Jyskyjärven aurinko- ja kielikylpy

Tämän kesän siihen asti ainoa lämmin ja aurinkoinen päivä ei unohdu. Sadesäällä oli siirrytty Tsirkka-Kemin varteen, kauniiseen vanhan Jyskyjärven karjalaiskylään, perillä peilityyni joki heijasti valkoisia pilvenhattaroita, aurinko paistoi kirkkaasti. Parhaimpana päivänä lähdimme veneretkelle Lukkaan, uimme hiekkarannalla ja nautimme päivänpaisteesta nuotiokahveja juoden.

Karjala on osa sukuni historiaa. Vielä en ole päässyt isoäitini synnyinsijoille Repolaan, mutta olen jo lähestynyt sitä kahdesta suunnasta. Edellisellä kerralla  matkasimme Laatokkaa ja Äänistä pitkin Petroskoihin ja Kihzin saarelle, nyt tehtiin matka Vartiuksesta rajan yli Kostamukseen ja Jyskyjärvelle. Sukulaisia ja  karjalaisjuuret omaava ystävä olivat mukana retkellä, tavoitteena oli päästä laulajien ja karjalan kielen pariin.

En halua enää extremeä matkoillani, siksi pelkkä Jyskyjärvellä käynti ilman monia paikanvaihtoja tuntui turvallisimmalta tavalta päästä syvemmälle Karjalaan. Matka oli siitä huolimatta rasittava, tiet ovat tunnetusti huonokuntoisia Karjalassa, ja on aika tuskallista istua tuntikausia paukkuvassa ja rämisevässä autossa monttuisella tiellä. Perillä odottaa kuitenkin vaivan palkka, romanttinen rappeutumassa oleva jokivarsikylä, jollaisia ei enää uskoisi olevan. Harmaaksi kauhtuneiden talojen osuus rakennuskannasta on niin suuri, ettei muutama uusi talo ja hoidettu piha vielä pilaa vaikutelmaa.

Jyskyjärvellä ei ole hotellia, joten majoituimme perheisiin. Asuimme keskellä kylää entisen kyläneuvoston johtajan luona, joka vastaili kaikkiin kysymyksiin, kertoi vuolaasti karjalaisesta elämäntavasta ja etenkin puhuimme Kalevalasta ja karjalan kielestä. Hän oli kuin ilmetty isotätini, suunnittelin jo DNA-näytteen ottamista salaa ja sen lähettämistä tutkittavaksi, jotta sukulaissuhde saataisiin virallisesti vahvistettua. Sukumme perinnölliset vaivat ja luonteenpiirteet olivat jo ulkonäön lisäksi aivan ilmeisiä.

Majoitukseen kuului  pedin lisäksi täysylöspito, sauna kahtena iltana ja mahdollisuus myös itse keitellä kahvia tarpeen mukaan. Kun tavoitteena oli tutustua paikalliseen elämäntapaan, kieleen ja kulttuuriin, perhemajoitus avasi ikkunan katsoa ihmisten arkea ja saada tietoa menneistä vuosikymmenistä sekä tulevaisuuden näkymistä.

Vaikka olen tiennyt koko elämäni, että rajantakaisessa Karjalassa puhutaan karjalan kieltä, vasta nyt sen todella uskon. Kalmismaalla luin risteistä suomalaisia nimiä,  ja mummot puhuivat ehtaa suomea. Nuoretkin taisivat suomeksi muutaman lauseen, jopa kysyivät onko paperossia.  Tosin emäntämme ennusti karjalaisuuden Venäjällä kuolevan hänen sukupolvensa mukana.

Kävimme kuuntelemassa karjalankielellä laulavaa Vienoa, kantava ääni ja vahva tulkinta sekä tarinointi olivat kuin kansanrunouden keräysmatkalta. Varsinaisia eeppisiä runoja emme sentään kuulleet, mutta puheen ja laulun vahvaan asemaan Karjalassa on matkan jälkeen helppo uskoa. Karjalan kieli tarttui myös omaan puheeseen ruttoon, ylen äijösti alkoi outoja sanoja hypähdellä suusta. Vielä tavallista vahvempi itäinen nuotti ei ole täysin oiennut vieläkään.

Mikkelin satama - kaupungin tarkoin varjeltu salaisuus

Mikkelin satama on matkailijoilta piilossa. Torin sivulta on rakennettu suora väylä rautatieaseman yli satamaan, mutta hämäyksen vuoksi viitassa lukee vain Matkakeskus. Pizzeria Angelan vierestä lähtevän ankeaakin ankeamman käytävän löytäminen edellyttää edistynyttä paikallisosaamista, joten kannattaa kysyä neuvoa vastaantulijoilta, vaikka ihan vain varmistaakseen, ettei kukaan muukaan tunne tuota reittiä. Junan tuoma  pääsee satamaan suoraan raiteilta, kun ei portaat noustuaan lähdekään keskustaan vaan vastakkaiseen suluntaan.

Mitä satamassa sitten on? Kioskista saa jäätelöä ja vohveleita. Ravintolalaiva Toivo tarjoaa kaupungin parhaan kosketuksen  Saimaaseen, jos ei omaa venettä ole mukana. Tarjolla on ollut myös muikkuja, jotka suorastaan kuuluvat satamaan. Toivo on sataman kaunistus, joka kerää alkuillasta seurueita vauhdinottoon. Veneilijälle pistäytyminen Toivon kannella lasillisella on riittävä tuulahdus kaupunki-ilmaa, jonka jälkeen voi palata luonnon keskelle.

Todennäköisimmin paikallinen asukas suuntaa satamaan käydäkseen rautakaupassa, ehkä joskus myös siellä järjestettävien tapahtumien vuoksi. Valitettavasti Saimaa-ilmiö ei enää palaa, Pate Mustajärvi on kolmekymmentä vuotta vanhempi niin kuin itse kukin, eikä suositulla koiranulkoilutusalueella pogoaminen kuulosta enää ollenkaan niin hauskalta kuin vuonna 1985. Tuuliajolla-kiertueen keikalla käynyt ei odota enää mitään erityisen ikimuistoista satamassa järjestettävän mutta ihan mukavia markkinatapahtumia kuitenkin.

Aikaisempina vuosina Mikkelin kalamarkkinat ovat keränneet loppukesästä tuhansittain kävijöitä. Tapahtuman parasta antia ovat olleet muikunperkausmittelöt  ja lasten onkikilpailut. Kehittynein muikunperkaustaito tulee voittajan nimestä päätellen Kaakkois-Aasiasta. Omaan koriini kerään kalamarkkinoilta mausteita ja kalasäilykkeitä, ehkä myös palan juustoa kansainvälisiltä myyjiltä.

Juhannuksena satamassa järjestettiin kansainväliset ruokamarkkinat ja on odotettavissa, että seuraavanakin juhannuksena Mikkeli saa olla markkinapaikkana. Itse näkisin tapahtuman mieluummin oikealla torilla, mutta huolimatta kovista hinnoista ja perheemme ruokavalioon sopimattomista tuotteista sataman piristäminen on aina toivottua. Mikkeli on niin maalaismainen kaupunki ja keskellä järvialuetta, että sieltä ei tarvitse etsiytyä  sen syvemmälle maaseudulle juhannuksen viettoon, kokko palaa melkein keskustassa.

Mikkelin satamassa käy matkaveneitä ja museolaivoja, mutta purjeveneillä Mikkeliin ei pääse, väylällä on niin monta sähkölinjaa ja siltaa, joiden korkeus veden pinnasta on vain 12 metriä. Tänä kesänä matkaan ovat lähteneet vain harvat isoilla asuntovaunumaisilla veneillä liikkuvat. Satunnainen matkailija pääsee maisemaristeilylle katselemaan rantaelämää. Väylä Mikkelistä Varkaantaipaleen kanavalle on kapea ja rannat tiuhaan asuttuja. Luonnonmaisemien lisäksi  voi ihailla vanhoja ja uusia huviloita, joiden rannoilla vietetään leppoisaa  kesäelämää.

Vesille venosen mieli

Saimaan pinta lähenee ylärajaa ja vesi on hyytävän kylmää. Aika roskaista myös, kun vesi huuhtelee rannoilta roinaa mukaansa.  Juhannuksena oli kuitenkin päästävä vesille. Kanavassa oli ruuhkaa ja Kallioniemessa jäätelö lopussa. Reipas itätuuli keinutti kunnolla. Mutta veneily oli kivaa ja liikeellä tuntui olevan vain iloisia ja hyväntuulisia ihmisiä, vaikka huomasi, että juhlittukin on.

Väylän varrella näkee monenlaista veneöykkäröintiä. Soutuveneellä väylän ylittäminen on kuin lähtisi kävellen moottoritien yli. Väylä pitää ensinnäkin ajaa keppejä koskettaen. Pahaksi onneksemme viime vuosisadan alkupuolella poistetun laivalaiturin jäljiltä meillä on aika lähellä rantaa vihreä viitta. Viime kesänä olin soutamassa rantaan, kun täyttä vauhtia päästelevä muskelivene halusi päästä halaamaan viittaa. Toisella puolella venettäni olisi ollut puoli kilometriä ainakin kaksikymmentä metriä syvää vettä venhonsa ajella, mutta piti päästä siitä viiden metrin kolosta soutuveneeni ja viitan välistä. Enpä olisi uskonut että satatuhatta euroa maksavassa veneessä ei ohjaus toimi. Oli väistettävä soutuveneellä niin lujaa kuin tällainen viisikymppinen nivelreumaa sairastava nainen pääsee.

Vesiskootterit ovat myös huonosti ohjautuvia. Niin luulin, kunnes parinkymmenen metrin päässä suoraan soutuvenettäni lähestyvä skootterihemmo kuitenkin päätti viime hetkellä olla paloittelematta minua ja venettäni, ja koukkasi veneen perää hipoen ohitseni.

Täällä Saimaalla kuvitellaan, että ihmiset, jotka lähtevät veneilemään, ymmärtäisivät jotain veneellä liikkumisesta, kuten sen, että soutuveneellä pääsee hitaammin kuin moottoriveneellä tai vesiskootterilla. Odotan, että joku sivistysjärjestö EU-tuella pistäisi pystyyn veneilijöiden sivistämiskampanjan. Selkeitä tauluja, mitä ne kummalliset aallonkuvat  ja numerot siellä kanavanvarressa tarkoittavat. Ohjeita muutamalla kielellä, vaikka suomeksi, englanniksi ja venäjäksi, miten otat muut vesillä liikkuja huomioon. Edelleen haluan uskoa, että ihmiset eivät ole ilkeitä vaan tietämättömiä.