Rakentamisen voimaannuttava vaikutus yllätti. Vaikka oma työpanos on jäänyt suunnittelun ja yleisen mukanaolon asteelle, talon ilmestyminen niityn laitaan vaikutti. Työmaan rauhoituttua iltaisin olen usein kierrellyt tonttia, tutkinut rakennusta eri suunnista, hahmotellut mielessäni valmista taloa. Sisällä olen eniten jännittänyt miten maisema näyttäytyy ikkunoista, kiivennyt keskeneräiseen yläkertaan lankkujen päälle taiteilemaan ja kurkistelemaan mitä sieltä näkee.
Tähän mennessä kaikki on mennyt jotakuinkin suunnitellusti. Kun tapahtuu jotain suunnittelematonta, niin se on sitten sitä kaikille. Niinkuin toissäöinen kylänmiehen autoajelu pihalle levitettyjen kattopeltien päällä, tukevassa humalassa. Että pitikin sattua, matkan varrella olisi ollut monta muutakin tienhaaraa harhaanajettavaksi. Kukapa on päässyt tutustumaan uusiin naapureihin näin omaperäisellä tavalla?
Savolaisen verkostoyhteiskunnan toimintatavat ovat helpottaneet työmaan edistymistä. Eri työporukat tuntevat toisensa ja sovittavat aikatauluja keskenään, samalla tieto vaihtuu suoraan ammattimiesten välillä. Jokaisesta ruuvinnaulaajasta on auliisti jaettu taustatietoja, ja itsekin on oppinut antamaan riittävät koordinaatit sosiaalista suunnistamista varten. Yleensä riittää, että kerron olevani veljieni sisko.
Tahti työmaalla on ollut leppoisa, kahvitauot on pidetty täysimääräisesti ja kuulumisten vaihtoon on ollut aikaa. Haulikko takakontissa liikkuva muurari ilmoitti hormin teon jälkeen lähtevänsä kahdeksi viikoksi metsälle, ja jatkavansa töitä muiden töiden ohessa syksyn kuluessa. Onneksi meillä ei ole kiirettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti