Vuosisadan hahmo

Turun satamaa

"Finnlands neuer Präsident heisst Mauno Koivisto", tammikuun 19. päivän aamuna vuonna 1982 kelloradioni herätti minut Suomea koskevalla uutisella au pair -kotini kellarihuoneessa Sveitsissä. Itse vaaleissa en voinut äänestää, koska Sveitsi ei sallinut muiden maiden vaalien järjestämistä omalla maaperällään, enkä ollut niin innostunut, että olisin lähtenyt Saksaan äänestämään.

Syksyllä muutin Helsinkiin opiskelemaan. Ainut vilahdus, minkä koskaan näin presidentistä, oli käden heilautus presidenttimersun takapenkiltä. Muistaakseni se liittyi johonkin valtiovierailuun, vilkutin autoletkan lipuessa ohitse, oli kuitenkin helppo tunnistaa tervehdykseen nouseva kookas lentopallomaila virka-auton tummennettujen ikkunoiden läpi.

Ammatillisella tasolla itselleni tärkein Koiviston linjaus oli inkeriläisten paluumuuton käynnistäminen. Hän teki sen oma-aloitteisesti ja sai sillä Suomen toimimaan muiden maiden tavoin. Saman aikaisesti myös Saksa salli venäjänsaksalaisten muuton, Israel otti vastaan juutalaisia entisestä Neuvostoliitosta. Monet vaikeudet ja vainot kokeneet inkeriläiset saivat mahdollisuuden muuttaa kielellisesti ja uskonnoltaan tuttuun maahan, vaikka itse Suomi oli vierasta maaperää.

Inkeriläisten paluumuutto käynnistettiin melkolailla spontaanisti ja monia uudelleenlinjauksia ehdittiin tehdä, ennen kuin paluumuutto lopetettiin. Pääsin pian Koiviston kauden loputtua virkamiesten matkaan paluumuuttoseminaariin Pietariin. Tarjouduin hankkimaan kirjallisen käännöksen Suomen linjauksia valotelleesta puheesta, kun tulkki ei saanut tarkasti muotoilluista sananvalinnoista ajatuksenpäätä kiinni. En tiedä auttoiko käännöskään; inkerinsuomalainen ystäväni ihmetteli käännöstä tehdessään, että eihän tässä oikein sanota mitään.

Valkotukkainen valkeaan palmikkoneuleeseen pukeutunut mummo Omskista kyseli tutulla murteella, mistä hän saisi Mäntyharjulla syntyneen isänsä Suomen passin todisteeksi suomalaisuudestaan. Talutin hänet sisäministeriön virkamiehen puheille, jos hän voisi auttaa asiassa. Mummo itse olisi riittänyt minulle todisteeksi. Olen monta kertaa miettinyt, miten hänelle kävi, saiko hän tulla viettämään vanhuuttaan isiensä maille vai pitikö Siperia hänet loppuun asti.

Mauno Koiviston elämä alkoi Suomen itsenäisyyden alkuvuosina, ja heti nuoruudestaan asti hän oli mukana Suomea eniten muovailleissa tapahtumissa, sodassa, kylmän sodan aikakaudessa ja lopulta ankkuroitumisessa eurooppalaisten demokratioiden joukkoon. Aikakausi ja tapahtumat, joissa hän oli mukana, olisivat voineet muovata hänet toisenlaiseksi. Hän pystyi kuitenkin ymmärtämään aikaa ja jopa muuttamaan sitä edistämällä idän ja lännen vuoropuhelua.

Neuvostoliiton hajoamisen pyörteissä Euroopan karttaa uudelleenpiirrettiin presidentin ajatusta nopeammin,  silti Suomi ehti liittyä Euroopan unioniin hyvän aikaan. Sosiologina Koivisto ymmärsi ja näki vallan, ja valjasti sen parlamentarismin ja demokratian toteutumisen eteen. Pitämällä vallan valjaita tiukasti käsissään hän pystyi viemään Suomea toivomaansa suuntaan hallitusti ajan virtaa myötäillen.

Mikkelin satama - kaupungin tarkoin varjeltu salaisuus

Mikkelin satama on matkailijoilta piilossa. Torin sivulta on rakennettu suora väylä rautatieaseman yli satamaan, mutta hämäyksen vuoksi viitassa lukee vain Matkakeskus. Pizzeria Angelan vierestä lähtevän ankeaakin ankeamman käytävän löytäminen edellyttää edistynyttä paikallisosaamista, joten kannattaa kysyä neuvoa vastaantulijoilta, vaikka ihan vain varmistaakseen, ettei kukaan muukaan tunne tuota reittiä. Junan tuoma  pääsee satamaan suoraan raiteilta, kun ei portaat noustuaan lähdekään keskustaan vaan vastakkaiseen suluntaan.

Mitä satamassa sitten on? Kioskista saa jäätelöä ja vohveleita. Ravintolalaiva Toivo tarjoaa kaupungin parhaan kosketuksen  Saimaaseen, jos ei omaa venettä ole mukana. Tarjolla on ollut myös muikkuja, jotka suorastaan kuuluvat satamaan. Toivo on sataman kaunistus, joka kerää alkuillasta seurueita vauhdinottoon. Veneilijälle pistäytyminen Toivon kannella lasillisella on riittävä tuulahdus kaupunki-ilmaa, jonka jälkeen voi palata luonnon keskelle.

Todennäköisimmin paikallinen asukas suuntaa satamaan käydäkseen rautakaupassa, ehkä joskus myös siellä järjestettävien tapahtumien vuoksi. Valitettavasti Saimaa-ilmiö ei enää palaa, Pate Mustajärvi on kolmekymmentä vuotta vanhempi niin kuin itse kukin, eikä suositulla koiranulkoilutusalueella pogoaminen kuulosta enää ollenkaan niin hauskalta kuin vuonna 1985. Tuuliajolla-kiertueen keikalla käynyt ei odota enää mitään erityisen ikimuistoista satamassa järjestettävän mutta ihan mukavia markkinatapahtumia kuitenkin.

Aikaisempina vuosina Mikkelin kalamarkkinat ovat keränneet loppukesästä tuhansittain kävijöitä. Tapahtuman parasta antia ovat olleet muikunperkausmittelöt  ja lasten onkikilpailut. Kehittynein muikunperkaustaito tulee voittajan nimestä päätellen Kaakkois-Aasiasta. Omaan koriini kerään kalamarkkinoilta mausteita ja kalasäilykkeitä, ehkä myös palan juustoa kansainvälisiltä myyjiltä.

Juhannuksena satamassa järjestettiin kansainväliset ruokamarkkinat ja on odotettavissa, että seuraavanakin juhannuksena Mikkeli saa olla markkinapaikkana. Itse näkisin tapahtuman mieluummin oikealla torilla, mutta huolimatta kovista hinnoista ja perheemme ruokavalioon sopimattomista tuotteista sataman piristäminen on aina toivottua. Mikkeli on niin maalaismainen kaupunki ja keskellä järvialuetta, että sieltä ei tarvitse etsiytyä  sen syvemmälle maaseudulle juhannuksen viettoon, kokko palaa melkein keskustassa.

Mikkelin satamassa käy matkaveneitä ja museolaivoja, mutta purjeveneillä Mikkeliin ei pääse, väylällä on niin monta sähkölinjaa ja siltaa, joiden korkeus veden pinnasta on vain 12 metriä. Tänä kesänä matkaan ovat lähteneet vain harvat isoilla asuntovaunumaisilla veneillä liikkuvat. Satunnainen matkailija pääsee maisemaristeilylle katselemaan rantaelämää. Väylä Mikkelistä Varkaantaipaleen kanavalle on kapea ja rannat tiuhaan asuttuja. Luonnonmaisemien lisäksi  voi ihailla vanhoja ja uusia huviloita, joiden rannoilla vietetään leppoisaa  kesäelämää.