Luokkasota täälläkin

Viime vuonna koti-Ruotsista kuului kummia. Mellakoimaan olivat ryhtyneet. Ensin Göteborgissa hulinoitiin Instagram-kuvien vuoksi, nyt oli kyse vielä astetta vakavammasta. Poliisi ampui veitsen kanssa uhkailleen iäkkään miehen kuoliaaksi. Toimeton nuoriso ryntäsi kaduille, ja poltti autoja ja kivitti poliisia.

Tuntui että nyt kiehuvat kaikki ruotsalaisen yhteiskunnan mätäomenat samassa keitoksessa.  Kun tietää, kuinka paljon Ruotsissa on maahanmuuttajia, ja kuinka paljon on alueita, joilla asuu lähes yksinomaan etnisiä ruotsalaisia, arvaa Rinkebyssä käymättäkin, että jossain täytyy olla alueita, joissa helyllesvenssonit ovat vähemmistönä. Siis mätäomena nro 1, segregaatio.

No sitten, uskallan väittää ruotsalaista poliisia ainakin joiltain kohdin pehmeäksi.  Poliisin aseenkäyttö on ollut otsikoissa äskettäin, kun ryöstön yhteydessä ammuttiin monta laukausta muun muassa kuntosaliin, ja lopulta selvisi, että kaikki laukaukset tulivat poliisin aseesta. Kohta sen jälkeen takaa-ajotilanteessa poliisi keksi määrätä nostosillan avattavaksi, ja niin kaksi nuorta menehtyi. Nyt sitten mentiin rytinällä rauhoittamaan veitsen kanssa heiluvaa.Mitä ilmeisimmin ei puhutettu sisällä olijoita riittävästi, ja tulkittiin tilanne aivan väärin ja ammuttiin ihminen. Mätäomena nro 2, ohjekirjojaan huonosti lukevat poliisit - siis ei suinkaan ne kaikki.

Ruotsin koulujärjestelmä tuottaa ulkopuolisuutta. Lähiönuorista huomattavan suuri osa päättää koulunsa jääden vaille jatko-opintoihin oikeuttavaa todistusta. Nuoret jäävät vuosikausiksi toimettomiksi ja turhautuneiksi. Kun ei ole mitään menetettävää, ei tekojen seurauksia tarvitse miettiä. Kaikista ei tule rap-artisteja, jotka voisivat sanoittaa keljutuksensa. Mätäomena nro 3, missionsa kadottanut koululaitos.

Keskustelua käydään, mutta edelleen siitä, mitä muiden pitäisi tehdä.  Täällä on integraatioministeri, jonka vastuulla on niistä muista huolehtiminen. Joku jo huomautti, että eikö sinne Husbyhyn olisi pitänyt lähteä integraatioministerin sijaan oikeusministeri, opetusministeri ja asuntoministeri ja etenkin pääministeri. 

Tätä tekstiä en saanut julkaistuksi silloin kun se oli ajankohtainen, nyt asia palasi mieleen, kun vuoden lopussa näytettiin uutiskoosteita. Enpä tullut ajatelleeksi yhtä asiaa, jonka muuan selvästikin ruotsinsuomalainen totesi. Mellakat olivat ennustettavissa jo siitä lähtien, kun lähiöiden hyvinvointiin tähdättyjä rahoja vähennettiin rajusti 1990-luvun alussa.  Siis laman lapset siellä hulinoivat.

12.12.12

Olen huomioinut blogissani muutaman symmetrisen päivämäärän, nyt kun vietämme vähään aikaan viimeistä, täytyy kirjoittaa jostain tärkeästä asiasta. Viime viikolla osallistuin melko sattumalta tulevaisuudentutkimuksen metodein toteutettuun naisasiakonferenssiin, ja vaikutuin ajatuksesta "Naiset tulevaisuuden arkkitehteinä".

Millennia2015:n tavoitteena on  antaa ääni heille, jotka sitä tarvitsevat ja varmistaa sen kuuluminen päätöksentekijöille. Keskeisiä arvoja ovat monikulttuurisuus ja avoin keskustelu. Millennia2015:n  voima koostuu henkisestä pääomasta ja luovuudesta. Naiset ovat oikeuksien nauttijoita, erilaisten tulevaisuuksien rakentajia, muutoksen toteuttajia ja välittäjiä. Ajatuksena on, että naiset ja miehet  tuovat molemmat omat kykynsä yhteiseen käyttöön, täydentävät toisiaan ja  näin luodaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia.

Viime viikon kokouksessa havaitsin, kuinka eri taustoista ja kulttuureista tulevat, eri koulutus- ja ammattialoja edustavat jäsenet  luovat yhteistyössä osaamista ja uutta tietoa, kun heidän työtään tuetaan taitavasti.  Pidin siitä, että äänessä olivat köyhempien maiden naiset ja myös miehet. Hyvässä hengessä käydyssä ajatustenvaihdossa heidän näkemyksensä saivat paljon huomiota.

Toimintaohjelmaan kuuluvien projektiesitysten käsittely oli tasokasta.Ensin esitettiin projekti-idea, sitä työstettiin yhteisessä ajatuspajassa, ja lopulta päätettiin jatkovalmistelusta. Monet olivat täysin käyttökelpoisia projektiaihioita, ja mikä parasta, naiset toteuttaisivat ne yhteisen joukkoälyn tuella. Esimerkiksi valtion budjettien arvioiminen naisnäkökulmasta toisi naisia tietoisemmiksi olemassaolevista resursseista ja niiden käytöstä. Samantyyppisessä esityksessä ehdotettiin, että naiset itse arvioisivat kehitysprojekteja, innovaatioita ja muita kehitykseen tähtääviä ohjelmia ja toimenpiteitä.

Projektiesitysten muotoilua ja eteenpäin viemistä pitäisi tässä vaiheessa edistää, selvittää toteutettavuutta ja viestittää projektien toteuttajien tukitarvetta. Tässäkin on vaarana, että naiset eivät saa käsiään yltämään taloudellisiin resursseihin asti, ja huomattava kehityskapasiteetti jää käyttämättä.

Lisää bonuksista

Pakotin itseni eilen lukemaan Valtion omistajaohjausyksikön sivuilta raporttia ylimmän johdon palkitsemisjärjestelmien toimivuudesta. Verenpaine nousi jo lukiessäni raportin yhteenvedon viimeistä lausetta. "Vaikka olemmekin saaneet ulkopuolelta laadukasta aineistoa ja erinomaisia kommentteja, vastaamme yhdessä ja kollektiivisesti kaikesta tämän selvityksen puutteista ja ansioista, emme tosin niiden seurauksista". Kuka väittää vielä, että maailmasta on kadonnut rehellisyys?

Raporttia laadittaessa on pitäydytty melko rajattuun tausta-aineistoon, on haastateltu valtionyhtiöiden toimitusjohtajia ja luettu hieman tutkimustietoa. Siteeratuissa haastatteluissa johtajat sanovat, että raha ei ratkaise. Kun tietty taso on ylitetty, raha ei motivoi enää. Palkitsemisjärjestelmiä laativista konsulteista todettiin, että ne nostavat palkkioiden tasoa. Johtajat ostavat heiltä mielellään palveluja, koska tietävät niin saavansa enemmän palkkaa. Kuinka inhimillistä.

Illan vietin Amnestyn Demand Dignity -kampanjan kick off -tilaisuudessa. Ruotsin Punaisen Ristin tehtävissä Papualla ja Nairobin Kibera-slummissa työskennellyt kätilö kertoi potilaidensa elämästä absoluuttisessa köyhyydessä, alle dollarin päivätuloilla. Kenenkään elämä ei ole niissä olosuhteissa helppoa, mutta erityisesti köyhyys koettelee naisia. Afrikan mantereella keskimäärin joka 16. nainen kuolee synnytykseen tai raskauskomplikaatioihin, joissain maissa jopa yksi kahdeksasta.

Vuosi sitten juhlimme vanhemman veljeksen täysi-ikäiseksi tuloa Gambiassa. Hotellia vastapäätä oli YK:n rakennus, sen edessä kaupungin ainoat ehjät ja uudet Toyota-maasturit, muutaman sadan metrin päästä alkoi peltihökkelislummi. Heräsi kysymys, olisiko tilanne parempi, jos YK ei olisi koskaan tullut paikalle. Mikä kehitysyhteistyössä vahvistaa valtaosaa kansasta köyhyyteen pakottavia yhteiskuntarakenteita, jossa rahat jaetaan pienen piirin kesken, ja suljetaan silmät ympäröivältä kurjuudelta?

Erilaisiin palkkoihin ja palkkioihin kerääntyy helposti korruptioon viittaavia piirteitä. Otetaan nyt esimerkiksi nuo palkitsemisjärjestelmiä laativat konsulttitoimistot. Jos he ehdottavat johdon palkkioiden pienentämistä, tuskin vähemmälle jäänyt johtaja heitä enää sen jälkeen tilaa uudestaan. Fiksu konsultti ymmärtää niin ollen kirjoittaa tarpeeksi suuria lukuja ja anteliaita ehtoja bonusohjelmaan. Palkoilla ja palkkioilla voi pitää kriittisiä mutta ostettavissa olevia tahoja hiljaisina. Erityisen helppoa se on maissa, joissa tuloerot ovat suuret, turvaverkkoja ei ole, eikä oikeusjärjestelmä sen enempää kuin poliittinen järjestelmä toimi.

Kullan kiilto silmissä

Eilen oli siis Blog Action Day, en vain ehtinyt kirjoittamaan. Korjataan asia nyt.

Olin illalla palaverissa, jossa mietimme, miten voisimme vaikuttaa ruotsalaisiin pörssiyrityksiin, että ne aktiivisesti huolehtisivat, etteivät syyllisty ihmisoikeusloukkauksiin. Aihe liittyy myös köyhyyteen, sillä tilinpäätökseen hyviä lukuja tuottava, osakkeenomistajia rikastuttava toiminta voi köyhdyttää jo ennestään köyhiä, joiden kotiseudulle kansainväliset yritykset asettuvat. Se ei ole välttämätöntä, toiminta ei vaadi kenenkään riistämistä, mutta niin vain käy. Usein sen vuoksi, ettei kukaan välitä kontrolloida, mitä alihankkija tai paikallinen liikekumppani tosiasiassa tekee. Globaaleilla markkinoilla toiminta on verkostoitunutta ja ketjuuntunutta, jolloin voi olla mukana täysin tuomittavassa toiminnassa tekemättä suoranaisesti itse mitään paheksuttavaa.

Viikko sitten DN:ssa julkaistiin Stefan Jonssonin artikkeli ruotsalaisten yritysten osallisuudesta Anglogold-Ashantin toimintaan Ghanassa. Yhtiö tuottaa 7 % maailman kullasta, ja Ghanalle kullankaivuu on niin merkittävä elinkeino, että 30 % maan pinta-alasta käytetään kullan tuotantoon. Ghanan valtio hyötyy kullasta, tosin viime vuonna Anglogold-Ashanti maksoi vain noin prosentin voitostaan rojalteina Ghanan valtiolle.

Ruotsalaiset yritykset Sandvik ja Atlas Copco eivät olisi yhteistyössä Anglogold-Ashantin kanssa, ellei se olisi kannattavaa liiketoimintaa. Sandvik toimittaa kaivosporia ja Atlas Copco aggregaatteja. Ruotsalaiset yritykset sanovat noudattavansa omia eettisiä normejaan ja pyrkivät valitsemaan asiakkaansakin niiden mukaan. Kuitenkin Anglogold-Ashantin vartijoiden väitetään ampuneen mielenosoittajia, jotka protestoivat kaivostoimintaa vastaan. Ghanan ihmisoikeuskomitean raportissa väitetään, että kyläläisiä on peloteltu lähtemään kodeistaan, jotta alue voitaisiin vallata kaivostoimintaan, ja valtausalueella kultaa huuhtovia nuoria on otettu kiinni ja kidutettu.

Kaivostoiminnan vaikutukset ympäristölle ja paikallisten asukkaiden elinehdoille ovat kohtalokkaat. Alue on kuin kuun pintaa, maa on saastunutta, kaivot myrkyttyneet, talot romahtaneet räjäytysten voimasta. Jonsson artikkelissa kerrotaan, kuinka ensin kuoritaan sademetsä ja kallion pinta, sitten kallio lohkotaan poraamalla ja dynamiitilla. Malmilohkareet kuljetetaan murskaamoon. Murskattujen malmikasojen päälle kaadetaan natriumsyanidia, joka irrottaa kullan ja muut raskasmetallit mineraalista. Prosessi ei tapahdu suljetuissa tankeissa, kuten esimerkiksi Ruotsissa, vaan luonnonaltaissa, ja liete on padottu tai kerätty vanhoihin kaivosonkaloihin, jotka ovat vuotaneet ja tulvineet yli.

Tämä ei varmasti ole ainut vastaava sotku, jossa globaaleilla markkinoilla toimivat pohjoismaiset yritykset ovat mukana, mutta kiitos DN:n seikkaperäisen artikkelin, tästä tiedetään. Jos Anglogold-Ashanti tuottaa 7 % maailman kullasta, niin sen tuotteita on varmaan vähän kaikkialla maailmassa. Kuluttajien on vaikea tietää, mistä korujen ja muiden kultaesineiden valmistajat raaka-aineensa ostavat. Vähin mitä voi vaatia, on etteivät meidän omat kansainväliset, omalla yhteiskuntavastuullisuudellaan kehuskelevat yritykset tee yhteistyötä vastuuttomien yritysten kanssa. Toisaalta sosiaalisesti vastuullinen yritystoiminta kehitysmaissa on monille tie ulos köyhyydestä, sen edistäminen on kannatettavaa.

Afrikan nousua köyhyydestä odotetaan ja toivotaan, ja talouden globalisaation uskotaan olevan se voima, joka sitä parhaiten edistää. Mutta entä jos sama maaperän ja ihmisten riistäminen, mitä jo kolonialismin aikana nähtiin, jatkuu, ja siihen käytetään vielä maailman tehokkainta tekniikkaa? Samalla kun kansainväliset yritykset laskevat tuottojaan, ihmisiä ajetaan kotiseuduiltaan toimivistä yhteisöistä kaupunkien slummien köyhyyteen.