Minun Pietarini - Venäläinen museo

Venäläinen museo ei ehkä ole yhtä itsestään selvä käyntikohde Pietarissa kuin Eremitaasi, mutta helpommin hallittavissa oleva kokonaisuus. Se on maailman suurin venäläisen taiteen kokoelma, johon kuuluu on paljon upeita töitä, jotka pysäyttävät ja jättävät lähtemättömän vaikutuksen.


Itä-Euroopan museoissa hakeudun helposti ikonitaiteen pariin. Olen kiinnostunut Pyhä Yrjön taistelua lohikäärmettä vastaan kuvaavista ikoneista ihan sen vuoksi, että minulla on kotona useampia versioita aiheesta. Etukäteen jo tiesin, että venäläisessä museossa on esillä merkittäviä ikoneita siitä aiheesta. Jumalan äiti -ikoneja on monilta eri aikaukausilta, on myös pyhän kolminaisuuden ja monien muiden raamatun aiheiden kuvituksia. Uskonnon merkitys taiteen kuvastossa herättää ajatuksen, onko kristinuskon perusteiden tunteminen jo yleissivistyksen kannalta välttämätöntä. Tämän hetken venäläisistä suurin osa on käynyt koulun ateistisessa Neuvostoliitossa, ja nyt he parveilevat museossa ihailemassa raamatun teksteihin perustuvia töitä.


Vaeltajat taas on venäläisen 1800-luvun taiteen koulukunta, ja johon kuuluvien taiteilijoiden monet teokset kuvasivat yksinkertaisia maalaismaisemia ja tavallista kansaa työnsä parissa. Venäläiset taiteilijat Ivan Shishkin ja Isaak Levitan ovat sen tyylisuunnan merkittävimpiä edustajia. Heidän töitään Venäläisessä museossa oli kattava kokoelma, joten sain taas kerran jäädä rauhassa ihailemaan vaikuttavimpia tauluja. Levitanin kuutamomaisemaa "hiljaisuutta" katselin niin hartaasti, että lopulta museon vahtimestari osoitti minulle tuolinsa, joka olikin juuri asetettu niin, että kuun valo pilkahti kuin oikean pilven takaa.


Myös Ilja Repinin Volgan lautturit on Venäläisen museon kokoelmissa, siitä lienee useampia versioita maailmalla. Vesitiet olivat tärkeitä kuljetusväyliä 1800-luvun Venäjällä, rakennustarvikkeita kuljetettiin jokia ja kanavia pitkin., Raskaiden lastien vetäminen lautoilla vastavirtaan vaati raakaa työtä. Volgan lauttureiden vetourakka näyttää ehkä jopa todellisuutta suuremmalta, kuulemma vetäjiä oli yleensä huomattavasti enemmän kuin kuvaan mahtuneet yhdeksän. Lautat olivat kertakäyttöisiä, monet sen ajan talot on rakennettu lastin määränpäässä puretuista lautoista. Volgan lautturit on aikanaan ollut yhteiskunnallisesti vaikuttava taideteos, joka on herättänyt katsojat ajattelemaan työläisten asemaa ja herättänyt pahennusta maansa mustamaalauksena.


Venäläisen taiteen museossa on myös aivan uusia teoksia, näyttelyt vaihtuvat ja maalauksia lähetetään usein myös maailman taidemuseoihin nähtäväksi. Tällä kertaa Aivazovskin töitä ei ollut kuin muutama kankaan alta paljastettu piirros nähtävänä, vahtimestarit ilmoittivat kokoelman lähteneen Moskovaan. Seuraavan kerran Aivazovskin työt tulevat Pietariin vasta joulukuussa 2016. Vihjeeksi Pietariin menijälle kerrottakoon, että Venäläisen taiteen museo on torstaisin auki iltayhdeksään asti, Eremitaasi on taas keskiviikkona ja perjantaina yhdeksään asti auki.

Minun Pietarini - Eremitaasi

Eremitaasin taidemuseo sijaitsee upeissa keisarillisen talvipalatsin rakennuksissa, ja siellä on mahdollisuus nähdä suurten taiteilijoiden merkittäviä teoksia, on Rodinia, Rembrandt, Da Vincia taitaa olla jopa Michelangeloa. Taidekokoelma on iso, lisäksi historialliset palatsit sekä keisarilliset aarteet ja museon muut kokoelmat muodostavat niin mittavan kokonaisuuden, että kävijän on pakko valita mihin keskittyä vierailullaan. Kaikkien osastojen kiertämiseen menee kokonainen päivä, mutta lyhyelläkin vierailulla ehtii kokea mieliinpainuvia taide-elämyksiä.

Eremitaasiin on avattu uusi osasto toiselle puolelle aukiota entisen pääesikunnan tiloihin, joihin on siirretty jo impressionistien töitä. Mutta ainakin heinäkuussa 2016 uusissa tiloissa oli vielä paljon tyhjiä huoneita. Silti sinne kannattaa mennä. Mahtipontisen rakennuksen alakerrassa on kerrassaan mainio kahvila, neljännessä kerroksessa taas voi päivittää taidetuntemustaan Picasson, Monet´n, Matissen ja monien muiden suurten nimien töitä ihaillessa.

Edelleen tärkeimmät Eremitaasin teokset ovat palatseissa. Suunnistamiseen palatsien käytävillä voi ottaa avukseen audioguiden ja kartan, niin ei jää kiertämään kehää sokkeloisissa palatseissa.  Ainakin Rembrandtin Tuhlaajapojan paluu jää lähtemättömästi mieleen, taiteilijan viimeisimpiä töitä oleva suurikokoinen maalaus on täynnä tunnetta. Jäin (taas) taulun ääreen ihailemaan mestarin taitoa, samalla seurasin kuinka innokkaasti, suorastaan tunnustuksellisesti, venäläinen opas siteerasi raamattua ryhmälleen. Näin ajat muuttuvat.

Palatsien huoneet ovat myös kierroksen arvoisia. Kaiken kultapäällysteisen keskellä joutuu pohtimaan ihmisten järjettömyyttä. Miten ihmeessä ylellisyyksiin itsensä upottavat hallitsijat eivät voi ymmärtää, ettei nälkäinen ja orjuutettu kansa voi loputtomiin suostua kohtaloonsa? Palatsien upeat koristelut ovat ainutlaatuisia ajan kuvia, mutta vain muutamissa taideteoksissa on nähtävissä palanen toista puolta. Suuri osa palatseissa näkyvää taidetta on kirkollisiin aiheisiin perustuvaa, madonna-asetelmien eri variaatioihin kyllästyy ennen kuin pääsee takaisin ulko-ovelle.

Eremitaasiin mennään sisälle Palatsiaukion puolelta, siis ei Nevan puolelta. Automaateista saa nopeasti liput, takit on vietävä naulakkovahdeille ja sitten kannattaa hahmotella reitti itselleen tärkeisiin kohteisiin. Kaikkea ei ehdi sulatella yhden päivän aikana, museon antiin kannattaa perehtyä jo etukäteen ja suunnistaa valikoiden omia kiinnostuksen kohteitaan kohti.

Minun Pietarini - lisää siltoja

Saimaan ja monen muun vesistön vedet virtaavat Pietarin halki Nevassa, jonka suistomaalle kaupunki on rakennettu Pietari suuren käskystä kolmesataa vuotta sitten. Nevan lisäksi kaupungin läpi virtaa monia kanavia, siksi siltojakin on kunnioitettava määrä. Kanavat ja sillat auttavat kaupungissa suunnistamista. Valokuvaajalle ne tarjoavat hienoja kuvakulmia ikuistaa veteen heijastuvia rakennuksia vuoden- ja vuorokaudenaikojen sekä ilmanalojen mukaan vaihtuvissa valaistuksissa.

Nevan ylittävät sillat avataan kesällä yöllä puoli kahden aikaan ja suljetaan viideltä aamulla. Siis jos hotelli sijaitsee Vasilin saarella, ei kannata jäädä Nevski Prospektin vilinään aamutunneille asti. Nevan avatuista silloista ovat monet yökukkujat ja aamuvirkut ottaneet upeita kuvia.

Leijonasilta

Pankkisilta

Panteleimonin silta

Troitskin silta

Anishkovin silta

Lomonosovin silta

Minun Pietarini - Sillat

Pietarissa ei tarvitse mennä erityisesti katsomaan nähtävyyksiä. sillä vain pitämällä silmänsä auki kaupungilla liikkuessaan näkee jatkuvasti taideteoksia ja yksityiskohtia. Suosikkejani ovat sillat, aidat ja portit.

Pietarin siltoihin kannattaa tutustua jo senkin vuoksi, että niiden avulla on helppo suunnistaa. Silloissa on mieleenpainuvia koristeita ja niitä vartioivat usein vaijereita kannattelevat eläinhahmot. Siltojen kaiteissa on taideteoksiksi luettavia veistoksia, valaisinpylväiden yksityiskohdat ovat tunnettujen taiteilijoiden suunnittelemia.

Helpoin keino ottaa haltuunsa Pietarin siltojen moninaisuus on lähteä kanavaristeilylle. Asuimme nyt lähellä Moika-kanavaa. Opastettujen risteilyjen hinta vaihteli 500 ja 700 ruplan välillä, alennusta sai jo sillä perusteella, ettei ymmärtänyt venäjänkielistä opastusta.

Nousimme jokilaivaan Punaiselta sillalta, reitti kulki ensin Moikaa pitkin Nevalle, sitten Fontankalle, josta käännyttiin Krytukovin kanaalille ja sieltä taas Moikalle. Hyvän kartan avulla on helppo hahmottaa missä milloinkin on, ja jo etukäteen voi  katsoa tärkeimmät kohteet matkan varrelta.

Varmasti sellaisiakin jokiristeilyjä on, joilla on englanninkielinen opastus, me jonkin verran venäjää osaavat emme edes etsineet sellaista. Opastuksen seasta tunnisti tuttuja nimiä, mutta muuten en ymmärtänyt selostuksia historian vaiheista, mikä ei välttämättä ole pahaksi Venäjällä liikuttaessa, sen verran erilaisia tulkintoja historiasta siellä kuulee.

Oma suosikkini Pietarin silloista on Anishkovin silta, jonka kauan luulin olevan nimeltään Hevossilta, Konnyi Most. Sitä vartioivat  neljä Pjotr Klodtin hevosenkesyttäjäpatsasta, joissa mies taltuttaa villiintynyttä ratsua.

Silta vie Nevsky Prospektia pitkin Fontanka-kanavan yli. Keskeisen sijainnin vuoksi Anishkovin sillasta on tullut tärkeä maamerkki Pietarissa. Seuraavaa matkaa ajatellen voisi olla viisasta sijoittautua lähelle Anishkovin siltaa, aivan sen läheisyydessä sijaitsee Fabergé-museo, eikä Anna Ahmatovan kotimuseokaan Fontankan talossa kaukana ole.

Kirjoittamattomat runot

Runoilija Anna Ahmatovan merkitys pietarilaisille ja hänen ristiriitainen elämänsä ovat olleet jollain tasolla tiedossani. Pietarin matkoillani Ahmatovan nimi on vilahdellut puheissa aivan kuin minun pitäisi tietää kuka hän on. Muutama vuosi sitten osuin Kansallisteatteriin katsomaan näytelmää Musta purje, Valkea purje, josta Anita Konkka on kirjoittanut Kirjailijan päiväkirjassaan ja samalla valottanut Ahmatovan persoonaa tavalla, joka kuvastaa syvällistä asiantuntemusta aiheesta.

Tähän Pietarin matkaan valmistauduin lukemalla Ahmatovan runoja ja hänestä kertovaa kirjaa Fontankan talossa. Talo on oikeastaan kuvassa näkyvä Sherementjevin palatsi, jossa Ahmatova asui jaetussa asunnossa "kommunalkajassa".  Talo todisti ihmissuhdesoppaa,  jonka veroista saa etsiä, edes Salatut elämät eivät vedä vertoja.

Ahmatova olisi voinut lähteä Venäjältä vallankumouksen jälkeen, mutta hän valitsi jäämisen. Uskollisuus omaa kotimaataan kohtaan voitti, vaikka hän lopulta joutui kokemaan poikansa joutumisen vankileirille.

Pohjoisia elegioita - 5. runo

Säälimätön aikakausi käänsi minut
kuin joen.
Elämäni vaihtui. Omani ohi
se virtasikin toiseen uomaan,
enkä nyt rantojani tunne.
Oi kuinka monesta näytelmästä jäinkään pois,
väliverho nousi ilman minua ja laski;
kuinka monta ystävää jäi tuntematta,
kuinka monen kaupungin ääriviiva
olisikaan saanut vedet silmiini,
kun nyt tunnen yhden ainoan kaupungin
ja sen löydän unissani hapuillenkin;
kuinka monet runot jäivät kirjoittamatta -
nyt ne ympäröivät minut kuin näkymätön kuoro,
joka kenties tukahduttaa minut...
 ----jatkuu---

Ahmatovan kotimuseossa en käynyt tälläkään matkalla, palatsin onnistuin kuvaamaan jokiristeilyllä. Pietari on onneksi lähellä, sinne pääsee junalla muutamassa tunnissa.

Pietarin udussa

Vain matkailu herättää niin suuren kirjoittamisen tarpeen, että blogia on yritettävä saada eloon ennen kuin kooma syvenee lopullisesti. Olen tänä keväänä pyöritellyt mielessäni saattohoidon sanastoa, kun blogini ainut uskollisin lukija, äitini, on sirtynyt vanhan kotipitäjänsä hautuumaan multiin. Kaiken vaikean ja lopullisen keskellä yritän kuitenkin muistella eniten elämän hyviä hetkiä.

Pietarin matka heinäkuussa korvasi jo traditioksi vakiintuneen Pariisin työvisiitin, joka tänä vuonna olisi ollut samaan aikaan hautajaisten kanssa. Pietari vastaa Pariisia monessa suhteessa, Eremitaasi korvaa Louvren, Neva on kuin Seine ja valo näyttäytyy molempien kaupunkien yllä pastellien väreissä.

Valokuvauksellisia kohteita Pietarissa riittää rajattomasti. Kun heinäkuun utu sävytti kaiken kuvattavan maidonvalkoisen sävyiseksi, kuvat näyttävät kameran näytöllä toivottoman puuroisilta. Onneksi on olemassa kuvankäsittely.  Tosin se ei tee oikeutta kaupungin oikeille väreille.

Oikeasti Pietarissa näytti yllä olevan kuvan väriseltä. Talojen värit eivät heijastuneet kanaalin pintaan, vaan vesi hohti harmaata. Neljän päivän matkan aikana vain viimeisenä aamuna ehdin kamerani kanssa niin aikaisin liikkeelle, että sain otettua tuon alemman kuvan, jota ei tarvinnut korjata.

Pietari heinäkuussa oli turistien kansoittama, mutta silti sekaan mahtui. Mihinkään paikkaan ei tarvinnut jonottaa, kaupoissa ja ravintoloissa palveltiin pääsääntöisesti iloisella mielellä. Pietari tuntui turvalliselta ja epäpoliittiselta, nuorten ja kauniiden kansoittamalta.