta, epäilen enemmän 1980-lukua, mutta joka tapauksessa meidän kriteerimme täyttävä, silmää miellyttävä, taitavasti sommiteltu, oikeat värit ja aihe.

Nuori, aikuinen, lapsi

2010-02-22T18:58:00.006+01:00

Ensin oli vauvaperhe, pian ylennyttiin taaperoiden vanhemmaksi. Seuraavaksi toimenkuvaa kuvattiin kertomalla perheessä olevan pienet lapset. Kun lapset tulivat kouluikään, jäi pienuuden korostaminen. Vähän aikaa lapset olivat vain lapsia. Alakoululaiset, yläasteen kävijät, esimurkut, murkut, teinit, lukiolaiset. Ensi viikolla abiturientista tulee täysi-ikäinen. Sitten perheessä on aikuiset lapset. Ehkä kuitenkin vielä nuoret aikuiset.

Päiväkodissa lapset luettelivat "kaustiset, eput, ressut, ala-aste, yläaste, lukio, töihin, hautaan". Eteneminen uniräsyä nyhräävästä epusta palloa pelaavaksi ressuksi oli itsestään selvää, yliopiston lisääminen listaan ei oikein trimmannut. Haudan sijoittaminen luetteloon ei johtunut lasten synkkämielisyydestä vaan kehitysvaiheesta, jossa ensi kertaa tiedostettiin elämän myös joskus päättyvän. Tänä keväänä meillä mietitään taas ammatinvalintaa, suuria päätöksiä tehdään vähillä tiedoilla ja olemattomalla kokemuksella. Päiväkodissa hahmottunut urapolku ei ole paljoa vuosien kuluessa selkiytynyt, paitsi nyt tiedetään, että jotain pitää päästä opiskelemaan.

Veljekset ovat syntyneet 1990-luvun babyboomivuosina. Opiskelupaikat eivät ole lisääntyneet vaikka ikäluokat ovat aikaisempaa suurempia. Monille on odotettavissa tyhjiä vuosia, kun työpaikoilta ovat kadonneet sekalaiset toimenkuvat, joihin koulutusta ei vaadita. Onnellista jos on selkeä ammattihaave, jota kohti pyrkiä. Vaikka viralliset tahot kritisoivat nuorten viipyilevää opiskelemaan pääsyä, niin vähän on tapahtunut asian korjaamiseksi. Kannatan välivuosia, jos niihin keksii sopivaa täytettä. Minä en olisi minä ilman au-pair-vuotta Sveitsissä, vanhempi veljes on saanut selkeyttä elämänsuunnitelmiinsa siviilipalveluksessa.

Nuoremmalla koulu jatkuu lakkiaisiin asti kirjoituksista huolimatta. Koulu viimeistelee työnsä preppaamalla kirjoituksiin ja ohjaamalla opiskelupaikan hakua, samalla jatketaan koko lukion ajan kestänyttä työharjoittelua. Minun puolestani kaikkien abiturienttien koulu saisi jatkua toukokuun loppuun asti, ja lukiot saisivat näyttää kykyjään siinä mikä niiden tehtävä on, eli opiskeluun valmentajana.

Rakas rakennuspäiväkirja

2010-02-07T23:32:00.001+01:00

Vanha talo odottaa ostajaa, ja uuteen laitetaan jo lattiapintaa. Blogihavaintojen perusteella omakotitalorakentaminen on vilkastumassa tänä vuonna, uusia rakennusblogeja on aloitettu ensi tuntumalta viimevuotista enemmän. Viime vuoden rakennusblogeista tutuimmalta näyttää Hirsitalo Lehto, tosin he ovat aloittaneet rakentamisen aikaisemmin ja talo on jo valmis. Hyvää analyysia rakentamisen onnistuneista ja ei-niin onnistuneista ratkaisuista löytyy meidän kodin syntytarinasta. Samanlaisia tilaratkaisuja ja tämän ajan henkeä, kuten työn tajuttoman korkea hinta.

On vielä arvoitus tuleeko talosta tunnelmaltaan sellainen kuin halusimme. Kun kaksi kovin erilaisen sisustusmaun omaavaa rakentaa yhteistä kotia, riskinä on saada aikaiseksi kompromissi, joka näyttää siltä. Leivinuunin ja -hellan lopullinen ulkoasu on ratkaisematta, mutta päätös uunin valkoiseksi rappaamisesta, niin kuin alunperin aiottiin, on kypsymässä. Hella joudutaan purkamaan ja uudelleen rakentamaan ainakin osittain, siitä tuli melkein kymmenen senttiä korkeampi kuin muusta tasosta, ja syvyyskin on jotain muuta mitä oli piirustuksissa.

Rakentamisen sudenhetki koettiin joulun aikaan, rahaa meni melkein kolmasosa budjetista samassa ajassa kuin valmiusaste kasvoi vaivaiset 15 %. Vaikka mitään järkevää syytä rauhoittumiseen ei ole, nyt odotamme melko rentoina talon valmistumista. Suurin osa päätöksistä on tehty, kalusteet ja lattiamateriaalit valittu. Muutama hana ja suihku pitää käydä ostamassa, samoin ovenkahvat ja lukot.

Talotoimittajaan ei loppujen lopuksi ole ollut paljoakaan yhteydenpitoa sen jälkeen kun tavara on toimitettu tontille. Tosin en tiedä kuinka paljon rakentajat joutuvat kyselemään neuvoja asentamiseen. Yläkerran ranskalaisen parvekkeen ovi ei ole piirustusten mukainen, ja talomyyjä on yrittänyt saada siihen oikeanlaisen tilalle, mutta tässä vaiheessa maiseman avautuminen yläkerran aulasta ei ole pääasia, vaan se ettei oviaukosta tuiskua sisään. Oikeanlainen ovi on luvattu ja oletamme sen lupauksen toteutuvan kuten kaiken muunkin tähän asti. Kattoratkaisut olivat monimutkaisia, mutta lopputulos näyttää harkitulta. Talomallimme on sovellus Vuokattitalojen Terijoki-malliston Kirvusta, tosin paljon muutettuna.

Yksi muutos on kodinhoitohuoneen yhteyteen rakennettu vaatehuone. Tavoitteena on pitää pyykkihuolto omalla alueella, ettei tarvitsisi kuljetella vaatteita ympäri taloa, vaan että kun tuo entiset pyykkiin, ottaa puhtaat samalla mukaansa. Pelottaa vain, mahtuuko vaatehuoneeseen ollenkaan enää vaatteita, sillä sinne on piilotettu huolestuttava määrä putkia.

Tyhjiä sivuja

2010-02-05T23:38:00.012+01:00

Kuljetan mukanani viivattomia kierrelehtiöitä joihin kirjoitan kaiken mahdollisen tiedon, mitä saatan joskus tarvita. Työssä taas kirjoitan muistiinpanoja sidottuihin viivattomiin muistikirjoihin. Entiset ovat täynnä, joten hankin Bookbinders designin kangaskantisia kirjoja, kun niitä alennuksella sain. Kanteen olisi voinut tilata brodeeratun tekstin.

Viime viikonloppuna meillä kävi kaksi blogiristeilyllä olevaa nuorta naista. Vaikka vauhti ja viehätys olivat huipussaan, Södermalmin ostoskadut saivat odottaa perhetapaamisen ajan. Toinen neito, vanhempi bonus Bubble haastoi kirjoittamaan kirjoittamisesta. Kiittäen otan haasteen vastaan. Ei niin helppo tehtävä, mutta yritetään.

Ensimmäiset muistoni kirjoittamisesta ovat ajalta ennen koulua, tai ehkä ensimmäisen luokan joululomalta. Mummolassa ehkäisin tylsistymistä kirjoittelemalla miten siellä ei tapahdu mitään. Tätini huvitti sukua ja muita paikalle osuneita lukemalla ääneen tikkukirjaimin vääntämääni tekstiä. Minustakin se kuulosti könköltä, nolotti. Enoni yritti antaa rakentavaa palautetta seminaarin käyneenä opettajana, mutta kokonaisuudessaan tuskallinen kokemus.

Koulussa en muista kirjoitustehtäviä kuin vasta neljänneltä luokalta lähtien. Kirjoittaminen oli helppoa ja kiitostakin sain. Lukioaikana sain nauttia taitavasta kirjoittamisen ohjauksesta, joka vahvisti tyyliä ja karsi virheitä. Huumorintajuinen ja selkeä opetus sai kirjoittamisen tuntumaan hauskalta ja hallittavissa olevalta prosessilta. Joskus opettajamme Irma kävi kesken ainekirjoitustunnin varottamassa, että nyt alkaa liian kaukaa, von Adam her. Minkäs enää teit kun tarina kulki jo puolivälissä.

Opiskeluaikana palaute oli ristiriitaista, joku piti, toinen ei, mutta työelämässä kirjoittamisen helppous on keventänyt työtaakkaa. Asiansa saa sanotuksi vähemmällä, uskaltaa pelkistää, joskus osuu ja uppoaa. Usein oman näkemyksensä on tehokkaimmin voinut esittää kirjoittamalla. Moni esittelijä ja tuomari on saanut lukea kirjelmiäni, tekipä muuan yhteiskuntatieteilijä valituksistamme väitöskirjan. Tohtoriparka, osa tutkimusaineistosta oli väsätty kovalla kiireellä copypastaamalla, toki joukkoon mahtui muutama helmi.

Kun on kauan kirjoittanut työkseen, niin voisi luulla, että harrastaa haluaa jotain muuta. Mutta vasta tiiviin työelämän jätettyäni havaitsin, että olipa mukavaa, kun sai kirjoittaa niin paljon. Samalla alkoi miettiä mitä nyt kirjoittaisi. Onneksi juuri silloin blogit valtasivat maailman, ja mikäpä minulle sopisi paremmin kuin tämä jo vanhanaikainen, mutta halpa, helppo ja nopea julkaisuväline. Kirjoittamisen suurin ilo on edelleen oivallus, kun pukee sanoiksi keskeneräisen ajatuksen ja huomaa kirjoittavansa paremmin kuin ajattelee.

Bloggaajana olen onnettoman epäsosiaalinen. Kateeksi käy noita nuoria tyylibloggaajia, miten he osaavat ottaa harrastuksensa niin vakavasti, että saavat siitä myös kaiken ilon irti. Siis en nyt laita taaskaan haastetta eteenpäin, mutta haaste on vapaasti mukaan otettavissa kaikille jotka siihen haluavat tarttua.

Kuningaskunnan kaksi todellisuutta

2010-01-11T21:19:00.011+01:00

Tänä vuonna Ruotsi saa paljon tilaa Suomen mediassa kuninkaallisten häiden ansiosta. Suurkirkko suljettiin tänään, jotta melkein puolentoistamiljoonan euron remontti saadaan tehtyä häitä varten. Kuningasperheen viime vuoden kuulumisia katsellessa en vieläkään vakuuttunut kuninkaallisten kustannus-hyötysuhteen edullisuudesta, mutta voihan heidän tekemisiään paremman ajanvietteen puutteessa seurata. Tämän vuoden puolella kuningasparin uskotaan antavan viennille vetoapua. Saab havittelee Jas Gripen -tilausta Brasiliasta, ja maaliskuussa on edessä hyvää enteilevä valtiovierailu.

Jos Saabin puolustusteollisuus vielä elättelee toiveita tilauksista, autoteollisuuden viimeiset kuulumiset eivät avaa näköaloja. Toivottavasti Suomen televisiossa nähdään Ruotsista häiden lisäksi hieno dokumentti Kraschen. Se kuvaa kolmen tunnin ajan ihmisiä, joiden elämän tukijalkana on ollut työpaikka autojen valmistuksessa, myynnissä tai huollossa. Pikkuhiljaa tietoisuuteen tunkeutuu uhka työpaikan menetyksestä, mikä monelle toteutuu samalla kun uutisissa esitellään pelastajaehdokkaita toinen toisensa jälkeen. Huikea dokumentti ajasta ja sen kokemisesta, kuinka talouskriisi ravistelee autoteollisuuspaikkakuntia, ja miten ihmiset yrittävät tarttua hädissään kaikkiin oljenkorsiin.

Suomessa sama tarina on kerrottu metsäteollisuudessa, työpaikkoja on hävinnyt lopullisesti eikä vanhaan ole enää paluuta. Onko parempi odottaa, että tulee joku pelastaja ja toiminta jatkuu ennallaan, vai lähteä aikailematta hakemaan korvaavia työpaikkoja uusilta aloilta? Ruotsin autoteollisuuden alasajossa yhtä tehtaalla työskentelevää kohti työnsä menettää kaksi työntekijää palveluissa ja alihankkijoilla. Korvaavien työpaikkojen löytyminen yhden toimialan varassa elävällä paikkakunnalla on pitkän etsimisen takana. Ehkä ruotsalaisten kohtalotovereiden tien näkeminen liukuhihnan äärestä työnhakukonsultin asiakkaaksi antaisi arvokasta vertaistukea monelle suomalaiselle.

Ruotsin ja Suomen taloustilannetta vertaillaan, ja moni hyvä uutinen Ruotsista on ylittänyt uutiskynnyksen. Ruotsin talouden menestyksestä on kiitetty omaa valuuttaa, joka mahdollistaa itsenäisen rahapolitiikan. Täällä on nyt yli 400 000 työtöntä, työttömyysprosentti on 8,3. Suomessa työttömyysaste lähenee jo yhdeksää prosenttia. Kun koko euroalueen työttömyys on 10 prosentissa, Ruotsin voi arvella hieman hyötyneen omasta valuutasta talouskriisissä, mutta rakenteellisiin ongelmiin siitä ei ole ollut apua. Autoteollisuuspaikkakuntien ahdinko on syvä, vaikka Tukholmaa kiillotetaankin kuninkaallisten häiden edellä.

Ruotsin ihmemaa

2010-01-10T10:48:00.002+01:00

Kävimme katsomassa Susanna Alakosken kirjaan Sikalat perustuvan näytelmän Södra Teatern´issa. Näytelmä jätti hieman hämmentyneen olon. Se kertoo joskus 60-70-luvulla Suomesta Ruotsiin muuttaneen alkoholistiperheen tyttären tarinaa, joka jo kirjana sai suosiota ja huomiota lahden molemmin puolin. Teatterina tarina ei saanut uusia ulottuvuuksia, vaan tuntui kirjaa enemmän sosiaalipornolta. Kauhistelua ja leimaamista, joskin taitavasti näyteltynä ja estradille rakennettuna.

Ehkä maahanmuuttajien elämän kuvaaminen onnistuu parhaiten ongelmien kautta, sieltähän se dramatiikka löytyy. Eikä näytelmässä välttämättä ollut kyse maahanmuuton problematiikasta, vaan alimmasta sosiaaliluokasta ja syrjäytymisestä. Lapsen turvattomuudesta aikuisten elämän mennessä raiteiltaan, ja ympärillä olevien aikuisten sokeudesta. Silti näin näytelmän aika yksiulotteisena stereotypioiden vahvistamisena, kuinka köyhät suomalaiset ryyppäävät.

Ruotsissa yksi kuva suomalaisista on ryyppäävä ja riitelevä, sivistymätön ja väkivaltainen. Monet suomalaisten tekemät väkivaltarikokset, pahimpana Valjakkalan tekemä kolmoismurha, ovat saaneet suomalaiset näyttämään brutaaleilta tappajilta. Alkuaikoina kun asuimme täällä uutisissa pyöri monta raakaa rikosta, joissa tekijänä oli suomalainen.

Toinen suomalaisstereotypia on kovasti töitä tekevä luotettava ammattimies, tehtailla tai rakennuksilla, jolla on talo ja volvo ja jolla menee taloudellisesti hyvin. Tai vastaavasti säntillisesti työnsä hoitava hoitoalan ihminen. Mielestäni Ruotsissa on paljon suomalaisia kultturialojen ammattilaisia ja asiantuntijoita, menestyneitäkin, mutta sen puolen en ole huomannut saaneen yleistä tunnustusta.

Maahanmuuttajien leimaamista yleistämällä yksittäistapauksia koko vähemmistöä koskevaksi tapahtuu kaikkialla. Siksi pitäisi itsekin olla ymmärtäväinen, ettei ole täällä ympäristön silmissä omana itsenään, vaan osana lähes puolimiljoonaista vähemmistöä. Mutta en ole ainoa, jonka on vaikea suhtautua Sikalat-tyyppiseen vähemmistökuvaukseen. Suomalaisuus kelpaa esitettäväksi vain, jos tanssitaan tuohivirsut jalassa tai ryypätään ja tapellaan, valitti täällä pitkään asunut ystävä.

En osaa arvioida kuinka moni ruotsinsuomalainen löytää kosketuspintaa Ystadin miljonprogramlähiön sosiaalisista ongelmista. Myöskin se köyhä Suomi, josta työn ja elinmahdollisuuksien puuttuessa lähdettiin Ruotsiin, on vieras Suomeen jääneille. Miksi tuollaista esitystä ei sitten osaa katsoa yhden yhden perheen tragedian kuvauksena? Koska siinä koko ajan korostettiin suomalaisuutta. Samalla tuntui siltä kuin kaikkien ruotsissa asuvien suomalaisten päälle sovitettaisiin samaa suomalaisuuden viittaa, köyhyyttä, alkoholismia, väkivaltaa.

Monien vähemmistöjen eripuraisuuden aiheena on, kuka saa edustaa yhteisöä ja mitä vähemmistökulttuurista esitetään enemmistölle. Suomenruotsalaisilla ei ole samaa ongelmaa kuin ruotsinsuomalaisilla, siellä vähemmistö tuottaa suuria tarinoita, täällä vähemmistö kertoo vain pieniä tarinoita jos niitäkään. Ehkä tällä vähemmistöllä ei ole mitään yhteistä kertomusta, vaan monta pientä: sotalasten tarina, Valjakkalan tarina, Sikalan tarina. Odotan sitä kertomusta, johon voisi liittää sanan ruotsinsuomalaisuus ja johon voisi itse samaistua.

Pala Turkkia lattialla

2010-01-05T15:04:00.000+01:00

Joulun alla kävimme viikonloppulomalla Istanbulissa. Kaupunki oli minulle ennalta tuntematon ja sitä se on edelleen. Syksyn töiden ja pienen sairastamisen jälkeen hotellin sänky veti puoleensa enemmän kuin kaupungin tuhannet nähtävyydet. En muista milloin ja missä olisin nukkunut paremmin ja enemmän kolmen päivän aikana kuin Istanbulissa. Tärkeimmät nähtävyydet olivat kävelymatkan etäisyydellä, mutta vain Hagia Sofiassa jaksoimme käydä. Niin väsynyt en sentään ollut, etteikö jalka olisi noussut kepeästi kun suuntasimme keramiikka- ja mattokauppoihin tekemään pieniä sisustushankintoja tulevaan taloomme.

Istanbul ei kuhissut turisteja, pikemminkin se huokui Orhan Pamukin Istanbul-kirjassa kuvailemaa surua. Televisiouutiset viestivät Turkin ikuisuusongelmasta, kurdeja tukeva puolue oli kielletty ja mielenosoittajat raivosivat Erbilin kaduilla. Jossain päin suurta maata oli tapahtunut kaivosonnettomuus, ja naiset sortuman reunalla odottivat tietoja uhreista ja eloonjääneistä. Istanbulin taivas oli harmaa ja vettä satoi virtanaan, tuuli riepotti sateenvarjoja ja kostea kylmyys tunki vaatteiden läpi. Turkin EU-jäsenyys siirtyi mielessäni vuosisadan päähän.

Olimme jo ehtineet tutustua moneen mattokauppiaaseen, kunnes matkan viimeisenä aamuna kohteliaisuudesta katsastimme vielä yhden kaupan valikoiman. Olimme kiinnittäneet huomiota kauppiaan asiakashankintaan, vaikka yhtään asiakasta emme hänen liikkeessään olleet nähneet. Mies oli seissyt joka päivä aamusta myöhäiseen iltaan ohi kulkiessamme ulsteri päällä ja lierihattu korvilla kauppansa oviaukossa suojassa sateelta , kumartanut ja vähäeleisesti kutsunut käymään sisään liikkeeseen. Ei turistien perään huutelua, kansallisuuden utelua tai suomen kielen fraasien harjoittelua. Hiljainen Istanbulin talven ja turistikadon uhmaaminen alkoi näyttää sankarilliselta.

Menimme liikkeeseen, vaihdoimme tavalliset "emme varsinaisesti ole ostamassa mitään, mutta mielellämme katsoisimme mitä teillä on" ja "tervetuloa, tulkaa vain katsomaan, ei tarvitse ostaa mitään, just look". Istuimme penkille, saimme teelasit käteen, ja show alkoi. Esitimme minkälaisesta matosta ehkä pitäisimme, ja liikkeen alaikäinen apupoika Murat nosteli mattoja lattialle. Saimme taas kuulla kuinka monta solmua matoissa pitää olla, miten ne pitää olla tehty, ja varoituksen, että moni myy afganilaisia ja kiinalaisia mattoja turkkilaisina, mutta hänen mattonsa ovat Turkista.

Mattojen maailma on mielenkiintoinen. Itse ihastuin eniten kirjottuihin mattoihin, kelimeihin, ja mieli halajaa palata Istanbuliin hakemaan se muita kauniimpi antiikkinen yksilö, jossa on ainutlaatuisen upean värit. Hereke-mattoja, niitä kaikkein kalleimpia, tuotiin myös näytille. Eri seutukunnilla on omat mattoperinteensä, kuviointi ja värit sisältävät oman symboliikkansa, ja oma lukunsa on taito ja tekniikka, millä mattoja tehdään.

Mattojen esittelyn kulku on aina sama ja jossain määrin hämäävä. Ensin valitaan katsottaviksi läjä mattoja, ja niistä raakataan pois vähemmän pidetyt. Sitten vertaillaan pareittain jäljelle jääneitä. Riippuu alkuperäisestä otoksesta, jääkö käsiin mieleinen matto tai vain vähiten huono vaihtoehto. Hintaneuvottelu alkaa myyjän hintapyynnöllä, johon sitten annetaan vastatarjous. Jos siinä vaiheessa ei ole tippaakaan kiinnostunut esillä olevasta matosta, kannattaa lyödä pöytään sikamaisen alhainen tarjous. Keskustelu loppuu siihen paikkaan, myyjä loukkaantuu ja asiakas suorastaan ajetaan ulos.

Nyt ajankohta oli edisti kaupantekoa. Jos halusimme maton ostaa ennen lentokentälle lähtöä, se oli ostettava nyt. Myyjä taas oli väsynyt sateeseen ja lamaan, ja halusi sinä maanantaiaamuna uudenlaisen alun koko viikolle. On tärkeää, miten aamu alkaa, se määrää tapahtumien suunnan sinä päivänä, kenties siitä eteenpäin. Pinosta löytyi mieleinen matto. Tällöin saimme jo toisen lasin teetä, ja pienen neuvottelun jälkeen pääsimme yksimielisyyteen matosta ja hinnasta. Olisihan saman voinut tehdä netissäkin, mutta ei se tunnu samalta kuin ostaminen aidolta istanbulilaiselta mattokauppiaalta. Matto myös kuljetettiin sovitusti Suomeen, tosin tullikin otti vielä omansa. Voisikohan sitä Turkin EU-jäsenyyttä vähän kiirehtiä?

Muistia virkistävää erimielisyyttä

2010-01-04T13:21:00.005+01:00

Ihmisaivojen toimintalogiikan pähkäily käy aivovoimistelusta. Viimeisimmän kimmokkeen aivotoiminnan miettimiseen sain New York Timesin artikkelista "How to Train the Aging Brain", kuinka treenata ikääntyviä aivoja. Artikkeli vahvistaa havaintoni, että keski-iässä unohtaa helposti lukemansa. En oikein muista mitä siinä jutussa luki, koska luin sen eilen. Jutussa myös muistutetaan vanhenevien aivojen kapasiteetista, kyvystä nähdä kokonaisuuksia ja yhdistellä tietoja.

Artikkelissa todetaan luonnollisena keski-ikäisten aivojen ominaisuutena myös omassa tuttavapiirissäni usein havaittu ilmiö. Vanhojen ystävien kanssa juttelu sujuisi muuten rattoisasti, mutta joka toinen lause keskeytyy tyhjään katseeseen ja tottuneesti muu seurue odottaa, josko aakkosten läpikäyminen nostaisi aivosokkeloihin juuttuneen nimen tietoisuuteen. Menetelmä on oikea, unohtuneeseen nimeen liittyvän äänteen kuuleminen voi auttaa muistamaan.

Vanhenevia aivoja pitäisi treenata kyseenalaistamalla omia ajatuskulkujaan. Näin aivoihin syntyy uusia väyliä, joita pitkin sinne säilöttyä tietoa saa esille ja aivot pystyvät yhdistelemään suurempaa tietomäärää keskenään. Ongelmanratkaisu keski-ikäisten aivojen avulla voi olla tehokasta, kun suuri määrä tietoa risteilee ja kohtaa toisensa aivoissa. Voisikohan intuitio olla ilmentymä samasta asiasta? Tiedot törmäävät toisiinsa jossain tietoisten kerrosten alapuolella, ja pomppaavat oikotietä pinnalle.

Olisi niin mukava omissa pikku porukoissa ajatella kaikki samalla tavalla, mutta jos tuon artikkelin sanomaa uskoo, niin pitäisi altistaa itsensä eriäville mielipiteille ja kyseenalaistaa omia vakiintuneita käsityksiään. Pitäisi ryhtyä Hesarin pääkirjoituksia lukemaan ja käydä vielä keskustelupalstallakin, tämän vuoden BB:tä pitää seurata tiiviisti, voisivat pyöräyttää vielä uusintana Mikkosen maailman. Tilaisinko Seiskan? Paavo Lipposen ja Putinin muistelmat pitää hankkia ja perehtyä kristillisdemokraattien käsitykseen kristillisyydestä etenkin mitä tulee samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin. Ei ole helppoa tämä vanheneminen, jos tällä tavalla täytyy pitää itseään virkeänä.

Aloitan aivojeni treenaamisen helpommasta päästä, olen luvannut itselleni opiskella tänä keväänä tietotekniikkaa. Valitettavasti uusien asioiden opiskeleminen ei välttämättä enää onnistu, koska juuri hankitut uudet tiedot poistuvat mielestä saman tien. Pitäisi opiskella asioita, joita pystyy yhdistämään aiemmin hankittuun tietoon. Onneksi en enää kuvittele muistavani ulkoa uusia asioita vaan kirjaan kaiken muistiinpanoihini, jos muistan.

Runollista vuoden alkua

2010-01-03T20:20:00.004+01:00

Tässä pakollinen ilotulituskuva räiskeestä vanhankaupungin edustalla. Sollidenin terassilla Skansenilla oli juuri soitettu uuden vuoden kelloja ja kuunneltu Alfred Tennysonin runo Ring Out, wild bells, niin on tehty vuodesta 1895 lähtien. Kun jouluaattona ruotsalaisissa kodeissa katsotaan joulurauhan julistuksen sijasta Aku Ankkaa, niin uudenvuodenaattona kansalaisten sieluja kutitellaan ylevällä runoudella. Varmaan jossain on joku Yrjö Jylhän käännös tästä runosta, mutta kun nyt ei juuri löytynyt kirjahyllystä, niin täytyy tyytyä omatekoiseen.

Uudenvuoden runo

Soikaa, vapauden kellot, taivaan vapauteen,

pilviin leijuviin, valoon jäiseen.

Vuosi kuolee tänä yönä.

Soikaa vapauden kellot, ja antakaa sen kuolla.

Soikaa pois vanha, soikaa tänne uusi,

Soikaa, onnen kellot, yli hankien.

Vuosi poistuu, antakaa sen mennä.

Soikaa pois vääryys, soikaa tänne totuus.

Soikaa pois suru joka mieltä kaivaa,

Heistä, joita enää emme näe.
Soikaa pois kauna rikkaan sekä köyhän,

Soikaa tänne sopu ihmiskunnalle.

Soikaa pois tuska hitaan kuoleman,

ja vanhat valtariidat vallinneet.

Soikaa tänne jalot elonmuodot,

tavat kauniit, puhtaat lait.

Soikaa pois ahneus, huoli, synti,

Ajan kylmyys uskoton;

Soikaa pois, soikaa pois surulliset säkeeni,
Soikaa tänne sointi riemullinen.

Soikaa pois väärä ylpeys maan ja veren,

Turha parjaus sekä pahantahtoisuus,

Soikaa tänne rakkaus totuuteen ja oikeaan,

Soikaa tänne tahto hyvään yleinen.

Soikaa pois vanhat hulluuden vaivat,

Soikaa pois kullanhimo kaventava;

Soikaa pois sodat vanhat tuhannet,

Soikaa tänne rauhan vuoden tuhannet.

Soikaa tänne uljas vapaa kansa,

Jolla sydän laaja, käsi hellempi.

Soikaa pois maasta pimeys,

Soikaa tänne Kristus oleva.

Teknologiauskovan epäuskoa

2010-01-02T16:34:00.005+01:00

Taas huudetaan välittämisen ja yhteisöllisyyden perään. Ymmärrykseni mukaan yhteisöllisyys lisääntyisi, jos yhteisen hyvän edistämistä vahvistettaisiin tiedottamisella ja positiivisella huomiolla. Latistavat "ei ole varaa", "ei kannata", "ei onnistu" tai "huolehtisi omista asioistaan" -kommentit pitäisi unohtaa. Hyvien toimintatapojen kuoliaaksi vaikeneminen, esteiden virittäminen välittämisen tielle, aloitteiden torpedoiminen, kun ei ennenkään ole niin tehty jätettäisiin työkalupakista pois. Inhimillisyyden puolesta puhuvien ja toimivien pitäisi näkyä.

Vuoden lopulla vanhus menehtyi ulos pakkaseen. Ovihälytin ilmoitti huoneistosta poistumisesta, mutta kukaan ei reagoinut hälytykseen. Oman perheemme vanhus viettää yksin aikaansa uusissa tiloissa viimeisimmän tekniikan keskellä. On sprinklerit, happiventtiilit, sähkösänky, avaruusaikaa ilmentävä radio ja moninkertaiset turvalukot, joita avaamatta vanhuksen tilaa voi tarkkailla oviluukusta. Geroteknologia on tuottanut tuottanut turvarannekkeita, hälyttäviä mattoja, ovia ja ikkunoita. Samaa teknologiaa käytetään pidätettyjen valvonnassa putkassa, kätevää.

Terveydenhuollossa moni ihmistyöhön kutsumuksen saanut turhautuu, kun aikaa ei jää enää potilaalle vaan se tärväytyy potilasta koskevien tietokonelehtien täyttelyssä ja tiedon hakemisessa samoilta lehdiltä. Työtä helpottava tekniikka on päässyt rengistä isännäksi, sanelee työprosessien kulkua ja määrittelee kuka pärjää parhaiten työssään. Vuosikymmenien aikana hankittu ammattipätevyys, kyky ymmärtää ja välittää, jää varjoon, kun sitä on niin vaikea tehdä näkyväksi tietotekniikan keinoin. Ihmisestä tehdään satamäärin rekisterimerkintöjä, mutta kenelläkään ei ole aikaa keskustella hänen kanssaan mitä niiden takana on.

En vastusta teknologian edistymistä, mutta kauhistelen sen ylivaltaa. Kauhistelen myös sen hallitsemisen tuomaa yliarvostusta. Kun teknologian hallitseminen on määräävä tekijä työhönotossa, tehtävien jaossa, johtamisessa, suunnittelussa, visioissa ja strategioissa, niin minkälaisen maailman saamme aikaiseksi? Luulisi, että tehokkaan. Pelkään, että monille ympäristömme näyttäytyy yhtä pirstaleisena kuin tietokoneeni ohjauspaneeli. Runsaasti ikoneja, joita tilanteen tullen hädissään klikkailee, mutta varsinaiseen ongelmaan ei löydy ratkaisua.

Myöhäisiä mietteitä

2010-01-01T18:24:00.010+01:00

Vuosi vaihtui järkytyksen vallassa. Taas ammuttiin monta ihmistä, ei silmittömästi ympärilleen räiskien, vaan tarkasti tähdäten ja osuen. On pelottavaa ajatella, kuinka paljon keskuudessamme liikkuu ihmisiä, jotka ovat puolestaan irtisanoneet sopimuksen elää ja antaa toisten elää ja hakevat keinoja ja tilaisuutta raivata tieltään vihollisiaan, joiden elämästä he katsovat olevansa oikeutettuja päättämään.

Ruotsissa asiasta kerrottiin ensimmäisenä, että ampuja oli sairaalloisen kiinnostunut aseista ja paranoidisesti mustasukkainen. Poliisin vanha tuttu, jolla oli työpaikka. Ex-puoliso pelkäsi häntä, mutta yhteistä elämää oli kuitenkin takana jo lähes parikymmentä vuotta. Ampuminen kytkettiin samaan tapahtumasarjaan Myyrmäen pommi-iskun ja kouluampumisten kanssa.

Ehkä tätä moninkertaista surmatyötä ei millään olisi voinut estää, mitään hetkeä, jolloin tilanteeseen olisi voinut puuttua, ei ole ollut. Sekä Kauhajoen kouluampujan että tämän tappajan käyttäytymisestä on kerrottu, että he hymyilivät väärässä kohtaa. Espoon ampuja oli huvittunut siitä, että ex-puoliso pelkäsi häntä. Kuitenkin työntekijänä hän hoiti asiansa moitteettomasti, vaikka toisaalta poliisi tiesi kertoa hänestä paljon, tuomioistuimissa hänet myös tunnettiin.

Hallittu väkivaltainen käyttäytyminen onnistuu niiltä, jotka muutenkin pystyvät ohjaamaan itseään, käymään koulussa ja työssä ja maksamaan laskunsa. Terrori-iskujen tekijöiden profiloiminen etnisen taustan, poliittisen tai uskonnollisen vakaumuksen tai kotiolojen perusteella on osoittautunut mahdottomaksi, ainoaksi toimivaksi keinoksi on todettu keskittyminen epäilyttävään käytökseen.

Kovin monta kertaa oli kaveri ollut virkavallan kanssa tekemisissä. Onko hänet nähty balkanilaisena kuumakallena vai aggressiivisena, paranoidisena henkisesti häiriintyneenä ympäristölleen vaarallisena henkilönä? Suomen kansalaisuutta hän ei ollut saanut, siis karkottamisovea on pidetty auki. Lainkohta ja oikeuskäytäntöä, joka mahdollistaa kotimaahan palauttamisen, olisi löytynyt, tosin olisi myös löytynyt karkottamista vastaan puhuvia seikkoja. Rikosperusteisia karkotuksia tapahtuu jatkuvasti.

Määrääminen tahdonvastaiseen psykiatriseen hoitoon olisi voinut estää teon, ja ehkä tarjota jopa tien umpikujasta ulos. Lähisuhteisiin liittyvissä väkivaltatilanteissa sekä uhri että tekijä tarvitsevat tukea. Jos väkivallalla uhkaaja suostuu vastaanottamaan apua ja tutkimaan tuhoisia ajatuskulkujaan, mahdollisuus tilanteen rauhalliseen purkautumiseen on olemassa. Joukossamme on kuitenkin niitä, joiden psyyke ei ole normaalista rakentunut tai on matkan varrella vaurioitunut, jolloin on olemassa vain vaikeita ja raskaita keinoja estää tuhoisa väkivalta.

Espoon ampuja oli syyllistynyt laittomaan uhkaukseen, asian tuomioistuinkäsittelyn yhteydessä hänet olisi voinut määrätä mielentilatutkimukseen. Silloin ehkä olisi paljastunut, kuinka vääristyneesti uhkailija itseään ja ympäristöään tarkastelee. Mielenkiintoisella tavalla psykiatrinen hoito täydentää poliisin ja oikeusjärjestelmän keinoja pitää yllä turvallisuutta ja järjestystä, mutta systeemit toimivat erillään. Sen perusteella, mitä tapahtuneesta nyt tiedämme, rikoksentekijä olisi pitänyt ohjata toisen palvelujärjestelmän piiriin.

Taas toivoisi, ettei erilaisia spekulointeja ja tapahtumakulun läpikäymisiä tuomita jälkiviisautena, vaan sitkeästi yritettäisiin etsiä asioita, joihin voimme vielä vaikuttaa. Keinottomuuteen myöntyminen ja turtuminen väkivaltaan olisi pahinta.

2010

2009-12-31T22:55:00.000+01:00

Iloa ja valoa uuteen vuoteen 2010!

Lamauttavaa vai elvyttävää talouspolitiikkaa

2009-12-30T11:29:00.007+01:00

Yhteisvastuuvero hyvätuloisille oli tämän päivän talouspoliittinen avaus Mauri Pekkariselta. Hesarin onnettomalla keskustelupalstalla vastaehdotukseksi nousi kansanedustajien palkkojen ja etuuksien leikkaaminen. Samassa "yhtätyhjänkanssa" -sarjassa painitaan, joskin Pekkarisen ehdotus lienee himpun verran parempi.

Rakennusprojektin ansiosta huomaamme olevamme talouden elvyttäjiä näinä semiankeina aikoina. Työpalkkoja ja arvonlisäveroja rakennustarvikkeista ja urakkapalkkioista on maksettu järkyttäviä määriä. Kesäkuusta asti työmaalla on ollut vähintään kaksi työntekijää, sitä ennen talomme piti muutaman viikon ajan talotehdasta osaltaan käynnissä. Osansa ovat saaneet sahat, tiilitehtaat ja monet muut tavarantoimittajat. Hieman kylmää, kun vanha talo on edelleen myymättä, mutta luotamme riskinkantokykyymme ja toistaiseksi vielä pankkikin on mukana.

On vaikea kuvitella, miten joku yhteisvastuuvero muuttuisi tuottavaksi työksi ja kanavoituisi itseään ja perhettään elättävien miesten tuloksi. Itä-Suomen haja-asutusalueella ei tarvita sosiaalipoliittisia analyysikykyjä sen havaitsemiseen, mikä merkitys työllä ihmisen hyvinvoinnille on. Vanhakantaisesta roolijaosta on jäljellä niin paljon, että miehen perheettömyys ja työttömyys näyttäytyy lähes kohtalokkaana yhdistelmänä. Vastaavasti pieninäkin puroina kertyvä työtulo, oli se sitten aputöissä tai ammattimiehenä, pitää ihmisen osallisena yhteiskunnasta.

Suomalaisilla on tileillään rahaa odottamassa parempia aikoja. Nuoret kärsivät asuntopulasta, rakennuskanta tarvitsee jatkuvaa kunnostamista. Kalleinta rakentamisessa on työ. Kotitalouksille työllistäminen on edelleen äärettömän kallista. Joillekin on mahdollista saada kotitalousvähennyksestä helpotusta työpalkkoihin. Kummallisesti sitäkin pidetään tulonsiirtona rikkaille, vaikka tulo menee kyllä työntekijälle, oli hän sitten rikas tai ei.

Syrjäytyminen on jo jättänyt pysyvät jäljet suomalaiseen yhteiskuntaan. Saksassa esitettiin valoisa näkökulma harmaan talouden elvyttävästä vaikutuksesta. Ruotsissa taas aika äskettäin puolustettiin yhteiskunnan segregaatiota, kuinka toimivaa on, että maahanmuuttajilla on omat työmarkkinat ja yhteisöt. Tottahan se on, että moni toimiala täällä pyörii kokonaan maahanmuuttajavoimin, eikä monelle ole tiedossa kuin pimeitä töitä. Siivouksen taso Ruotsissa on vajonnut meksikolaiselle tasolle (tätä pyydän jo etukäteen anteeksi), mutta eihän täällä ole edes siivousalan ammattikoulutusta, kun siivoojat tulevat valmiina muista maista.

Olisiko olemassa verojen kokoamisen ja kanavoimisen kautta tapahtuvan työllistämisen ja harmaan talouden välillä joku kolmas tie, joka johtaisi työpaikkojen syntyyn? Vai elääkö vieläkin pelko piika- ja renkitaloudesta, jos yksityiset ihmiset voisivat helpommin ja halvemmalla palkata työntekijöitä? Edellisen laman aikana syntyi siivousrinkejä, jotka olivat aikamoista työttömien juoksuttamista minimipalkalla kohteesta toiseen. Kotitalousvähennys on tehnyt monista siivousrinkipalkollisista yrittäjiä, jopa työnantajia. Eikä meidän työmaalla ainakaan kukaan ole valittanut hommiaan, päin vastoin joku on jopa kertonut lautaa naulatessaan olevansa unelmatyössään.

Suurinta luksusta tulevassa talossamme eivät ole materiaalit tai varusteet, vaan siihen käytetyn työn määrä. Kun maksettujen työpalkkojen määrä on nousemassa taivaisiin, muistuvat mieleen ystävälliset neuvot nurkkien määrästä ja kattorakenteiden monimutkaisuudesta. Nyt maksetaan suunniteluvaiheen virheajattelusta. Silloin mielessä pyöri itsepäinen ajatus, ettemme voi olla nyt, 2000-luvulla, niin köyhiä, ettei taloihin ole varaa tehdä kuin suoraa seinää ja kaksi kattolapetta. Mutta niin se vain on.

Viimeinen vai ensimmäinen valonpilkahdus?

2009-12-28T23:22:00.004+01:00

Olen seurannut Iranin tapahtumia tänään sekä kansainvälisiltä uutiskanavilta että Suomen ja Ruotsin julkisen palvelun televisiokanavalta sekä lehtien nettisivuilta. Suomen tiedotusvälineiden vähäinen kiinnostus Iranin tilannetta kohtaan ja näkemys tilanteen vakavuudesta poikkesi muusta maailmasta.

Aamulla kaikkein vakavimpana tilanne Teheranissa ja muualla Iranissa näyttäytyi Al Jazeeran uutisissa, se näytti videota ja internetin vahvistamattomia tietoja opposition puolelta samoin kuin hallituksen kantoja. BBC ounasteli myös, ettei tilanne ole enää Iranin vallanpitäjien hallinnassa. Ruotsin TV-uutisissa tilannetta kommentoi itse Carl Bildt ja oli huolissaan. Suomessa vielä YLEn uutisissa puoli yhdeksältä kommentoimaan pyydetty Jaakko Hämeen-Anttila uskoi tilanteen jatkuvan entisellään. Hänen mielestään Iranin hallituksella on aitoa kannatusta eikä kyse ole mistään laajemman tyytymättömyyden ilmaisusta. Hän ei uskonut tilanteen myöskään heijastuvan naapurimaihin.

Myös suomalaisten lehtien nettiversioissa tilanne näyttäytyi suhteellisen rauhallisena. Kun Dagens Nyheter kuvaa Teheranin tapahtumia useilla otsikoilla, ja tuo sekin Carl Bildtin huolestuneisuuden tilanteesta esille, Helsingin sanomat kertoo veristen protestien vieneen opposition edustajia putkaan, antaa hajatietoja tilanteesta, muttei pyri syvempään analyysiin.

Mutta kun nyt nyt muutama tunti uutisten jälkeen menin tarkastamaan YLEn nettisivuilta, mitä se Hämeen-Anttila sanoi, tilannetta kommentoimaan on löytynyt Suomen Teheranin suurlähettiläs. Hän sanoo mielenosoitusten luonteen muuttuneen. Hämeen-Anttilan näkemyksiä ei löydy mistään, näinköhän unta? Kun ne kommentitkin tuntuivat niin epätodellisilta. MTV3:n uutiset eivät mainitse koko Irania.

Kun putkat ja vankilat alkavat täyttyä poliittisista vangeista, ja kansa mielenosoittijia vastaan ammutuista laukauksista huolimatta lähtee kaduille, ei kyse voi olla hajatyytymättömyydestä. Iranin ajautuminen sekasortoon vaikuttaa sekä lähialueisiin että koko maailmantalouteen öljyn hinnan noustessa. Kansainvälisellä yhteisöllä on käytössään vain huonosti toimivia menetelmiä tilanteen rauhoittamiseen, Iranin hallituksella on vain erittäin huonoja menetelmiä, joskin toimivia.

Lajityypillistä joulunviettoa

2009-12-27T22:54:00.002+01:00

Jouluaamuna punatulkut koristivat rivissä jäänreunaa joella. Kuka lie syöttänyt niille suolaista kinkunrasvaa, kun piti lähteä leikkimään vesilintua juomisen tarpeessa. Ei lainkaan lajityypillistä käyttäytymistä pyrrhula pyrrhulalle, tuttu lintutuntija totesi.

Miten ihmislajin tulisi jouluaan viettää? Onko lajille tunnusomaista vuoden pimeimpään aikaan sulkeutua kotiin perheen ja sukulaisten kesken syömään ja seurustelemaan? Kuuluuko urospuolisen homo sapiensin hankkia pesueelleen joulurituaalien keskiössä oleva kuusi koristamaan kotia, käydä kaupassa tekemässä viimehetken ostoksia ja pukeutua satuhahmoksi? Täysikasvuisten ihmislajin edustajien riitelyä pitkien pyhien aikaan voi yrittää välttää, mutta poikasten nahinoita on mahdoton estää.

Täysin luonnonvastaisesti olemme monena jouluaamuna kaivautuneet sängyistämme ennen seitsemää, ja kiiruhtaneet pitäjän kirkkoon jouluaamun jumalanpalvelukseen. Tuttujen jouluvirsien laulaminen kirkkokuoron vahvistaessa seurakunnan sointia saa kokeilemaan ihmisäänen ulottuvuuksia ja vahvistaa yhteyden tunnetta lajitoverien kanssa. Taidamme kuulua lajimme viimeisiin tällä saralla, muut aamukirkkoon ehtijät ovat lähes järjestään eläkeiässä.

Aamukirkon jälkeen olisi tuntunut luontaisimmalta kotiin päästyä nauttia pari kinkkuvoileipää ja jatkaa aikaisin keskeytyneitä unia. Nyt pakotin itseni kävelyreitille kameran kanssa. Palkinnoksi sain ihailla pakkasessa höyryävää koskea, joutsenia heräämässä sulan reunalla ja niitä janoisia punatulkkuja jäällä.

Joulu 2009

2009-12-23T12:27:00.002+01:00

Hyvää joulua!

Sitten ensi jouluna

2009-12-21T18:57:00.006+01:00

Tänä jouluna elämme avoinna olevien asioiden keskellä. Kuljemme eri paikkojen välillä, kotona tuskin ehdimme käännähtää. Vietämme aikaa talossa, jonka pitäisi olla jo myyty. Sekaannuksen keskellä lohduttaa ajatus, että ensi jouluna uusi talo on valmis. Kuvaa katsellessa kuvittelen kyntteliköt ikkunalle.

Jotain jäämme kaipaamaan tästä talosta. Joenrannasta pääsee uimaan lähes läpi koko talven sulaan veteen. Nyt jouluaatoksi luvataan erinomaisia avantouinti-ilmoja, traditio siis jatkukoon tänäkin vuonna. Seuraavana jouluna pulahdetaan Saimaaseen, näin toivon.

Tänä vuonna minua on häirinnyt joulun ajastaminen alkavaksi jo edellisenä viikonloppuna. Viikkoa ennen aattoa pitäisi olla kuusi koristeltuna, laatikot tehtynä ja piparit paistettuna. Miltä se joulu enää jouluna tuntuu, jos sitä on vietetty siihen mennessä jo viikko? Tietysti joulukortit olisi pitänyt lähettää ennen joulua, mutta sekin on liian myöhäistä jo monta päivää ennen joulua.

Onneksi joulu tulee joka vuosi valmistelemattakin. Puuro ja kynttilät, tytöt laulamassa, uintiretki hyiseen jokeen jouluisen tähtitaivaan alla, ei siihen ole muuta tarvittu. Tähän jouluun oman sävynsä tuo vanhimman ikäpolven heikentyminen. Yksinäisen sairaalahuoneen ikkunalle jäi rivi tonttuja ja vieraiden tuomat kukat muistuttamaan suuresta juhlasta.

2009-12-21T18:57:00.001+01:00

Mittavirheistä välittämättä eteenpäin

2009-11-22T09:17:00.006+01:00

Tänä lasereiden aikana ei uskoisi, että mittavirheitä tulee tuon tuosta. Ja vaikka ne eivät maailmaa kaataisikaan, niin erityisesti muurarimme lähettäisin lisäoppiin aiheesta mitä varten piirustukset ovat. Itseni lähettäisin lisäoppiin aiheesta kuinka saan toteuttajan uskomaan, että sillä mitä sanon, on merkitystä.

Jos työn tekijä ei näe jonkun mittasuhteen tai yksityiskohdan merkitystä, häntä on vaikea saada sitä toteuttamaan paremmallakaan auktoriteetilla. Työn edetessä on käynyt välillä niin, että on toteutettu orjallisesti piirustuksia, vaikka on nähty ratkaisujen puolinaisuus. Sitten on sanottu, että mielessä kyllä kävi soittaa ja kysyä, haluatteko tosiaan tämän näin. Joskus työmaalla on ihmetelty, miksi ihmeessä tämä nyt pitää näin tehdä, eikö nyt voisi järkevämmin toimia. Yksityiskohdan valmistuttua on sitten ihailtu, kuinka suunnittelija on tiennyt mitä tekee.

Taj Mahalissa yritin tiukata oppaalta, mistä johtuu, että se on niin ylimaallisen kaunis rakennus. Joku tarjosi kultaista leikkausta vastaukseksi, en uskonut. Jos kerran kultainen leikkaus on kaiken avain, niin luulisi Taj Mahalin vertaisia taloja olevan siellä täällä. Opas ehdotti erityistä läpikuultavaa marmoria ratkaisuksi. Se kelpasi paremmin. Myös kevyiden ja raskaiden rakennelmien yhdistäminen ja loppuunviety viimeistely jokaisella yksityiskohtien tasolla selitti lopputulosta.

Onneksi ei ole mausoleumi vaan ihan tavallisen näköinen eteläsavolainen talo tähtäimessä. Vaikeita yksityiskohtia on yritetty välttää, ettei kukaan joudu ylittämään osaamistaan. Krumeluureista voi haaveilla, kun tietää kenet saa ne toteuttamaan.

Keksimme hankkia eteisen sisäikkunaan lasityön. Lähipellolla käyskentelevät kurjet saivat kunnian toimia työn aihiona. Ensimmäisen lasitaiteilijan ehdotukset jouduimme hylkäämään. Emme tunnistaneet lajia kurjiksi, vaan enemmänkin pitkien jalkojen varaan istutetuiksi hanhiksi, vaikka tekijä oli toteuttanut mahtavan hyviä töitä muista aiheista. Toinen taiteilija teki enemmän kurkimaisen hahmotelman, ja antoi takuun, että jos emme ole tyytyväisiä, työtä ei tarvitse lunastaa. Tarjous oli helppo hyväksyä, ei talon rakentajille tuollaisia takuita usein tarjota.

Harhailevia ajatuksia

2009-10-31T09:33:00.008+01:00

Kirjoittaminen jää aina vain vähemmälle. Tasainen postaaminen vaatii pysymistä kirjallisen ilmaisun puolella, jolloin ajatuksetkin saavat kirjoitetun lauseen muodon. Olen toki kirjoittanut, valmistellut luentoja englanniksi ja ajatellut puhuttuja englanninkielisiä lauseita.

Kulkeminen kahden kodin välillä, monien erilaisten työprosessien mukana kuljettaminen, huolehtiminen eri paikoissa olevista lapsista ja rakentamiseen liittyvien kymmenien valintojen tekeminen eivät jätä tilaa kirjallisille pohdinnoille. Kamera on ensi kertaa moneen vuoteen eri paikassa kuin minä. Kuvaan enää vain rakennusvaiheita, ilmarakoja, ilmastointiputkia ja eristyksiä.

Talon edistyminen merkitsee myös valmistautumista rakkaita muistoja täynnä olevan vanhan kodin tyhjentämiseen lopullisesti. Edelliset omistajat myivät talon meille lasten muutettua pois kotoa. He kertoivat muuttaneensa itse yläkertaan, kun huomasivat etteivät enää lasten lähdettyä käy siellä ollenkaan. Meilläkin yläkerta huutaa tyhjyyttään. Olen kouluttanut itseäni muutokseen rapsuttamalla tapetteja irti vanhemman veljeksen huoneesta aikeenani neutraloida huone kenen tahansa asuttavaksi, mikä on myös tehnyt portaiden noususta yläkertaan vähemmän sydäntä raapivaa.

Silloin harvoin kun nuorisoa on paikalla yläkerrasta kuuluvaa kolinaa tekisi mieli nauhoittaa rentoutuslevyksi. Harmi ettei sitä ole aikoinaan tullut tehtyä, olisi niin mukava kuunnella poikien tasaista juttelua, pientä nahinaa, ovien kolistelua ja puulattian narahtelua illalla ennen nukahtamista. Mikä parasta, äänten voimistuttua ei tarvitsisi huutaa eikä väsyneenä kiivetä rappusia tilannetta rauhoittamaan. No, onneksi niitä nauhoja ei ole, etenkään tuota finaalia, johon itse osallistuin, en haluaisi kuulla.

Mennyt kesä

2009-09-27T11:20:00.002+02:00

Demokratian patologiaa

2009-09-25T08:57:00.008+02:00

Olen seurannut vaalirahakohua, mutta siitä kirjoittaminen on tuntunut turhalta alkujärkytyksen jälkeen. Politiikkaa seuranneelle uutta asiassa oli vain KMS ja sen kohtuuttoman suuret tukisummat tietyille ehdokkaille. Ymmärsin mihin tiettyjen henkilöiden valta perustuu, mistä tietyt mitäänsanomattomat, aatteettomat jeeshenkilöt saavat vaaleissa läpi pääsemiseen tarvittavan taloudellisen tuen.

AY-liikkeen, erilaisten säätiöiden ja kukkaisrahastojen ja muiden puolueita lähellä olevien organisaatioiden osuus vaalirahoituksesta on ollut maan tapa, kuten monet ovat vahvistaneet. Viime aikojen paljastukset eivät ole vaatineet muuta tutkivaa journalismia kuin kirjoittaa se, mitä myös toimittajat ovat aina tienneet. Nova Groupin konkurssi ja sitä edeltänyt antelias rahanjakokäytäntö ovat taas olleet kuin taivaanlahja lehtitaloille ja muille taivastelijoille. Seminaarilippujen suhteen en osaisi edellyttää, että poliitikon tukiyhdistys vaatisi ensin täydellisen tilintarkastuksen lippuja ostavassa firmassa tai kieltäytyisi myymästä, jos firmasta osallistuu seminaariin useampi kuin liikevaihtoon nähden on kohtuullista.

Oppositiota vaivaa sama tauti, mihin se ehdottaa lääkkeeksi pääministerin eroa. Itse asiaa ei haluta hoitaa, vaan varmistaa oma asema. Terveempää olisi ollut vaatia uusien vaalien toimittamista. Mutta eihän se käy. Ei ole rahaa. Äänestäjät eivät vaivautuisi äänestämään. Oma valta-asema vaarantuisi. Kauhuskenaariona välkkyy nouseminen hallitusvastuuseen ennen kuin oman puolueen arkistot on saatu esittelykelpoiseen kuntoon.

Politiikka on täynnä riippuvuussuhteita. Et voi olla mitään mieltä asiasta ennen ääntenlaskentaa, kuinka moni äänestäjä hylkää minut, jos sanon näin. Saavutetun aseman menettäminen on kasvojen menetys, ei merkki toisen poliittisen mielipiteen menestyksestä. Koko elämänsä politiikalle antaneilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysytellä vallassa siihen asti kunnes puolue palkitsee.

Vallassa pysymisestä on tullut politiikassa itsetarkoitus. Asioiden hallitseminen ja hoitaminen on jäänyt sivuseikaksi, kompetenssia on enemmän taiteiluun vallanharjalla kuin asioiden hoitamiseen. Luulisi, että nykyisen misseistä, urheilijoista ja muista julkkiksista koostuvan eduskunnan saisi kasaan vähemmälläkin rahalla. Monet heistä ovat saaneet poliittisen mandaattinsa, kun jotkut toiset ovat halunneet varmistaa asemansa heidän julkisuusarvollaan saatavalla äänimäärällä. Haiskahtaa hyväksikäytöltä.

Olen saanut jo äidinmaidosta immuniteetin politiikkaa kohtaan. Luojan kiitos. Poliitikon tyttärenä olisin hyvinkin voinut opiskelijapolitiikan kautta ajautua puolueen haltuun. Aikani puoluetta palveltuani, illat kokouksissa ja viikonloput seminaareissa politiikalle uhrattuani, seistyäni kevättalven viimassa torilla hernekeittoa kertakäyttölautasille annostellen olisin tässä iässä jo lähestymässä asemaa, jossa ponnisteluni aatteen eteen tulisi palkita. Edessä siintäisi aika virassa, jossa oman toimen ohella järjestelisin palveluksia puolueelle, ottaisin vastaan kutsuja oopperajuhlille ja hiihtelisin sidosryhmien kanssa Lapin hohtavilla hangilla huhtikuussa.

19.9.09

2009-09-23T10:40:00.005+02:00

Vanhempi veljes haluaisi ottaa ensimmäisen tatuointinsa, johon tulisi ystävän kuolinpäivän päivämäärä. Lauantaina aamuyöllä auto ajautui kovassa vauhdissa päin kallioleikkausta. Merkkinä suuresta surusta eilen illalla kallion reunoilla paloi vielä kymmeniä kynttilöitä.

En ottanut kantaa tatuointiin, otti tai ei, tuo päivämäärä painuu lähtemättömästi häneen ja muihin läheisiin. Se haalistuu ajan kuluessa, mutta kokonaan piiloon sitä ei saa. Niitä tatskoja kutsutaan toisissa piireissä nimellä trauma.

Näin Kauhajoen kouluammuskelun ensimmäisenä vuosipäivänä peräänkuulutetaan mitä on tehty, ettei vastaava toistu. Auto-onnettomuuksien kohdalla riittää, että viikonlopun jälkeen lasketaan saldo, kuinka monta kuoli. Vuosittain kuolee arviolta 80 nuorta kaahausonnettomuuksissa, liikaa vauhtia, kuljettaja nuori. Mitä asialle voisi tehdä?

Puuta ja tiiltä

2009-09-17T10:09:00.005+02:00

Kun talon ulkoseinät kasattiin perustusten päälle, ensimmäinen hämmästyksen aihe oli puun kauneus. Hirsipalkit ovat neljästä kappaleesta liimattuja, ja ellei Kari Tapio olisi koko kesää rallattanut J. Karjalaisen sanoin "sydänpuoli säätä vasten", tuskin olisin huomannut, että puupinnat on aseteltu laulun mukaan.

Ehkä siinä laulussa oli kyse jostain muustakin kuin rakennustekniikasta, mutta taas kerran uusi tilanne on avannut uusia merkityksiä. Autoillessa huomaan talopaketti- ja kattoristikkokuormat, ja ymmärrän mistä on kyse, kun jonkun talotehtaan rekasta on jätetty perävaunu levähdyspaikalle. Ei meidänkään talokuormaa saatu kerralla tontille asti. Kattoristikkokuorma taas oli pakko ajaa perille asti, puoliperävaunun nuppi upposi uuteen pihamaahamme, ja ehdimme jo hälyttää apuun naapurin isännän traktoreineen. Lehmänpoiituksesta isäntää odotellessamme ongelma ratkesi, kun kuljettaja vielä kerran kävi yrittämässä liikkeelle lähtöä.

Tämän päivän uutisen mukaan ensi kesänä nousee Kangasniemelle huvila. Etelä-Savo saa tarvitsemaansa mainosta, ja paikalliset timpurit töitä. Rakennuttajat saavat tehdä monta valintaa, ensimmäinen kysymys on kuinka organisoida rakentaminen. Meillä työmaa on jaettu osaurakoihin. Kaikki rakentajat ovat sopimussuhteessa meihin, alihankintasuhteita on ollut korkeintaan muutama.

Kriittisiksi vaiheiksi ovat muodostuneet työmaan siirrot urakoitsijalta toiselle. Kukaan kun ei halua jatkaa, ellei aikaisempi vaihe ole virheettömästi hoidettu, ettei joudu vastuuseen muiden tekemisistä. Samalla sekä hinnanmuodostus että rakennuksen edistyminen pysyvät rakennuttajille läpinäkyvinä. Järjestely tuntuu hyvältä, kun voimme suoraan kysellä tilannetta niin LVI-porukalta, kaivontekijältä, muurarilta kuin timpureilta. Ongelmia ratkotaan urakoitsijoiden kesken, ja meillekin kerrotaan, miten asiat on hoidettu.

Muurari on palannut metsältä, ja leivinuunin teko on jo puolessa välissä. Olen luullut hallitsevani ajankäyttöäni, mutta kun sain määräyksen lähteä ostamaan tuhka- ja nuohousluukkuja ja muurausholkkeja, unohdin hetkessä koko päivän ajankäyttösuunnitelmani. Samalla huomasin, että ammattiaseman tuoma auktoriteetti on oiva johtamisväline.

Näin se käy

2009-09-13T10:01:00.007+02:00

Kuvien laatu ei ole kummoinen, mutta onneksi samasta suunnasta otetuista kuvista sai kyhättyä pienen videonpätkän rakennustyömaan edistymisestä. Tosin kuvakulma on sisääntulopuolelta, kun talo taas varsinaisesti avautuu rantaan päin.

Työmaamietteitä

2009-09-01T10:18:00.003+02:00

Rakentamisen voimaannuttava vaikutus yllätti. Vaikka oma työpanos on jäänyt suunnittelun ja yleisen mukanaolon asteelle, talon ilmestyminen niityn laitaan vaikutti. Työmaan rauhoituttua iltaisin olen usein kierrellyt tonttia, tutkinut rakennusta eri suunnista, hahmotellut mielessäni valmista taloa. Sisällä olen eniten jännittänyt miten maisema näyttäytyy ikkunoista, kiivennyt keskeneräiseen yläkertaan lankkujen päälle taiteilemaan ja kurkistelemaan mitä sieltä näkee.

Tähän mennessä kaikki on mennyt jotakuinkin suunnitellusti. Kun tapahtuu jotain suunnittelematonta, niin se on sitten sitä kaikille. Niinkuin toissäöinen kylänmiehen autoajelu pihalle levitettyjen kattopeltien päällä, tukevassa humalassa. Että pitikin sattua, matkan varrella olisi ollut monta muutakin tienhaaraa harhaanajettavaksi. Kukapa on päässyt tutustumaan uusiin naapureihin näin omaperäisellä tavalla?

Savolaisen verkostoyhteiskunnan toimintatavat ovat helpottaneet työmaan edistymistä. Eri työporukat tuntevat toisensa ja sovittavat aikatauluja keskenään, samalla tieto vaihtuu suoraan ammattimiesten välillä. Jokaisesta ruuvinnaulaajasta on auliisti jaettu taustatietoja, ja itsekin on oppinut antamaan riittävät koordinaatit sosiaalista suunnistamista varten. Yleensä riittää, että kerron olevani veljieni sisko.

Tahti työmaalla on ollut leppoisa, kahvitauot on pidetty täysimääräisesti ja kuulumisten vaihtoon on ollut aikaa. Haulikko takakontissa liikkuva muurari ilmoitti hormin teon jälkeen lähtevänsä kahdeksi viikoksi metsälle, ja jatkavansa töitä muiden töiden ohessa syksyn kuluessa. Onneksi meillä ei ole kiirettä.

Keskeneräisyyttä ja myötähäpeää

2009-08-30T12:07:00.003+02:00

Kesä on kulunut rakennustyömaalla. Kesälukemiset, kulttuuririennot ja linturetket ovat jääneeet tältä vuodelta väliin. Rakennusmiesten taukotuvaksi muuttuneen mökkimme pöydällä lojuu rakennuspiirustuksia, joihin ilmestyy päivittäin harmaita etusormenjälkiä.

Alkukesästä vein mökille lukemiseksi Martti Lindqvistin kirjan Keskeneräisyyden puolustus. Muutaman kymmentä sivua luettuani kirja putosi jonnekin sängyn ja alkovin seinän väliin, ja siellä se on vieläkin, keskeneräisenä. Pääsin kuitenkin ajatukseen keskeneräisyyden elämänvoimasta. Muuta lukemista en ole tänä kesänä tarvinnut laattakuvastojen ja sisustuslehtien lisäksi.

Joskus rakentamisen alkuinnostuksen ja rimakauhun jälkeen heräsi suhteellisuudentaju. Uusi talomme on vain yksi lenkki ketjussa. Taloja ovat rakentaneet monet sukupolvet meitä ennen, aina sen ajan mallin ja muodin mukaisesti. Vaikka suhdanteet eivät olisi olleet parhaimmillaan,vaikka investointi olisi myöhemmin osoittautunut lyhytaikaiseksi. Me käytämme vuoromme nyt.

Ruotsi tuntuu taas kesän jälkeen vieraalta. Eilen katsoin televisiosta Märkesårsgalaa, jossa ruotsalaiset juhlivat Suomen menettämistä. Ohjelma oli kuin kuusijuhlassa, lausuntaa ja laulua, lavalla seikkaili myös hassuja satuhahmoja. Stina Ekblad oli käynyt etsimässä kansallispukuunsa huivin Ruotsin television puvustosta, ilmeisesti samalla puvustonpenkomisreissulla oli löytynyt nallepuku, ja niin nähtiin pelottava karhu pyörimässä lavalla. Tosin koulun juhlassa ei olisi tarvinnut kärsiä yhtä kauaa myötähäpeää, vaan opettaja olisi käynyt vetämässä kiinni mesikämmeneltä auki unohtuneen vetoketjun.

Pöyristyttävältä kuulosti toteama " On suomalaisia, on ruotsalaisia ja suomenruotsalaisia". Miten taas unohtuikin 450 000 ruotsinsuomalaista? Onneksi Tarja Turunen pelasti illan.

Menetys

2009-07-03T17:07:00.008+02:00

Kaiken eteenpäin luotaavan hääräämisen keskellä elämä sai toisenlaisen sävyn. Perheemme ja sukumme on menettänyt tärkeän ihmisen. Tulevaisuuden suunnitelmien sijasta ajatukset kulkevat muistoihin.

Kummitätini puoliso, kummipoikani isä kuoli vaikeaan sairauteen. Yllä oleva kuva on otettu vanhemman veljeksen lakkiaispäivänä, jolloin siirryimme koululta sairasvuoteen äärelle viettämään pientä juhlahetkeä. Kokonaisessa kuvassa on hymyilevä, täysissä henkisissä voimissa oleva mies. Vielä kaksi vuotta sitten hän kantoi tavaroita uudelle mökillemme, ihmetteli tosin miksi jalat eivät toimineet samalla tavalla kuin ennen. Nyt ei enää pikkusormikaan totellut käskyjä.

Menetyksen hetkellä huomaan kuinka monen henkilön kautta olimme jatkuvasti lähes neljänkymmenen vuoden ajan toistemme kanssa tekemisissä. Ensin hän oli tätini uusi poikaystävä, jota vierastimme, veihän hän meiltä suositun sinkkutädin. Asuimme suvun mummolassa, joten serkkujeni synnyttyä tiivis yhteydenpito oli itsestään selvää. Omat lapset saatuani yhteys jatkui, lapseni saivat lempeää huolenpitoa varapapalta, jonka merkitys kasvoi isäni kuoltua lasteni ollessa aivan pieniä. Perheessä kulkeva kummiketju on myös lähentänyt meitä.

Kun isoisäni kuoli, matkustin illalla bussilla sairaalan ohitse, jossa häntä hoidettiin. Ajattelin, että ehdin sinne paremmin seuraavana päivänä. Edellisen kerran olin käynyt katsomassa häntä kuukausia aikaisemmin ja hänen tilansa piti olla vakaa. Seuraavana päivänä, kun kysyin sairaanhoitajalta hänen huonettaan, sain vastaukseksi kysymyksen olenko lähisukulainen, ja sen jälkeen tiedon isoisäni kuolemasta kolme tuntia aikaisemmin. Olen yrittänyt välttää vastaavia tilanteita sen jälkeen.

Viime viikon maanantai-iltana matkasin lakkiaiskuvat mukanani sairaan luo. Oli kaikenlaista järjestelemistä, ja kävin itseni kanssa keskustelua onko tarpeellista mennä valokuvia näyttämään nyt vai ehtiikö asian hoitaa myöhemmin. Hieman myöhään ja odottamatta pistäydyin tapaamaan sairasta ja hänen sinnikästä omaishoitajaansa. Ihmettelimme digitaalista kehystä, muistelimme juhlia, ihailimme kuvista näkyviä iloisia kasvoja. Olen tyytyväinen, että sille hetkelle löytyi aikaa.

Millainen piha?

2009-06-22T06:50:00.008+02:00

Rakentaminen edistyy. Ylläoleva kuva on lakkiaispäivältä, nyt paikalla on jo harkkoperustus. Vaikka tiesimme etukäteen, että perustusvaiheessa talo vaikuttaa kokoistaan pienemmältä, silti eilen epäiltiin mittakaavavirhettä.

Tänään vireillä on pihatilojen visiointi. Talo nousee umpeenkasvamisuhan alaiselle rantaniitylle, ja edelleen on haaveena säilyttää niittykasvien lajirunsaus silmänilona. Niittykasvit nousevat ajastaan ja kasvimaata ajatellen pihamaalla on paksu ruokamultakerros. Nyt pitäisi tietää kertoa maanrakentajille, kuinka iso parkkipaikka tehdään ja mihin se sijoitetaan, kuinka sisääntulo järjestetään ja missä on kaivon paikka.

Taidan lähteä virikekäynnille Mustilan arboretumiin. Luen muutaman talolehden. Surffaan netissä. Sitten ei auta muu kuin ryhtyä piirtämään. Ammattilaisen puoleen käännytään vasta kun pakko.

Parasta elämässä

2009-06-20T20:10:00.001+02:00

Parasta elämässä on juhliminen. Näin kiteytti vanhempi veljes ollessaan "lasten suusta totuuden kuulee" -iässä. Edelleenkin hän tuntui nauttivan juhlistaan, ja mikä ettei, kun koko lähipiiri oli mukana varmistamassa juhlien onnistumisen. Kiitos kaikille!

Kotona juhlissa oli koolla kolme kevään ylioppilasta äiteineen. Muistelimme ensimmäisiä tapaamisiamme, esikoululaisten synttärikutsuja ja koulutulokkaiden vanhempainiltaa. Ajan saatossa muutuimme nuorista vanhemmista reilusti keski-ikäisiksi, lapset kasvoivat meitä pitemmiksi ja omistavat nyt nuoruuden. Meille taas jäi valikoima hittileluja ja -pelejä eri ikäkausilta raivattavaksi autioiden lastenhuoneiden laatikoista.

Juhannuksen olemme käyttäneet palautumiseen alkukesän kiivaasta ohjelmasta. Ei ennalta sovittua ohjelmaa, siivoamista, monimutkaista ruoanlaittoa tai leipomisia. Juuri kun olin juhannusaattona rojahtanut sohvalle lukemaan lehtien paksuja juhannusnumeroita, ystävä soitti ja pian pihaan kaarsi tila-auto matkustajinaan vanhemmat, kolme lasta ja koira. Onneksi yllätysvisiitille piipahti ystävistäni se kaikkein järkkymättömin, ja pian istuimme kahvipöydän ääressä syömässä juhlakaudelta tähteeksi jääneitä pullaviipaleita köyhiksi ritareiksi jalostettuina. Mukavaa.

Ei päivity

2009-05-28T08:04:00.003+02:00

Nuorena tuskailin päiväkirjan pitoa. Kun tapahtui kaikkea mielenkiintoista, ei ollut aikaa kirjoittaa. Kun taas olisi ollut aikaa kirjoittaa, ei tapahtunut mitään, mitä itsekään haluaisi myöhemmin muistella.

Sama tämän bloggauksen kanssa, olisi niin paljon kirjoitettavaa, mutta kun ei ehdi. Tässä lyhyt tilannekatsaus:

1. Ylioppilas - tervetuloa kahville sunnuntaina iltapäivällä.

2. Talonrakennus - anturaa varmaan jo valetaan.

3. Talon myynti - tässä asiassa saisi tapahtua enemmän.

4. Työt - vievät edelleen ajatuksia vaikka tältä keväältä jo lopetin.

5. Kukkapenkki - puoliksi käännetty.

Uudistuksia

2009-05-02T19:10:00.001+02:00

Toukokuun alku muutti perusteellisesti ruotsalaista yhteiskuntaa. Eilen vihittiin Tukholman kaupungintalolla ensimmäiset homoparit. Avioliitto on tästä lähtien sukupuolineutraali. Aikaisemmin rekisteröidyt parisuhteet ovat kuitenkin edelleen voimassa rekisteröityinä parisuhteina ellei niitä pureta tai muuteta vihkimisellä avioliitoiksi. Erillinen parisuhteen rekisteröiminen ei enää ole mahdollista.

Toinen iso asia on omistusasumisen mahdollistuminen kerrostaloissa. Vieläkin jotkut pelkäävät uudistuksen seurauksia, kun asuntoja voi hankkia sijoitusmielessä ja niitä voi vuokrata edelleen kenelle tahansa. Vuokrat säilyvät säänneltyinä, joten kovin kannattavia sijoituksia asunnoista ei voi tulla.

Kuinkahan monta vuokra-asuntoa Suomesta katoaisi, jos yksityiset sijoittajat eivät saisi omistaa ja vuokrata edelleen asuntoja?

Mustunut maisema

2009-05-01T20:57:00.011+02:00

Jouduimme päivän uutisen todistajiksi. Vastarannalla paloi veneitä, seurasimme tapahtumia pienestä liekistä suureksi roihuksi. Tuskastuttavan kauan meni ja tuli ehti levitä, ennen kuin palokunta ehti paikalle.

Palon vahingot ovat varmasti suuret, sen verran komeita veneitä tuolla vastarannalla säilytetään. Olemme koko päivän ihailleet kauden ensimmäiselle purjehdukselle suuntaavia veneitä, ja veneilijöiden ilo tarttui jo meihinkin. Kurja alku veneilykaudelle nostaa mustunut veneenranka vedestä.

Parvekkeen sisustus II

2009-04-29T23:13:00.000+02:00

Taas on tullut perinteisen parvekkeen sisustus -postauksen aika lohdutukseksi kaikille aiheesta tietoa janoaville ja siksi blogiini eksyville. Kaikkea tämä bloggaus teettää, kävin jopa kysymässä mahtuisinko Piri Pirin parvekekurssille. Tänä keväänä parvekekausi on käynnistynyt aikaisin, aamukahveja on jo nautittu auringon lämmössä parvekkeella. Kalusteita pitäisi hankkia lisää, vaikka hyvin tuo pikkupöytä on tähän asti toiminut.

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

Sköna hem - kuvia ja inspiraatiota

Granit - sieltä voisi ostaa vaikka ison sinkkipaljun kukkaruukuksi

Cami, inredning & dSign - hyvä esimerkki miten tekstiilit ja kasvit muuttavat parvekkeen ilmeen

Balkongliv - kuvia viihtyisistä parvekkeista

Grönska - lisää kuvia, monissa sisustuksissa käytetty kiviä onnistuneesti

Huomenna on jo vappuaatto, vaikka juuri vasta pääsiäistä vietettiin.

Hauskaa vappua!

Valoa näkyvissä

2009-04-07T10:01:00.011+02:00

Vuodenaika vaihtui rajusti. Kylmän, lumettoman ja auringottoman talven ote kirposi yhdessä päivässä. Viime viikonloppuna iltakävelyllä Hammarby Sjöstadissa tunnelma oli epätodellisen eksoottinen, kuin olisi pitemmälläkin matkalla. Nyt on palattu normaaliin harmaaseen, vettä sataa, mutta saavathan kevätkukkijat vettä.

Nuorempi veljes on täällä viettämässä pääsiäislomaa. Koko kevään odotettu Djurgårdenin ensimmäinen ottelu oli maanantaina, muutenkin aika on kulunut jossain tuolla kaupungilla vanhojen koulukavereiden seurassa. Alkuajan vaikeuksista huolimatta kolme vuotta yläastetta riitti juurruttamaan hänet täkäläiseen kaveripiiriin. Ruotsin kielikin tuli siinä sivussa opittua.

Vanhempi veljes kävi täällä viikonloppuna myös, opiskelupaikkojen haku käy tässä vaiheessa työstä. Eilistä AMK-yhteishaun jumiintumista ei olisi enää tarvittu nuorten riesaksi. Olen sivusilmällä seurannut, miten pirstaleista ja sekavaa oppilaitosten antama informaatio hakijoille on. Oli se vain helppoa aikoinaan, kun olisi yksi hakuopas, ja mitä siitä ei löytänyt, sitä ei tarvinnut tietää.

Tänä pääsiäisenä ei meille ole vielä ostettu yhtään yllätysmunaa, vaihteen vuoksi hankin edullisesti Kronfågelin yllätyskanan. Kaksi euroa kilo.

Hauskaa pääsiäistä!

Kun kukaan ei ohjaa

2009-04-07T09:53:00.007+02:00

Luin Svenska Dagbladetin mielenkiintoisen vertailun uskonnollisin perustein hallinnoitujen rahastojen kehityksestä Yhdysvalloissa. Parhaiten - joskaan ei hyvin - pärjäsivät islam-rahastot, jotka eivät salli sijoittamista liiketoimintaan, johon kuuluu alkoholia, pornografiaa, uhkapeliä ja sihanlihantuotantoa. Ne eivät myöskään investoi pahoin velkaantuneisiin yrityksiin eivätkä pankkeihin. Huonommin on mennyt katolisilla rahastoilla. Kaikkein huonoiten kannatti "syntirahasto", joka sijoittaa aseteollisuuteen, uhkapeliin, alkoholiin ja tupakkaan. Kun ottaa tupakan pois, lista alkaa kuulostaa Suomen valtion salkulta.

Valtiolla on monenlaista omistusta, puhtaasti poliittisissa tarkoituksissa valtion hallussa pidettyjä liikelaitoksia, strategisia ja ei-strategisia omistuksia. Olisikohan aika tutkia, mitä palkitsemisjärjestelmiä ja eettisiä toimintaohjeita yhtiöissä on voimassa? Vaikka valtio ei olisikaan mikään eettinen sijoittaja, välinpitämätön suhtautuminen toimintakulttuuriin yrityksissä luo monenlaisia riskejä. Kun eettiset sijoittajat suunnistavat muualle ja valtio omistajana pysyy passiivisena, pelikenttä jää vapaaksi kaikenlaisille pragmaatikoille.

Ainoastaan valtion omistajaohjauksesta vastuulliset ovat tyytyväisiä nykyiseen politiikkaan. Katkerin kritiikki välinpitämättömyydestä kuultiin itse Fortumin toimitusjohtajalta. Hänet on hylätty. Kylmästi isä-valtion taholta edelleen vakuutettiin, että kyllä toimivan johdon pitää osata yhtiön asiat hoitaa ilman omistajan puuttumista. Mikä väärinkäsityksien summa. Bonusten piti palkita, sitouttaa, kannustaa ja tukea. Ei auta, että rahaa on lapioitu miljoonittain, tiukan paikan tulleen pintaan nousevat yksin pihalle jätetyn lapsen tunteet.

Johtaminen on yksinäistä, mutta sen ei pitäisi olla enää tuolla palkkatasolla yllätys. Johtajan kompetenssiin kuuluu myös kyky hakea itselleen tukea. Henkilökohtaisten tunteiden purkaminen, uhriksi heittäytyminen, toisten syyttely ja turhautumisen ilmaiseminen on viisaampaa tehdä vaitiolovelvollisuuden suojissa. Tiedotusvälineet voi kutsua paikalle sitten kun on koonnut itsensä ja sanottavansa. Pörssiyhtiössä johtajan pitäisi tietää, mikä vaikutus hänen esiintymisellään on yhtiön osakkeen arvoon.

Rahoituslatinasta selkokieleen

2009-04-03T10:22:00.000+02:00

Viime päivien poliittisia melskeitä seuratessa epäluulo on noussut pintaan montakin kertaa. G20 maiden kokous suurine lupauksineen nosti pörssejä, mutta auttavatko elvytysrahat maailmaa yhtään enemmän kuin kännykkävippi rajusti häviöllä olevaa pokerin pelaajaa? Vieläkin on aistittavissa, kuinka sama porukka, joka on sotkun aiheuttanut, odottaa pääsyä jatkamaan hommia aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämän aamun BBC:n lähetyksessä Hedge-rahastojen hallinnoija kertoi, kuinka he haluavat päästä osaksi ratkaisua eikä osaksi ongelmaa. Minun luottamustani ei ainakaan palauta, että edelleen samat kaverit istuvat kasan päällä ja selittävät asioiden nyt olevan kunnossa.

Fortumin skandaali ja täällä Ruotsissa eläkeyhtiö AMF:n sotkut kertovat sen nolon tosiasian, että talouselämä on onnistunut tekemään itsestään niin vaikeaselkoisen, etteivät valvovat poliitikot uskalla edes kysyä missä mennään tietämättömyytensä paljastumisen pelossa. Toinen riski on leimaantua yhteistyökyvyttömäksi. Taloudellisen vallan kamareihin päästetyt poliitikot jättävät käyttämättä valtansa, unohtavat toimeksiantonsa ja valtuuttajansa. Yksi yleisemmistä argumenteista AMF-eläkekeskustelussa on ollut, että jos ammattiyhdistysliikkeen edustaja ei vastusta suunnattomia jättieläkkeitä johtajille, niin kuka sen sitten tekee?

Toimiva talouselämä on tietysti myös työntekijöiden intressissä. Ylimmän johdon aseman ylikorostaminen ja pelottelu, ettei tilalle löydy ketään ellei makseta jättisummia, on näköjään tehonnut. Pörssin logiikka, sama porukka luo odotusarvoja ja pettyy tai innostuu kun on erehtynyt muutamalla prosenttiyksiköllä osavuosituloksen arvauksessa, on kenelle tahansa käsittämätöntä. Rahoitusinstrumenttien salakieli koetaan välttämättömyydeksi. Sitä se onkin niille, joilla on jotain peiteltävää. Onkohan edelleenkään missään menossa operaatiota, jossa käännetään selkokielelle rahoitusinstrumenttien ominaisuuksia, alleviivataan punaisella pahimmat miinat ja poistetaan ne tuotevalikoimasta?

Aikaisemmin työhöni on kuulunut ottaa selvää, mitä missäkin maailmankolkassa tapahtuu ja esittää asia vakuuttavasti eteenpäin tietoisena siitä, että vastassa on Suomen valtio huomattavasti paremmilla tiedonhakujärjestelmillä varustettuna. Siksi ymmärrän myös poliitikkojen pelon kysyä tyhmiä ja argumentoida rajallisella tiedolla ja ymmärryksellä. Ei ole kivaa huomata, että argumentoinnin pohjana oleva raportti on juuri vanhentunut ja nyt ei sitten voikaan muuta kuin kerätä paperinsa ja asiakkaalle sympatiapisteitä. Mutta jos on valittu ajamaan tietyn intressiryhmän asemaa, työhön kuuluu myös jatkuvasti sen opiskeleminen, mikä parhaiten edistää toimeksiantajan etua.

Ovatko poliitikot sitten unohtaneet tehtävänsä kansan ja kansantalouden etujen ajajana vai hyvässä uskossa kuvitelleet, että siunaamalla huippubonuksia ja supereläkkeitä he todella toimivat valitsijoidensa eduksi? Entä mikä harha on tällä hetkellä vallalla? Jossain on jo väläytelty johtamiskoulutusten ja -teorioiden osuutta systeemin sairastumiseen. Konsultti- ja rekrytointifirmojen osuutta ei voitane unohtaa myöskään, onhan viime vuosien ilmiöihin kuulunut ajattelun ulkoistaminen. On kuviteltu, että rekrytointifirma tietää paremmin kuin työn teettävä firma, kuka työn osaa parhaiten tehdä. Ja olisiko tämä ollut mahdollista, jos jostain olisi pitänyt löytää ihan oikeaa rahaa kaikkiin siirtoihin eikä peliä olisi voinut pelata Internetissä virtuaalista leikkirahaa siirtelemällä?

Lisää bonuksista

2009-04-01T13:36:00.004+02:00

Pakotin itseni eilen lukemaan Valtion omistajaohjausyksikön sivuilta raporttia ylimmän johdon palkitsemisjärjestelmien toimivuudesta. Verenpaine nousi jo lukiessäni raportin yhteenvedon viimeistä lausetta. "Vaikka olemmekin saaneet ulkopuolelta laadukasta aineistoa ja erinomaisia kommentteja, vastaamme yhdessä ja kollektiivisesti kaikesta tämän selvityksen puutteista ja ansioista, emme tosin niiden seurauksista". Kuka väittää vielä, että maailmasta on kadonnut rehellisyys?

Raporttia laadittaessa on pitäydytty melko rajattuun tausta-aineistoon, on haastateltu valtionyhtiöiden toimitusjohtajia ja luettu hieman tutkimustietoa. Siteeratuissa haastatteluissa johtajat sanovat, että raha ei ratkaise. Kun tietty taso on ylitetty, raha ei motivoi enää. Palkitsemisjärjestelmiä laativista konsulteista todettiin, että ne nostavat palkkioiden tasoa. Johtajat ostavat heiltä mielellään palveluja, koska tietävät niin saavansa enemmän palkkaa. Kuinka inhimillistä.

Illan vietin Amnestyn Demand Dignity -kampanjan kick off -tilaisuudessa. Ruotsin Punaisen Ristin tehtävissä Papualla ja Nairobin Kibera-slummissa työskennellyt kätilö kertoi potilaidensa elämästä absoluuttisessa köyhyydessä, alle dollarin päivätuloilla. Kenenkään elämä ei ole niissä olosuhteissa helppoa, mutta erityisesti köyhyys koettelee naisia. Afrikan mantereella keskimäärin joka 16. nainen kuolee synnytykseen tai raskauskomplikaatioihin, joissain maissa jopa yksi kahdeksasta.

Vuosi sitten juhlimme vanhemman veljeksen täysi-ikäiseksi tuloa Gambiassa. Hotellia vastapäätä oli YK:n rakennus, sen edessä kaupungin ainoat ehjät ja uudet Toyota-maasturit, muutaman sadan metrin päästä alkoi peltihökkelislummi. Heräsi kysymys, olisiko tilanne parempi, jos YK ei olisi koskaan tullut paikalle. Mikä kehitysyhteistyössä vahvistaa valtaosaa kansasta köyhyyteen pakottavia yhteiskuntarakenteita, jossa rahat jaetaan pienen piirin kesken, ja suljetaan silmät ympäröivältä kurjuudelta?

Erilaisiin palkkoihin ja palkkioihin kerääntyy helposti korruptioon viittaavia piirteitä. Otetaan nyt esimerkiksi nuo palkitsemisjärjestelmiä laativat konsulttitoimistot. Jos he ehdottavat johdon palkkioiden pienentämistä, tuskin vähemmälle jäänyt johtaja heitä enää sen jälkeen tilaa uudestaan. Fiksu konsultti ymmärtää niin ollen kirjoittaa tarpeeksi suuria lukuja ja anteliaita ehtoja bonusohjelmaan. Palkoilla ja palkkioilla voi pitää kriittisiä mutta ostettavissa olevia tahoja hiljaisina. Erityisen helppoa se on maissa, joissa tuloerot ovat suuret, turvaverkkoja ei ole, eikä oikeusjärjestelmä sen enempää kuin poliittinen järjestelmä toimi.

Miinus- vai bonusohjelma?

2009-03-27T09:53:00.000+01:00

Tällä viikolla ruotsalaisessa politiikassa on käyty kilpalaulantaa yritysjohdolle maksettavien bonusten turmiollisuudesta. Tulilinjalle joutui yllättäin ruotsalaisen ammattiyhdistysliikkeen kirkkain tähti Vanja Lundby-Wedin. Hän on ollut yhtiön hallituksen jäsenenä hyväksymässä elinkeinoelämän ja ammattiliittojen eläkeyhtiön AMF:n johtajan supereläkettä. Myönteisen julkisuuskuvan omaava Lundby-Wedin kuvitteli vielä alkuun luikertelevansa tilanteesta selittelyillä, ensin hän kertoi tulleensa harhaanjohdetuksia, sitten hän puolustautui ammattiyhdistysliikkeen edustajan heikolla hallitustyöskentelyn osaamisella. Hjälp!

Bonukset ovat hyvä järjestely johtajille ja yrityksen arvolla spekuloiville lyhytaikaisten voittojen tavoittelijoille. Yritykselle niistä tuskin on pitempiaikaista hyötyä ellei bonusohjelmaa rakenneta kestävien tulostekijöiden varaan. Bonusta voitaisiin maksaa vaikka sen perusteella, kuinka paljon johtajan toiminta tuottaa kestävää hyvinvointia asiakkaille, työntekijöille, omistajille ja ympäröivään yhteiskuntaan. Yritysten palkitsemisjärjestelmien pitäisi estää eikä edistää kuplien, pyramidien ja korttitalojen muotoisia taloudellisia rakenteita.

Elinkeinoministeri Maud Olofsson on ollut virkakaudellaan aktiivinen valtio-omistajan intressien edistäjä. Viime vuodesta lähtien valtio-omisteisilta yhtiöiltä on edellytetty yritysvastuun raportointia. Nyt bonusohjelmat valtionyhtiöissä poistetaan tai ei poisteta, vauhdikkaan ministerin mielipiteet vaihtelevat päivittäin. Entä jos bonusta maksettaisiin jopa vuosilta, jolloin firma tekee tappiota? Bonuskassa kasvaisi firman kassan mukaan, ja varautuminen huonoihin aikoihin olisi yksi menestysindikaattori. Kvartaalikapitalismiin ei kukaan ole uskonut, mutta sen mekanismeja ei ole haluttu purkaa. Toisin on nyt, kun ei odoteta seuraavan neljänneksen bonuksia.

Bonukset tekevät palkollisista puoliksi yrittäjiä. Yrityksen tulos kasvattaa työntekijän tuloja. Yrittämiseen liittyy myös yrittäjäriski, sitä vain ei ole onnistuttu bonusohjelmiin sisällyttämään. Löytyisiköhän yhtä innokkaita bonusohjelmien kannattajia, jos ehtoihin kuuluisi bonusten takaisinmaksu korkojen kera? Jäähän tämänkin laman seurauksena moni yrittäjä maksamaan henkilökohtaisia vastuitaan vuosikymmeniksi, vaikka yritystoiminta on täytynyt lopettaa.

Isoja kysymyksiä

2009-03-12T00:58:00.006+01:00

Viime perjantaina yritin mennä Kaapelin gallerian ohitse viereiseen kuppilaan, mutta upean värinen kangas seinällä pakotti katsomaan mitä galleriassa on näytteillä. Sebastian Zieglerin Befehl zur Freiheit riemastutti nerokkuudellaan ja visuaalisesti houkuttavalla esillepanolla.

Hauskin oli tämä installaatio, jossa ilma kulkee nallejen välillä, toisen pullistuminen aiheuttaa toisen kasaan painumisen. Näinhän se joskus ihmisten välillä toimii. Viime viikolla kirjoitusstressi ahdisti vanhempaa veljestä, niinpä hän tuli rutistuneena äidin luokse huilaamaan. Seuraavana päivänä lähtiessään hän oli kuin lentoon lähdössä, mikään ei ollut pielessä. Minä taas tunsin itseni kurttuiseksi ja ennenaikojeen vanhentuneeksi.

Maanantain äidinkielen kokeen jälkeen puhelimessa oli tyytyväinen mies. Oli löytynyt mielenkiintoinen aihe. Hän oli esseessään analysoinut "Miksi Lähi-itään ei saada rauhaa".

Isovanhempani lukivat raamatun ennustuksia ja analysoivat missä kohtaa kirjoituksissa mennään, kun sota leimahti aina uudelleen 1960-luvulla. Sekä israelilaiset että palestiinalaiset ovat jo monen sukupolven ajan eläneet sotien ja levottomuuksien keskellä. Leireille on syntynyt neljäs polvi syntymästään saakka palestiinalaispakolaisia. Ei siis ihme jos Suomessakin jo neljännessä polvessa mietitään miksi Lähi-itään ei saada rauhaa.

Katselin SVT:n lähetystä Maailman talousforumista Davosista. Simon Peres ja Turkin pääministeri Erdogan riitelivät Lähi-idästä. Erityisesti he kiistelivät siitä, mikä on totta. Peres ei ollenkaan tunnistanut Erdoganin puheista omaa maataan, ja lopulta Erdogan sai tarpeekseen. Lähi-itään ei saada rauhaa ainakaan tällä menolla.

Erkkikään ei voisi vähemmän välittää

2009-03-04T07:15:00.007+01:00

Hallituksen ehdotus eläkeiän nostosta on herättänyt vastustusta palkansaajissa, joiden enemmistöä hallituksen pitäisi edustaa. Erityisen kiivaasti ehdotusta vastustavat Pentit ja Liisat, he sinnittelevät viimeisiä vuosiaan työelämässä eikä heitä uudistus todellisuudessa koske. Mutta he eivät voi myöskään kuvitella, että nuoremmat sukupolvet voisivat haluta tehdä töitä pitempään. Heidän työuransa on ollut katkeamaton, ja nyt odottavat ansaitut vapaavuodet.

Toisenlainen tilanne on Minnalla ja Mikalla, joiden eläkkeen kertyminen on katkennut ensin 1990-luvun laman vuoksi ja myös nyt lomautukset uhkaavat. He voisivat haluta paikata eläkekertymäänsä. Kun kaikkien eliniänodotetilastojen mukaan vuosia on vielä viisikymmentä jäljellä, niin oikeastaan luulisi ajan käyvän pitkäksi pitkinä eläkevuosina. Ja täytyyhän sitä ajatella omia lapsiaan, jotka jäävät maksamaan suurten ikäluokkien viimeisten vuosien kalliita kotipalveluja, tekonivelleikkauksia ja vuosi vuodelta kallistuvia lääkekuluja.

Einolle asiasta ei ole mitään haittaa, hän on nauttinut eläkettään jo parikymmentä vuotta. Tarjat ja Jarmot tuntevat jo ikääntymisen vaikutukset nahoissaan, ja heidän eläkkeelle lähtöään tässä ensimmäiseksi jarrutetaan. Eläkettäkin on kertynyt, ellei sitten ole jäänyt työelämän ulkopuolelle joko 1990-luvun laman tai terveyden heikentymisen vuoksi. Töitä voisi tehdä, mutta kevyemmällä tahdilla, niin kuin silloin hyvällä 1980-luvulla. Oi niitä aikoja.

Jonnat ja Teemut vastustavat myös eläkeiän nostoa. Siihen on niin käsittämättömän pitkä aika. Ruuhkavuodet jylläävät pahimmillaan, ei tällaista menoa voi millään jaksaa kolmeakymmentä vuotta. Kun vain saisi asunto- ja autolainan maksetuksi. Vaippa-päiväkoti-muskari-rumba kestää vuorokaudet ympäri. Käsityskykyyn ei mahdu, että lapset kasvavat isoiksi ja elämä rauhoittuu. Kuinka suuren osan palkastaan joutuu jatkossa laittamaan kasvavan eläkeläisväestön toimeentuloon, sitä ei jaksa ajatella. Koko huoltosuhdeasia tuntuu kaukaiselta. Omat vanhemmat viettävät iloista aikaa kiireisinä ja terveinä eläkeläisinä, eivätkä ehdi edes lastenlastensa hoidossa auttaa. Itsekin haluaa mahdollisimman nuorena ja terveenä ryhtyä viettämään vapaavuosiaan.

Laurat ja Juhot eivät muuten ajattele koko asiaa, mutta olisi hyvä päästä mahdollisimman nopeasti opiskelemaan, niin kuin hallitus tahtoo. Toisaalta opiskelemaan pääsystä ensi yrittämällä on turha haaveilla, ja jos nyt jää ulkopuolelle, niin seuraavana vuonna on taas varmaan keksitty systeemi, jolla suositaan uusia ylioppilaita. Stressiä on riittävästi ylioppilaskirjoituksista ja pääsykokeista, ja mitä jos ensi vuonna on vielä vaikeampi päästä opiskelemaan? Eläkeikä, evvvk.

Kaikkein vähiten asia huolestuttaa Oliviaa ja Veetiä. Kun he pääsevät eläkkeelle, suuret ikäluokat ovat siirtyneet pilvenreunalle. Mitä sitä ennen tapahtuu, ihan sama, kun vain nuo päiväkodin tädit eivät aina kieltäisi syömästä lunta. Se on ihan oikeasti hauskaa toisin kuin kielen laittaminen rappusten kylmään kaiteeseen. Ja tää on mun lapio.

Kiinalaista hoitoa

2009-03-01T15:33:00.004+01:00

Alkuvaikeuksien jälkeen Suomen kotimme lähistöllä aloitti Leishin hyvinvointikeskus . Viime viikolla poikkesin iltalenkillä katsomaan mitä talossa tapahtuu. Pian huomasin selitteleväni vaivojani kiinalaiselle hyvinvointihoitajalle, joka ehdotti akupunktiota ja yrttihoitoja. Aika olisi löytynyt heti samana iltana, mutta kun lompakko ei ollut mukana, varasin ajan parin päivän päähän.

Kun sitten ilmaannuin varattuna aikana paikalle, sain ensin täytettäväksi lomakkeen, jossa kysyttiin henkilötietoja ja sairauksia. Hoitaja, joka kertoi olevansa Kiinassa lääkäri mutta Suomessa ei mikään, mittasi pulssini ja katsoi kieltäni. Hänen mielestään olen sisältä kuuma ja ulkoapäin kylmä. Pulssi oli syvä. Siis hoitoihin.

Ensin olin akupunktiossa, joka sujui varmoin ja kokenein ottein. Hoitotiloissa ei ollut mitään ylimääräistä, mutta tilat olivat siistit ja eikä muutenkaan hygieniassa ollut huomautettavaa. Edellisellä viikolla Ruotsissa olin toimenpiteessä, jonka aikana lääkäri kaivoi kaksi kertaa taskustaan likaisen puhelimensa, tämä vaikutti tarkemmalta.

Ostin parin viikon yrttikuurin. Hoitaja valitteli, että juuri tämä tuote on kallis, muut ovat halvempia. Nyt olen iltaisin ja aamuisin nauttinut pussillisen yrttijauhetta veteen sekoitettuna. En tiedä kumman vaikutus on suurempi, akupunktion vai nautittujen yrttien, mutta aivan kuin olisin virkeämpi.

Torstai-illan A-talkissa keskusteltiin terveyskeskuslääkärin työstä ja keikkalääkäreistä. Kouvolan terveyskeskus oli esimerkkinä terveyskeskuksesta, jossa oli lopulta kahdestatoista lääkäristä vain kaksi jäljellä. Onneksi kunnat ovat järjestäneet tällaisen kiinalaisen hyvinvointikeskuksen, onpahan joku paikka, jossa asiakasta kuunnellaan ja hoidetaan.

Uusvanhoja uutisia

2009-02-28T18:12:00.001+01:00

Viikon uutisia vaivasi yllätyksettömyys. Victorian kihlauksesta ei nyt sitten tarvitse kysyä joka haastattelussa, ja perheen nuoremmatkin sisarukset pääsevät naimisiin. Monarkian koukerot sopivat huonosti Ruotsin imagoon maailman tasa-arvoisimpana maana. Ollaan niin tasa-arvoisia, että kruununprinsessa voi avioitua personal trainerinsa kanssa, josta sitten tehdään Länsi-Göötanmaan herttua. Mutta olisi hauska Suomessakin kehitellä kuntosaliyrittäjille arvonimiä, esimerkiksi Peräpohjolan jaarli kuulostaa paremmalta kuin Itä-Uudenmaan herttua.

Eläkeiän nostossa hallituksen päätöksenteon vauhti yllätti, tosin alkuun ajattelin vain, että miten ne nyt näin hallitusohjelman ulkopuolelle harhautuivat. Olisikohan pohjalla arvio, ettei oppositiolla ja ay-väellä ole tässä lomautus- ja irtisanomisaallossa enää resursseja ryhtyä todenteolla vastustamaan eläkeiän nostamista? Mutta oikeasti - ei kai kukaan meidän ikäisemme siistiä sisätyötä tekevä ole pitkään aikaan kuvitellut, että pääsisi 63 vuotta täytettyään eläkkeelle.

Jossain väläytettiin myös ajatus opintolainan osuuden lisäämisestä. Tätäkin on tiedetty odottaa. Oma opintolaina tuli maksettua samalla kun rahoitti seuraavien opiskelijasukupolvien opintoja maksamalla veroja, ja nyt pian kun omat lapset lähtevät opiskelemaan, pääsemme taas maksamaan opintoja. Parhaassa tapauksessa maksamme vielä uudet omat opinnot. Parinkymmenen vuoden takainen tutkinto onkin jo vanhentunut, ja joillain avuilla pitäisi sinnitellä vielä saman verran vuosia työelämässä.

Parlamentarismin pitäisi toimia niin, että eduskunta säätää lait hallituksen esityksestä. Vallan luisumista poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle kuvastaa meteli, joka on syntynyt siitä, etteivät etujärjestöt eivät päässeetkään tuomaan eläkeiän nostoa kabineteissa valmiiksi sovittuna asiana kansan tietoisuuteen. Aivan kuin eduskunta ei edustaisi myös ammattiliittojen jäseniä.

Työelämän hylkimisreaktio

2009-02-24T11:38:00.002+01:00

Työelämästä ei saisi karata liian aikaisin, sanoo pääministeri. Mutta kun työelämä jotenkin vain luisuu ennenaikojaan alta. Taas on menossa eläkkeellepotkimistalkoot, jossa jäljelle jäävät vain täyskuntoiset. Pelottava kehitys huoltosuhdetta ajatellen, mistä ihmeestä tahkotaan rahat tulonsiirtoihin? Kuka tässä töitä kaipaa, mutta rahaa olisi kiva olla.

Työelämän muuttumattomuus lienee suurin este työuran pidentämiselle. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana löysiä on otettu pois, ennen pitkää väen vähentäminen merkitsee jo menemistä elintärkeiden toimintojen puolelle. Samalla työelämä loitontuu entisestään sairauden, vamman tai iän vuoksi vajaakuntoisista. Monella normaalityökykyiselläkin on tekemistä työelämän vaatimuksiin vastaamisessa.

Kummallinen lisänsä kuviossa on kuilu, joka on syntynyt eläkevakuutusyhtiöiden hyväksymien työkyvyttömyyskriteerien ja työelämän välille. Voit hyvin olla täysin työkykyinen työeläkeyhtiön mielestä, mutta työkyky ei vastaa nykyisen työelämän vaatimuksia. Tuohon vaivihkaa syntyneeseen mustaan aukkoon pudonneita pyörii työttömyyskortistossa, pitkillä sairaslomilla ja toimeentulotukiasiakkaina.

Nyt kun väenvähentämistarve on akuutimpi ongelma kuin työntekijöiden saatavuus, yritykset tuskin ryhtyvät aloitteellisiksi työelämän pidentämiseen tarvittavien muutosten aikaansaamiseksi - ainakaan vapaaehtoisesti. Vajaakuntoisen on melko mahdotonta tulla takaisin pitkältä sairauslomalta, jos työpaikalla ei ole mikään muuttunut. Vielä pahempi, jos ei itse ole yhtään muuttunut, ja yrittää puskea töitä vanhaan malliin. Kokeneen työntekijän pitäminen töissä vajaakuntoisena on työnantajalle kuitenkin usein edullisempaa kuin eläkkeelle lähteminen.

Vuosipäivä ja tasaluku

2009-02-20T22:22:00.004+01:00

Kaksi vuotta blogilistalla ja pian 20 000 sivun latausta. Tässä virtuaalimaailman ilmiössä on ollut hauska olla mukana. Blogien kautta syntynyt yhteys ihmisiin, kävijöiden palaute ja ystävyys ovat olleet ennalta-arvaamattomia bloggauksen tuottamia iloja. Kiitos kaikille teille lukijoille!

Laskuri on sivun alalaidassa, kerro jos olit se 20 000s!

Draaman ainekset

2009-02-19T21:37:00.004+01:00

Valokuvatorstaissa haasteena on draama. Tarjoan vastaukseksi viime kesänä Gotlannissa kohtaamiani maailmanhistorian merkkimiehiä, draama syntyy siitä, että joukkoon on eksynyt yksi nainen.

Mummolan mallilla

2009-02-18T21:01:00.004+01:00

Joko tuo kuvassa oleva tai joku hyvin paljon sitä muistuttava rakennus on Hämeen mummola. Minäkin olen siellä käynyt, nukkunut vintiltä haetussa pukkisängyssä ja vierastanut isomummoa. Isoisoisäni oli torppari, jonka torppa jäi kartanon omaisuudeksi.

Viime viikolla ennen laivan lähtöä ehdimme Hobboksissa etsiä rakentamiseen liittyviä kirjoja. Kirkosta savusaunaan - puusta rakennettu Suomi -niminen kirja osui käteeni. Kirjassa kuvataan ja pohditaan suomalaisen puurakentamisen perinnettä ja nykytilaa. Sen luettuani tunsin tyytyväisyyttä, että loppujen lopuksi päädyimme talomallin valinnassa perinteiseen vaihtoehtoon. Tosin en ole aivan varma, etteikö tulevasta talostamme voisi sanoa kirjan sanoin "vanhojen huviloiden kömpelö uuusioversio/talotehtaiden kitchinen perinnetalo", jossa " ikkunat sijoitellaan kuin haulikolla ammuttuina ja ympärille tehdään amerikkalaistyyliset verannat.." Niitä meille kaupiteltiin, ja omasta mielestämme valitsimme kohtuullisimman, ehkä valitsemassamme talomallissa on jopa "onnistuneesti jäljitelty eilispäivän taloja".

Kirjasta löytyi kuva museoviraston merkittävänä pitämästä viime vuosisadan alun huvilasta. Sen yhteydessä kommentoitiin nykyistä vapaa-ajanasumista: kaikki mukavuudet, piha tasoitetaan katepillarilla, istutetaan nurmikko ja pystytetään pihavalot. Me emme ole vielä ehtineet tehdä sitä, mutta naapuri on. Talomme tulee samalle niemelle kirjassa kuvatun kansallisromantiikasta vaikutteita saaneen huvilan kanssa, huolellisesti nurmikkoaan hoitava naapuri on tosin välissä.

Olisinpa löytänyt tuon kirjan aikaisemmin, siitä olisi ollut apua pohdinnoissa. Vaikka tontti on oma, maisema on yhteinen. Näkemys maisemaan sopivasta voi olla mitä tahansa, talotehtaat suunnittelevat sellaista kuin kuvittelevat ostajan haluavan. Viime viikolla saimme rakennusluvan perinnetalollemme. Kai meidät olisi jo pysäytetty jo tässä vaiheessa, jos aivan mahdotonta pytinkiä suunnittelisimme.

Helmikuu

2009-02-16T16:07:00.008+01:00

Valokuvatorstain teema oli "Helmikuu on helmi". Kuva on otettu punakylkisen laivan kannelta Katajanokan rannassa viime perjantai-iltana.

Ensin ajattelin, että jätän tämän haasteen väliin, jo pelkkä helmikuussa otettujen kuvien selaaminen sai mielen harmaaksi. Innostuin tosin selvittelemään kuinka monta jäätä tarkoittavaa sanaa on suomen kielessä. Tarkkaa vastausta en löytänyt, joku arvioi niitä olevan satakunta. Mutta sitten löysin itselleni aivan uutta tietoa helmenpyynnistä Lapissa. Löytyihän se helmi.

Penkkaritunnelmia

2009-02-16T09:05:00.001+01:00

Vanhempi veljes vietti viime viikolla penkkareita. Koulu oli sama, ja ilma oli samanlainen kuin 29 vuotta sitten omia penkkareitani viettäessäni. Aika moni muukin asia sen koulun suhteen on säilynyt muuttumattomana kaikki nämä vuosikymmenet. Olisi luullut, että yhden sukupolven aikana kulttuuri ehtii muuttua, kun opettajakuntakin on vaihtunut kokonaan.

Kunniakkaasti vanha kouluni edelleenkin hoitaa opetustehtävänsä, ylioppilaita saadaan suurinpiirtein yhtä monta kuin on kirjoittajiakin. Jotain koulun hengestä jää kuitenkin puuttumaan, luottamus opettajien ja oppilaiden välillä voisi olla parempi. Jos oppilaita kannustetaan, se ei tavoita vastaanottajaansa. Samat, ehkä paremmatkin tulokset voitaisiin saavuttaa paremmassa ilmapiirissä, jossa opettajat viihtyisivät ja oppilaat tankkaisivat itseluottamusta myöhempiä koitoksia varten. Koulu ei ole onnistunut houkuttelemaan oppilaita muista kunnista, sen sijaan jotkut katsovat vaivan arvoiseksi päivittäisen matkan lukioon naapurikaupunkiin.

Moni on kuullut tarinan apinoista, joiden ulottuville laitetaan banaani. Jos joku tarttuu banaaniin, muiden päälle ruiskutetaan kylmää vettä. Kahden kerran jälkeen muut apinat alkoivat estää ryhmään tullutta uutta apinaa tarttumasta banaaniin. Käyttäytymismalli jää ryhmään, vaikka kaikki sen jäsenet ovat vaihtuneet eikä yhdenkään banaaniin tarttumista estävän apinan päälle ole ruiskutettu vettä. Vaikka koetta ei tiettävästi ole tehty ihmisille, saman mallioppimisen uskotaan toimivan myös ihmisyhteisöissä.

Kun kerran yritteliäisyyttä estävä kulttuuri saadaan istutettua pysyvästi organisaatioon joukkorangaistuksilla, saman luulisi toimivan toisin päin. Jos yhden onnistuminen koituu muidenkin iloksi, toisten kannustaminen kannattaa. Jos ei katsota vain parhaiden tuloksia, vaan koko ryhmän suoritusta lähtötasoonsa nähden, heikoimman lenkin mukana pitäminen on tavoiteltavampaa kuin pudottaminen.

Lukioiden vertailu ylioppilaskirjoitusten tulosten perusteella on melko turhaa ja harhaanjohtavaa. Jos sisäänpääsy edellyttää yhdeksän keskiarvoa, olisi katastrofi, jos joku reputtaa kirjoituksissa. Pienten paikkakuntien lukiot, joissa oppilaat edustavat koko ikäluokkaa, tekevät vaikeampaa työtä kuin valikoivat eliittikoulut. Sekä opettajilla että oppilailla on syytä olla ylpeä työnsä tuloksista.

Söderin kierroksella

2009-02-10T00:05:00.001+01:00

Edellisen kerran Tukholman ostosmatkailusta kirjoittaessani ehdotin Vasastanin kierrosta. Pari viikkoa sitten harhailin Södermalmilla reitin, jonka varrelle osui monta mukavaa puotia.

Aloitin Slussenilta, josta hankkiuduin Hornsgatanille. Ensimmäisenä pistäydyin tee-entusiastien mekassa Tea Centre of Stockholmissa. Pienessä putiikissa oli näytteillä monenlaista teerekvisiittaa, isosta teevalikoimasta olisin ostanut Söderblandningia, mutta yllätyksekseni heille ei kelvannut muu kuin käteinen.

Matkalla pankkiautomaatille poikkesin Stadmissionin kirpparilla, josta en rahattomana ostanut mitään. Eniten olisi houkuttanut keramiikkatyö, jossa kissa roikuttaa hampaissaan kärsivää hiiriraukkaa. Olisin vienyt sen mökille havainnollistamaan pikku vieraillemme, miten toivoisin heille käyvän.

Seuraavaksi siirryin uuteen maanosaan, African Touchin Zimbabwesta tuodut tekstiilit, huonekalut ja astiat edustavat hyvälaatuista afrikkalaista käyttötavaraa. Kun liikkeessä soi Ladysmith Black Mambazo, sain yllättävän pitkän ajan kulumaan yhden kangaskaitaleen ja - yllätys - Ladysmith Black Mambazon musiikkia sisältävän levyn ostoon.

St Paulsgatanille käännyttyäni poikkesin näyteikkunan houkuttamana Pretty Jo -nimiseen uusia ja second hand -vaatteita ja -sisustustavaroita myyvään liikkeeseen. Jos tarvitsisin esimerkiksi kevään Tangopalatsi-iltaan tyylikkään vintagehenkisen leningin, menisin oitis jututtamaan Pretty Jon mukavaa myyjää. 50-60-lukuja henkivät tavarat ja vaatteet vaikuttivat ajatuksella valikoimaan kelpuutetuilta, joukossa oli edullista sarjatuotantoakin mutta ei krääsää.

Kotiinpaluuseen viluissani ja jalat särkevinä varauduin hakemalla Lushista Götgatanilta kylpyvaahtopalasen, bubbelbit'in. Hyvästi muovipullot, Lushista saa shampoota, deodoranttia ja vaikka mitä leivoksen näköisinä paloina. Ainutlaatuinen lajissaan on myös ruokaentusiastien ruokakauppa Kajsa Warg, jonne supermarkethälinää ei ole päästetty. Umpipuuhyllyiltä löytyvät kaikki ruoanlaitossa tarvittavat raaka-aineet, noukin kuitenkin nälissäni kylmäaltaasta lounaan mukaani.

Elävänä kynitty

2009-02-08T23:35:00.004+01:00

Ylläolevan kuvan pitäisi esittää haahkaa. Kun niitä Gotlannin rannikolla viime kesänä kuvailimme, päivä oli harmaa ja kameran säädöt pielessä. Haahka pääsi blogiin viime viikon untuvakohun takia. Eräät ruotsalaiset yritykset joutuivat tilille eläviltä hanhilta kynittyjen untuvien vuoksi. Haahkanuntuva kerätään pesistä, niin luvataan. Omankin untuvatakkini valmistaja väittää, että kaikki heidän untuvansa on saatu elintarviketeollisuuden sivutuotteena, toivottavasti asia on näin.

Olen viime vuodet seurannut ruotsalaisten yritysten yhteiskuntavastuun kantamista. En ihmettele lainkaan untuvakohua, en myöskään väitä, etteivätkö suomalaiset yritykset myös möisi epäeettisesti tuotettuja tavaroita. Yrityksissä on eroja, samalla toimialalla toimivilla on samoja eettisiä ongelmia, tietyt liiketoimintamallit ovat myös omiaan aiheuttamaan paineita rikkoa sääntöjä.

Monet ruotsalaiset yritykset pitävät strategisena kilpailuetunaan hintaa. Kun kilpaillaan hinnalla, tuotannon on oltava halvempaa kuin kilpailijoilla. Usein tuotteet suunnitellaan Ruotsissa, ja alihankkijat valmistavat ne halpatuontimaissa. Kilpailuttamalla alihankkijoita saadaan hinnasta puristettua tyhjät pois.

Yrityksen omissa eettisissä ohjeissa ja yhteiskuntavastuuohjelmissa voi lukea mitä vain, jos yritys ei edellytä alihankkijoilta niiden noudattamista. Tai yritys voi edellyttää alihankkijoilta tiettyjen ehtojen täyttämistä esimerkiksi puolen vuoden kuluttua sopimusrikkeen paljastuttua. Puolen vuoden kuluttua kyseisen alihankkijan tekemä tavara on jo poissa muodista, sopimus voidaan irtisanoa, tai vaihtaa toinen alihankkija, jonka senkään ei tarvitse noudattaa asianmukaista eettistä koodia ennen kuin sitten joskus. Alihankkijoiden vaihtuessa tiheästi voi käydä niin, että suuri osa myytävistä tuotteista on tehty vastoin yrityksen julkilausuttuja eettisiä ohjeita. Kun kilpaillaan hinnalla, työntekijöihin ja heidän työoloihinsa ei ole varaa satsata. Jos palkat olisivat aikuisten palkkoja, lapsityövoimalle ei olisi kysyntää.

Pörssinoteeratut yritykset ovat tarkemmassa valvonnassa, eettiset sijoittajat keräävät tietoa, mainetahrat heikentävät osakkeen kurssia. Kuluttajatuotteita myyvät yritykset joutuvat muita tarkemmin valvomaan mainettaan, koska kuluttajilla on mahdollisuus boikotoida epäeettisesti toimivaa yritystä, jos vain saa tietoa ostokäyttäytymisen tueksi. Tässäkin asiassa medialla on valtaa, mutta onko tarvittavaa asiantuntemusta?

Yhteiskuntavastuuraporteista voi helposti löytää tietoa kuinka yritys rahoittaa orpokotia tehtaansa varjossa, mutta sitä ei kerrota millaiset olot on itse tehtaassa. Moni yritys kertoo toimivansa lakien ja asetusten mukaan, ja siirtää toimintaansa sinne, missä lait ja asetukset ovat puutteellisimmat. Kun Kiina tiukensi työaikalakejaan, ennen kiinalaisiin tuotteisiin alkoi ilmestyä "Made in Indonesia" -lappuja. IKEAn yhteiskuntavastuuraportissa kerrotaan kaikkea mahdollista hyvää ja toivottavaa, mutta sanotaanko jossain, että IKEA ei myy vastoin kannattamiaan periaatteita valmistettua tavaraa?

Untuvatuotteet ovat yksi riskiryhmä, toinen erilaiset käsintehdyt tavarat. Jos löydät kaupasta edullisen untuvatyynyn, jossa on käsinkirjailtu päällinen, olisi suurta hyväuskoisuutta kuvitella, että se kaikin puolin eettisesti valmistettu.

Virtuaalirakentamista

2009-02-07T11:11:00.005+01:00

Päädyimme siis rakentamaan hirsitalon. Tämä oli jo toinen kerta, kun talosuunnitelmissamme moderni jää kakkoseksi. Edellisellä kerralla taloa ostaessamme voitti romantiikka, nyt hallitsee perinne. Tontillamme on pyöröhirsistä tehty sauna ja ikivanha aitta, koko ympäristö edustaa muutamaa vastarannan uutta viritelmää lukuunottamatta perinteistä suomalaista rakennustyyliä. Toiveena on, että talo sulautuisi ympäristöönsä eikä muutaman vuoden päästä ensisilmäyksellä huomaisi, millä vuosisadalla se on rakennettu.

Sisustuksen miettiminen on aikaavievää puuhaa. Vaikka tarkoituksena on jättää seinät puunvärisiksi, on vielä mietittävänä ovet, ikkunat, kaakelit, tulisija, keittiökalusteet, lattiat ja katto. Tavoitteena on funktionaalinen muttei iloton sisustus tyyliin allaoleva Tulikiven mainoksen interiööri.

Kuva: Tulikivi Oy

Olen sinnikkäästi selannut sisustusblogeja, mutta nyt vallalla oleva ranskalainen romantiikka ei ollenkaan istu mielikuviimme. Oikeastaan voisimme myydä nykyisen talomme jollekin La Belle Maison -tyylisen putiikin pitäjälle. Talo on kaunis, aidon romantikon unelma. Aitasta löytyy kokoelma apteekkipulloja ja harmaata puuta. Valkoisissa maalipinnoissa aitoa patinaa, lautalattia odottaa tummaa lakkaa ylleen. Ruutuikkunoiden syvillä ikkunalaudoilla on tilaa asetelmille ja murattiruukuille. Harmi vain etten ole Valkoista unelmaa-tyyppiä, hyvät puitteet unelmien toteuttamiselle menevät hukkaan.

Oman sisustusajattelun jakajia ei blogeista ole löytynyt, mutta rakentamisen suunnitteluun on apua saatavilla. Unelmanrakentaminen -blogin perusteellinen ja rehellinen selvitys talonrakentamisen vaiheista selkiytti urakan laajuutta, ja esitteli myös aivan mahtavan leivinuuni-takka-hella-yhdistelmän. Kiinnostuksella odottelen päivityksiä myös haapapuusta hirsitaloa Etelä-Savon toiselle puolelle rakentavien uudisasukkaiden blogiin. Viimeisen postauksen perusteella olemme samassa vaiheessa, rakennuslupahakemus on vireillä.

Miten ihmiset suunnittelivat asuntonsa ennen Internettiä? Parasta netin antia suunnittelun avuksi ovat olleet 3D-työkalut. Niistä taas uusin ja hauskin löytö on room328. Aikaa kuluu ja ajatus lentää, kun pyörittelee kalusteita, vaihtelee materiaaleja ja visualisoi tulevaa taloa.

Moni

2009-01-29T11:11:00.003+01:00

Valokuvatorstain haastesana on simppelisti moni. Vastaan haasteeseen tällä kuvalla, jonka käyttöä jonkin muun teeman yhteydessä on vaikea kuvitella. Tämä näkyy paremmin suureksi klikattuna, tosin en ole vieläkään oppinut pienentämään kuvia sopivan kokoisiksi.

Valokuva-arkiston uumenista

2009-01-27T12:03:00.005+01:00

Bubble heitti meemillä. Tunnustan, että en ihan helposti lähde mukaan blogimaailman hassutteluihin, mutta nyt olen niin otettu seuraavalta sukupolvelta saamastani huomiosta, että ryhdyin heti toimiin.

Meemi menee näin:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Yllä oleva kuva kertoo hyvin viime aikojen touhujamme. Olemme siivoilleet vanhaa taloamme aikeissamme saada se kaupaksi lähitulevaisuudessa ja ottaneet esittelykuvia ostajakandidaatteja varten, tosin kuvaamisesta on myös se hyöty, että näkee mitä on talossa on vinksallaan. Muutenhan kaapin takana luikerteleviin johtovyyhteihin on jo tottunut, eikä vanha pahvilaatikoksi kutsuttu tietokone ainoana sisustuselementtinä haittaa ollenkaan. Huom! Älä turhaan klikkaa kuvaa suureksi.

Haastan tekemään saman:

1. Katriinan
2.Krisun
3.Ruun, jolta on jo tovi odotettu kuvia kehiin
4.Mari-Johannan

Sisältä samanlainen

2009-01-26T13:11:00.013+01:00

Viime vuosikymmenen alussa naapurikaupungin sairaalan leikkaussaliin tuotiin operoitavaksi mustaihoinen potilas. Kuulin seuraavana päivänä kommentin mukana olleelta hoitajalta. -Oli se ihan samanlainen sisältä. Me käytiin kaikki katsomassa.

Viime viikolla parikin tapahtumaa palautti mieleen kuulemani. Barack Obaman virkaanastujaissa hehkutettiin mustien aseman muuttumista ja ihmeteltiin, miten orjien jälkeläinen voi päästä orjien rakentaman valkoisen talon emännäksi. Onko nyt päästy pitkälle vai oltu viime vuosiin asti käsittämättömän alkukantaisia? Pelkään, että ihonvärin ylikorostaminen vielä kostautuu. Ehkä joku muotisuunnittelija, jonka kursimaa kolttua Michelle ei pukenut virkaanastujaisiin, laskeskelee rouvan vaatekustannuksia ja pian nähdään otsikot. Kunhan ei sitten taas otettaisi ihonväriä esille.

Toinen ihonvärin vähäisestä merkityksestä geneettisessä kokonaisuudessa muistuttanut tapahtuma oli DN:stä lukemani juttu, kuinka Pakolaislääketieteellinen keskus on käärinyt huimia voittoja heikkotasoisilla palveluilla. Ennen kuin pääsin niin pitkälle, että olisin pohtinut mitä tuberkuloosikokeiden tulosten katoaminen puoleksi vuodeksi merkitsee ihmisten terveydelle ja kuinka tuollaiset yksityiset firmat syövät julkisia resursseja, mieleni kuohahti jo firman nimen ilmaisemasta ihmiskäsityksestä. 'Flyktingmedicinisk centrum', miksi sellainen hoitaa ihmisiä, kun Ruotsissa on mitä parhainta osaamista perusterveydenhuollossa ja erittäin kehittynyt erikoissairaanhoito? Kun ihmiset ovat kuitenkin samanlaisia sisältä.

Sumeita näkymiä

2009-01-19T22:42:00.002+01:00

Yllä olevassa kuvassa vastarannalla höyryää Stora Enson paperitehdas. Olen viettänyt ison osan elämästäni yhden maailman suurimman metsäteollisuuskeskittymän tienoilla ja perheemme toimeentulo on vahvasti sidoksissa paperiteollisuuden tarvitsemiin palveluihin, joten jaksan edelleen ihailla näitä teollisuuskombinaattirumiluksia. Ne vain ovat niin vaikuttavan näköisiä.

Joskus viime vuosikymmenellä kollega Tsekeistä soitti, että hänellä on puoli tuntia aikaa junanvaihtoon Kouvolan asemalla, tulisinko tapaamaan. Jotta hän tietäisi, missä hänen junansa pysähtyy, vein hänet autoajelulle Kuusaanniemen läpi. Tie halkoo UPM:n teollisuusalueen, joka tehdasrakennuksen korkuisine purukasoineen visualisoi hetkessä, että nyt liikutaan metsäteollisuuden ydinalueilla. Vieraani piti näkemästään, hän olikin jo ihmetellyt, mihin suomalaisten hyvinvointi perustuu. Aseman kioskilta matkaevääksi ostettu laatikko Kouvolan lakritsia vielä täydensi vieraanvaraisuuttani.

Paperiteollisuuden aiheuttamat ympäristöhaitat eivät nekään ole perheellemme vieraaksi jääneet. Vanhempi veljes sairastui astmaan pian muutettuamme tehtaanpiippujen vaikutusalueelle, 1990-luvulla tehtaiden hajut kuuluivat seutukunnan imagoon. Nykyisin harvoin tapahtuvia hajupäästöjä kutsutaan prosessihäiriöksi. Vesistöjen saastutus on muutamia vuosikymmeniä sitten ollut myös osa normaalia toimintaa.

Nyt nuo rumilukset ovat vaikeuksissa. Kuvan esittämän tehtaan vastarannalle on rakennettu hulppeita uusia asuntoja. Ilmeisesti uudisrakentajat pitävät vastapäisen teollisuuslaitoksen liiketoimintamallia niin vanhentuneena, että elättelevät toiveita maiseman kaunistumisesta lähivuosina. Tai ehkä he ovat sukulaissielujani.

Niemennotkon talo

2009-01-18T22:21:00.008+01:00

Mistä aloittaisi tämän vuoden avautumisen? Kerrottakoon nyt ensiksi, että talopaketti on ostettu. Kesällä pitäisi nousta Saimaan rannalle Vuokatti-talo, syksyn ja talven aikana siitä valmistuu vapaa-ajan tukikohtamme ja eläkepäivien kotimme. Bloggauksen sijasta olen piirtänyt pohjapiirroksia, mittaillut ikkunoita ja keittiön kaapistoja, ja yrittänyt saada talotehtaan ymmärtämään toiveitamme. Ei ihan helppoa. Edelleen joku ikkuna on liian pieni ja ovi väärässä paikassa.

Ajatus loppusijoituspaikan rakentamisesta nyt ollessamme viidenkympin vaiheilla kuulostaa ehkä ennenaikaiselta. Elämä on kuitenkin havaintojemme mukaan osoittautunut ennustamattomaksi, kuolinilmoitusten lukeminen Hesarin sunnuntaisivuilta vahvistaa vielä havaintoamme. Kieltämättä tuntuu hullulta selata senior-kylpyhuoneratkaisuja ja ihailla suihkutangon kahvaa, josta voi ottaa huipatessa tukea. Omat ja lähipiirin kokemukset ovat osoittaneet, miten asunto voi joko helpottaa tai vaikeuttaa sopeutumista voimien heikentymiseen. Ehkä talomme esteettömyydestä on iloa jollekin muulle kuin meille itsellemme, ei siitä ainakaan haittaa ole.

Suunnittelijalla on ollut tietysti vaikeuksia seurata ajatuksenjuoksuamme. Emme suinkaan ole heti talon valmistuttua tälläytymässä kiikkustuoliin odottamaan kotisairaanhoitajan käyntejä, vaan esteettömyyden lisäksi taloon tarvitaan tilaa leipomiselle, kuntoilulle, seuraelämälle ja monelle muulle aktiviteetille. Mihin laitetaan pilkkihaalarit kuivumaan? Onko isännälle nikkarointitilaa? Toivomme tietysti myös seuraavan sukupolven viihtyvän talossa, ja kukapa sinne asti päiväseltään tulisi, joten tilaa yövieraillekin on löydyttävä.

Voi olla, että bloginpito jää vähälle tämän vuoden aikana. Rakennusblogin pitäminen olisi hauskaa, mutta siinä varmaan kävisi niin, että rakennuksen perustusten tekoon asti postauksia ilmestyisi, mutta sen jälkeen olisi vuoden hiljaisuus.

Lämpö

2008-12-18T15:12:00.004+01:00

Valokuvatorstaissa on teemana lämpö. Sitä oli vielä tallella noissa setsuurilimpuissa illalla kuvatessani.

Vaikenemisen viesti

2008-12-04T15:08:00.001+01:00

Vaikka en saanut väärennettyä kutsua linnan juhliin ansioistani huolimatta ja kun tänäkin vuonna erilaiset ansiomerkit menevät ansioituneemmille, kohdalleni on osunut kaiken hyvittävä huomionosoitus. Melukylän Krisu muisti erityisellä The Hpy Blog Awardilla. Ehkä osuutta palkinnon osumiseen kohdalle oli taannoisella Krisun Tukholman vierailulla. Blogimiittimme virkisti mieltä ja tarjosi paljon ajatuksenruokaa. Kiitos mukavasta päivästä ja nyt vielä prenikasta!

Nyt siirrynkin sitten Itsenäisyyspäivä-teeman vakavampaan puoleen:

Ostin miehelle isänpäivälahjaksi kirjan Ruma sota, ajattelin hänen sotainvalidi-isäänsä. Sain palautetta, kirjaa on rankka lukea, se pakottaa miettimään, mitä hänen vanhempansa ovat joutuneet nuoruudessaan kokemaan. Niistä asioista on vaiettu viime vuosiin asti. Kuitenkin hänen vanhempansa ovat eläneet hyvän elämän kokemastaan sodasta huolimatta. Ehkä vaikeiden kokemusten etääntyessä kiitollisuus kasvoi, miten on selvinnyt ja kaiken jälkeen asiat ovat näinkin hyvin.

Ajatus, että joutuu elämänsä suunnan muuttaneen kokemuksen paketoimaan mieleensä, tuntuu raskaalta. Nyt ei voi tietää, oliko vaikeneminen kirous vai siunaus jälleenrakennuksen ja yhteiskunnan kehityksen kannalta, mutta jälkensä se on jättänyt. Sotaveteraanien järjestötyön ja muun yhteydenpidon arvo taas nousee mielessäni uudelle tasolle, kun ymmärrän sen merkityksen yhteisten kokemusten purkamiskanavana. Vaikka yhteiselle kokemukselle ei aina olisi ollut sanoja, yhdessä tiedettiin myös mistä vaietaan.

Rintamalla olleiden lisäksi kärsimystään ja menetyksiään eivät saaneet purkaa myöskään karjalaiset evakot. Piti vain olla kiitollinen, vaikka kaikki oli mennyt. Vaikeneminen on ulottunut seuraaviin sukupolviin. Kun aikuiset eivät saaneet valittaa isoista asioista, niin saivatkohan lapset itkeä kipeää jalkaa tai rikkoutunutta lelua? Jos lapsi kysyi, mikä on se sota, joka oli, mutta josta ei saa puhua, hän vaistosi herättämänsä ahdistuksen ja oppi olemaan kysymättä.

Työssäni viime vuosien konflikteja kokeneiden ihmisten kanssa istuimme joskus raskaan hiljaisuuden vallitessa pöydän ympärillä, kokemuksille ei ollut sanoja, niistä ei ollut puhuttu kenellekään ennen. Lähestyimmepä asioita miltä suunnalta tahansa, eteen tuli vaikenemisen muuri. Jos onnistui pala kerrallaan murtamaan padon, pienempienkin asioiden hoito helpottui. Toisaalta oli vaarallista lähteä aukomaan asioita, jos missään ei ollut tarjolla tukea niiden käsittelemiseen.

Sodan jälkeen ei Suomessa olisi ollut resursseja auttaa sodan uhreja purkamaan kokemuksiaan. Oli turvallisempaa vaieta. Sodan kokeneiden tarinat eivät enää ole purettavissa, vaan ne ovat jääneet pilviksi seuraavien sukupolvien elämään. Osa suomalaisessa mielenmaisemassa vellovasta raskasmielisyydestä ja ehkä aggressiivisuudestakin voi johtua käsittelemättömistä sotatraumoista, vaikka suoria syy-yhteyksiä tähän päivään lienee mahdoton todistaa. Onneksi Suomi kaiken jälkeen on niin turvallinen, että yhteiskunnallinen ilmapiiri ja keskustelukulttuuri sallii asioista keskustelemisen nyt.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Tangon taikaa

2008-11-22T00:13:00.002+01:00

Jotkut kulttuuri-ilmiöt jalostuvat, kun ne kuljetetaan ulos maasta. Torstai-iltana Södra Teater´in baarissa soi tango ruotsinsuomalaisten nuorten esittämänä. Ilta oli kuin esiintyjien ja yleisön yhteinen performanssi. Tyylikkäitä kampauksia, tarkasti harkittuja asuja ja tangon melankolista sointia.

Toisen polven ruotsinsuomalaiset nuoret eivät usein ole ruotsalais-suomalaisia, useammin he ovat joko kokonaan suomalaistaustaisia tai sitten puoliksi suomalaisia toisen vanhemman ollessa jostain muusta siirtolaismaasta. Kun etniseen sekoitukseen vielä lisätään saamelaiset ja tornionjokilaakson meänkieliset, monikulttuurisuus ei jää pelkäksi sanahelinäksi. Heille kehittyy kulttuurien lukutaito, kyky sukkuloida niiden välillä ja näköjään myös luoda omaa kulttuuriaan, joka ammentaa rohkeasti vaikutteita vanhempien kotimaiden kulttuureista.

Monet torstai-illan esiintyjistä eivät osanneet lainkaan suomea, en usko että kukaan heistä on käynyt tanssilavan reunalla katsomassa Reijo Taipaletta. Mutta he ovat omaksuneet tangon rytmin ja kaipauksen. Illan herkkupala oli bändin vierailijan Nina Ramsbyn esittämä Elsa, kohtalon lapsi. Jo käännös Elsa - ödets barn sai mielen vinksahtamaan erityisen vastaanottavaan asentoon. Laulaja kertoi, että hänellä on suomenkieli veressään, hän ei ymmärrä sanoja mutta tuntee ne.

Tangopalatsissa soittaneen Månskenorkerster'in solisti Darya Pakarinen on upea ilmestys, hänen viileän kohtalokas tyylinsä antaa tilaa musiikille. Oman tenhonsa toi yhtyeen kokoonpano, mukana ei ollut sähköisiä soittimia, vaan vanhanaikaisesti kontrabasso, haitari, viulu ja puhaltimia.

Torstai-ilta Tangopalatsissa vakuutti, että toisin kuin joskus olen pelännyt, ruotsinsuomalaisen ei tarvitse sulautua valtakulttuuriin eikä myöskään tanssia tuohivirsuissa sottiisia ollakseen oikeanlainen oman kulttuurinsa edustaja, vaan voi tehdä ihan oikeaa omaa kulttuuria.

Taantumaa ja elvytystä

2008-11-19T20:44:00.002+01:00

Ulkona näyttää siltä kuin taivaalta olisi tupsuteltu sihdin läpi ohut kerros tomusokeria maahan. Äsken ikkunan alla jänis teki syksyn ensimmäisiä käpälänjälkiään lumeen.

Muuten Ruotsiin kuuluu pelkkää taantumaa. Eilen illalla kävin ruokakaupassa puoli seitsemän aikaan. Muutama asiakas isossa kaupassa, hyllyt täynnä tavaraa. Yksi niistä asiakkaista varaston oven vieressä lämmittelevä koditon. Ei kai nyt vielä voi niin lama olla, etteivät ihmiset osta ruokaa?

Mitä oikein pelätään? Kun on elänyt 1990-luvun laman ja IT-kuplan ja kuvittelee, että tässä nyt sukelletaan niin kuin ennenkin, niin viisaat sanovat, että tätä ei voi verrata näihin edellisiin lamoihin, tätä pitää verrata 1930-luvun lamaan. Mutta kun siitäkin noustiin, ja elettiin monta lihavaa vuotta ennen seuraavaa lamaa.

Edellisen laman opetus minulle oli, että pitää vain pelata niillä nappuloilla mitä on. Jos myy jotain huonoon hintaan, niin saa ostettua niillä rahoilla jotain hyvään hintaan. Pääasia, että taloudellista toimeliaisuutta tapahtuu.

Ruotsiin odotetaan isoa työttömyyttä, mistä autoteollisuuden lomautukset ja irtisanomiset ovat antaneet esimakua. Asunnot eivät käy vapaaehtoisesti kaupaksi, joten kruununvouti joutuu realisoimaan omaisuutta pakkohuutokaupoilla. Asuntojen vaihtoketju ei toimi. Ostajat odottavat hintojen laskua, ja niin myyjät eivät saa kaupaksi asuntojaan, jotta voisivat ostaa tilalle toisen asunnon.

Mielestäni Ruotsissa voisi nyt heti alkaa elvyttää ostamalla myymättä jääneitä asuntoja vuokra-asunnoiksi kunnille ja non-profit-yhteisöille, kuten opiskelija-asuntosäätiöille. Ainakin Tukholmassa olisi tarvetta monipuolistaa vuokra-asuntotarjontaa ja hälventää asuinalueiden jyrkkää jakoa asumisoikeus- ja vuokra-asuntoalueisiin. Samalla saataisiin omistusasuntopuolelle ennen pitkää uutta kysyntää ja rakennusliikkeet alkaisivat saada asuntokantaa kaupaksi ja uusia projekteja liikkeelle.

Jotteivat markkinat aivan vääristyisi, asuntojen hintatason pitäisi pysyä kohtuullisena, jossain pakkohuutokauppatason ja optimistisen hintapyynnön välillä. Suomessa myymättömien asuntojen muuttaminen vuokra-asunnoiksi olisi helpompaa. Täällä ongelmana on, ettei asumisoikeusasuntoja saa vuokrata edelleen ilman yhdistyksen lupaa, yhtiömuotoista omistusasumista ei tunneta. Ratkaisu ei myöskään sovi tasapuolisesti kaikille asuntotyypeille, mutta tavallisia kerrostaloasuntoja voisi helposti pitää vuokrauskäytössä.

Asuntojen pakkohuutokauppaaminen ja yksityisten ihmisten joutuminen kohtuuttoman velkataakan kantajiksi on laman seuraus, jota ei voi laskea pelkästään lainanottajan omaksi syyksi. Oman asunnon hankkiminen ei ole keinottelua, vaan omasta ja perheensä tarpeista huolehtimista. Pankkeja vastaan on jo tultu, nyt olisi aika ryhtyä huolehtimaan ihmisistä.

Paluu nykyhetkeen

2008-11-02T09:31:00.007+01:00

Edellisen päivän nostalgiafiilistelyn vastapainoksi palautin itseni nykyhetkeen elokuvissa. Nyt on nähty omaksi ja perheen hämmästykseksi uusin James Bond, Quantum of Solace (Hitunen lohtua). Täytyyhän sitä aikaansa seurata, vaikka epäilen, etten ollut ainoa, jotka ei pystynyt seuraamaan maailman luonnonvarojen riiston, rahanpesun ja korruption välisiä yhteyksiä tässä agenttitarinassa. Onneksi hitusen lohtua saa siitä, ettei Bondkaan tiennyt vasta kun elokuvan lopulla, miksi hän niitä roistoja jahtaa.

Heti elokuvan alkuun tuli pitkä takaa-ajokohtaus, jossa romutettiin runsaasti hyvää kalustoa. Sitten käytiin tappamassa joku, ja taas ajettiin takaa. Olisi ollut katsojaystävällisempää näyttää kilpajuoksun aluksi, ajetaanko takaa Bondia vai toisinpäin. Kuka kukin on -pohtimisen sijasta olisi voinut keskittyä ihailemaan katoilla ja seinillä kiipeämistä, jossa hämähäkkimiehelläkin olisi opittavaa. Lopun henkiinjäämistaisteluun ei täysin pystynyt eläytymään, kun on joskus katsonut Pelastusalan keskusliiton videon palon kehittymisestä, Mielessä kyti, että tuossa ne nyt vain hilluvat, vaikka on lämpötila on 500 astetta. Vielä niuhotan siitä, että filmi ei väkivaltaisuutensa vuoksi missään tapauksessa sopinut katseltavaksi alle 15-vuotiaille, joita elokuvateatterissa oli liian monta.

Vaikka elokuvaa katsoessa nukutti välillä, niinkuin aina bondeja katsoessa, ja vaikka naureskelin, että tuosta se ei nyt selviä ja nämä leffat loppuvat tähän, niin olihan se hienosti tehty. Komeita maisemia ympäri maailmaa ja kaikkea mitä viimeisimmällä elokuvatekniikan osaamisella vain pystyy aikaan saamaan. Mielestäni Quantum of Solacesta ei kannata etsiä juonta tai Bondin sielunelämää, vaikka molempien väitetään olevan olemassa. Eniten saa irti, kun keskittyy elokuvan visuaaliseen antiin ja kuuntelee tarkkaan Bondin harvat repliikit.

Halloween-ajelulla

2008-10-31T15:52:00.009+01:00

Pyhäinpäivään sopinee hetki vainajien muistelua. Kimmokkeen tuonilmaiseen siirtyneiden sukulaisten muistamiseen sain vanhemmalta pojaltani, joka soitti hetki sitten ja kysyi onko suvussamme ollut ketään Hilda-nimistä. Kerroin että Hilda oli hänen isopappansa veljen vaimo, miksi moista kyselet? - No kun me löydettiin sen talo täältä metsästä, ollaan ajelemassa kaverin mönkijällä. Täällä on aika pysähtynyt, keinutuoli ja matot paikoillaan ja vuoden 1971 lehti, jossa lukee sen nimi.

Kuulun niihin onnellisiin, jotka saivat viettää lapsuutensa samassa taloudessa isovanhempiensa kanssa, mikä merkitsi tiivistä yhteydenpitoa moniin sukulaisiin. Isoisälläni oli 4 veljeä ja yksi sisko, jotka olivat lapsuudenkodissani tärkeitä vieraita. Hildan miehestä, isosedästäni Villestä minulle on jäänyt mieleen kauhunhetki. Sisälle tullessani potkaisin reippaasti saappaan jalastani, ja se lensi komeassa kaaressa tuvan takimmaisessa nurkassa puusohvalla lepäävän Ville-sedän kaljuun ohimoon. Ennen kuin ehdin paeta kurinpitotoimia, vanhukset alkoivat naureskella ja rauhoitella, ettei tässä mitään käynyt.

Miksi Villen ja Hildan talo seisoo hylättynä tiettömän taipaleen takana johtuu taas siitä, että kun lesken kuoltua yritimme selvittää pesää, osakkaita löytyi viitisenkymmentä, joukossa useita vajaavaltaisia, joten pesän varat eivät olisi riittäneet kaikkiin tarvittaviin oikeuden määräyksiin ja lupiin talon myymiseksi. Perintöosuudet olivat pienemmillään tuhannesosia. Isoisäni isä oli ollut 1800-luvulla naimisissa kahden sisaruksen kanssa. Kun toinen sisar oli kuusi lasta synnytettyään kuollut, leski nai uudeksi äidiksi lapsilleen heidän tätinsä, ja taas syntyi saman verran lapsia. Näiden kahdentoista puolisisaruksen ja Hildan sisarten perilliset sitten olisivat saaneet jakaa perinnön.

Kaikesta huolimatta suvun selvittäminen oli nähdyn vaivan arvoinen prosessi. Sukulaisia löytyi sekä parin seinän takaa silloisesta asuinkorttelista, vanhoista koulukavereista että Kanadasta. Kävin myös erään suvusta adoptoidun miehen luona hänen työpaikallaan hienossa sisustusliikkeessä. Ensi hämmennyksestä toivuttuaan hän ilahtui, olinhan ainut sukulainen, jonka hän viidenkymmenen vuoden ikään mennessä oli saanut tavata.

Mutta kukapa olisi arvannut, että tässä sukupolvien ketjussa nuorten miesten puolivallaton mönkijäajelu - varmistin että sisälle taloon mentäessä ei ollut käytetty sorkkarautaa eikä muuta väkivaltaa - vie kauas menneisyyteen. Istun lettipäisenä tyttönä pienen hämärästi valaistun pirtin pöydän ääressä. Tuoksuu kamferilta, en erota sanoja isäni, isovanhempieni ja Villen puheensorinasta. Katson ihmeissäni Hildan huivin solmun alta näkyvää struumaa, kun hän nostaa puuhellalta kahvipannun.

Äänioikeudettoman vaalianalyysi

2008-10-29T15:00:00.002+01:00

Kunnallisvaaleja seurasin äänioikeudettomana. Vaalikoneella kävin kuitenkin tarkistamassa mihin suuntaan aatemaailmani viettää, vertailin entisen asuinkunnan ehdokkaiden vastauksia omiini. Parhaiten ajatuksiani vastasivat itselleni tuntemattoman vihreän ehdokkaan mielipiteet, toiseksi vertailussa tuli tuttu sitoutumaton kirjastonhoitaja ja kolmanneksi kristillisdemokraattien ehdokas, poikieni parhaan kaverin isä. Kaikkein vähiten yhtä mieltä olin taas hyvin tuntemani entisen poliisin, kokoomuksen ehdokkaan kanssa. Tulos ei yllättänyt.

Vertailin sekä entisen asuinpaikan että kesämökkikunnan vaalituloksia, ja kovin eri linjoilla niissä mennään. Kouvolan seutu yhdistyy uudeksi suurkunnaksi, ja murrosvaiheessa häviäjiä näyttävät olevan naiset, vain 22 paikkaa 75:stä on nyt naisilla. Sen sijaan +/-60-vuotiaat miehet näyttäisivät olevan valtuustossa yliedustettuina. Kouvolassa ennestään vankka sitoutumattomien ryhmä koostuu pelkästään miehistä.

Mitä iäkkäiden miesten valta sitten merkitsee? Valituissa on lääkärejä, joiden olettaisi laittavan alueen surkeasti toimivan terveydenhoidon kuntoon. Myös vanhuspalvelujen luulisi kiinnostavan. Isovanhempien iässä olevilla pitäisi olla myös ymmärrystä lapsiperheiden hyvinvoinnin tärkeydelle, joten kotipalvelujen turvaaminen vanhuksille ei saisi viedä lapsiperheiden tukea.

Pelkään, että naisten vähyys valtuustossa näkyy esimerkiksi joukkoliikenteen huonona järjestämisenä. Uudessa suurkunnassa siihen pitäisi satsata. Kun kaupungin palvelut ovat vanhan kuntarakenteen vuoksi hajasijoitettuina useisiin taajamiin, niin joukkoliikenteen pitäisi auttaa hyödyntämään niitä kunnan eri puolilla. Niin myös asukkaat saisivat yhdistymisestä konkreettista etua.

On varmasti olemassa myös puhtaasti naisten intressejä, joita on vaikea ajaa vankan miesenemmistön omaavassa valtuustossa. Tällainen asia voisi olla vaikka turvakodin saaminen paikkakunnalle. Katujen turvallisuus, hoivapalvelut, päivähoito, yksinhuoltajien tukeminen koskettavat miehiä yhtä paljon kuin naisia, siksi niiden pitäisi kiinnostaa myös miehiä samalla tavalla. Katuväkivallassakin uhrit lienevät useimmin miehiä, yksinhuoltajaisä voi tarvita tukipalveluja enemmän kuin -äiti, miesvanhus voi olla avuttomampi kuin nainen joutuessaan huolehtimaan kodinhoidosta ja ruoanlaitosta.

Kuntaliitoksesta pois jättäytyneelle Ristiinalle tuli taas naisenemmistöinen valtuusto. Ikäjakaumakin näyttää varsin nuorelta, kunnanjohtajakin on nainen. Suurena haasteena kunnalla on elinkeinoelämän kehittäminen, joka kai useimmin nähdään miehisenä alana. Kun taas ajattelee Ristiinan vahvuuksia, kulttuurimatkailussa on suuri potentiaali, ja siihen aikaa ja rahaa käyttävät varmaan eniten keski-iän ylittäneet naiset.

Keskustapuolueen vaalitappio johtui varmasti osaltaan ehdokasasettelusta, mutta mikä siitä teki niin vaikean tällä kertaa? Viime kesän puoluekokouksessa keskustan kenttä torpedoi puolueen uudistamisen valitsemalla vaalirahoitusskandaalissa ryvettyneen Korhosen jatkamaan puoluesihteerinä. Silloin minun silmissäni keskusta otti pitkän askeleen taaksepäin, etenkin kun Mari Kiviniemi pudotettiin puheenjohtajistosta samalla. Irtiotto menneeseen olisi tarvittu, ja vaihtoehtona olisi ollut tuore muttei kokematon ja arvoiltaan vihreä Kimmo Tiilikainen, mutta siinä taas kerran nähtiin miten puoluedemokratia keskustassa toimii. Kaikkea ei voi saada. Jos kenttäväki halutaan pitää aktiivisena sille pitää antaa myös valtaa. Mutta ehkä reippaammalla johtajuudella kenttäväki olisi suostunut puoluesihteerin vaihtoon.

Demarien ja kokoomuksen johdon rinnalla keskustan puheenjohtaja ja puoluesihteeri näyttävät edustavan jotain muuta maailmaa. Lehtomäki ja Tiilikainen olisivat sen sijaan sopineet hyvin ajan henkeen. Miksi keskusta ei anna näkyvyyttä ja tilaa naisille? Vai eikö se ole osannut vielä mennä verkkoon? Netti on interaktiivinen, sieltä saa arvokasta palautetta, ja ainakin kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset osaavat sitä käyttää.

Lehdet putoavat

2008-10-28T13:15:00.002+01:00

"Pelkäänpä, että meidän on turvauduttava toistemme ruumiinlämpöön..."

Sanomalehtien katoamista internetin voimasta on pelätty, ja moni lehti joutaakin hävitä, koska ne vain toistavat edellisenä päivänä netistä luettuja juttuja. Sanomalehtiä tilataan niin kauan kuin ne tuntevat lukijansa ja seuraavat aikaansa. Meille tulee Hesarin sunnuntainumero, jota lukiessani ihmettelen aina vain ohuempaa sisältöä, monia elämänalueita ei käsitellä lainkaan. Ruotsin lehdistä tulee Dagens Nyheter, joka on pärjännyt loistavasti kilpailussa lukijoista, mikä perustunee kykyyn siivuttaa ihmisten arkipäivä ja valottaa sitä ajankohtaisilla jutuilla.

Tämän hetken finanssikriisiä DN ennakoi jo viime talvena "Privatekonomi" -jutuilla. Lehden talousneuvoja vastailee lukijoiden kysymyksiin milloin lehdessä milloin netissä. Kirjallisuutta luetaan muillakin kielillä kuin ruotsiksi, lauantain kirjasivuilta löytyy sekä lyhyitä kirjavihjeitä että kokonaisia kirjailijoiden henkilökuvia. Eivätkä kirjavihjeet rajoitu viikottaisiin teemasivuihin. Viime viikolta muistan kirjan Nextopia esittelyn, jossa nykypäivän odotuksiin perustuvaa todellisuutta ruodittiin ajatuksia herättävästi. Tänään taas lehdessä oli iso juttu lasten totuttamisesta päivähoitoon, asia josta omakohtaisia kokemuksia voi lukea Tukholman tyttären blogista.

En tiedä kokevatko muut samaa, mutta tuntuu kuin netissä kaikki polut johtaisivat samaan paikkaan, valtavasta tiedon tarjonnasta aina vain pienempi osa tulee näkyviin. Edes vahingossa ei osu kiinnostaville uusille sivuille. Ennen niin kätevä google on menettänyt toimivuuttaan. Nykyisin hakutulokseksi kelpaa mikä vain edes vähän alkuperäiseen hakuun viittaava, osumia tulee kohtuuttoman paljon, että niitä jaksaisi käydä läpi.

Sanomalehtien nettiversiot ovat monet lähteneet kilpailuun iltapäivälehtien kanssa, mikä antaa helposti lukijoille väärän kuvan lehden sisällöstä ja sekin supistaa tiedon tarjontaa. Käyn tutkimassa Kouvolan sanomia lähes päivittäin, eilen olisin halunnut tietoa kaupungissa tapahtuneesta nuoren miehen ampumisesta, koska uhri oli entiseltä kotipaikkakunnalta. Ei mitään mitä iltapäivälehdet eivät olisi kertoneet, sen sijaan nettilehti uutisoi maailman lihavimman miehen häistä.

Silta

2008-10-25T18:58:00.006+02:00

Valokuvatorstain kuvahaaste käsitteli aihetta silta nykyaikaan, teemaa lähestyttiin Elviksen ottaman kuvan kautta. Kerrankin noudatan tehtävänantoa orjallisesti, kuva-arkistostani löytyi silta.

Piileviä tarpeita

2008-10-20T14:05:00.007+02:00

Välillä pitää käydä shoppailemassa, jotta tietäisi mitä taloudesta puuttuu. Erityisen hyvin piilevät tarpeensa saa selville Lidlin vaihtuvan valikoiman koreja penkoessa. Aikoinaan rippijuhlissa tapahtui kömmähdys siirtäessämme isoa täytekakkua vadille, se katkesi keskeltä kahtia. Seuraavan kerran Lidlissä käydessäni löysin kakunsiirtolevyn, ohuesta taipuisasta metallista valmistetun peltiläpyskän, jonka menee kätevästi veitsen tavoin kakun alle rikkomatta sitä. Nyt minulla on kyseinen kapistus odottamassa seuraavaa kakunsiirtoa.

Viikonloppuna meillä oli kaksi nuorta naista käymässä. He shoppailivat hyödyntäen täysimääräisesti kauppojen aukioloajat. Sunnuntaiaamuna lähdimme Moderna museetin museokauppaan, ja olihan siellä paljon kaikkea kivaa. Lopulta ostin skaalaviivaimen, sehän on aivan välttämätön talonsuunnittelun alkuvaiheessa. Pohjapiirroksissa on harvoin mittoja näkyvissä, mutta usein löytyy joku arvioitavissa oleva seinän pituus, usein keittiöstä minne on sijoiteltu standardikokoisia keittiökalusteita. Jospa tämä skaalaviivain olisi se puuttuva työkalu, jonka avulla suunnitelmat täsmentyvät paperille asti.

Museokaupasta siirryimme Vårbergin kirpputorille. Suuri osa myyjistä oli vähintään puoliammattilaisia, mutta joukossa oli niitäkin, jotka olivat määritelleet, mitä he eivät tarvitse ja päätyneet hankkiutumaan moisesta roinasta eroon. Erityistä määrätietoisuutta osoitti kypsään keski-ikään ehtinyt mies, joka myi kaiken pöydältään viidellä kruunulla. Yritin olla viileä varatessani itselleni kauniin numeroidun Kostan maljakon siksi aikaa kun läksin hakemaan sopivaa rahaa, ei sattunut olemaan vitosia taskussa. Samalta myyjältä ostin vielä näkkileivän teossa tarvittavan ruutukaulimen. Kotona puoliso ihmetteli ostoksiani ja kysyi leivonko minä muka näkkileipää. Aikaisemmin en ole sitä tehnyt, koska minulta on puuttunut "kruskavel", mutta nyt ei mikään estä.

Kullan kiilto silmissä

2008-10-16T11:31:00.002+02:00

Eilen oli siis Blog Action Day, en vain ehtinyt kirjoittamaan. Korjataan asia nyt.

Olin illalla palaverissa, jossa mietimme, miten voisimme vaikuttaa ruotsalaisiin pörssiyrityksiin, että ne aktiivisesti huolehtisivat, etteivät syyllisty ihmisoikeusloukkauksiin. Aihe liittyy myös köyhyyteen, sillä tilinpäätökseen hyviä lukuja tuottava, osakkeenomistajia rikastuttava toiminta voi köyhdyttää jo ennestään köyhiä, joiden kotiseudulle kansainväliset yritykset asettuvat. Se ei ole välttämätöntä, toiminta ei vaadi kenenkään riistämistä, mutta niin vain käy. Usein sen vuoksi, ettei kukaan välitä kontrolloida, mitä alihankkija tai paikallinen liikekumppani tosiasiassa tekee. Globaaleilla markkinoilla toiminta on verkostoitunutta ja ketjuuntunutta, jolloin voi olla mukana täysin tuomittavassa toiminnassa tekemättä suoranaisesti itse mitään paheksuttavaa.

Viikko sitten DN:ssa julkaistiin Stefan Jonssonin artikkeli ruotsalaisten yritysten osallisuudesta Anglogold-Ashantin toimintaan Ghanassa. Yhtiö tuottaa 7 % maailman kullasta, ja Ghanalle kullankaivuu on niin merkittävä elinkeino, että 30 % maan pinta-alasta käytetään kullan tuotantoon. Ghanan valtio hyötyy kullasta, tosin viime vuonna Anglogold-Ashanti maksoi vain noin prosentin voitostaan rojalteina Ghanan valtiolle.

Ruotsalaiset yritykset Sandvik ja Atlas Copco eivät olisi yhteistyössä Anglogold-Ashantin kanssa, ellei se olisi kannattavaa liiketoimintaa. Sandvik toimittaa kaivosporia ja Atlas Copco aggregaatteja. Ruotsalaiset yritykset sanovat noudattavansa omia eettisiä normejaan ja pyrkivät valitsemaan asiakkaansakin niiden mukaan. Kuitenkin Anglogold-Ashantin vartijoiden väitetään ampuneen mielenosoittajia, jotka protestoivat kaivostoimintaa vastaan. Ghanan ihmisoikeuskomitean raportissa väitetään, että kyläläisiä on peloteltu lähtemään kodeistaan, jotta alue voitaisiin vallata kaivostoimintaan, ja valtausalueella kultaa huuhtovia nuoria on otettu kiinni ja kidutettu.

Kaivostoiminnan vaikutukset ympäristölle ja paikallisten asukkaiden elinehdoille ovat kohtalokkaat. Alue on kuin kuun pintaa, maa on saastunutta, kaivot myrkyttyneet, talot romahtaneet räjäytysten voimasta. Jonsson artikkelissa kerrotaan, kuinka ensin kuoritaan sademetsä ja kallion pinta, sitten kallio lohkotaan poraamalla ja dynamiitilla. Malmilohkareet kuljetetaan murskaamoon. Murskattujen malmikasojen päälle kaadetaan natriumsyanidia, joka irrottaa kullan ja muut raskasmetallit mineraalista. Prosessi ei tapahdu suljetuissa tankeissa, kuten esimerkiksi Ruotsissa, vaan luonnonaltaissa, ja liete on padottu tai kerätty vanhoihin kaivosonkaloihin, jotka ovat vuotaneet ja tulvineet yli.

Tämä ei varmasti ole ainut vastaava sotku, jossa globaaleilla markkinoilla toimivat pohjoismaiset yritykset ovat mukana, mutta kiitos DN:n seikkaperäisen artikkelin, tästä tiedetään. Jos Anglogold-Ashanti tuottaa 7 % maailman kullasta, niin sen tuotteita on varmaan vähän kaikkialla maailmassa. Kuluttajien on vaikea tietää, mistä korujen ja muiden kultaesineiden valmistajat raaka-aineensa ostavat. Vähin mitä voi vaatia, on etteivät meidän omat kansainväliset, omalla yhteiskuntavastuullisuudellaan kehuskelevat yritykset tee yhteistyötä vastuuttomien yritysten kanssa. Toisaalta sosiaalisesti vastuullinen yritystoiminta kehitysmaissa on monille tie ulos köyhyydestä, sen edistäminen on kannatettavaa.

Afrikan nousua köyhyydestä odotetaan ja toivotaan, ja talouden globalisaation uskotaan olevan se voima, joka sitä parhaiten edistää. Mutta entä jos sama maaperän ja ihmisten riistäminen, mitä jo kolonialismin aikana nähtiin, jatkuu, ja siihen käytetään vielä maailman tehokkainta tekniikkaa? Samalla kun kansainväliset yritykset laskevat tuottojaan, ihmisiä ajetaan kotiseuduiltaan toimivistä yhteisöistä kaupunkien slummien köyhyyteen.

Muodostelmia

2008-10-14T00:03:00.001+02:00

Taivaan tarkkailu on viime päivinä ollut antoisaa. Joutsenet ovat kerääntyneet vastarannalle kokeilemaan erilaisia muodostelmia ja treenaamaan lähestyvää maratonia varten. Eilen neljä taitolentokonetta liiti muodostelmassa. Nämä kuumailmapallojen kokoontumisajot olivat jo muutama viikko sitten, puuttuu enää vain ilmalaivan ilmaantuminen horisonttiin.

Tällä viikolla on taas Blog Action Day, ja tänä vuonna aiheena on köyhyys. Eilen illalla katsoin dokumenttia Manilasta. Mikä ihme siinä on, että ketään ei hetkauta, vaikka tuhansia ihmisiä asuu kaatopaikoilla, lapset viettävät päivänsä tonkimalla roskia ja yleisen siisteyden ja järjestyksen nimissä viranomaiset keräävät heitä selleihin, joissa ei mahdu nukkumaan kuin vuorotellen?

Sen sijaan maailmaa hetkauttaa, kun finanssialan optioista ja bonuksista rikastuneet yltiöoptimistit huomaavat, että nyt on odotukset ylitetty niin monta kertaa, ettei voi enää odottaa enempää. Maailman johtavat talousmahdit tankkaavat rahaa pankkijärjestelmään, että voitaisiin palata entiseen, optiot ja bonukset lähtisivät taas juoksemaan, kunnes olisi aika taas huutaa veronmaksajat apuun. "Markkinavoimat ovat epäonnistuneet" otsikoi DN isosti, kun pörssit jatkoivat laskuaan. Eikö se teoria mennyt niin, että markkinavoimat korjaavat itse itseään, eivät ne epäonnistu? Uskon puutetta fundamentalisteilta.

Finanssialan romahdukset voi ilmeisesti ennakoida seuraamalla talousasiantuntijoiden ikärakennetta. Kun pankeissa aletaan kumarrella parikymppisille sijoittajaneroille tai niitä jopa palkataan töihin, loppu on lähellä. Viime talvena erään suomalaisen paikallisosuuspankin sijoitusillassa oli hedge-rahastoasiantuntijoina pojat, joiden nimistä saattoi päätellä heidän syntyneen 1980-luvun puolivälin tienoilla. Pitääkö jokainen ikäluokka kerran elämässään huijata ottamaan yltiöpäisesti lainaa helpon rikastumisen toivossa, miksei kukaan varoittanut tai huutanut peliä seis?

Yksi rahoitusalan seurattavuutta vaikeuttava tekijä on pankkislangi, jota ammattilaiset käyttävät yleiskielen sijasta. Subprime-luottoihin sijoittaminen ei ehkä olisi ollut niin suosittua, jos sijoittajille olisi kerrottu, että saat rahasi takaisin ja jopa korkoa niille, jos nämä yleensä luottokelvottomina pidetyt lainanottajat pystyvät maksamaan velkansa. Tavallinen kansa ei jaksa miettiä merkityksiä, vaan luottaa siihen, että asiantuntijat tietävät mitä tekevät. Niin kuitenkaan aina ole. Tietääkö kukaan mitä ne hedge-rahastot oikeasti ovat?

Eräs imatralainen poliitikko vertasi joskus itseään kurkiauran johtajaan. Tätä rahoitusalan varpusparvea ei ole tainnut kukaan johtaa, vaan kaikki ovat vain menneet samaan suuntaan kuin muut luottaen, että jollain on suunta selvillä. Onneksi linnut eivät ole yhtä tyhmiä.

Harvinaista laatua

2008-10-09T12:10:00.001+02:00

Täällä joutuu vähän väliä erilaisten palvelunlaatumittausten kohteeksi. Puhelinvastaaja kiittelee puolen tunnin ajan, että jaksan odottaa, sitten tilalle vaihtuu nauha, että palvelu on suljettu tältä päivältä. Sama ääni kertoo, että puheluja nauhoitetaan palvelun laadun parantamiseksi. Toinen firma itse ottaa yhteyttä ja pyytää soittamaan, ja kun sinne soittaa, niin kukaan ei tiedä miksi he pyysivät soittamaan. Seuraavaksi firmasta soitetaan ja pyydetään arvioimaan asteikolla yhdestä viiteen kuinka ystävällistä palvelu oli. Autokorjaamo, joka on etsinyt vikaa kaksi kertaa löytämättä sitä, pyytää arvioimaan tiskillä työskentelevän ammattitaitoa, mutta ei kysy mitään asentajien ammattitaidosta. Harvemmin kysytään, mitä vikaa palvelussa on, sen sijaan pyydetään arvioimaan ystävällisyyttä, odotusaikaa, ammattitaitoisuutta. Usein näitä kyselyjä tulee firmoista, joiden palveluissa on ollut jotain vikaa. Huolestuttavaa, etteivät yritykset itse osaa arvioida mitä hyvä palvelu on.

Onneksi on niitäkin yrityksiä, joissa jo valmiiksi tiedetään mitä hyvä laatu ja palvelu on. Erinomainen esimerkki sellaisesta koettiin muutama viikko sitten, kun vietimme vuosipäivää.

Alunperin suunnittelimme kävelyretkeä Södermalmille, ja jonkun italialaisen ravintolan etsimistä sieltä. Suunnitelmiin tuli muutos, kun bussipysäkille saapuessamme autot seisoivat jonossa Söderin puolelle johtavan sillan ollessa auki ja yhden jonossa seisovan bussin kuljettaja avasi kohdallamme oven, kehui olevansa hyvä kuski ja houkutteli kyytiin. Hän vielä tarjosi matkan eli jätti lippumme leimaamatta. Niin päädyimme Slussenille. Sitten tulikin mieleen käydä yläilmoissa Eriks Gondolenin baarissa drinkillä ja ihailemassa Tukholmaa.

Hissi ei meinannut jaksaa ylös asti ja eteisessä oli aikamoinen tungos, mutta kun hovimestari tervehti kohteliaasti, kysäisimme jos kaikesta väenpaljoudesta huolimatta meille löytyisi pöytä. Ei löytynyt juuri silloin, mutta jos odottaisimme tunnin, niin tilaa olisi. Sopi meille, nauttisimme juomamme oikein hitaasti.

Baaritiskillä oli hikinen tungos, yritimme monestakin kolosta tulla huomatuksi, mutta jouduimme hetken aikaa seuraamaan baarimikkojen taiturimaista työskentelyä kuivin suin. Oli viihdyttävää katsella juomien koostamista ja baarin drinkkilistalla tosiaan on mitä valita. Ennen kuin pääsimme tilaamaan hovimestari tuli etsimään meidät väenpaljouden keskeltä ja kertoi, että nyt löytyisikin vapaa pöytä.

Tilasimme sesongin menyn, johon sisältyi äyriäisiä lime- ja piparjuurimajoneesissa, riistapaistia sienikastikkeen, paistetun omenan ja perunagratiinin kera sekä päärynä-mantelijälkiruoka. Viiniksi suositeltiin australialaista Mitolo 'Jester' Shiraz 2006.

Ruoka oli erinomaista. Taitavasti kypsennettyjen lihan ja kasvisten omia aromeja ei ollut peitetty, vaan jopa niinkin tavanomainen ruoka kuin perunagratiini oli kuin mummon makaronilaatikkoa. Pehmeää, hieman makeaa ja kullankeltaista. Peruna maistui sellaiselta kuin peruna maistuu parhaimmillaan, edes suolaa ei ollut hölvätty ruotsalaiseen tapaan rennolla ranteella. Jälkiruoan minttujäädyke oli pehmeiden makunautintojen päätteeksi ehkä turhan jyrkkä, mutta ateriointi Eriks Gondolenissa oli elämys. Tuoreet sesongin kotimaiset raaka-aineet oli jalostettu huippuunsa.

Vuosipäivän vietosta palasi tyytyväinen pariskunta, ravintolan lasku ei ollut niin suuri kuin pelkäsimme, kaiken kukkuraksi paluumatkallakin kuljettaja jätti lipun leimaamatta. Söderin italialaiset ravintolat ovat edelleen testaamatta. Viime viikonloppuna löysimme tästä läheltä kokonaisen uuden kaupunginosan, Hammarby Sjöstad´in, ja sielläkin olisi liuta toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä ravintoloita.

Unelmatalo

2008-10-06T11:36:00.005+02:00

Viikonloppuna vertailimme erilaisia talomalleja tavoitteenamme vihdoinkin päästä selville, millainen olisi unelmatalomme. Mökkitontti on vanha torpanpaikka, ollut asuttuna ainakin vuosisadan verran ja kaipaa somistuksekseen taloa. Mielikuvissamme siintää selkeälinjainen, koristelematon talo, jonka ikkunoista voi ihailla rantamaisemaa ja jossa on tilaa monenlaiselle tekemiselle ja olemiselle.

Talon suunnittelu tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä. Luulimme jo olevamme loppusuoralla, teimme listan toiveistamme ja piirsimme omia luonnoksia, nimesimme pari hyvää valmistalomallia mahdollisiksi esikuviksi, mutta miten kävikään? Saimme luonnoksen, jossa oli karsittu useita toivomuksiamme, kuten iso keittiö, sen sijaan alakertaan oli piirretty kolme vessaa, neljäs yläkertaan. Meitä on kuitenkin vain kaksi. Julkisivu ei vastannut ollenkaan käsityksiämme rantaniityn laitaan sopivasta talosta.

Ihmeellistä, ettei omaa unelmataloamme ole vielä suunniteltu, vaikka haaveemme on tutkitusti juuri sellainen, mitä muutkin suomalaiset itselleen toivovat. On vaikea löytää taloa ilman katettuja terasseja, jotka varjostavat valoa ja peittävät maisemaa. Emme ole kiinnostuneita korkeasta olohuoneesta ja ikkunasta neljän metrin korkeudessa, haluamme päästä yläkerrassa ikkunan ääreen ihailemaan maisemaa ja lintuja. En halua kuljetella vaatteita ympäri taloa, vaan varastoida puhtaat vaatteet kodinhoitohuoneen lähellä olevaan vaatehuoneeseen. Mies haluaa verstaan teknisen tilan yhteyteen, kun omakotitalossa on aina jotain fiksattavaa.

Tiedämme kokemuksesta, että asua voi, vaikkei kotia olisi suunniteltu omien mieltymysten mukaan. Mutta jos on mahdollisuus välttää edes suurimmat harminaiheet asumisessa, miksi sitä ei tekisi?

Posliini

2008-09-30T14:10:00.002+02:00

Onnistuin olemaan paikalla kun Marja Björkin esikoiskirjan Posliinin julkistamista juhlittiin pari viikkoa sitten. Kirja on Liken kustantama ja sitä mainostetaan syksyn koskettavimmaksi esikoisteokseksi.

Tarina on rankka, se tulee iholle, mutta sen jaksaa lukea kerralla loppuun. On tuskallista lukea, kuinka aikuinen mies ottaa valtaansa pienen tytön, joka haluaa kokea jotain hyvää mutta saakin osakseen hyväksikäyttöä. Toisella lukemiskerralla ahdistus tasoittuu, voi viipyillä vakuuttavassa dialogissa ja miljöökuvauksessa.

Kirjassa kuvataan rinnakkain tytön hämmennystä ja keinottomuutta sekä aikuisen heikkoutta ja keinoja ottaa tyttö valtaansa. Tapahtumien edetessä viattomuus katoaa, syyllisyys jaetaan. Huolimatta raskaasta aiheesta kepeyttä tarinaan tuo 60-luvun sahayhdyskunnan kuvaus ja huumori. Nauru yllättää keskellä suutarin hautajaisia.

Tarinassa ollaan vankasti yksityisalueella, häpeän ja salaisuuksien vankina. Pelastusta ei tarjota, selviytymiskeinotkin ovat kyseenalaisia. Syyllisyyttä kantaa uhri aivan kuin oikeassa elämässä. Ympärillä on murroskautta elävä yhteiskunta, joka näe tai ei ainakaan huomaa mitään.

Kaiken kirjan sisältämän rajun jälkeen mieleen jäi monta huvittavaa huomiota. Herkullisimmat henkilöhahmot haluaisin nähdä näyttämöllä. Syvemmällä sisällään jäi miettimään tätä paljon puhuttua yhteisöllisyyttä. Suljetussa yhteisössä kaikki ovat osallisia sekä hyvässä että pahassa.

Kirjan ohella juhlittiin myös kirjailijan merkkipäivää. Onnittelut hienosta kirjasta ja onnea tuleville vuosille!

Tappava ase II

2008-09-24T12:43:00.003+02:00

Tänä aamuna herätessä pienen hetken ajan en muistanut, mitä eilen tapahtui, ja sitten muistin. En uskalla ajatella miltä on tuntunut herätä niissä perheissä, joita Kauhajoen kouluammuskelu kosketti suoraan.

Marraskuussa kirjoitin näin. Mitä siihen nyt lisäisi. Paitsi että mikä ihmeen perusoikeus on saada pitää hallussaan sarjatuliasetta? Ja jos vaikka olisikin, niin eiköhän eduskunnasta löydy jo tarvittava äänienemmistö rajoittavan lain säätämiseen. Syytä tapahtumiin ei poisteta aselain tiukentamisella, mutta jos seurauksia saataisiin vähennettyä.

Luin eilen Suomen hallituksen sisäisen turvallisuuden ohjelmaa. Taitanee mennä tehtävänanto uusiksi. Joitain viitteitä ohjelma sisälsi internetin tuomista uhkista ja radikalisoitumisesta, mutta paljon oli ajateltu ulkoisen uhan kautta, kansainvälinen terrorismi, ihmiskauppa, huumeliigat osattiin mainita, muttei ainakaan ensi näkemältä löytynyt mitään kouluammuskelijoista.

Monia asioita pitäisi käsitellä. Miesten ja poikien uhrikokemukset jäävät usein vaille huomiota ja jälkihoitoa, alkavat jäytää psyykeä ja ottavat vallan. Pojat joutuvat uskomattoman usein väkivallan kohteiksi, ja monen mielestä se melkein kuuluu asiaan. Nyt taas tämä ammuskelu traumatisoi ison joukon nuoria, kaikkien psyykkiset rakenteet eivät jousta käsittelemään asiaa, vaan edessä on persoonallisuuden häiriintyminen vakavasti.

Eilisen kommenteista on jäänyt mieleen juuri tuo, että asiat vaikuttavat eri tavoilla eri ihmisiin. Ei voida tietää etukäteen, kuka omaksuu netistä väkivaltaisia käyttäymismalleja samoin kuin ei voidaan tietää etukäteen, kuka juo rähinäviinaa. Presidenttimme herätti ajattelemaan miten aikuiset ovat välinpitämättömiä sen suhteen, mitä nuoret netissä tekevät. Kävin nyt sitten ensimmäistä kertaa katsomassa IRC-galleriaa ja ihan totta se maailma on outo.

Joskus ongelmia aiheuttamaton enemmistö joutuu joustamaan oikeuksistaan, ettei pieni häiriintynyt ryhmä saa kohtuutonta tuhoa aikaan. Kestämme lentokoneiden turvatarkastukset, minutkin tutkittiin läpikotaisin ainoana koko Chicagon koneellisesta viime keväänä, eikä ystävätär saanut viedä hautajaisvihkoa lentokoneessa Maarianhaminaan. En kyllä ymmärrä miten niillä toimenpiteillä turvallisuutta lisättiin. Ehkä ne ovatkin näennäistoimintaa, tehdään jotain. On helpompaa etsiä nestemäisiä huulikiilteitä tätien meikkipusseista kuin katsella netistä kipeitä videoita, profiloida väkivallan tekoihin kykeneviä ja rajoittaa heitä.

Kun on kasvattanut tämän sukupolven lapsia, on pakko miettiä miten nämä voidaan estää. Jos tehtäisiin edes se helpoin, aseiden vähentäminen.

Ilonaihe

2008-09-08T16:28:00.004+02:00

Vanhempi perheen nuorista miehistä sai tänään inssiajon läpi, joten on syytä juhlaan! Olin jo huolissani, aikooko hän käydä autokoulua loppuun laisinkaan. Eihän se mikään pakko ole autoa ajaa, mutta kun maksoin sen autokoulun. Meillä oli sopimus, että jos lapsi ei ryhdy tupakoimaan ennen 18-vuotispäiväänsä, niin autokoulu kustannetaan. Kiinnostus autolla ajamista kohtaan kuitenkin väheni ympäristötietoisuuden lisääntymisen myötä.

Poika kysyi, milloin hän pääsee ajamaan autollani. Verotussäännösten vuoksi hän ei saa ajaa Ruotsin rekisterissä olevaa autoani, ellen ole matkustajana. Lupasin tulla ensi viikonloppuna kyyditettäväksi. Verottajan pikkumaisuuden takia puolet, ehkä enemmänkin, vasta kortin saaneen kuljettajan ajonautinnosta häviää siihen, että äiti on mukana. Säännös tuntuu hölmöltä, meillä kun ei ole vähäisintäkään tarkoitusta jättää autoa Suomeen, että nuori polvi kavereineen pääsee viikonloppuisin kiertämään Mikkelin toria. On kuitenkin normaalia, että vanhemmat lainaavat joskus lapsilleen autoa, joten pitäisi tuosta määräyksestä voida vähän joustaa ilman että joutuu Suomen autoveroja maksamaan.

Enpä ole aikaisemmin autoverosäännöksiin törmännytkään, vaikka joitain keskustelupalstoja lukiessa tuntuu, että ne kuuluvat ulkosuomalaisuuden perusoppimäärään. Autot ovat Ruotsissa halvempia kuin Suomessa. Kun muutimme tänne myimme Suomen rekisterissä olleet autot ja ostimme uuden täältä. Nyt sitä tulee käytettyäkin, kun emme enää asu aivan keskustassa. Ruotsalainen liikennekulttuuri on varsin ystävällistä. Viime viikolla yritin kääntyä liikenneympyrästä tielle, joka ei jonkun esteen vuoksi vetänytkään. Olin jo ulkona liikenneympyrästä, mietin mitä teen. Laitoin kokeeksi pakin päälle, ja kuinka ollakaan, muut autoilijat antoivat tilaa ja odottivat, että peruutan takaisin liikenneympyrään ja jatkan matkaani. En kuitenkaan suosittele moista juuri kortin saaneelle.

Melkein kesämyrsky

2008-09-04T19:00:00.003+02:00

Valokuvatorstain 100. haaste on jo keväällä esitetty kesämyrskyhaaste. Nämä pilvet olivat vaikuttavat, mutta myrsky ei hyökännyt päälle, vaan vain uhkasi, ja jätti meidät ihailemaan auringonlaskua ja lintuja Warfsholmenin pensionaatin rantamaisemiin Gotlannissa.

Elämää sukkaa kutovana etä-äitinä

2008-09-03T20:43:00.007+02:00

Kesällä hän lainasi kameraa

Nuori mies aloitti opiskelun sisäoppilaitoksessa, ja niin minusta tuli tuplaetä-äiti. Luulin, että lapsista huolehtiminen vähenisi, mutta väärässä olin. Eilen yritin soittaa viisi kertaa, lähetin kaksi sähköpostia, kirjauduin messengeriin huomatakseni että yhteys on estetty ja viimeiseksi vielä lähetin tekstiviestin. Halusin vain tietää, että lapsi on koulussa, jonne matkustamiseksi hänen nähtiin nousevan junaan Turun satamassa maanantaiaamuna.

Poika ei tietenkään ymmärrä miksi huolehdin. Hän on kuitenkin aina siellä missä pitääkin. Hän ei tee mitään hölmöä, eikä minun tarvitse huolehtia, hän huolehtii itse itsestään. Vaan miten minä näin yhtäkkiä tottuisin luottamaan, että hän on tallella vaikkei olekaan silmän alla?

Vanhempi pojista asuu isänsä luona, joten hänen menemisensä, joita riittää, on edes jossain kontrollissa. Nuoremman sisäoppilaitoksen päivystäjälle ja opettajille soittaminen on käynyt pari kertaa mielessä, mutta toistaiseksi olen pystynyt hillitsemään itseni. Mutta aion kyllä uhata soittavani koulun henkilökunnalle seuraavaksi, jos kännykkä ei pysy päällä tai siihen ei vastata moneen päivään. Ainakin koululle saapuminen täytyy kuitata tekstiviestillä.

Onneksi perheessä on jo aiempaa kokemusta etävanhemmuudesta, eivät ne aina vastaa puhelimeen tytötkään isän soittaessa. Nuoren muutto omaan asuntoon tai rohkeus lähteä opiskelemaan kauas kotoa on ilonaihe, mutta seuraavaksi on pakko sopeutua ajatukseen, että omillaan eläminen tarkoittaa etäisyyttä vanhemmista. Sitä nyt opetellaan.

Hyvää terapiaa tyhjän pesän syndroomaan on ollut sukkien kutominen. Usein olen miettinyt, miten iäkäs, näkövammainen anoppi jaksaa kutoa sukkia vuodesta toiseen, usein saa kävijä muorilta sukat matkaansa. Nyt sen ymmärrän. Kun lapset ja lapsenlapset ovat kaukana, elävät omaa elämäänsä, niin neuloessaan tuntee tekevänsä jotain konkreettista heidän hyväkseen.

Päivän tiedeuutinen

2008-09-02T22:09:00.007+02:00

Tämän päivän DN:ssä etusivun täytti iso juttu geenitutkimuksen viimeisimmistä saavutuksista. Karoliinisessa instituutissa on selvitetty, että uskottomat miehet ja onnettomat vaimot saavat syyttää tilanteestaan miehen geenejä. Sama mekanismi toimii myös myyrien välisissä suhteissa.

Radiossa haastateltiin aiheesta miespuolista tutkijaa, joka selosti tutkimusaihetta niin innokkaan hengästyneenä, että kuulosti, kuin hän olisi ollut juoksulenkillä. Naistoimittaja taas kyseenalaisti jo tutkimuksen perusteet, kyllästyneellä äänellä hän kysyi, että onko tämä joku trendi tutkimusmaailmassa, että kaikkiin mahdollisiin asioihin etsitään selitystä geeneistä. Hän ei todellakaan lämmennyt aiheelle.

Blogit ovat myös pohtineet asiaa, yksi otsikoi "Mies vai hiiri? Ero on pienempi kuin luulet". Lundin yliopiston eläintieteen professori blogissaan palautti asian normaaliksi, myyrä on nisäkäs, ihminen on nisäkäs, ja sitäpaitsi tutkimuksen keinoin on havaittu, että geeniperimältään moniavioinen myyräuros voi pysyä yksiavioisena, jos myyrätiheys on matala ja uuden naaraan etsiminen on muutenkin hankalaa.

Geenitutkimus ei taida helpottaa parinvalintaa. Tähän mennessä on selvitty vaihtelevalla menestyksellä parien astrologisia karttoja tutkimalla, pian avioliittoa suunnittelevat parit pyytävät geenikartoistaan analyysin ennen kuin uskaltavat tehdä ratkaisevan askeleen. Sieltähän voi selvitä vaikka mitä.

Esi-isien mailla

2008-09-01T19:05:00.001+02:00

Venytän vielä kesää palaamalla Astuvansalmelle. Viime kesänä kävimme kaksi kertaa näyttämässä ystäville kalliomaalauksia, jotka puhuttelevat sitä enemmän mitä tutummaksi ne tulevat. Vuonna 1968 maalaukset löydettiin virallisesti, ja muistan ensimmäisiä kertoja retkeilleeni niitä katsomassa 1970-luvun alussa. Kallioille pääsee polkua pitkin Ristiina-Puumala-tien varresta, mutta helpoimmin paikan saavuttaa veneellä ja samalla näkee myös kallion muodon.

Joskus kivikaudella, noin 5000 vuotta sitten, Vuoksi ei ollut puhjennut ja Saimaan vesi virtasi toiseen suuntaan kuin nykyisin, veden pinta oli kymmenisen metriä korkeammalla. Yöveden rannalla sijaitsevalla Astuvansalmen ihmishahmoa muistuttavalla kalliolla oli erityinen merkitys silloin eläneille ihmisille. Ehkä kallion muodoissa näkyvä Astuvan ukko oli heidän jumalansa. Kahden tuhannen vuoden ajan kalliota on pidetty uhripaikkana ja sen kylkeen on maalattu ihmishahmoja, hirviä, shamaaneita, veneitä.

Kalliomaalausten kuvioiden merkityksiä on kiva arvailla. Kahdeksan hirveä katsoo länteen, yksi itään. Oliko itään päin katsovan hirven maalaaja vasenkätinen, vai olisiko takana joku suurempi symboliikka? Kalliossa on myös käden kuvia. Jos ne eivät olekaan varsinaisia maalauksia, vaan vene on keinahtanut käsien ollessa maalissa, ja jostainhan sitä on pitänyt tukea ottaa, vaikka uhrikalliosta. Mielenkiintoisin ihmishahmoista on jousta kantava nainen, woman with a bow, jota on jopa pidetty työssä käyvän suomalaisen naissuvun kantaäitinä. Kallion edustalta Saimaan pohjasta on löytynyt myös meripihkaesineitä, Astuvan ukko, akka, poika ja karhu.

Mielenkiintoinen ja opettava linkki kalliomaalauksista löytyi internetixistä. Siis länteen menevä hirvi symboloikin kuolemaa, laskeehan aurinko länteen. Naishahmo ei merkinnyt sitä, että naiset olisivat metsästäneet, vaan Tellervo olikin ehkä suvun pyyntionnea tuova jumalinen kantaäiti. Ihmispään muotoiset meripihkaesineet kivikaudelta ovat erittäin harvinaisia, niitä on löytynyt koko maailmasta vain kymmenkunta, kaikkein harvinaisin on karhu. Ilmasto oli jääkauden jälkeen lämmempi, jalopuita kasvoi Saimaan rannoilla kunnes noin 5000 vuotta sitten viileni nykyiseksi.

Mitä Astuvansalmen seuduilla asuneille ihmisille tapahtui? Jäivätkö he seudulle asumaan, vai suuntasivatko lämpimimmille seuduille, matkasivat nahkaveneillään Vuoksea pitkin Laatokalle ja sieltä merelle? Eihän toki, asutus Suomessa on jatkunut katkeamatta kaikki nämä vuodet. Polveudumme siitä kalliojumalaa palvoneesta pyyntikansasta, joka muotoili koruja meripihkasta ja jonka jumalinen kantaäiti kantoi jousta.

Elokuun viimeinen

2008-08-31T23:25:00.001+02:00

Enää jäi vain tuo liljojen välistä kurottuva kärhö kukkimaan, kun lähdimme perjantaina kohti Tukholmaa. Kesä oli lyhyt. Monta asiaa jäi tekemättä, vaikka aikaa piti olla tuhlattavaksi asti.

Muutto vei paljon aikaa, mutta sujui tavallista rennommin, koska tavaroiden pakkaamisen ja purkamisen välillä oli parin viikon tauko. Uudessa kodissa aikaa kuluu jo pelkkään ikkunasta ulos katsomiseen, kun seuraa vilkasta vesiliikennettä ja maiseman muuttumista valon ja sään vaihdellessa. Äsken katsoin pihalla kuinka Gröna Lund juhli 125 vuoden merkkipäivää huikealla ilotulituksella, aamukahvilla hieraisimme silmiämme kun väylää pitkin lipui kaksi grillikotaa laiturin päällä.

Muuttoakin suurempi muutos on ollut jääminen kahden miehen kanssa. Ensin vietettiin uusperheen elämää, ja nyt sitten eletään ensimmäistä kertaa vain me kaksi. Tosin nyt viikonloppuna nuorimmainen oli käymässä täällä Tukholmassa, mutta hän ilmoitti jo ennakkoon, ettei hänellä sitten ole aikaa olla äidin kanssa, pitää nähdä kavereita. Hän häipyikin sitten omille teilleen pian laivan saavuttua satamaan, ja palasi takaisin pakkaamaan pestyjä pyykkejään sopivasti tunti ennen laivan lähtöä.

Eilen saimme vihdoin nettiyhteyden tänne uuteen asuntoon. Onneksi vasta nyt, sillä tavaroiden paikalleen laittaminen hidastui huomattavasti yhteyden auettua.

Ihoa esillä

2008-08-30T19:01:00.004+02:00

Pehmeä lasku blogin pariin pitkän tauon jälkeen tapahtuu osallistumalla valokuvatorstaihin. Viikon haastesanana on iho.

Vaihtoehtoista kesänviettoa

2008-07-13T11:44:00.012+02:00

Almedalenin politiikkaviikon tunnelma oli kuin kesäisessä maatalousnäyttelyssä, aurinko paistoi, tarjolla oli kaikenlaista pikkukivaa ja kaikki esittelivät tuotteitaan. Vakiintuneet politiikan ja järjestöelämän toimijat keskustelivat pinnalla olevista aiheista kuten veroista, ilmastosta, yritystoiminnasta, koulusta ja terveydenhoidosta. Puhujat olivat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kantaruotsalaisia, suurinta vähemmistökieltä suomea ei näkynyt kuin t-paidassani ja eri etniset ryhmät olivat lähes näkymättömissä.

Amnestyn teltta oli mainio paikka seurata Almedalenin kuhinaa. Lieko sattumaa, että viereemme oli sijoitettu sverigedemokraattien katos, ja he myös siekailematta tulivat aivan meidän kojumme lähelle jakamaan lehteään. Lopulta heidän viereensä ilmestyi seisomaan muutama vaihtoehtonuori mukanaan roskakori ja plakaati "Släng naziskiten här!". Saman illan puheessa kristillisdemokraattien puheenjohtaja määritteli kilpailevan puolueen poliittisen värin ruskeaksi. Puolueet kalastavat äänestäjiä samoilta apajilta, ja jatkuvasti veikkaillaan ylittävätkö sverigedemokraatit seuraavissa parlamenttivaaleissa äänikynnyksen.

Vaikka sverigedemokraatit eivät olleet politiikan sisäpiirin suosiossa, ehkä muilla toreilla heidän viestinsä otetaan innokkaammin vastaan. Almedalenissa paikalla ovat poliitikot, lobbarit ja media, tavallinen äänestävä kansa sen sijaan osuu paikalle vain sattumalta. Politiikkaviikon ongelma on, että samalla kun alan ammattilaiset internoidaan Visbyn kaupunginmuurien sisälle tekemään politiikkaa ja lobbaamaan, tavallisen äänestäjän näkökulma jää varjoon.

Joku lehti näki Almedalenin isona politiikan Big Brother-tapahtumana. Lehdistön ja bloggareiden vaaniessa joka kulmalla poliitikot joutuvat varomaan sanomisiaan ja tekemisiään. Puolueet olivat ohjeistaneet väkeään, ettei alkoholia saa nauttia kuin omien kesken. Vaan eiköhän politiikan vastuullisille paikoille suostuminen näinä päivinä ole kokoaikaista Big Brotheria, Almedalenissa saa olla harvinaisen rauhassa, kun medialla on kerralla niin paljon vahdittavaa.

Tällaisessa politiikan massatapahtumassa on monta hyvää puolta. Samalla matkustamisella pääsee useaan eri tapahtumaan, lobbaaminen on näkyvää ja puolueisiin sitoutumattomillekin tarjoutuu mahdollisuus vertailla keskenään eri puolueiden ja järjestöjen tarjontaa. Aloin jo miettiä toimisiko konsepti Suomessa, vaikka kiertävänä kesätapahtumana herättäjäjuhlien tapaan. Tai mitä jos Saariselka täytettäisiin ennen syyssesonkia budjettia miettivillä puolueilla ja siihen vaikuttamaan pyrkivillä lobbareilla?

Politiikan kesäsiirtola

2008-07-07T22:32:00.006+02:00

Tukholmassa on tänään satanut, satanut ja satanut. Pilvet roikkuvat hieman parvekkeen yläpuolella ja on ollut syksyisen pimeätä. Lämpenevää loppuviikkoa lähden viettämään politiikan pariin Gotlantiin, on Almedal-viikko.

Ennen Ruotsiin muuttoa ehdin huomata kuinka Suomen kesäistä uutispulaa täytti usein paitahihasillaan nurmikolla käyskentelevä Göran Persson. Se ei oikein käynyt ilmi, miksi hän oli rantautunut Visbyyn ja mitä muuta siellä tapahtui. Viime kesänä opin jo tapahtuman nimen, tänä vuonna tiedän paljon enemmän ja aion jopa itse olla paikalla parina päivänä.

Almedal-viikko sai alkunsa 40 vuotta sitten, kun Olof Palme esiintyi paikallisten sosiaalidemokraattien kesäkokouksessa kuorma-auton lavalta. Parin vuoden jälkeen tapahtuma uusittiin ja se on vuosi vuodelta laajentunut, tänä vuonna oheistapahtumia on jo reippaasti yli kuusisataa. Minut Almedaleniin vie Amnestyn seminaari, jota olemme ideoineet pitkin kevättä.

Pääosassa Almedalenissa ovat puolueiden puheenjohtajat, joiden linjapuheita kuunnellaan hartaasti uusien poliittisten avausten toivossa. Eilen kansanpuolueen Jan Björklund tarjosi yhtiöveron alentamista, tänään keskustan Maud Olofsson ehdotti ajoneuvoveron poistamista ympäristöystävällisiltä autoilta. Toimittajien apuna retoriikan asiantuntijat arvioivat miten puheenjohtajat onnistuvat sytyttämään yleisönsä ja viestittämään sanomaansa. Huomenna puhevuorossa on Mona Sahlin.