Pääsiäisaamun sanomat

Fransiskus Assisilainen, Louvre

Sekä Helsingin Sanomat että Dagens Nyheter olivat kuin yhteisestä sopimuksesta valinneet pääsiäisaamun aiheiksi uskonnon merkityksen maailmassamme. HS pääkirjoituksessa, DN kulttuurisivuillaan. Kuinka luulimme, että uskonnon väistyminen tieteen edestä maailmanselityksenä johtaa myös uskonnon vähäisempään merkitykseen politiikassa, yhteiskuntajärjestyksen ja sosiaalisten suhteiden normittajana.

Vaikka maailman piti olla maallistumassa, maallinen valta  joutuu yhä useammin ristiriitaan uskonnollisten liikkeiden kanssa. Turkkilaiset äänestivät sekulaarisen vallan säilyttämisen puolesta tai sitä vastaan, jälkimmäinen voitti. Trump ei ole esitellyt suhteitaan kirkkoon, mutta onko luottamus häneen jo verrattavissa uskontoon? Oma ystäväni on elänyt aikaisemmassa elämässään tiukan uskonlahkon sääntöjen piirissä, nyt hän luottaa yhtä sokeasti Donald Trumpiin ja hänen tuomaansa pelastukseen.

Pohdimme toisen ystäväni kanssa äskettäin suomalaisia vallan miehiä patriarkaalisten uskonyhteisöjen tuotteina. Ensimmäisenä tietysti tulivat mieleen nykyiset pää- ja ulkoministerimme, mutta uskontoon nojaan myös moni talouselämän verkosto. Vaikka he kuinka vakuuttaisivat, että uskonto ei vaikuta heidän politiikkaansa, uskonnon suoman arvopohjan kautta he maailmankuvaansa rakentavat.

On ehkä helpompaa antaa uskontonsa olla vaikuttamatta asioissa, jotka ovat tarpeeksi uudenaikaisia ja teknis-taloudellisia. Niiden osalta ei raamatun ajan teksteistä löydy symbolististakaan vihjettä, miten noudattaisimme herran tahtoa. Uskonto kuitenkin määrittää, kenelle yksilö on vastuussa tekemisistään ja kenelle hän on lojaali. Vastuun liu'uttaminen omista teoista kollektiiville onnistuu ehkä paremmin, jos kokee olevansa vastuussa kaikkivaltiaalle eikä äänestäjille.

Uskonveljien- ja siskojen muodostamat verkostot ja niiden sisäiset valtarakenteet vaikuttavat yhteisössä näkymättömästi, koetaanhan uskonto usein yksityisyyden piiriin kuuluvaksi, josta ei pahemmin huudella. Uskonyhteys voi kuitenkin selittää monta mystiseksi luultua yhteensattumaa, monet rekrytoinnit tapahtuvat samoin tunnustavien joukosta eikä muussakaan päätöksenteossa samaksi tiedetystä uskonnollismoraalisesta arvopohjasta haittaa ole. Jos taas omat uskonveljet- ja siskot pitäisi jättää ulkopuolelle, ihan perustellusta syystäkin, niin katsotaan nyt vielä kerran, voisiko asialle tehdä jotain,

Ihmiselämän perusarkiasiat, perhekäsitys, seksuaalimoraali, lisääntymisterveys, pukeutuminen - etenkin naisten -, ruoka, alkoholi ja muut päihteet ne ihmisen kokoiset asiat, sopivat hyvin pyhien kirjojen perusteella päätettäviksi. Ne myös jokainen ymmärtää itseään koskeviksi asioiksi, toisin kuin yritystuet ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän.

Uskonto on edelleen ihan relevantti tapa järjestää maailmaa mielessään. Maallistuneessa yhteiskunnassa sitä eivät kaikki enää välitä eteenpäin omille lapsilleen eikä yhteisö valvo kristillisen elämän sääntöjen noudattamista. Jos ei ole jo nuoresta asti oppinut, että itse on asiat ratkaistava ihmisten kesken, uskonto voi tuntua hukkuvasta vankalta oljenkorjelta. Ei kai kirjoissa kuitenkaan lue, että armo ja anteeksianto poistavat syyllisyyttä ja vastuun omista teoista voi delegoida ylöspäin?

Olin tänä talvena ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin kinkereillä. Saimme kuunnella opetusta ja kirkon kantoja ajankohtaisiin yhteiskunnan asioihin, kuten homoparien kirkolliseen vihkimiseen. Kirkkoherra piti tarkkaa eroa, mikä on ihmisten, mikä on jumalan tahto.

Oman kantani olen muodostanut, eikä kirkkoherran tulkinta sitä horjuttanut. Mutta varmaan joku paikalla olijoista muodosti kantansa juuri siellä, kun se niin hyvin paloiteltuna tarjoiltiin. Olisihan se rennompaa henkisesti, kun omat mielipiteet muovattaisiin jossain muualla. Pelkään vain pahoin, että loppupeleissä kirkkoherraa ei näy mailla halmeilla, vaan pitää ihan itse tietää, miksi toimi niinkuin toimi.

Elämä vaatii kannanottoja moniin kysymyksiin. Uskonnollisen vallan lisääntyessä uskonnoista pitäisi kertoa aina vain enemmän, mihin aikaan ja paikkaan ne ovat syntyneet, mitä niiden historiaan sisältyy. Vallankäytön alkeet pitäisi kuulua jo peruskoulun opetussuunnitelmaan.  Niin moni omaa valtaa hankkiakseen anastaa hengellisen vallan itselleen.

Normaaliuden rippeitä

Lomapaheeni on CNN:n seuraaminen hotellihuoneessa. Yksi mieleenpainuneimmista lomaelämyksistäni kautta aikojen on ollut Jasser Arafatin hautajaisten seuraaminen Las Palmasin kaupunkilomalla. Tämän talven lomalla television katsomisen lisäksi ei juuri muuta voinut tehdäkään, satoi ja tuuli, museoita ei ollut, kauppojen valikoima koostui t-paidoista ja erilaisista sokerituotteista. CNN tarjosi suorana Obaman virkakauden viimeiset hetket ja Trumpin virkaan heittäytymisen. Tiukasti käsikirjoitettu tositeevee piti otteessaan.

Trumpin ensimmäiset ajat presidenttinä ovat olleet kuin katastrofielokuvan ensimmäiset viisi minuuttia. Nyt voi vielä lopettaa katsomisen, ilman että päähenkilön kohtalo jää mietityttämään. Jos jää katsomaan, piinaava jännitys ei irrota kuristusotteestaan ennen kuin jäljellä ovat vain ruumiit ja savuavat rauniot. Tässä  tositeeveessä vain olet pakostikin itse mukana, jos et istu karanneen junan kyydissä jäät vähintään myrkkylaskeuman alle.

Narsistinen johtaja jakaa joukkueensa ystäviin ja vihollisiin. Ystävät seuraavat, koska he uskovat pääsevänsä osalle narsistin loistosta. Vihollisiksi valikoituvat ne, jotka eivät näe narsistissa mitään loistavaa. Väliin jää joukko häilyviä opportunisteja, jotka eivät kestä konflikteja ja pelkäävät joutuvansa vastuuseen sanomisistaan, mikä usein myös tapahtuu. Heikkoja on helppo vedellä naruista. Narsistin aiheuttama turhautuneisuus pakottaa liittoutumaan ryhmiin ja välttelemään konfliktia, koska narsistin vihan kohteeksi ei kukaan halua.

Median rooli onkin tämän katastrofin vaativin ulottuvuus. Vaalien alla Trumpin karnevalistiset puheet, näyttävä perhe ja tositeeveetausta helpottivat juttujen tekoa. Aina sai aikaan raflaavan otsikon.  Trump väitti, että media on jättänyt kertomatta  terrori-iskuista Euroopassa, Media toitotti sitäkin valhetta uutisena, antoi vielä lisäpontta analysoimalla Valkoisen talon tuottaman listan tunnetuista ja tuntemattomista iskuista. Media ei jätä kertomatta iskuista Euroopassa, mikä taas tänä iltana todistettiin.

Ruotsin lehtien lukeminen on hyvää lääkettä Trump-ahdistukseen. Venäläinen toimittaja Masha Gesseen kertoi omat ohjeensa, miten totalitarismissa pärjää. Se toimi vastalääkkeenä Hesarin edellisen päivän pääkirjoitukselle, jossa häilyvän opportunistin tavoin sotkettiin kaikki sekaisin.

Ahdistuksen kestämisen pitäisi kuulua toimittajaopintoihin.  Huomion kiinnittäminen pieniin viitteisiin normaaliudesta ja virhekoodien nollaaminen ennen aikojaan voi helpottaa hetkeksi, mutta väärällä raiteella ollaan  ja valo tunnelissa tulee vastaan milloin tahansa.

Syyrian kaasuiskuun reagoiminen ohjusiskulla on saanut sekä Trumpin vastustajat että kannattajat empimään, mihin enää uskoa. Onko tämä nyt merkki normaaliudesta? Siihen ei pidä kiinnttää liikaa huomiota, sillä huomenna voi tulla uutta reagoitavaa. Elämme epävarmoja aikoja.

Tiedon sivutiet

Tänään luin Dagens Nyheterin pitkää artikkelia Googlesta. Kuinka google on kehittymässä uuteen vaiheeseen, jossa et enää googlettamalla saa vastausta siihen, mitä haluat tietää, vaan siihen, mitä sinun pitäisi tietää. Google tarjoaa sinulle myös sen tiedon, jota et ymmärrä kysyä. Näin työkseen kirjoittavan kannalta tämä alkaa olla jo ongelmallista.

Olen kuvitellut, että tietokirjoja tarvitaan edelleen näyttämään tiedon ensimmäinen kerros. Sen jälkeen, kun on hahmottanut aihepiirin, ymmärtänyt käsitteet ja päässyt sisään alan keskusteluun, voi luottaa tiedon haun tuloksiin. Muuten ei voi tietää, mikä alalla on sääntö ja mikä on poikkeus.

Omista erikoisaloistani on julkisuudessa paljonkin keskustelua. Kirjallisuutta on sen sijaan vähän, englanniksi enemmän, suomeksi tuskin mitään. Kun tietoa on runsaasti netissä, harva enää vaivautuu etsimään alaa käsitteleviä kirjoja. Mutta tieto jää pirstaleiseksi. Asioihin reagoidaan helposti yksittäistapauksissa, kauhistellaan ja tuomitaan, mutta ei osata kiinnittää tapahtunutta laajempiin yhteyksiin.

Tietysti voi kysyä, tarvitseeko koko alaa hallita, eikö riitä, että saa vastaukset kysymyksiinsä. Muistan kun ensimmäisiä vuosia kävin alani asinatuntijaseminaareissa ja -tilaisuuksissa, en millään keksinyt mitään järkeviä kysymyksiä esitettäviksi tilaisuuden puhujille. Esitetyt yleisökysymykset olivat outoja.  Jossain vaiheessa puheet alkoivat avautua, ja samalla ne herättivät uusia kysymyksiä.  Yleisökysymykset alkoivat kuulostaa järkeviltä ja aloin itsekin esittää kysymyksiä.

Mutta että googlekin voisi ryhtyä esittämään yleisökysymyksiä. Toistaiseksi en usko, että kysymykset tulevat olemaan järkeviä, vaan niitä luennoitsijan painajaiskysymyksiä. Juuri kun luulet saaneesi esiteltyä asian selkeässä paketissa ja tulleesi ymmäretyksi, joku esittää kysymyksen, joka paljastaa kaiken yleisön päälle kaadetun tiedon valuneen hukkaan kuin vesi hanhen selästä.

Kirje

Ruotsissa on tällä viikolla herännyt suuri rasismikeskustelu vähän samaan tapaan kuin tammikuussa Umayya Abu-Hannan kirjoitus viritti suomalaiset miettimään minkälaisia me olemme, ketä tämä koskee ja mitä voimme tehdä. Kun Suomessa käytiin keskustelu n-sanan viljelystä, Ruotsissa on otettu esille hieman vaikeammin paljastetteva asenteellisuus.

Kaikki alkoi REVA-projektista, jossa rajapoliisi tehostetusti etsi laittomasti maassa oleskelevia ulkomaalaisia tunnelbanan liputta matkustavien joukosta. Ihmisiä alkoi kuitenkin ärsyttää, kun yhdeksän kymmenestä laittomasti oleskelevaksi epäillystä olikin ihan laillisesti maassa, koko elämänsä Ruotsissa asuneiden piti todistella oleskeluoikeuttaan, ja syynä oli poliisin suorittama etninen profilointi. Ihmisistä tehtiin epäilyksenalaisia ulkonäön perusteella, ja heiltä alettiin vaatia passin esittämistä. Samalla vaaleatukkaiset ja sinisilmäiset saivat jatkaa matkaansa tarkastusmaksulapun saatuaan.

Oikeusministeri Beatrica Ask meni sitten sanomaan, että "Det finns tidigare dömda som uppfattar att de alltid är ifrågasatta, fast det syns ju inte på någon att man har begått ett brott."- On olemassa aikaisemmin tuomittuja jotka kokevat olevansa aina epäiltyjä, vaikkei se näy muille että on tehnyt rikoksen. Kirjailija Jonas Hassen Khemirille puhe aikaisemmin tuomituista antoi sytykkeen kirjoittaa oikeusministerille avoimen kirjeen, jossa hän ehdottaa, että tule sinä minun nahkoihini, ja minä otan sinun nahkasi kantaaksesi. Kirjeestä, joka alkaa sanoin "Bästa Beatrice" on tullut Fb-hitti, twitterissä sadat muut ei-perinteisen ruotsalaisen ulkonäön omaavat ovat kirjoittaneet omista vastaavista kokemuksistaan kuin mistä Khemiri kertoo. Joutumisesta pysäytyteksi lentokentän jonossa, istumisesta poliisiauton takapenkillä kun henkilöllisyyttä tarkastetaan pelkästään sen vuoksi, ettei ulkonäkö vastaa kuviteltua ruotsalaista perustyyppiä.

Mielenkiintoisesti Beatrice Ask ei tunnu olevan kovin perehtynyt etnisen profiloinnin käyttöön poliisitoimessa, vastaukset Khemirin kirjeeseen ovat melko asiantuntemattomia. Kuitenkin Ruotsikin on ollut mukana tekemässä ohjeistusta poliisille, milloin etninen profilointi on sallittua, milloin ei. Juuri tuollainen Khemirin artikkelissa kuvattu ihmisten  haarukoiminen pelkästään tai pääasiallisesti ulkonäön perusteella julkisilla paikoilla on sekä vastoin syrjinnän kieltoa että annettuja suosituksia.

Ruotsissa ei ole vielä tuotu keskusteluun, ainakaan kovin näkyvästi, sen enempää kiitollisuuskorttia kuin "jos on asiat kunnossa, ei ole mitään salattavaa" -argumenttia. Aiheellisesti on alettu miettiä, miten ihmiseen vaikuttaa, kun siitä huolimatta, että hän on jopa kolmannen polven uusruotsalainen, hänelle jatkuvasti huomautetaan monenlaisin tavoin, ettet ulkonäkösi puolesta voi olla yksi meistä. Laittomasti maassa oleskelevista keskustelu on siirtynyt niihin, joiden oikeuksia etninen profilointi loukkaa, eli täysin oikeuksin maassa oleskeleviin ja Ruotsin kansalaisiin, joiden maassa oleskeluoikeus ei näy ihonväristä.

Mitä ihmettä?

Mitähän kaikkea tässä vielä elämässään näkee? Pienentyneen Hesarin isoin juttu käsitteli Syyriaa, siksi myös itse otin tämän itselleni vaikean ja läheisen aiheen käsittelyyn edellisessä postauksessa. Ensimmäinen tabloidikokoinen Hesari jää talteen, Syyrian ottaminen ison jutun aiheeksi oli varmaan tarkkaan harkittu. Ongelman suuruus ja ajankohtaisuus ei heijastu siihen käytettyinä palstamillimetreinä, emmekä käsitä väkivallan laajuutta, sen pitkäkestoisuutta ja julmuutta. Tällä hetkellä arvioidaan konfliktissa kuolleen 60 000 ihmistä, ja kadonneita lienee yhtä paljon.

Lehden laadun parantumisesta vakuutuin myös, kun en etsimälläkään enää verkkolehdestä löytänyt yhtänyt hallitsemattomien vesimassojen liikettä kuvaavaa verbiä pakolaisista puhuttaessa. Pakolaisten määrä oli ainoastaan paisunut. Aivan kuin paperilehdessä olisi ollut puhe pakolaisvirrasta, nyt kerrottiin kolmesta miljoonasta kotinsa jättäneestä. Yleensä pakolaiset tulvivat, virtaavat tai valuvat, heitä padotaan, tukitaan tai tilkitään. Tämä kummallinen tiedotusvälineisiin pesiytynyt kielikuvien käyttö on maailmanlaajuinen ilmiö, jota on yritetty kitkeä jopa toimittajia kouluttamalla.

Muistia virkistävää erimielisyyttä

Ihmisaivojen toimintalogiikan pähkäily käy aivovoimistelusta. Viimeisimmän kimmokkeen aivotoiminnan miettimiseen sain New York Timesin artikkelista "How to Train the Aging Brain", kuinka treenata ikääntyviä aivoja. Artikkeli vahvistaa havaintoni, että keski-iässä unohtaa helposti lukemansa. En oikein muista mitä siinä jutussa luki, koska luin sen eilen. Jutussa myös muistutetaan vanhenevien aivojen kapasiteetista, kyvystä nähdä kokonaisuuksia ja yhdistellä tietoja.

Artikkelissa todetaan luonnollisena keski-ikäisten aivojen ominaisuutena myös omassa tuttavapiirissäni usein havaittu ilmiö. Vanhojen ystävien kanssa juttelu sujuisi muuten rattoisasti, mutta joka toinen lause keskeytyy tyhjään katseeseen ja tottuneesti muu seurue odottaa, josko aakkosten läpikäyminen nostaisi aivosokkeloihin juuttuneen nimen tietoisuuteen. Menetelmä on oikea, unohtuneeseen nimeen liittyvän äänteen kuuleminen voi auttaa muistamaan.

Vanhenevia aivoja pitäisi treenata kyseenalaistamalla omia ajatuskulkujaan. Näin aivoihin syntyy uusia väyliä, joita pitkin sinne säilöttyä tietoa saa esille ja aivot pystyvät yhdistelemään suurempaa tietomäärää keskenään. Ongelmanratkaisu keski-ikäisten aivojen avulla voi olla tehokasta, kun suuri määrä tietoa risteilee ja kohtaa toisensa aivoissa. Voisikohan intuitio olla ilmentymä samasta asiasta? Tiedot törmäävät toisiinsa jossain tietoisten kerrosten alapuolella, ja pomppaavat oikotietä pinnalle.

Olisi niin mukava omissa pikku porukoissa ajatella kaikki samalla tavalla, mutta jos tuon artikkelin sanomaa uskoo, niin pitäisi altistaa itsensä eriäville mielipiteille ja kyseenalaistaa omia vakiintuneita käsityksiään. Pitäisi ryhtyä Hesarin pääkirjoituksia lukemaan ja käydä vielä keskustelupalstallakin, tämän vuoden BB:tä pitää seurata tiiviisti, voisivat pyöräyttää vielä uusintana Mikkosen maailman. Tilaisinko Seiskan? Paavo Lipposen ja Putinin muistelmat pitää hankkia ja perehtyä kristillisdemokraattien käsitykseen kristillisyydestä etenkin mitä tulee samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin. Ei ole helppoa tämä vanheneminen, jos tällä tavalla täytyy pitää itseään virkeänä.

Aloitan aivojeni treenaamisen helpommasta päästä, olen luvannut itselleni opiskella tänä keväänä tietotekniikkaa. Valitettavasti uusien asioiden opiskeleminen ei välttämättä enää onnistu, koska juuri hankitut uudet tiedot poistuvat mielestä saman tien. Pitäisi opiskella asioita, joita pystyy yhdistämään aiemmin hankittuun tietoon. Onneksi en enää kuvittele muistavani ulkoa uusia asioita vaan kirjaan kaiken muistiinpanoihini, jos muistan.

Lehdet putoavat

"Pelkäänpä, että meidän on turvauduttava toistemme ruumiinlämpöön..."

Sanomalehtien katoamista internetin voimasta on pelätty, ja moni lehti joutaakin hävitä, koska ne vain toistavat edellisenä päivänä netistä luettuja juttuja. Sanomalehtiä tilataan niin kauan kuin ne tuntevat lukijansa ja seuraavat aikaansa. Meille tulee Hesarin sunnuntainumero, jota lukiessani ihmettelen aina vain ohuempaa sisältöä, monia elämänalueita ei käsitellä lainkaan. Ruotsin lehdistä tulee Dagens Nyheter, joka on pärjännyt loistavasti kilpailussa lukijoista, mikä perustunee kykyyn siivuttaa ihmisten arkipäivä ja valottaa sitä ajankohtaisilla jutuilla.

Tämän hetken finanssikriisiä DN ennakoi jo viime talvena "Privatekonomi" -jutuilla. Lehden talousneuvoja vastailee lukijoiden kysymyksiin milloin lehdessä milloin netissä. Kirjallisuutta luetaan muillakin kielillä kuin ruotsiksi, lauantain kirjasivuilta löytyy sekä lyhyitä kirjavihjeitä että kokonaisia kirjailijoiden henkilökuvia. Eivätkä kirjavihjeet rajoitu viikottaisiin teemasivuihin. Viime viikolta muistan kirjan Nextopia esittelyn, jossa nykypäivän odotuksiin perustuvaa todellisuutta ruodittiin ajatuksia herättävästi. Tänään taas lehdessä oli iso juttu lasten totuttamisesta päivähoitoon, asia josta omakohtaisia kokemuksia voi lukea Tukholman tyttären blogista.

En tiedä kokevatko muut samaa, mutta tuntuu kuin netissä kaikki polut johtaisivat samaan paikkaan, valtavasta tiedon tarjonnasta aina vain pienempi osa tulee näkyviin. Edes vahingossa ei osu kiinnostaville uusille sivuille. Ennen niin kätevä google on menettänyt toimivuuttaan. Nykyisin hakutulokseksi kelpaa mikä vain edes vähän alkuperäiseen hakuun viittaava, osumia tulee kohtuuttoman paljon, että niitä jaksaisi käydä läpi.

Sanomalehtien nettiversiot ovat monet lähteneet kilpailuun iltapäivälehtien kanssa, mikä antaa helposti lukijoille väärän kuvan lehden sisällöstä ja sekin supistaa tiedon tarjontaa. Käyn tutkimassa Kouvolan sanomia lähes päivittäin, eilen olisin halunnut tietoa kaupungissa tapahtuneesta nuoren miehen ampumisesta, koska uhri oli entiseltä kotipaikkakunnalta. Ei mitään mitä iltapäivälehdet eivät olisi kertoneet, sen sijaan nettilehti uutisoi maailman lihavimman miehen häistä.

Diskuteeraanpa minäkin

Tukholman tyttö on jo kuvannut blogissaan viime viikolla Dagens Nyheterin palstat valloittanutta keskustelua loukatuksi tulemisesta. Kemppinen on taas puolestaan tuonut esille kysymyksen juridiikkapuolen, kenellä on todistustaakka, kun joku väittää tulleensa loukatuksi. Keskustelun lähteenä on paikallinen opettajankoulutuslaitos, joka on maksanut oppilaalle vahingonkorvausta, koska se ei ollut ryhtynyt toimenpiteisiin oppilaan kanneltua joutuneensa loukatuksi. Tulevat opettajat ovat tehneet syrjintää valvoville viranomaisille muitakin kanteluja, vaikka ne eivät ole johtaneet langettaviin päätöksiin

Ensimmäinen ihmetyksen aiheeni asiasta lukiessani oli, mitä sana kränkt tarkoittaa. Täällä Ruotsissa sitä käytetään laajasti, sanakirjan mukaan se on loukata, häpäistä. Juttusarjassa pidetään loukatuksi tulemisen kokemista kyvyttömyytenä ilmaista vihaa ja ottaa vastuuta omista tunteista.

Toinen kummastelun aihe minulle oli, miksei keskustelu oikein sytytä minua, vaikka Ruotsin koululaitosta ja koko yhteiskuntaa on muuten mukava ulkomaalaisena arvostella. Vaikka opettajankoulutuslaitoksessa joku olisi paniikkiratkaisuna päättänyt maksaa ylisuuren vahingonkorvauksen oppilaalle, joka selvästikin oli valmis kääntämään jokaisen kiven ns. oikeutta saadakseen, tarvitseeko asia noin suuren palstatilan? Onko ongelmana oppilaat, joilta ei alle 25-vuotiaina voitane odottaa mitään suurta kypsyyttä omien tunteittensa, myös loukatuksi tulemisen tunteitten, käsittelyssä, vai laitos, joka ei osaa ottaa vastaan ja käsitellä kritiikkiä?

Juttusarjojen teossa toimittaja Zariemba on ennenkin piirtänyt pitkää ja suoraa viivaa asioiden välillä taitavasti, tekstiä syntyy ja keskustelu kuohuu, mutta pääasia hukkuu. Tällainen aaltojen nostattaminen on niin helppoa Ruotsissa. Otetaan joku aihe, esitetään se ruotsalaisen yhteiskunnan ja kansanluonteen heikkoutena, psykologisoidaan vähäsen, ja pian lehdet, televisio ja nyt myös blogistan uppoaa aiheeseen viikkokausiksi. Kun puhdistava keskustelu on käyty, kukaan ei edelleenkään tiedä, mikä se alkuperäinen ongelma oli. Näin välttämättömien uudistusten ja päätösten teko saadaan siirrettyä hamaan tulevaisuuteen. Niin kuin nyt pitäisi satsata huomattavasti aiempaa enemmän opettajankoulutukseen. Väestö kasvaa, mutta pätevät opettajat vähenevät.

Opettajankoulutuslaitoksen johdossa oleminen täällä Ruotsissa on tällä hetkellä koiranvirka. Lunta tulee tupaan joka nurkasta. Milloin opettajaksi valmistuneet ovat päässeet koulutuksen läpi ilman kurssien hyväksyttävää suorittamista, milloin muuten vaan laitoksesta valmistuneet ovat epäpäteviä, milloin syrjitään oppilaita, muttei tunnusteta, milloin myönnetään syrjintä, vaikkei syrjitty. Kukaan ei tue opettajankouluttajia, koska poliitikoilla on täällä tapana kerätä irtopisteitä moittimalla koululaitosta. Eikö Suomi voisi lähettää kehitysapuna opettajankouluttajia Ruotsiin, onhan Ruotsikin aina auttanut hädän hetkellä?

Mahtavaa analyysia

Tämän aamun Dagens nyheteriä lukiessa tuli pahemman kerran vedettyä kahvit väärään kurkkuun. Avasin lehden aukean, jossa oli iso juttu nuorten väkivaltaisuudesta Pohjoismaissa. Tanska johti tilastoa, mutta kriminologi Jerzy Sarnecki oli tullut siihen tulokseen, että "Suomalaiset ovat perinteisesti brutaalimpeja", mikä perinne kantautuu sisällissodastamme.

Entä jos sisällissota oli seuraus eikä syy? Minkä ihmeen takia ne jo muutama sata vuotta aikaisemmin ruotsalaiset lähettelivät suomalaisia sotilaita mitä kummallisimpiin maailman kolkkiin puolustamaan imperiumia, jos kerran väkivalta ei vielä silloin kuulunut perinteisiimme? Aika äskettäin luin, että joukot olivat usein vähällä ruoalla varustettuja, mutta paloviina kuuluu huoltovarusteisiin. Suomalaisten väkivaltaisuus on perinteisesti liittynyt alkoholin käyttöön, ja se tiedettiin Ruotsin vallan aikana mutta ei näköjään enää. 1800-luvulla Venäjä lähetti kasakoita pitämään järjestystä Etelä-Pohjanmaalle, kun meno oli niin villiä.

Arvioitaessa lausunnon loukkaavuutta hyvä harjoitus on laittaa sanan suomalaiset tilalle vaikka romanit tai arabit. Ruotsissa on tunnetusti laaja sananvapaus ja jos vielä lähdetään siitä, että tieteessä saa sanoa mitä tahansa, niin tuskin Sarnecki sanoistaan vastuuseen joutuu. Toivon kuitenkin, että lehdistöasiamies Yrsa Stenius kommentoisi asiaa. Tatu Vanhanen sentään kertoi, mihin tutkimukseen lausuntonsa perustaa, mutta Sarnecki vain leimaa meitä suomalaisia. Tieteentekijän esittämät loukkaavat kommentit tiettyä kansanryhmää kohtaan vaativat ainakin jutun julkaisijan oikaisun, Sarneckyn anteeksipyyntö olisi varmaan yhtä puolivillainen kuin hänen muutkin puheensa.

Muuten jutussa muista kansallisuuksista puhutaan eksaktimmin, puhutaan teini-ikäisistä ja nuorisoväkivallasta, vertailukohteina pääkaupungit ja mitattavina tietyt väkivaltaisuudeksi katsottavat tekijät, kuten aseen pitäminen mukana. Selvitys ei perustu poliisin eikä tuomioistuimen tilastoihin, vaan kriminologien tekemään kyselyyn.

Kotikasvatuksen täydennystä

Kungsholmenin ja Vasastanin kaduilla on viime päivinä kulkenut surullisia ihmisiä. Viime perjantai-iltana juhlittiin paikallisen koulun tiloissa yhden tytön 15-vuotissyntymäpäiviä. Vieraita oli kutsuttu 90. Ei siis ihan tavallisen työläisperheen tytär. Juhlat olivat olleet mukavat, kunnes puolen yön maissa tuli riitaa joidenkin poikien välille. Yksi kaveri lähti pakenemaan, hänet saatiin kiinni ja häntä potkaistiin päähän sillä seurauksella, että hän kuoli sunnuntaina. Maanantaina hän olisi täyttänyt 17-vuotta.

Tänään on lehdessä ollut runsaasti aiheeseen liittyviä juttuja. Yhdessä jutussa puhutaan aivojen helposta vaurioitumisesta, toisessa väkivaltaisuutta ennustavista tekijöistä. Kolumnisti kysyy olisiko pitänyt huomata jotain. Ihmetellään ylempään keskiluokkaan kuuluvien nuorten väkivaltaisuutta, ja lööppinä oli kuinka huippuasianajaja puolustaa yläluokan jengiä. Eikä se todellakaan tarkoita täällä koululuokkia, vaan yhteiskuntaluokkia.

Meillä on kuultu ohjaavaa kasvatusta tyyliin:"Tuo on pahoinpitely, se on rikos, jos teet noin täytettyäsi 15 vuotta, saat sakkoja tai vankeutta". Erityisen ehdoton olen ollut, jos potkitaan kaatunutta. Kerran kuulin syyttäjän retorisen toteamuksen, että maassa makaavan potkimisesta seuraa aina vankeutta. En ole tarkistanut väitteen paikkansa pitävyyttä, mutta toivon, että se on totta. Onneksi siitä on jo monta vuotta, kun viimeksi tuota rangaistuskäytäntöä jouduin lapsilleni selvittämään.

Mielestäni maastojuoksu on paras itsepuolustuslaji. Itseään ei kannata puolustaa, etenkään, jos on vahvempi kuin hyökkääjä, käräjillä menevät helposti sitten roolit sekaisin. Jos taas on heikompi, niin itsepuolustuksesta ei ole hyötyä.Itsepuolustuksen mitoittaminen suhteessa hyökkäykseen on vaikeaa, sitä ei kannata kokeilla ilman poliisikoulutusta muulloin kuin silloin, kun maastojuoksu ei auta.

Maailma ei varmaan ole sen väkivaltaisempi kuin ennen, mutta edelleen olisi paljon tehtävää nuorten väkivaltakasvatuksen suhteen. Kaikissa ihmisissä on kyky tehdä hyvää, ja myös pahaa. Ei tuo kuolettavan potkun tehnyt 16-vuotias poika varmasti ennen perjantai-illan tapahtumia ymmärtänyt voivansa tappaa. Voisiko tätä yhteistä ahdistusta lievittää, jos vaikka poliisit tekisivät kierroksen kouluissa kertomassa, mitä väkivalta aiheuttaa molemmin puolin, sekä uhrille että tekijälle? Kaikenlaisia broshyyrejä kyllä tippuu postiluukusta, mainostetaan kielikursseja, mopoja, autokouluja ja lukioita, mutta mitä jos lapsille tulisi 15-vuotissyntymäpäivänä pankin "nyt saat pankkikortin"-kirjeen lisäksi myös tervehdys poliisilta: "Olet nyt rikosoikeudellisesti vastuunalainen..."?

Jumala loi - Linné järjesti

Tämän päivän Dagens Nyheter'in koko sunnuntaisivusto on omistettu kasvitieteilijä Carl von Linnéelle. Syynä on Linné-teemavuosi, koko Ruotsi juhlii Linnén syntymän 300-vuotismerkkipäivää. Tunnustan, että minulta koko suuri ruotsalainen kasvitieteilijä oli ennen tänne muuttoani mennyt ohi, täysin tuntematon suuruus. En ole joutunut kouluaikoinani keräämään kasveja, enkä edelleenkään osaa tunnistaa muita kuin kukkia ja puita. Kasvien luokituksista niiden lisääntymismekanismien mukaan muistaan joskus kansakoulussa olleen puhetta, mutta niistä ei ole jäänyt mieleen muuta kuin se hassu sana 'itiöemä'.

Ja kun koko sunnuntaisivusto oli omistettu Linnéelle, niin nyt sitten tiedän kuka hän oli. Hän muun muassa oli sitä mieltä, että Eeva ei ojentanut Aatamille omenaa, vaan banaanin. Hän myös itse onnistui ensimmäisenä kasvattamaan Euroopassa banaaneja, hän teki sen asuessaan Hollannissa. Pikaopas Linnén elämään sisältää myös otsikon sanonnan.

DN:n muotitoimitus on ilmeisesti myös tehnyt parhaansa ilmentääkseen Linnén elämäntyötä. Tulos ei ole kummoinen. Muotikuvissa esitellään kukallisia vaatteita, enimmäkseen leninkejä, sekä asusteita, kenkiä, laukkuja, ja jopa teekannu. Kuviin ovat päässeet Benetton ja Laura Ashley ja muutama muu. Ei minkäänlaista kasvitieteellistä näkökulmaa, eikä yritystäkään määrittää kukkakuosien lajeja. Lopuksi mietitään, olisiko Linné voinut pukeutua kukalliseen kuosiin. Itse olisin mielelläni nähnyt Linnén ajan muotia, ja miten luontoretkille varustauduttiin silloin. Vertailun vuoksi olisi voinut esitellä tämän ajan puutarha-alan työvaatetusta.

Ruokatoimituksen juttu on taas täysosuma. Graafinen asu niin täydellisesti Linnén hengen mukainen - ainakin tällaisen uusherännäisen näkökulmasta - ja hienosti valittuja ruokareseptejä, joissa kasvit ovat tärkeä mutta ei ainoa ainesosa. Reseptejä ei ole kuvitettu valmiiden annoksien kuvilla, vaan kuvituksena on vanhanaikaiset kasvitaulut. Näissä havainnollisissa opetustauluissa esitetään raaka-aineiden kuvat tieteellisine nimineen. Juustosalaattiin tulee mm. polkkajuuria, vaaleanpunaisia punajuuria, joita olenkin jo ehtinyt vahingossa ostaa tavallisten punajuurien sijasta. Mutta eikö polkkajuuri ole Beta vulkaris v. esculenta eikä pelkkä Beta vulgaris? Linné tietäisi, jos eläisi.

Blogistanin ansaintalogiikkaa

Eikö todellakaan ole muita keinoja hankkia rahaa bloggaamalla, kuin ottaa sivuilleen mainoksia tai sitten kääntyä kustannusyhtiön puoleen, ja painaa kirjana blogitekstejä? Kemppinen etsii kustantajaa kirjalleen, eivät kuulemma ole kiinnostuneita. Ihmettelen kustannusyhtiöitä. Kemppisen blogiteksteistä saisi hieman toimittamalla montakin kirjaa. Yksi kirjallisuutta, yksi historiaa, yksi tekijänoikeuksia ja yksi vaikka maailmanmenoa käsittelevä. Voisin ostaa koko sarjan, vaikka muistoksi hyvistä lukuhetkistä. Olen jo ollut huolissani, jääkö joku arvokas Kemppisen teksti ainoastaan netissä luettavaksi. Toisaalta, mitä se haittaa?

Blogin ei tarvitse olla kirjoittajalleen taloudellisesti tuottava. Moni kirjoittaa siitä huolimatta tai juuri sen takia. Koska kukaan ei maksa tästä, ei tarvitse miettiä tilaajia, mainostajia ja sidosryhmiä. Tulin vahingossa klikanneeksi Googlen AdSense linkkiä. Ihmettelin pari päivää mainosta, jossa ihmisiä kehotettiin avustamaan hurrikaani Ritan uhreja, kunnes sitten keksin miten sivuelementin saa poistettua. Sinällään mainos sopi hyvin profiiliini, että kyllä se Google homman osaa. En kuitenkaan ole halukas avaamaan blogiani mainoksille. En halua jännittää, mikä mainos seuraavaksi ilmestyy sivuille.

Dagens Nyheter kirjoittaa tänään Expressenin entisen toimittajan Niklas Svenssonin uudesta urasta, nyt uutisblogin pitäjänä. Hän joutui jättämään työnsä Expressenissä, koska hän ei julkaissut tietoja kansanpuolueen tietomurrosta sosiaalidemokraattien intranettiin. Svensson on nyt keskeinen hahmo Politikerbloggenissa, mainosrahoitteisessa uutissivustossa, jota seuraavat ahkerasti poliitikot ja traditionaaliset mediat. Svenssonin omien sanojen mukaan hänelle tulee bloginpitäjänä enemmän uutisvihjeitä kuin Expresseniin.

Svensson kieltäytyy yhteistyöstä traditionaalisten mediayhtiöiden kanssa suojatakseen blogin toimituksellisen vapauden. Sen sijaan mainosrahoitusta hän ei näytä pitävän uhkana vapaudelleen. Poliittiset puolueetkin voivat mainostaa hänen sivuillaan, kunhan ne toimivat demokraattisesti. Ilmeisesti Dagens Nyheterin toimittajan tarkoituksena on ollut herättää enemmän kysymyksiä kuin vastata niihin.

Mediatalojen suhde blogeihin ei voi pysyä kovin etäisenä, koska kilpaillaan samoista lukijoista. Blogisivustonkin ylläpitäminen vaatii resursseja, jotta lopputulos olisi sekä kattava että kompakti. Lehtitalojen osaamisella olisi käyttöä aineiston etsimisessä ja suodattamisessa. Vaarana on kuitenkin blogien köyhtyminen, koska lehtitaloissa on opittu tyydyttämään keskimääräisen lukijan tiedontarpeita. Keskimääräistä lukijaa ei kuitenkaan ole. Netti mahdollistaa yksilölliset valinnat, ei tarvitse avata urheilusivuja, jos ei niitä lue.

Allers on ostanut äskettäin blogiportaalin, jossa käy noin 600.000 kävijää viikossa. Onko tässä sittenkin käymässä niin, että vahvat mediatalot nielaisevat blogistanin? Myönnetäänkö jo jossain apurahoja "riippumattomille" blogeille?

Raikkaan ilman puolesta

Käväisin tutkimassa Kouvolan sanomien verkkosivuja, jos vaikka olisi uutta asiaa mieltä kirvelevään voimajohtokysymykseen liittyen. Mutta ei siellä maisemia surtu, vaan ravintoloitsijat itkivät sitä, että eivät ehkä saa jatkoaikaa tupakoinnin sallimiselle ravintolatiloissa. Ilmeisesti he pelkäävät, että joutuisivat kestämään tupakoimattomia asiakkaita, saattaisivat jopa joutua ottamaan vastaa savunhajutonta rahaa.

Ruotsissa on ollut voimassa tupakoinnin täyskielto ravintoloissa koko sen ajan, kun olemme täällä asuneet. En ole huomannut, että ihmiset olisivat jääneet kotiinsa sauhuttelemaan. Päin vastoin, ainakin tässä meidän kulmillamme lähipubit ovat usein iltaisin tupaten täynnä. Tupakointikielto näkyy siinä, että ulkopöydät ovat suosittuja jo aikaisin keväällä, ja ravintoloiden ovien vieressä seisoskelee väkeä, mikä joskus varmaan häiritsee sekä ohikulkijoita että lähistön asukkaita.

Suomessa tupakansavun vuoksikaan ei ole tullut usein kapakoissa käytyä, joskus kuitenkin työporukan kanssa tuli mentyä istumaan iltaa. Monet työkaverini, jotka eivät muuten polttaneet seurassani, tupakoivat sitten kapakassa. Migreeniin taipuvaisena sain sitten päänsärkykohtauksia, kunnes opin olemaan osallistumatta moisiin tilanteisiin.

Täällä olemme joskus perjantai-iltaisin kuntosalilta tullessa poikenneet läheiseen irlantilaispaikkaan ja nauttineet jonkun ruotsalaisen pienpanimon tuotteita. Tupakansavu ei röyhähdä ovelta vastaan, ei kirvele silmiä, vaatteet eivät haise pubikäynniltä viikkotolkulla eikä päänsärky iske seuraavana aamuna. Asiakaskunta koostuu kaikenlaisesta väestä, työporukoista, pariskunnista, jalkapallofaneista. Aivan kuin se olisi laajempi kuin mitä Suomessa olen tottunut, kun mekin siellä käymme.

Ruotsalaisten omaa erityispahetta, nuuskaa, ei tietenkään ole kielletty. Tuhkakuppien tilalla on mällirasioita, onneksi ne eivät haise. Vastenmielistä touhua joka tapauksessa, ja kyllä nuuskaajan olemuksesta aina näkyy epäterveellisen tavan vaikutukset vaikkei ikeniä katsoisikaan.

Kouvolalaiset ravintoloitsijat valittavat, että ovat turhaan tehneet ilmastointiremontin, jos eivät saa jatkoaikaa tupakoinnille. Ravintola-ala ei ilmeisesti ole tiedottanut jäsenilleen, että sitten tupakoinnin kieltämisen jälkeen vasta ilmastoinnille tuleekin tarvetta. Ainakin täällä huomattiin, että kun ennen savutonta aikaa tupakansavu peitti muut epämääräiset tuoksut, niin sitten alkoivat pubeissa ja diskoissa haista ihmiset. Kaikista pahinta on kuulemma diskojen hienhaju, mutta muutenkin "det luktar skit", ellei kapakan ilmastointi ole kunnossa.

Kouvolan kaupunki kunnostautuu tupakoinnin edistämisessä taas kerran. Kyseessä taitaa olla Suomen ainoa kaupunki, jonka kirjastossa on tupakkahuone. Nyt kaupunki rakentaa kauppahallin vieressä olevaan ravintola Mutteriin tupakkatilan.