Uusille lukijoilleni

Blogin pito hyytyi toukokuussa. Ukrainan tilanne kiihtyi, ja huomasin, että blogiani oli alettu lukemaan Venäjällä ja Ukrainassa.  No, hakukoneet näyttävät nyt kaikenlaisia tuloksia itsellenikin. Mutta tulipa silloin joskus kirjoitettua teksti, joka jäi tulpaksi tukkimaan postausten virran. Mutta julkaisen sen nyt pois alta, että pääsen kirjoittamaan uusia juttuja:

Suuri osa blogini lukijoista on Venäjällä, ja nyt myös Ukrainassa on ryhdytty lukemaan tekstejäni. Eipä uskoisi, että juuri siellä on kiinnostusta poukkoilevaa ajatuksenvirtaani kohtaan. Ruotsista sen sijaan on pääsääntöisesti kävijöitä itseni lisäksi vain pari kolme, ja heidänkin oletan olevan vanhoja tuttujani.

Ukrainan tilanne muistuttaa lähes sata vuotta sitten käytyä Suomen sisällissotaa monella tavalla. Tiiviisti Venäjän kyljessä valtion kehitys jää vaillinaiseksi, mutta lopulta yritetään irrottautua. Valtiokoneisto on kehittymätön, viranomaiset tottumattomia toimimaan ilman ulkoa tulevia ohjeita. Valtatyhjiössä syntyy kamppailu siitä,  ketkä pääsevät vallan uudelleen jaossa osalliseksi valtion resursseista. Jakolinjan avauduttua ihmiset hakevat turvaa liittoumalla sen tahon kanssa, kenen uskovat parhaiten turvaavan heidän oman asemansa. 

Mitä nyt haluaisin sanoa uusille lukijoilleni Ukrainassa? Olen edelleen sitä mieltä, että ETYJ olisi sopiva toimimaan Ukrainassa. Ensimmäisenä sinne olisi pitänyt lähettää iso poliisioperaatio, mutta sen aika taitaa olla ohi. Tilanne muistuttaa kovasti Kosovoa, sielläkin vuosikausia pystytettiin tiesulkuja, vastatoimena etsittiin aseita, ja lopulta saatiin aikaan isot rytinät. 

Kollektiivinen harhaisuus on helposti synnytettävissä, koska ihmisten on niin vaikea myöntää, että heidän luottamustaan ja hyväuskoisuttaan käytetään törkeästi hyväksi. Mieli uskoo mieluummin valheita kuin suostuu näkemään harhautuksen. Paljon rohkeutta vaaditaan siltä, joka irrottautuu hyväuskoisten rintamasta ja sanoo, ettei keisarilla ole vaatteita. Vallan ja valheen liitto voi viedä pitkälle todellisuuden toiselle puolelle kokonaisia kansakuntia, suuren osan ihmiskuntaa. Joukossa tyhmyys tiivistyy.

Toisilla ihmisillä on luontainen tarve liittoutua vahvemman uhkaajan puolelle, ja niin varmistaa oma asemansa. Sama mikä tapahtuu lasten leikeissä ja koulun pihalla, kun kiusaajaa ymmäretään ja uhria syytetään, tapahtuu myös kollektiivisesti kansalaisten kesken.

Nämä paikkansa varmistelijat ovat ihmisiä, joille paloauto on sen värinen kuin johtaja määrää. Joskus he ovat asialla rahan vuoksi, kuten palkkasoturit, joskus turvallisuutensa taatakseen, joskus taas vain siksi, että uskovat johtajansa kanssa näkevänsä asioita, joita muut heitä tyhmemmät eivät huomaa. Loppuselvittelyissä paikkansa varmistelija tekee täyskäännöksen viime hetkellä ja kieltää vastuunsa ellei jää palavan talon katolle vakuuttamaan, ettei tämä pala, pomo sanoo niin.

Kaikista pahinta on, että kaikilla meillä on uhan alla riski liittyä väärään porukkaan. Hiljainen enemmistö, joka ei mene barrikadeille, pystytä tiesulkuja tai itke tekoitkua TV-kameroille, vaan vie lapsensa leikkipuistoon ja uskottelee itselleen, ettei ole osallinen tapahtumiin, on sekin mahdollistamassa ääriryhmien metelin kuulumisen ainoana äänenä. Konfliktissa jyrkkien rajalinjojen taakse joutuvat hakeutumaan nekin, joiden paikka normaalioloissa on välimaastossa. Niin kauan kuin ei voi olla varma, kuka voittaa, voi olla turvallisinta pysyä hiljaa, mutta rauhantekoon tarvitaan rohkeutta.

Kun totuus katoaa ja pelko saa vallan, oman edun tavoittelijat saavat joukkoihinsa ensin varmistelijat ja sitten joukon ihmisiä, jotka uskovat hyötyvänsä ryhmän jäsenyydestä. Nuoret toimettomat miehet lähtevät mukaan, koska muutkin lähtevät ja kerrankin tapahtuu jotain. Hyväuskoisille riittää pelkkä vakuuttelu, viestiä voi tehostaa väärentämällä historiaa. Loput vain määrätään osallistumaan.

Jotta demokratia edistyisi ja yhteiskuntarauha palautuisi, olisi kaikki asein pelottelu saatava loppumaan. Aseet on kerättävä pois, naamiot kiellettävä ja sotapropaganda lopetettava. Vallatut rakennukset on luovutettava, tiesulut purettava ja hajotettava  niiden ympärille syntyneet yhteenliittymät. Viinan, tupakan, ruuan, rahan, seuran ja määräyksen vuoksi kapinaan ryhtyneet lähetetään vain kotiin, oli se sitten minkä valtion alueella tahansa.

Mahdollisesti jäljelle jäävä harvalukuinen joukko, jolla myös oletetaan olevan jonkinlaista johtamistaitoa yritetään ottaa mukaan uudelleenrakentamiseen. Sovinnon eleeksi on heille tarjottava joku voitto, jonka myös muu yhteiskunta voisi sietää, kuten vahva osallisuus jossain käytännön projektissa sen lisäksi että heille turvataan oikeus osallistua päätöksentekoon täysivaltaisesti ja valvoa hallituksen toimia demokraattisessa järjestelmässä. Sitoutuminen uuteen hallintoon, uudelleen järjestäytyminen ilman vieraan valtion ohjausta ja sotilaallista toimintaa on silti välttämätöntä rauhallisen kehityksen varmistamiseksi.

Te, joita ei huijattu, jotka kieltäydyitte äänestämästä sen puolesta, että joutuisitte demokratian ulottumattomiin, jotka  säälinsekaisen surun läpi katsoitte ihmisten ympärillänne tulevan petetyiksi, ryhtykää toimeen kotimaanne rakentamiseksi. Älkää luovuttako maatanne, älkääkä luopuko uskostanne parempaan tulevaisuuteen.

Herrojen hitaat kiireet

Venäjä on odottanut mahdollisuutta näyttää sotilaallista voimaansa, ja nyt se ainakin uhkaa sillä Krimillä. Ulkomaailma on valinnut strategiakseen olla niin kuin ei pitäisi tilannetta niin vakavana kuin mitä se on. Huolestuminen pitää kuitenkin näytttää vahvasti, vaikka tilannetta yrittäisi rauhoittaa pitämällä matalaa profiilia. Ainakin tilanne kuuluu ETYJ:n mandaattiin, ja jotain sillä suunnalla tapahtuukin,  Astrid Thors on menossa maanantaina Krimille. Ei siis suurta kiirettä, eikä ETYJ:n ykkösedustajaa paikalle, riittääköhän tuo?

Ukrainan ja Venäjän välien eskaloituminen sodan partaalle on yllättävä  kehityskulku, mutta ei ennennäkemätön, kävihän Georgiakin oman sotansa Venäjän kanssa. Kaukasuksen rauhattomuuteen on ehkä jo totuttu, mutta suuren Ukrainan kovistelu on askel kohti pysyvää varuillaoloa ja epävakautta Euroopassa. Kyse on pelkästään valtapolitiikasta, ideologiat, kulttuurit, kielet ja uskonnot eivät tee merkittävää eroa Venäjän ja Ukrainan välille. Kansan kapina Janukovitchia kohtaan nousi taloudellisen jälkeenjääneisyyden seurauksena, ja sekin olisi voinut jatkua hallittuna ja purkaantua vaaleihin, elleivät aseelliset joukot olisi ryhtyneet ampumaan mielenosoittajia.

Oman urani hauskimpia töitä oli IVY-maiden kansalaisjärjestöistä koostuvan työryhmän perustaminen. Kansalaisjärjestöt osasivat tehdä yhteistyötä, mutta tarvittiin paljon keskustelua ja "oikeutta omiin tunteisiin", että työ saatiin sujumaan ilman suurempia purkauksia. Mutta näin jälkeenpäin ajatellen juuri ne purkaukset paljastivat, mitä poliittisella tasolla tapahtui. Keskustelun lämpötila kohosi kahdessa sekunnissa haaleasta kuumaksi, ja taisteluparit oli helppo tunnistaa. Venäjä ja Georgia, Azerbadjan ja Armenia, mutta saunaan kaikki halusivat mennä yhdessä. Venäjän edustaja jopa ehdotti, että kun olemme yhtä perhettä, emmekö menisi myös miehet ja naiset yhdessä saunaan. Kerroin hänelle suomalaiseen saunakulttuuriin kuuluvan, että vain ydinperheen kesken yhteissaunotaan, ja tulkitsin työryhmämme olevan laajennetun perheen. Jälkeenpäin Kaukasuksen kiistakumppanit kehuivat toisiaan, ja totesivat, että ratkaisevaa keskusteluyhteyden löytymiselle oli saunaan meneminen yhdessä.

Olisi käsittämätöntä, että nyt kun rautaesirippua ei ole, ja olemme kaikki yhtä suurta, joskin laajennettua perhettä, että keskellä Eurooppaa selviteltäisiin naapureiden välejä asein. Pitäisikö Janukovitch lähettää nyt takaisin Kiovaan järjestämään vapaita vaaleja?  Ehdottaisin kaikille kiistan osapuolille saunomista ja avantouintia. Se yhdistelmä saa maailman tuntumaan ystävällisemmältä ja kiistat ratkottavilta.