Kansan ääni

Vesilinnut Tukholman talven läpi sulana säilyvän sisääntuloväylän yllä ovat vihdoinkin muodostamassa kollektiivisen päätöksen jatkaa lentoaan kohti väljempiä vesiä. Tänä keväänä ne ovat lennelleet edestakaisin jo monta viikkoa, mutta viime päivinä meno on alkanut näyttää määrätietoisemmalta. Kuvassa oleva sähkökaapelifirman sahan ja pilkkijän kairan muovaama jäätaideteos oli  esillä pääsiäisenä Saimaalla, miten ihmeessä noin paksut jäät ehtivät sulaa juhannukseen mennessä?

Viime päivinä kansa on puhunut. Kyllä se on niin väärin. Tunnustan, etten kuulu kansaan. Olisi mielenkiintoista tietää, kun YLE tekee nettikyselyn, että keitä ne siihen vastaajat ovat. Siis kansa, joka edustaa yleistä mielipidettä. Ylen tietojen mukaan 66 prosenttia kansasta on miehiä.

Käyn kyllä lukemassa YLEn sivuilta uutisia, mutta kun se yksiääninen mölinä, jota myös nettikeskusteluksi sanotaan, alkaa, löydän nopeasti uudet sivut luettavaksi. Joskus tuntuu, että siellä samat henkilöt keskustelevat eri hahmoina, luovat itse trollina vastamielipiteen, jonka voi sitten lynkata oikein porukalla. Näin saadaan myös pidettyä yllä mielikuvaa suvaitsevastokukkahattutätiviherpiipertäjästä. Oletan kuitenkin, etteivät ne nettiriehujat kukaan ole oikeasti päättämässä mistään, vaan asioita hoitavat ihmiset jotka eivät päivystä kädet näppäimillä yötäpäivää.

Mutta keskustelun kärkkäys ja ikävä sävy pelottavat. Elämmekö todella nyt uutta 1930-lukua talouskriiseineen ja edessä on 1940-luvun toisinto? Voimakeinojen ja väkivallan kaipuu tuntuu olevan niin monen mielessä. Oli mukavaa elää internetin neitseellistä vaihetta, jolloin vain monimutkaista tietotekniikkaa hallussaan pitävät edelläkävijät olivat mukana nettikeskusteluissa. Mutta nyt tuo kansa on ottanut netin haltuunsa, ja tuntuu nauttivan tilanteesta silmittömästi.

Mietin ketkä omasta tuttavapiiristä mahtavat keskustella netin keskustelupalstoilla keskellä päivää. Minä joskus harvoin ennen, mutta nykyisin keskustelu harvoin haastaa vastaamaan. Ei varmaan kovin moni. Ihmiset ovat töissä, eivät ehdi, voivat vaikuttaa asioihin muulla tavalla.

Jos Internet ja tietotekniikan sovellukset ovat demokratian ja yhteiskunnallisen osallistumisen edistäjiä, voivat ne myös tukahduttaa moniäänisyyden ja  sulkea pois toisin ajattelevia. Media haluaa klikkauksia, ja mitä yksinkertaisemmin se esittää sanomansa, sitä useampi klikkaa. Entä jos avoin nettimedia ajaakin  itsensä marginaaliin, ja oikeat asiat tapahtuvatkin suljetuilla forumeilla? Kun kukaan ei enää osta Seiskaa sen vuoksi, että seiskaa on netti täynnä.

Itsekin varmaan vielä hiljenen netissä entisestään, ellen nyt ala täällä tekemään sormiharjoituksia seuraavaa kirjaa varten. Olen saanut apurahan.

Elämysmatkalla Öölannissa

Kesästä jäi mieleen ainakin lintujen rengastus Ottenbyn lintuasemalla, joka oli ystävän kanssa tehdyn Öölannin retken pääkohteita, ei vähiten Taviokuurnalta saadun vihjeen vuoksi. Päivä oli sateinen, hanhia parveili taivaan täydeltä ja tungeksi luodoilla. Sää ei suosinut lentoa Itämeren yli myöskään lintujen valokuvaamista.

Lintuasema tarjosi matkailijoille sadepäivän huviksi tutustumista lintujen rengastukseen. Rengastettavan linnun matka vapaudesta rengastajan käsiin kulkee isosta verkkohäkistä asteittain pienenevään tunneliin, josta se lopulta poimitaan mustaan läpinäkymättömään kangaspussiin. Oikeita lintuja emme saaneet ulkoa pyydystettyä, joten meille demonstroitiin prosessi keltaisella kylpyankalla.

Kun sitten rengastuspöydän ympärillä vertailimme erikokoisia renkaita, joista joutsenen jalkaan sopivan oli suurin, yksi lintuaseman työntekijöistä toikin oikean linnun. Oppaanamme ollut nuori kesätyöntekijä ryhtyi tunnistamaan lintua, mutta ei se ollutkaan aivan yksinkertaista. Ei ollut ollenkaan selvää, oliko kyseessä keltavästäräkki vai vain muutaman kerran lintuasemalla tätä ennen tavattu sitruunavästäräkki. Paikalle haettiin kokeneempi rengastaja. Löydettyään oikean lintupussin, ei siis kylpyankkaa, hän punnitsi ja suki lintua, tutki siipiä ja sulkia, muutama höyhen irtosikin.

Mutta ei vieläkään ratkaisua linnun lajista. Lintuaseman työntekijöitä kerääntyi rengastuspöydän ympärille, siipiä leviteltiin ja räpistelevää lintuparkaa kävi jo sääliksi. Tilanteen pelasti sängystä kesken iltapäiväunien kiskottu lintuaseman johtaja. Kyllä, kyseessä on sitruunavästäräkki. Kuinka paljon opimmekaan lintujen rengastuksesta ja lintuaseman työntekijöiden nokkimisjärjestyksestä.

Kiinnostun uusista asioista helposti. Viimeksi minusta tuli vahingossa lintubongari. Huomasin etsiväni maastosta, vedestä, taivaalta lintuja, merkitseväni muistiin niiden väritystä, nokan pituutta ja pyrstön leveyttä. Sitä ennen linnut olivat minulle taustaäänten lähde ja maiseman liikkuvia pikkuosia. Ei mitään väliä, oliko niillä kaareva vai suora nokka, lyhyt vai leveä pyrstö tai harmaat vai ruskeat jalat.

Eilisen illan etsin lintukirjoista näkemieni lintujen kuvia ja nimiä. Listasin 35 lajia, sieppoja, västäräkkejä, leppälintuja, vikloja, haikaroita, tikkoja, jopa kuningaskorppikotkan ja sen valkorintaisen kuningaskalastajan. Nyt haluaisin ostaa omat kiikarit ja suunnittelen linturetkiä. En oikeastaan tunnista edelleenkään lintuja, mutta tiedän vähän siitä, miten lintuja bongaillaan. Tiedän myös, että jos omistan aikaani ja energiaani lintuharrastukselle, eteeni voi aueta aivan uusi lintuvaltakunta, jota en ennen tiennyt olevan olemassakaan.

Linnut eivät koskaan vaivanneet minua. En ajatellut, että sitten kun minulla on aikaa, alan harrastamaan lintuja. Blogin aloittaminen on ollut mielessäni jo pitkään, olen suunnitellut tätä siitä lähtien, kun muutimme pois Suomesta. Olen lukenut viime aikoina kymmeniä blogeja, vain Kemppinen jaksaa kiinnostaa päivästä toiseen. Kuitenkin toivon, että blogini avaisi uuden ikkunan maailmaan.