Kansan ääni

Vesilinnut Tukholman talven läpi sulana säilyvän sisääntuloväylän yllä ovat vihdoinkin muodostamassa kollektiivisen päätöksen jatkaa lentoaan kohti väljempiä vesiä. Tänä keväänä ne ovat lennelleet edestakaisin jo monta viikkoa, mutta viime päivinä meno on alkanut näyttää määrätietoisemmalta. Kuvassa oleva sähkökaapelifirman sahan ja pilkkijän kairan muovaama jäätaideteos oli  esillä pääsiäisenä Saimaalla, miten ihmeessä noin paksut jäät ehtivät sulaa juhannukseen mennessä?

Viime päivinä kansa on puhunut. Kyllä se on niin väärin. Tunnustan, etten kuulu kansaan. Olisi mielenkiintoista tietää, kun YLE tekee nettikyselyn, että keitä ne siihen vastaajat ovat. Siis kansa, joka edustaa yleistä mielipidettä. Ylen tietojen mukaan 66 prosenttia kansasta on miehiä.

Käyn kyllä lukemassa YLEn sivuilta uutisia, mutta kun se yksiääninen mölinä, jota myös nettikeskusteluksi sanotaan, alkaa, löydän nopeasti uudet sivut luettavaksi. Joskus tuntuu, että siellä samat henkilöt keskustelevat eri hahmoina, luovat itse trollina vastamielipiteen, jonka voi sitten lynkata oikein porukalla. Näin saadaan myös pidettyä yllä mielikuvaa suvaitsevastokukkahattutätiviherpiipertäjästä. Oletan kuitenkin, etteivät ne nettiriehujat kukaan ole oikeasti päättämässä mistään, vaan asioita hoitavat ihmiset jotka eivät päivystä kädet näppäimillä yötäpäivää.

Mutta keskustelun kärkkäys ja ikävä sävy pelottavat. Elämmekö todella nyt uutta 1930-lukua talouskriiseineen ja edessä on 1940-luvun toisinto? Voimakeinojen ja väkivallan kaipuu tuntuu olevan niin monen mielessä. Oli mukavaa elää internetin neitseellistä vaihetta, jolloin vain monimutkaista tietotekniikkaa hallussaan pitävät edelläkävijät olivat mukana nettikeskusteluissa. Mutta nyt tuo kansa on ottanut netin haltuunsa, ja tuntuu nauttivan tilanteesta silmittömästi.

Mietin ketkä omasta tuttavapiiristä mahtavat keskustella netin keskustelupalstoilla keskellä päivää. Minä joskus harvoin ennen, mutta nykyisin keskustelu harvoin haastaa vastaamaan. Ei varmaan kovin moni. Ihmiset ovat töissä, eivät ehdi, voivat vaikuttaa asioihin muulla tavalla.

Jos Internet ja tietotekniikan sovellukset ovat demokratian ja yhteiskunnallisen osallistumisen edistäjiä, voivat ne myös tukahduttaa moniäänisyyden ja  sulkea pois toisin ajattelevia. Media haluaa klikkauksia, ja mitä yksinkertaisemmin se esittää sanomansa, sitä useampi klikkaa. Entä jos avoin nettimedia ajaakin  itsensä marginaaliin, ja oikeat asiat tapahtuvatkin suljetuilla forumeilla? Kun kukaan ei enää osta Seiskaa sen vuoksi, että seiskaa on netti täynnä.

Itsekin varmaan vielä hiljenen netissä entisestään, ellen nyt ala täällä tekemään sormiharjoituksia seuraavaa kirjaa varten. Olen saanut apurahan.

Hiljaisen viikon päätyttyä

Tämä pääsiäinen oli täynnä terävää auringonpaistetta, kuin vakuuttamassa, että aurinko voittaa tämänkin päättymättömältä tuntuvan talven. Pilkkijöitä oli Saimaan selällä kymmenittäin, monet valittivat, ettei kalaa tule, mutta silti jaksoivat odottaa nykäystä tunnista tuntiin ja päästellä pettyneinä pikkusinttejä takaisin järveen.

Me nousimme suksille, ylitimme Saimaan,  harhailimme peltoja ja metsiä pitkin tuntemattoman järven jäälle ja sieltä maastoon, josta odotin löytyvän sukulaistalon. Ei löytynyt kuin hiljaista metsää, pellon laidassa vanha rakennus, joka oli siirretty talon pihasta kauemmaksi sen synkeän historian vuoksi. Olimme löytäneet surmatorpan, joka oli todistanut ojankaivajien kuolettavaa riitaa. Koskaan ennen en ollut kuullut tarinaa enkä tiennyt rakennuksesta, niin hyvin se oli unohdettu ja vaiettu. Enkä nytkään olisi kuullut tarinaa, ellemme lopulta olisi löytäneet perille määränpäähämme.

Ihmeteltyäni aikani outoa maisemaa osasin soittaa tienoot tuntevalle veljelleni ja sain tiedot sijainnistamme, ja niin tiesimme myös mihin suunnistaa. Lopulta löytyi tuttu, ainakin kaksisataa vuotta vanha talo, ja tuvasta talonväki, melkein vuosisadan vanha sukulaistäti ja hänen tyttärensä. Lapsena kävin heillä usein, silloin sunnuntait olivat kyläilyä varten, muuten ei pyhäpäivinä tehty kuin välttämättömät askareet. Vanha suuri tupa oli kokenut peruskorjauksen, mutta iso tuvanpöytä oli entisellä paikallaan ja tarjoilut pöydässä kuin ennnen vanhaan. Talossa on oltu omavaraisia, lapsuudessani siellä savustettiin lihat ja tehtiin omat voit ja kermat. Omasta kermasta syntyivät  maailman parhaat hannatädin pikkuleivät, eikä maku ole vieläkään kadonnut. Autoa ei enää ole talon miesväen kuoltua.

Talossa syntyy kaksilla kangaspuilla mattoja, ja yksi aitta on täynnä leikattuja matonkuteita. Tilasin omaan taloomme kymmenen metriä mattoa, kierrätystekstiileistä tehtyä, jota myös räsymatoksi kutsutaan.Mattojen vuoksi sovimme, että käyn hakemassa naiset meille mattojen suunnittelukäynnille. Toki olisin voinut mitata matot itse ja ilmoittaa väritoivomukseni, mutta miksi hukata oiva tilaisuus kyläillä oikein aiheen perästä. Savolaisella hartaudella saimme kulutettua kokonaisen iltapäivän muisteluun missä kaikkialla tällä puolella Louhivettä asui sukulaisia, missä on käyty vuosisadan saatossa jostain muusta syystä.  Sain kuulla mistä taloista on käyty etsimässä uutta porsasta kasvatettavaksi, ja kuinka sota-aikaan oli torikauppaa käyvillä kyläläisillä kankaita myytäväksi, muualta niitä ei saanut. Pihallamme muistuivat mieleen iilimadot kaislikkoisessa rannassa ja kallion koloissa villinä kasvavat ruohosipulit.

Siinä samalla sovittiin mattojen mitat, loimilangat ja värimaailma. Ruusukasta raitoihin, vahvoja värejä, loimeksi syvän sininen lanka. Juhannuksena saan levittää uudet matot lattialle.