maanantai 14. marraskuuta 2016

Sähkömiehen paluu

Pihasuunnitelmaamme oli merkitty omenapuiden oksia korostava valaistus. Sitä varten maahan kaivettu kaapeli osui aina silloin tällöin puutarhatöissä lapioon ja muilta osin muistutti olemassaolostaan rumana keväisin lumen alta paljastuvana johtoröykkiönä. Syksyn tultua, kun runsas sato koristi sitä ainoaa puuta, jossa oli omenoita, sain vihdoin tilattua paikalle sähkömiehen.

Valitsin ensimmäisenä hakutuloksissa näkyvän firman. Jo seuraavalla viikolla sähköasentaja kävi katsomassa urakan, tilasi tarvikkeet ja määräsi meidät kaivamaan kaapeleille ojat maahan. Reippaasti mieheni ottikin lapion ja teki tarvittavat kaivannot, että ne varmasti olisivat valmiina minä päivänä tahansa saapuvalle sähkömiehelle.

Kuuden viikon ajan totesimme aina silloin tällöin toisillemme, että ei ole sähkömiestä näkynyt. Kun maa alkoi jäätyä ja lumentulokin alkoi näyttää todennäköiseltä, muistutin urakasta sähkömiestä. Hän löysi kalenteristaan päivän parin viikon päähän, jolloin  lupasimme olla paikalla.

Mies poti sinä päivänä flunssaa, joten jouduin itse lähtemään hanslankariksi pihamaalle. Ensimmäinen tehtäväni oli lapion noutaminen, se  kävi sujuvasti.  Sähkömiehen pystyttäessä tolppaa touhusin omia töitäni, palatessani totesin sähkötolpan nousseen aivan väärään paikkaan. Kun huomautin asiasta, kävi ilmi, että jos haluan tolpan toisaalle, saan kaivaa ojan ja kuopan itse.

Routa oli onneksi ehtinyt vasta maan päällimmäiseen kerrokseen. Lapiotekniikkani on kuitenkin valitettavan puutteellinen, savinen hiekkamaa kovaa ja ranteetkaan eivät ole ihan parhaassa kunnossa. Murentelin pistolapiolla maata, ja sain kuin sainkin kaivettua matalan ojan ja ämpärin kokoisen kuopan maahan.

Sähkömies jäi asentelemaan tolppaa, pakenin sisätiloihin ja enää vain ikkunasta seurasin pihamaan tapahtumia. Miehelle jupisin, että tuossa kaverissa on työnjohtaja-ainesta, kun sai minut lapion varteen. Vähän ajan kuluttua sähkömies koputti oveen ja ilmoitti, että työ on valmis. Sitten kuulin odottamattoman lauseen: "Sori kun mä laitoin sut lapioimaan".

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Sukupuolineutraali pyry



Tukholma on päässyt otsikoihin epäonnistuneen aurauksen vuoksi. Maahan laskeutui ennennäkemätön pyry, ja tuplasti normaalimäärä naisia joutui akuuttihoitoon kaatumisten aiheuttamien vammojen vuoksi. Lehdet saivat kivasti klikkauksia uutisoimalla, että sukupuolineutraali auraus epäonnistui.

Tukholman leveysasteilla ei ole erityisen hyvin varauduttu talviolosuhteisiin. Useimmiten eilen satanut lumi sulaa viimeistään seuraavalla viikolla pois ja lähes koko talven maa on musta. Joitain poikkeusoloja lukuunottamatta kokonaisvaikutelmani Tukholman talvesta on musta maa ja pimeys.



Parhaimpina talvina Tukholmassa on päässyt laskettelemaan ja hiihtämään, mutta ei läheskään joka vuosi. Sen sijaan jalkakäytävien liukkaus ja lumisuus, jäiset hiekoittamattomat rappuset ja jääpuikkojen putoamisvaaran takia puomitetut talojen seinustat ovat yleensä lyhytaikainen mutta väistämätön jokatalvinen ilmiö.

Lumenluontiala ei ole kaikein helpoin business Tukholmassa. Joskus voi joutua odottamaan lähes koko talven, ennen kuin pääsee keikalle. Tällaista syksyä, että jo marraskuun alkuviikoilla joutuu lumilapion varten, ei ole ollut miesmuistiin. Kannattaako näin harvinaisia  tilanteita varten edes varautua? Tukholmassa on kuitenkin periaatteena feministinen lumenluonti, joka tarkoittaa  karrikoiden sitä, että  naisten yleisesti käyttämät kulkureitit pidetään puhtaana myös eikä keskitytä vain miesautoilijoihin.

Aktiivinen eläkeläinen on tämän ajan ihanneyksilö. Iän tuomaa heikkenemistä ja haurastumista on sitäkin alettu pitää omana syynä.  Pitää ulkoilla ja pitää huolta kunnostaan, jottei joutuisi muiden hoidettavaksi. Luitten haurastuminen, tasapainoaistin ja lihasvoimien heikentyminen pitäisi osata itse estää. Kun on riittävästi treenannut, jäisellä kadulla kaatumisen täytyy olla huoltomiehen vika.

Kuulun siihen ihmislajiin, joka ei usko selviävänsä vähillä vammoilla tai paranevansa nopeasti, jos luut alkavat katkeilla. Pysyn jo nyt suosiolla sisätiloissa, jos ulkona on minulle liian liukasta. Siitä huolimatta uskon seuraavani sukuni naisten esimerkkiä ja päätyväni ennemmin tai myöhemmin kipsattavaksi. Kauppakeskuskävely ja vaatteiden sovittelu ovat juuri riittävän vaativia urheilulajeja jäisillä keleillä. Kunhan vain pysyisi pystyssä matkan pysäkille ja pysäkiltä pois.

Tavallisina talvina Tukholmassa on voinut tehdä pitkiä kävelylenkkejä lämpimässä säässä. Viime jouluna oli Tukholmassa yhtä lämmintä kuin saman vuoden juhannuksena. Tuskin nämäkään lumet pysyvät. Lumenluonnin ideologisen arvopohjan uudelleen miettiminen on jo käynnissä, miten olisi satanistinen lumenluonti?

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Alitajunta on puhunut



Mitä tarvitaan, että ihmiset palaavat realiteetteihin? Traumojen parempaa hoitoa? Tositeeveen kieltoa? Pakollisia tilastoanalyysin kursseja? Kriittisen ajattelun kykyä äänioikeuden ehtona?

Demokraattisen prosessin tuloksena valtaan voi päästä diktaattori. Kummallisinta nykyisessä vaalijärjestelmässä on, että kun vastakkain on kaksi ehdokasta, ero ehdokkaiden välillä jää usein muutaman prosentin sisälle. Kun vastakkain on kaksi tasavahvaa ehdokasta, tulos on luonnollinen. Vaa'ankielen varassa heilahteleva tulos tuntuu käsittämättömältä, kun vastakkain on mahdoton ja mahdollinen.

Vaalikommenteista välkyin taisi olla Donald Trumpin luonnehtiminen fantasiamaailmaan kuuluvaksi tositeeveetyypiksi. Jos television aukaisisi, sieltä tulisi samanaikaisesti monella kanavalla tositeeveetä. Nimestään huolimatta tositeevee on käsikirjoitettua fantasiaa. Se tarjoaa ihmisille kritisoitavaa, vetoaa tunteisiin ja saa ihmiset kuvittelemaan itsensä kriittisen ajattelun mestareiksi.

Amerikan ystäväni jakautuivat koulutustasonsa mukaisesti Clintonin ja Trumpin kannattajiin. Vähiten koulutetut, kauimpana maaseudulla asuvat velloivat Trump-kuplassaan ja sanojensa mukaan voivat nyt hengittää nyt, kun muu maailma pidättää hengitystään. 

Turvallisuus tekee ihmisistä liberaaleja. Kovia kokeneet ihmiset kannattavat kovia arvoja. Tarve jakaa asioita hyviksi ja pahoiksi, sulkeutua eikä avautua, paeta eikä tulla vastaan on jossain aivoissa. Eristäytyneissä oloissa, aseet käden ulottuvilla, kädet näppäimistöllä selaamassa kamalia uutisia, ei ihme, että pelko tekee pesää takaraivoon.  Sitä voi yrittää tyynnyttää vaikka fantasiaolentoa äänestämällä. Pelosta ja epävarmuudesta syntyy tarve nostaa itseään astumalla muiden päälle.

Samalla kun YK rekrytoi sarjakuvasankarin ja USA tositeeveeolennon käsitys normaalista katoaa. Vallan ja politiikan kuvasto vastaa nyt näyttöjemme näkymiä. Palautetaanko todelliset ihmiset valtaan vai valitaanko Lisa Simpson korjaamaan tuhot? Ei tämäkään niin turvalliselta tunnu, kun ei tiedä kuka tätä sarjaa käsikirjoittaa.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Asioiden kaksi puolta

Edellisen kerran kirjoitin USAn vaaleista tähän blogiin vuonna 2008. Olisin jo silloin äänestänyt Hillarya, mutta jätin tyhmyyksissäni käyttämättä ainutkertaisen tilaisuuteni saada edes esivaaleissa ääneni kuuluville tässä maailman tärkeimmässä vaalissa.

Eräs skitsofrenisimmistä vaalikeskusteluista, joita olen katsonut, esitettiin viime viikolla Suomen televisiossa. Sen nähtyäni uskon, että kaikki on mahdollista. Kollektiivisesti harhainen maailmamme splittaa, eli jakaa monimutkaiset asiat kahtia, on vain oikea ja väärä, pelastus ja tuho.

Splittaamisen ja polarisoinnin lisäksi keskustelua leimaa tosiasioiden vääristely. Mielipiteitä perustellaan todellisuudella, jota on ensin muokattu tukemaan omaa kantaa.

Media on osoittautunut onnettoman huonoksi perkaamaan faktoja. On löydetty helppo tapa luoda jännitettä, haetaan kaikki eri todellisuuskäsitykset saman pöydän äärelle, ja aletaan kilpalaulanta siitä, kuka on oikeassa. Jokainen on oikeassa, koska jokainen perustaa mielipiteensä eri faktoihin. Reaaliaikainen faktantarkastus ei toimi, keskustelussa otetaan kantaa vain mielipiteeseen, ei niihin faktoihin tai valheisiin, joihin mielipide perustuu.

Faktojen vääristelyä tapahtuu paljon Suomi-Ruotsi-akselilla, ja toisaalla Venäjällä kerrotaan omia versioita Suomen ja läntisen maailman asioista. Jos asioita ei muunneltaisi ja väritettäisi, monelle omalla agendalla olevalle asialle ei löytyisi perusteluja.

Hankalinta on asioiden monimutkaisuus. Haluaisin kuulla keskusteluja, joissa ihmiset olisivat samaa mieltä ongelmasta ja sen syystä ja hakisivat yhdessä ratkaisuja toisiaan tukien. On vaarallista peräänkuuluttaa yhtä totuutta, mutta vähintään yhtä vaarallista on väittää, että asioissa on aina useampi kuin yksi totuus.

Ikävin jälkimaku keskustelussa jäikin siitä, ettei kukaan kyseenalaistanut esitettyjä faktoja. Kaikkein loogisimmat perustelut syntyvät, kun ensin on muuttanut todellisuuden aukottomaksi oman ajattelun puoltajaksi. Kun kaikki ovat keskittyneitä esittelemään omaa mielipidettään, keskustelukumppanin harhat jäävät ilmaan. Tarpeeksi monta kertaa toistettuina niistä tulee varjotodellisuus, josta ei päästä ulos, kun koko maailmankäsitys perustuu niiden varaan.


torstai 3. marraskuuta 2016

Pyhäinpäivän alla


On nurmen vihreys vielä
Niin tumma kuin nuorena,
Ja kuihtunut kukka nukkuu
Mun äitini haudalla.

Mut tuulen henki on raaka
Ja kalsea aurinko,
Ei hellyytt' armoa riitä,
Vaan luntakin vihmoo jo.

Voi ankaruutt' olojemme!
Vaikk' elämän voimat ois
Ja kukka hedelmän toisi, 
Niin talvi sen sortaa pois.
J.H.Erkko

Olen perinyt merkittävän henkisen pääoman. Sen lisäksi, että sain jo äitini eläessä kuulla yleviä ajatuksia, hänen jäämistössään on mainitsemisen arvoinen määrä erilaisia värssykirjoja muun laatukirjallisuuden lisäksi. Yllä oleva tähän lunta vihmovaan marraskuun päivään sopiva runo on Maija Raskin toimittamasta kokoelmasta Lämpimiä ajatuksia.

Tänään nostin pienen lumipeitteen alta, vielä pehmeästä mullasta äitini kasvihuoneesta keväällä tuomani, kesällä vahvasti kukkineet dahliat. Varmasti viimeisenä  näillä leveysasteilla sen askareen toimitin, toivoen, että keväällä kukat taas alkavat itää.

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...