Lainan kanssa retkellä

Lainan suurempi lajitoveri

Kaikkia ennakkoluulojani karavaanarimatkustamista kohtaan uhmaten keksin kesän lopuksi, että vuokrataan matkailuauto ja tehdään Pohjois-Suomen kierros siinä sivussa, kun mies käy kokoustamassa Raahessa. Mieheni tarttui syöttiin, vuokrasi kärryn Savonia Caravanilta Varkaudesta, ja niin eräänä sunnuntai-iltana ilmestyi Laina pihaamme.

Laina oli juuri tehtaalta tullut, vain yhtä seuruetta ennen meitä kuljettanut. Varustus oli lähes täydellinen, kotoa pakkasimme mukaan muoviämpärin, kattilan ja paperilautasia, kaikki käteviä. Matkan varrella täydensimme varustusta juustohöylällä, jota ilman ei voi elää kokonaista viikkoa. Muuten kaikki löytyi, kahvinkeitin ja mikroaaltouunikin.

Sisäkengät olisi tarvittu, mutta me käytimme yksiä kenkiä, joita emme laskeneet kynnysmattoa pitemmälle. Muuten liikuimme sukkasillamme niillä kahdella neliöllä, jota jalkatilaa jäi. Lainan sänky oli napakka ja houkuttava, ja loppuviikosta auton istuimiinkin oli jo tottunut. Jos selkää alkoi pakottamaan, niin aina saattoi pysähtyä oikaisemaan ruotoaan auton takaosaan.

Lainassa oli tietysti kunnon kylpyhuone, suihku, vessa ja lavuaari, joita kaikkia pystyi vaivatta käyttämään. Majoitumme yhdeksi yöksi puskapaikalle havaitaksemme, että turvallisempaa ja helpompaa on etsiä leirintäalue. Karavaanialueiden palvelut yllättivät iloisesti siisteillä saunoilla ja pesutiloilla, samoin kuin vessojen tyhjennyspaikoilla ja muulla karavaanari-infralla.

Auton lämmitys oli kaksitoiminen, jos sähköä ei ollut saatavilla, kaasulämmitys humahti päälle ja alkoi puhaltamaan lämpöä syksyn viileydessä. Emme aivan päässeet selville, miten lämmityksen tulisi toimia, välillä ei sähkö mielestämme toiminut, alkuun kaasun saaminen päälle oli ongelmallista. Tosin ei tarvittu muuta kuin asentajan läsnäolo, kun kaikki toimi taas. Muuten Laina ei oikutellut, vaan säyseästi ja päättäväisesti kääntyi mutkissa, veti ylämäessä ja lasketteli alamäessä tasaista vauhtia.

Tavaroiden sijoittelu ja kaappien sulkeminen matkan ajaksi pitäisi tietysti olla itsestään selvyys, mutta usein retkemme aikana kuuntelimme Laina takapään äänimaailmaa pienellä jännityksellä. Kops tarkoitti lukitsemisen unohtumista, useimmiten äännen lähteenä oli roskiskaappi, Jos jotain voisi ehdottaa, niin lukitsemismekanismia, joka sulkee aina kerralla kaapin, ettei tarvitse nuppeja tarkistella.

Suureksi matkamme mysteeriksi jäi yläkaapin hyllyn putoaminen, jonka ei olisi pitänyt olla mahdollista. Se romahti tasaisessa vauhdissa tasaisella tiellä, emmekä tunnusta, että kaappi olisi jäänyt auki. Ehkä kuitenkin olimme jotenkin kaapin auki ollessa onnistuneet irrottamaan hyllyn etureunan kannattimiltaan. Lähtiessämme Lainan varusteisiin kuului neljä lasia, palatessamme kaksi. Jätimme sentään juustohöylän korvaukseksi.

Parasta Lainassa oli mukana kulkeva oma keittiö, ruokarajoitteisina saimme keitellä varmasti gluteenittomat aamupuuromme ja oman suun mukaiset kahvit.  Se ei suinkaan estänyt meitä käyttämästä matkan varren palveluja, toki suosikkiherkkuja olivat matkan varrelta ostetut paikalliset ruoat, Juustoportin juustot ja lakkahillo.

Ystäväni verohallitus

Verottaja on ystäväni. En olisi uskonut, mutta nyt sain tietää, että vaikka olisin erehtynyt rankastikin, ei siihen olisi kiinnitetty mitään huomiota. Juuri niin kuin ystävä tekee, näkee virheet, mutta vankkumasti kiinnittää huomiota vuodesta, nykyisin jopa vuosikymmenestä toiseen, niihin oikein menneisiin juttuihin.

Mutta ystävilläkin on rajansa. Se menee lahjojen osalta 30 000 eurossa, kun vähemmän läheisissä suhteissa ja yhteisesti sovittu sääntö on 5000 euroa.  Totta sekin, ei ystäviltäkään kestä kolmeakymmentä oharia enempää, mutta ystävät ovat juuri niitä, jotka eivät vähääkään välitä ensimmäisistä viidestä oharista. Seuraavat 25 oharia ovat ystävän persoonallisia heikkouksia, onhan minullakin omani. Jos itse satun mokaamaan, voin sitten vedota kavereille tapahtuneisiin kömmähdyksiin - Väitätkö, että tein virheen, ehkä niin, mutta sitten keskustellaan näistä kahdestakymmenestäviidestä virheestä, joita olen sietänyt toleranssirajani sisällä. No arvasin, ettet halua käydä tätä keskustelua.

Vasta kun ohareiden määrä kohoaa sietämättömiin lukemiin, aloitetaan tutkinta. Sitten ei enää olla kavereita, kuten ei myöskään silloin, jos toleranssirajan sisällä ystävyydestä huolimatta toinen alkaa pikkumaisesti nillittämään. Sitten otetaan esille kaikki. Laskenta alkaa nollasta ja kaikki viimeiset verovuodet asetetaan aivan uudenlaisen tarkastelun alle.  - Itsehän tätä halusit.

Verottajan ystävyys on kuin olisi kaveri tuossa lähistön salomailla pian talviunille asettuvan karhun kanssa. Kaikista paras olisi, jos ei tunnettaisi ollekkain eikä asuttaisi edes viidensadan kilometrin päässä toisistamme. Kumpikin kaverus haluaa touhuta omiaan, yhteisiä harrastuksia ei ole ja oikeasti emme edes ymmärrä toisiamme. Leikitään vaan kaveria, sillä jos onnistun suututtamaan nalleystäväni, minusta ei jää mitään jäljelle.

Toivoisin, että verottaja olisi kuin bordercollie, antaisi selkeitä ohjeita, kävisi hakemassa eikä harrastaisi mitään toleranssirajoja. Jos en tottele, verottaja räksyttäisi vieressä niin kauan kuin noudatan ohjeita. Jos räksytys ei auta, minua ei enää laskettaisi yhtä vapaasti laiduntamaan, vaan  pieneen karsinaan, jossa liikkeitäni vahdittaisiin tarkemmin.

Lapsilleni opetin, että parempi olla yksin kuin huonossa seurassa. Verottajan kanssa kaveeratessa joutuu miettimään, miksi se haluaa olla näin hyvä ystävä kanssani. Mitä minä tästä ystävyydestä saan? Niin kauan kuin olen noudatan yhteisesti sovittuja sääntöjä, minullakin on sananvaltaa kaverini tekemisiin. Mutta jos touhujani katsotaan läpi sormien toleranssirajojen sisällä, on vaarallista ryhtyä puolustamaan omia tai toisten oikeuksia karhua vastaan.