Syysiltojen keidas ja talven pakopaikka

Parasta Tukholmassa on lämmin syksy, tosin ei keväässä ja kesässäkään mitään vikaa ole. Tänä kesänäkin on saatu nauttia edes muutamasta loppukesän lämpimästä illasta. Kuvan Boule&Berså on korttelimme kesäkeidas, ulkoilmaravintoja, jossa saa pelata bouleta. Kesällä on muuten mukavinta, kun firmat eivät ole kehittämässä tiimspirittiään, vaan satunnaiset lomaa ja vapaa-aikaa viettävät seurueet kansoittavat paikan. Mutta tunnelmallisinta on pimeinä pehmeinä elokuun iltoina, edes suuren eläkekassan henkilökunnan  hengennostatus naapuripöydässä ei häivytä paikan henkeä. Katoksen alla roikkuu omintakeisia valaisimia, pöydissä ruutuliinat ja taustalla juuri oikeanlainen musiikki eikä liian kovaa. Kanavan reunalla voi seurata veneliikennettä, Danviksbron nostamista odottavien purjeveneiden miehistön touhuja ja ökyveneiden cocktailpartyja.

Talven viimaa ja räntäsadetta pakoon taas pääsee juuri avattuun Sturebadetin hamamiin. Siis jos sinusta tuntuu, että Tukholma on jo koettu, Drottninggatan ei herätä ostoimpulsseja ja vanha kaupunki tuntuu todella vanhalta, muista että Vikingin terminaalista voi lähteä myös toiseen suuntaan. Hyvän hotellin yhteydessä oleva hamam kaikkine spa-hoitoineen voi olla juuri se mitä tarvitset.

En tosin ole aivan varma, haluanko mitään turistiryntäystä paikkaan. Ostin jäsenkortin kuntosalille, ja nyt olen jo kohta tottunut siihen, että treenin jälkeen koko uima-allasosasto on vain minun käytössäni. Hamamin käytännöt eivät tosin ole minulle auenneet, mutta siellä on sekä höyrysaunoja että hoitohuoneita, joissa tehdään kaikenlaisia uudistavia käsittelyjä.  Paikka on kuitenkin kaikessa uutuudessaan ja tyylikkyydessään kokemisen arvoinen, ja täytyyhän minun toivoa sinne väkeä, että itselläni säilyy mahdollisuus nauttia palveluista.

Postauksen varsinainen aihe oli tietenkin saako Pureview-kännykällä hyviä kuvia pimeässä. Tunnelma ainakin taltioituu hyvin. Kun katselen polkupyöriä Boule&Bersån aitaa vasten mieleen hiipii haikeus, harmi ettei mennyt kesä ole vasta tulossa. Mielelläni kelaisin aikaa taaksepäin, etenkin jos ei tarvitsisi palata koko kesäksi paperitöiden ääreen kuuntelemaan peltikattoon hakkaavaa sadetta.

Suunnistusta

Nokian kartat ovat kuulemma suositeltavia.  Olen niitä käyttänyt, mutta jätettyäni kerran karttaohjelman auki ja saatuani kohtuuttoman kännykkälaskun en uskaltanut viime kesänä Pariisissa käyttää ohjelmaa ollenkaan. Hotellin kartta taas oli niin pientä pränttiä, että ei toivoakaan saada selvää pienempien katujen nimistä. Mutta taas tuli kätevä kännykkäkamerani apuun. Otetaan kuva kartasta, ja suurennetaan sitä näytöllä.

Olen siis edelleen tyytyväinen Pureview kännykkään. Sen suurin etu on siinä, että ei tarvitse kantaa erikseen kameraa mukanaan, eli ei ole tarvinnut kertaakaan harmitella, ettei kamera kamera ole mukana. Paitsi viime lauantaina tuli vakava ajatusvirhe. Olimme menossa miehen tädin siunaustilaisuuteen, ja ajattelin, että jätän kännykän autoon, ei sitten varmasti soi kesken kaiken. Siunaustilaisuuden alkupuolella ei kukaan ottanut kuvia, ainakaan niin että olisin huomannut. Tilaisuus oli kaunis ja erityisesti lastenlasten ja lastenlastenlasten  ruusuilla peittämästä arkusta olisin niin mielelläni ottanut kuvan meille muistoksi. Vieläkin harmittaa moinen ajatusvirhe, eihän kukaan jätä kameraa kaiken varalta autoon.

Kuvaaminen on edelleen ollut vähäistä. Kesän sateiset ilmat eivät tarjonneet kummoisia valo-olosuhteita. Suurin syy valokuvauksen vähyyteen on kuitenkin ollut kirjoitustyö, jonka tuloksena syntyi kirja omalta erikoisalaltani. Tänään käväisin Akateemisessa kirjakaupassa juridisten kirjojen osastolla, kirjani oli nostettu näkyvälle paikalle, ja sitä oli kuulemma jo mennyt kaupaksi.

Kirjan onnistuminen mitataan vasta sitten, kun sitä luetaan. Itselleni kuitenkin on ollut ihmeellinen kokemus saada niin paljon tukea, apua ja kannustusta työn tekemiseen. Kirja-ajatus on ollut puheenaiheena entisten työkavereitten keskuudessa jo pitkään, ja olin jopa joskus työssä ollessani yhden version kirjan aluksi kirjoittanut. Mutta koska mitään varmuutta kirjan kustantamisesta ei ollut, jätin työn sikseen joskus seitsemän vuotta sitten. Nyt työ on tehty.  Tehtävä osoittautui odotettua vaikeammaksi, alan muutostahti on niin huikea ja sisällytin kirjaan myös asioita, jotka olivat itselleni uusia.

En usko että olisin uskaltanut tiukkatahtista kustannussopimusta allekirjoittaa, ellen olisi blogin avulla harjoitellut oman tekstin lukemista vielä vuosien päästä kirjoittamisesta. Eivät ne niin pahoja ole. Eikä niitä virheitä moni huomaa. Kun perjantaina avasin ensimmäistä kertaa kirjani, heti löysin kaksi kirjoitusvirhettä,  kuinkahan monta niitä kaikenkaikkiaan on? On siinä kyllä tietoakin.

Puhdas näkymä

Eilisen sateen jälkeen pihamaalle oli ilmestynyt pioni.  Taas tuli käyttöä uudelle (kännykkä)kameralle. Miten ihminen voikin  näin  innostua yhdestä vimpaimesta.