2010

Iloa ja valoa uuteen vuoteen 2010!

Lamauttavaa vai elvyttävää talouspolitiikkaa

Yhteisvastuuvero hyvätuloisille oli tämän päivän talouspoliittinen avaus Mauri Pekkariselta. Hesarin onnettomalla keskustelupalstalla vastaehdotukseksi nousi kansanedustajien palkkojen ja etuuksien leikkaaminen. Samassa "yhtätyhjänkanssa" -sarjassa painitaan, joskin Pekkarisen ehdotus lienee himpun verran parempi.

Rakennusprojektin ansiosta huomaamme olevamme talouden elvyttäjiä näinä semiankeina aikoina. Työpalkkoja ja arvonlisäveroja rakennustarvikkeista ja urakkapalkkioista on maksettu järkyttäviä määriä. Kesäkuusta asti työmaalla on ollut vähintään kaksi työntekijää, sitä ennen talomme piti muutaman viikon ajan talotehdasta osaltaan käynnissä. Osansa ovat saaneet sahat, tiilitehtaat ja monet muut tavarantoimittajat. Hieman kylmää, kun vanha talo on edelleen myymättä, mutta luotamme riskinkantokykyymme ja toistaiseksi vielä pankkikin on mukana.

On vaikea kuvitella, miten joku yhteisvastuuvero muuttuisi tuottavaksi työksi ja kanavoituisi itseään ja perhettään elättävien miesten tuloksi. Itä-Suomen haja-asutusalueella ei tarvita sosiaalipoliittisia analyysikykyjä sen havaitsemiseen, mikä merkitys työllä ihmisen hyvinvoinnille on. Vanhakantaisesta roolijaosta on jäljellä niin paljon, että miehen perheettömyys ja työttömyys näyttäytyy lähes kohtalokkaana yhdistelmänä. Vastaavasti pieninäkin puroina kertyvä työtulo, oli se sitten aputöissä tai ammattimiehenä, pitää ihmisen osallisena yhteiskunnasta.

Suomalaisilla on tileillään rahaa odottamassa parempia aikoja. Nuoret kärsivät asuntopulasta, rakennuskanta tarvitsee jatkuvaa kunnostamista. Kalleinta rakentamisessa on työ. Kotitalouksille työllistäminen on edelleen äärettömän kallista. Joillekin on mahdollista saada kotitalousvähennyksestä helpotusta työpalkkoihin. Kummallisesti sitäkin pidetään tulonsiirtona rikkaille, vaikka tulo menee kyllä työntekijälle, oli hän sitten rikas tai ei.

Syrjäytyminen on jo jättänyt pysyvät jäljet suomalaiseen yhteiskuntaan. Saksassa esitettiin valoisa näkökulma harmaan talouden elvyttävästä vaikutuksesta. Ruotsissa taas aika äskettäin puolustettiin yhteiskunnan segregaatiota, kuinka toimivaa on, että maahanmuuttajilla on omat työmarkkinat ja yhteisöt. Tottahan se on, että moni toimiala täällä pyörii kokonaan maahanmuuttajavoimin, eikä monelle ole tiedossa kuin pimeitä töitä. Siivouksen taso Ruotsissa on vajonnut meksikolaiselle tasolle (tätä pyydän jo etukäteen anteeksi), mutta eihän täällä ole edes siivousalan ammattikoulutusta, kun siivoojat tulevat valmiina muista maista.

Olisiko olemassa verojen kokoamisen ja kanavoimisen kautta tapahtuvan työllistämisen ja harmaan talouden välillä joku kolmas tie, joka johtaisi työpaikkojen syntyyn? Vai elääkö vieläkin pelko piika- ja renkitaloudesta, jos yksityiset ihmiset voisivat helpommin ja halvemmalla palkata työntekijöitä? Edellisen laman aikana syntyi siivousrinkejä, jotka olivat aikamoista työttömien juoksuttamista minimipalkalla kohteesta toiseen. Kotitalousvähennys on tehnyt monista siivousrinkipalkollisista yrittäjiä, jopa työnantajia. Eikä meidän työmaalla ainakaan kukaan ole valittanut hommiaan, päin vastoin joku on jopa kertonut lautaa naulatessaan olevansa unelmatyössään.

Suurinta luksusta tulevassa talossamme eivät ole materiaalit tai varusteet, vaan siihen käytetyn työn määrä. Kun maksettujen työpalkkojen määrä on nousemassa taivaisiin, muistuvat mieleen ystävälliset neuvot nurkkien määrästä ja kattorakenteiden monimutkaisuudesta. Nyt maksetaan suunnitteluvaiheen virheajattelusta. Silloin mielessä pyöri itsepäinen ajatus, ettemme voi olla nyt, 2000-luvulla, niin köyhiä, ettei taloihin ole varaa tehdä kuin suoraa seinää ja kaksi kattolapetta. Mutta niin se vain on.

Viimeinen vai ensimmäinen valonpilkahdus?

Olen seurannut Iranin tapahtumia tänään sekä kansainvälisiltä uutiskanavilta että Suomen ja Ruotsin julkisen palvelun televisiokanavalta sekä lehtien nettisivuilta. Suomen tiedotusvälineiden vähäinen kiinnostus Iranin tilannetta kohtaan ja näkemys tilanteen vakavuudesta poikkesi muusta maailmasta.

Aamulla kaikkein vakavimpana tilanne Teheranissa ja muualla Iranissa näyttäytyi Al Jazeeran uutisissa, se näytti videota ja internetin vahvistamattomia tietoja opposition puolelta samoin kuin hallituksen kantoja. BBC ounasteli myös, ettei tilanne ole enää Iranin vallanpitäjien hallinnassa. Ruotsin TV-uutisissa tilannetta kommentoi itse Carl Bildt ja oli huolissaan. Suomessa vielä YLEn uutisissa puoli yhdeksältä kommentoimaan pyydetty Jaakko Hämeen-Anttila uskoi tilanteen jatkuvan entisellään. Hänen mielestään Iranin hallituksella on aitoa kannatusta eikä kyse ole mistään laajemman tyytymättömyyden ilmaisusta. Hän ei uskonut tilanteen myöskään heijastuvan naapurimaihin.

Myös suomalaisten lehtien nettiversioissa tilanne näyttäytyi suhteellisen rauhallisena. Kun Dagens Nyheter kuvaa Teheranin tapahtumia useilla otsikoilla, ja tuo sekin Carl Bildtin huolestuneisuuden tilanteesta esille, Helsingin sanomat kertoo veristen protestien vieneen opposition edustajia putkaan, antaa hajatietoja tilanteesta, muttei pyri syvempään analyysiin.

Mutta kun nyt nyt muutama tunti uutisten jälkeen menin tarkastamaan YLEn nettisivuilta, mitä se Hämeen-Anttila sanoi, tilannetta kommentoimaan on löytynyt Suomen Teheranin suurlähettiläs. Hän sanoo mielenosoitusten luonteen muuttuneen. Hämeen-Anttilan näkemyksiä ei löydy mistään, näinköhän unta? Kun ne kommentitkin tuntuivat niin epätodellisilta. MTV3:n uutiset eivät mainitse koko Irania.

Kun putkat ja vankilat alkavat täyttyä poliittisista vangeista, ja kansa mielenosoittijia vastaan ammutuista laukauksista huolimatta lähtee kaduille, ei kyse voi olla hajatyytymättömyydestä. Iranin ajautuminen sekasortoon vaikuttaa sekä lähialueisiin että koko maailmantalouteen öljyn hinnan noustessa. Kansainvälisellä yhteisöllä on käytössään vain huonosti toimivia menetelmiä tilanteen rauhoittamiseen, Iranin hallituksella on vain erittäin huonoja menetelmiä, joskin toimivia.

Lajityypillistä joulunviettoa

Jouluaamuna punatulkut koristivat rivissä jäänreunaa joella. Kuka lie syöttänyt niille suolaista kinkunrasvaa, kun piti lähteä leikkimään vesilintua juomisen tarpeessa. Ei lainkaan lajityypillistä käyttäytymistä pyrrhula pyrrhulalle, tuttu lintutuntija totesi.

Miten ihmislajin tulisi jouluaan viettää? Onko lajille tunnusomaista vuoden pimeimpään aikaan sulkeutua kotiin perheen ja sukulaisten kesken syömään ja seurustelemaan? Kuuluuko urospuolisen homo sapiensin hankkia pesueelleen joulurituaalien keskiössä oleva kuusi koristamaan kotia, käydä kaupassa tekemässä viimehetken ostoksia ja pukeutua satuhahmoksi? Täysikasvuisten ihmislajin edustajien riitelyä pitkien pyhien aikaan voi yrittää välttää, mutta poikasten nahinoita on mahdoton estää.

Täysin luonnonvastaisesti olemme monena jouluaamuna kaivautuneet sängyistämme ennen seitsemää, ja kiiruhtaneet pitäjän kirkkoon jouluaamun jumalanpalvelukseen. Tuttujen jouluvirsien laulaminen kirkkokuoron vahvistaessa seurakunnan sointia saa kokeilemaan ihmisäänen ulottuvuuksia ja vahvistaa yhteyden tunnetta lajitoverien kanssa. Taidamme kuulua lajimme viimeisiin tällä saralla, muut aamukirkkoon ehtijät ovat lähes järjestään eläkeiässä.

Aamukirkon jälkeen olisi tuntunut luontaisimmalta kotiin päästyä nauttia pari kinkkuvoileipää ja jatkaa aikaisin keskeytyneitä unia. Nyt pakotin itseni kävelyreitille kameran kanssa. Palkinnoksi sain ihailla pakkasessa höyryävää koskea, joutsenia heräämässä sulan reunalla ja niitä janoisia punatulkkuja jäällä.

Joulu 2009

Hyvää joulua!

Sitten ensi jouluna

Tänä jouluna elämme avoinna olevien asioiden keskellä. Kuljemme eri paikkojen välillä, kotona tuskin ehdimme käännähtää. Vietämme aikaa talossa, jonka pitäisi olla jo myyty. Sekaannuksen keskellä lohduttaa ajatus, että ensi jouluna uusi talo on valmis. Kuvaa katsellessa kuvittelen kyntteliköt ikkunalle.

Jotain jäämme kaipaamaan tästä talosta. Joenrannasta pääsee uimaan lähes läpi koko talven sulaan veteen. Nyt jouluaatoksi luvataan erinomaisia avantouinti-ilmoja, traditio siis jatkukoon tänäkin vuonna. Seuraavana jouluna pulahdetaan Saimaaseen, näin toivon.

Tänä vuonna minua on häirinnyt joulun ajastaminen alkavaksi jo edellisenä viikonloppuna. Viikkoa ennen aattoa pitäisi olla kuusi koristeltuna, laatikot tehtynä ja piparit paistettuna. Miltä se joulu enää jouluna tuntuu, jos sitä on vietetty siihen mennessä jo viikko? Tietysti joulukortit olisi pitänyt lähettää ennen joulua, mutta sekin on liian myöhäistä jo monta päivää ennen joulua.

Onneksi joulu tulee joka vuosi valmistelemattakin. Puuro ja kynttilät, tytöt laulamassa, uintiretki hyiseen jokeen jouluisen tähtitaivaan alla, ei siihen ole muuta tarvittu. Tähän jouluun oman sävynsä tuo vanhimman ikäpolven heikentyminen. Yksinäisen sairaalahuoneen ikkunalle jäi rivi tonttuja ja vieraiden tuomat kukat muistuttamaan suuresta juhlasta.

Mittavirheistä välittämättä eteenpäin

Tänä lasereiden aikana ei uskoisi, että mittavirheitä tulee tuon tuosta. Ja vaikka ne eivät maailmaa kaataisikaan, niin erityisesti muurarimme lähettäisin lisäoppiin aiheesta mitä varten piirustukset ovat. Itseni lähettäisin lisäoppiin aiheesta kuinka saan toteuttajan uskomaan, että sillä mitä sanon, on merkitystä.

Jos työn tekijä ei näe jonkun mittasuhteen tai yksityiskohdan merkitystä, häntä on vaikea saada sitä toteuttamaan paremmallakaan auktoriteetilla. Työn edetessä on käynyt välillä niin, että on toteutettu orjallisesti piirustuksia, vaikka on nähty ratkaisujen puolinaisuus. Sitten on sanottu, että mielessä kyllä kävi soittaa ja kysyä, haluatteko tosiaan tämän näin. Joskus työmaalla on ihmetelty, miksi ihmeessä tämä nyt pitää näin tehdä, eikö nyt voisi järkevämmin toimia. Yksityiskohdan valmistuttua on sitten ihailtu, kuinka suunnittelija on tiennyt mitä tekee.

Taj Mahalissa yritin tiukata oppaalta, mistä johtuu, että se on niin ylimaallisen kaunis rakennus. Joku tarjosi kultaista leikkausta vastaukseksi, en uskonut. Jos kerran kultainen leikkaus on kaiken avain, niin luulisi Taj Mahalin vertaisia taloja olevan siellä täällä. Opas ehdotti erityistä läpikuultavaa marmoria ratkaisuksi. Se kelpasi paremmin. Myös kevyiden ja raskaiden rakennelmien yhdistäminen ja loppuunviety viimeistely jokaisella yksityiskohtien tasolla selitti lopputulosta.

Onneksi ei ole mausoleumi vaan ihan tavallisen näköinen eteläsavolainen talo tähtäimessä. Vaikeita yksityiskohtia on yritetty välttää, ettei kukaan joudu ylittämään osaamistaan. Krumeluureista voi haaveilla, kun tietää kenet saa ne toteuttamaan.

Keksimme hankkia eteisen sisäikkunaan lasityön. Lähipellolla käyskentelevät kurjet saivat kunnian toimia työn aihiona. Ensimmäisen lasitaiteilijan ehdotukset jouduimme hylkäämään. Emme tunnistaneet lajia kurjiksi, vaan enemmänkin pitkien jalkojen varaan istutetuiksi hanhiksi, vaikka tekijä oli toteuttanut mahtavan hyviä töitä muista aiheista. Toinen taiteilija teki enemmän kurkimaisen hahmotelman, ja antoi takuun, että jos emme ole tyytyväisiä, työtä ei tarvitse lunastaa. Tarjous oli helppo hyväksyä, ei talon rakentajille tuollaisia takuita usein tarjota.

Harhailevia ajatuksia

Kirjoittaminen jää aina vain vähemmälle. Tasainen postaaminen vaatii pysymistä kirjallisen ilmaisun puolella, jolloin ajatuksetkin saavat kirjoitetun lauseen muodon. Olen toki kirjoittanut, valmistellut luentoja englanniksi ja ajatellut puhuttuja englanninkielisiä lauseita.

Kulkeminen kahden kodin välillä, monien erilaisten työprosessien mukana kuljettaminen, huolehtiminen eri paikoissa olevista lapsista ja rakentamiseen liittyvien kymmenien valintojen tekeminen eivät jätä tilaa kirjallisille pohdinnoille. Kamera on ensi kertaa moneen vuoteen eri paikassa kuin minä. Kuvaan enää vain rakennusvaiheita, ilmarakoja, ilmastointiputkia ja eristyksiä.

Talon edistyminen merkitsee myös valmistautumista rakkaita muistoja täynnä olevan vanhan kodin tyhjentämiseen lopullisesti. Edelliset omistajat myivät talon meille lasten muutettua pois kotoa. He kertoivat muuttaneensa itse yläkertaan, kun huomasivat etteivät enää lasten lähdettyä käy siellä ollenkaan. Meilläkin yläkerta huutaa tyhjyyttään. Olen kouluttanut itseäni muutokseen rapsuttamalla tapetteja irti vanhemman veljeksen huoneesta aikeenani neutraloida huone kenen tahansa asuttavaksi, mikä on myös tehnyt portaiden noususta yläkertaan vähemmän sydäntä raapivaa.

Silloin harvoin kun nuorisoa on paikalla yläkerrasta kuuluvaa kolinaa tekisi mieli nauhoittaa rentoutuslevyksi. Harmi ettei sitä ole aikoinaan tullut tehtyä, olisi niin mukava kuunnella poikien tasaista juttelua, pientä nahinaa, ovien kolistelua ja puulattian narahtelua illalla ennen nukahtamista. Mikä parasta, äänten voimistuttua ei tarvitsisi huutaa eikä väsyneenä kiivetä rappusia tilannetta rauhoittamaan. No, onneksi niitä nauhoja ei ole, etenkään tuota finaalia, johon itse osallistuin, en haluaisi kuulla.

Mennyt kesä

Demokratian patologiaa

Olen seurannut vaalirahakohua, mutta siitä kirjoittaminen on tuntunut turhalta alkujärkytyksen jälkeen. Politiikkaa seuranneelle uutta asiassa oli vain KMS ja sen kohtuuttoman suuret tukisummat tietyille ehdokkaille. Ymmärsin mihin tiettyjen henkilöiden valta perustuu, mistä tietyt mitäänsanomattomat, aatteettomat jeeshenkilöt saavat vaaleissa läpi pääsemiseen tarvittavan taloudellisen tuen.

AY-liikkeen, erilaisten säätiöiden ja kukkaisrahastojen ja muiden puolueita lähellä olevien organisaatioiden osuus vaalirahoituksesta on ollut maan tapa, kuten monet ovat vahvistaneet. Viime aikojen paljastukset eivät ole vaatineet muuta tutkivaa journalismia kuin kirjoittaa se, mitä myös toimittajat ovat aina tienneet. Nova Groupin konkurssi ja sitä edeltänyt antelias rahanjakokäytäntö ovat taas olleet kuin taivaanlahja lehtitaloille ja muille taivastelijoille. Seminaarilippujen suhteen en osaisi edellyttää, että poliitikon tukiyhdistys vaatisi ensin täydellisen tilintarkastuksen lippuja ostavassa firmassa tai kieltäytyisi myymästä, jos firmasta osallistuu seminaariin useampi kuin liikevaihtoon nähden on kohtuullista.

Oppositiota vaivaa sama tauti, mihin se ehdottaa lääkkeeksi pääministerin eroa. Itse asiaa ei haluta hoitaa, vaan varmistaa oma asema. Terveempää olisi ollut vaatia uusien vaalien toimittamista. Mutta eihän se käy. Ei ole rahaa. Äänestäjät eivät vaivautuisi äänestämään. Oma valta-asema vaarantuisi. Kauhuskenaariona välkkyy nouseminen hallitusvastuuseen ennen kuin oman puolueen arkistot on saatu esittelykelpoiseen kuntoon.

Politiikka on täynnä riippuvuussuhteita. Et voi olla mitään mieltä asiasta ennen ääntenlaskentaa, kuinka moni äänestäjä hylkää minut, jos sanon näin. Saavutetun aseman menettäminen on kasvojen menetys, ei merkki toisen poliittisen mielipiteen menestyksestä. Koko elämänsä politiikalle antaneilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysytellä vallassa siihen asti kunnes puolue palkitsee.

Vallassa pysymisestä on tullut politiikassa itsetarkoitus. Asioiden hallitseminen ja hoitaminen on jäänyt sivuseikaksi, kompetenssia on enemmän taiteiluun vallanharjalla kuin asioiden hoitamiseen. Luulisi, että nykyisen misseistä, urheilijoista ja muista julkkiksista koostuvan eduskunnan saisi kasaan vähemmälläkin rahalla. Monet heistä ovat saaneet poliittisen mandaattinsa, kun jotkut toiset ovat halunneet varmistaa asemansa heidän julkisuusarvollaan saatavalla äänimäärällä. Haiskahtaa hyväksikäytöltä.

Olen saanut jo äidinmaidosta immuniteetin politiikkaa kohtaan. Luojan kiitos. Poliitikon tyttärenä olisin hyvinkin voinut opiskelijapolitiikan kautta ajautua puolueen haltuun. Aikani puoluetta palveltuani, illat kokouksissa ja viikonloput seminaareissa politiikalle uhrattuani, seistyäni kevättalven viimassa torilla hernekeittoa kertakäyttölautasille annostellen olisin tässä iässä jo lähestymässä asemaa, jossa ponnisteluni aatteen eteen tulisi palkita. Edessä siintäisi aika virassa, jossa oman toimen ohella järjestelisin palveluksia puolueelle, ottaisin vastaan kutsuja oopperajuhlille ja hiihtelisin sidosryhmien kanssa Lapin hohtavilla hangilla huhtikuussa.

19.9.09

Vanhempi veljes haluaisi ottaa ensimmäisen tatuointinsa, johon tulisi ystävän kuolinpäivän päivämäärä. Lauantaina aamuyöllä auto ajautui kovassa vauhdissa päin kallioleikkausta. Merkkinä suuresta surusta eilen illalla kallion reunoilla paloi vielä kymmeniä kynttilöitä.

En ottanut kantaa tatuointiin, otti tai ei, tuo päivämäärä painuu lähtemättömästi häneen ja muihin läheisiin. Se haalistuu ajan kuluessa, mutta kokonaan piiloon sitä ei saa. Niitä tatskoja kutsutaan toisissa piireissä nimellä trauma.

Näin Kauhajoen kouluammuskelun ensimmäisenä vuosipäivänä peräänkuulutetaan mitä on tehty, ettei vastaava toistu. Auto-onnettomuuksien kohdalla riittää, että viikonlopun jälkeen lasketaan saldo, kuinka monta kuoli. Vuosittain kuolee arviolta 80 nuorta kaahausonnettomuuksissa, liikaa vauhtia, kuljettaja nuori. Mitä asialle voisi tehdä?

Puuta ja tiiltä

Kun talon ulkoseinät kasattiin perustusten päälle, ensimmäinen hämmästyksen aihe oli puun kauneus. Hirsipalkit ovat neljästä kappaleesta liimattuja, ja ellei Kari Tapio olisi koko kesää rallattanut J. Karjalaisen sanoin "sydänpuoli säätä vasten", tuskin olisin huomannut, että puupinnat on aseteltu laulun mukaan.

Ehkä siinä laulussa oli kyse jostain muustakin kuin rakennustekniikasta, mutta taas kerran uusi tilanne on avannut uusia merkityksiä. Autoillessa huomaan talopaketti- ja kattoristikkokuormat, ja ymmärrän mistä on kyse, kun jonkun talotehtaan rekasta on jätetty perävaunu levähdyspaikalle. Ei meidänkään talokuormaa saatu kerralla tontille asti. Kattoristikkokuorma taas oli pakko ajaa perille asti, puoliperävaunun nuppi upposi uuteen pihamaahamme, ja ehdimme jo hälyttää apuun naapurin isännän traktoreineen. Lehmänpoiituksesta isäntää odotellessamme ongelma ratkesi, kun kuljettaja vielä kerran kävi yrittämässä liikkeelle lähtöä.

Tämän päivän uutisen mukaan ensi kesänä nousee Kangasniemelle huvila. Etelä-Savo saa tarvitsemaansa mainosta, ja paikalliset timpurit töitä. Rakennuttajat saavat tehdä monta valintaa, ensimmäinen kysymys on kuinka organisoida rakentaminen. Meillä työmaa on jaettu osaurakoihin. Kaikki rakentajat ovat sopimussuhteessa meihin, alihankintasuhteita on ollut korkeintaan muutama.

Kriittisiksi vaiheiksi ovat muodostuneet työmaan siirrot urakoitsijalta toiselle. Kukaan kun ei halua jatkaa, ellei aikaisempi vaihe ole virheettömästi hoidettu, ettei joudu vastuuseen muiden tekemisistä. Samalla sekä hinnanmuodostus että rakennuksen edistyminen pysyvät rakennuttajille läpinäkyvinä. Järjestely tuntuu hyvältä, kun voimme suoraan kysellä tilannetta niin LVI-porukalta, kaivontekijältä, muurarilta kuin timpureilta. Ongelmia ratkotaan urakoitsijoiden kesken, ja meillekin kerrotaan, miten asiat on hoidettu.

Muurari on palannut metsältä, ja leivinuunin teko on jo puolessa välissä. Olen luullut hallitsevani ajankäyttöäni, mutta kun sain määräyksen lähteä ostamaan tuhka- ja nuohousluukkuja ja muurausholkkeja, unohdin hetkessä koko päivän ajankäyttösuunnitelmani. Samalla huomasin, että ammattiaseman tuoma auktoriteetti on oiva johtamisväline.

Näin se käy

Kuvien laatu ei ole kummoinen, mutta onneksi samasta suunnasta otetuista kuvista sai kyhättyä pienen videonpätkän rakennustyömaan edistymisestä. Tosin kuvakulma on sisääntulopuolelta, kun talo taas varsinaisesti avautuu rantaan päin.

Työmaamietteitä

Rakentamisen voimaannuttava vaikutus yllätti. Vaikka oma työpanos on jäänyt suunnittelun ja yleisen mukanaolon asteelle, talon ilmestyminen niityn laitaan vaikutti. Työmaan rauhoituttua iltaisin olen usein kierrellyt tonttia, tutkinut rakennusta eri suunnista, hahmotellut mielessäni valmista taloa. Sisällä olen eniten jännittänyt miten maisema näyttäytyy ikkunoista, kiivennyt keskeneräiseen yläkertaan lankkujen päälle taiteilemaan ja kurkistelemaan mitä sieltä näkee.

Tähän mennessä kaikki on mennyt jotakuinkin suunnitellusti. Kun tapahtuu jotain suunnittelematonta, niin se on sitten sitä kaikille. Niinkuin toissäöinen kylänmiehen autoajelu pihalle levitettyjen kattopeltien päällä, tukevassa humalassa. Että pitikin sattua, matkan varrella olisi ollut monta muutakin tienhaaraa harhaanajettavaksi. Kukapa on päässyt tutustumaan uusiin naapureihin näin omaperäisellä tavalla?

Savolaisen verkostoyhteiskunnan toimintatavat ovat helpottaneet työmaan edistymistä. Eri työporukat tuntevat toisensa ja sovittavat aikatauluja keskenään, samalla tieto vaihtuu suoraan ammattimiesten välillä. Jokaisesta ruuvinnaulaajasta on auliisti jaettu taustatietoja, ja itsekin on oppinut antamaan riittävät koordinaatit sosiaalista suunnistamista varten. Yleensä riittää, että kerron olevani veljieni sisko.

Tahti työmaalla on ollut leppoisa, kahvitauot on pidetty täysimääräisesti ja kuulumisten vaihtoon on ollut aikaa. Haulikko takakontissa liikkuva muurari ilmoitti hormin teon jälkeen lähtevänsä kahdeksi viikoksi metsälle, ja jatkavansa töitä muiden töiden ohessa syksyn kuluessa. Onneksi meillä ei ole kiirettä.

Keskeneräisyyttä ja myötähäpeää

Kesä on kulunut rakennustyömaalla. Kesälukemiset, kulttuuririennot ja linturetket ovat jääneeet tältä vuodelta väliin. Rakennusmiesten taukotuvaksi muuttuneen mökkimme pöydällä lojuu rakennuspiirustuksia, joihin ilmestyy päivittäin harmaita etusormenjälkiä.

Alkukesästä vein mökille lukemiseksi Martti Lindqvistin kirjan Keskeneräisyyden puolustus. Muutaman kymmentä sivua luettuani kirja putosi jonnekin sängyn ja alkovin seinän väliin, ja siellä se on vieläkin, keskeneräisenä. Pääsin kuitenkin ajatukseen keskeneräisyyden elämänvoimasta. Muuta lukemista en ole tänä kesänä tarvinnut laattakuvastojen ja sisustuslehtien lisäksi.

Joskus rakentamisen alkuinnostuksen ja rimakauhun jälkeen heräsi suhteellisuudentaju. Uusi talomme on vain yksi lenkki ketjussa. Taloja ovat rakentaneet monet sukupolvet meitä ennen, aina sen ajan mallin ja muodin mukaisesti. Vaikka suhdanteet eivät olisi olleet parhaimmillaan,vaikka investointi olisi myöhemmin osoittautunut lyhytaikaiseksi. Me käytämme vuoromme nyt.

Ruotsi tuntuu taas kesän jälkeen vieraalta. Eilen katsoin televisiosta Märkesårsgalaa, jossa ruotsalaiset juhlivat Suomen menettämistä. Ohjelma oli kuin kuusijuhlassa, lausuntaa ja laulua, lavalla seikkaili myös hassuja satuhahmoja. Stina Ekblad oli käynyt etsimässä kansallispukuunsa huivin Ruotsin television puvustosta, ilmeisesti samalla puvustonpenkomisreissulla oli löytynyt nallepuku, ja niin nähtiin pelottava karhu pyörimässä lavalla. Tosin koulun juhlassa ei olisi tarvinnut kärsiä yhtä kauaa myötähäpeää, vaan opettaja olisi käynyt vetämässä kiinni mesikämmeneltä auki unohtuneen vetoketjun.

Pöyristyttävältä kuulosti toteama " On suomalaisia, on ruotsalaisia ja suomenruotsalaisia". Miten taas unohtuikin 450 000 ruotsinsuomalaista? Onneksi Tarja Turunen pelasti illan.

Menetys

Kaiken eteenpäin luotaavan hääräämisen keskellä elämä sai toisenlaisen sävyn. Perheemme ja sukumme on menettänyt tärkeän ihmisen. Tulevaisuuden suunnitelmien sijasta ajatukset kulkevat muistoihin.

Kummitätini puoliso, kummipoikani isä kuoli vaikeaan sairauteen. Yllä oleva kuva on otettu vanhemman veljeksen lakkiaispäivänä, jolloin siirryimme koululta sairasvuoteen äärelle viettämään pientä juhlahetkeä. Kokonaisessa kuvassa on hymyilevä, täysissä henkisissä voimissa oleva mies. Vielä kaksi vuotta sitten hän kantoi tavaroita uudelle mökillemme, ihmetteli tosin miksi jalat eivät toimineet samalla tavalla kuin ennen. Nyt ei enää pikkusormikaan totellut käskyjä.

Menetyksen hetkellä huomaan kuinka monen henkilön kautta olimme jatkuvasti lähes neljänkymmenen vuoden ajan toistemme kanssa tekemisissä. Ensin hän oli tätini uusi poikaystävä, jota vierastimme, veihän hän meiltä suositun sinkkutädin. Asuimme suvun mummolassa, joten serkkujeni synnyttyä tiivis yhteydenpito oli itsestään selvää. Omat lapset saatuani yhteys jatkui, lapseni saivat lempeää huolenpitoa varapapalta, jonka merkitys kasvoi isäni kuoltua lasteni ollessa aivan pieniä. Perheessä kulkeva kummiketju on myös lähentänyt meitä.

Kun isoisäni kuoli, matkustin illalla bussilla sairaalan ohitse, jossa häntä hoidettiin. Ajattelin, että ehdin sinne paremmin seuraavana päivänä. Edellisen kerran olin käynyt katsomassa häntä kuukausia aikaisemmin ja hänen tilansa piti olla vakaa. Seuraavana päivänä, kun kysyin sairaanhoitajalta hänen huonettaan, sain vastaukseksi kysymyksen olenko lähisukulainen, ja sen jälkeen tiedon isoisäni kuolemasta kolme tuntia aikaisemmin. Olen yrittänyt välttää vastaavia tilanteita sen jälkeen.

Viime viikon maanantai-iltana matkasin lakkiaiskuvat mukanani sairaan luo. Oli kaikenlaista järjestelemistä, ja kävin itseni kanssa keskustelua onko tarpeellista mennä valokuvia näyttämään nyt vai ehtiikö asian hoitaa myöhemmin. Hieman myöhään ja odottamatta pistäydyin tapaamaan sairasta ja hänen sinnikästä omaishoitajaansa. Ihmettelimme digitaalista kehystä, muistelimme juhlia, ihailimme kuvista näkyviä iloisia kasvoja. Olen tyytyväinen, että sille hetkelle löytyi aikaa.

Millainen piha?

Rakentaminen edistyy. Ylläoleva kuva on lakkiaispäivältä, nyt paikalla on jo harkkoperustus. Vaikka tiesimme etukäteen, että perustusvaiheessa talo vaikuttaa kokoistaan pienemmältä, silti eilen epäiltiin mittakaavavirhettä.

Tänään vireillä on pihatilojen visiointi. Talo nousee umpeenkasvamisuhan alaiselle rantaniitylle, ja edelleen on haaveena säilyttää niittykasvien lajirunsaus silmänilona. Niittykasvit nousevat ajastaan ja kasvimaata ajatellen pihamaalla on paksu ruokamultakerros. Nyt pitäisi tietää kertoa maanrakentajille, kuinka iso parkkipaikka tehdään ja mihin se sijoitetaan, kuinka sisääntulo järjestetään ja missä on kaivon paikka.

Taidan lähteä virikekäynnille Mustilan arboretumiin. Luen muutaman talolehden. Surffaan netissä. Sitten ei auta muu kuin ryhtyä piirtämään. Ammattilaisen puoleen käännytään vasta kun pakko.

Parasta elämässä

Parasta elämässä on juhliminen. Näin kiteytti vanhempi veljes ollessaan "lasten suusta totuuden kuulee" -iässä. Edelleenkin hän tuntui nauttivan juhlistaan, ja mikä ettei, kun koko lähipiiri oli mukana varmistamassa juhlien onnistumisen. Kiitos kaikille!

Kotona juhlissa oli koolla kolme kevään ylioppilasta äiteineen. Muistelimme ensimmäisiä tapaamisiamme, esikoululaisten synttärikutsuja ja koulutulokkaiden vanhempainiltaa. Ajan saatossa muutuimme nuorista vanhemmista reilusti keski-ikäisiksi, lapset kasvoivat meitä pitemmiksi ja omistavat nyt nuoruuden. Meille taas jäi valikoima hittileluja ja -pelejä eri ikäkausilta raivattavaksi autioiden lastenhuoneiden laatikoista.

Juhannuksen olemme käyttäneet palautumiseen alkukesän kiivaasta ohjelmasta. Ei ennalta sovittua ohjelmaa, siivoamista, monimutkaista ruoanlaittoa tai leipomisia. Juuri kun olin juhannusaattona rojahtanut sohvalle lukemaan lehtien paksuja juhannusnumeroita, ystävä soitti ja pian pihaan kaarsi tila-auto matkustajinaan vanhemmat, kolme lasta ja koira. Onneksi yllätysvisiitille piipahti ystävistäni se kaikkein järkkymättömin, ja pian istuimme kahvipöydän ääressä syömässä juhlakaudelta tähteeksi jääneitä pullaviipaleita köyhiksi ritareiksi jalostettuina. Mukavaa.

Ei päivity

Nuorena tuskailin päiväkirjan pitoa. Kun tapahtui kaikkea mielenkiintoista, ei ollut aikaa kirjoittaa. Kun taas olisi ollut aikaa kirjoittaa, ei tapahtunut mitään, mitä itsekään haluaisi myöhemmin muistella.

Sama tämän bloggauksen kanssa, olisi niin paljon kirjoitettavaa, mutta kun ei ehdi. Tässä lyhyt tilannekatsaus:

1. Ylioppilas - tervetuloa kahville sunnuntaina iltapäivällä.

2. Talonrakennus - anturaa varmaan jo valetaan.

3. Talon myynti - tässä asiassa saisi tapahtua enemmän.

4. Työt - vievät edelleen ajatuksia vaikka tältä keväältä jo lopetin.

5. Kukkapenkki - puoliksi käännetty.

Uudistuksia

Toukokuun alku muutti perusteellisesti ruotsalaista yhteiskuntaa. Eilen vihittiin Tukholman kaupungintalolla ensimmäiset homoparit. Avioliitto on tästä lähtien sukupuolineutraali. Aikaisemmin rekisteröidyt parisuhteet ovat kuitenkin edelleen voimassa rekisteröityinä parisuhteina ellei niitä pureta tai muuteta vihkimisellä avioliitoiksi. Erillinen parisuhteen rekisteröiminen ei enää ole mahdollista.

Toinen iso asia on omistusasumisen mahdollistuminen kerrostaloissa. Vieläkin jotkut pelkäävät uudistuksen seurauksia, kun asuntoja voi hankkia sijoitusmielessä ja niitä voi vuokrata edelleen kenelle tahansa. Vuokrat säilyvät säänneltyinä, joten kovin kannattavia sijoituksia asunnoista ei voi tulla.

Kuinkahan monta vuokra-asuntoa Suomesta katoaisi, jos yksityiset sijoittajat eivät saisi omistaa ja vuokrata edelleen asuntoja?

Mustunut maisema

Jouduimme päivän uutisen todistajiksi. Vastarannalla paloi veneitä, seurasimme tapahtumia pienestä liekistä suureksi roihuksi. Tuskastuttavan kauan meni ja tuli ehti levitä, ennen kuin palokunta ehti paikalle.

Palon vahingot ovat varmasti suuret, sen verran komeita veneitä tuolla vastarannalla säilytetään. Olemme koko päivän ihailleet kauden ensimmäiselle purjehdukselle suuntaavia veneitä, ja veneilijöiden ilo tarttui jo meihinkin. Kurja alku veneilykaudelle nostaa mustunut veneenranka vedestä.

Parvekkeen sisustus II

Taas on tullut perinteisen parvekkeen sisustus -postauksen aika lohdutukseksi kaikille aiheesta tietoa janoaville ja siksi blogiini eksyville. Kaikkea tämä bloggaus teettää, kävin jopa kysymässä mahtuisinko Piri Pirin parvekekurssille. Tänä keväänä parvekekausi on käynnistynyt aikaisin, aamukahveja on jo nautittu auringon lämmössä parvekkeella. Kalusteita pitäisi hankkia lisää, vaikka hyvin tuo pikkupöytä on tähän asti toiminut.

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

Sköna hem - kuvia ja inspiraatiota

Granit - sieltä voisi ostaa vaikka ison sinkkipaljun kukkaruukuksi

Cami, inredning & dSign - hyvä esimerkki miten tekstiilit ja kasvit muuttavat parvekkeen ilmeen

Balkongliv - kuvia viihtyisistä parvekkeista

Grönska - lisää kuvia, monissa sisustuksissa käytetty kiviä onnistuneesti

Huomenna on jo vappuaatto, vaikka juuri vasta pääsiäistä vietettiin.

Hauskaa vappua!

Valoa näkyvissä

Vuodenaika vaihtui rajusti. Kylmän, lumettoman ja auringottoman talven ote kirposi yhdessä päivässä. Viime viikonloppuna iltakävelyllä Hammarby Sjöstadissa tunnelma oli epätodellisen eksoottinen, kuin olisi pitemmälläkin matkalla. Nyt on palattu normaaliin harmaaseen, vettä sataa, mutta saavathan kevätkukkijat vettä.

Nuorempi veljes on täällä viettämässä pääsiäislomaa. Koko kevään odotettu Djurgårdenin ensimmäinen ottelu oli maanantaina, muutenkin aika on kulunut jossain tuolla kaupungilla vanhojen koulukavereiden seurassa. Alkuajan vaikeuksista huolimatta kolme vuotta yläastetta riitti juurruttamaan hänet täkäläiseen kaveripiiriin. Ruotsin kielikin tuli siinä sivussa opittua.

Vanhempi veljes kävi täällä viikonloppuna myös, opiskelupaikkojen haku käy tässä vaiheessa työstä. Eilistä AMK-yhteishaun jumiintumista ei olisi enää tarvittu nuorten riesaksi. Olen sivusilmällä seurannut, miten pirstaleista ja sekavaa oppilaitosten antama informaatio hakijoille on. Oli se vain helppoa aikoinaan, kun olisi yksi hakuopas, ja mitä siitä ei löytänyt, sitä ei tarvinnut tietää.

Tänä pääsiäisenä ei meille ole vielä ostettu yhtään yllätysmunaa, vaihteen vuoksi hankin edullisesti Kronfågelin yllätyskanan. Kaksi euroa kilo.

Hauskaa pääsiäistä!

Kun kukaan ei ohjaa

Luin Svenska Dagbladetin mielenkiintoisen vertailun uskonnollisin perustein hallinnoitujen rahastojen kehityksestä Yhdysvalloissa. Parhaiten - joskaan ei hyvin - pärjäsivät islam-rahastot, jotka eivät salli sijoittamista liiketoimintaan, johon kuuluu alkoholia, pornografiaa, uhkapeliä ja sihanlihantuotantoa. Ne eivät myöskään investoi pahoin velkaantuneisiin yrityksiin eivätkä pankkeihin. Huonommin on mennyt katolisilla rahastoilla. Kaikkein huonoiten kannatti "syntirahasto", joka sijoittaa aseteollisuuteen, uhkapeliin, alkoholiin ja tupakkaan. Kun ottaa tupakan pois, lista alkaa kuulostaa Suomen valtion salkulta.

Valtiolla on monenlaista omistusta, puhtaasti poliittisissa tarkoituksissa valtion hallussa pidettyjä liikelaitoksia, strategisia ja ei-strategisia omistuksia. Olisikohan aika tutkia, mitä palkitsemisjärjestelmiä ja eettisiä toimintaohjeita yhtiöissä on voimassa? Vaikka valtio ei olisikaan mikään eettinen sijoittaja, välinpitämätön suhtautuminen toimintakulttuuriin yrityksissä luo monenlaisia riskejä. Kun eettiset sijoittajat suunnistavat muualle ja valtio omistajana pysyy passiivisena, pelikenttä jää vapaaksi kaikenlaisille pragmaatikoille.

Ainoastaan valtion omistajaohjauksesta vastuulliset ovat tyytyväisiä nykyiseen politiikkaan. Katkerin kritiikki välinpitämättömyydestä kuultiin itse Fortumin toimitusjohtajalta. Hänet on hylätty. Kylmästi isä-valtion taholta edelleen vakuutettiin, että kyllä toimivan johdon pitää osata yhtiön asiat hoitaa ilman omistajan puuttumista. Mikä väärinkäsityksien summa. Bonusten piti palkita, sitouttaa, kannustaa ja tukea. Ei auta, että rahaa on lapioitu miljoonittain, tiukan paikan tulleen pintaan nousevat yksin pihalle jätetyn lapsen tunteet.

Johtaminen on yksinäistä, mutta sen ei pitäisi olla enää tuolla palkkatasolla yllätys. Johtajan kompetenssiin kuuluu myös kyky hakea itselleen tukea. Henkilökohtaisten tunteiden purkaminen, uhriksi heittäytyminen, toisten syyttely ja turhautumisen ilmaiseminen on viisaampaa tehdä vaitiolovelvollisuuden suojissa. Tiedotusvälineet voi kutsua paikalle sitten kun on koonnut itsensä ja sanottavansa. Pörssiyhtiössä johtajan pitäisi tietää, mikä vaikutus hänen esiintymisellään on yhtiön osakkeen arvoon.

Rahoituslatinasta selkokieleen

Viime päivien poliittisia melskeitä seuratessa epäluulo on noussut pintaan montakin kertaa. G20 maiden kokous suurine lupauksineen nosti pörssejä, mutta auttavatko elvytysrahat maailmaa yhtään enemmän kuin kännykkävippi rajusti häviöllä olevaa pokerin pelaajaa? Vieläkin on aistittavissa, kuinka sama porukka, joka on sotkun aiheuttanut, odottaa pääsyä jatkamaan hommia aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämän aamun BBC:n lähetyksessä Hedge-rahastojen hallinnoija kertoi, kuinka he haluavat päästä osaksi ratkaisua eikä osaksi ongelmaa. Minun luottamustani ei ainakaan palauta, että edelleen samat kaverit istuvat kasan päällä ja selittävät asioiden nyt olevan kunnossa.

Fortumin skandaali ja täällä Ruotsissa eläkeyhtiö AMF:n sotkut kertovat sen nolon tosiasian, että talouselämä on onnistunut tekemään itsestään niin vaikeaselkoisen, etteivät valvovat poliitikot uskalla edes kysyä missä mennään tietämättömyytensä paljastumisen pelossa. Toinen riski on leimaantua yhteistyökyvyttömäksi. Taloudellisen vallan kamareihin päästetyt poliitikot jättävät käyttämättä valtansa, unohtavat toimeksiantonsa ja valtuuttajansa. Yksi yleisemmistä argumenteista AMF-eläkekeskustelussa on ollut, että jos ammattiyhdistysliikkeen edustaja ei vastusta suunnattomia jättieläkkeitä johtajille, niin kuka sen sitten tekee?

Toimiva talouselämä on tietysti myös työntekijöiden intressissä. Ylimmän johdon aseman ylikorostaminen ja pelottelu, ettei tilalle löydy ketään ellei makseta jättisummia, on näköjään tehonnut. Pörssin logiikka, sama porukka luo odotusarvoja ja pettyy tai innostuu kun on erehtynyt muutamalla prosenttiyksiköllä osavuosituloksen arvauksessa, on kenelle tahansa käsittämätöntä. Rahoitusinstrumenttien salakieli koetaan välttämättömyydeksi. Sitä se onkin niille, joilla on jotain peiteltävää. Onkohan edelleenkään missään menossa operaatiota, jossa käännetään selkokielelle rahoitusinstrumenttien ominaisuuksia, alleviivataan punaisella pahimmat miinat ja poistetaan ne tuotevalikoimasta?

Aikaisemmin työhöni on kuulunut ottaa selvää, mitä missäkin maailmankolkassa tapahtuu ja esittää asia vakuuttavasti eteenpäin tietoisena siitä, että vastassa on Suomen valtio huomattavasti paremmilla tiedonhakujärjestelmillä varustettuna. Siksi ymmärrän myös poliitikkojen pelon kysyä tyhmiä ja argumentoida rajallisella tiedolla ja ymmärryksellä. Ei ole kivaa huomata, että argumentoinnin pohjana oleva raportti on juuri vanhentunut ja nyt ei sitten voikaan muuta kuin kerätä paperinsa ja asiakkaalle sympatiapisteitä. Mutta jos on valittu ajamaan tietyn intressiryhmän asemaa, työhön kuuluu myös jatkuvasti sen opiskeleminen, mikä parhaiten edistää toimeksiantajan etua.

Ovatko poliitikot sitten unohtaneet tehtävänsä kansan ja kansantalouden etujen ajajana vai hyvässä uskossa kuvitelleet, että siunaamalla huippubonuksia ja supereläkkeitä he todella toimivat valitsijoidensa eduksi? Entä mikä harha on tällä hetkellä vallalla? Jossain on jo väläytelty johtamiskoulutusten ja -teorioiden osuutta systeemin sairastumiseen. Konsultti- ja rekrytointifirmojen osuutta ei voitane unohtaa myöskään, onhan viime vuosien ilmiöihin kuulunut ajattelun ulkoistaminen. On kuviteltu, että rekrytointifirma tietää paremmin kuin työn teettävä firma, kuka työn osaa parhaiten tehdä. Ja olisiko tämä ollut mahdollista, jos jostain olisi pitänyt löytää ihan oikeaa rahaa kaikkiin siirtoihin eikä peliä olisi voinut pelata Internetissä virtuaalista leikkirahaa siirtelemällä?

Lisää bonuksista

Pakotin itseni eilen lukemaan Valtion omistajaohjausyksikön sivuilta raporttia ylimmän johdon palkitsemisjärjestelmien toimivuudesta. Verenpaine nousi jo lukiessäni raportin yhteenvedon viimeistä lausetta. "Vaikka olemmekin saaneet ulkopuolelta laadukasta aineistoa ja erinomaisia kommentteja, vastaamme yhdessä ja kollektiivisesti kaikesta tämän selvityksen puutteista ja ansioista, emme tosin niiden seurauksista". Kuka väittää vielä, että maailmasta on kadonnut rehellisyys?

Raporttia laadittaessa on pitäydytty melko rajattuun tausta-aineistoon, on haastateltu valtionyhtiöiden toimitusjohtajia ja luettu hieman tutkimustietoa. Siteeratuissa haastatteluissa johtajat sanovat, että raha ei ratkaise. Kun tietty taso on ylitetty, raha ei motivoi enää. Palkitsemisjärjestelmiä laativista konsulteista todettiin, että ne nostavat palkkioiden tasoa. Johtajat ostavat heiltä mielellään palveluja, koska tietävät niin saavansa enemmän palkkaa. Kuinka inhimillistä.

Illan vietin Amnestyn Demand Dignity -kampanjan kick off -tilaisuudessa. Ruotsin Punaisen Ristin tehtävissä Papualla ja Nairobin Kibera-slummissa työskennellyt kätilö kertoi potilaidensa elämästä absoluuttisessa köyhyydessä, alle dollarin päivätuloilla. Kenenkään elämä ei ole niissä olosuhteissa helppoa, mutta erityisesti köyhyys koettelee naisia. Afrikan mantereella keskimäärin joka 16. nainen kuolee synnytykseen tai raskauskomplikaatioihin, joissain maissa jopa yksi kahdeksasta.

Vuosi sitten juhlimme vanhemman veljeksen täysi-ikäiseksi tuloa Gambiassa. Hotellia vastapäätä oli YK:n rakennus, sen edessä kaupungin ainoat ehjät ja uudet Toyota-maasturit, muutaman sadan metrin päästä alkoi peltihökkelislummi. Heräsi kysymys, olisiko tilanne parempi, jos YK ei olisi koskaan tullut paikalle. Mikä kehitysyhteistyössä vahvistaa valtaosaa kansasta köyhyyteen pakottavia yhteiskuntarakenteita, jossa rahat jaetaan pienen piirin kesken, ja suljetaan silmät ympäröivältä kurjuudelta?

Erilaisiin palkkoihin ja palkkioihin kerääntyy helposti korruptioon viittaavia piirteitä. Otetaan nyt esimerkiksi nuo palkitsemisjärjestelmiä laativat konsulttitoimistot. Jos he ehdottavat johdon palkkioiden pienentämistä, tuskin vähemmälle jäänyt johtaja heitä enää sen jälkeen tilaa uudestaan. Fiksu konsultti ymmärtää niin ollen kirjoittaa tarpeeksi suuria lukuja ja anteliaita ehtoja bonusohjelmaan. Palkoilla ja palkkioilla voi pitää kriittisiä mutta ostettavissa olevia tahoja hiljaisina. Erityisen helppoa se on maissa, joissa tuloerot ovat suuret, turvaverkkoja ei ole, eikä oikeusjärjestelmä sen enempää kuin poliittinen järjestelmä toimi.

Miinus- vai bonusohjelma?

Tällä viikolla ruotsalaisessa politiikassa on käyty kilpalaulantaa yritysjohdolle maksettavien bonusten turmiollisuudesta. Tulilinjalle joutui yllättäin ruotsalaisen ammattiyhdistysliikkeen kirkkain tähti Vanja Lundby-Wedin. Hän on ollut yhtiön hallituksen jäsenenä hyväksymässä elinkeinoelämän ja ammattiliittojen eläkeyhtiön AMF:n johtajan supereläkettä. Myönteisen julkisuuskuvan omaava Lundby-Wedin kuvitteli vielä alkuun luikertelevansa tilanteesta selittelyillä, ensin hän kertoi tulleensa harhaanjohdetuksia, sitten hän puolustautui ammattiyhdistysliikkeen edustajan heikolla hallitustyöskentelyn osaamisella. Hjälp!

Bonukset ovat hyvä järjestely johtajille ja yrityksen arvolla spekuloiville lyhytaikaisten voittojen tavoittelijoille. Yritykselle niistä tuskin on pitempiaikaista hyötyä ellei bonusohjelmaa rakenneta kestävien tulostekijöiden varaan. Bonusta voitaisiin maksaa vaikka sen perusteella, kuinka paljon johtajan toiminta tuottaa kestävää hyvinvointia asiakkaille, työntekijöille, omistajille ja ympäröivään yhteiskuntaan. Yritysten palkitsemisjärjestelmien pitäisi estää eikä edistää kuplien, pyramidien ja korttitalojen muotoisia taloudellisia rakenteita.

Elinkeinoministeri Maud Olofsson on ollut virkakaudellaan aktiivinen valtio-omistajan intressien edistäjä. Viime vuodesta lähtien valtio-omisteisilta yhtiöiltä on edellytetty yritysvastuun raportointia. Nyt bonusohjelmat valtionyhtiöissä poistetaan tai ei poisteta, vauhdikkaan ministerin mielipiteet vaihtelevat päivittäin. Entä jos bonusta maksettaisiin jopa vuosilta, jolloin firma tekee tappiota? Bonuskassa kasvaisi firman kassan mukaan, ja varautuminen huonoihin aikoihin olisi yksi menestysindikaattori. Kvartaalikapitalismiin ei kukaan ole uskonut, mutta sen mekanismeja ei ole haluttu purkaa. Toisin on nyt, kun ei odoteta seuraavan neljänneksen bonuksia.

Bonukset tekevät palkollisista puoliksi yrittäjiä. Yrityksen tulos kasvattaa työntekijän tuloja. Yrittämiseen liittyy myös yrittäjäriski, sitä vain ei ole onnistuttu bonusohjelmiin sisällyttämään. Löytyisiköhän yhtä innokkaita bonusohjelmien kannattajia, jos ehtoihin kuuluisi bonusten takaisinmaksu korkojen kera? Jäähän tämänkin laman seurauksena moni yrittäjä maksamaan henkilökohtaisia vastuitaan vuosikymmeniksi, vaikka yritystoiminta on täytynyt lopettaa.

Isoja kysymyksiä

Viime perjantaina yritin mennä Kaapelin gallerian ohitse viereiseen kuppilaan, mutta upean värinen kangas seinällä pakotti katsomaan mitä galleriassa on näytteillä. Sebastian Zieglerin Befehl zur Freiheit riemastutti nerokkuudellaan ja visuaalisesti houkuttavalla esillepanolla.

Hauskin oli tämä installaatio, jossa ilma kulkee nallejen välillä, toisen pullistuminen aiheuttaa toisen kasaan painumisen. Näinhän se joskus ihmisten välillä toimii. Viime viikolla kirjoitusstressi ahdisti vanhempaa veljestä, niinpä hän tuli rutistuneena äidin luokse huilaamaan. Seuraavana päivänä lähtiessään hän oli kuin lentoon lähdössä, mikään ei ollut pielessä. Minä taas tunsin itseni kurttuiseksi ja ennenaikojaan vanhentuneeksi.

Maanantain äidinkielen kokeen jälkeen puhelimessa oli tyytyväinen mies. Oli löytynyt mielenkiintoinen aihe. Hän oli esseessään analysoinut "Miksi Lähi-itään ei saada rauhaa".

Isovanhempani lukivat raamatun ennustuksia ja analysoivat missä kohtaa kirjoituksissa mennään, kun sota leimahti aina uudelleen 1960-luvulla. Sekä israelilaiset että palestiinalaiset ovat jo monen sukupolven ajan eläneet sotien ja levottomuuksien keskellä. Leireille on syntynyt neljäs polvi syntymästään saakka palestiinalaispakolaisia. Ei siis ihme jos Suomessakin jo neljännessä polvessa mietitään miksi Lähi-itään ei saada rauhaa.

Katselin SVT:n lähetystä Maailman talousforumista Davosista. Simon Peres ja Turkin pääministeri Erdogan riitelivät Lähi-idästä. Erityisesti he kiistelivät siitä, mikä on totta. Peres ei ollenkaan tunnistanut Erdoganin puheista omaa maataan, ja lopulta Erdogan sai tarpeekseen. Lähi-itään ei saada rauhaa ainakaan tällä menolla.

Erkkikään ei voisi vähemmän välittää

Hallituksen ehdotus eläkeiän nostosta on herättänyt vastustusta palkansaajissa, joiden enemmistöä hallituksen pitäisi edustaa. Erityisen kiivaasti ehdotusta vastustavat Pentit ja Liisat, he sinnittelevät viimeisiä vuosiaan työelämässä eikä heitä uudistus todellisuudessa koske. Mutta he eivät voi myöskään kuvitella, että nuoremmat sukupolvet voisivat haluta tehdä töitä pitempään. Heidän työuransa on ollut katkeamaton, ja nyt odottavat ansaitut vapaavuodet.

Toisenlainen tilanne on Minnalla ja Mikalla, joiden eläkkeen kertyminen on katkennut ensin 1990-luvun laman vuoksi ja myös nyt lomautukset uhkaavat. He voisivat haluta paikata eläkekertymäänsä. Kun kaikkien eliniänodotetilastojen mukaan vuosia on vielä viisikymmentä jäljellä, niin oikeastaan luulisi ajan käyvän pitkäksi pitkinä eläkevuosina. Ja täytyyhän sitä ajatella omia lapsiaan, jotka jäävät maksamaan suurten ikäluokkien viimeisten vuosien kalliita kotipalveluja, tekonivelleikkauksia ja vuosi vuodelta kallistuvia lääkekuluja.

Einolle asiasta ei ole mitään haittaa, hän on nauttinut eläkettään jo parikymmentä vuotta. Tarjat ja Jarmot tuntevat jo ikääntymisen vaikutukset nahoissaan, ja heidän eläkkeelle lähtöään tässä ensimmäiseksi jarrutetaan. Eläkettäkin on kertynyt, ellei sitten ole jäänyt työelämän ulkopuolelle joko 1990-luvun laman tai terveyden heikentymisen vuoksi. Töitä voisi tehdä, mutta kevyemmällä tahdilla, niin kuin silloin hyvällä 1980-luvulla. Oi niitä aikoja.

Jonnat ja Teemut vastustavat myös eläkeiän nostoa. Siihen on niin käsittämättömän pitkä aika. Ruuhkavuodet jylläävät pahimmillaan, ei tällaista menoa voi millään jaksaa kolmeakymmentä vuotta. Kun vain saisi asunto- ja autolainan maksetuksi. Vaippa-päiväkoti-muskari-rumba kestää vuorokaudet ympäri. Käsityskykyyn ei mahdu, että lapset kasvavat isoiksi ja elämä rauhoittuu. Kuinka suuren osan palkastaan joutuu jatkossa laittamaan kasvavan eläkeläisväestön toimeentuloon, sitä ei jaksa ajatella. Koko huoltosuhdeasia tuntuu kaukaiselta. Omat vanhemmat viettävät iloista aikaa kiireisinä ja terveinä eläkeläisinä, eivätkä ehdi edes lastenlastensa hoidossa auttaa. Itsekin haluaa mahdollisimman nuorena ja terveenä ryhtyä viettämään vapaavuosiaan.

Laurat ja Juhot eivät muuten ajattele koko asiaa, mutta olisi hyvä päästä mahdollisimman nopeasti opiskelemaan, niin kuin hallitus tahtoo. Toisaalta opiskelemaan pääsystä ensi yrittämällä on turha haaveilla, ja jos nyt jää ulkopuolelle, niin seuraavana vuonna on taas varmaan keksitty systeemi, jolla suositaan uusia ylioppilaita. Stressiä on riittävästi ylioppilaskirjoituksista ja pääsykokeista, ja mitä jos ensi vuonna on vielä vaikeampi päästä opiskelemaan? Eläkeikä, evvvk.

Kaikkein vähiten asia huolestuttaa Oliviaa ja Veetiä. Kun he pääsevät eläkkeelle, suuret ikäluokat ovat siirtyneet pilvenreunalle. Mitä sitä ennen tapahtuu, ihan sama, kun vain nuo päiväkodin tädit eivät aina kieltäisi syömästä lunta. Se on ihan oikeasti hauskaa toisin kuin kielen laittaminen rappusten kylmään kaiteeseen. Ja tää on mun lapio.

Kiinalaista hoitoa

Alkuvaikeuksien jälkeen Suomen kotimme lähistöllä aloitti Leishin hyvinvointikeskus . Viime viikolla poikkesin iltalenkillä katsomaan mitä talossa tapahtuu. Pian huomasin selitteleväni vaivojani kiinalaiselle hyvinvointihoitajalle, joka ehdotti akupunktiota ja yrttihoitoja. Aika olisi löytynyt heti samana iltana, mutta kun lompakko ei ollut mukana, varasin ajan parin päivän päähän.

Kun sitten ilmaannuin varattuna aikana paikalle, sain ensin täytettäväksi lomakkeen, jossa kysyttiin henkilötietoja ja sairauksia. Hoitaja, joka kertoi olevansa Kiinassa lääkäri mutta Suomessa ei mikään, mittasi pulssini ja katsoi kieltäni. Hänen mielestään olen sisältä kuuma ja ulkoapäin kylmä. Pulssi oli syvä. Siis hoitoihin.

Ensin olin akupunktiossa, joka sujui varmoin ja kokenein ottein. Hoitotiloissa ei ollut mitään ylimääräistä, mutta tilat olivat siistit ja eikä muutenkaan hygieniassa ollut huomautettavaa. Edellisellä viikolla Ruotsissa olin toimenpiteessä, jonka aikana lääkäri kaivoi kaksi kertaa taskustaan likaisen puhelimensa, tämä vaikutti tarkemmalta.

Ostin parin viikon yrttikuurin. Hoitaja valitteli, että juuri tämä tuote on kallis, muut ovat halvempia. Nyt olen iltaisin ja aamuisin nauttinut pussillisen yrttijauhetta veteen sekoitettuna. En tiedä kumman vaikutus on suurempi, akupunktion vai nautittujen yrttien, mutta aivan kuin olisin virkeämpi.

Torstai-illan A-talkissa keskusteltiin terveyskeskuslääkärin työstä ja keikkalääkäreistä. Kouvolan terveyskeskus oli esimerkkinä terveyskeskuksesta, jossa oli lopulta kahdestatoista lääkäristä vain kaksi jäljellä. Onneksi kunnat ovat järjestäneet tällaisen kiinalaisen hyvinvointikeskuksen, onpahan joku paikka, jossa asiakasta kuunnellaan ja hoidetaan.

Uusvanhoja uutisia

Viikon uutisia vaivasi yllätyksettömyys. Victorian kihlauksesta ei nyt sitten tarvitse kysyä joka haastattelussa, ja perheen nuoremmatkin sisarukset pääsevät naimisiin. Monarkian koukerot sopivat huonosti Ruotsin imagoon maailman tasa-arvoisimpana maana. Ollaan niin tasa-arvoisia, että kruununprinsessa voi avioitua personal trainerinsa kanssa, josta sitten tehdään Länsi-Göötanmaan herttua. Mutta olisi hauska Suomessakin kehitellä kuntosaliyrittäjille arvonimiä, esimerkiksi Peräpohjolan jaarli kuulostaa paremmalta kuin Itä-Uudenmaan herttua.

Eläkeiän nostossa hallituksen päätöksenteon vauhti yllätti, tosin alkuun ajattelin vain, että miten ne nyt näin hallitusohjelman ulkopuolelle harhautuivat. Olisikohan pohjalla arvio, ettei oppositiolla ja ay-väellä ole tässä lomautus- ja irtisanomisaallossa enää resursseja ryhtyä todenteolla vastustamaan eläkeiän nostamista? Mutta oikeasti - ei kai kukaan meidän ikäisemme siistiä sisätyötä tekevä ole pitkään aikaan kuvitellut, että pääsisi 63 vuotta täytettyään eläkkeelle.

Jossain väläytettiin myös ajatus opintolainan osuuden lisäämisestä. Tätäkin on tiedetty odottaa. Oma opintolaina tuli maksettua samalla kun rahoitti seuraavien opiskelijasukupolvien opintoja maksamalla veroja, ja nyt pian kun omat lapset lähtevät opiskelemaan, pääsemme taas maksamaan opintoja. Parhaassa tapauksessa maksamme vielä uudet omat opinnot. Parinkymmenen vuoden takainen tutkinto onkin jo vanhentunut, ja joillain avuilla pitäisi sinnitellä vielä saman verran vuosia työelämässä.

Parlamentarismin pitäisi toimia niin, että eduskunta säätää lait hallituksen esityksestä. Vallan luisumista poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle kuvastaa meteli, joka on syntynyt siitä, etteivät etujärjestöt eivät päässeetkään tuomaan eläkeiän nostoa kabineteissa valmiiksi sovittuna asiana kansan tietoisuuteen. Aivan kuin eduskunta ei edustaisi myös ammattiliittojen jäseniä.

Työelämän hylkimisreaktio

Työelämästä ei saisi karata liian aikaisin, sanoo pääministeri. Mutta kun työelämä jotenkin vain luisuu ennenaikojaan alta. Taas on menossa eläkkeellepotkimistalkoot, jossa jäljelle jäävät vain täyskuntoiset. Pelottava kehitys huoltosuhdetta ajatellen, mistä ihmeestä tahkotaan rahat tulonsiirtoihin? Kuka tässä töitä kaipaa, mutta rahaa olisi kiva olla.

Työelämän muuttumattomuus lienee suurin este työuran pidentämiselle. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana löysiä on otettu pois, ennen pitkää väen vähentäminen merkitsee jo menemistä elintärkeiden toimintojen puolelle. Samalla työelämä loitontuu entisestään sairauden, vamman tai iän vuoksi vajaakuntoisista. Monella normaalityökykyiselläkin on tekemistä työelämän vaatimuksiin vastaamisessa.

Kummallinen lisänsä kuviossa on kuilu, joka on syntynyt eläkevakuutusyhtiöiden hyväksymien työkyvyttömyyskriteerien ja työelämän välille. Voit hyvin olla täysin työkykyinen työeläkeyhtiön mielestä, mutta työkyky ei vastaa nykyisen työelämän vaatimuksia. Tuohon vaivihkaa syntyneeseen mustaan aukkoon pudonneita pyörii työttömyyskortistossa, pitkillä sairaslomilla ja toimeentulotukiasiakkaina.

Nyt kun väenvähentämistarve on akuutimpi ongelma kuin työntekijöiden saatavuus, yritykset tuskin ryhtyvät aloitteellisiksi työelämän pidentämiseen tarvittavien muutosten aikaansaamiseksi - ainakaan vapaaehtoisesti. Vajaakuntoisen on melko mahdotonta tulla takaisin pitkältä sairauslomalta, jos työpaikalla ei ole mikään muuttunut. Vielä pahempi, jos ei itse ole yhtään muuttunut, ja yrittää puskea töitä vanhaan malliin. Kokeneen työntekijän pitäminen töissä vajaakuntoisena on työnantajalle kuitenkin usein edullisempaa kuin eläkkeelle lähteminen.

Vuosipäivä ja tasaluku

Kaksi vuotta blogilistalla ja pian 20 000 sivun latausta. Tässä virtuaalimaailman ilmiössä on ollut hauska olla mukana. Blogien kautta syntynyt yhteys ihmisiin, kävijöiden palaute ja ystävyys ovat olleet ennalta-arvaamattomia bloggauksen tuottamia iloja. Kiitos kaikille teille lukijoille!

Laskuri on sivun alalaidassa, kerro jos olit se 20 000s!

Draaman ainekset

Valokuvatorstaissa haasteena on draama. Tarjoan vastaukseksi viime kesänä Gotlannissa kohtaamiani maailmanhistorian merkkimiehiä, draama syntyy siitä, että joukkoon on eksynyt yksi nainen.

Mummolan mallilla

Joko tuo kuvassa oleva tai joku hyvin paljon sitä muistuttava rakennus on Hämeen mummola. Minäkin olen siellä käynyt, nukkunut vintiltä haetussa pukkisängyssä ja vierastanut isomummoa. Isoisoisäni oli torppari, jonka torppa jäi kartanon omaisuudeksi.

Viime viikolla ennen laivan lähtöä ehdimme Hobboksissa etsiä rakentamiseen liittyviä kirjoja. Kirkosta savusaunaan - puusta rakennettu Suomi -niminen kirja osui käteeni. Kirjassa kuvataan ja pohditaan suomalaisen puurakentamisen perinnettä ja nykytilaa. Sen luettuani tunsin tyytyväisyyttä, että loppujen lopuksi päädyimme talomallin valinnassa perinteiseen vaihtoehtoon. Tosin en ole aivan varma, etteikö tulevasta talostamme voisi sanoa kirjan sanoin "vanhojen huviloiden kömpelö uuusioversio/talotehtaiden kitchinen perinnetalo", jossa " ikkunat sijoitellaan kuin haulikolla ammuttuina ja ympärille tehdään amerikkalaistyyliset verannat.." Niitä meille kaupiteltiin, ja omasta mielestämme valitsimme kohtuullisimman, ehkä valitsemassamme talomallissa on jopa "onnistuneesti jäljitelty eilispäivän taloja".

Kirjasta löytyi kuva museoviraston merkittävänä pitämästä viime vuosisadan alun huvilasta. Sen yhteydessä kommentoitiin nykyistä vapaa-ajanasumista: kaikki mukavuudet, piha tasoitetaan katepillarilla, istutetaan nurmikko ja pystytetään pihavalot. Me emme ole vielä ehtineet tehdä sitä, mutta naapuri on. Talomme tulee samalle niemelle kirjassa kuvatun kansallisromantiikasta vaikutteita saaneen huvilan kanssa, huolellisesti nurmikkoaan hoitava naapuri on tosin välissä.

Olisinpa löytänyt tuon kirjan aikaisemmin, siitä olisi ollut apua pohdinnoissa. Vaikka tontti on oma, maisema on yhteinen. Näkemys maisemaan sopivasta voi olla mitä tahansa, talotehtaat suunnittelevat sellaista kuin kuvittelevat ostajan haluavan. Viime viikolla saimme rakennusluvan perinnetalollemme. Kai meidät olisi jo pysäytetty jo tässä vaiheessa, jos aivan mahdotonta pytinkiä suunnittelisimme.

Helmikuu

Valokuvatorstain teema oli "Helmikuu on helmi". Kuva on otettu punakylkisen laivan kannelta Katajanokan rannassa viime perjantai-iltana.

Ensin ajattelin, että jätän tämän haasteen väliin, jo pelkkä helmikuussa otettujen kuvien selaaminen sai mielen harmaaksi. Innostuin tosin selvittelemään kuinka monta jäätä tarkoittavaa sanaa on suomen kielessä. Tarkkaa vastausta en löytänyt, joku arvioi niitä olevan satakunta. Mutta sitten löysin itselleni aivan uutta tietoa helmenpyynnistä Lapissa. Löytyihän se helmi.

Penkkaritunnelmia

Vanhempi veljes vietti viime viikolla penkkareita. Koulu oli sama, ja ilma oli samanlainen kuin 29 vuotta sitten omia penkkareitani viettäessäni. Aika moni muukin asia sen koulun suhteen on säilynyt muuttumattomana kaikki nämä vuosikymmenet. Olisi luullut, että yhden sukupolven aikana kulttuuri ehtii muuttua, kun opettajakuntakin on vaihtunut kokonaan.

Kunniakkaasti vanha kouluni edelleenkin hoitaa opetustehtävänsä, ylioppilaita saadaan suurinpiirtein yhtä monta kuin on kirjoittajiakin. Jotain koulun hengestä jää kuitenkin puuttumaan, luottamus opettajien ja oppilaiden välillä voisi olla parempi. Jos oppilaita kannustetaan, se ei tavoita vastaanottajaansa. Samat, ehkä paremmatkin tulokset voitaisiin saavuttaa paremmassa ilmapiirissä, jossa opettajat viihtyisivät ja oppilaat tankkaisivat itseluottamusta myöhempiä koitoksia varten. Koulu ei ole onnistunut houkuttelemaan oppilaita muista kunnista, sen sijaan jotkut katsovat vaivan arvoiseksi päivittäisen matkan lukioon naapurikaupunkiin.

Moni on kuullut tarinan apinoista, joiden ulottuville laitetaan banaani. Jos joku tarttuu banaaniin, muiden päälle ruiskutetaan kylmää vettä. Kahden kerran jälkeen muut apinat alkoivat estää ryhmään tullutta uutta apinaa tarttumasta banaaniin. Käyttäytymismalli jää ryhmään, vaikka kaikki sen jäsenet ovat vaihtuneet eikä yhdenkään banaaniin tarttumista estävän apinan päälle ole ruiskutettu vettä. Vaikka koetta ei tiettävästi ole tehty ihmisille, saman mallioppimisen uskotaan toimivan myös ihmisyhteisöissä.

Kun kerran yritteliäisyyttä estävä kulttuuri saadaan istutettua pysyvästi organisaatioon joukkorangaistuksilla, saman luulisi toimivan toisin päin. Jos yhden onnistuminen koituu muidenkin iloksi, toisten kannustaminen kannattaa. Jos ei katsota vain parhaiden tuloksia, vaan koko ryhmän suoritusta lähtötasoonsa nähden, heikoimman lenkin mukana pitäminen on tavoiteltavampaa kuin pudottaminen.

Lukioiden vertailu ylioppilaskirjoitusten tulosten perusteella on melko turhaa ja harhaanjohtavaa. Jos sisäänpääsy edellyttää yhdeksän keskiarvoa, olisi katastrofi, jos joku reputtaa kirjoituksissa. Pienten paikkakuntien lukiot, joissa oppilaat edustavat koko ikäluokkaa, tekevät vaikeampaa työtä kuin valikoivat eliittikoulut. Sekä opettajilla että oppilailla on syytä olla ylpeä työnsä tuloksista.

Söderin kierroksella

Edellisen kerran Tukholman ostosmatkailusta kirjoittaessani ehdotin Vasastanin kierrosta. Pari viikkoa sitten harhailin Södermalmilla reitin, jonka varrelle osui monta mukavaa puotia.

Aloitin Slussenilta, josta hankkiuduin Hornsgatanille. Ensimmäisenä pistäydyin tee-entusiastien mekassa Tea Centre of Stockholmissa. Pienessä putiikissa oli näytteillä monenlaista teerekvisiittaa, isosta teevalikoimasta olisin ostanut Söderblandningia, mutta yllätyksekseni heille ei kelvannut muu kuin käteinen.

Matkalla pankkiautomaatille poikkesin Stadmissionin kirpparilla, josta en rahattomana ostanut mitään. Eniten olisi houkuttanut keramiikkatyö, jossa kissa roikuttaa hampaissaan kärsivää hiiriraukkaa. Olisin vienyt sen mökille havainnollistamaan pikku vieraillemme, miten toivoisin heille käyvän.

Seuraavaksi siirryin uuteen maanosaan, African Touchin Zimbabwesta tuodut tekstiilit, huonekalut ja astiat edustavat hyvälaatuista afrikkalaista käyttötavaraa. Kun liikkeessä soi Ladysmith Black Mambazo, sain yllättävän pitkän ajan kulumaan yhden kangaskaitaleen ja - yllätys - Ladysmith Black Mambazon musiikkia sisältävän levyn ostoon.

St Paulsgatanille käännyttyäni poikkesin näyteikkunan houkuttamana Pretty Jo -nimiseen uusia ja second hand -vaatteita ja -sisustustavaroita myyvään liikkeeseen. Jos tarvitsisin esimerkiksi kevään Tangopalatsi-iltaan tyylikkään vintagehenkisen leningin, menisin oitis jututtamaan Pretty Jon mukavaa myyjää. 50-60-lukuja henkivät tavarat ja vaatteet vaikuttivat ajatuksella valikoimaan kelpuutetuilta, joukossa oli edullista sarjatuotantoakin mutta ei krääsää.

Kotiinpaluuseen viluissani ja jalat särkevinä varauduin hakemalla Lushista Götgatanilta kylpyvaahtopalasen, bubbelbit'in. Hyvästi muovipullot, Lushista saa shampoota, deodoranttia ja vaikka mitä leivoksen näköisinä paloina. Ainutlaatuinen lajissaan on myös ruokaentusiastien ruokakauppa Kajsa Warg, jonne supermarkethälinää ei ole päästetty. Umpipuuhyllyiltä löytyvät kaikki ruoanlaitossa tarvittavat raaka-aineet, noukin kuitenkin nälissäni kylmäaltaasta lounaan mukaani.

Elävänä kynitty

Ylläolevan kuvan pitäisi esittää haahkaa. Kun niitä Gotlannin rannikolla viime kesänä kuvailimme, päivä oli harmaa ja kameran säädöt pielessä. Haahka pääsi blogiin viime viikon untuvakohun takia. Eräät ruotsalaiset yritykset joutuivat tilille eläviltä hanhilta kynittyjen untuvien vuoksi. Haahkanuntuva kerätään pesistä, niin luvataan. Omankin untuvatakkini valmistaja väittää, että kaikki heidän untuvansa on saatu elintarviketeollisuuden sivutuotteena, toivottavasti asia on näin.

Olen viime vuodet seurannut ruotsalaisten yritysten yhteiskuntavastuun kantamista. En ihmettele lainkaan untuvakohua, en myöskään väitä, etteivätkö suomalaiset yritykset myös möisi epäeettisesti tuotettuja tavaroita. Yrityksissä on eroja, samalla toimialalla toimivilla on samoja eettisiä ongelmia, tietyt liiketoimintamallit ovat myös omiaan aiheuttamaan paineita rikkoa sääntöjä.

Monet ruotsalaiset yritykset pitävät strategisena kilpailuetunaan hintaa. Kun kilpaillaan hinnalla, tuotannon on oltava halvempaa kuin kilpailijoilla. Usein tuotteet suunnitellaan Ruotsissa, ja alihankkijat valmistavat ne halpatuontimaissa. Kilpailuttamalla alihankkijoita saadaan hinnasta puristettua tyhjät pois.

Yrityksen omissa eettisissä ohjeissa ja yhteiskuntavastuuohjelmissa voi lukea mitä vain, jos yritys ei edellytä alihankkijoilta niiden noudattamista. Tai yritys voi edellyttää alihankkijoilta tiettyjen ehtojen täyttämistä esimerkiksi puolen vuoden kuluttua sopimusrikkeen paljastuttua. Puolen vuoden kuluttua kyseisen alihankkijan tekemä tavara on jo poissa muodista, sopimus voidaan irtisanoa, tai vaihtaa toinen alihankkija, jonka senkään ei tarvitse noudattaa asianmukaista eettistä koodia ennen kuin sitten joskus. Alihankkijoiden vaihtuessa tiheästi voi käydä niin, että suuri osa myytävistä tuotteista on tehty vastoin yrityksen julkilausuttuja eettisiä ohjeita. Kun kilpaillaan hinnalla, työntekijöihin ja heidän työoloihinsa ei ole varaa satsata. Jos palkat olisivat aikuisten palkkoja, lapsityövoimalle ei olisi kysyntää.

Pörssinoteeratut yritykset ovat tarkemmassa valvonnassa, eettiset sijoittajat keräävät tietoa, mainetahrat heikentävät osakkeen kurssia. Kuluttajatuotteita myyvät yritykset joutuvat muita tarkemmin valvomaan mainettaan, koska kuluttajilla on mahdollisuus boikotoida epäeettisesti toimivaa yritystä, jos vain saa tietoa ostokäyttäytymisen tueksi. Tässäkin asiassa medialla on valtaa, mutta onko tarvittavaa asiantuntemusta?

Yhteiskuntavastuuraporteista voi helposti löytää tietoa kuinka yritys rahoittaa orpokotia tehtaansa varjossa, mutta sitä ei kerrota millaiset olot on itse tehtaassa. Moni yritys kertoo toimivansa lakien ja asetusten mukaan, ja siirtää toimintaansa sinne, missä lait ja asetukset ovat puutteellisimmat. Kun Kiina tiukensi työaikalakejaan, ennen kiinalaisiin tuotteisiin alkoi ilmestyä "Made in Indonesia" -lappuja. IKEAn yhteiskuntavastuuraportissa kerrotaan kaikkea mahdollista hyvää ja toivottavaa, mutta sanotaanko jossain, että IKEA ei myy vastoin kannattamiaan periaatteita valmistettua tavaraa?

Untuvatuotteet ovat yksi riskiryhmä, toinen erilaiset käsintehdyt tavarat. Jos löydät kaupasta edullisen untuvatyynyn, jossa on käsinkirjailtu päällinen, olisi suurta hyväuskoisuutta kuvitella, että se kaikin puolin eettisesti valmistettu.

Virtuaalirakentamista

Päädyimme siis rakentamaan hirsitalon. Tämä oli jo toinen kerta, kun talosuunnitelmissamme moderni jää kakkoseksi. Edellisellä kerralla taloa ostaessamme voitti romantiikka, nyt hallitsee perinne. Tontillamme on pyöröhirsistä tehty sauna ja ikivanha aitta, koko ympäristö edustaa muutamaa vastarannan uutta viritelmää lukuunottamatta perinteistä suomalaista rakennustyyliä. Toiveena on, että talo sulautuisi ympäristöönsä eikä muutaman vuoden päästä ensisilmäyksellä huomaisi, millä vuosisadalla se on rakennettu.

Sisustuksen miettiminen on aikaavievää puuhaa. Vaikka tarkoituksena on jättää seinät puunvärisiksi, on vielä mietittävänä ovet, ikkunat, kaakelit, tulisija, keittiökalusteet, lattiat ja katto. Tavoitteena on funktionaalinen muttei iloton sisustus tyyliin allaoleva Tulikiven mainoksen interiööri.

Kuva: Tulikivi Oy

Olen sinnikkäästi selannut sisustusblogeja, mutta nyt vallalla oleva ranskalainen romantiikka ei ollenkaan istu mielikuviimme. Oikeastaan voisimme myydä nykyisen talomme jollekin La Belle Maison -tyylisen putiikin pitäjälle. Talo on kaunis, aidon romantikon unelma. Aitasta löytyy kokoelma apteekkipulloja ja harmaata puuta. Valkoisissa maalipinnoissa aitoa patinaa, lautalattia odottaa tummaa lakkaa ylleen. Ruutuikkunoiden syvillä ikkunalaudoilla on tilaa asetelmille ja murattiruukuille. Harmi vain etten ole Valkoista unelmaa-tyyppiä, hyvät puitteet unelmien toteuttamiselle menevät hukkaan.

Oman sisustusajattelun jakajia ei blogeista ole löytynyt, mutta rakentamisen suunnitteluun on apua saatavilla. Unelmanrakentaminen -blogin perusteellinen ja rehellinen selvitys talonrakentamisen vaiheista selkiytti urakan laajuutta, ja esitteli myös aivan mahtavan leivinuuni-takka-hella-yhdistelmän. Kiinnostuksella odottelen päivityksiä myös haapapuusta hirsitaloa Etelä-Savon toiselle puolelle rakentavien uudisasukkaiden blogiin. Viimeisen postauksen perusteella olemme samassa vaiheessa, rakennuslupahakemus on vireillä.

Miten ihmiset suunnittelivat asuntonsa ennen Internettiä? Parasta netin antia suunnittelun avuksi ovat olleet 3D-työkalut. Niistä taas uusin ja hauskin löytö on room328. Aikaa kuluu ja ajatus lentää, kun pyörittelee kalusteita, vaihtelee materiaaleja ja visualisoi tulevaa taloa.