Vaihtoehtoinen nykyisyys

Muistan sen FB-postauksen. Amerikan ystävä, vaihto-oppilas 1970-luvulta sen ensimmäiseksi julkaisi. #metoo. Ei milloin, missä ja kuka, mutta #metoo. Peukutin.

Sitten niitä alkoi tulla, mikään ei yllättänyt. Muistan Elina Knihtilän ilmeen, kun Pamela Tola vieressä lausui ensin etäännyttävästi, että hän ei ole varsinaisesti joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi, mutta rajoja on ylitetty. Et ole tosissas-ilmeen selitys tulikin sitten ryminällä Louhimies-kohuna muutama kuukausi myöhemmin.

Mutta mitä Ruotsin Akatemia tekisi nyt, jos naiset eivät olisi puhuneet, jos Dagens Nyheter ei olisi kirjoittanut? Kaikkea sitä samaa kuin viime vuonnakin. Sanakirjaan lisättäisiin uudissanoja, mutta ei #metoota. Kulttuuriklubilla pidettäisiin iloisia iltoja. Pariisin ja muutama muu huoneisto olisi kovassa käytössä. Nobelin kirjallisuuspalkinnon tämän vuotiset ehdokkaat olisivat tiedossa ja akatemian jäsenet avustajineen vetäytyisivät kesäksi lueskelemaan laatukirjallisuutta.

Kunnianhimoiset nuoret naiset pitäisivät edelleen selvyytenä, että setämiesten suosioon pääsemiseksi on oltava yhteistyöhaluinen. Mitä yhteistyö pitää sisällään, siitä päättää setämies. Yhteistyöhaluttomat tai muuten vain pieniä vinkkejä ymmärtämättömät urakierrosta syöksykierteeseen joutuneet ihmettelisivät edelleen, mitä tein väärin. Naisten uhraamista sietäneet, sallineet, tukeneet tai muuten vain hiljaisina todistaneet vaikenisivat edelleen. Uhrit kuvittelisivat olevansa poikkeustapauksia.

Mitä nyt tapahtuu sellaista, mikä ei olisi ollut mahdollista ilman #metoo kohua? Olen aistivinani kummaa kuohuntaa organisaatioissa, joissa kuormasta syöminen on ollut sallittua. Politiikan alfaurokset ovat hämmennyksissä. Akatemian tavoin vahvasti sisäsiittoiset organisaatiot repeilevät. Erityisen pahalta näyttää vapaan maailmassa johdossa. Myös Suomen poliittinen johto on saman taudin kourissa, mutta tilanne on edennyt niin pitkälle, että jäljelle ovat jääneet vain alfaurokset ja heidän uskolliset lakeijansa.

Politiikassa on pitkään näkynyt asetelma setämiehet ja nuoret naiset. Eduskunnan mimmiliiga on ikäkausisarja, josta joutuu säälittä ulos nelikymppisenä, ainakin jos yrittää käyttää valtaa.  Siksi meillä on paljon teräviä naisia töissä ajatuspajoissa ja viestintätoimistoissa. Siksi moni ahkera ja kuuliainen on edelleen eduskunnassa levittämässä mattoa miehille, vaikka itse voisi tehdä ja sanoa asiat paremmin kuin tuettavansa. Keitä tyttö kahvia.

Naiset, jotka ottavat valtaa ja paikkansa ilman setämiesten tukea, joutuvat helposti vihan kohteiksi ja saavat osakseen henkilökohtaisuuksiin meneviä hyökkäyksiä. Tiukan paikan tullen omat liukenevat selustasta, veljeys ja valtapiirit voittavat puolueuskollisuuden.  Valtapeliä tosissaan pelaava saa varautua vastustukseen kaikista suunnista, sekä omilta että vierailta. Myös toiset naiset hyökkäävät valtaa tavoittelevia naisia kohtaan, kyse ei ole sukupuolesta vaan vallasta.

Ruotsin akatemia on pienuudessaan ja näkyvyydessään hyvä oppikirjatapaus #metoo-prosessin kulusta. Organisaatio yrittää muuttaa tilannetta, mutta ei pysty nousemaan perusolettamustilasta hoitamaan perustehtäväänsä. Ne jotka eivät voi liittyä perusolettamustilaan, jättävät organisaation. Jäljelle jää harhainen ja taantunut ydinryhmä, jonka patologiat ohjaavat organisaatiota. Mukana saattaa olla vielä muutama hiljainen todistaja, heillä ei ole yleensä taipumusta nähdä omaa osuuttaan patologiassa, hehän eivät tee mitään. Heidän pitäisi rakentaa uudet toimintatavat. Tynkäorganisaation pitäisi alkaa kasvaa uusiin juuriin, ja karsia mädät oksat pois.

Onko Suomen politiikka siinä tilassa, että jäljellä on vain organisaation kieroutunein osa muutamalla tukihenkilöllä täydennettynä?  Ruotsin akatemian ajoi karille organisaation ulkopuolinen henkilö, joka oli onnistunut saamaan otteen koko organisaatiosta.  Suomessa puolueita johtavat salkkumiehet, joita ei ole vaaleilla valittu.  Tilataksissa ansiottomasti istuvat tuskin jättäytyvät vapaaehtoisesti kyydistä, tarvitaan järeitä otteita. Jos kasvoton tilataksiporukka pudotetaan kyydistä, pitää myös tutkia heidän tekonsa ja korjata yhteiskunnan rakenteisiin syntyneet vauriot. Uusia ihmisiä tarvitaan, mutta he eivät saisi enää kannatella kuolleita valtarakenteita, vaan purkaa vanhat vääristymät ja rakentaa uutta.

Muuan YK-järjestö haki äskettäin takaisin riveihinsä naisia, jotka ovat jättäytyneet pois palkkalistoilta viime vuosien aikana. Onnistuisiko politiikka saamaan ajatuspajaväen takaisin taisteluun, jos pyytäisi? Kenen pitäisi ensin lähteä politiikasta, että he suostuisivat tulemaan takaisin?

Ministerinpaikkoja jaetaan niille, jotka pitävät salkkumiehille tilataksin ovea auki. Media on tukenut näkymätöntä valtaa jättämällä kertomatta siitä.  Hiljaiset todistajat päivystävät vallan liepeillä, jos joku muru putoaisi itselle. Heitä en palkkaisi järjestelmää korjaamaan. Tosin politiikan tila voisi olla vielä huonompi, jos heitä ei olisi. Mutta niin kauan kuin hiljaiset todistajat eivät ryhdy itsenäisiksi toimijoiksi ja irtisanoudu vallan väärinkäytöstä, vallan kierouttamat tukeutuvat heihin ja käyttävät heidän valtaansa.

Innovaatiopajan työkalut

Jyskyjärvellä katselin ihaillen joesta vettä noutavan punapaitaisen rouvan taiteilua veden liukastamalla lankulla. Lastenrattaiden raatoon viritetty tynnyri vaikutti naisten kehittämältä innovaatiolta. Kun pumppuja ja vesijohtoja ei ollut, niin auttoihan se veden hankinnassa.

Tarina ei kerro, oliko kyseessä kesäasukkaan huvi vai perheenäidin arki kesät talvet. Mutta jotenkin osuvasti se kertoi, miten miesten hallitsemassa maassa, jossa sukupuoliroolit ovat vanhakantaiset, rahaa riittää moneen tekniseen innovaatioon, mutta naisen arki on innovaatiovapaata aluetta, sitä ei tarvitse kehittää eikä naisten askareihin kuluva aika ole merkityksellistä, niillä sitä riittää.

Kauhulla seuraan suomalaisen yhteiskunnan taantumista tasa-arvoasioissa. Enää ei keskustella tasa-arvosta, koska se ei kannata. Elämänalueet ovat eriytyneet. Politiikasta, siis yhteisistä asioista päättämisestä on tullut miehinen vyöhyke. Ainoastaan ne naiset, jotka eivät uhkaa miesten asemaa, ovat hyväksyttyjä. Naisen pitää olla hyvä jätkä, ei niuhottaa perhevapaista, hoivavastuusta tai lasikatosta. Hyvä jätkä kuskaa vedet nurisematta vaikka vanhoilla lastenrattailla.

Tämän hetken tekniikan kehityksen trendit robotisaatio ja digitalisaatio ovat myös kehittyneet vallan miesten pätemisalueeksi. Kuuntelin pari iltaa sitten radio-ohjelmaa, jossa tutut äänet hahmottivat tulevaisuuden maailmaa. Kuinka työpaikat katoavat, tarvitaan enää muutama heidän kaltaisensa huippuasiantija näppäimiä liikuttamaan. Siinä keskustelussa ei edes muistettu naisten, lasten ja vanhusten olemassaoloa.

Luonnollisesti raha seuraa valtaa. Asiantuntijuuden ottaneet miehet kanavoivat rahaa sinne minne heidän katseensa yltää. Ei tarvitse edes olla pessimisti ennustaakseen kehityskulun, jossa yhteiskunnan varallisuus kasautuu jo ennestään teknistä kehitystä ohjailevalle pikkupiirille ja sen ulkopuolelle jääneet yrittävät pärjätä niillä avuilla, mitä sattuu jäämään jäljelle.

Venäjän Karjalan luonnonvarat, metsät ja mineraalit kyllä kelpaavat vietäviksi, mutta muuten on opittava tulemaan toimeen omillaan.  Suomi on jo nyt kaivosalan onnenmaa, jossa ympäristön ja asukkaiden edut väistyvät mineraalien hyödyntäjien etujen tieltä. Tekninen kehitys, yritystoiminnan liikesalaisuuksien taakse yhtiöitetyt peruspalvelut ja politiikan suljetut valtapiirit varmistavat, että poliittinen päätöksenteko tulee jatkossa askasrtelemaan aina vain merkityksettömämpien kysymysten parissa samalla kun todelliset muutokset ohjataan kulisseista.

Suomen hallituksen taantuminen tasa-arvoasioissa on ollut monialaista. Hallintarekisterin palauttaminen perhevapaiden uudistamisen peruuttamista vastaan on varsinainen käänteinen innovaatio. Se syntyi kaksipäiväisessä poikakerhon pokeriturnauksessa, jossa ääntä korotettiin ja papereita lenteli. Mihin tarvitaan analyysiohjelmia, skenaariotyökaluja ja digitaalisia päätöksentekoa helpottavia ohjelmistotyökaluja?

Hyvää vappua vain kaikille!

Pyhäinpäivän alla

On nurmen vihreys vielä

Niin tumma kuin nuorena,

Ja kuihtunut kukka nukkuu

Mun äitini haudalla.

Mut tuulen henki on raaka

Ja kalsea aurinko,

Ei hellyytt' armoa riitä,

Vaan luntakin vihmoo jo.

Voi ankaruutt' olojemme!

Vaikk' elämän voimat ois

Ja kukka hedelmän toisi, 

Niin talvi sen sortaa pois.

J.H.Erkko

Olen perinyt merkittävän henkisen pääoman. Sen lisäksi, että sain jo äitini eläessä kuulla yleviä ajatuksia, hänen jäämistössään on mainitsemisen arvoinen määrä erilaisia värssykirjoja muun laatukirjallisuuden lisäksi. Yllä oleva tähän lunta vihmovaan marraskuun päivään sopiva runo on Maija Raskin toimittamasta kokoelmasta Lämpimiä ajatuksia.

Tänään nostin pienen lumipeitteen alta, vielä pehmeästä mullasta äitini kasvihuoneesta keväällä tuomani, kesällä vahvasti kukkineet dahliat. Varmasti viimeisenä  näillä leveysasteilla sen askareen toimitin, toivoen, että keväällä kukat taas alkavat itää.

Lasikaton lävistäjä

Ihmenainen on valittu YK:n kunnialähettilääksi edistämään yhtä kestävän kehityksen komponenttia, naisten ja tyttöjen oikeuksien ja sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista.  Hyviä päämääriä joiden toteuttaminen edellyttää päättäväisyyttä ja tekoja.

Ihmenainen on käsittääkseni suoran toiminnan kannattaja toisin kuin YK, joka välttää tekemästä mitään ennen kuin on liian myöhäistä tehdä mitään. Moni maailman kriisi on saatu täydelliseen solmuun odottamalla YK:n tekevän jotain tietoisena siitä, ettei YK ole kykenevä tekemään mitään. Ihmenainen ei moista jahkailua katselisi sivusta.

YK ei yleensä yllätä. Se työllistää hyvin itseään laatimalla raportteja tekemisistään ja tekemättä jättämisistään  ja analysoimalla laatimiaan raportteja,  pahoittelemalla ja kannustamalla. Nyt osa YK:n henkilökuntaa on vaatinut työnantajaansa uudelleenharkitsemaan ihmenaisen  valintaa hyväntahdon lähettilääksi. Miten ne ovat uskaltaneet?

Ihmenainen jatkaa nyt Nalle Puhin ja Angry Birdsien viitoittamalla tiellä, kyse on kaupallisesta yhteistyöstä, jossa YK saa rahallista tukea ja viihdeteollisuus antaa omaisuutensa maailmanjärjestön käyttöön, ja saa samalla hyvää mainetta.

Ihmenaisen suurin ongelma YK:n palveluksessa on, että hän vaikuttaa monokulttuuriselta amerikkalaiselta sarjakuvahahmolta, jonka tähtilippushortseja ei hyvällä katsottaisi Kabulin kaduilla. Rekrytoidaanko järjestön rauhanlähettilääksi Pecos Bill, jos tämä meno jatkuu? Voisiko kehitys johtaa tavanomaisten ja kaikkien muidenkin aseiden riisuntaan, kun YK palkkaa kaksi lassotaituria?

Ei ole helppoa olla rekrytoimassa väkeä YK:hon. Olen tullut siihen käsitykseen, että viran saadakseen täytyy olla poikkeuksellisilla kyvyillä varustettu henkilö. Ei siis ihme, jos sarjakuvasankari on lopulta ainut, joka täyttää kriteerit. Ainakin, jos pitäisi palkata nainen.

Itse asiassa en tuntisi koko ihmenaista, ellei vaatekaapissani olisi Amerikan tuliaiseksi saatu Wonderwoman-paita. Lapseni pitivät sitä nolona.

Minun Karjalani

Karjalaisuus on ollut osa elämääni, mutta vuosisatoja samoilla seuduilla eläneen suvun keskuudessa  savolaisessa maatalossa lapsuuteni viettäneenä meni pitkään, ennen kuin ymmärsin, mitä karjalaisuuden lajia minussa on. Isoäitini suku on Itä-Karjalan pakolaisia, jotka tulivat Suomeen Tarton rauhan jälkeen osallistuttuaan poliittiseen liikehdintään, jonka tavoitteena oli seudun liittäminen Suomeen. Jotkut saivat Suomen kansalaisuuden aikaisemmin, viimeinen heistä sai Suomen passin vasta 1980-luvulla.

Miesvaltaisessa suvussa ei tarvinnut olla muita kuin yksi poliittisesti aktiivinen, niin jo koko suku joutui lähtemään. Monett palasivat takaisin, mutta ei olisi kannattanut. Talo jäi, mutta kaupantekoa ja maanviljelystä saattoi jatkaa Suomessakin, henki ja vapauskin säilyi.

Yksi tarina karjalaisuudesta on tuo poliittinen, mutta samassa pakolaisreessä Suomeen tuli myös taitava ääneen itkijä,kulkivatpa mukana myös verenseisauttamissanat, loitsut ja laulut. Kyky itkeä ja nauraa yhtäikaa ja starinoida polveilevasti jutun juonta kuljettaen, pyöräyttää piirakat, kukkoset ja rönttöset, kirjoa, kutoa ja neuloa tikuttaa.

Matka Jyskyjärvelle toi jossain vaiheessa I.K. Inhan valitukset, miten vääränlaisia tapoja karjalaiset olivat omaksuneet ja miten vaikea aitoa karjalaisuutta oli löytää. Olimme saaneet matkanjärjestäjältä karjalankielisiä sanontoja. joiden mukaan lapsia sanotaan äpärehiksi. Perillä karjalaisemäntämme jo tuomitsi, että ei noin voi sanoa, on halventava ilmaus Laps ei ole äpäreh, jos on ukon alda suadu. Tätini sitoi vastaa kylyyn oikeaoppisesti koivupunoksella, jolloin emäntämme tuli keskeyttämään touhun, ja toi tilalle paremman vyötteen vastalle, nippusiteen.

Karjalaiset ovat ylen innokkaita marjastajia. Hillon keräys ei ollut vielä täydessä vauhdissaan, mutta sitä saattoi käyttää hyväksyttynä syynä perua ryhmällemme puoliksi luvattu konsertti. Luonnonantimien käyttö ruuanlaitossa ja leivonnassa ei ole vain suositeltavaa, vaan jokseenkin välttämätöntä.  Veimme Karjalaan viemisiksi runsaan määrän pakastepusseja, hillosokerin vieminen ei sekään olisi ollut huonompi idea. Seuraavalla kerralla sitten.

Vanhojen tanssien jatkoilla

Internetin aikakauden luulisi hälventävän sukupuolen merkitystä. Mutta netin roolijako on yleiskuvaltaan yhtä konservatiivinen ja sukupuolten stereotypioita vahvistava kuin vanhojen tanssit lukiossa. Olkoonkin, että Internetistä löytyy taskuja, joissa naiset ja miehet voivat valita roolinsa ja toiminta-alueensa, mutta ei ole aivan yksinkertaista toimia oletusten vastaisesti. Siksi kuulosti niin mukavalta, että Facebook on lisännyt eri sukupuolivaihtoehtoja, joiden mukaan he lähettävät myös mainoksia. Voit myös valita, kutsutaanko sinua she vai he. Mitähän valintoja ne keksivät meille suomalaisille?

Nyt olisi kiva tietää etukäteen, mitä mainoksia tulee millekin sukupuolelle. Olen niin kyllästynyt kaikenlaiseen Internet-mainontaan. Minulle mainostetaan lähihoitajaopintoja, ja kun lähetän tiedustelun, miten voisin etäopiskella tietoverkkotekniikkaa, nettisivujen tekoa ja ohjelmointia, minulle ei vastata. Ihan vain tiedoksi, että meillä ostetaan netistä mustekasetteja, kirjoja, toimisto-ohjelmia ja valokuvatuotteita. Ei osteta rasvaimuja, kasvojenkohotusta, laihdutustuotteita eikä humpuukipillereitä. Ei myöskään käsilaukkuja, leninkejä ja muotoilevia alusasuja. Sen sijaan kätevät kamerareput ja tietokonelaukut, retkeilyhousut ja urheilualusasut tulevat aina tarpeeseen. Myös autoiluun liittyviä palveluja, kuten tuulilasin ja renkaiden vaihtoa tarvitsee liiankin usein.

Haluan kaikkeen muuhunkin elämään Facebookin tavoin 50 eri sukupuolivaihtoehtoa. Kun se, että onko joku nainen vai mies, kertoo ihmisestä niin olemattoman vähän, jos ei puhuta lisääntymisestä. Enemmänkin se kertoo siitä, mitä kaikkea hänen oletetaan olevan sukupuolensa johdosta. Ruotsissa on käyty keskustelua, pitäisikö tehdä neutraali hän-sana, niin kuin suomen kielessä, ettemme pronominivalinnoilla rajoita käsitystämme siitä, mitä sukupuolta oletamme jonkun olevan. Suomalaiset voisivat kertoa, että ei auta.

Eilen oli kiivas keskustelu pörssiyhtiöiden hallitusten kokoonpanoista televisiossa. Nuori nainen ja keski-ikäinen mies napit vastakkain. Nainen vastaan ja mies puolesta. Eivät hekään oikein oletuksia vastanneet. Nuori nainen uskoi saavansa paikan pätevyydellään, pelkäsi tulevansa kutistetuksi pelkäksi sukupuolensa edustajaksi. Mies oli jo nähnyt, että sekä valtaosa naisista että myös tietyntyyppiset miehet ohitetaan valinnoissa pelkästä tottumuksesta. Kiintiövalinnatkaan eivät tuo moninaisuutta, ja nekin kuvastavat oletettuja ominaisuuksia, ellei katsota tarkemmin oletusten takana oleva ihmisiä. Eihän naisten osallistuminen yritysten hallituksiin ja johtoryhmiin ole itsessään tavoite, vaan heidän osaamisensa hyödyntäminen päätöksenteossa.

Viime viikolla luin mielenkiintoisen tutkimuksen, jonka mukaan naisten mukaan ottaminen yhtiöiden hallituksiin lisäsi miesten pätevyyttä hallituksissa. Kun hallitukseen valittiin päteviä naisia, myös miesten pätevyyteen kiinnitettiin enemmän huomiota. Siis miesten kannattaa valita hallituksiin naisia sen vuoksi, että saa fiksumpaa kokousseuraa. Ellei joudu itse ulos.

Tyttö tuli

Taas soi aamulla puhelin, odotetusti.  Nyt tuli tieto, että vihdoinkin meidän perheessä jollekin tytölle on syntynyt sisko. Veljeni, jonka syntymä oli aikoinaan minulle musertava pettymys, kun en saanutkaan pikkusiskoa, saa ihmetellä kahden tytön kasvamista yhdessä. Riitelevätkö he traktorin ajovuoroista, rakentavatko siltoja ja teitä hiekkakuopassa, ovatko innokkaita hevosten ja koirien hoitajia vai saadaanko heidät innostumaan nukeista, koruista ja tiimarikrääsästä? Heidän tekemisiään ja luonnettaan ei selitetä tyttöydellä, vaan heidän yksilöllisillä ominaisuuksillaan.

Sopivasti tyttömaailman miettimisen lomassa Ruotsin televisio esitti merkittävän analyysin, mitä feminismille on tapahtunut? Onko naisella edelleenkään varaa valita, millä elämänalueilla halua toimia ja vaikuttaa, vai onko hänen tyydyttävä siihen, mitä miehiltä jää jäljelle?  Kukaan nainen, jolla on jotain menetettävää, ei uskalla puhua ja toimia naisten aseman parantamiseksi. Ne jotka ovat jo hylänneet toiveet tasa-arvoisuudesta, ovat ottaneet aseekseen poliittisten viestien maalaamisen rintoihin ja rintojen paljastelun. Sinällään poliittisesti viisas tapa olla alistumatta, jos kerran tuijotat, niin lue myös ajatukseni. Mutta kohderyhmä ei edelleenkään ymmärrä viestiä.

Suomessa presidentti oli eilen laskenut julkisen ja yksityisen sektorin suhteen ja todennut kestämättömän tilanteen. Mitä ihmettä pitäisi tehdä, vähentää julkiselta sektorilta yksityiselle sektorille valuvaa vuotoa, onhan esimerkiksi lisääntyneistä terveydenhuoltomenoista suurin osa kulkeutunut yksityiselle sektorille - ja mitenhän nekään osuudet lasketaan, rasittamaan julkiselle vai tuottamaan yksityiselle puolelle? Julkisen sektorin supistaminen kuulostaa uhkaukselta naisvaltaisia aloja kohtaan. Kun siivooja ollessaan julkisen sektorin palveluksessa saa palkkansa turvallisesti, sama työ tehtynä yksityisen sektorin toimijan palveluksessa merkitsee pienempää palkkaa ja huonompaa työsuhdeturvaa työntekijälle ja välistä voittoa yrittäjälle.

Ruotsissa on yksityistetty hoitoa ja koulua, ja se ei suinkaan vähennä menoja. Laskut maksetaan edelleen julkisista varoista, sen lisäksi tarvitaan kilpailuttamis-, valvonta ja arviointibyrokraattien armeija. Olihan sekin episodi, kun opettajien pätevyyttä ryhdyttiin arvioimaan, ja työhön palkattiin vuokratyöfirman konsultit. Koulussa lapsia saattaa opettaa opettaja tai konsultti. Vanhustenhoidon rimanalitukset, avustajafirmojen vedätykset ja mitä niitä nyt olikaan, kiitos yksityistämisen. 

Kummallinen ilmiö, että nämä kokoomusmiehet, Niinistö, Katainen ja Vapaavuori, järjestävät kukin vuorollaan seminaarin, johon kutsutaan kaikki kaverit ja Jutta ja ehkä joku muu nainen, ettei näytä niin pahalta. Kustannustietoisena ihmisenä pelottaa katsoa, kuinka paljon nuo seminaarit ovat maksaneet palkkakuluina, niin korkeapalkkaisia miehiä siellä istuu. Vallan korostamiseen tarvitaan rituaaleja, saadaan media paikalle ja lähetetään kansalle viestiä, mitä kansan pitää tehdä. Sen sijaan, että kansa miettisi asioita, joihin se voi vaikuttaa, se pannaan katsomaan kaikilta kanavilta vallanpöngitysseuroja.

No miten minä nyt kirjoitin tällaisen jutun tällaisella kuvituksella, kun suvun naisvalta vahvistuu? Kuvituksenakin tuollainen vanha Ferguson, melkein samanlainen kuin se, jolla opettelin ajamaan neljävuotiaana.

Rappion juhla

Vappu Helsingissä on edelleen kokemisen arvoinen, paranee vanhetessani. Havis Amandan lakitus, Ullanlinnanmäen aamu, ilmapallot, marssi ja puheet ja vielä kaiken päätteeksi lounas tekevät Helsingin vapusta ihka aidon kaupunkikarnevaalin.

Poliittisesta vapusta jäi mieleen vasemmistoliiton vahva esiintyminen vappumarssilla. Ensin tulivat kärjessä demarit, torvisoittokunta ja ikääntyneet. Pienen hajuraon jälkeen tuli musa-auto, vasemmistoliitto ja nuoret. Ero oli raju. Tästä voisi ennustaa, että vasemmistolaisten äänet tulevat lähivuosina jakautumaan entistä tasaisemmin kahden puolueen kesken.

Puheessaan Ullanlinnanmäellä taideyliopiston oppilaskunnan puheenjohtaja luonnehti vappua rappion juhlaksi. Hyvä sanavalinta, vaikka itse näin hyvinvoivan kansanosan juhlivan. Rappio näytti feikiltä. Eero Heinäluoma valitsi taas hallituksen kiritykseen ilmaisun "juoksua on parannettava isosti".  Olisiko parannettava juoksua aidosti?  Ehkä olisi vaihdettava lajia. Aina vain keski-iältään vanhenevan ja harventuvan aktiivisen puolueväen ja AY-vaikuttajien kuuleminen ei riitä, kun vuokrafirmojen listoilla turhaan oikeista työpaikoista haaveileva väki ei keksi mitä sosiaalidemokratia voisi heille antaa.

Viime viikolla luin uutisen, että eduskunta kuuntelee talouselämää. Samaan aikaan kerrottiin poliitikkojen siirtymisestä lobbareiksi, mistä esimerkkejä löytynee jo kaikista puolueista, vasemmistoliitosta lähtien. Keskiviikkokerholla ei kuulemma enää ole valtaa, mutta kummasti valta viihtyy kerhossaan. Itse itseään täydentävä, EK:n suojissa lymyilevä kerho on onnistunut hyvin yksityisyytensä varjelussa. Googlettaminen tuottaa erilaisia diakonian ja vertaistuen piiriin kuuluvia osumia, mutta yhtää ainoaa kuvaa sen oikean kerhon kokouksista ei löydy.

Olisi kiva tietää, miten keskiviikkokerhosta joutuu ulos? Onko siellä jäseninä vankeustuomion saaneita,  kertakaikkisesti elämänhallintansa menettäneitä tai muuten vain höpertyneitä? Kun kerho täydentää itse itseään, sillä täytyy olla myös mekanismi kertoa, että nyt etsi itsellesi uusi keskiviikkokerho. Niitä löytyy netistä.

Tasa-arvon kehityksen kannalta katsottuna näitä suljettuja herrakerhoja ei kannata vähätellä. Verkostomme kertovat, keitä kohtaan saatamme tuntea lojaliteettia. Poliittiset virkanimitykset ja sukulaisten suosiminen ovat asioita, joihin ryhtyessään täytyy ennakoida, että voi joutua julkisesti perustelemaan valintojaan. Mutta suljetun salaisen verkoston jäsenien suosimista ei tarvitse perustella, kun siitä ei kukaan verkoston ulkopuolella tiedä. Sovinistien kuuluminen verkostoihin ei tule kenellekään yllätyksenä, mutta näennäisesti tasa-arvoa kannattavien antautuminen näkymättömien narujen vedeltäväksi voi vääristää asioita ennalta-arvaamattomasti.

Hyvä veli -verkostot eivät haittaa vain naisten vaan myös verkostojen ulkopuolella olevien muiden henkilöiden osaamisen saamista yhteiskunnan hyötykäyttöön. Jäykät näkymättömät rakenteet ovat kehityksen este etenkin tänä avoimen tiedon aikakautena.

Eiliselle A-talk lähetykselle antaisin tutkivan journalismin "Neula heinäsuovasta" -palkinnon. He olivat onnistuneet löytämään naisjohtajan, joka koki olevansa niin turvassa, että voi puhua kokemastaan syrjinnästä. Suurin osa naisista juuttuu rajoitteidensa, kuten lasten saamisen vuoksi, Hjallis Harkimon ansiokkaasti paikallistamaan suppiloon, joka estää naisia tulemasta imaistuksi johtotasolle. Heidän lausuntonsa syrjinnästä voivat siis olla katkeruuden värittämiä tai muuten vain vähemmän valideja. Ne jotka taas ovat löytäneet suppilon reiän, voivat vielä päästä urallaan eteenpäin, joten ei ole viisasta aukoa päätään. Onko tämä nyt edistystä, kun lasikatto on vaihdettu suppiloon?

Kun työläiset Suomessa vappumarssille osallistumisen sijasta kunnostavat terassia ja avaavat grillikauden, statusta päivittäessä voi samalla vilkaista kaukoidässä tehtyjen päättelaitteiden kautta  kuvia Bangladeshin mielenosoituksista. Länsimaisille yrityksille vaatteita valmistavan tehtaan romahduksessa kuoli satoja ihmisiä ja moni on vielä kateissa. Suuttumus saa kansan kadulle, mutta valta ei marssi sielläkään. Mistä sitä voisi etsiä?

Hiljaisen viikon päätyttyä

Tämä pääsiäinen oli täynnä terävää auringonpaistetta, kuin vakuuttamassa, että aurinko voittaa tämänkin päättymättömältä tuntuvan talven. Pilkkijöitä oli Saimaan selällä kymmenittäin, monet valittivat, ettei kalaa tule, mutta silti jaksoivat odottaa nykäystä tunnista tuntiin ja päästellä pettyneinä pikkusinttejä takaisin järveen.

Me nousimme suksille, ylitimme Saimaan,  harhailimme peltoja ja metsiä pitkin tuntemattoman järven jäälle ja sieltä maastoon, josta odotin löytyvän sukulaistalon. Ei löytynyt kuin hiljaista metsää, pellon laidassa vanha rakennus, joka oli siirretty talon pihasta kauemmaksi sen synkeän historian vuoksi. Olimme löytäneet surmatorpan, joka oli todistanut ojankaivajien kuolettavaa riitaa. Koskaan ennen en ollut kuullut tarinaa enkä tiennyt rakennuksesta, niin hyvin se oli unohdettu ja vaiettu. Enkä nytkään olisi kuullut tarinaa, ellemme lopulta olisi löytäneet perille määränpäähämme.

Ihmeteltyäni aikani outoa maisemaa osasin soittaa tienoot tuntevalle veljelleni ja sain tiedot sijainnistamme, ja niin tiesimme myös mihin suunnistaa. Lopulta löytyi tuttu, ainakin kaksisataa vuotta vanha talo, ja tuvasta talonväki, melkein vuosisadan vanha sukulaistäti ja hänen tyttärensä. Lapsena kävin heillä usein, silloin sunnuntait olivat kyläilyä varten, muuten ei pyhäpäivinä tehty kuin välttämättömät askareet. Vanha suuri tupa oli kokenut peruskorjauksen, mutta iso tuvanpöytä oli entisellä paikallaan ja tarjoilut pöydässä kuin ennnen vanhaan. Talossa on oltu omavaraisia, lapsuudessani siellä savustettiin lihat ja tehtiin omat voit ja kermat. Omasta kermasta syntyivät  maailman parhaat hannatädin pikkuleivät, eikä maku ole vieläkään kadonnut. Autoa ei enää ole talon miesväen kuoltua.

Talossa syntyy kaksilla kangaspuilla mattoja, ja yksi aitta on täynnä leikattuja matonkuteita. Tilasin omaan taloomme kymmenen metriä mattoa, kierrätystekstiileistä tehtyä, jota myös räsymatoksi kutsutaan.Mattojen vuoksi sovimme, että käyn hakemassa naiset meille mattojen suunnittelukäynnille. Toki olisin voinut mitata matot itse ja ilmoittaa väritoivomukseni, mutta miksi hukata oiva tilaisuus kyläillä oikein aiheen perästä. Savolaisella hartaudella saimme kulutettua kokonaisen iltapäivän muisteluun missä kaikkialla tällä puolella Louhivettä asui sukulaisia, missä on käyty vuosisadan saatossa jostain muusta syystä.  Sain kuulla mistä taloista on käyty etsimässä uutta porsasta kasvatettavaksi, ja kuinka sota-aikaan oli torikauppaa käyvillä kyläläisillä kankaita myytäväksi, muualta niitä ei saanut. Pihallamme muistuivat mieleen iilimadot kaislikkoisessa rannassa ja kallion koloissa villinä kasvavat ruohosipulit.

Siinä samalla sovittiin mattojen mitat, loimilangat ja värimaailma. Ruusukasta raitoihin, vahvoja värejä, loimeksi syvän sininen lanka. Juhannuksena saan levittää uudet matot lattialle.

Naisrauhan palautus

Kuukausi sitten retkeilimme Petrassa Jordaniassa. Matkalla vuosisatoja unohduksissa olleelle kallioon hakatulle luostarille kohtasimme turistien kanssa kauppaa tekeviä beduiininaisia. Olin jo läkähdyksissäni, kun ylemmällä kallionkielekkeellä seissyt kuvan Hanan kajautti minulle pyynnön ottaa vesiasiastian matkaani. Hänen kallioseinämien vahvistama äänensä oli niin vaikuttava, että kiltisti otin veden kantaakseni. Laskeutuessamme luostarilta saimme palkkioksi annokset beduiiniteetä. Samalla tuli vaihdettua kuulumiset. Bisnes on alamaissa, ei lainkaan kauppaa pariin päivään. Naisten välinen ystävyys syntyi hetkessä. Hanan olisi halunnut minulta jonkun muiston itsestäni, pelkkä ostoksista annettu raha ei riittänyt. Siinä hetkessä en keksinyt retkireppuni sisällöstä mitään luovutettavaa, vasta hotellilla tajusin, että hänellä olisi varmaan ollut käyttöä uudelle hiusharjalleni.

 "Miten mukavia ne beduiininaiset olivatkaan, kun heidän kanssaan jutteli", kommentti kuului myöhemmin retkibussissa myös kanssamatkustajilta. Hananin ja hänen kollegoidensa työskentelyolosuhteissa ei ole kehumista. Nuori tyttö joutuu kiipeämään päivittäin raskaan työmatkan kalliokielekkeelle, jossa vain teltan kangas suojaa auringolta ja kylmältä. Tietysti hän saattaa myös asua kallioluolissa, välttyy työmatkalta ja lämpötilaerot ovat pienempiä, muuta hyvää en yhden luola-asunnon nähtyäni niissä keksi.

Spontaani naisten välistä ystävyyttä syntyy jatkuvasti sekä reaali- että virtuaalimaailmassa.  Ilman nettiä en tuntisi ystävyyttä tosielämässä tuiki tuntemattomien blogiystävien ja palstakavereiden kanssa. Toki netissä myös naiset purkavat kiukkuaan, mutta netin tympeydet voin ohittaa, enhän edes tunne koko ihmistä. Tosielämässä ei voi samalla tavalla siirtyä seuraavalle sivulle. Kaikki eivät kuitenkaan surffaa eteenpäin laannuttaakseen nettiraivonsa.

Tietotekniikan kehitys tuntuu synnyttäneen oman vihan lajin, naisvihan. Ruotsissa on jo Birger Jarlin aikaan julistettu naisrauha, kvinnofrid, mutta nyt täällä on nostanut päätään kvinnohat. Vai onko se aina ollut olemassa, nyt vain kaikilla on mahdollisuus purkaa nettiin patoumansa?

Joku selitti naisvihaa vastareaktioksi naisten aseman kehitykselle. Suffragetteja vihattiin, feministiliikkeen pioneereja vihattiin, nyt vihataan naisia jos he ovat eri mieltä jostain. Jos naisen työ ei miellytä, voi moittia sen ja heittää sitten vielä päälle naisvihaa huokuvan solvauksen. Politiikkaan, talouselämään tai mediaan osallistunut nainen ei ainoastaan joudu puolustamaan mielipiteitään, hän joutuu myös kestämään naiseuteensa kohdistuvat tölväykset. Netin lisäksi osa niistä tapahtuu tosielämässä, usein vaivihkaa ja huumorin valepuvussa.

Nettiviha ja tosielämäviha eivät ole toisistaan irrallisia ilmiöitä, viha kuin viha. Tarvitaan uutta naisrauhaa, ajattelua, jossa naista saa kyllä kritisoida mutta ei huoritella. 

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

Ps. Paljon hauskempi ja osuvampi naistenpäivän postaus löytyy täältä.

Äidin päivä

Äitienpäiväviikonloppu kuluu kolean sateisessa Ruotsissa, mutta onneksi sisätiloissa Amnestyn vuosikokouksessa. Tänään pohdimme muun muassa, miten Sierra Leonen sisarosasto saisi poistettua maasta äitiyskuolleisuuden. Kansanuskomuksen mukaan kun nainen tulee raskaaksi, esi-isät alkavat kaivaa hänelle hautaa. Hauta peitetään kahden viikon kuluttua synnytyksestä. Jos siihen asti selviää hengissä raskaudesta ja synnytyksestä, henget eivät olekaan voittaneet.

Joka kahdeksas nainen kuolee raskauden tai synnytyksen yhteydessä Sierra Leonessa. Riskiltä suojautumiseen ei ole keinoja, eikä se aina edes kannata. Naiset ovat omaisuutta, perheen talous turvataan naittamalla tytär mahdollisimman nuorena, viis hänen elämästään. Myös tytön kannalta aikainen naimisiin joutuminen voi olla pienempi paha kuin jäädä perheen harmiksi ja ilman avioliiton suojaa. Karmein juttu tänään taisi olla maininta ympärileikkauksesta vahingollisena käytäntönä, jonka tekemättä jättämisen paljastuminen voi olla vielä vahingollisempaa. Jätän nyt kuitenkin yksityiskohdat vihaisen lapsenpäästäjän toimenpiteistä kertomatta.

Vaikka olen pinnistänyt lapseni maailmaan Mikkelin keskussairaalan puhtaanvalkoisten lakanoiden keskellä, en ole voinut välttyä sen tiedostamiselta, miten vaarallisia raskaus ja synnytys voivat olla sekä äidille että lapselle. Entä sitten, kun koulutettuja kätilöjä ei ole kuin päivämatkan päässä, ei puhtaita lakanoita, ei edes sänkyä. Entä kun äiti on silvottu, alaikäinen ja hiv-positiivinen? Näiden mietteiden keskellä en keksinyt parempaa tapaa mielen nostamiseen kuin shoppailla turvallisia alkuja uudelle elämälle Worldvisionin kautta. Onnea kaikille äideille, myös tuleville!

Näkyvät tytöt

Kukaan ei lainaile kenkiäni, vaatteitani, meikkejäni tai muutakaan naisenelämään liittyvää. Kylpyhuone ei pysy varattuna tuntitolkulla, lavuaarista ei tarvitse pestä kuin omia meikinjäämiä. En saa naisen asiantuntemukseen pohjautuvia rehellisiä joskus jopa julmia kommentteja ulkonäöstäni, pukeutumisestani ja vanhenenemistani. Äiti-lapsi-laatuaikaa ei vietetä lomamatkalla shoppailun vaan virvelöinnin mekkaan. Sellaista on elämä, kun ei ole omia tyttäriä.

Poikien äidin ostoskierros arvostellaan nopeuspisteillä, eikä tavaroistani lainailla muita kuin tietokonetta ja kännykkää oheislaitteineen. Keskustelemme musiikista ja bändeistä, ehkä laulajan tyylistä ja äänenväristä, mutta ei koskaan silmienväristä. Radioasema vaihtuu rockiksi ja volyymi nousee heti automatkan alkajaisiksi. Pojille vaatteet ja kynät edustavat samaa värimaailmaa. Molemmille olen hankkinut lyijykynäsetin, mikä on pitkään riittänyt taiteellisen ilmaisun välineeksi. Edelleen katselen vaatekaupoissa mustia ja harmaita huppareita ja ihmettelen, jos nuoriso itse on jo löytänyt päällensä kirkkaammat värit.

Kaksi poikaa, neljä veljeä, yhdeksän veljenpoikaa, ei yhtään tytärtä eikä siskoa, mutta sentään kaksi veljentytärtä, miesylivalta ympäristössäni on tyrmäävä. Olla mies on normi. Muutaman tytön syntyminen klaaniin on aiheuttanut yhtä suuren muutoksen kuin naisten tulo armeijaan. Jos joku joustaa, se ei ole mies. Nuket otetaan mukaan leikkiin, jos ne suostuvat mäkiautojen testikuljettajiksi, ja tyttömäisin mahdollinen harrastus on hevoset.

Kuvittelen, että tyttärien kanssa elämä on nyansoidumpaa. On kaikkea pikkutavaraa, asusteita, koruja ja musiikissakin on enemmän sointuja. Ajatus tytöistä ajelemassa keskenään wunderbaumin tuoksussa karvanoppanissanissa, jossa basson säätönappu on jumiutunut ääriasentoon on mahdoton. Tytöt ovat helppoja, niin luulen. Koulunkäynnin suurin stressi on, etteivät tyttörukat vain yrittäisi liikaa.

Onneksi elämä on kaikessa avokätisyydessään tarjonnut joskus pieniä, joskus isompia, kuitenkin minunkin nielaistavissa olevia makupaloja tyttöelämästä. Siitä, jossa vessa on täynnä naisellista rekvisiittaa, se varataan kolmeksi tunniksi kerrallaan, kaikki asunnon kymmenen peilimetriä ovat tehokkaassa käytössä, häpeilemättä! Viimeisimpänä 30 seconds to Mars -keikalle Tukholmaan tulleiden tyttölasten fanituksen seuraaminen sai huokaamaan, mistä kaikesta olenkaan jäänyt paitsi ja olisiko minusta ollut siihen.

Naistenpäivää

Shampanja-aamiainen on nautittu, lehti luettu ja naisten päivän vietto voi alkaa. Jos tämä nainen olisi siivonnut viikolla, olisi voinut vaikka lähteä tekniikan museoon, jonne naisilla on tänään vapaa pääsy ja jossa esitellään naisten innovaatioita. Koska sain viikon kulumaan ihan vain leipoen, pyykkien pesten ja lueskellen, naisten innovaatiot jäävät tänään näkemättä. Kaupasta lähden etsimään raparpereja, illalla syödään marenkihunnutettua raparperitorttua.

Keksinnöistä tuli mieleen lukioaikainen pila, johon rakkaan serkkuni kanssa syyllistyimme. Meillä oli oikein mukava uskonnonopettaja, joka otti hyvin vakavasti tehtävänsä, ja joskus suorastaan tankkasi asioita päähämme. Lukion toisella luokalla ollessamme hän opetti meille, mitkä ovat ihmiskunnan merkittävimmät keksinnöt. Alaluokkalaiseen tapaan hän pyysi meitä kirjoittamaan tietämiämme suuria keksintöjä taululle. Katsoimme toisiamme kyllästyneinä. Sitten välähti, teimme työnjaon ja riensimme ensimmäisinä kirjoittamaan taululle tietämiämme suuria keksintöjä. Kävelimme takaisin pulpetteihimme ja jäimme odottamaan kommentteja. Tuskin olimme ehtineet takaisin paikoillemme, kun opettaja jo hinkkasi sienellä aivoituksiamme taululta. Vastoin odotuksiamme kukaan ei nauranut, vaikka meistä oli vitsikästä käydä kirjoittamassa suurten keksintöjen joukkoon 'vetoketju' ja 'hakaneula'.

Aamun lehteä oli mukava lueskella, Dagens Nyheterissä oli iso juttu norjalaisesta toimittajasta Åsne Seierstadista. Pidin hänen Bagdadin tapahtumia Irakin sodan aikana kuvaavasta kirjastaan, Kabulin kirjakauppias oli myös herkullinen lukukokemus. Nyt on ilmestynyt hänen kirjansa Tsetseniasta, jonka aion lukea heti kun vain jostain löydän. Itse Kabulin kirjakauppias suuttui Seierstadille siitä, kuinka hänet oli kuvattu. En muista kirjasta kirjakauppiaan persoonaa, mutta muistan tarinat vähemmän kauniista ja lahjakkaasta tyttärestä, jonka naimakaupan järjestäminen vaati perheeltä kaikista vaatimuksista luopumista, ja Burkhan alla eläneen tytön D-vitamiinin puutoksen.

Toivottavasti Tsetsenia-kirjastakin löytyy naisnäkökulmaa. Tapasin kerran ikäiseni tsetsenialaisnaisen, joka oli joutunut perheensä kanssa pakenemaan konfliktia. Olin mukana, kun viranomaiset kyselivät hänen terveydestään. "Kyllä minä olen terve, kaikin puolin, enkö minä näytäkin terveeltä?". Katsoimme kaikki virkaihmiset meikittömiä huivin kehystämiä kasvoja, villatakkiin ja pitkään hameeseen verhottua olemusta, ja nyökyttelimme. Että hän näyttikin terveeltä ja hyvävointisilta. Sitten häneltä kyseltiin, mitä suunnitelmia hänellä on työn suhteen. " No, perhe tietysti vie oman aikansa, mutta olen kuullut, että kesällä täällä Suomessa on aivan ihanaa, metsissä sieniä ja marjoja, kyllä täällä on varmasti paljon tekemistä minulle". Missäköhän hän mahtaa nyt paukutella kangaspuita, olisi hauska tietää.

Vastakaikua sisarilta

Eksyin blogiretkelläni ensin Bagdadiin, tosin sieltä oli jo lähdetty Syyriaan. Sain vastauksen kysymykseen, minkälaiselta tuntuu pakata, kun lähtee pakolaiseksi. Kirjoittaja kertoo, kuinka kaiken triviaalin miettiminen helpottaa, ottaako mukaan pehmolelun ja jättääkö valokuvista kehykset. Olen huomannut saman asian pakolaisten kanssa työskennellessä. Niin kauan kuin ihmiset jaksavat valittaa pikkuasioista, niin kaikki on vielä kuitenkin melko hyvin.

Kuinka lohdullista on, etteivät ihmiset matkalle lähtiessään osaa arvata, mitä on edessä. Ollaan kuitenkin matkalla kohti parempaa, pelastetaan itsemme. Vaikka kaikenlainen keplottelu ja oman edun tavoittelu onkin paheksuttavaa, en voi mitään sille, että ilahdun aina hyvistä yrityksistä saada asiat hoitumaan näppärästi, kunhan ei vain mennä laittomuuksien puolelle. Miten kekseliäs olento ihminen onkaan, siinä lajimme säilymisen salaisuus. Niin kuin Irakista paenneet jonottavat välillä Syyriasta Irakiin tuhansien ihmisten letkoissa palatakseen taas samassa jonossa Syyriaan, he vain uusivat passin leimansa voidakseen oleskella edelleen Syyriassa, paossa ja turvassa.

Sitten löytyi Guardian unlimited ja Cath Elliotin blogi, jossa aiheena oli ns. "kunniamurhat". Mainio kirjoitus, ja kommenteista kehkeytyi laaja keskustelu, jota en jaksanut lukea edes puoleen väliin. Otetaan se kunnia pois niistä järkyttävistä väkivallanteoista, joissa aviopuolisot, isät ja veljet tappavat lähimmäisiään. Mitä muuta kielikikkailua näihin sortomekanismeihin sisältyy? Olen itsekin joutunut selvittelemään pakkoavioliiton ja järjestetyn avioliiton eroa, tuo jälkimmäinen on olevinaan vähemmän naista sortava systeemi.

Mutta jotta näistä perheiden sisäisistä alistamismekanismeista voitaisiin oikeasti, kiihkottomasti puhua, ne pitäisi riisua uskonnollisista ja kulttuurisista kaavuista. Kun ei siinä oikeastaan ole niin suurta eroa, kun suomalainen mies kolme päivää ryypättyään käy hakemassa haulikon, ja huolehtii, ettei viimein kaikkeen kyllästynyt vaimo sitten enää juhli muiden miesten kanssa, jos hänet jättää. Valtasuhteiden nimeäminen ja riippuvuussuhteiden paljastaminen, niistä keskusteleminen osoittelematta uskontoa kulttuuria, olisiko se mitenkään mahdollista? Voiko Miessakit-tyyppinen keskustelu olla mahdollinen kaikissa kulttuureissa? Niin paljon kuin olen eri kulttuureista olevien miesten kanssa asioinut, en näe sille mitään estettä, mutta en myöskään osaa arvata, mikä sytyttää sen kaikkein häpeällisimmän väkivallan, jota jotkut kunniaväkivallaksi kutsuvat.