torstai 18. joulukuuta 2008

torstai 4. joulukuuta 2008

Vaikenemisen viesti

Vaikka en saanut väärennettyä kutsua linnan juhliin ansioistani huolimatta ja kun tänäkin vuonna erilaiset ansiomerkit menevät ansioituneemmille, kohdalleni on osunut kaiken hyvittävä huomionosoitus. Melukylän Krisu muisti erityisellä The Hpy Blog Awardilla. Ehkä osuutta palkinnon osumiseen kohdalle oli taannoisella Krisun Tukholman vierailulla. Blogimiittimme virkisti mieltä ja tarjosi paljon ajatuksenruokaa. Kiitos mukavasta päivästä ja nyt vielä prenikasta!

Nyt siirrynkin sitten Itsenäisyyspäivä-teeman vakavampaan puoleen:

Ostin miehelle isänpäivälahjaksi kirjan Ruma sota, ajattelin hänen sotainvalidi-isäänsä. Sain palautetta, kirjaa on rankka lukea, se pakottaa miettimään, mitä hänen vanhempansa ovat joutuneet nuoruudessaan kokemaan. Niistä asioista on vaiettu viime vuosiin asti. Kuitenkin hänen vanhempansa ovat eläneet hyvän elämän kokemastaan sodasta huolimatta. Ehkä vaikeiden kokemusten etääntyessä kiitollisuus kasvoi, miten on selvinnyt ja kaiken jälkeen asiat ovat näinkin hyvin.

Ajatus, että joutuu elämänsä suunnan muuttaneen kokemuksen paketoimaan mieleensä, tuntuu raskaalta. Nyt ei voi tietää, oliko vaikeneminen kirous vai siunaus jälleenrakennuksen ja yhteiskunnan kehityksen kannalta, mutta jälkensä se on jättänyt. Sotaveteraanien järjestötyön ja muun yhteydenpidon arvo taas nousee mielessäni uudelle tasolle, kun ymmärrän sen merkityksen yhteisten kokemusten purkamiskanavana. Vaikka yhteiselle kokemukselle ei aina olisi ollut sanoja, yhdessä tiedettiin myös mistä vaietaan.

Rintamalla olleiden lisäksi kärsimystään ja menetyksiään eivät saaneet purkaa myöskään karjalaiset evakot. Piti vain olla kiitollinen, vaikka kaikki oli mennyt. Vaikeneminen on ulottunut seuraaviin sukupolviin. Kun aikuiset eivät saaneet valittaa isoista asioista, niin saivatkohan lapset itkeä kipeää jalkaa tai rikkoutunutta lelua? Jos lapsi kysyi, mikä on se sota, joka oli, mutta josta ei saa puhua, hän vaistosi herättämänsä ahdistuksen ja oppi olemaan kysymättä.

Työssäni viime vuosien konflikteja kokeneiden ihmisten kanssa istuimme joskus raskaan hiljaisuuden vallitessa pöydän ympärillä, kokemuksille ei ollut sanoja, niistä ei ollut puhuttu kenellekään ennen. Lähestyimmepä asioita miltä suunnalta tahansa, eteen tuli vaikenemisen muuri. Jos onnistui pala kerrallaan murtamaan padon, pienempienkin asioiden hoito helpottui. Toisaalta oli vaarallista lähteä aukomaan asioita, jos missään ei ollut tarjolla tukea niiden käsittelemiseen.

Sodan jälkeen ei Suomessa olisi ollut resursseja auttaa sodan uhreja purkamaan kokemuksiaan. Oli turvallisempaa vaieta. Sodan kokeneiden tarinat eivät enää ole purettavissa, vaan ne ovat jääneet pilviksi seuraavien sukupolvien elämään. Osa suomalaisessa mielenmaisemassa vellovasta raskasmielisyydestä ja ehkä aggressiivisuudestakin voi johtua käsittelemättömistä sotatraumoista, vaikka suoria syy-yhteyksiä tähän päivään lienee mahdoton todistaa. Onneksi Suomi kaiken jälkeen on niin turvallinen, että yhteiskunnallinen ilmapiiri ja keskustelukulttuuri sallii asioista keskustelemisen nyt.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

lauantai 22. marraskuuta 2008

Tangon taikaa

Jotkut kulttuuri-ilmiöt jalostuvat, kun ne kuljetetaan ulos maasta. Torstai-iltana Södra Teater´in baarissa soi tango ruotsinsuomalaisten nuorten esittämänä. Ilta oli kuin esiintyjien ja yleisön yhteinen performanssi. Tyylikkäitä kampauksia, tarkasti harkittuja asuja ja tangon melankolista sointia.

Toisen polven ruotsinsuomalaiset nuoret eivät usein ole ruotsalais-suomalaisia, useammin he ovat joko kokonaan suomalaistaustaisia tai sitten puoliksi suomalaisia toisen vanhemman ollessa jostain muusta siirtolaismaasta. Kun etniseen sekoitukseen vielä lisätään saamelaiset ja tornionjokilaakson meänkieliset, monikulttuurisuus ei jää pelkäksi sanahelinäksi. Heille kehittyy kulttuurien lukutaito, kyky sukkuloida niiden välillä ja näköjään myös luoda omaa kulttuuriaan, joka ammentaa rohkeasti vaikutteita vanhempien kotimaiden kulttuureista.

Monet torstai-illan esiintyjistä eivät osanneet lainkaan suomea, en usko että kukaan heistä on käynyt tanssilavan reunalla katsomassa Reijo Taipaletta. Mutta he ovat omaksuneet tangon rytmin ja kaipauksen. Illan herkkupala oli bändin vierailijan Nina Ramsbyn esittämä Elsa, kohtalon lapsi. Jo käännös Elsa - ödets barn sai mielen vinksahtamaan erityisen vastaanottavaan asentoon. Laulaja kertoi, että hänellä on suomenkieli veressään, hän ei ymmärrä sanoja mutta tuntee ne.

Tangopalatsissa soittaneen Månskenorkerster'in solisti Darya Pakarinen on upea ilmestys, hänen viileän kohtalokas tyylinsä antaa tilaa musiikille. Oman tenhonsa toi yhtyeen kokoonpano, mukana ei ollut sähköisiä soittimia, vaan vanhanaikaisesti kontrabasso, haitari, viulu ja puhaltimia.

Torstai-ilta Tangopalatsissa vakuutti, että toisin kuin joskus olen pelännyt, ruotsinsuomalaisen ei tarvitse sulautua valtakulttuuriin eikä myöskään tanssia tuohivirsuissa sottiisia ollakseen oikeanlainen oman kulttuurinsa edustaja, vaan voi tehdä ihan oikeaa omaa kulttuuria.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Taantumaa ja elvytystä

Ulkona näyttää siltä kuin taivaalta olisi tupsuteltu sihdin läpi ohut kerros tomusokeria maahan. Äsken ikkunan alla jänis teki syksyn ensimmäisiä käpälänjälkiään lumeen.

Muuten Ruotsiin kuuluu pelkkää taantumaa. Eilen illalla kävin ruokakaupassa puoli seitsemän aikaan. Muutama asiakas isossa kaupassa, hyllyt täynnä tavaraa. Yksi niistä asiakkaista varaston oven vieressä lämmittelevä koditon. Ei kai nyt vielä voi niin lama olla, etteivät ihmiset osta ruokaa?

Mitä oikein pelätään? Kun on elänyt 1990-luvun laman ja IT-kuplan ja kuvittelee, että tässä nyt sukelletaan niin kuin ennenkin, niin viisaat sanovat, että tätä ei voi verrata näihin edellisiin lamoihin, tätä pitää verrata 1930-luvun lamaan. Mutta kun siitäkin noustiin, ja elettiin monta lihavaa vuotta ennen seuraavaa lamaa.

Edellisen laman opetus minulle oli, että pitää vain pelata niillä nappuloilla mitä on. Jos myy jotain huonoon hintaan, niin saa ostettua niillä rahoilla jotain hyvään hintaan. Pääasia, että taloudellista toimeliaisuutta tapahtuu.

Ruotsiin odotetaan isoa työttömyyttä, mistä autoteollisuuden lomautukset ja irtisanomiset ovat antaneet esimakua. Asunnot eivät käy vapaaehtoisesti kaupaksi, joten kruununvouti joutuu realisoimaan omaisuutta pakkohuutokaupoilla. Asuntojen vaihtoketju ei toimi. Ostajat odottavat hintojen laskua, ja niin myyjät eivät saa kaupaksi asuntojaan, jotta voisivat ostaa tilalle toisen asunnon.

Mielestäni Ruotsissa voisi nyt heti alkaa elvyttää ostamalla myymättä jääneitä asuntoja vuokra-asunnoiksi kunnille ja non-profit-yhteisöille, kuten opiskelija-asuntosäätiöille. Ainakin Tukholmassa olisi tarvetta monipuolistaa vuokra-asuntotarjontaa ja hälventää asuinalueiden jyrkkää jakoa asumisoikeus- ja vuokra-asuntoalueisiin. Samalla saataisiin omistusasuntopuolelle ennen pitkää uutta kysyntää ja rakennusliikkeet alkaisivat saada asuntokantaa kaupaksi ja uusia projekteja liikkeelle.

Jotteivat markkinat aivan vääristyisi, asuntojen hintatason pitäisi pysyä kohtuullisena, jossain pakkohuutokauppatason ja optimistisen hintapyynnön välillä. Suomessa myymättömien asuntojen muuttaminen vuokra-asunnoiksi olisi helpompaa. Täällä ongelmana on, ettei asumisoikeusasuntoja saa vuokrata edelleen ilman yhdistyksen lupaa, yhtiömuotoista omistusasumista ei tunneta. Ratkaisu ei myöskään sovi tasapuolisesti kaikille asuntotyypeille, mutta tavallisia kerrostaloasuntoja voisi helposti pitää vuokrauskäytössä.

Asuntojen pakkohuutokauppaaminen ja yksityisten ihmisten joutuminen kohtuuttoman velkataakan kantajiksi on laman seuraus, jota ei voi laskea pelkästään lainanottajan omaksi syyksi. Oman asunnon hankkiminen ei ole keinottelua, vaan omasta ja perheensä tarpeista huolehtimista. Pankkeja vastaan on jo tultu, nyt olisi aika ryhtyä huolehtimaan ihmisistä.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Paluu nykyhetkeen

Edellisen päivän nostalgiafiilistelyn vastapainoksi palautin itseni nykyhetkeen elokuvissa. Nyt on nähty omaksi ja perheen hämmästykseksi uusin James Bond, Quantum of Solace (Hitunen lohtua). Täytyyhän sitä aikaansa seurata, vaikka epäilen, etten ollut ainoa, jotka ei pystynyt seuraamaan maailman luonnonvarojen riiston, rahanpesun ja korruption välisiä yhteyksiä tässä agenttitarinassa. Onneksi hitusen lohtua saa siitä, ettei Bondkaan tiennyt vasta kun elokuvan lopulla, miksi hän niitä roistoja jahtaa.

Heti elokuvan alkuun tuli pitkä takaa-ajokohtaus, jossa romutettiin runsaasti hyvää kalustoa. Sitten käytiin tappamassa joku, ja taas ajettiin takaa. Olisi ollut katsojaystävällisempää näyttää kilpajuoksun aluksi, ajetaanko takaa Bondia vai toisinpäin. Kuka kukin on -pohtimisen sijasta olisi voinut keskittyä ihailemaan katoilla ja seinillä kiipeämistä, jossa hämähäkkimiehelläkin olisi opittavaa. Lopun henkiinjäämistaisteluun ei täysin pystynyt eläytymään, kun on joskus katsonut Pelastusalan keskusliiton videon palon kehittymisestä, Mielessä kyti, että tuossa ne nyt vain hilluvat, vaikka on lämpötila on 500 astetta. Vielä niuhotan siitä, että filmi ei väkivaltaisuutensa vuoksi missään tapauksessa sopinut katseltavaksi alle 15-vuotiaille, joita elokuvateatterissa oli liian monta.

Vaikka elokuvaa katsoessa nukutti välillä, niinkuin aina bondeja katsoessa, ja vaikka naureskelin, että tuosta se ei nyt selviä ja nämä leffat loppuvat tähän, niin olihan se hienosti tehty. Komeita maisemia ympäri maailmaa ja kaikkea mitä viimeisimmällä elokuvatekniikan osaamisella vain pystyy aikaan saamaan. Mielestäni Quantum of Solacesta ei kannata etsiä juonta tai Bondin sielunelämää, vaikka molempien väitetään olevan olemassa. Eniten saa irti, kun keskittyy elokuvan visuaaliseen antiin ja kuuntelee tarkkaan Bondin harvat repliikit.

perjantai 31. lokakuuta 2008

Halloween-ajelulla

Pyhäinpäivään sopinee hetki vainajien muistelua. Kimmokkeen tuonilmaiseen siirtyneiden sukulaisten muistamiseen sain vanhemmalta pojaltani, joka soitti hetki sitten ja kysyi onko suvussamme ollut ketään Hilda-nimistä. Kerroin että Hilda oli hänen isopappansa veljen vaimo, miksi moista kyselet? - No kun me löydettiin sen talo täältä metsästä, ollaan ajelemassa kaverin mönkijällä. Täällä on aika pysähtynyt, keinutuoli ja matot paikoillaan ja vuoden 1971 lehti, jossa lukee sen nimi.

Kuulun niihin onnellisiin, jotka saivat viettää lapsuutensa samassa taloudessa isovanhempiensa kanssa, mikä merkitsi tiivistä yhteydenpitoa moniin sukulaisiin. Isoisälläni oli 4 veljeä ja yksi sisko, jotka olivat lapsuudenkodissani tärkeitä vieraita. Hildan miehestä, isosedästäni Villestä minulle on jäänyt mieleen kauhunhetki. Sisälle tullessani potkaisin reippaasti saappaan jalastani, ja se lensi komeassa kaaressa tuvan takimmaisessa nurkassa puusohvalla lepäävän Ville-sedän kaljuun ohimoon. Ennen kuin ehdin paeta kurinpitotoimia, vanhukset alkoivat naureskella ja rauhoitella, ettei tässä mitään käynyt.

Miksi Villen ja Hildan talo seisoo hylättynä tiettömän taipaleen takana johtuu taas siitä, että kun lesken kuoltua yritimme selvittää pesää, osakkaita löytyi viitisenkymmentä, joukossa useita vajaavaltaisia, joten pesän varat eivät olisi riittäneet kaikkiin tarvittaviin oikeuden määräyksiin ja lupiin talon myymiseksi. Perintöosuudet olivat pienemmillään tuhannesosia. Isoisäni isä oli ollut 1800-luvulla naimisissa kahden sisaruksen kanssa. Kun toinen sisar oli kuusi lasta synnytettyään kuollut, leski nai uudeksi äidiksi lapsilleen heidän tätinsä, ja taas syntyi saman verran lapsia. Näiden kahdentoista puolisisaruksen ja Hildan sisarten perilliset sitten olisivat saaneet jakaa perinnön.

Kaikesta huolimatta suvun selvittäminen oli nähdyn vaivan arvoinen prosessi. Sukulaisia löytyi sekä parin seinän takaa silloisesta asuinkorttelista, vanhoista koulukavereista että Kanadasta. Kävin myös erään suvusta adoptoidun miehen luona hänen työpaikallaan hienossa sisustusliikkeessä. Ensi hämmennyksestä toivuttuaan hän ilahtui, olinhan ainut sukulainen, jonka hän viidenkymmenen vuoden ikään mennessä oli saanut tavata.

Mutta kukapa olisi arvannut, että tässä sukupolvien ketjussa nuorten miesten puolivallaton mönkijäajelu - varmistin että sisälle taloon mentäessä ei ollut käytetty sorkkarautaa eikä muuta väkivaltaa - vie kauas menneisyyteen. Istun lettipäisenä tyttönä pienen hämärästi valaistun pirtin pöydän ääressä. Tuoksuu kamferilta, en erota sanoja isäni, isovanhempieni ja Villen puheensorinasta. Katson ihmeissäni Hildan huivin solmun alta näkyvää struumaa, kun hän nostaa puuhellalta kahvipannun.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Äänioikeudettoman vaalianalyysi

Kunnallisvaaleja seurasin äänioikeudettomana. Vaalikoneella kävin kuitenkin tarkistamassa mihin suuntaan aatemaailmani viettää, vertailin entisen asuinkunnan ehdokkaiden vastauksia omiini. Parhaiten ajatuksiani vastasivat itselleni tuntemattoman vihreän ehdokkaan mielipiteet, toiseksi vertailussa tuli tuttu sitoutumaton kirjastonhoitaja ja kolmanneksi kristillisdemokraattien ehdokas, poikieni parhaan kaverin isä. Kaikkein vähiten yhtä mieltä olin taas hyvin tuntemani entisen poliisin, kokoomuksen ehdokkaan kanssa. Tulos ei yllättänyt.

Vertailin sekä entisen asuinpaikan että kesämökkikunnan vaalituloksia, ja kovin eri linjoilla niissä mennään. Kouvolan seutu yhdistyy uudeksi suurkunnaksi, ja murrosvaiheessa häviäjiä näyttävät olevan naiset, vain 22 paikkaa 75:stä on nyt naisilla. Sen sijaan +/-60-vuotiaat miehet näyttäisivät olevan valtuustossa yliedustettuina. Kouvolassa ennestään vankka sitoutumattomien ryhmä koostuu pelkästään miehistä.

Mitä iäkkäiden miesten valta sitten merkitsee? Valituissa on lääkärejä, joiden olettaisi laittavan alueen surkeasti toimivan terveydenhoidon kuntoon. Myös vanhuspalvelujen luulisi kiinnostavan. Isovanhempien iässä olevilla pitäisi olla myös ymmärrystä lapsiperheiden hyvinvoinnin tärkeydelle, joten kotipalvelujen turvaaminen vanhuksille ei saisi viedä lapsiperheiden tukea.

Pelkään, että naisten vähyys valtuustossa näkyy esimerkiksi joukkoliikenteen huonona järjestämisenä. Uudessa suurkunnassa siihen pitäisi satsata. Kun kaupungin palvelut ovat vanhan kuntarakenteen vuoksi hajasijoitettuina useisiin taajamiin, niin joukkoliikenteen pitäisi auttaa hyödyntämään niitä kunnan eri puolilla. Niin myös asukkaat saisivat yhdistymisestä konkreettista etua.

On varmasti olemassa myös puhtaasti naisten intressejä, joita on vaikea ajaa vankan miesenemmistön omaavassa valtuustossa. Tällainen asia voisi olla vaikka turvakodin saaminen paikkakunnalle. Katujen turvallisuus, hoivapalvelut, päivähoito, yksinhuoltajien tukeminen koskettavat miehiä yhtä paljon kuin naisia, siksi niiden pitäisi kiinnostaa myös miehiä samalla tavalla. Katuväkivallassakin uhrit lienevät useimmin miehiä, yksinhuoltajaisä voi tarvita tukipalveluja enemmän kuin -äiti, miesvanhus voi olla avuttomampi kuin nainen joutuessaan huolehtimaan kodinhoidosta ja ruoanlaitosta.

Kuntaliitoksesta pois jättäytyneelle Ristiinalle tuli taas naisenemmistöinen valtuusto. Ikäjakaumakin näyttää varsin nuorelta, kunnanjohtajakin on nainen. Suurena haasteena kunnalla on elinkeinoelämän kehittäminen, joka kai useimmin nähdään miehisenä alana. Kun taas ajattelee Ristiinan vahvuuksia, kulttuurimatkailussa on suuri potentiaali, ja siihen aikaa ja rahaa käyttävät varmaan eniten keski-iän ylittäneet naiset.

Keskustapuolueen vaalitappio johtui varmasti osaltaan ehdokasasettelusta, mutta mikä siitä teki niin vaikean tällä kertaa? Viime kesän puoluekokouksessa keskustan kenttä torpedoi puolueen uudistamisen valitsemalla vaalirahoitusskandaalissa ryvettyneen Korhosen jatkamaan puoluesihteerinä. Silloin minun silmissäni keskusta otti pitkän askeleen taaksepäin, etenkin kun Mari Kiviniemi pudotettiin puheenjohtajistosta samalla. Irtiotto menneeseen olisi tarvittu, ja vaihtoehtona olisi ollut tuore muttei kokematon ja arvoiltaan vihreä Kimmo Tiilikainen, mutta siinä taas kerran nähtiin miten puoluedemokratia keskustassa toimii. Kaikkea ei voi saada. Jos kenttäväki halutaan pitää aktiivisena sille pitää antaa myös valtaa. Mutta ehkä reippaammalla johtajuudella kenttäväki olisi suostunut puoluesihteerin vaihtoon.

Demarien ja kokoomuksen johdon rinnalla keskustan puheenjohtaja ja puoluesihteeri näyttävät edustavan jotain muuta maailmaa. Lehtomäki ja Tiilikainen olisivat sen sijaan sopineet hyvin ajan henkeen. Miksi keskusta ei anna näkyvyyttä ja tilaa naisille? Vai eikö se ole osannut vielä mennä verkkoon? Netti on interaktiivinen, sieltä saa arvokasta palautetta, ja ainakin kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset osaavat sitä käyttää.

tiistai 28. lokakuuta 2008

Lehdet putoavat

"Pelkäänpä, että meidän on turvauduttava toistemme ruumiinlämpöön..."

Sanomalehtien katoamista internetin voimasta on pelätty, ja moni lehti joutaakin hävitä, koska ne vain toistavat edellisenä päivänä netistä luettuja juttuja. Sanomalehtiä tilataan niin kauan kuin ne tuntevat lukijansa ja seuraavat aikaansa. Meille tulee Hesarin sunnuntainumero, jota lukiessani ihmettelen aina vain ohuempaa sisältöä, monia elämänalueita ei käsitellä lainkaan. Ruotsin lehdistä tulee Dagens Nyheter, joka on pärjännyt loistavasti kilpailussa lukijoista, mikä perustunee kykyyn siivuttaa ihmisten arkipäivä ja valottaa sitä ajankohtaisilla jutuilla.

Tämän hetken finanssikriisiä DN ennakoi jo viime talvena "Privatekonomi" -jutuilla. Lehden talousneuvoja vastailee lukijoiden kysymyksiin milloin lehdessä milloin netissä. Kirjallisuutta luetaan muillakin kielillä kuin ruotsiksi, lauantain kirjasivuilta löytyy sekä lyhyitä kirjavihjeitä että kokonaisia kirjailijoiden henkilökuvia. Eivätkä kirjavihjeet rajoitu viikottaisiin teemasivuihin. Viime viikolta muistan kirjan Nextopia esittelyn, jossa nykypäivän odotuksiin perustuvaa todellisuutta ruodittiin ajatuksia herättävästi. Tänään taas lehdessä oli iso juttu lasten totuttamisesta päivähoitoon, asia josta omakohtaisia kokemuksia voi lukea Tukholman tyttären blogista.

En tiedä kokevatko muut samaa, mutta tuntuu kuin netissä kaikki polut johtaisivat samaan paikkaan, valtavasta tiedon tarjonnasta aina vain pienempi osa tulee näkyviin. Edes vahingossa ei osu kiinnostaville uusille sivuille. Ennen niin kätevä google on menettänyt toimivuuttaan. Nykyisin hakutulokseksi kelpaa mikä vain edes vähän alkuperäiseen hakuun viittaava, osumia tulee kohtuuttoman paljon, että niitä jaksaisi käydä läpi.

Sanomalehtien nettiversiot ovat monet lähteneet kilpailuun iltapäivälehtien kanssa, mikä antaa helposti lukijoille väärän kuvan lehden sisällöstä ja sekin supistaa tiedon tarjontaa. Käyn tutkimassa Kouvolan sanomia lähes päivittäin, eilen olisin halunnut tietoa kaupungissa tapahtuneesta nuoren miehen ampumisesta, koska uhri oli entiseltä kotipaikkakunnalta. Ei mitään mitä iltapäivälehdet eivät olisi kertoneet, sen sijaan nettilehti uutisoi maailman lihavimman miehen häistä.

lauantai 25. lokakuuta 2008

Silta

Valokuvatorstain kuvahaaste käsitteli aihetta silta nykyaikaan, teemaa lähestyttiin Elviksen ottaman kuvan kautta. Kerrankin noudatan tehtävänantoa orjallisesti, kuva-arkistostani löytyi silta.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Piileviä tarpeita

Välillä pitää käydä shoppailemassa, jotta tietäisi mitä taloudesta puuttuu. Erityisen hyvin piilevät tarpeensa saa selville Lidlin vaihtuvan valikoiman koreja penkoessa. Aikoinaan rippijuhlissa tapahtui kömmähdys siirtäessämme isoa täytekakkua vadille, se katkesi keskeltä kahtia. Seuraavan kerran Lidlissä käydessäni löysin kakunsiirtolevyn, ohuesta taipuisasta metallista valmistetun peltiläpyskän, jonka menee kätevästi veitsen tavoin kakun alle rikkomatta sitä. Nyt minulla on kyseinen kapistus odottamassa seuraavaa kakunsiirtoa.

Viikonloppuna meillä oli kaksi nuorta naista käymässä. He shoppailivat hyödyntäen täysimääräisesti kauppojen aukioloajat. Sunnuntaiaamuna lähdimme Moderna museetin museokauppaan, ja olihan siellä paljon kaikkea kivaa. Lopulta ostin skaalaviivaimen, sehän on aivan välttämätön talonsuunnittelun alkuvaiheessa. Pohjapiirroksissa on harvoin mittoja näkyvissä, mutta usein löytyy joku arvioitavissa oleva seinän pituus, usein keittiöstä minne on sijoiteltu standardikokoisia keittiökalusteita. Jospa tämä skaalaviivain olisi se puuttuva työkalu, jonka avulla suunnitelmat täsmentyvät paperille asti.

Museokaupasta siirryimme Vårbergin kirpputorille. Suuri osa myyjistä oli vähintään puoliammattilaisia, mutta joukossa oli niitäkin, jotka olivat määritelleet, mitä he eivät tarvitse ja päätyneet hankkiutumaan moisesta roinasta eroon. Erityistä määrätietoisuutta osoitti kypsään keski-ikään ehtinyt mies, joka myi kaiken pöydältään viidellä kruunulla. Yritin olla viileä varatessani itselleni kauniin numeroidun Kostan maljakon siksi aikaa kun läksin hakemaan sopivaa rahaa, ei sattunut olemaan vitosia taskussa. Samalta myyjältä ostin vielä näkkileivän teossa tarvittavan ruutukaulimen. Kotona puoliso ihmetteli ostoksiani ja kysyi leivonko minä muka näkkileipää. Aikaisemmin en ole sitä tehnyt, koska minulta on puuttunut "kruskavel", mutta nyt ei mikään estä.

torstai 16. lokakuuta 2008

Kullan kiilto silmissä

Eilen oli siis Blog Action Day, en vain ehtinyt kirjoittamaan. Korjataan asia nyt.

Olin illalla palaverissa, jossa mietimme, miten voisimme vaikuttaa ruotsalaisiin pörssiyrityksiin, että ne aktiivisesti huolehtisivat, etteivät syyllisty ihmisoikeusloukkauksiin. Aihe liittyy myös köyhyyteen, sillä tilinpäätökseen hyviä lukuja tuottava, osakkeenomistajia rikastuttava toiminta voi köyhdyttää jo ennestään köyhiä, joiden kotiseudulle kansainväliset yritykset asettuvat. Se ei ole välttämätöntä, toiminta ei vaadi kenenkään riistämistä, mutta niin vain käy. Usein sen vuoksi, ettei kukaan välitä kontrolloida, mitä alihankkija tai paikallinen liikekumppani tosiasiassa tekee. Globaaleilla markkinoilla toiminta on verkostoitunutta ja ketjuuntunutta, jolloin voi olla mukana täysin tuomittavassa toiminnassa tekemättä suoranaisesti itse mitään paheksuttavaa.

Viikko sitten DN:ssa julkaistiin Stefan Jonssonin artikkeli ruotsalaisten yritysten osallisuudesta Anglogold-Ashantin toimintaan Ghanassa. Yhtiö tuottaa 7 % maailman kullasta, ja Ghanalle kullankaivuu on niin merkittävä elinkeino, että 30 % maan pinta-alasta käytetään kullan tuotantoon. Ghanan valtio hyötyy kullasta, tosin viime vuonna Anglogold-Ashanti maksoi vain noin prosentin voitostaan rojalteina Ghanan valtiolle.

Ruotsalaiset yritykset Sandvik ja Atlas Copco eivät olisi yhteistyössä Anglogold-Ashantin kanssa, ellei se olisi kannattavaa liiketoimintaa. Sandvik toimittaa kaivosporia ja Atlas Copco aggregaatteja. Ruotsalaiset yritykset sanovat noudattavansa omia eettisiä normejaan ja pyrkivät valitsemaan asiakkaansakin niiden mukaan. Kuitenkin Anglogold-Ashantin vartijoiden väitetään ampuneen mielenosoittajia, jotka protestoivat kaivostoimintaa vastaan. Ghanan ihmisoikeuskomitean raportissa väitetään, että kyläläisiä on peloteltu lähtemään kodeistaan, jotta alue voitaisiin vallata kaivostoimintaan, ja valtausalueella kultaa huuhtovia nuoria on otettu kiinni ja kidutettu.

Kaivostoiminnan vaikutukset ympäristölle ja paikallisten asukkaiden elinehdoille ovat kohtalokkaat. Alue on kuin kuun pintaa, maa on saastunutta, kaivot myrkyttyneet, talot romahtaneet räjäytysten voimasta. Jonsson artikkelissa kerrotaan, kuinka ensin kuoritaan sademetsä ja kallion pinta, sitten kallio lohkotaan poraamalla ja dynamiitilla. Malmilohkareet kuljetetaan murskaamoon. Murskattujen malmikasojen päälle kaadetaan natriumsyanidia, joka irrottaa kullan ja muut raskasmetallit mineraalista. Prosessi ei tapahdu suljetuissa tankeissa, kuten esimerkiksi Ruotsissa, vaan luonnonaltaissa, ja liete on padottu tai kerätty vanhoihin kaivosonkaloihin, jotka ovat vuotaneet ja tulvineet yli.

Tämä ei varmasti ole ainut vastaava sotku, jossa globaaleilla markkinoilla toimivat pohjoismaiset yritykset ovat mukana, mutta kiitos DN:n seikkaperäisen artikkelin, tästä tiedetään. Jos Anglogold-Ashanti tuottaa 7 % maailman kullasta, niin sen tuotteita on varmaan vähän kaikkialla maailmassa. Kuluttajien on vaikea tietää, mistä korujen ja muiden kultaesineiden valmistajat raaka-aineensa ostavat. Vähin mitä voi vaatia, on etteivät meidän omat kansainväliset, omalla yhteiskuntavastuullisuudellaan kehuskelevat yritykset tee yhteistyötä vastuuttomien yritysten kanssa. Toisaalta sosiaalisesti vastuullinen yritystoiminta kehitysmaissa on monille tie ulos köyhyydestä, sen edistäminen on kannatettavaa.

Afrikan nousua köyhyydestä odotetaan ja toivotaan, ja talouden globalisaation uskotaan olevan se voima, joka sitä parhaiten edistää. Mutta entä jos sama maaperän ja ihmisten riistäminen, mitä jo kolonialismin aikana nähtiin, jatkuu, ja siihen käytetään vielä maailman tehokkainta tekniikkaa? Samalla kun kansainväliset yritykset laskevat tuottojaan, ihmisiä ajetaan kotiseuduiltaan toimivistä yhteisöistä kaupunkien slummien köyhyyteen.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Muodostelmia

Taivaan tarkkailu on viime päivinä ollut antoisaa. Joutsenet ovat kerääntyneet vastarannalle kokeilemaan erilaisia muodostelmia ja treenaamaan lähestyvää maratonia varten. Eilen neljä taitolentokonetta liiti muodostelmassa. Nämä kuumailmapallojen kokoontumisajot olivat jo muutama viikko sitten, puuttuu enää vain ilmalaivan ilmaantuminen horisonttiin.

Tällä viikolla on taas Blog Action Day, ja tänä vuonna aiheena on köyhyys. Eilen illalla katsoin dokumenttia Manilasta. Mikä ihme siinä on, että ketään ei hetkauta, vaikka tuhansia ihmisiä asuu kaatopaikoilla, lapset viettävät päivänsä tonkimalla roskia ja yleisen siisteyden ja järjestyksen nimissä viranomaiset keräävät heitä selleihin, joissa ei mahdu nukkumaan kuin vuorotellen?

Sen sijaan maailmaa hetkauttaa, kun finanssialan optioista ja bonuksista rikastuneet yltiöoptimistit huomaavat, että nyt on odotukset ylitetty niin monta kertaa, ettei voi enää odottaa enempää. Maailman johtavat talousmahdit tankkaavat rahaa pankkijärjestelmään, että voitaisiin palata entiseen, optiot ja bonukset lähtisivät taas juoksemaan, kunnes olisi aika taas huutaa veronmaksajat apuun. "Markkinavoimat ovat epäonnistuneet" otsikoi DN isosti, kun pörssit jatkoivat laskuaan. Eikö se teoria mennyt niin, että markkinavoimat korjaavat itse itseään, eivät ne epäonnistu? Uskon puutetta fundamentalisteilta.

Finanssialan romahdukset voi ilmeisesti ennakoida seuraamalla talousasiantuntijoiden ikärakennetta. Kun pankeissa aletaan kumarrella parikymppisille sijoittajaneroille tai niitä jopa palkataan töihin, loppu on lähellä. Viime talvena erään suomalaisen paikallisosuuspankin sijoitusillassa oli hedge-rahastoasiantuntijoina pojat, joiden nimistä saattoi päätellä heidän syntyneen 1980-luvun puolivälin tienoilla. Pitääkö jokainen ikäluokka kerran elämässään huijata ottamaan yltiöpäisesti lainaa helpon rikastumisen toivossa, miksei kukaan varoittanut tai huutanut peliä seis?

Yksi rahoitusalan seurattavuutta vaikeuttava tekijä on pankkislangi, jota ammattilaiset käyttävät yleiskielen sijasta. Subprime-luottoihin sijoittaminen ei ehkä olisi ollut niin suosittua, jos sijoittajille olisi kerrottu, että saat rahasi takaisin ja jopa korkoa niille, jos nämä yleensä luottokelvottomina pidetyt lainanottajat pystyvät maksamaan velkansa. Tavallinen kansa ei jaksa miettiä merkityksiä, vaan luottaa siihen, että asiantuntijat tietävät mitä tekevät. Niin kuitenkaan aina ole. Tietääkö kukaan mitä ne hedge-rahastot oikeasti ovat?

Eräs imatralainen poliitikko vertasi joskus itseään kurkiauran johtajaan. Tätä rahoitusalan varpusparvea ei ole tainnut kukaan johtaa, vaan kaikki ovat vain menneet samaan suuntaan kuin muut luottaen, että jollain on suunta selvillä. Onneksi linnut eivät ole yhtä tyhmiä.

torstai 9. lokakuuta 2008

Harvinaista laatua


Täällä joutuu vähän väliä erilaisten palvelunlaatumittausten kohteeksi. Puhelinvastaaja kiittelee puolen tunnin ajan, että jaksan odottaa, sitten tilalle vaihtuu nauha, että palvelu on suljettu tältä päivältä. Sama ääni kertoo, että puheluja nauhoitetaan palvelun laadun parantamiseksi. Toinen firma itse ottaa yhteyttä ja pyytää soittamaan, ja kun sinne soittaa, niin kukaan ei tiedä miksi he pyysivät soittamaan. Seuraavaksi firmasta soitetaan ja pyydetään arvioimaan asteikolla yhdestä viiteen kuinka ystävällistä palvelu oli. Autokorjaamo, joka on etsinyt vikaa kaksi kertaa löytämättä sitä, pyytää arvioimaan tiskillä työskentelevän ammattitaitoa, mutta ei kysy mitään asentajien ammattitaidosta. Harvemmin kysytään, mitä vikaa palvelussa on, sen sijaan pyydetään arvioimaan ystävällisyyttä, odotusaikaa, ammattitaitoisuutta. Usein näitä kyselyjä tulee firmoista, joiden palveluissa on ollut jotain vikaa. Huolestuttavaa, etteivät yritykset itse osaa arvioida mitä hyvä palvelu on.

Onneksi on niitäkin yrityksiä, joissa jo valmiiksi tiedetään mitä hyvä laatu ja palvelu on. Erinomainen esimerkki sellaisesta koettiin muutama viikko sitten, kun vietimme vuosipäivää.

Alunperin suunnittelimme kävelyretkeä Södermalmille, ja jonkun italialaisen ravintolan etsimistä sieltä. Suunnitelmiin tuli muutos, kun bussipysäkille saapuessamme autot seisoivat jonossa Söderin puolelle johtavan sillan ollessa auki ja yhden jonossa seisovan bussin kuljettaja avasi kohdallamme oven, kehui olevansa hyvä kuski ja houkutteli kyytiin. Hän vielä tarjosi matkan eli jätti lippumme leimaamatta. Niin päädyimme Slussenille. Sitten tulikin mieleen käydä yläilmoissa Eriks Gondolenin baarissa drinkillä ja ihailemassa Tukholmaa.

Hissi ei meinannut jaksaa ylös asti ja eteisessä oli aikamoinen tungos, mutta kun hovimestari tervehti kohteliaasti, kysäisimme jos kaikesta väenpaljoudesta huolimatta meille löytyisi pöytä. Ei löytynyt juuri silloin, mutta jos odottaisimme tunnin, niin tilaa olisi. Sopi meille, nauttisimme juomamme oikein hitaasti.

Baaritiskillä oli hikinen tungos, yritimme monestakin kolosta tulla huomatuksi, mutta jouduimme hetken aikaa seuraamaan baarimikkojen taiturimaista työskentelyä kuivin suin. Oli viihdyttävää katsella juomien koostamista ja baarin drinkkilistalla tosiaan on mitä valita. Ennen kuin pääsimme tilaamaan hovimestari tuli etsimään meidät väenpaljouden keskeltä ja kertoi, että nyt löytyisikin vapaa pöytä.

Tilasimme sesongin menyn, johon sisältyi äyriäisiä lime- ja piparjuurimajoneesissa, riistapaistia sienikastikkeen, paistetun omenan ja perunagratiinin kera sekä päärynä-mantelijälkiruoka. Viiniksi suositeltiin australialaista Mitolo 'Jester' Shiraz 2006.

Ruoka oli erinomaista. Taitavasti kypsennettyjen lihan ja kasvisten omia aromeja ei ollut peitetty, vaan jopa niinkin tavanomainen ruoka kuin perunagratiini oli kuin mummon makaronilaatikkoa. Pehmeää, hieman makeaa ja kullankeltaista. Peruna maistui sellaiselta kuin peruna maistuu parhaimmillaan, edes suolaa ei ollut hölvätty ruotsalaiseen tapaan rennolla ranteella. Jälkiruoan minttujäädyke oli pehmeiden makunautintojen päätteeksi ehkä turhan jyrkkä, mutta ateriointi Eriks Gondolenissa oli elämys. Tuoreet sesongin kotimaiset raaka-aineet oli jalostettu huippuunsa.

Vuosipäivän vietosta palasi tyytyväinen pariskunta, ravintolan lasku ei ollut niin suuri kuin pelkäsimme, kaiken kukkuraksi paluumatkallakin kuljettaja jätti lipun leimaamatta. Söderin italialaiset ravintolat ovat edelleen testaamatta. Viime viikonloppuna löysimme tästä läheltä kokonaisen uuden kaupunginosan, Hammarby Sjöstad´in, ja sielläkin olisi liuta toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä ravintoloita.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Unelmatalo

Viikonloppuna vertailimme erilaisia talomalleja tavoitteenamme vihdoinkin päästä selville, millainen olisi unelmatalomme. Mökkitontti on vanha torpanpaikka, ollut asuttuna ainakin vuosisadan verran ja kaipaa somistuksekseen taloa. Mielikuvissamme siintää selkeälinjainen, koristelematon talo, jonka ikkunoista voi ihailla rantamaisemaa ja jossa on tilaa monenlaiselle tekemiselle ja olemiselle.

Talon suunnittelu tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä. Luulimme jo olevamme loppusuoralla, teimme listan toiveistamme ja piirsimme omia luonnoksia, nimesimme pari hyvää valmistalomallia mahdollisiksi esikuviksi, mutta miten kävikään? Saimme luonnoksen, jossa oli karsittu useita toivomuksiamme, kuten iso keittiö, sen sijaan alakertaan oli piirretty kolme vessaa, neljäs yläkertaan. Meitä on kuitenkin vain kaksi. Julkisivu ei vastannut ollenkaan käsityksiämme rantaniityn laitaan sopivasta talosta.

Ihmeellistä, ettei omaa unelmataloamme ole vielä suunniteltu, vaikka haaveemme on tutkitusti juuri sellainen, mitä muutkin suomalaiset itselleen toivovat. On vaikea löytää taloa ilman katettuja terasseja, jotka varjostavat valoa ja peittävät maisemaa. Emme ole kiinnostuneita korkeasta olohuoneesta ja ikkunasta neljän metrin korkeudessa, haluamme päästä yläkerrassa ikkunan ääreen ihailemaan maisemaa ja lintuja. En halua kuljetella vaatteita ympäri taloa, vaan varastoida puhtaat vaatteet kodinhoitohuoneen lähellä olevaan vaatehuoneeseen. Mies haluaa verstaan teknisen tilan yhteyteen, kun omakotitalossa on aina jotain fiksattavaa.

Tiedämme kokemuksesta, että asua voi, vaikkei kotia olisi suunniteltu omien mieltymysten mukaan. Mutta jos on mahdollisuus välttää edes suurimmat harminaiheet asumisessa, miksi sitä ei tekisi?

tiistai 30. syyskuuta 2008

Posliini

Onnistuin olemaan paikalla kun Marja Björkin esikoiskirjan Posliinin julkistamista juhlittiin pari viikkoa sitten. Kirja on Liken kustantama ja sitä mainostetaan syksyn koskettavimmaksi esikoisteokseksi.

Tarina on rankka, se tulee iholle, mutta sen jaksaa lukea kerralla loppuun. On tuskallista lukea, kuinka aikuinen mies ottaa valtaansa pienen tytön, joka haluaa kokea jotain hyvää mutta saakin osakseen hyväksikäyttöä. Toisella lukemiskerralla ahdistus tasoittuu, voi viipyillä vakuuttavassa dialogissa ja miljöökuvauksessa.

Kirjassa kuvataan rinnakkain tytön hämmennystä ja keinottomuutta sekä aikuisen heikkoutta ja keinoja ottaa tyttö valtaansa. Tapahtumien edetessä viattomuus katoaa, syyllisyys jaetaan. Huolimatta raskaasta aiheesta kepeyttä tarinaan tuo 60-luvun sahayhdyskunnan kuvaus ja huumori. Nauru yllättää keskellä suutarin hautajaisia.

Tarinassa ollaan vankasti yksityisalueella, häpeän ja salaisuuksien vankina. Pelastusta ei tarjota, selviytymiskeinotkin ovat kyseenalaisia. Syyllisyyttä kantaa uhri aivan kuin oikeassa elämässä. Ympärillä on murroskautta elävä yhteiskunta, joka näe tai ei ainakaan huomaa mitään.

Kaiken kirjan sisältämän rajun jälkeen mieleen jäi monta huvittavaa huomiota. Herkullisimmat henkilöhahmot haluaisin nähdä näyttämöllä. Syvemmällä sisällään jäi miettimään tätä paljon puhuttua yhteisöllisyyttä. Suljetussa yhteisössä kaikki ovat osallisia sekä hyvässä että pahassa.

Kirjan ohella juhlittiin myös kirjailijan merkkipäivää. Onnittelut hienosta kirjasta ja onnea tuleville vuosille!

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Tappava ase II

Tänä aamuna herätessä pienen hetken ajan en muistanut, mitä eilen tapahtui, ja sitten muistin. En uskalla ajatella miltä on tuntunut herätä niissä perheissä, joita Kauhajoen kouluammuskelu kosketti suoraan.

Marraskuussa kirjoitin näin. Mitä siihen nyt lisäisi. Paitsi että mikä ihmeen perusoikeus on saada pitää hallussaan sarjatuliasetta? Ja jos vaikka olisikin, niin eiköhän eduskunnasta löydy jo tarvittava äänienemmistö rajoittavan lain säätämiseen. Syytä tapahtumiin ei poisteta aselain tiukentamisella, mutta jos seurauksia saataisiin vähennettyä.

Luin eilen Suomen hallituksen sisäisen turvallisuuden ohjelmaa. Taitanee mennä tehtävänanto uusiksi. Joitain viitteitä ohjelma sisälsi internetin tuomista uhkista ja radikalisoitumisesta, mutta paljon oli ajateltu ulkoisen uhan kautta, kansainvälinen terrorismi, ihmiskauppa, huumeliigat osattiin mainita, muttei ainakaan ensi näkemältä löytynyt mitään kouluammuskelijoista.

Monia asioita pitäisi käsitellä. Miesten ja poikien uhrikokemukset jäävät usein vaille huomiota ja jälkihoitoa, alkavat jäytää psyykeä ja ottavat vallan. Pojat joutuvat uskomattoman usein väkivallan kohteiksi, ja monen mielestä se melkein kuuluu asiaan. Nyt taas tämä ammuskelu traumatisoi ison joukon nuoria, kaikkien psyykkiset rakenteet eivät jousta käsittelemään asiaa, vaan edessä on persoonallisuuden häiriintyminen vakavasti.

Eilisen kommenteista on jäänyt mieleen juuri tuo, että asiat vaikuttavat eri tavoilla eri ihmisiin. Ei voida tietää etukäteen, kuka omaksuu netistä väkivaltaisia käyttäymismalleja samoin kuin ei voidaan tietää etukäteen, kuka juo rähinäviinaa. Presidenttimme herätti ajattelemaan miten aikuiset ovat välinpitämättömiä sen suhteen, mitä nuoret netissä tekevät. Kävin nyt sitten ensimmäistä kertaa katsomassa IRC-galleriaa ja ihan totta se maailma on outo.

Joskus ongelmia aiheuttamaton enemmistö joutuu joustamaan oikeuksistaan, ettei pieni häiriintynyt ryhmä saa kohtuutonta tuhoa aikaan. Kestämme lentokoneiden turvatarkastukset, minutkin tutkittiin läpikotaisin ainoana koko Chicagon koneellisesta viime keväänä, eikä ystävätär saanut viedä hautajaisvihkoa lentokoneessa Maarianhaminaan. En kyllä ymmärrä miten niillä toimenpiteillä turvallisuutta lisättiin. Ehkä ne ovatkin näennäistoimintaa, tehdään jotain. On helpompaa etsiä nestemäisiä huulikiilteitä tätien meikkipusseista kuin katsella netistä kipeitä videoita, profiloida väkivallan tekoihin kykeneviä ja rajoittaa heitä.

Kun on kasvattanut tämän sukupolven lapsia, on pakko miettiä miten nämä voidaan estää. Jos tehtäisiin edes se helpoin, aseiden vähentäminen.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Ilonaihe

Vanhempi perheen nuorista miehistä sai tänään inssiajon läpi, joten on syytä juhlaan! Olin jo huolissani, aikooko hän käydä autokoulua loppuun laisinkaan. Eihän se mikään pakko ole autoa ajaa, mutta kun maksoin sen autokoulun. Meillä oli sopimus, että jos lapsi ei ryhdy tupakoimaan ennen 18-vuotispäiväänsä, niin autokoulu kustannetaan. Kiinnostus autolla ajamista kohtaan kuitenkin väheni ympäristötietoisuuden lisääntymisen myötä.

Poika kysyi, milloin hän pääsee ajamaan autollani. Verotussäännösten vuoksi hän ei saa ajaa Ruotsin rekisterissä olevaa autoani, ellen ole matkustajana. Lupasin tulla ensi viikonloppuna kyyditettäväksi. Verottajan pikkumaisuuden takia puolet, ehkä enemmänkin, vasta kortin saaneen kuljettajan ajonautinnosta häviää siihen, että äiti on mukana. Säännös tuntuu hölmöltä, meillä kun ei ole vähäisintäkään tarkoitusta jättää autoa Suomeen, että nuori polvi kavereineen pääsee viikonloppuisin kiertämään Mikkelin toria. On kuitenkin normaalia, että vanhemmat lainaavat joskus lapsilleen autoa, joten pitäisi tuosta määräyksestä voida vähän joustaa ilman että joutuu Suomen autoveroja maksamaan.

Enpä ole aikaisemmin autoverosäännöksiin törmännytkään, vaikka joitain keskustelupalstoja lukiessa tuntuu, että ne kuuluvat ulkosuomalaisuuden perusoppimäärään. Autot ovat Ruotsissa halvempia kuin Suomessa. Kun muutimme tänne myimme Suomen rekisterissä olleet autot ja ostimme uuden täältä. Nyt sitä tulee käytettyäkin, kun emme enää asu aivan keskustassa. Ruotsalainen liikennekulttuuri on varsin ystävällistä. Viime viikolla yritin kääntyä liikenneympyrästä tielle, joka ei jonkun esteen vuoksi vetänytkään. Olin jo ulkona liikenneympyrästä, mietin mitä teen. Laitoin kokeeksi pakin päälle, ja kuinka ollakaan, muut autoilijat antoivat tilaa ja odottivat, että peruutan takaisin liikenneympyrään ja jatkan matkaani. En kuitenkaan suosittele moista juuri kortin saaneelle.

torstai 4. syyskuuta 2008

Melkein kesämyrsky

Valokuvatorstain 100. haaste on jo keväällä esitetty kesämyrskyhaaste. Nämä pilvet olivat vaikuttavat, mutta myrsky ei hyökännyt päälle, vaan vain uhkasi, ja jätti meidät ihailemaan auringonlaskua ja lintuja Warfsholmenin pensionaatin rantamaisemiin Gotlannissa.

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Elämää sukkaa kutovana etä-äitinä

Kesällä hän lainasi kameraa

Nuori mies aloitti opiskelun sisäoppilaitoksessa, ja niin minusta tuli tuplaetä-äiti. Luulin, että lapsista huolehtiminen vähenisi, mutta väärässä olin. Eilen yritin soittaa viisi kertaa, lähetin kaksi sähköpostia, kirjauduin messengeriin huomatakseni että yhteys on estetty ja viimeiseksi vielä lähetin tekstiviestin. Halusin vain tietää, että lapsi on koulussa, jonne matkustamiseksi hänen nähtiin nousevan junaan Turun satamassa maanantaiaamuna.

Poika ei tietenkään ymmärrä miksi huolehdin. Hän on kuitenkin aina siellä missä pitääkin. Hän ei tee mitään hölmöä, eikä minun tarvitse huolehtia, hän huolehtii itse itsestään. Vaan miten minä näin yhtäkkiä tottuisin luottamaan, että hän on tallella vaikkei olekaan silmän alla?

Vanhempi pojista asuu isänsä luona, joten hänen menemisensä, joita riittää, on edes jossain kontrollissa. Nuoremman sisäoppilaitoksen päivystäjälle ja opettajille soittaminen on käynyt pari kertaa mielessä, mutta toistaiseksi olen pystynyt hillitsemään itseni. Mutta aion kyllä uhata soittavani koulun henkilökunnalle seuraavaksi, jos kännykkä ei pysy päällä tai siihen ei vastata moneen päivään. Ainakin koululle saapuminen täytyy kuitata tekstiviestillä.

Onneksi perheessä on jo aiempaa kokemusta etävanhemmuudesta, eivät ne aina vastaa puhelimeen tytötkään isän soittaessa. Nuoren muutto omaan asuntoon tai rohkeus lähteä opiskelemaan kauas kotoa on ilonaihe, mutta seuraavaksi on pakko sopeutua ajatukseen, että omillaan eläminen tarkoittaa etäisyyttä vanhemmista. Sitä nyt opetellaan.

Hyvää terapiaa tyhjän pesän syndroomaan on ollut sukkien kutominen. Usein olen miettinyt, miten iäkäs, näkövammainen anoppi jaksaa kutoa sukkia vuodesta toiseen, usein saa kävijä muorilta sukat matkaansa. Nyt sen ymmärrän. Kun lapset ja lapsenlapset ovat kaukana, elävät omaa elämäänsä, niin neuloessaan tuntee tekevänsä jotain konkreettista heidän hyväkseen.

tiistai 2. syyskuuta 2008

Päivän tiedeuutinen

Tämän päivän DN:ssä etusivun täytti iso juttu geenitutkimuksen viimeisimmistä saavutuksista. Karoliinisessa instituutissa on selvitetty, että uskottomat miehet ja onnettomat vaimot saavat syyttää tilanteestaan miehen geenejä. Sama mekanismi toimii myös myyrien välisissä suhteissa.

Radiossa haastateltiin aiheesta miespuolista tutkijaa, joka selosti tutkimusaihetta niin innokkaan hengästyneenä, että kuulosti, kuin hän olisi ollut juoksulenkillä. Naistoimittaja taas kyseenalaisti jo tutkimuksen perusteet, kyllästyneellä äänellä hän kysyi, että onko tämä joku trendi tutkimusmaailmassa, että kaikkiin mahdollisiin asioihin etsitään selitystä geeneistä. Hän ei todellakaan lämmennyt aiheelle.

Blogit ovat myös pohtineet asiaa, yksi otsikoi "Mies vai hiiri? Ero on pienempi kuin luulet". Lundin yliopiston eläintieteen professori blogissaan palautti asian normaaliksi, myyrä on nisäkäs, ihminen on nisäkäs, ja sitäpaitsi tutkimuksen keinoin on havaittu, että geeniperimältään moniavioinen myyräuros voi pysyä yksiavioisena, jos myyrätiheys on matala ja uuden naaraan etsiminen on muutenkin hankalaa.

Geenitutkimus ei taida helpottaa parinvalintaa. Tähän mennessä on selvitty vaihtelevalla menestyksellä parien astrologisia karttoja tutkimalla, pian avioliittoa suunnittelevat parit pyytävät geenikartoistaan analyysin ennen kuin uskaltavat tehdä ratkaisevan askeleen. Sieltähän voi selvitä vaikka mitä.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Esi-isien mailla


Venytän vielä kesää palaamalla Astuvansalmelle. Viime kesänä kävimme kaksi kertaa näyttämässä ystäville kalliomaalauksia, jotka puhuttelevat sitä enemmän mitä tutummaksi ne tulevat. Vuonna 1968 maalaukset löydettiin virallisesti, ja muistan ensimmäisiä kertoja retkeilleeni niitä katsomassa 1970-luvun alussa. Kallioille pääsee polkua pitkin Ristiina-Puumala-tien varresta, mutta helpoimmin paikan saavuttaa veneellä ja samalla näkee myös kallion muodon.

Joskus kivikaudella, noin 5000 vuotta sitten, Vuoksi ei ollut puhjennut ja Saimaan vesi virtasi toiseen suuntaan kuin nykyisin, veden pinta oli kymmenisen metriä korkeammalla. Yöveden rannalla sijaitsevalla Astuvansalmen ihmishahmoa muistuttavalla kalliolla oli erityinen merkitys silloin eläneille ihmisille. Ehkä kallion muodoissa näkyvä Astuvan ukko oli heidän jumalansa. Kahden tuhannen vuoden ajan kalliota on pidetty uhripaikkana ja sen kylkeen on maalattu ihmishahmoja, hirviä, shamaaneita, veneitä.

Kalliomaalausten kuvioiden merkityksiä on kiva arvailla. Kahdeksan hirveä katsoo länteen, yksi itään. Oliko itään päin katsovan hirven maalaaja vasenkätinen, vai olisiko takana joku suurempi symboliikka? Kalliossa on myös käden kuvia. Jos ne eivät olekaan varsinaisia maalauksia, vaan vene on keinahtanut käsien ollessa maalissa, ja jostainhan sitä on pitänyt tukea ottaa, vaikka uhrikalliosta. Mielenkiintoisin ihmishahmoista on jousta kantava nainen, woman with a bow, jota on jopa pidetty työssä käyvän suomalaisen naissuvun kantaäitinä. Kallion edustalta Saimaan pohjasta on löytynyt myös meripihkaesineitä, Astuvan ukko, akka, poika ja karhu.

Mielenkiintoinen ja opettava linkki kalliomaalauksista löytyi internetixistä. Siis länteen menevä hirvi symboloikin kuolemaa, laskeehan aurinko länteen. Naishahmo ei merkinnyt sitä, että naiset olisivat metsästäneet, vaan Tellervo olikin ehkä suvun pyyntionnea tuova jumalinen kantaäiti. Ihmispään muotoiset meripihkaesineet kivikaudelta ovat erittäin harvinaisia, niitä on löytynyt koko maailmasta vain kymmenkunta, kaikkein harvinaisin on karhu. Ilmasto oli jääkauden jälkeen lämmempi, jalopuita kasvoi Saimaan rannoilla kunnes noin 5000 vuotta sitten viileni nykyiseksi.

Mitä Astuvansalmen seuduilla asuneille ihmisille tapahtui? Jäivätkö he seudulle asumaan, vai suuntasivatko lämpimimmille seuduille, matkasivat nahkaveneillään Vuoksea pitkin Laatokalle ja sieltä merelle? Eihän toki, asutus Suomessa on jatkunut katkeamatta kaikki nämä vuodet. Polveudumme siitä kalliojumalaa palvoneesta pyyntikansasta, joka muotoili koruja meripihkasta ja jonka jumalinen kantaäiti kantoi jousta.

sunnuntai 31. elokuuta 2008

Elokuun viimeinen

Enää jäi vain tuo liljojen välistä kurottuva kärhö kukkimaan, kun lähdimme perjantaina kohti Tukholmaa. Kesä oli lyhyt. Monta asiaa jäi tekemättä, vaikka aikaa piti olla tuhlattavaksi asti.

Muutto vei paljon aikaa, mutta sujui tavallista rennommin, koska tavaroiden pakkaamisen ja purkamisen välillä oli parin viikon tauko. Uudessa kodissa aikaa kuluu jo pelkkään ikkunasta ulos katsomiseen, kun seuraa vilkasta vesiliikennettä ja maiseman muuttumista valon ja sään vaihdellessa. Äsken katsoin pihalla kuinka Gröna Lund juhli 125 vuoden merkkipäivää huikealla ilotulituksella, aamukahvilla hieraisimme silmiämme kun väylää pitkin lipui kaksi grillikotaa laiturin päällä.

Muuttoakin suurempi muutos on ollut jääminen kahden miehen kanssa. Ensin vietettiin uusperheen elämää, ja nyt sitten eletään ensimmäistä kertaa vain me kaksi. Tosin nyt viikonloppuna nuorimmainen oli käymässä täällä Tukholmassa, mutta hän ilmoitti jo ennakkoon, ettei hänellä sitten ole aikaa olla äidin kanssa, pitää nähdä kavereita. Hän häipyikin sitten omille teilleen pian laivan saavuttua satamaan, ja palasi takaisin pakkaamaan pestyjä pyykkejään sopivasti tunti ennen laivan lähtöä.

Eilen saimme vihdoin nettiyhteyden tänne uuteen asuntoon. Onneksi vasta nyt, sillä tavaroiden paikalleen laittaminen hidastui huomattavasti yhteyden auettua.

lauantai 30. elokuuta 2008

Ihoa esillä

Pehmeä lasku blogin pariin pitkän tauon jälkeen tapahtuu osallistumalla valokuvatorstaihin. Viikon haastesanana on iho.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Vaihtoehtoista kesänviettoa

Almedalenin politiikkaviikon tunnelma oli kuin kesäisessä maatalousnäyttelyssä, aurinko paistoi, tarjolla oli kaikenlaista pikkukivaa ja kaikki esittelivät tuotteitaan. Vakiintuneet politiikan ja järjestöelämän toimijat keskustelivat pinnalla olevista aiheista kuten veroista, ilmastosta, yritystoiminnasta, koulusta ja terveydenhoidosta. Puhujat olivat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kantaruotsalaisia, suurinta vähemmistökieltä suomea ei näkynyt kuin t-paidassani ja eri etniset ryhmät olivat lähes näkymättömissä.

Amnestyn teltta oli mainio paikka seurata Almedalenin kuhinaa. Lieko sattumaa, että viereemme oli sijoitettu sverigedemokraattien katos, ja he myös siekailematta tulivat aivan meidän kojumme lähelle jakamaan lehteään. Lopulta heidän viereensä ilmestyi seisomaan muutama vaihtoehtonuori mukanaan roskakori ja plakaati "Släng naziskiten här!". Saman illan puheessa kristillisdemokraattien puheenjohtaja määritteli kilpailevan puolueen poliittisen värin ruskeaksi. Puolueet kalastavat äänestäjiä samoilta apajilta, ja jatkuvasti veikkaillaan ylittävätkö sverigedemokraatit seuraavissa parlamenttivaaleissa äänikynnyksen.

Vaikka sverigedemokraatit eivät olleet politiikan sisäpiirin suosiossa, ehkä muilla toreilla heidän viestinsä otetaan innokkaammin vastaan. Almedalenissa paikalla ovat poliitikot, lobbarit ja media, tavallinen äänestävä kansa sen sijaan osuu paikalle vain sattumalta. Politiikkaviikon ongelma on, että samalla kun alan ammattilaiset internoidaan Visbyn kaupunginmuurien sisälle tekemään politiikkaa ja lobbaamaan, tavallisen äänestäjän näkökulma jää varjoon.

Joku lehti näki Almedalenin isona politiikan Big Brother-tapahtumana. Lehdistön ja bloggareiden vaaniessa joka kulmalla poliitikot joutuvat varomaan sanomisiaan ja tekemisiään. Puolueet olivat ohjeistaneet väkeään, ettei alkoholia saa nauttia kuin omien kesken. Vaan eiköhän politiikan vastuullisille paikoille suostuminen näinä päivinä ole kokoaikaista Big Brotheria, Almedalenissa saa olla harvinaisen rauhassa, kun medialla on kerralla niin paljon vahdittavaa.

Tällaisessa politiikan massatapahtumassa on monta hyvää puolta. Samalla matkustamisella pääsee useaan eri tapahtumaan, lobbaaminen on näkyvää ja puolueisiin sitoutumattomillekin tarjoutuu mahdollisuus vertailla keskenään eri puolueiden ja järjestöjen tarjontaa. Aloin jo miettiä toimisiko konsepti Suomessa, vaikka kiertävänä kesätapahtumana herättäjäjuhlien tapaan. Tai mitä jos Saariselka täytettäisiin ennen syyssesonkia budjettia miettivillä puolueilla ja siihen vaikuttamaan pyrkivillä lobbareilla?

maanantai 7. heinäkuuta 2008

Politiikan kesäsiirtola

Tukholmassa on tänään satanut, satanut ja satanut. Pilvet roikkuvat hieman parvekkeen yläpuolella ja on ollut syksyisen pimeätä. Lämpenevää loppuviikkoa lähden viettämään politiikan pariin Gotlantiin, on Almedal-viikko.

Ennen Ruotsiin muuttoa ehdin huomata kuinka Suomen kesäistä uutispulaa täytti usein paitahihasillaan nurmikolla käyskentelevä Göran Persson. Se ei oikein käynyt ilmi, miksi hän oli rantautunut Visbyyn ja mitä muuta siellä tapahtui. Viime kesänä opin jo tapahtuman nimen, tänä vuonna tiedän paljon enemmän ja aion jopa itse olla paikalla parina päivänä.

Almedal-viikko sai alkunsa 40 vuotta sitten, kun Olof Palme esiintyi paikallisten sosiaalidemokraattien kesäkokouksessa kuorma-auton lavalta. Parin vuoden jälkeen tapahtuma uusittiin ja se on vuosi vuodelta laajentunut, tänä vuonna oheistapahtumia on jo reippaasti yli kuusisataa. Minut Almedaleniin vie Amnestyn seminaari, jota olemme ideoineet pitkin kevättä.

Pääosassa Almedalenissa ovat puolueiden puheenjohtajat, joiden linjapuheita kuunnellaan hartaasti uusien poliittisten avausten toivossa. Eilen kansanpuolueen Jan Björklund tarjosi yhtiöveron alentamista, tänään keskustan Maud Olofsson ehdotti ajoneuvoveron poistamista ympäristöystävällisiltä autoilta. Toimittajien apuna retoriikan asiantuntijat arvioivat miten puheenjohtajat onnistuvat sytyttämään yleisönsä ja viestittämään sanomaansa. Huomenna puhevuorossa on Mona Sahlin.

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Pysähtyneet tavarat


Meillä ei perhe elä täysihoidossa. Pyykit pestään, jos ne on tuotu pyykkikoriin, ja sittenkin jokainen voi joutua pyykkitupavuoroon. Vähän aikaa sitten sattui sekaannus, kassillinen likaista pyykkiä oli jäänyt väärään huoneeseen. Kun sitten selvittelimme, miksi näin kävi, huomasimme nuoren miehen olettaneen, että pyykit menevät pesuun, kun ne laittaa likapyykkikassiin. Tilanteesta syntyi lentävä lause "Eikö ne mene?"

Tietyillä tavaroilla on muita suurempi taipumus jättää menemättä eteenpäin. Pyykkikoriin laitetut vaatteet vielä menevät pesukoneeseen, ja puhdas pyykki tulee kynnyksen yli asunnon sisäpuolelle, mutta siihen se pysähtyy. Nytkin meillä seisoo eteisen lattialla kolme kassillista viikattua pyykkiä. Huomenna on onneksi tulossa vieraita, yleensä vieraiden tulon lähestyessä pysähtyneet tavarat lähtevät liikkeelle.

Muita niskoittelevia tavaroita on runsaasti. Pölyimuri ei mene siivouskomeroon. Matkalaukusta eivät tavarat ensin mene paikoilleen, sitten tyhjänä matkalaukku jää nurkkaan odottamaan lähtöä varastoon. Tyhjät pullot eivät ymmärrä oma-aloitteisesti siirtyä lasinkeräykseen. Sanomalehtien kulkua paperinkeräykseen on yritetty jouduttaa sijoittamalla keräyskassi strategisesti niin, että pöydälle pysähtyneet paperit pinoutuessaan liian korkeaksi kasaksi putoavat melkein itsestään pussiin, joka taas jää odottamaan menemistään keräyslaatikkoon.

Tyhjä tila houkuttelee huonosti liikkuvia tavaroita. Asunnon stailauksen yhteydessä minulta hävisi makuuhuoneesta tuoli, johon kaappiin aikovat puolipitoiset vaatteet jäivät helposti lojumaan. On siis pakko opetella jouduttamaan vaatteiden matkaa komeroon ennen kuin ne sängynpäätyyn pinottuna alkavat häiritä yöunta. Tietysti voisi ottaa rennosti, lattiatila on vielä käyttämättä, toisin kuin perheen teini-ikäisellä.

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Tämä on nyt tätä

Tällainen viritys on ilmaantunut Kaarle XII:n patsaan lähistölle, kuninkaanlinnaa vastapäätä. Arvelen sen liittyvän meneillään olevaan jalkapallon EM-turnaukseen, olisikohan jonkinlainen kisastudio. Se voisi olla myös paikalle laskeutunut avaruusolioiden kulkuväline ulkonäkönsä puolesta.

En yleensä innostu jalkapalloturnauksista ennen kuin parin viimeisen ottelun ajaksi. Nyt onnistuin näkemään Hollannin kolmesta maalista kaksi, vaikka jalkapallovaistoni sanoikin, että se ensimmäinen olisi ollut paitsiotilanne. Ruotsi aloittaa ottelunsa huomenna Kreikkaa vastaan, eikä hävitä voi.

lauantai 7. kesäkuuta 2008

Kolikon toinen puoli

Luokka 9B miehitysmuseossa

Tänään näytetään televisiossa kokonaisuutenaan sarja Luokka 9A, jossa kerrotaan, kuinka alisuoriutunut luokka oikeanlaista opetusta saadessaan pystyy ylittämään itsensä. Koulun vakituiset opettajat antavat tilaa Ruotsin parhaille opettajille, jotka muutamassa kuukaudessa yrittävät saada yhden valtakunnallisesti heikoimmista luokista kolmen parhaiten menestyneen luokan joukkoon. En ole sarjaa nähnyt, mutta tänä iltana voisi katsoa mistä lähdettiin ja mihin tultiin.

Kevään aikana ovat yhdeksäsluokkalaiset saaneet suoritettavikseen kansalliset kokeet, jotka auttavat arvostelussa ja joista voidaan yleisesti arvioida, kuinka hyvin oppimistavoitteet on saavutettu. Tulevaisuudessa näitä kokeita järjestetään useammissa aineissa, nyt ne täytyy suorittaa vain ruotsissa, englannissa ja matematiikassa.

Ruotsin koulujärjestelmää kritisoidaan edelleen, vaikka on siinä paljon hyvääkin. Meidän onneksemme koitui taitoaineiden suuri määrä yläasteella. Suomessa taitoaineiden valinta yläasteella tapahtuu teoreettisten aineiden kustannuksella tai sitten joudut valitsemaan esimerkiksi joko musiikin tai kuvaamataidon. Kun yläasteikä on kuitenkin huimaa kehityksen aikaa kaikissa taidoissa, miksi jättää puhkeamaisillaan olevat kyvyt lepäämään 13-vuotiaan tasolle?

Kun tulimme keskiviikkoaamuna väsyneinä Tallinnan matkaltamme, oppilaat menivät suoraa päätä koulun teknisten töiden luokkaan tekemään töitään valmiiksi, vaikka heitä ei kukaan siihen velvoittanut. Motivaatio myös muissa taitoaineissa on ollut korkea, minkä on huomannut seuratessaan kuvaamataidon työhön käytettyä aikaa ja energiaa, samoin kotitaloutta on opiskeltu suurella innolla. Kevään ryhmätyönä oli etnisen ruoan valmistus. Sitä varten kerättiin tietoa netistä ja suunniteltiin ostoslistaa ja työjärjestystä. Työn tuloksensa syntyivät kreikkalaiset lihapullat lisukkeineen ja tietopaketti kreikkalaisesta ruoasta.

Liikunnan opetusta täällä ilmeisesti on myös enemmän kuin Suomessa, ja ainakin se on erilaista. Tytöt ja pojat ovat samassa liikuntaryhmässä, ja opetus on erilaisiin liikuntalajeihin tutustumista. Siihen osaltaan vaikuttaa liikuntasalin puuttuminen koulusta, on pakko kierrellä eri liikuntapaikoissa koulun ulkopuolella. Oppilaat saavat yhdeksännellä luokalla tehtäväkseen oman liikunnanohjauksen, meillä nuori piti kaverinsa kanssa sulkapallotunnin. Tuntuu kuin liikuntatunneille täällä mentäisiin innokkaammin kuin Suomessa. Ainakaan mitään nurinoita ei ole kuulunut, vaikkei mitään koululiikuntafaneja ollakaan. Opettajasta pidetään yli kaiken, ja kyllä hän tuntuukin osaavan motivoida kunnon ylläpitämiseen.

Toivottavasti täällä osataan nähdä myös nykyisen koulujärjestelmän hyvät puolet, kun systeemiä uudistetaan. Pisa-tutkimuksessa parhaiten menestyminen ei ole arvo sinänsä, vaan se, miten hyvin koulu valmentaa tulevaa elämää varten.

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Kansallispäivä

Viime kansallispäivän vietimme risteilemällä saaristossa, mistä tuo kuvakin on. Tämä päivä on mennyt kotona helteeltä suojautuessa ja alkuviikon matkalta palautuessa. Illan elokuvaa Populäärimusiikkia Vittulanjängältä katsoin hetken, samoin Skansenin juhlasta katsoin kuinka kuningasperhe istui eturivissä ja lapset lauloivat suvivirttä. Niin sinikeltaista kuin vain voi olla.

Ruotsalaiset tuntuvat sinnikkäästi kannattavan kuningashuonetta, vaikka aina silloin tällöin ihmetellään, miksi veronmaksajien pitää maksaa yhden perheen luksuselämän kulut. Jos ei lue tiettyjä naistenlehtiä, ei kuningasperheen olemassaoloa huomaa. Lehdet ja televisio harvoin ottavat aiheekseen kuninkaallisten tekemisiä, ja jos ottavat, silloin he ovat siinä ainoassa heille sallitussa roolissa, osana seremonioita. Tänään prinsessa Victoria on osallistunut kansallispäivän juhlintaan länsirannikolla, kuningas ja kuningatar ovat käyneet Södertäljessä ennen kuin perhe illalla vaunujen vetämänä saapui Skansenin juhlaan.

Päivän päätapahtumaksi nousi sittenkin äärioikeiston marssi. Vaikka tapahtumaa oli kuinka hyvin ja kauan suunniteltu poliisien kanssa yhdessä, niin ilmeisesti kaikista yksityiskohdista ei ollut sovittu. Äärioikeisto oli määrätty marssimaan Östermalmilla, koska Södermalmilla heillä on tukalammat oltavat. Vastaavasti antifasistit oli ohjattu Södermalmille. Nyt äärioikeistolaisista on 114 ohjattu tuohon läheiseen Kronobergin putkaan heidän innostuttuaan tervehtimään toisiaan eräällä Euroopan lähihistoriasta tutulla sanaparilla. Se yhdistettynä heidän käyttämäänsä ruumiinkieleen meni niin yksiselitteiseksi, että heitä nyt epäillään rikoksesta nimeltä kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Jos näitä äärioikeiston esiintymisiä ei saada kitkettyä kansallispäivän vietosta, seuraavinakin vuosina moni pysyy kotonaan tai lähtee rannalle. Kukapa haluaisi olla yleisönä heidän mielenilmaisulleen, kun tietää mitä niillä aatteilla on maailmassa saatu aikaan. Välttämisen sijasta voisi tietysti tehdä jotain ilmiön vastustamiseksi. Nyköpingissa viime talvena kansa kokoontui huutamaan vastalauseita torilla kokoustaville uusnatseille, ja onnistuikin vapauttamaan kaupungin vastenmieliseltä ilmiöltä. Ehkä kattilankansien paukuttelu ja lastenlaulujen laulaminen kadunvarsilla "Yksi pieni elefantti marssi näin..." saisi rasistit tuntemaan itsensä naurunalaisiksi ja jäämään seuraavana vuonna kotiin.

edit: Päivän DN:n jutusta käy ilmi, että tänään on 20 mielenosoittajaa pidätetty. Poliisi on tyytyväinen toimintaansa, minustakin tuo viimeinen käänne luo uskoa tulevaisuuteen.

Ja juuri kun väitin, ettei kuningasperheen olemassaoloa huomaa, päivän lehdessä kerrottiin Ruotsin television avanneen kuningasperheaiheiset nettisivut, joista voi katsoa vuosikymmenten varrella kertynyttä arkistomateriaalia. SVT kiistää edelleen, että se olisi menossa aiempaa populistisempaan suuntaan.

torstai 5. kesäkuuta 2008

Ikimuistoinen luokkaretki

Luokkaretkeltä Tallinnasta palasi tyytyväinen porukka. Sitä ennen retken valmistelu takkuili pitkin matkaa. Pari viikkoa ennen matkalle lähtöä matkavaraus oli peruutettu, opettajat ilmoittivat, etteivät lähde mukaan ja vanhemmista löytyi vain kolme vapaaehtoista. Lopulta kuitenkin matkat saatiin edullisesti juuri sinne minne haluttiin, eli Tallinnaan, ja nuoret saivat vielä taivuteltua yhden isän lisää valvojiksi.

Kunpa Tallinksilja saisi myyntinsä toimimaan, sillä tuote on ainakin kunnossa. Matkasimme uudehkoilla Romantica ja Victoria I-laivoilla ja asuimme uutuuttaan kiiltelevässä TallinkSpa-hotellissa. Laivoilla palvelu oli ystävällistä, ruoka hyvää, hytit siistejä ja karaoke ensiluokkaista - eikä vähiten ryhmämme ansiosta.

Buffet-ruokailu ei tosin ollut kovin sujuvaa. Kolmekymmentä ihmistä seisoo jonossa katsomassa, kun kolme ihmistä seisoo kukin metrin päässä toisistaan tiskin ääressä miettimässä ottaisiko silakoita tomaattikastikkeessa vai sinappikastikkeessa, eikä kukaan uskalla ohittaa. Kukaan ei myöskään uskalla lähteä täysin tyhjälle salaatti-leikkelelinjalle, koska silakat ovat järjestyksessä niitä ennen. Jälkiruokapöydän ympärillä ihmiset tönöttävät lautaset jo ääriään myöten täynnä, kukaan ei ota mitään, vaan odottaa pääsyä sille toiselle puolelle, jossa odotetaan pääsyä tälle puolelle. Tosin vastaavaa ongelmaa ei ollut enää paluumatkalla, laiva ei myöskään ollut täyteen lastattu ruotsalaiseläkeläisillä.

Hotellin kylpyläosasto oli mahtava. Altaat olivat monipuolisilla vesihierontapaikoilla varustettuja, toisesta pääsi myös ulos uimaan. Aika kului rattoisasti myös kahdeksan saunan löylyissä ja höyryissä, elämäni ensimmäisen kerran onnistuin nyt pääsemään hamamiin. Hoito-osaston käsittelyjä tekisi mieli mennä kokemaan lisää, niin taitavaa ja asiantuntevaa nyt saatu palvelu oli. Henkilökunnalta löytyi myös joustavuutta ja ripeyttä. Kun sisäänkirjoittautuessamme varmuuden vuoksi pyysimme, ettei huoneissamme olisi käytössä minibaareja, siivoojat olivat jo latomassa pulloja pois ulottuviltamme huoneeseen mennessämme. Nuoret näyttivät nauttivan myös kylpyläelämästä ja tekivät sen muita asiakkaita häiritsemättä.

Parasta kaikessa oli nuorten yhteishenki. Harvoin olen todistanut niin paljon iloa ja ystävyyttä kuin tuon matkan aikana. Oltiin sitten kävelemässä vanhan kaupungin kujilla, pelaamassa korttia hotellin lattialla tai karaoken tiiviissä tunnelmissa. Koettakaa kuvitella, 16-vuotiaat tytöt kvartettina hurmaamassa yleisöä vahvalla "It's raining men" -tulkinnalla, tai samanikäiset pojat tunnelmoimassa reggaen tahtiin "No, woman, no cry".

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Ei voi olla totta

Meillä ollaan jotenkin irti todellisuudesta. En vielä jaksa uskoa että asuntoasiat on nyt toistaiseksi selvillä, ja muutto toteutuu suunnitellusti. Mutta jos taas kaikki menee niin kuin on sovittu, blogissa tullaan näkemään lisää merellisiä maisemia Tukholman sisääntuloväylän varrelta. Kotikunta ei sitten enää ole Tukholma vaan Nacka.

Toinen perheessämme, jonka mieli ei tahdo uskoa tapahtunutta, on nuori mies, joka sai yllättävän puhelinsoiton torstai-iltana. Erikoislukiossa vapautui paikka, vaikka talven pääsykokeiden jälkeen jo hyväksyttiin oppilaitoksen ulkopuolelle jääminen tapahtuneeksi tosiasiaksi.

Pettymyksen vaihtuminen iloksi ei tapahdukaan muitta mutkitta. Jos vaikka taas joutuu pettymään, niin parempi olla uskomatta ja iloitsematta. Onhan tämä äidillekin iso asia, kunnallisen päivähoito-kouluputken käynyt lapsi irtautuu omille teilleen, ja lähtee kokeilemaan rahkeitaan ympäristöön, jossa mennään omia polkuja.

Mutta nyt on laukut pakattu, Tallinnassa vietetään vanhankaupungin päiviä, ja ruotsinsuomalainen porukkamme pääsee sinne. Mietin vain, miten virolaiset suhtautuvat ruotsinsuomalaisiin. Matkatoimistosta jo ihmeissään kyseltiin, että millä kielellä meille käy opastus, kun puhutaan suomea ja tullaan Ruotsista. Kysehän on vähän samanlaisesta ja täysin erilaisesta ilmiöstä kuin vironvenäläiset.

tiistai 27. toukokuuta 2008

Luokkaretkelle lähdössä

Kahlaavan hirven kuvasi vanhempi veljes

Luokkaretki on ruotsiksi klassresa, senhän tiedämme. Klassresa tarkoittaa myös tietyissä yhteyksissä matkaa sosiaaliluokasta toiseen. Tässä taannoinkin katselin televisio-ohjelmaa, jossa sekä haastattelija että haastateltava todistivat toisilleen, ettei heidän kummankaan pitäisi olla televisiossa, koska ovat molemmat lähtöisin lähiöstä ja yksinhuoltajaperheestä. Mutta he ovat tehneet 'klassresan', he ovat poikkeuksia.

Omat lapseni ovat ison osan elämästään asuneet alueella, jossa vain harvat maksoivat itse vuokransa laman jälkivuosina. Kerran laskin, että korttelissa asui 16 alle 16-vuotiasta poikaa, 12 heistä yhden vanhemman, siis äidin kanssa. Ehkä joskus vielä muutan mieleni, mutta en osaa kuvitella parempaa kasvuympäristöä lapsille.

Pihalla leikittiin tuntitoltulla purkkista, kommandoa, penkkistä, kirkkistä. Leikin tilanne oli helppo tarkistaa kuulostelemalla ulkona raikuvia huutoja. Läheinen joenranta ristittiin Havaijiksi, ja siellä uitiin, soudettiin ja kalastettiin. Mieleen on jäänyt näky, kun myöhäisenä kesäiltana joelta kulki jonossa kymmenkunta erimittaista poikaa uikkareissaan, isommat olivat käärineet pyyhkeet niin kuin miehillä on tapana. Joella lapset myös kohtasivat elämän raadollisuutta, kun sorsaemo tappoi heikoimman poikasensa. Järkyttyneet b-mielisairaalan läheisyyteen tottuneet eläimellisen tragedian silminnäkijät arvioivat tilannetta: "Se emo olisi pitänyt viedä lintumielisairaalaan".

Vehnäjauhoja kului kalojen syöttitaikinaan. Mukava naapurintäti osti uskollisesti kaikki joesta nousevat kalat kissalleen. Toinen taskurahanlähde oli alkoholisoituneen naapurin roskikseen viemät kaljatölkit, joita kilvan pelastettiin roskien seasta ja palautettiin kauppaan.

Viiden vuoden jälkeen muutimme vain puolen kilometrin päähän, mutta se tuntui äärettömän pitkältä matkalta. Kotipihan pojille tarjoama suoja särkyi, jopa ystävyys tuntui hetken aikaa uhatulta. Mutta vanhalla pihalla leikit jatkuivat, ja yökyläilystä oli jo sitä ennen tullut viikottainen tapa. Uuden kotimme pihalta löytyi taas paikka majalle, laiturilla ongittiin kuin aina ennenkin ja kommandot väijyivät nyt uusissa piiloissa. Kun sitten muutimme tänne Ruotsiin, ensimmäinen yövieras oli kukas muu kuin kaveri vanhalta pihalta. Viime kesänä keräsimme taas yhteistä kokemuspohjaa Lapin matkalla, tuota kuvan hirveä ja monta muuta elämystä emme varmaan elämässämme unohda.

Huomenna olisivat juhlat, mielelläni olisin ruusun ojentanut aivan itse eikä Itellan välittämänä.

Miten luokkaretki liittyy tähän? No siksi, että olisimme muuten lähteneet juhlimaan kaveria Kouvolaan ja samalla myös serkkua Turkuun, mutta sunnuntaina lähdemme nuoren miehen luokan kanssa luokkaretkelle Tallinnaan. Olemme varautuneet kaikkeen. Aftonbladetkin otsikoi pari vuotta sitten, että "Luokkaretken tekeminen on jatkuvaa taistelua".

maanantai 26. toukokuuta 2008

Harvoin tarjolla

Äitienpäivä vietettiin ajellen ristiin rastiin asuntonäytöstä toiseen. Olemme oppineet paljon aluerakentamisesta, hyvistä ja huonoista osoitteista, liikenneyhteyksistä ja asuntojen hinnanmuodostuksesta. Samalla harmittelemme ettemme uskaltaneet tehdä jo pari viikkoa sitten kauppaa ihanasta omakotitalosta, jonka veroista emme enää usko löytävämme. Asuntojen katsomisen lisäksi olemme ehtineet myös tutustua uusiin maisemiin. Lauantaina tutkimme Tantolundin siirtolapuutarhoja Södermalmilla. Eilen joimme retkikahveja Vårbergissa, korkealta kalliolta näkyi Mälarin yli kymmenien kilometrien päähän ja veneet piirsivät kuvioita järven pintaan.

Viime viikolla opimme miten Ruotsissa asuntokauppa rutistetaan aikaiseksi. Välittäjän rooli on täällä merkittävä, välittäjä soittelee asunnonkatselijoille perään, taivuttelee ostajakahdidaatteja tekemään tarjousta ja vastaavasti hiostaa myyjää myymään niin kauan kuin tarjous on voimassa. Kun asunnon näyttö on sunnuntaina, torstaina on välittäjän kannalta jo viimeinen hetki saada kauppa aikaiseksi ennen seuraavaa viikonloppua. Lauantai on hänen vapaapäivänsä, ja sunnuntaina siirrytään jo seuraavan toimeksiannon pariin.

Tilanne Tukholman asuntomarkkinoilla on nyt ostajan kannalta houkutteleva. Lähtöhinnoista ei enää nousta kolmannesta kuin parhaissa kohteissa - niin kuin siinä ihanassa omakotitalossa. Aika moni asunto on myynnissä acceptpris'illa, eli jos joku tarjoaa ilmoitetun hinnan, kauppa syntyy. Asuntoja on paljon tarjolla, uusia asuntoja rakennetaan ja vuokrataloja muutetaan asumisoikeusasunnoiksi.

Tukholmassa monet haluavat löytää asunnon tullirajan sisäpuolelta 'inom tullarna'. Täällä myös peritään ruuhkaveroa keskikaupungin rajoilla. Meillä on tarkoitus muuttaa tullien ulkopuolelle, jos sieltä saisi samalla rahalla yhtä ison mutta valoisamman ja luonnonläheisemmän asunnon.

Eilen ryhdyin tutkimaan eri alueiden meluisuutta. Nykyisessä asunnossamme herää aamuisin mustarastaan lauluun, jos ikkuna on auki, vaikka keskustassa asummekin. Tukholman kaupungin sivuilta löytyvä melukartta on oiva apu rauhallisen asuinpaikan etsijälle. Senkin mukaan tämän korttelin sisäpihojen katveissa vuorokauden keskimääräinen melutaso jää alle 45 desibelin.

torstai 22. toukokuuta 2008

Taustalla vaikuttaa raha

Suomessa eivät politiikan skandaalit synny siitä, mitä on tapahtunut, vaan pitkäaikaisen normaalin käytännön paljastumisesta. Kummasti tajuntaa laajensi tietää, ketkä kansanedustajien esivalinnan tekevät, keitä ovat nämä politiikan taustavaikuttajat, näkymättömät kädet, jotka annostelevat rahaa vaalityöhön sopiville ehdokkaille. Vaikka olen tiennyt ystävän kampanjointia seuratessa eduskuntavaaleihin osallistumisen kalleuden ja kuullut kerrottavan isännästä, joka metsänsä aukkoja nimesi vaalivuosien mukaan, en ole tarkemmin vaivautunut miettimään, millä rahoilla isot kampanjakulut maksetaan.

Oudon tietämättömiä poliitikot ovat rahoittajistaan, mutta ehkä politiikkaan ryhtyminen vaatii juuri sellaista hieman hyväuskoista mielenlaatua. Itseihailuun taipuvaisen mieli voi hyvinkin pystyä uskomaan, että joku ihan pyyteettömästi haluaa tukea hänen pyrkimyksiään hoitaa yhteisiä asioita. Mutta eihän kukaan lahjoita rahaa pyyteettömästi. Jos maksan avustusta hyväntekeväisyysjärjestölle, valitsen järjestön omien arvojeni mukaan, ja edellytän, että järjestö toimii lupaamallaan tavalla edistämänsä asian hyväksi. Muuten vaihdan avustuskohdetta.

Sen lisäksi, että moni äänestäjä miettii, tulikohan äänestettyä Team Sukaria eikä sitä kirkasotsaisesti yhteiskunnallisia epäkohtia poistamaan pyrkivää ehdokasta, varmaan harmittaa myös niitä valitsematta jääneitä ehdokkaita, joita liikemiehet eivät suosineet. Luulisi ottavan päähän, jos olisi kierrellyt itse maksamillaan bensoilla pitkin maakuntaa, myynyt osakkeita tai hakkuuttanut aukon perintömetsään vaalityötään edistääkseen, ja loppujen lopuksi niin kerätyt äänet olisivat auttaneet jonkun paremmissa väleissä liike-elämän kanssa olevan eduskuntaan. Siis sellaisen, jolla on varaa kunnon ilmoitteluun.

Nyt vakuutellaan, että kyse on vain vaalirahoituksen salailusta, ongelma poistuu, kun tiedot saadaan julki. Suomessa piirit ovat pienet, raskaan sarjan vaikuttajat voivat puuttua melkein mihin asiaan vain. Jos raskaan sarjan vaikuttajaan sitten ottaa yhteyttä henkilö, joka on juuri tukenut kymmenillä tuhansilla euroilla tämän vaalityötä, niin rahan vaikutusta tuskin voi eliminoida. Eilisillan ohjelmassa ministeri puolusteli, että tällaista suurta tukijaa kansanedustajan tai ministerin pitää kuunnella samalla tavalla kuin kaikkia muitakin yhteydenottajia. Tässä kohtaa korvani takana kaikuu sana 'jääviys', pitäisi osata pitää näppinsä erossa tilanteista, joissa asiaankuulumattomat kytkennät voivat vaikuttaa vaikkei varsinaisesti käyttäisikään niitä edukseen.

Tämän päivän tietojen mukaan vaaliavustussummille ollaan määräämässä kattoa, ja jos sille säännölle ei keksitä sopivaa kiertomekanismia ensi vaaleihin mennessä, niin sitten nähdään mitä suuret tukisummat ovat merkinneet eduskunnan kokoonpanossa. Rajoitus myös vähentää kansanedustajien riskiä joutua riippuvuussuhteeseen tukijastaan. Onhan inhimillistä miettiä äänestysnappia painaessaan, miten äänestyskäyttäytyminen vaikuttaa seuraavissa vaaleissa, ehkä asioita huolellisesti harkitseva miettii myös vaalibudjettiaan.

Kannattaisi muuten laittaa se ilmoitusvelvollisuus myös vastikkeellisiin maksuihin vaaliorganisaatioille, mitäs salailemista niissäkään on - ellei haluta jättää elefantinkokoista aukkoa uusiin sääntöihin.

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...