Kesästä jäi mieleen ainakin lintujen rengastus Ottenbyn lintuasemalla, joka oli ystävän kanssa tehdyn Öölannin retken pääkohteita, ei vähiten Taviokuurnalta saadun vihjeen vuoksi. Päivä oli sateinen, hanhia parveili taivaan täydeltä ja tungeksi luodoilla. Sää ei suosinut lentoa Itämeren yli myöskään lintujen valokuvaamista.Lintuasema tarjosi matkailijoille sadepäivän huviksi tutustumista lintujen rengastukseen. Rengastettavan linnun matka vapaudesta rengastajan käsiin kulkee isosta verkkohäkistä asteittain pienenevään tunneliin, josta se lopulta poimitaan mustaan läpinäkymättömään kangaspussiin. Oikeita lintuja emme saaneet ulkoa pyydystettyä, joten meille demonstroitiin prosessi keltaisella kylpyankalla.
Kun sitten rengastuspöydän ympärillä vertailimme erikokoisia renkaita, joista joutsenen jalkaan sopivan oli suurin, yksi lintuaseman työntekijöistä toikin oikean linnun. Oppaanamme ollut nuori kesätyöntekijä ryhtyi tunnistamaan lintua, mutta ei se ollutkaan aivan yksinkertaista. Ei ollut ollenkaan selvää, oliko kyseessä keltavästäräkki vai vain muutaman kerran lintuasemalla tätä ennen tavattu sitruunavästäräkki. Paikalle haettiin kokeneempi rengastaja. Löydettyään oikean lintupussin, ei siis kylpyankkaa, hän punnitsi ja suki lintua, tutki siipiä ja sulkia, muutama höyhen irtosikin.
Mutta ei vieläkään ratkaisua linnun lajista. Lintuaseman työntekijöitä kerääntyi rengastuspöydän ympärille, siipiä leviteltiin ja räpistelevää lintuparkaa kävi jo sääliksi. Tilanteen pelasti sängystä kesken iltapäiväunien kiskottu lintuaseman johtaja. Kyllä, kyseessä on sitruunavästäräkki. Kuinka paljon opimmekaan lintujen rengastuksesta ja lintuaseman työntekijöiden nokkimisjärjestyksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti