Vihamielisille vesille

Ajateltiin lähteä risteilylle Mustanmeren maisemiin. Monta maata ja kaupunkia yhden viikon aikana, illat ja yöt sujuisivat mukavasti laivassa, ja aamulla olisimme taas uudessa satamassa. Istanbulissa iloiset mattokauppiaat huutelisivat "mita kuulluu" huutojaan meille suomalaisille, ja yhdessä välietapissa Odessassa kansojemme välinen ystävyys olisi taattu, ei ole helppoa olla Suuren Venäjän kainalossa.

Mutta sitten. Mitenköhän Bulgarian ja Romanian rajatarkastajat meihin suhtautuvat? Laivassa on tietysti Suomen lippu perässä liehumassa, että pitkästä matkaa näkyy kuinka me Euroopan integraation sabotoijat lähestymme rantaa. Ei hyvä. Kunnon rajatarkastus, itsehän me suomalaiset sitä halusimme. Kun ollaan niin korruptoituneita niin varmaan olette valmiit maksamaan vähän ylimääräistä, vai mitä? Onneksi olemme EU-kansalaisia, maahan pääsy on yhtä varmaa kuin romanikerjäläisellä.

Bosporin salmen jälkeen pääsemme Kreikan vesille, Aigeijan meri välkkyy ja edessä on rantautuminen Kreetalle. Mielessämme kymmenen vuotta sitten tehdyn edellisen matkan muistot odotamme miellyttäviä kohtaamisia kreikkalaisten kanssa. Ai Suomesta - seuraava asiakas! Vain käteinen kelpaa! Näinä aikoina ei ole helppoa olla suomalainen eikä Ruotsin passia ole tullut hankittua.

Miten harmittomasta tuulipukukansasta väinämöishattuineen ja lypsyhuiveineen tuli Euroopan jarrumies? Vastaus on yksinkertainen. The Finns. Sellaisia ne ovat.

Elämysmatkalla Öölannissa

Kesästä jäi mieleen ainakin lintujen rengastus Ottenbyn lintuasemalla, joka oli ystävän kanssa tehdyn Öölannin retken pääkohteita, ei vähiten Taviokuurnalta saadun vihjeen vuoksi. Päivä oli sateinen, hanhia parveili taivaan täydeltä ja tungeksi luodoilla. Sää ei suosinut lentoa Itämeren yli myöskään lintujen valokuvaamista.

Lintuasema tarjosi matkailijoille sadepäivän huviksi tutustumista lintujen rengastukseen. Rengastettavan linnun matka vapaudesta rengastajan käsiin kulkee isosta verkkohäkistä asteittain pienenevään tunneliin, josta se lopulta poimitaan mustaan läpinäkymättömään kangaspussiin. Oikeita lintuja emme saaneet ulkoa pyydystettyä, joten meille demonstroitiin prosessi keltaisella kylpyankalla.

Kun sitten rengastuspöydän ympärillä vertailimme erikokoisia renkaita, joista joutsenen jalkaan sopivan oli suurin, yksi lintuaseman työntekijöistä toikin oikean linnun. Oppaanamme ollut nuori kesätyöntekijä ryhtyi tunnistamaan lintua, mutta ei se ollutkaan aivan yksinkertaista. Ei ollut ollenkaan selvää, oliko kyseessä keltavästäräkki vai vain muutaman kerran lintuasemalla tätä ennen tavattu sitruunavästäräkki. Paikalle haettiin kokeneempi rengastaja. Löydettyään oikean lintupussin, ei siis kylpyankkaa, hän punnitsi ja suki lintua, tutki siipiä ja sulkia, muutama höyhen irtosikin.

Mutta ei vieläkään ratkaisua linnun lajista. Lintuaseman työntekijöitä kerääntyi rengastuspöydän ympärille, siipiä leviteltiin ja räpistelevää lintuparkaa kävi jo sääliksi. Tilanteen pelasti sängystä kesken iltapäiväunien kiskottu lintuaseman johtaja. Kyllä, kyseessä on sitruunavästäräkki. Kuinka paljon opimmekaan lintujen rengastuksesta ja lintuaseman työntekijöiden nokkimisjärjestyksestä.