Tukholman leveysasteilla ei ole erityisen hyvin varauduttu talviolosuhteisiin. Useimmiten eilen satanut lumi sulaa viimeistään seuraavalla viikolla pois ja lähes koko talven maa on musta. Joitain poikkeusoloja lukuunottamatta kokonaisvaikutelmani Tukholman talvesta on musta maa ja pimeys.
Parhaimpina talvina Tukholmassa on päässyt laskettelemaan ja hiihtämään, mutta ei läheskään joka vuosi. Sen sijaan jalkakäytävien liukkaus ja lumisuus, jäiset hiekoittamattomat rappuset ja jääpuikkojen putoamisvaaran takia puomitetut talojen seinustat ovat yleensä lyhytaikainen mutta väistämätön jokatalvinen ilmiö.
Lumenluontiala ei ole kaikein helpoin business Tukholmassa. Joskus voi joutua odottamaan lähes koko talven, ennen kuin pääsee keikalle. Tällaista syksyä, että jo marraskuun alkuviikoilla joutuu lumilapion varten, ei ole ollut miesmuistiin. Kannattaako näin harvinaisia tilanteita varten edes varautua? Tukholmassa on kuitenkin periaatteena feministinen lumenluonti, joka tarkoittaa karrikoiden sitä, että naisten yleisesti käyttämät kulkureitit pidetään puhtaana myös eikä keskitytä vain miesautoilijoihin.
Kuulun siihen ihmislajiin, joka ei usko selviävänsä vähillä vammoilla tai paranevansa nopeasti, jos luut alkavat katkeilla. Pysyn jo nyt suosiolla sisätiloissa, jos ulkona on minulle liian liukasta. Siitä huolimatta uskon seuraavani sukuni naisten esimerkkiä ja päätyväni ennemmin tai myöhemmin kipsattavaksi. Kauppakeskuskävely ja vaatteiden sovittelu ovat juuri riittävän vaativia urheilulajeja jäisillä keleillä. Kunhan vain pysyisi pystyssä matkan pysäkille ja pysäkiltä pois.
Tavallisina talvina Tukholmassa on voinut tehdä pitkiä kävelylenkkejä lämpimässä säässä. Viime jouluna oli Tukholmassa yhtä lämmintä kuin saman vuoden juhannuksena. Tuskin nämäkään lumet pysyvät. Lumenluonnin ideologisen arvopohjan uudelleen miettiminen on jo käynnissä, miten olisi satanistinen lumenluonti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti