lauantai 31. lokakuuta 2009

Harhailevia ajatuksia



Kirjoittaminen jää aina vain vähemmälle. Tasainen postaaminen vaatii pysymistä kirjallisen ilmaisun puolella, jolloin ajatuksetkin saavat kirjoitetun lauseen muodon. Olen toki kirjoittanut, valmistellut luentoja englanniksi ja ajatellut puhuttuja englanninkielisiä lauseita.

Kulkeminen kahden kodin välillä, monien erilaisten työprosessien mukana kuljettaminen, huolehtiminen eri paikoissa olevista lapsista ja rakentamiseen liittyvien kymmenien valintojen tekeminen eivät jätä tilaa kirjallisille pohdinnoille. Kamera on ensi kertaa moneen vuoteen eri paikassa kuin minä. Kuvaan enää vain rakennusvaiheita, ilmarakoja, ilmastointiputkia ja eristyksiä.

Talon edistyminen merkitsee myös valmistautumista rakkaita muistoja täynnä olevan vanhan kodin tyhjentämiseen lopullisesti. Edelliset omistajat myivät talon meille lasten muutettua pois kotoa. He kertoivat muuttaneensa itse yläkertaan, kun huomasivat etteivät enää lasten lähdettyä käy siellä ollenkaan. Meilläkin yläkerta huutaa tyhjyyttään. Olen kouluttanut itseäni muutokseen rapsuttamalla tapetteja irti vanhemman veljeksen huoneesta aikeenani neutraloida huone kenen tahansa asuttavaksi, mikä on myös tehnyt portaiden noususta yläkertaan vähemmän sydäntä raapivaa.

Silloin harvoin kun nuorisoa on paikalla yläkerrasta kuuluvaa kolinaa tekisi mieli nauhoittaa rentoutuslevyksi. Harmi ettei sitä ole aikoinaan tullut tehtyä, olisi niin mukava kuunnella poikien tasaista juttelua, pientä nahinaa, ovien kolistelua ja puulattian narahtelua illalla ennen nukahtamista. Mikä parasta, äänten voimistuttua ei tarvitsisi huutaa eikä väsyneenä kiivetä rappusia tilannetta rauhoittamaan. No, onneksi niitä nauhoja ei ole, etenkään tuota finaalia, johon itse osallistuin, en haluaisi kuulla.


Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...