Moni

Valokuvatorstain haastesana on simppelisti moni. Vastaan haasteeseen tällä kuvalla, jonka käyttöä jonkin muun teeman yhteydessä on vaikea kuvitella. Tämä näkyy paremmin suureksi klikattuna, tosin en ole vieläkään oppinut pienentämään kuvia sopivan kokoisiksi.

Valokuva-arkiston uumenista

Bubble heitti meemillä. Tunnustan, että en ihan helposti lähde mukaan blogimaailman hassutteluihin, mutta nyt olen niin otettu seuraavalta sukupolvelta saamastani huomiosta, että ryhdyin heti toimiin.

Meemi menee näin:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Yllä oleva kuva kertoo hyvin viime aikojen touhujamme. Olemme siivoilleet vanhaa taloamme aikeissamme saada se kaupaksi lähitulevaisuudessa ja ottaneet esittelykuvia ostajakandidaatteja varten, tosin kuvaamisesta on myös se hyöty, että näkee mitä on talossa on vinksallaan. Muutenhan kaapin takana luikerteleviin johtovyyhteihin on jo tottunut, eikä vanha pahvilaatikoksi kutsuttu tietokone ainoana sisustuselementtinä haittaa ollenkaan. Huom! Älä turhaan klikkaa kuvaa suureksi.

Haastan tekemään saman:

1. Katriinan
2.Krisun
3.Ruun, jolta on jo tovi odotettu kuvia kehiin
4.Mari-Johannan

Sisältä samanlainen

Viime vuosikymmenen alussa naapurikaupungin sairaalan leikkaussaliin tuotiin operoitavaksi mustaihoinen potilas. Kuulin seuraavana päivänä kommentin mukana olleelta hoitajalta. -Oli se ihan samanlainen sisältä. Me käytiin kaikki katsomassa.

Viime viikolla parikin tapahtumaa palautti mieleen kuulemani. Barack Obaman virkaanastujaissa hehkutettiin mustien aseman muuttumista ja ihmeteltiin, miten orjien jälkeläinen voi päästä orjien rakentaman valkoisen talon emännäksi. Onko nyt päästy pitkälle vai oltu viime vuosiin asti käsittämättömän alkukantaisia? Pelkään, että ihonvärin ylikorostaminen vielä kostautuu. Ehkä joku muotisuunnittelija, jonka kursimaa kolttua Michelle ei pukenut virkaanastujaisiin, laskeskelee rouvan vaatekustannuksia ja pian nähdään otsikot. Kunhan ei sitten taas otettaisi ihonväriä esille.

Toinen ihonvärin vähäisestä merkityksestä geneettisessä kokonaisuudessa muistuttanut tapahtuma oli DN:stä lukemani juttu, kuinka Pakolaislääketieteellinen keskus on käärinyt huimia voittoja heikkotasoisilla palveluilla. Ennen kuin pääsin niin pitkälle, että olisin pohtinut mitä tuberkuloosikokeiden tulosten katoaminen puoleksi vuodeksi merkitsee ihmisten terveydelle ja kuinka tuollaiset yksityiset firmat syövät julkisia resursseja, mieleni kuohahti jo firman nimen ilmaisemasta ihmiskäsityksestä. 'Flyktingmedicinisk centrum', miksi sellainen hoitaa ihmisiä, kun Ruotsissa on mitä parhainta osaamista perusterveydenhuollossa ja erittäin kehittynyt erikoissairaanhoito? Kun ihmiset ovat kuitenkin samanlaisia sisältä.

Sumeita näkymiä

Yllä olevassa kuvassa vastarannalla höyryää Stora Enson paperitehdas. Olen viettänyt ison osan elämästäni yhden maailman suurimman metsäteollisuuskeskittymän tienoilla ja perheemme toimeentulo on vahvasti sidoksissa paperiteollisuuden tarvitsemiin palveluihin, joten jaksan edelleen ihailla näitä teollisuuskombinaattirumiluksia. Ne vain ovat niin vaikuttavan näköisiä.

Joskus viime vuosikymmenellä kollega Tsekeistä soitti, että hänellä on puoli tuntia aikaa junanvaihtoon Kouvolan asemalla, tulisinko tapaamaan. Jotta hän tietäisi, missä hänen junansa pysähtyy, vein hänet autoajelulle Kuusaanniemen läpi. Tie halkoo UPM:n teollisuusalueen, joka tehdasrakennuksen korkuisine purukasoineen visualisoi hetkessä, että nyt liikutaan metsäteollisuuden ydinalueilla. Vieraani piti näkemästään, hän olikin jo ihmetellyt, mihin suomalaisten hyvinvointi perustuu. Aseman kioskilta matkaevääksi ostettu laatikko Kouvolan lakritsia vielä täydensi vieraanvaraisuuttani.

Paperiteollisuuden aiheuttamat ympäristöhaitat eivät nekään ole perheellemme vieraaksi jääneet. Vanhempi veljes sairastui astmaan pian muutettuamme tehtaanpiippujen vaikutusalueelle, 1990-luvulla tehtaiden hajut kuuluivat seutukunnan imagoon. Nykyisin harvoin tapahtuvia hajupäästöjä kutsutaan prosessihäiriöksi. Vesistöjen saastutus on muutamia vuosikymmeniä sitten ollut myös osa normaalia toimintaa.

Nyt nuo rumilukset ovat vaikeuksissa. Kuvan esittämän tehtaan vastarannalle on rakennettu hulppeita uusia asuntoja. Ilmeisesti uudisrakentajat pitävät vastapäisen teollisuuslaitoksen liiketoimintamallia niin vanhentuneena, että elättelevät toiveita maiseman kaunistumisesta lähivuosina. Tai ehkä he ovat sukulaissielujani.

Niemennotkon talo

Mistä aloittaisi tämän vuoden avautumisen? Kerrottakoon nyt ensiksi, että talopaketti on ostettu. Kesällä pitäisi nousta Saimaan rannalle Vuokatti-talo, syksyn ja talven aikana siitä valmistuu vapaa-ajan tukikohtamme ja eläkepäivien kotimme. Bloggauksen sijasta olen piirtänyt pohjapiirroksia, mittaillut ikkunoita ja keittiön kaapistoja, ja yrittänyt saada talotehtaan ymmärtämään toiveitamme. Ei ihan helppoa. Edelleen joku ikkuna on liian pieni ja ovi väärässä paikassa.

Ajatus loppusijoituspaikan rakentamisesta nyt ollessamme viidenkympin vaiheilla kuulostaa ehkä ennenaikaiselta. Elämä on kuitenkin havaintojemme mukaan osoittautunut ennustamattomaksi, kuolinilmoitusten lukeminen Hesarin sunnuntaisivuilta vahvistaa vielä havaintoamme. Kieltämättä tuntuu hullulta selata senior-kylpyhuoneratkaisuja ja ihailla suihkutangon kahvaa, josta voi ottaa huipatessa tukea. Omat ja lähipiirin kokemukset ovat osoittaneet, miten asunto voi joko helpottaa tai vaikeuttaa sopeutumista voimien heikentymiseen. Ehkä talomme esteettömyydestä on iloa jollekin muulle kuin meille itsellemme, ei siitä ainakaan haittaa ole.

Suunnittelijalla on ollut tietysti vaikeuksia seurata ajatuksenjuoksuamme. Emme suinkaan ole heti talon valmistuttua tälläytymässä kiikkustuoliin odottamaan kotisairaanhoitajan käyntejä, vaan esteettömyyden lisäksi taloon tarvitaan tilaa leipomiselle, kuntoilulle, seuraelämälle ja monelle muulle aktiviteetille. Mihin laitetaan pilkkihaalarit kuivumaan? Onko isännälle nikkarointitilaa? Toivomme tietysti myös seuraavan sukupolven viihtyvän talossa, ja kukapa sinne asti päiväseltään tulisi, joten tilaa yövieraillekin on löydyttävä.

Voi olla, että bloginpito jää vähälle tämän vuoden aikana. Rakennusblogin pitäminen olisi hauskaa, mutta siinä varmaan kävisi niin, että rakennuksen perustusten tekoon asti postauksia ilmestyisi, mutta sen jälkeen olisi vuoden hiljaisuus.