Artikkelissa todetaan luonnollisena keski-ikäisten aivojen ominaisuutena myös omassa tuttavapiirissäni usein havaittu ilmiö. Vanhojen ystävien kanssa juttelu sujuisi muuten rattoisasti, mutta joka toinen lause keskeytyy tyhjään katseeseen ja tottuneesti muu seurue odottaa, josko aakkosten läpikäyminen nostaisi aivosokkeloihin juuttuneen nimen tietoisuuteen. Menetelmä on oikea, unohtuneeseen nimeen liittyvän äänteen kuuleminen voi auttaa muistamaan.
Vanhenevia aivoja pitäisi treenata kyseenalaistamalla omia ajatuskulkujaan. Näin aivoihin syntyy uusia väyliä, joita pitkin sinne säilöttyä tietoa saa esille ja aivot pystyvät yhdistelemään suurempaa tietomäärää keskenään. Ongelmanratkaisu keski-ikäisten aivojen avulla voi olla tehokasta, kun suuri määrä tietoa risteilee ja kohtaa toisensa aivoissa. Voisikohan intuitio olla ilmentymä samasta asiasta? Tiedot törmäävät toisiinsa jossain tietoisten kerrosten alapuolella, ja pomppaavat oikotietä pinnalle.
Olisi niin mukava omissa pikku porukoissa ajatella kaikki samalla tavalla, mutta jos tuon artikkelin sanomaa uskoo, niin pitäisi altistaa itsensä eriäville mielipiteille ja kyseenalaistaa omia vakiintuneita käsityksiään. Pitäisi ryhtyä Hesarin pääkirjoituksia lukemaan ja käydä vielä keskustelupalstallakin, tämän vuoden BB:tä pitää seurata tiiviisti, voisivat pyöräyttää vielä uusintana Mikkosen maailman. Tilaisinko Seiskan? Paavo Lipposen ja Putinin muistelmat pitää hankkia ja perehtyä kristillisdemokraattien käsitykseen kristillisyydestä etenkin mitä tulee samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin. Ei ole helppoa tämä vanheneminen, jos tällä tavalla täytyy pitää itseään virkeänä.
Aloitan aivojeni treenaamisen helpommasta päästä, olen luvannut itselleni opiskella tänä keväänä tietotekniikkaa. Valitettavasti uusien asioiden opiskeleminen ei välttämättä enää onnistu, koska juuri hankitut uudet tiedot poistuvat mielestä saman tien. Pitäisi opiskella asioita, joita pystyy yhdistämään aiemmin hankittuun tietoon. Onneksi en enää kuvittele muistavani ulkoa uusia asioita vaan kirjaan kaiken muistiinpanoihini, jos muistan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti