sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Hiljaisen viikon päätyttyä



Tämä pääsiäinen oli täynnä terävää auringonpaistetta, kuin vakuuttamassa, että aurinko voittaa tämänkin päättymättömältä tuntuvan talven. Pilkkijöitä oli Saimaan selällä kymmenittäin, monet valittivat, ettei kalaa tule, mutta silti jaksoivat odottaa nykäystä tunnista tuntiin ja päästellä pettyneinä pikkusinttejä takaisin järveen.

Me nousimme suksille, ylitimme Saimaan,  harhailimme peltoja ja metsiä pitkin tuntemattoman järven jäälle ja sieltä maastoon, josta odotin löytyvän sukulaistalon. Ei löytynyt kuin hiljaista metsää, pellon laidassa vanha rakennus, joka oli siirretty talon pihasta kauemmaksi sen synkeän historian vuoksi. Olimme löytäneet surmatorpan, joka oli todistanut ojankaivajien kuolettavaa riitaa. Koskaan ennen en ollut kuullut tarinaa enkä tiennyt rakennuksesta, niin hyvin se oli unohdettu ja vaiettu. Enkä nytkään olisi kuullut tarinaa, ellemme lopulta olisi löytäneet perille määränpäähämme.

Ihmeteltyäni aikani outoa maisemaa osasin soittaa tienoot tuntevalle veljelleni ja sain tiedot sijainnistamme, ja niin tiesimme myös mihin suunnistaa. Lopulta löytyi tuttu, ainakin kaksisataa vuotta vanha talo, ja tuvasta talonväki, melkein vuosisadan vanha sukulaistäti ja hänen tyttärensä. Lapsena kävin heillä usein, silloin sunnuntait olivat kyläilyä varten, muuten ei pyhäpäivinä tehty kuin välttämättömät askareet. Vanha suuri tupa oli kokenut peruskorjauksen, mutta iso tuvanpöytä oli entisellä paikallaan ja tarjoilut pöydässä kuin ennnen vanhaan. Talossa on oltu omavaraisia, lapsuudessani siellä savustettiin lihat ja tehtiin omat voit ja kermat. Omasta kermasta syntyivät  maailman parhaat hannatädin pikkuleivät, eikä maku ole vieläkään kadonnut. Autoa ei enää ole talon miesväen kuoltua.

Talossa syntyy kaksilla kangaspuilla mattoja, ja yksi aitta on täynnä leikattuja matonkuteita. Tilasin omaan taloomme kymmenen metriä mattoa, kierrätystekstiileistä tehtyä, jota myös räsymatoksi kutsutaan.Mattojen vuoksi sovimme, että käyn hakemassa naiset meille mattojen suunnittelukäynnille. Toki olisin voinut mitata matot itse ja ilmoittaa väritoivomukseni, mutta miksi hukata oiva tilaisuus kyläillä oikein aiheen perästä. Savolaisella hartaudella saimme kulutettua kokonaisen iltapäivän muisteluun missä kaikkialla tällä puolella Louhivettä asui sukulaisia, missä on käyty vuosisadan saatossa jostain muusta syystä.  Sain kuulla mistä taloista on käyty etsimässä uutta porsasta kasvatettavaksi, ja kuinka sota-aikaan oli torikauppaa käyvillä kyläläisillä kankaita myytäväksi, muualta niitä ei saanut. Pihallamme muistuivat mieleen iilimadot kaislikkoisessa rannassa ja kallion koloissa villinä kasvavat ruohosipulit.

Siinä samalla sovittiin mattojen mitat, loimilangat ja värimaailma. Ruusukasta raitoihin, vahvoja värejä, loimeksi syvän sininen lanka. Juhannuksena saan levittää uudet matot lattialle.

Ei kommentteja:

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...