Maastoon

Barcelonassa aloin elvyttää vanhaa nuoruuden harrastusta, juoksemista. Tytär ja isä ponkaisivat pirteästi aamulla rantapromenaadille, minä aloittelin hitaasti, ensin vain yhteen suuntaan aallonmurtajaa päästä päähän. Jo kolmas lenkki alkoi vakuuttaa, ettei tämä edelleenkään niin mahdotonta ole.

Kotimaisemissa piti sitten ryhtyä tutkimaan, missä Tukholman seudulla on mukavia lenkkipolkuja. Vuosien varrella olen kiertänyt kävellen kaupunkia, ja mahtavia reittejä löytyy rannoilta, Söderin kallioilta, Sickla Kanalin varrelta, Djurgårdenista, ihan melkein mistä vain. Maastoreitit ja etenkin niiden juoksuominaisuudet sen sijaan olivat tarkemmin tutkimatta.

Ehkä suosikiksemme on valikoitunut Hellasgården, jonne pääsee Slussenilta 15 minuutissa bussilla nro 401. Alueella on monia reittejä, minulle sopivin on vitosen lenkki, sopivasti vaihtelua, muutama kunnon mäki, hoidettu suhteellisen tasainen pohja. Maastopyörälenkki olisi pitempi, sen testasin kerran, mutta paljaat juurakot estävät rennon etenemisen. Mieluummin katselee maisemia ja bongailee lintuja kuin etsii tossuille tasaista laskeutumispaikkaa. Hellasgårdenissa on myös sauna ja talviuintimahdollisuus, kuntosali ja ravintola. Ulkona olevat kuntoilulaitteet on ilmeisesti varastamisen ja ilkivallan pelossa tehty niin järeiksi, että niitä voivat käyttää vain vahvamieskisaajat.

Hellasgårdenia parempi pohjaltaan on Nyckelvikenin vitonen. Siellä on tehty kunnon pururata, pehmeä pohja tekee juoksemisesta raskaampaa, mutta kuntoilun vuoksihan sitä harrastetaan. Reitillä on yksi erittäin rankka ylämäki, minkä vuoksi useimmat tuntuvat kiertävän reitin vastapäivään. Suoraan polulle pääsee bussilla, joka menee Duvnäs Utskogiin.

Sekä Nyckelvikenissä että Hellasgårdenissa on viikonloppuisin vilkasta, mutta laajalle alueelle levittäytyvät liikkujat eivät töni toisiaan. Usein saa juoksennella omassa rauhassaan ja ihailla luonnonsuojelualueen näkymiä. Joskus olemme autoilleet myös Djurgårdeniin reippailutarkoituksessa. Sielläkin juostaan, mutta kävelijöitä on kauniina päivinä  monin verroin enemmän kuin Nyckelvikenissä ja Hellasgårdenissa. Sinne kannattaa lähteä pitkälle kävelylenkille, käydä syömässä Rosendalin puutarhakahvilassa, ihailla istutukset ja ostaa leipomosta lämpimäisiä kotiinviemiseksi.

Uusille lukijoilleni

Blogin pito hyytyi toukokuussa. Ukrainan tilanne kiihtyi, ja huomasin, että blogiani oli alettu lukemaan Venäjällä ja Ukrainassa.  No, hakukoneet näyttävät nyt kaikenlaisia tuloksia itsellenikin. Mutta tulipa silloin joskus kirjoitettua teksti, joka jäi tulpaksi tukkimaan postausten virran. Mutta julkaisen sen nyt pois alta, että pääsen kirjoittamaan uusia juttuja:

Suuri osa blogini lukijoista on Venäjällä, ja nyt myös Ukrainassa on ryhdytty lukemaan tekstejäni. Eipä uskoisi, että juuri siellä on kiinnostusta poukkoilevaa ajatuksenvirtaani kohtaan. Ruotsista sen sijaan on pääsääntöisesti kävijöitä itseni lisäksi vain pari kolme, ja heidänkin oletan olevan vanhoja tuttujani.

Ukrainan tilanne muistuttaa lähes sata vuotta sitten käytyä Suomen sisällissotaa monella tavalla. Tiiviisti Venäjän kyljessä valtion kehitys jää vaillinaiseksi, mutta lopulta yritetään irrottautua. Valtiokoneisto on kehittymätön, viranomaiset tottumattomia toimimaan ilman ulkoa tulevia ohjeita. Valtatyhjiössä syntyy kamppailu siitä,  ketkä pääsevät vallan uudelleen jaossa osalliseksi valtion resursseista. Jakolinjan avauduttua ihmiset hakevat turvaa liittoumalla sen tahon kanssa, kenen uskovat parhaiten turvaavan heidän oman asemansa. 

Mitä nyt haluaisin sanoa uusille lukijoilleni Ukrainassa? Olen edelleen sitä mieltä, että ETYJ olisi sopiva toimimaan Ukrainassa. Ensimmäisenä sinne olisi pitänyt lähettää iso poliisioperaatio, mutta sen aika taitaa olla ohi. Tilanne muistuttaa kovasti Kosovoa, sielläkin vuosikausia pystytettiin tiesulkuja, vastatoimena etsittiin aseita, ja lopulta saatiin aikaan isot rytinät. 

Kollektiivinen harhaisuus on helposti synnytettävissä, koska ihmisten on niin vaikea myöntää, että heidän luottamustaan ja hyväuskoisuttaan käytetään törkeästi hyväksi. Mieli uskoo mieluummin valheita kuin suostuu näkemään harhautuksen. Paljon rohkeutta vaaditaan siltä, joka irrottautuu hyväuskoisten rintamasta ja sanoo, ettei keisarilla ole vaatteita. Vallan ja valheen liitto voi viedä pitkälle todellisuuden toiselle puolelle kokonaisia kansakuntia, suuren osan ihmiskuntaa. Joukossa tyhmyys tiivistyy.

Toisilla ihmisillä on luontainen tarve liittoutua vahvemman uhkaajan puolelle, ja niin varmistaa oma asemansa. Sama mikä tapahtuu lasten leikeissä ja koulun pihalla, kun kiusaajaa ymmäretään ja uhria syytetään, tapahtuu myös kollektiivisesti kansalaisten kesken.

Nämä paikkansa varmistelijat ovat ihmisiä, joille paloauto on sen värinen kuin johtaja määrää. Joskus he ovat asialla rahan vuoksi, kuten palkkasoturit, joskus turvallisuutensa taatakseen, joskus taas vain siksi, että uskovat johtajansa kanssa näkevänsä asioita, joita muut heitä tyhmemmät eivät huomaa. Loppuselvittelyissä paikkansa varmistelija tekee täyskäännöksen viime hetkellä ja kieltää vastuunsa ellei jää palavan talon katolle vakuuttamaan, ettei tämä pala, pomo sanoo niin.

Kaikista pahinta on, että kaikilla meillä on uhan alla riski liittyä väärään porukkaan. Hiljainen enemmistö, joka ei mene barrikadeille, pystytä tiesulkuja tai itke tekoitkua TV-kameroille, vaan vie lapsensa leikkipuistoon ja uskottelee itselleen, ettei ole osallinen tapahtumiin, on sekin mahdollistamassa ääriryhmien metelin kuulumisen ainoana äänenä. Konfliktissa jyrkkien rajalinjojen taakse joutuvat hakeutumaan nekin, joiden paikka normaalioloissa on välimaastossa. Niin kauan kuin ei voi olla varma, kuka voittaa, voi olla turvallisinta pysyä hiljaa, mutta rauhantekoon tarvitaan rohkeutta.

Kun totuus katoaa ja pelko saa vallan, oman edun tavoittelijat saavat joukkoihinsa ensin varmistelijat ja sitten joukon ihmisiä, jotka uskovat hyötyvänsä ryhmän jäsenyydestä. Nuoret toimettomat miehet lähtevät mukaan, koska muutkin lähtevät ja kerrankin tapahtuu jotain. Hyväuskoisille riittää pelkkä vakuuttelu, viestiä voi tehostaa väärentämällä historiaa. Loput vain määrätään osallistumaan.

Jotta demokratia edistyisi ja yhteiskuntarauha palautuisi, olisi kaikki asein pelottelu saatava loppumaan. Aseet on kerättävä pois, naamiot kiellettävä ja sotapropaganda lopetettava. Vallatut rakennukset on luovutettava, tiesulut purettava ja hajotettava  niiden ympärille syntyneet yhteenliittymät. Viinan, tupakan, ruuan, rahan, seuran ja määräyksen vuoksi kapinaan ryhtyneet lähetetään vain kotiin, oli se sitten minkä valtion alueella tahansa.

Mahdollisesti jäljelle jäävä harvalukuinen joukko, jolla myös oletetaan olevan jonkinlaista johtamistaitoa yritetään ottaa mukaan uudelleenrakentamiseen. Sovinnon eleeksi on heille tarjottava joku voitto, jonka myös muu yhteiskunta voisi sietää, kuten vahva osallisuus jossain käytännön projektissa sen lisäksi että heille turvataan oikeus osallistua päätöksentekoon täysivaltaisesti ja valvoa hallituksen toimia demokraattisessa järjestelmässä. Sitoutuminen uuteen hallintoon, uudelleen järjestäytyminen ilman vieraan valtion ohjausta ja sotilaallista toimintaa on silti välttämätöntä rauhallisen kehityksen varmistamiseksi.

Te, joita ei huijattu, jotka kieltäydyitte äänestämästä sen puolesta, että joutuisitte demokratian ulottumattomiin, jotka  säälinsekaisen surun läpi katsoitte ihmisten ympärillänne tulevan petetyiksi, ryhtykää toimeen kotimaanne rakentamiseksi. Älkää luovuttako maatanne, älkääkä luopuko uskostanne parempaan tulevaisuuteen.