Lähdössä

Grenoble syyskuussa

Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä surisee tuhat prosessia päällekkäin.

Ruotsin koti on pakattu ja luovutettu suurelta osin vuokralaisen käyttöön. Suomen kodista pakataan tavaraa piiloon, että se voisi ottaa vastaan vieraita sitten kun kaikki on kunnossa. Vähän arveluttaa voiko koskaan kaikki olla kunnossa, mutta ihan hyvä tavoite se on.

Lento lähtee torstaina ja vie päiväntasaajan tienoille. Ympäristö katselee epäuskoisena liikkeitämme, mutta mies jo lähti, ja minun housewife-urani lähtee nyt uuteen lentoon. Tulemme sitten takaisin yksi kokemus rikkaampina.

Blogia jatkan osoitteessa paratiisinvangit.blogspot.com sitten kun ehdin. Pidämme yhteyttä!

Alaston akatemia, 3. näytös

Tyylilaji: Puskafarssiksi kääntynyt kamarinäytelmä
Hushållerska pohtii tilannehuoneessa akatemian pattitilannetta yhdessä hovmästaren ja hänen adjutanttinsa kanssa.

- Entä jos kuitenkin pidetään kalaasit? Olen kuullut puhuttavan, että meitä pidetään yhteistyökyvyttöminä ilonpilaajina. En ole pitkään aikaan voinut hyvällä syyllä ostaa uutta leninkiä, ja rusettipaitoihin pukeutuminen alkaa jo kyllästyttää, hushållerska avautui.
- Minäkin vetelehdin pieruverkkareissa ja luen enää vain iltalehtiä, tarvitsisin nopeasti jotain korkeakulttuurista virikettä. Kalaasit piristäisivät.

- Mutta ei siitä tule mitään, Horatsu sabotoisi kaiken, vetäisi tuolit altamme tai ainakin asettelisi niille nastoja. Hän huutelisi meille ilkeyksiä ja ampuisi lusikalla herneitä ympäri salia.
- Ei hän voi enää jatkaa kultaisen salin okkupaatiota, jos asetamme hänelle ultimaatumin.
- Minkälaisen ultimaatumin?
- Esitämme, että palaamme järjestämään kalaasit sillä ehdolla, että hän irrottaa itsensä kettingeistä, joilla hän on kytkenyt itsensä kultatuoliin.

- Loistava ajatus, ryhtykäämme heti muotoilemaan uhkavaatimusta.
-Viekäämme se yhdessä päivälehteen. Niin nostamme julkista painetta Horatsua kohtaan, eikä hän voi enää muuta kuin myöntyä.

Kahden päivän kuluttua, kun päivälehti on julkaissut ultimaatumin, hushållerska ja hovmästare tapaavat jälleen tilannehuoneessa.

- Mitä olemme menneet tekemään? Ultimaatumimme ainoastaan herätti uneen vaipuneen levollisen haltijakummin. Unenpöppöröisenä harhaillessaan hän meni ja kahlitsi myös itsensä kultatuoliin, hushållerska huokaa raskaasti.
- Kuinka hän saattoi? Minä luulin, että ultimaatumimme nähtyään juuri hän pudottaisi Horatsun takaisin todellisuuteen Jacquesin kirouksesta ja  runoilijakuningattaren lumouksesta. Levollinen haltijakummi oli ainut toivomme, nyt jäljellä ei ole kuin ne seitsemän muuta uneliasta. Nyt meidän täytyy olla oikein hiljaa, etteivät nekin herää.
- Eivät he niin uneliaita ole. He tekevät sitä mitä heidät on asetettu tekemään kuolemaansa asti, eikä kukaan heistä ole vielä kuollut. He söivät hyvin taas torstaikokouksessaan ja ihmettelivät tilannetta. Kirjallisuuden tutkijat saavat kokouksiin osallistumalla merkittävää aineistoa, ehkä syntyy myös muutama säe runoutta ja esseen alku,

Seuraavalla viikolla Horatsu kirjoittaa palveluksena ihailemalleen Jacquesille vielä yhden suorasanaisen kirjeen päivälehteen, jossa hän esittää suorasanaisen kritiikin hushållerskasta. Lisäksi hän huomauttaa, että ennemmin kaikki maailman kalaasit saa perua ja vaikka polttaa koko palatsin, mutta hän istuu kultatuolissaan viimeiseen asti. Hän on korvaamaton. Ilman häntä kukaan ei saa pitää kalaaseja.

- Minulle on tästä lähtien täysin sama, mitä Horatsu tekee. Olen vapaa, enää ei tarvitse riutua torstai-iltoja akatemiakokouksissa. En olisikaan enää kestänyt niitä, hushållerska riemuitsee.
- Ja tulee kesä, eikä tarvitse enää lukea niitä iänikuisia Nobel-ehdokkaita ja sovitella niille vääriä paperikansia suuren yleisön hämäämiseksi, hovmästare iloitsee.
- Ihanaa, mitä ihmettä sitä lukisi nyt?
- Oletko lukenut Horatsun viimeisimmän teoksen?
- En, enkä myöskään runoilijakuningattaren uusimpia runoja.
- En minäkään, aloitetaan nyt niillä. Ehkä opimme ymmärtämään heitä.

Disclaimer

Näytelmän tapahtumat ovat puhtaasti kirjoittajan mielikuvituksen tuotetta eikä niillä ole mitään yhteyttä todellisiin henkilöihin. Kaikki mahdollisesti tekstin lukemisesta syntyvät mielleyhtymät todellisuuden henkilöihin ovat kokonaan lukijan oman mielikuvituksen aikaansaamia eikä kirjoittaja vastaa niistä.

Viimeistä päivää tietosuojaton, GDPR tulee!

Nyt on ollut ihan hurjaa hulinaa sähköpostilaatikossa. Kaikki aika menee firmojen tietosuojakäytäntöjen lukemiseen. Enkä todellakaan aio suostua mihinkään enkä ilmoittaa, että jatkakaa rauhassa uutiskirjeiden lähettämistä.

Olen itse asiassa käynyt KPMG:n tietosuojakoulutuksen. Koulutusta oli kestänyt melkein tunnin ajan, ennen kuin uskalsin kysyä, mikä on se GDPR, josta asiantuntija puhuu. Koulutuskutsussakin oli ollut GPDR. Sitten minulle tyhmälle kerrottiin, että kyseessä on General Data Protection Regulation.

Nyt kaduttaa, etten kysynyt mikä se hänelle palkkaa maksava KPMG on. Onneksi Wikipedialla on vastaus: Klynveld Peat Marwick Goerdeler.   Ehkä tuon nimihirviön palveluksessa ollessaan sisäistää, ettei kaikilla kirjainyhdisteillä ole mitään järjellistä sisältöä eikä niitä kannata avata tietämättömille. Savolaisten pienyrittäjien luulisi olevan vähiten kiinnostuneita vaikeista kirjainyhdisteistä, vaikka olisivatkin arvokkaan päivänsä sellaiselle uhranneet.

Koulutus oli hyvä ja riittävä paketti monelle mukana olleelle. Yhtään terveydenhoidon alan tai muuta arkaluontoista tietoa käsittelevää yritystä ei ollut paikalla. Paikalliset teollisuusyritykset ja rakennusliikkeet eivät kuulu riskiyrityksiin tietosuojan kannalta. Tähänkin asti työntekijöiden tietoja on pitänyt käsitellä asianmukaisesti, asiakasrekisterit ovat välttämättömiä eikä ole odotettavissa, että tietosuojapyyntöjä olisi tulossa. Tietosuojaselosteen tekemällä pääsee jo pitkälle, jos on tähänkin asti noudattanut lakia.

Isoin argumentti tietosuoja-asetuksen käyttöönottoon liittyvien palvelujen myymiseksi on ollut sakkouhka. Isoja lukuja ne ovat, 20 miljoonaa euroa tai neljä prosenttia liikevaihdosta. Mutta kunnon sakot saadakseen pitää olla Facebookin kaltainen holtittomasti ihmisten tietoja jakava megapulju. Jos ei ole suuria riskejä ja selvittää itselleen, mitä tietoja firmalla on ja miten niitä säilytetään ja käsitellään, voi nukkua yönsä niin hyvin kuin yrittäjä yleensä voi nukkua. Työsuojelusuunnitelmat kuntoon ennen GDPR:ää, sanoisin.

Kokonaan toinen tarina ovat henkilötietoja työkseen käsittelevät markkinoijat, media-alan yritykset ja terveydenhuollon toimijat. Pelkona on, että saamme nyt kaikenlaisia ilmoituksia, joihin suhtaudumme välinpitämättömästi niin kuin minä, ja samalla tulemme antaneeksi luvan  henkilötietojemme holtittomaan siirtelyyn ja myymiseen.

Omat yöuneni menivät kun luin Bonnierin tietosuojaselvityksen. Minusta kerätään koko ajan tietoa, sitä lähetellään Intiaan ja Vietnamiin, ja markkinointia kohdistetaan kerätyn datan perusteella. Voidakseni kieltää moisen toiminnan minun pitää täyttää hankala lomake, hakea siihen erinäinen määrä dataa, kuten lehden tilausnumero, ja pyytää erikseen tietojen käytön kieltämistä.

Nyt tekisi mieli lähettää tietosuojapyyntö. Laittakaapa minulle lista kaikista tiedoista, jotka olette minusta keränneet tähän asti. Vai pitäisikö vain antaa laajat valtuudet ja syöttää mahdollisimman paljon tietoa itsestään, että alkaisi saada oikein kohdennettua markkinointia?

Paras GDPR-kirje tuli juuri äsken, naapurin kylpyläosasto ilmoitti, että tämä on nyt viimeinen kirje, jonka meiltä saat, jos et suostu ehtoihimme. Mutta jos taas suostut ehtoihimme, saat juuri sinulle kohdistettua markkinointia, koska tunnemme sinut niin hyvin. Jos vastaat kyllä, saat myös seuraavalla kerralla hoitoihin tullessasi pienen erityishemmottelun. Miten tällaisesta kieltäydytään?

Penni ajatuksistasi

Kun olin nuori, ei ollut erikseen ajatuspajoja. Tietyissä tehtävissä ajattelu kuului työn kuvaan, ja siitä maksettiin palkkaa. Nyt kun ajattelu on ulkoistettu, yhtiöitetty ja kilpailutettu, on sinne tänne syntynyt ajatuspajoja, joilta tilataan ajattelua.

Parhaiten menestyneiden ajattelijoiden ajatuksilla on ollut korkea markkina-arvo. On myös paljon ajattelijoita, jotka ajattelevat ihan pro bono, laskuttamatta siitä keneltäkään. Heidän ajatuksensa eivät välttämättä olen sen huonompia kuin paljon laskuttavien, mutta niillä ei vain ole mitään markkina-arvoa. Itse kuulun näihin ilmaiseksi ajatteleviin.

Missä vika, kun kukaan ei halua maksaa ajatuksistasi? Kysynnän ja tarjonnan lakia ei voi ohittaa. Vain harva haluaa tietää, mitä olen taas omassa ajatuspajassasi takonut, saati että kukaan maksaisi vielä aivotuotteistani. Mutta koska tilaajaa eikä maksajaa ei löydy, saan ihan vapaasti ajatella mitä huvittaa. Minun ei tarvitse kehittää ajatteluani markkinakysynnän vaihteluja herkällä korvalla kuunnellen.

Joskus lainaan aivojani asiakkaille, silloin ajattelen asioita, joita  he ovat ulkoistaneet minun mietittäväkseni, jotta voivat keskittyä ydinosaamiseensa. Silloin ajatteluani säätelee ammatti. Kun on tietyn ajattelukoulutuksen käynyt, niin osaa ajatella sen putken sisällä.

Yhteiskunnallisen ajattelun osalta maksan Dagens Nyheterille, että heidän toimittajansa tutkivat, mitä maailmassa ajatellaan, ja kertovat löydöksistään minulle. Ajatukset tulevat sopivan kokoisina siivuina ja hyvin paketoituina. Joka kerta, kun luen ajatuksen, joka ei ole koskaan käväissyt mielessäni, päätän jatkaa tilausta.

Kirjojen kirjoittaminen on eräänlaista ajatusten paketoimista. Ajatukset voivat olla omia tai toisten rakentamia. Vanhoja moneen kertaan käytettyjä ajatuksia voi järjestellä uudelleen, jolloin syntyy uusi ajatustuote. Plagiointi kertoo siitä, ettei osaa irrottautua lähteestä, jonka ajatuksia käyttää työssään, eikä osaa tuottaa omaa ajatusta lukemansa perusteella.

Mitä politiikan tilasta kertoo se, että ajatukset tilataan jostain ajatuskioskista eikä ajatella itse? Ensinnäkin se tarkoittaa sitä, että politiikassa ajattelu ei kehity. Jos haluat tulla jossain asiassa hyväksi, sinun on harjoiteltava sitä. Jos suollat muitten ajatuksia, tulet hyväksi siinä, mutta ongelmanratkaisukykyäsi se ei lisää.

Kun ajattelu ei kehity, ei myöskään ilmaisu kehity. Kirkkaasti ajatellut asiat osaa tulevat selkeinä lauseina suusta ulos, putoilevat kirkkaina pisaroina. Sumeat mietteet valuvat tahmeana mönjänä. Muilta tilatut ajatukset kuulostavat ulkoaluetellulta kauppalistalta. Joihinkin nasevat sanankäänteet, täräyttävät kielijytkyt tai hermeettinen kapulakieli uppoavat, mutta omaan ajatteluun taipuvaisia on vaikea hämätä.

Poliitikon ei enää tarvitse osata ajatella. Riittää,  että hän lukee ajatuspajasta saamansa vuorosanat. Hän voi tilata ajatukset sen mukaan, mitä hän kuvittelee äänestäjiensä ajattelevan. Sen selville saamiseksi tehdään mielipidemittauksia. Ajatusten suosion lisäämiseksi palkataan mainostoimisto auttamaan ajatuksen koristelussa Ajatuksia, jotka eivät kulje tätä ajatuspaja-gallup-viestintätoimisto-kehää pitkin, ei tarvitse opetella, eihän niitä ole olemassa, koska niille ei ole kysyntää.

Onko se niin vaarallista, että meillä on politiikkoina hyvät näyttelijät  lukemassa ulkoa opettelemiaan vuorosanoja? Muistin pätkiessä avustajat kuiskuttelevat mitä piti sanoa. Tärkeintä on näennäinen varmuus, oli asia  vaikka kuinka hankalasti ihmisjärjellä käsitettävä. Jos joku ei ymmärrä, vika on viestintätoimistossa tai ehkä kuitenkin vastaanottajassa.

Jos politiikassa ajattelu voidaan ulkoistaa, se merkitsee sitä, ettei kyse ole toimialan ydinosaamisesta.  Politiikassa tärkeintä on varmistaa puolueen kannatus seuraavissa vaaleissa. Puolue on se alle prosentin osuus kansasta, joka osaa verkostoitua oikein. Ajattelua ostetaan juuri sen verran, että saadaan syötettyä riittävästi irtolauseita medialle. Näin saadaan riittävä määrä äänestäjiä ostamaan ajatukset. Mitä yksniittisemmät ajatukset, sitä varmemmin ne löytävät vastaanottajansa.

Lahjomattomien maa

Lahjusrikos toteutuu, jos virkamiehelle annetaan, tarjotaan tai luvataan rahaa tai muuta etuutta tarkoituksena vaikuttaa hänen virkatoimiinsa. Törkeäksi teon tekee, jos etuus on arvoltaan huomattava, siitä aiheutuu huomattavaa vahinkoa tai pyritään saamaan virkamies toimimaan velvollisuuksien vastaisesti.

Samoin on rikos, jos virkamies pyytää tai muuten on aloitteellinen saadaksekseen tai ottaa vastaan joko passiivisesti tai aktiivisesti edun, jolla vaikutetaan hänen virkatoimiensa hoitoon. Jos menettely heikentää luottamusta tasapuolisuuteen viranhoidossa, on silloinkin toimittu lakia vastaan.

Miksi tällaista tylsää pykäläluentaa?  Emmekö voisi ihailla Suomen asemaa  Transparency Internationalin listoilla maana, jossa korruptio on lähes vähäisintä koko maailmassa?  Suomessa  korruptiorikoksia ei tutkita, niistä ei syytetä eikä tuomita. Se ei todista, etteikö niitä tapahtuisi. Entä jos olemme unohtaneet, mitä korruptio on?

Kun ei ole pitkään aikaan käyttänyt viikatetta, se on tylsynyt ja ruostunut. Lahjontaa pitää torjua aktiivisesti, jotta työkalut säilyvät terävinä. En muista, että minun aikanani yliopistossa olisi opetettu mitään korruptiorikoksista. En muista ratkaisseeni yhtään oikeustapausta, jossa olisi ollut kyse lahjusrikoksesta. Siihen aikaan rikosoikeuden oppikirjana käytetty Brynolf Honkasalon kirjoittama opus askarteli aivan muunlaisten tekojen parissa. Korruption torjuminen Suomessa on kuin minun kesäinen niittoharrastukseni, tylsällä viikatteella isoimpia tuhjoja matalaksi.

Ei ihme, että juuri minun ikäpolven ammattikuntaa istuu syytettyjen penkillä vakuuttamassa, että enhän minä ole tehnyt mitään. Brutaali korruptio, jossa lahjusrahaa siirrellään seteleinä tuomareille ja poliiseille, on se perinteinen korruption kuva. Mutta entä jos verkostokorruption lonkerot murentavat päätöksenteon tasoa ja hallinnon tehokkuutta?

Korruptiorikoksen toteutuminen voi tapahtua passiivisesti. Joku tarjoaa, sinä et kieltäydy. Pelkkä etuuden tarjoaminen on myös rikos, jos tarkoituksena on vaikuttaa viran hoitoon.

Täällä Ruotsissa MOT:in sisarohjelma Uppdrag Granskning näytti viime syksynä ohjelma Haaparannan Barents Centeristä. Siinä kunnan puolesta hankinnasta neuvotteleva virkamies samanaikaisesti neuvotteli siirtymisestä toisen neuvotteluosapuolen palkkalistoille.  Lehtitietojen mukaan hän meni jopa niin pitkälle, että auttoi voittavan tarjouksen laadinnassa. Asia on ollut tutkittavana poliisilla, syytteitä ei tietojeni mukaan ole nostettu.

Tarina Barents Centeristä avasi minulle uuden näkökulman korruptioon ja verkostoihin julkisen vallan liepeillä. Miten helppo ihmisiin on vaikuttaa! Etenkin sellaisiin ihmisiin, jotka kuvittelevat olevansa erityisen taitavia, hyviä ja mukavia. Suosion nälkä eksyttää helposti hakemaan suosiota myös niiltä, jotka osaavaat manipuloida.

Suomen kielestä ei löydy vastinetta sanalle integriteetti, joka ominaisuutena auttaa vastustamaan epäasiallisia vaikuttamisyrityksiä. Se tarkoittaa rehellisyyttä ja vakaata henkilökohtaista moraalia, koskemattomuutta ja lahjomattomuutta. Integriteetti edellyttää kykyä kriittiseen  ajatteluun, joka taas ei ole yleistä kriittisyyttä kaikkea kohtaan, vaan kykyä punnita sekä omien että toisten ihmisten ajatusten ja tekojen taustalla olevia vaikuttimia.

Oman integriteetin varjelu on osa ammattitaitoa. Joskus se edellyttää uhrauksia. Et voi pitää yhteyttä joihinkin työssä tavattuihin mukaviin ihmisiin vapaa-ajalla. Et voi ottaa vastaan lahjoja etkä lähteä mukavalle matkalle. Et voi keskustella tietyistä asioista ilman että paikalla ovat kaikki, joita asia koskee. Pidät huolen, ettei sinulle kerrota asioita, jotka eivät korviisi kuulu. Pidät huolen, ettet kerro etkä indikoi muutenkaan asioita, joita toisen ei kuulu saada tietää sinulta. Pidät huolen, että tiedät asiat, jotka sinun tarvitsee tietää. Pidät itsesi kurissa, koska myös siitä sinulle maksetaan palkkaa.

Vaihtoehtoinen nykyisyys

Muistan sen FB-postauksen. Amerikan ystävä, vaihto-oppilas 1970-luvulta sen ensimmäiseksi julkaisi. #metoo. Ei milloin, missä ja kuka, mutta #metoo. Peukutin.

Sitten niitä alkoi tulla, mikään ei yllättänyt. Muistan Elina Knihtilän ilmeen, kun Pamela Tola vieressä lausui ensin etäännyttävästi, että hän ei ole varsinaisesti joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi, mutta rajoja on ylitetty. Et ole tosissas-ilmeen selitys tulikin sitten ryminällä Louhimies-kohuna muutama kuukausi myöhemmin.

Mutta mitä Ruotsin Akatemia tekisi nyt, jos naiset eivät olisi puhuneet, jos Dagens Nyheter ei olisi kirjoittanut? Kaikkea sitä samaa kuin viime vuonnakin. Sanakirjaan lisättäisiin uudissanoja, mutta ei #metoota. Kulttuuriklubilla pidettäisiin iloisia iltoja. Pariisin ja muutama muu huoneisto olisi kovassa käytössä. Nobelin kirjallisuuspalkinnon tämän vuotiset ehdokkaat olisivat tiedossa ja akatemian jäsenet avustajineen vetäytyisivät kesäksi lueskelemaan laatukirjallisuutta.

Kunnianhimoiset nuoret naiset pitäisivät edelleen selvyytenä, että setämiesten suosioon pääsemiseksi on oltava yhteistyöhaluinen. Mitä yhteistyö pitää sisällään, siitä päättää setämies. Yhteistyöhaluttomat tai muuten vain pieniä vinkkejä ymmärtämättömät urakierrosta syöksykierteeseen joutuneet ihmettelisivät edelleen, mitä tein väärin. Naisten uhraamista sietäneet, sallineet, tukeneet tai muuten vain hiljaisina todistaneet vaikenisivat edelleen. Uhrit kuvittelisivat olevansa poikkeustapauksia.

Mitä nyt tapahtuu sellaista, mikä ei olisi ollut mahdollista ilman #metoo kohua? Olen aistivinani kummaa kuohuntaa organisaatioissa, joissa kuormasta syöminen on ollut sallittua. Politiikan alfaurokset ovat hämmennyksissä. Akatemian tavoin vahvasti sisäsiittoiset organisaatiot repeilevät. Erityisen pahalta näyttää vapaan maailmassa johdossa. Myös Suomen poliittinen johto on saman taudin kourissa, mutta tilanne on edennyt niin pitkälle, että jäljelle ovat jääneet vain alfaurokset ja heidän uskolliset lakeijansa.

Politiikassa on pitkään näkynyt asetelma setämiehet ja nuoret naiset. Eduskunnan mimmiliiga on ikäkausisarja, josta joutuu säälittä ulos nelikymppisenä, ainakin jos yrittää käyttää valtaa.  Siksi meillä on paljon teräviä naisia töissä ajatuspajoissa ja viestintätoimistoissa. Siksi moni ahkera ja kuuliainen on edelleen eduskunnassa levittämässä mattoa miehille, vaikka itse voisi tehdä ja sanoa asiat paremmin kuin tuettavansa. Keitä tyttö kahvia.

Naiset, jotka ottavat valtaa ja paikkansa ilman setämiesten tukea, joutuvat helposti vihan kohteiksi ja saavat osakseen henkilökohtaisuuksiin meneviä hyökkäyksiä. Tiukan paikan tullen omat liukenevat selustasta, veljeys ja valtapiirit voittavat puolueuskollisuuden.  Valtapeliä tosissaan pelaava saa varautua vastustukseen kaikista suunnista, sekä omilta että vierailta. Myös toiset naiset hyökkäävät valtaa tavoittelevia naisia kohtaan, kyse ei ole sukupuolesta vaan vallasta.

Ruotsin akatemia on pienuudessaan ja näkyvyydessään hyvä oppikirjatapaus #metoo-prosessin kulusta. Organisaatio yrittää muuttaa tilannetta, mutta ei pysty nousemaan perusolettamustilasta hoitamaan perustehtäväänsä. Ne jotka eivät voi liittyä perusolettamustilaan, jättävät organisaation. Jäljelle jää harhainen ja taantunut ydinryhmä, jonka patologiat ohjaavat organisaatiota. Mukana saattaa olla vielä muutama hiljainen todistaja, heillä ei ole yleensä taipumusta nähdä omaa osuuttaan patologiassa, hehän eivät tee mitään. Heidän pitäisi rakentaa uudet toimintatavat. Tynkäorganisaation pitäisi alkaa kasvaa uusiin juuriin, ja karsia mädät oksat pois.

Onko Suomen politiikka siinä tilassa, että jäljellä on vain organisaation kieroutunein osa muutamalla tukihenkilöllä täydennettynä?  Ruotsin akatemian ajoi karille organisaation ulkopuolinen henkilö, joka oli onnistunut saamaan otteen koko organisaatiosta.  Suomessa puolueita johtavat salkkumiehet, joita ei ole vaaleilla valittu.  Tilataksissa ansiottomasti istuvat tuskin jättäytyvät vapaaehtoisesti kyydistä, tarvitaan järeitä otteita. Jos kasvoton tilataksiporukka pudotetaan kyydistä, pitää myös tutkia heidän tekonsa ja korjata yhteiskunnan rakenteisiin syntyneet vauriot. Uusia ihmisiä tarvitaan, mutta he eivät saisi enää kannatella kuolleita valtarakenteita, vaan purkaa vanhat vääristymät ja rakentaa uutta.

Muuan YK-järjestö haki äskettäin takaisin riveihinsä naisia, jotka ovat jättäytyneet pois palkkalistoilta viime vuosien aikana. Onnistuisiko politiikka saamaan ajatuspajaväen takaisin taisteluun, jos pyytäisi? Kenen pitäisi ensin lähteä politiikasta, että he suostuisivat tulemaan takaisin?

Ministerinpaikkoja jaetaan niille, jotka pitävät salkkumiehille tilataksin ovea auki. Media on tukenut näkymätöntä valtaa jättämällä kertomatta siitä.  Hiljaiset todistajat päivystävät vallan liepeillä, jos joku muru putoaisi itselle. Heitä en palkkaisi järjestelmää korjaamaan. Tosin politiikan tila voisi olla vielä huonompi, jos heitä ei olisi. Mutta niin kauan kuin hiljaiset todistajat eivät ryhdy itsenäisiksi toimijoiksi ja irtisanoudu vallan väärinkäytöstä, vallan kierouttamat tukeutuvat heihin ja käyttävät heidän valtaansa.

Alaston akatemia, 2. näytös

Jacques ihailee peilistä näkyvää salskeaa olemustaan. Frakki on kulunut, etumuksessa tahroja, ylipitkäksi venähtäneet rasvaiset kiharaiset hiukset pakenevat ohimoilta,  mutta sen enempää hän kuin hänen hovipalvelijansa Horatsu eivät lakkaa ihailemasta peilin komistusta.
- Minä niin ihailen sinua, Horatsu tunnustaa ties kuinka monennen kerran.
- Niin, minulla on voima valta, naiset ja sinä. Voisitko taas kirjoittaa jotain ylevää valtani vahvistukseksi. Olet niin uskollisesti suojellut minua ja valtaani.
- Kyllä teen sen mielelläni, voisin vaikka haukkua hushållerskan nokkelin sanankääntein päivälehden sivulla. Se saisi minutkin taas tuntemaan itseni vahvaksi.
- Tee se, kiiruhda, ettei valtani himmene ja ihailijamme unohda meitä.

Horatsu rientää ulos, matkalla kohti ulko-ovea hän huomaa buduaarissaan kyynelehtivän jääkuningatteren.
- Mikä hätänä kaunokainen?
- Kalaasit on peruttu! Jääkuningar parkaisee, kaataa kurkkuunsa shampanjaa ja työntää lusikallisen prinsessatorttua perään.
- Ei voi olla totta, miten voimme nyt esitellä itseämme kyldyyriväelle ja vastaanottaa suosionosoituksia?
- Totta se on. Taloudenhoitaja Sara lähti, vei mennessään pääsisäkön. Kokit ovat myös irtisanoutuneet. Jäljellä ei ole ketään, joka osaisi laskea shampanjan määrän.
- Siis jäljellä olemme vain me, ja muutava hovinarri ja yksi apusisäkkö, ei taida onnistua kalaasit tällä väellä, Horatsu laskee.
- Minäkin lähden. Kun ei ole kalaaseja, minun ei tarvitse enää edustaa. Syön itseni lihavaksi ja myyn leninkini kirpputorilla.
- Miksi, ethän sinä ole tehnyt mitään, vaan olet tukenut aina Jacquesia, silloinkin kun me pojat olemme olleet vähän hulvattomia.
- Kukaan ei enää tarvitse minua. Siksi olen päättänyt jättää hovin.
- Mutta tarvitseehan Jacques sinua.
- Niin tarvitsee, olen pitänyt hovin ovea auki hänelle. Nyt häntä ei haluta edes hovin lähelle.
- Mutta hänhän toi niin paljon loistetta ja jännitettä juhliimme. Jos nyt jätät meidät, menetämme Jacquesin. Sehän merkitsee, että minun hohtoni katoaa, olenhan saanut niin paljon hehkua Jacques vallasta ja voimasta. Minäkin lähden.
- Jacques tarvitsee sinua, älä jätä meitä!
- Mutta jos kalaaseja ei tule,  niin mitä me tekisimme, me kolme, narrit ja orjattaret?
- Orjattaret on vapautettu.
- Sekin vielä.
- Meidän täytyy pitää yhtä. Lähdetään ja perustetaan uusi hovi jonnekin kauas, jossa pikkusieluiset moraalijeesukset eivät häiritse meitä ja joissa orjattaria on jonossa valmiina meitä palvelemaan.
- Niin teemme, tiedän että se paikka on olemassa, sanokaamme sitä vaikka viettelyksien saareksi.
- Mutta mitä minä tekisin siellä? Jacques ei tarvitse minua siellä.
- Niin, totta, et mitään, olisit vain riesana. Minun ja Jacquesin liitto on pyhä, mutta sinua ei viettelysten saarella tarvita, siellä saamme orjattaria ilman sinuakin.

Jääkuningatar lohkaisee neljännen palan prinsessatorttua ja jää ymmälleen buduaariinsa. Horatsu rientää antamaan haastattelua päivälehdelle miettien matkalla nasevia ilkeyksiä hushållerskaa kohtaan. Jacques ihailee itseään peilistä tietämättä, että kalaasit on peruttu, orjattaret lähteneet ja Pariisin huvihuoneiston avain viety. Kukaan ei ole muistanut kertoa hänelle. 

Uskonasioista on puhuttava

Politiikka ja uskonto ovat yllättävän lähellä toisiaan. Joissain maissa kuten Libanonissa poliittiset tehtävät on jaettu uskontojen mukaan. Suomessakin voisi olla viisi valtapuoluetta, perusluterilaiset, lestadiolaiset, ortodoksit, muslimit, uskonnottomat ja muutama muu pieni merkityksettömämpi uskonnollinen ryhmä. Nyt meillä on moniuskontopuoluejärjestelmä, jossa liikutaan oikeisto-vasemmistoakselilla.

Nykyisten puolueiden sijoittaminen oikeistoon tai vasemmistoon on joskus vaikeaa, puhumattakaan sen arvaaminen, kuuluuko tärkeä poliittinen kysymys jommankumman laidan intresseihin. Onko limuviinojen salliminen ruokakaupassa vasemmiston vai oikeiston edun mukaista? Onko yritystukien jakamisen edistäminen oikeistolaisuutta? Armokuoleman sallimisessa ollaan täysin uskomusjärjestelmän mukaan suunnistavia, kuoleman edistäminen vaatii selkeän suhteen yläkertaan, mieluiten ei mahdollisimman väljän.

Tänään näin tutkimustuloksia koetun huolestuneisuuden ja poliittisen näkemyksen välisestä suhteesta. Ruotsissa sverigedemokraatit ja vasemmistopuoluet edustavat kahta vastakkaista laitaa. Ne asiat, joista he ovat vähiten huolissaan, ovat samoja. Sen sijaan asiat, joista jompikumpi joukkue on eniten huolissaan, ovat vastakkaisia. Kuitenkin molemmat puolueet yrittävät kehittää samaa maata, he lukevat samoja tilastoja ja luottavat samoihin asioihin.

Suomessa on vallalla uskomus, ettei Suomessa ole korruptiota. Samoin uskotaan, että verorahojen syöttäminen yritystukena yrityksille aktivoi niitä. Työttömien kohdalla tukien taas uskotaan passivoivan ja laiskistuttavan. Terveydenhoidon uskotaan parantuvan, kun saadaan se yksityisen voitontavoittelun piiriin

Moni uskonyhteisöjen auktoriteetteja kunnioittava harras uskovainen katsoo olevansa kykenevä johtamaan muita ja huolehtimaan yhteisistä asioista. Terve epäily ei kuulu politiikkaan, siksi se on niin epäuskottavaa. Yhden rivin lauseilla ei voi kuvata monimutkaisia syy-seurausmekanismeja, silti niitä viljellään. Usein politiikkaa seuratessaan jää miettimään, miten tuokin kouluja käynyt on saatu uskomaan, että hän todella tietää mistä puhuu. Melkein yhtä usein tulee tunne, että tuo ei itsekään usko tarinaansa, mutta luottaa äänestäjien auktoriteettiuskoon.

Tänään huomasin parikin uutista, jossa vallitsevia uskomuksia puolustettiin raivolla vaan ei tiedolla. Olikohan syynä eilinen sananvapauden päivä? Media harvoin kyseenalaistaa uskomuksia mielipiteiden takana. Sananvapautta vaalivassa maassa ansaitsisimme parempaa kuin median, joka vallanpitäjille kuuliaisesti toistaa mitä pöhköimpiä oletuksia selvittämättä, tukeeko mikään tutkimustieto mielipiteen takana olevaa oletusta.

Ruotsin vaalivuonna johtava päivälehti on ottanut tehtäväkseen faktatiedon keräämisen ja esilläpitämisen keskustelun pohjaksi. Silti mielipiteet jakautuvat, toisella laidalla pelätään maahanmuuttoa, vastakkainen puoli on eniten huolissaan ulkomaalaisvastaisuudesta. Sen sijaan kumpikin taho oli vain vähän huolestunut Ruotsin kansantalouden tilasta.

Venäjällä ollaan huolestuneita Venäjään  kohdistuvista ulkovaltojen hyökkäyksistä. Ne jotka kyseenalaistavat uskomukset ja viholliskuvat, vaiennetaan. Vallalla on myös vahva uskomus, että vallanpitäjien valheellisten uskomusten kyseenalaistaminen on vaarallisempaa kuin niihin sopeutuminen ja siitä johtuvat seuraukset. Itse taas uskon, että vallanpitäjien uskomusten kyseenalaistaminen on välttämätöntä demokratian säilymiselle.

Käsistä karannut visio

Blogikollega Helga on Kieliverryttelyblogissaan ryhtynyt obduktoimaan hyvin tuntemansa terveydenhoitojärjestelmän patologiaa tämän blogistin johtajuusoppeja hyväksi käyttäen. Analyysin mukaan terveydenhoidon perustehtäväksi on muodostunut potilaiden hoitamisen sijaan kuntalaskutuksen toiminnan varmistaminen.

Helgan postauksesta inspiroituneena otan nyt koko Soteuudistuksen syväanalyysiin. Aikaisemman johtajuuspostaukseni työkaluja hyödyntäen veistelen nyt karkean hahmotelman, miksi Sote-uudistus ei pysy valmistelijoidensa näpeissä.

Hallituksella on nyt visionäärinen ja salliva johtaja, joka rakentelee omanlaisia kakkaroitaan, puhuu outoa kieltä ja antaa tiimilleen vapauden toteuttaa hänen maalailemaansa visiota. Hänen on hyvä olla omassa maailmassaan, mutta törmäykset todellisuuden kanssa satuttavat sielua.

Kaikki hyvin tähän asti, visionäärinen johtaja voi olla hyvä etenkin kokonaisen valtakunnan kokoisessa suurorganisaatiossa niin kauan kuin hänellä on oikeanlainen tiimi, eikä visionäärisyys mene harhaisuuden puolella. Sallivuus on myös hyväksi, kunhan ei vain  ryhdy kiukuttelemaan, kun maailma ei toimikaan omien haaveiden mukaisesti.

Visionäärinen johtaja tarvitsee ympärilleen täydentäviä kompetensseja, joiden avulla hänen korkealentoiset ajatuksensa masinoidaan toiminnaksi. Hänen salliva tyylinsä voi kuitenkin kannustaa omavaltaisia tiimin jäseniä ylittämään valtuuksiaan ja pyörittämään rinnakkaisia järjestelyjä. Johtaja jää omaan sfääriinsä, koukeroinen kieli ja sumea viestintä samentavat päämäärät. Rinnakkaisagendaa pyörittävä välijohto pääsee touhuamaan omiaan. Hienojen visioiden toteuttaminen sakkaa lentokieltä käyttääkseni.

Sote-uudistuksen päämäärät ovat talloutuneet monimutkaisen soteheprean kryptisten ilmaisujen hetteikköön. Sotepapisto on nostanut kapitaatioillaan ja suoran valinnan sekä matalan kynnyksen palveluillaan itsensä pilveen, jonne ei ole näkyvyyttä ja jossa omakin suunnistustaito joutuu koetukselle. Ilmaisuja hämärtämällä sumennetaan ajattelua, kukaan ei uskalla kysyä mitään ja konkretia karkaa.  Keskijohto ei ole hoitanut tehtäväänsä uudistuksen rakentamisessa, eikä ylin johto ymmärrä tai välitä mitä hänen ympärillään tapahtuu.

Sote-uudistuksen viestintä on ollut joko tarkoituksellisen huonoa tai sitten koko uudistus on niin pilvessä, että ammattitiedottajan tekstitkin vaikuttavat pössyttelyn oheistoimintana laadituilta. Pelkästään kielenkäytön selkiyttäminen voisi auttaa, mutta ilman ylimmän johdon ryhdistäytymistä hanke ei palaa raiteilleen.

Mitä nyt voidaan tehdä? Tarvitaan korjausliike, jossa ylin johto palaa todellisuuteen ja ottaa prosessin hoitoonsa. Ei taida onnistua, yhteys Houstoniin on katkennut. Voisivatko keskijohdon toimet estää uudistuksen karille ajautumisen? Projektin kakkosjohtaja on varovainen ja välttelevä varman päälle pelaaja. Hänen pitäisi uskaltaa myös lähteä ohjaamaan prosessia keskijohdon kanssa, vetää ylintä johtoa maan pintaa kohti ja laittaa stoppi sooloilulle.

Uudistus voisi olla hyvä, jos sen valmistelu saataisiin kulkemaan maanpintaa pitkin. Nyt törmäillään sumussa,  eikä yhteyttä todellisuuteen ole. Hankkeen vastustajatkin ovat liemessä, kun eivät tiedä mitä vastustavat eivätkä ymmärrä omaa vaikuttamisen mahdollisuuttaan. Heidän pitäisi rakentaa rautalankamalleja ja taivutella niitä, eikä ampua sumusta alas kaikkea mitä lentää.

Ei ole sattumaa, että juuri pilvipalvelujen aikakaudella tapahtuu kokonaisen kansakunnan taantuminen maalailevan visionäärisen johtajan luomien harhakuvien palvojiksi  ja vastamielikuvien maalailijoiksi. Suomalaiset ovat maailman onnellisin kanssa. Jokaisella on tehtävä pilvilinnojen rakentajina, tykätään ja vihataan mielikuvia ja luullaan, että vaikutetaan. Samalla konkretia kulkee rahavirtoina näkymättömien käsien läpi todellisille vaikuttajille, joita emme näe emmekä kritisoi.

Ruotsin skam

Ruotsin akatemian skandaali etenee ja näen taas saman kuvituskuvan, jossa kultatuoleissaan istuvat akatemian jäsenet on aidattu kultaiseen karsinaan. Aidan toisella puolella istuu satapäinen yleisö hekin iltapuvuissaan seuraamassa istuntoa. Nyt karsinan on jättänyt jo kahdeksan akatemian jäsentä, kahdeksastatoista numeroiduista kultaisesta tuolista täytettyinä ovat numerot 2-6, 8,9, 12, 14 ja 17.

Koska akatemiasta on tähän asti saanut erota vain kuolemalla, jäsenten keski-ikä on korkea.  Jäljelle jääneistä kymmenestä jäsenestä seitsemän on syntynyt 1940-luvulla tai aikaisemmin, heistä vanhin 1920-luvun alkupuolella. Akatemian traditioihin kuuluu ruokailla torstai-istunnon yhteydessä Gyldene Freden -ravintolassa,  jonka oven läheisyydessä toimittajat ovat väijyneet skandaaliuutisia. Pahimmillaan onkin näyttänyt siltä, että toimittajat jahtaavat kamerat ja mikrofonit aseenaan suojattomia vanhuksia vanhankaupungin mukulakivikaduilla pimeässä illassa.

Mahdollistaakseen tyhjien tuolien täyttämisen ennen tuolinsa jättäneen kuolemaaa kuningas on nyt sallinut akatemiasta eroamisen. Yläikärajan asettamista olisi ehkä pitänyt harkita, mutta eihän kuninkaallakaan ole eläköitymisikää. Akatemian jäsenten yläikärajakysymyksen esille ottaminen olisi voinut avata Pandoran lippaan.

Tyhjät tuolit pöydän ympärillä muistuttavat kultaiseen karsinaan jääneitä poissaolevista. Akatemian kriisi on johtanut siihen, että jo aikaisemmin akatemian toiminnasta vetäytyneiden kahden naisen lisäksi tuolinsa on jättänyt kolme muuta naista, lisäksi akatemiasta on eronnut kolme miestä. Jäljelle jäi kaksi naista ja kahdeksan miestä, vain numerot 2-6 ja 8-9 voivat enää supatella vierustoverin kanssa.

Akatemian kriisi velloo niin kauan, kunnes toimintaa haittaava tunnekuohu on saatu kiinni, taltutettua ja sijoitettua jonnekin. Nyt ollaan vielä kieltämisen ja syntipukkien osoittelun vaiheessa. Horace Engdahl on hyökännyt voimakkaasti Sara Daniusta vastaan, kutsunut häntä huonoimmaksi sihteeriksi koko akatemian aikana. Vasta-argumenteissa on kaivettu esille monta todella surkeaa sihteeriä vuosisatojen saatosta. Hyökkäys viestintuojaa vastaan on väärä reaktio, ihan sama vaikka aikaisemmat sihteerit olisivat olleet täydellisiä.

Samaa keskustelua on käyty myös Suomessa metoo-paljastusten jälkeen, ja nähty kaikki anteeksipyynnön lajit, myös kieltämistä. Ruotsin akatemian tasoisen kieltoreaktion esitti kirjailija, joka istuisi Ruotsin akatemian tuolilla, jos olisi ruotsalainen. Jos on koko elämänsä kuvitellut, että seksuaalinen kalastelu työyhteyksissä on hyvä tapa kasvattaa valtaansa ja saada luontaisetuja, niin miksi muuttaisi ajatteluaan elämän ehtoossa. Miksi tuntisi häpeää ja kantaisi vastuunsa?

Akatemialla on ollut epärvirallinen johtaja, joka on käyttänyt omiin tarkoituksiinsa akatemian arvovaltaa. Virallinen johto on sallinut väärinkäytökset ja  röyhkeydet. Kiitokseksi se on saanut työrauhan, tukea  ja lämpimiä tunteita. Sara Daniukseen kohdistetut hyökkäykset taas kertovat, mitä tapahtuu, jos yrittää palauttaa pitkälle viettiensä vietäväksi harhautuneen organisaation ydintehtävänsä pariin. Hyökkäys on niin raju, että harva uskaltaa itsensä sellaiselle altistaa.

Kun organisaatio jakautuu kahteen todellisuuteen, yhteisen käsityksen luominen tapahtuneesta vaatii raakaa työtä, konfliktien sietämistä ja rohkeaa keskustelua. Pitäisi peruuttaa tapahtumiin, mistä kaikki alkoi, kerätä faktat ja laatia tervehdyttämisohjelma.  Totuuskomissioissa ajatuksena on, että ne, jotka vilpittömästi osallistuvat oman osuutensa selvittämiseen tapahtumisen kulkuun, voivat uudelleen lunastaa paikkansa yhteisön jäsenenä. Niiden osalta, jotka kieltävät vastuunsa, vääristelevät faktoja ja syyttävät muita tekemistään asioista, yhteisö selvittelee faktat ja vie asiat tarvittaessa rikosprosessiin asti.

Nyt Ruotsin akatemian totuuskomissioaika on ohi. Asianajajan laatima selvitys on lähetetty talousrikostutkijoille, jotka keräävät faktat ja selvittävät, kuka vastasi mistäkin. Kun on kyse epävirallisesta vallankäytöstä suljetussa organisaatiossa, on olemassa riski, että muodollisen vallan omaavat joutuvat vastuuseen, ja todelliset tekijät jatkavat narujen vetelyä kulisseissa.

Tunne, joka riivaa akatemiaa ja jonka sijoittaminen kultaisilla tuoleilla istuvien kirjailijoiden ja kirjallisuuden tutkijoiden työkalupakkiin, on häpeä. Omassa lapsuudessani minua usein ohjattiin sanoilla "Se on sen häppee",  käytettiin myös sanaa hävytön, kun joku toimi röyhkeästi. "Johan oli hävytön temppu". Silti olen usein huomannut kantavani muiden häpeää. Usein myös olen poistanut itseni yhteisöstä, kun minuun on yritetty sijoittaa toisten kannettavaksi kuuluvaa häpeää. Jonkun kerran olen myös palauttanut häpeän sinne, minne sen luulen kuuluvan. Seuraukset ovat olleet kahdenlaisia, joko hyökkäyksiä minua kohtaan tai vilpittömiä anteeksipyyntöjä. Kunpa  uskaltaisi aina ottaa oman häpeänsä kantaakseen.

Valloillaan vellova häpeä, jota kukaan ei suostu kantamaan, lienee tunnusomaisinta rikollisjärjestöille. Häpeämään kykenemätöntä kutsutaan paatuneeksi. Pystyykö Ruotsin akatemia tuntemaan häpeää?   Röyhkeimmät tyypit ovat sen vuoksi röyhkeitä, ettei heille ole kehittynyt kykyä käsitellä häpeän tunteita. Siksi he ovat myös niin täydellisen hämmästyneitä, kun heidän tekemisiään aletaan ruotia ja kysyä, eikö yhtään hävetä. No ei. 

Ensimmäisessä ulostulossaan metoo-paljastusten jälkeen Sara Danius yritti saada akatemian kantamaan omaa häpeäänsä. Ahdistava syyllisyyden painolasti riippui akatemian yllä Daniuksen julkisesti myöntäessä, että naiset ovat akatemian tilaisuuksissa joutuneet ei-toivotun intimiteetin kohteiksi. Kaikkien yhdessä olisi pitänyt sitoutua selvittämään oma osuutensa, mutta se ei vain onnistunut. Toisilla olisi ollut liikaa selvitettävää, toiset eivät nähneet mitään väärää ja toiset olivat muuten vain muissa maailmoissa.

Organisaation kielenkäyttö kertoo usein sen kehitysvaiheesta. Kun puhuttiin ei-toivotusta intimiteetistä oltiin vielä toimintakykyisiä. Nyt taantuneena ja hajonneena kielenhuoltajan kielikin on köyhtynyt."Olisihan se pirullista, jos ei saada palkintoa jaettua" kommentoi tilannetta viimeksi akatemian vanhin jäsen, 94 v.

Vallattomien vallankumous

Lauman koossa pitäminen on johtajan tärkeimpiä taitoja. Kun lauma repeää, se väistämättä johtaa riipaiseviin hylkäämisen ja hylätyksi tulemisen tunteisiin. Kun on joskus kuvitellut olevansa osa joukkoa, mutta ei pysty toimimaan ryhmän jäsenenä. Ristiriita oman persoonan ja ryhmän välillä on liian iso. Laumasta lähtijä vie mennessään palan historiaa, rikkoo yhteenkuuluvuuden ja häiritsee ryhmän tunnelmaa.

Politiikka on näkyviksi pyrkivien ihmisten laji. Jos näkyvyyttä ei saa omiensa joukosta, on vaihdettava ryhmää tai perustettava oma. Viime viikolla julkistettiin nuorten kanssa yhteistyössä tehty tutkimus, jonka mukaan viidesosa yläasteikäisistä nuorista kokee, ettei heitä nähdä. Näiden nuorten lisäksi myös muutama poliitikko on pettyneenä huomannut, ettei heitäkään nähdä. Onneksi media on vastannut näkymisen tarpeeseen.


Joillekin oma näkyminen ei ole tärkeätä, ei edes toivottavaa. Tärkeämpää on valta. Valtariippuvuus on terveen vaikuttamisen halun kieroutuneempi muoto. Johtajalle kohtuullinen halu ja kehittynyt kyky käyttää valtaa  sekä ymmärtää vallankäyttönsä motiivit ja seuraukset kuuluvat tehtävän kuvaan. Näkyvä vallankäyttön kuitenkin herättää vastarintaa, siksi vallankäytön piilottaminen mahdollistaa häiriöttömämmän toiminnan. Käyttää valta muttei näyttää sitä on suhmurointia.

Politiikkaan saatetaan lähteä myös narsistisesta miellyttämisen halusta. Omat parhaat piirteet asetetaan esille ja kysytään olenhan minä hyvä. On inhimillistä nähdä se kaikki hyvä, ja vastata lähimmäisen tarpeeseen miellyttää muita. Neutraali ja siloiteltu kiiltokuvamainen imago on helppo asettaa esille Internetin aikaan, jakaa hyvän tuulen kuvia ja kivoja ajatuksia. Sisäisenä ajurina miellyttämisen halu on kaikkein helpoin hyväksyä, mutta johtajan ominaisuutena se saattaa helposti organisaation kaaokseen. Aina löytyy joku, joka pitää miellyttää vielä enemmän.

Koska valta rappeuttaa ja humalluttaa, vallankäytölle asetetaan yleensä rajat ja rakenteet. Demokratiassa vallan pitäisi olla kansalta järjestäytyneesti edustajilleen johdettua. Valta pitäisi antaa niille, jotka sitä vastuullisimmin käyttävät. Johtajan on pystyttävä hillitsemään luonteensa patologiset piirteet ja tasapainoilemaan terveen vallankäytön rajoissa, vaikka mahdollisuudet olisi myös vallan väärinkäyttöön tai ajautumaan viettiensä vietäväksi.

Vallan väärinkäyttöön vievät siis johtajan vähemmän terveet persoonallisuuden piirteet, joita ympäristö vahvistaa tai ei pysty rajoittamaan.  Demokratia ei mitenkään varmista, etteivätkö myös vallan väärinkäyttäjät voisi toimia kansan edustajina. Vaikka johtajalta puuttuisivat empatia, kyky ymmärtää tekojensa seuraukset ja terveet rajat suhteessa toisiin ihmisiin ja johtamiinsa ryhmiin, hänet voidaan innolla valita kansan keulakuvaksi.

Hyväkin johtaja voi harhautua kuvittelemaan itsestään liikoja, unohtamaan äänestäjänsä ja juopumaan vallasta, jos hänen lähipiirinsä vahvistaa hänen luonteensa patologisia piirteitä.  Poliittisissa organisaatioissa johtajan pitää olla visionäärinen, mutta hänellä pitää olla myös tuntuma arkeen. Johtajan kannattaa varoa itseään ja myös niitä, joita hän on ottaa mukaansa tilataksiin. Eikä pidä kuvitella, että ne taksijonoon värjöttelemään jääneetkään olisivat puhtaita luonteen kierouksista.

Johtajan uudet vaatteet

Johtajuuden ongelmat ravisuttavat maailmaa. Eilen meitä kävi edustamassa Yhdysvaltain kongressissa Emmanuel Macron, joka hurmasi Donald Trumpin ja ilmeisesti koko maan ja puolet maailmasta.

Macron on visionäärinen johtaja, eilisen postauksen piirteistä häneen liittyvät arkailemattomuus ja narsismi, ehkä myös vuolaus ja epäsovinnaisuus. Hänellä on visio, hän hurmaa ja tartuttaa voitontunteen kuulijoihinsa. Hän muodostaa parisuhteita, hänen kädenpuristuksensa, poskisuudelmansa ja lämmin kiinnostuksensa keskustelukumppaniaan kohtaan auttavat meitä uskomaan rauhaan ja rakkauteen. Juuri kun olimme menettämässä viimeisenkin toivomme vapaan maailman johtajan suhteen, näemme Trumpin silittelevän hellästi Macronin hartioita. Vastaavaa hellyydenpuuskaa First Ladya kohtaan saamme odottaa.

Macronin herättämään optimistiseen toiveikkuuden tunteeseen on helppo heittäytyä ja jäädä odottamaan tuloksia. Apua. Pitäisikö jonkun siis tehdä jotain? Ikäviä päätöksiä meidän on turha odottaa Macronilta. Hän haluaa nähdä valon syttyvän siellä, minne hänen taikavoimansa ulottuu. Aivan kuin sen perheen kuopus, joka saa vielä viisikymppisenäkin äitinsä silmät loistamaan pelkällä puhelinsoitolla. Macron ei halua tuottaa pettymyksiä.

Ikävä uutinen tässä on, että mitä valoisampi visio, sitä suuremmat pettymykset meillä on odotettavissa. Visionäärinen johtaja tarvitsee vahvan toimeenpano-osaston, jota Macronilla ei ainakaan vielä kotimaassaan ole. Hänen poliittinen liikkeensä on nuori ja kokematon. Virkakoneisto on tottunut toisenlaiseen toimintaan, se edustaa vanhoja  rakenteita, joita ei noin vain korvata uusilla.

Miksi kuitenkin haluamme uskoa, että Macron voisi todella muuttaa Ranskaa ja maailmaa, vaikka järjellä ajatellen ymmärrämme, ettei hän voi olla mikään ihmeiden tekijä? Macronin olemus ja puhe resonoi meissä, pystymme tunnetasolla liittymään häneen. Politiikka on unelmien metsästämistä. Kuka parhaiten sanoittaa toiveemme ja vakuuttaa ne toteuttavansa omalla politiikalla, saa paikan kansanjohtajana.

Macronin sanoma ei ole ketään vastaan vaan kansan, ihmiskunnan ja planeetan puolesta. Hänen ihannevävyn olemuksensa on kuin elokuvista, hän edustaa sitä mitä haluaisimme olla ja johon voimme liittää lämpimiä tunteita. Mitä pitempään hän saa ylläpidettyä toivon tunnelmaa, sitä parempi hän silmissämme johtajana on. Kädenpuristuksen pituuksia ja poskisuudelmien herkkyyttä mitatessamme voimme nojata taaksepäin, syödä popcornia ja antaa tarinan liukua kohti onnellista loppua. Huomenna istutamme sen omenapuun.

Poliittisen koneiston johtaminen vaatii enemmän kuin lämpimiä kahdenvälisiä suhteita, mutta silti arkistot ovat täynnä kuvia suutelevista ja kättelevistä maailman johtajista. Parinmuodostusvaihe on parempi kuin taisteluvaihe. Edelleen se on taantumatila, jossa ryhmän jäsenet eivät kanna vastuuta ja toteuta perustehtävää omalta osaltaan, vaan odottavat, mitä pari saa synnytettyä. Ryhmä velloo lämpimien tunteiden aallokossa, tavoitteet karkaavat hyvänolon lämmössä lekotellessa. Omenapuun istuttaminen saa jäädä, onhan siellä valkoisen talon nurmikolla on se tammi.

Johtajuus, johtajuus ja johtajuus

Jo yli viisitoista vuotta sitten kouluttauduin johdon työnohjaajaksi. Se pätevöittää ohjaamaan esimiehiä ja työryhmiä, mutta tekee myös epäsopivaksi toimimaan monissa organisaatioissa ryhmän jäsenenä. Helposti näkee asioita joita monet muut eivät näe. Näin olen asemoitunut pysyvästi työelämän ulkolaidalle, josta sitten tarkkailen ilmiöitä ja pyydettäessä teen arvion tilanteeseen johtaneista syistä ja kannattelen korjausprosessia.

Johdon työnohjauksen merkittävimpiä käsitteitä ovat organisaation perustehtävä ja perusolettamus. Perustehtävä on se, mitä varten organisaatio on olemassa. Ohjauksen tehtävänä on saada organisaatio, sen ryhmät ja jäsenet, toteuttamaan perustehtäväänsä ja estää niitä vierähtämästä perusolettamustilaan. Perusolettamustila on tila, joka syntyy organisaation menettäessä otteensa perustehtävästään.

Asian luulisi olevan helppo. Esimerkiksi Retuperän WBK:n tehtävä on luonnollisestikin sammuttaa tulipaloja Retuperällä. Sitä varten sillä on kalusto ja koulutus tehtäväänsä. Mutta pysyäkseen yhdessä ryhmä tarvitsee yhteisiä tapoja ja traditioita, myös torvisoitto on merkittävä osa vapaabalokunnan toimintaa. Johdon työnohjaajana epäilen, että Retuperän WBK on taantunut perusolettamustilaan, jossa se ei enää ollenkaan osaa sammuttaa tulipaloja, torvisoittokin on epäwireistä ja kaikenlaisesta oheistoiminnasta on tullut balokuntatoimintaa tärkeämpää.

Analysoimatta Retuperän WBK:n regressiota tämän enempää yritän nyt selvittää, mikä normiorganisaatiossa saattaa johtaa regressioon. Ruotsin akatemian valuminen taantumaan on johtanut koko arvostetun instituution romahduksen partaalle. Johdon työnohjaajalle ensimmäinen asia on tutkia instituution johtajapersoonia ja johtamistyylejä. Seuraava johtajapersoonien tyypittely on lainattu tästä artikkelista, mutta olen mukaillut tietoja aikaisemmilla opeilla.

Toimivassa ryhmässä sen jäsenet voivat tehdä yhteistyötä kaikkien muiden ryhmän jäsenten kanssa sekä toimia itsenäisesti. Vastuusuhteet ovat selvät ja ryhmän jäsenet luottavat toisiinsa. Organisaatio pystyy pitämään regressiiviset taipumuksensa aisoissa tai ainakin palaamaan perustehtäväänsä sisäisen koheesionsa estämättä.

Johtajapersoonien analysoiminen on kuin lukisi horoskooppimerkkien ominaisuuksia. Jos ei tunnista mitään näistä persoonallisuuspiirteistä itsessään, voi olla syytä miettiä toiseen kertaan. Samat piirteet, jotka jossain organisaatiossa ovat hyväksi, vievät toisen organisaation kriisiin. Terveissä mitoissa pysyvä persoonallinen johtamistyyli vie organisaatiota eteenpäin haluttuun suuntaan, ja ryhmä korja pahimpia ylilyöntejä. Organisaatio uudistuu ja kehittyy. Sairaalloiset piirteet, joiden edessä ryhmä on voimaton ja tulee imaistuksi mukaan johtajan vääristyneeseen todellisuuteen, taas vievät kohti kriisiä, joka pakottaa organisaation hajoamaan ja rakentamaan itsensä uudelleen. Silloin usein tehdään liioiteltu korjausliike, jossa myös menetetään niitä hyviä puolia, joita aikaisemman johtajan tyylissä oli.

Oikukas rajatilajohtaja on vaihtelevien tunnetilojensa vietävissä. Hän innostuu ihmisistä, ideoista ja projekteista ja yhtä helposti hän niihin kyllästyy. Kiukku kiihtyy ja laantuu ennustamattomasti, ihmissuhteet ovat epävakaita ja intensiivisiä. Hänen kanssaan ei koskaan ole tylsää, mutta organisaatio kuluttaa suhteettomasti energiaa johtajan oikkuihin mukautumiseen ja väsyy. Pahimmillaan tällainen johtaminen tuottaa tempoilevan ja väsyneen organisaation. Parhaimmillaan tässä organisaatiossa luodaan innostuneesti uutta, silloin tarvitaan täydentäviä kompetensseja tasoittamaan johtajan oikkuja ja viemään läpi sekä viimeistelemään johtajan jo unohtamia projekteja.

Epäilevä paranoidinen johtaja on kyyninen ja kohtuuttoman herkkä kaikelle kritiikille.Hän epäilee kaikessa olevan koira haudattuna, kaikki ovat häntä vastaan ja mikään ei ole sitä miltä näyttää. Organisaation energia kuluu sääntöjen laatimiseen, vakuutteluun, kontrollointiin ja oletettujen epäselvyyksien tarkastamiseen. Toimii hyvin, jos organisaation tehtävä on virheellisyyksien etsiminen, mutta tiukat säännöt ja kontrolli tappavat kaiken luovuuden. Organisaatio ei pysty uudistumaan vaan kangistuu sääntöjen sisälle. Yhteistyö organisaatiossa ei perustu luottamukseen vaan pelkoon.

Varovainen välttelevä johtaja pelkää kaikkea kritiikkiä, ja siksi pelaa kaikessa varman päälle. Hän ei ota pieniäkään riskejä, koska epäonnistuminen johtaisi kielteiseen palautteeseen. Organisaatio hoitaa hommansa, mutta johtajan arkuus tarttuu ja kaikki välttelevät pieniäkin riskejä. Aloitteellisuus katoaa, rutiinien hoitamisesta tulee työn sisältö, kehittäminen ja uudet avaukset jäävät tekemättä. Päällimmäisenä tunteena organisaatiossa on riittämättömyys ja estyneisyys.

Varautunut vainoharhainen johtaja on sosiaalisesti vetäytynyt ja menettänyt otteensa todellisuusteen. Hän ei saa kontaktia muiden tunteisiin eikä pysty kiinnostumaan perustehtävästä. Hänen toimintaansa leimaa tunnekylmyys ja puuttuvat ihmissuhteet, kritiikki ei häntä kosketa. Tällainen johtaja ajaa organisaationsa eloonjäämistilaan, jossa juonitellaan ja varmistellaan omaa selviytymistä. Ne pakenevat jotka voivat, johtajan tempoileva tunnekylmä toiminta pitää ryhmän jäsenet pelon vallassa.

Salliva passiivis-aggressiivinen johtaja toimii omin päin, suhtautuu välinpitämättömästi toisten pyyntöihin ja toiveisiin, ja ärsyyntyy itseensä kohdistuvista vaatimuksista. Hänen on vaikea suhtautua toisten odotuksiin ja ottaa niitä vakavasti. Jos häntä pyytää tekemään jotain vähemmän mukavaa, hän ei enää olekaan mukava. Ryhmä taantuu toisarvoisten mukavien hommien suorittajaksi, eikä perustehtävästä muistuttelijoita katsota hyvällä. Itseohjautuva ryhmä voi kuitenkin saada työn luistamaan, koska löysä johtaja ei suoranaisesti vastusta tuloksen tekoa. Usein löysän johtajan organisaatiossa tehdään töitä odottamatta johtajalta tukea tai ohjausta, mikä voi saada organisaation harhautumaan kauas perustehtävästään. Ilmapiiri ryhmässä voi olla kuitenkin hyvä, niin kauan kuin johtajaa ei muistuteta hänen alkupeäisen toimenkuvaansa kuuluvista tehtävistä.


Arkailematon narsistinen johtaja on mainio niin kauan kuin kaikki menee hyvin. Hän luottaa itseensä enemmän kuin on aihetta, mikä johtaa sokeuteen omille virheille sekä kyvyttömyyteen oppia niistä ja turvautua toisten neuvoihin. Hänen suuruudentunteensa vaatii ylläpitoa, yleensä hän onnistuu rakentamaan hovin ympärilleen, ja suhtautuu arrogantin halveksivasti niihin, jotka eivät hänen nerokkuuttaan ymmärrä. Narsistinen johtaja on helppo ottaa töihin, hänestä eroon pääseminen on huomattavasti vaikeampaa. Ryhmä jakaantuu kahtia, hoviin kuuluvat eivät ymmärrä miksi toiset jatkuvasti narisevat työoloistaan, arvostuksen puutteesta, väärinkäytöksistä. Narsistinen johtaja jakelee suosionosoituksia ja erivapauksia hovilleen, tyytymättömät saavat helposti kengänkuvan takapuoleensa. Narsistisen johtajan joukkoonsa tartuttama voittamattomuuden harha antaa kuitenkin ihanan vahvuuden tunteen, josta ei ole kiva pudota tavallisten kuolevien joukkoon.

Kiukutteleva ja antisosiaalinen johtaja nauttii riskinotosta ja rajojen rikkomisesta. Totuudella ei ole merkitystä, impulsiivinen ja epäsovinnainen johtaja ei piittaa sosiaalisista normeista ja pitää hyviä tapoja naurettavina. Organisaatio sulkeutuu omaan maailmaansa, jossa voidaan rakentaa johtajan mielen mukaista todellisuutta. Ympäristön kritiikki ei tavoita organisaatiota, muut ovat kuitenkin väärässä.

Värikäs ja viettelevä johtaja on ilmaisussaan vuolas ja dramaattinen, häntä ei voi olla huomaamatta. Hänen ilmaisunsa tuntuvat usein ylimitoitetun henkilökohtaisesti paljastavilta, ja hän tulee lähemmäs kuin haluat. Hänen tunne-elämänsä vaihtelut ovat nopeita. Organisaatio käyttää kaiken voimansa johtajansa ihailuun ja laidoista kiinni pitämiseen johtajan tunteenpurkauksien vuoristoradalla. Tylsää ei ole kellään, mutta aitoa iloa on vaikea kokea. Johtajan epästabiili tunne-elämä johtaa myös epäsovinnaisiin suhteisiin työpaikalla, kun rajat häilyvät.

Mielikuvitusta omaava, jopa harhainen johtaja ajattelee ja toimii luovasti ja arvaamattomasti. Hänellä on kummallisia uskomuksia ja ajattelutapoja. Hän käyttäytyy ja puhuu oudosti. Ryhmän jäsenet mukautuvat johtajansa uskomuksiin ja harhoihin, organisaatioon syntyyn oma todellisuus. Ryhmän oma uskomusmaailma vapauttaa vastuusta, kun reaalimaailma osoittautuu toisenlaiseksi kuin ryhmän harhat. Fantasiamaailmassa eläminen tuottaa fantasiamaailmaan ehdoin mitattavia tuloksia. Jos joku ryhmän jäsenen yrittää palauttaa organisaation todellisuuteen, hänet vaiennetaan tai poistetaan ryhmästä. Tilalle otetaan joku muu samoihin harhoihin uskova. Ryhmä pienenee harhojen syvetessä.

Pikkutarkan pakkomielteinen johtaja on pakonomaisen huolellinen ja tarkka. Hän on erityisen kriittinen toisten tekemän työn kohdalla. Hänen aikansa kuluu järjestyksenpitoon, sääntöjen laatimiseen ja niiden valvomiseen. Luonnollisestikaan hän ei pysty päätöksentekoon ennen kuin pitkällisten selvitysten ja varmistusten jälkeen. Hänen on todella vaikea ilmaista omia eriäviä mielipiteitä. Hänen johtamansa ryhmä on hidas ja joustamaton, muutoksien läpivieminen jumittuu selvitysasteelle. Kuitenkin kaikki se mikä tapahtuu, tapahtuu sääntöjen mukaan ja virheettömästi, siksi hänen ryhmässään on turvallista, kun vain noudattaa sääntöjä.

Joustava, velvollisuudentuntoinen ja riippuvainen johtaja tekee kaikkensa miellyttääkseen muita. Hän on riippuvainen johtamansa ryhmän hyväksynnästä, eikä hän tee itsenäisesti mitään. Ryhmä velloo miellyttävässä odotuksen tunteessa ja varoo loukkaamasta johtajaansa. Organisaatiolta kuluu energiaa miellyttämiseen ja varmisteluun, alisuoriutuminenkaan ei haittaa. Onhan kaikilla, etenkin johtajalla, hyvä mieli.

Jos nyt joku huolestui, minkälaisia karikkoja kohti hänen johtamistyylinsä organisaatiota vie, voi pyytää koulutettua johdon työnohjaajaa tuekseen. Itsensä hyväksyen sallivassa ilmapiirissä voi tutkia omaa johtajapersoonaansa ja miettiä, miten voi yhteistyössä muiden ryhmän jäsenten tehokkaimmin toteuttaa perustehtävää ja palauttaa itsensä ja organisaationsa rakentavin keinoin perusolettamustilasta toimivaksi ryhmäksi.

Mitä Retuperän WBK:hon tulee, luulen, että heillä on johtajanaan salliva johtaja, mikä on suotavaa ryhmän perustehtäväksi vaihtuneen perusolettamustilan, eli hauskanpidon välttämättömyyden johdosta. Niuhottajat eivät ole pitkään aikaan edes pyrkineet wapaabalokuntaan, ja hyvä niin, eikä kukaan enää muista missä Retuperä on, jos siellä palaisi.

Liike nyt tai ei koskaan

Talvinen kahvipöytäkeskustelu, jossa pohdin järjestelmän jähmeyttä ja haluttomuutta korjata vikojaan sai yllättävän käänteen, kun pöydän toisessa päässä lehteä lukeva mies liittyi keskusteluun. Hän käski ajattelemaan boxin ulkopuolelta. Valitin, että ei onnistu, olen boxissa pienenä rattaana, ja voin toki jumittaa ja hidastaa, mutta kun kukaan ei huomaa korjaamistarpeita, kone vain hidastuu ja kerää lisää pikkuvikoja.
- Tuo vika on koko yhteiskunnassa, se ei ole resilientti. Nyt yhteiskunnassamme seurataan rahaa, ei todellisia tarpeita. Resurssit eivät kohdistu sinne, missä niistä olisi eniten hyötyä, vaan sinne, minne raha kerääntyy. Reagointiviive kasvaa, ongelmia aletaan korjata vasta kun tilanne kriisiytyy ja puuttuminen on välttämätöntä, ei silloin kun, korjaustoimilla voisi estää kriisiytymisen. Rahaa on siellä, missä sille ei ole järkevää käyttöä, ja sitä puuttuu sieltä, missä sitä eniten tarvittaisiin.

Aloimme pohtia organisaatiomalliamme, toimin silloin yhtä rajattua tarvetta varten perustetussa organisaatiossa, joka on koossa vain yhden tehtävän suorittamista varten. Mies piti ajatusta kannatettavana.
- Jotta yhteiskunta pystyisi joustavasti vastaamaan yhteiskunnallisiin muutoksiin, sen pitäisi pystyä luomaan ja purkamaan organisaatioita, kasaamaan asiantuntemusta ja muita resursseja sinne, missä on tarve.
- Olen ajatellut alustaa, jonka avulla luotaisiin tarpeen perusteella tehtäväkohtaisia organisaatioita joustavasti.

Keskustelu avasi uuden ajatusväylän.

Viime päivinä on heitetty ilmaan ajatus Liike Nyt -aihiosta, joka uudistaisi toimintatapoja politiikassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. En varmaan olisi yhtä positiivinen liikkeen toiminta-ajatusta kohtaan, ellen olisi useita kertoja kevään aikana palannut mielessäni kahvipöytäkeskusteluun resilienssistä.

Viime viikolla esiteltiin kyökkipsykologian alaan kuuluvaa tutkimusta, jonka mukaan ihmiset, jotka tietävät asiasta vähemmän, ovat mielipiteissään varmempia kuin syvällisemmin asiaan perehtyneet. Työssäni asiantuntijoiden kanssa olen usein esitellyt nelikenttää asiantuntemuksen kehittymisestä. Alimmalla tasolla ihminen ei tiedä, mitä osaa ja mitä ei osaa. Sitten tietää mitä osaa, muttei mitä ei osaa. Seuraavassa vaiheessa tietää mitä osaa, ja mitä ei osaa. Seuraavassa vaiheessa tietää mitä ei osaa mutta ei tiedä kaikkea mitä osaa. Hirveän epävarma vaihe tuo viimeisin.

Yliopisto-opettajien kirjoittamassa kirjassa kerrotaan tunteesta luentosalin ovea avatessa, osaankohan sittenkään tarpeeksi. Voi kuinka tuttua kaikille asiantuntemuksen pitkälle tielle lähteneille. Mutta yhteiskunnallista keskustelua dominoivat itse tai hyvävelikerhon asiantuntijoiksi nostamat toisen asteen asiantuntijat, joille oma osaamattomuus on vielä osaamisen ulkopuolella.

Entä jos luodaan yhteiskunnallisen keskustelun alusta, jossa määrittelisimme ensin tarpeet, joihin haluamme kiinnittää huomiomme? Sitten kysyisimme, mitä meidän tarvitsee tietää. Katsoisimme kuinka syvälle asiaan voimme pureutua osallistavan keskustelun keinoin. Lopuksi analysoisimme keskustelun tason, mitä  nyt tiedämme ja mitä emme tiedä.

Keskustelukumppani pöydän toisessa päässä kertoi uuden liikkeen etenevän. En tiedä, puhuiko hän tästä aihiosta, mutta ainakin hänen ajattelulleen olisi tarvetta keskustelua rakennettaessa.

Viimeinen sika

Kuvan Pushkin ei se ole, mutta käytän nyt kuvaa hänen patsaastaan aasinsiltana aiheeseen Horace Engdahl. Ensimmäisinä Ruotsin vuosinani Horace Engdahl edusti minulle korkeinta kirjallista sivistystä. Hän oli se Ruotsin Akatemian jumalattoman korkeiden pariovien väliin ilmestyvä kirjallisuustietäjä, joka julkisti kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajan nimen.

Muutama vuosi sitten avioeronsa jälkiluisussa hän julkisti kirjan nimeltä Den sista grisen, suomeksi proosallisesti viimeinen sika. Kirjasta tehdyssä arviossa sitä kuvataan kieltäytymisenä lähtemästä juhlista ja nousemaan pihalla odottavaan vanhuuteen vievään taksiin.

Ruotsin akatemian kalapaliikissa hänen roolinsa on ollut yllättävä ainakin meille, jotka emme tunne häntä muussa kuin akatemian kristallilamppujen valossa. Hänen ei olisi tarvinnut, mutta hän on käynyt katkeraan kamppailuun viime torstaina tehtävänsä ja tuolinsa akatemiassa jättänyttä pysyvää sihteeriä Sara Daniusta vastaan.

Kielikuva juhlavieraasta, joka itsepäisesti kieltäytyy lähtemästä taksin mittarin raksuettaessa oven edessä, on nerokas. Isäntäväki on kiusaantunut, tarjoiluhenkilökunta poistunut sättimiset selässään, mutta itsepintaisin juhlija jää tyhjentämään viimeisiä pullonpohjia kurkkuunsa kuokkavieraiden kanssa.

Mutta mitkä ovat juhlat? Ei, minusta ei tunnu siltä, että kyse olisi kieltäytymisestä siirtyä seuraavaan elämänvaiheeseen. Pikemminkin luulen, että juhlissa pidättelee huumaava illuusio miehisestä vallan linnakkeesta, jonka suojissa on voinut rauhassa tyhjentää laseja ja tuntea olevansa tunnustettu taiteilijanero, kulttuurimies.

Ruotsin akatemia juhlien näyttämönä on tarjonnut ainutlaatuiset kulissit todellisuudesta irtaantumiselle. Kuningas Kustaa kolmannen ruotsin kielen puhtautta vaalimaan asettama konklaavi, jonka jäsenyys on elinikäinen ja joka itse täydentää itseään. Setäkerho, jonka ensimmäiseksi naisjäseneksi valittiin Selma Lagerlöf sata vuotta sitten. Sitä ennen oli ehditty toimia jo 130 vuotta miesporukassa. Elinikäisyys merkitsee myös korkeaa akatemian jäsenistön keski-ikää, jo Selma Lagerlöf oli aikanaan valittanut, etteivät kollegat akatemiassa ole riittävän työkuntoisia vaativaan kielenhuoltotehtävään.

Naisten pääseminen akatemian jäseniksi ei merkinnyt heidän valtaan pääsyään. Ensimmäinen naispuolinen pysyvä sihteeri sai lähteä viime torstai-iltana siveyttä korostava rusetti kaulallaan häntä odottavaan taksiin. Juhliin jäi enää yksitoista akatemian jäsentä, osa kohteliaisuudesta, osa pelosta, osa varjellakseen pöytähopeita lähtemästä vieraiden taskuun. Hauskaa ei ole enää kellään, mutta ulkona odottava taksi veisi omaan pienuuteen, jossa julkaisuluettelon viimeinen teos on Den sista grisen.

Alaston akatemia

Tyylilaji: Kamarinäytelmä, joka itsepäisesti vääntyy kohti puskafarssia

Tapahtumaympäristö: Ruotsin akatemia, se kirjallisuuden nobelit jakava Kustaa kolmannen perustama itse itseään täydentävä kerho, jota itse Ruotsin kuningas suojelee, sekä sen sivukonttori kulttuuripyhättö, sekä erilaisia taiteilijaresidenssejä Euroopassa.

Henkilöt: Runoilijakuningatar Kaarina Jääkaunotar, herkkä runotyttö, joka valitaan herrakerhoon kirjallisten ansioidensa avulla, ja joka muuttuu vallanhaluiseksi ja pahantahtoiseksi syöjättäreksi.

Seurapiiriprinssi Jacques O. Porthos, runoilijakuningattaren puoliso, jonka perustamassa kulttuuripyhätössä Ruotsin ylhäinen akatemia nauttii kunnon viineistä ja juustoista ja taiteen eri lajeista vapautuneessa tunnelmassa

Ryhmä orjattaria, nuoria kunnianhimoisia naisia, joiden taiteellisia ambitioita ja ruumiita kulttuurihenkilö poimii, raastaa ja soimaa kulttuuripyhätön usein toistuvissa menoissa.

Iso paha lehdistö, pikkusieluisia journalisteja, jotka eivät ymmärrä taiteellisia ihmisiä ja miehisiä viettejä.

Hyväntahtoinen ja mitäänsanomaton Kuningas, joka on aivan ihmeissään, mitä hänen suojeluksessaan voi ehkä olla mahdollisesti saattanut tapahtua.

Taloudenhoitaja Sarah, kauniisiin mekkoihin pukeutuva hushållerska, joka yrittää pitää pitsiverhot suorina ja matonhapsut järjestyksessä. Nuttura pyrkii jatkuvasti höllentymään ja siitä irtoaa suortuvia, joita pitää viehkosti ohjata korvan taakse.

Jacquesin aisankannattaja Horatsu, joka tukee Jacquesia katkeraan loppuun. Hän nostaa sanaisen miekkansa Sarahia vastaan, kun tämä suursiivotessaan ehdottaa, että pahimmat sotkijat eivät saisi leikkiä salongin puolella.

Kolme musketööriä, jotka ovat sanan miekallaan katkaisseet kahleensa alkukotiinsa akatemiaan, kun kenelläkään ei ole enää kivaa.

Tarina liikkuu eräänlaisessa aikakapselissa. Draaman synnyttää monarkian ja sääty-yhteiskunnan arvojen toteutuminen digiajan ympäristössä. Tämän illan jatkossa saamme tietää, joutuuko Sarah luovuttamaan esiliinansa ja avaimensa, ja irtautumaan hovin suojeluksesta.

Sarah ilmestyy pörssitalon portaille kukkapuketti kainalossaan, vierellään pääsisäkkö Siiri, joka on kaulin ojossa taistellut koko illan, että Sarah saa jatkaa. Mutta niin ei käynyt, vaan lankoja käsissään pitävä runoilijakuningatar on saanut Horatsun ja muut hovipalvelijansa kääntymään Sarahia vastaan. Runoilijakuningatar liikuttelee lankoja muhkeiden purppuraisten samettiverhojen takaa ylellisessä buduaarissaan, joka nyt juuri ei ole Jacquesin käytössä.