Viimeistä päivää tietosuojaton, GDPR tulee!

Nyt on ollut ihan hurjaa hulinaa sähköpostilaatikossa. Kaikki aika menee firmojen tietosuojakäytäntöjen lukemiseen. Enkä todellakaan aio suostua mihinkään enkä ilmoittaa, että jatkakaa rauhassa uutiskirjeiden lähettämistä.

Olen itse asiassa käynyt KPMG:n tietosuojakoulutuksen. Koulutusta oli kestänyt melkein tunnin ajan, ennen kuin uskalsin kysyä, mikä on se GDPR, josta asiantuntija puhuu. Koulutuskutsussakin oli ollut GPDR. Sitten minulle tyhmälle kerrottiin, että kyseessä on General Data Protection Regulation.

Nyt kaduttaa, etten kysynyt mikä se hänelle palkkaa maksava KPMG on. Onneksi Wikipedialla on vastaus: Klynveld Peat Marwick Goerdeler.   Ehkä tuon nimihirviön palveluksessa ollessaan sisäistää, ettei kaikilla kirjainyhdisteillä ole mitään järjellistä sisältöä eikä niitä kannata avata tietämättömille. Savolaisten pienyrittäjien luulisi olevan vähiten kiinnostuneita vaikeista kirjainyhdisteistä, vaikka olisivatkin arvokkaan päivänsä sellaiselle uhranneet.

Koulutus oli hyvä ja riittävä paketti monelle mukana olleelle. Yhtään terveydenhoidon alan tai muuta arkaluontoista tietoa käsittelevää yritystä ei ollut paikalla. Paikalliset teollisuusyritykset ja rakennusliikkeet eivät kuulu riskiyrityksiin tietosuojan kannalta. Tähänkin asti työntekijöiden tietoja on pitänyt käsitellä asianmukaisesti, asiakasrekisterit ovat välttämättömiä eikä ole odotettavissa, että tietosuojapyyntöjä olisi tulossa. Tietosuojaselosteen tekemällä pääsee jo pitkälle, jos on tähänkin asti noudattanut lakia.

Isoin argumentti tietosuoja-asetuksen käyttöönottoon liittyvien palvelujen myymiseksi on ollut sakkouhka. Isoja lukuja ne ovat, 20 miljoonaa euroa tai neljä prosenttia liikevaihdosta. Mutta kunnon sakot saadakseen pitää olla Facebookin kaltainen holtittomasti ihmisten tietoja jakava megapulju. Jos ei ole suuria riskejä ja selvittää itselleen, mitä tietoja firmalla on ja miten niitä säilytetään ja käsitellään, voi nukkua yönsä niin hyvin kuin yrittäjä yleensä voi nukkua. Työsuojelusuunnitelmat kuntoon ennen GDPR:ää, sanoisin.

Kokonaan toinen tarina ovat henkilötietoja työkseen käsittelevät markkinoijat, media-alan yritykset ja terveydenhuollon toimijat. Pelkona on, että saamme nyt kaikenlaisia ilmoituksia, joihin suhtaudumme välinpitämättömästi niin kuin minä, ja samalla tulemme antaneeksi luvan  henkilötietojemme holtittomaan siirtelyyn ja myymiseen.

Omat yöuneni menivät kun luin Bonnierin tietosuojaselvityksen. Minusta kerätään koko ajan tietoa, sitä lähetellään Intiaan ja Vietnamiin, ja markkinointia kohdistetaan kerätyn datan perusteella. Voidakseni kieltää moisen toiminnan minun pitää täyttää hankala lomake, hakea siihen erinäinen määrä dataa, kuten lehden tilausnumero, ja pyytää erikseen tietojen käytön kieltämistä.

Nyt tekisi mieli lähettää tietosuojapyyntö. Laittakaapa minulle lista kaikista tiedoista, jotka olette minusta keränneet tähän asti. Vai pitäisikö vain antaa laajat valtuudet ja syöttää mahdollisimman paljon tietoa itsestään, että alkaisi saada oikein kohdennettua markkinointia?

Paras GDPR-kirje tuli juuri äsken, naapurin kylpyläosasto ilmoitti, että tämä on nyt viimeinen kirje, jonka meiltä saat, jos et suostu ehtoihimme. Mutta jos taas suostut ehtoihimme, saat juuri sinulle kohdistettua markkinointia, koska tunnemme sinut niin hyvin. Jos vastaat kyllä, saat myös seuraavalla kerralla hoitoihin tullessasi pienen erityishemmottelun. Miten tällaisesta kieltäydytään?

Penni ajatuksistasi

Kun olin nuori, ei ollut erikseen ajatuspajoja. Tietyissä tehtävissä ajattelu kuului työn kuvaan, ja siitä maksettiin palkkaa. Nyt kun ajattelu on ulkoistettu, yhtiöitetty ja kilpailutettu, on sinne tänne syntynyt ajatuspajoja, joilta tilataan ajattelua.

Parhaiten menestyneiden ajattelijoiden ajatuksilla on ollut korkea markkina-arvo. On myös paljon ajattelijoita, jotka ajattelevat ihan pro bono, laskuttamatta siitä keneltäkään. Heidän ajatuksensa eivät välttämättä olen sen huonompia kuin paljon laskuttavien, mutta niillä ei vain ole mitään markkina-arvoa. Itse kuulun näihin ilmaiseksi ajatteleviin.

Missä vika, kun kukaan ei halua maksaa ajatuksistasi? Kysynnän ja tarjonnan lakia ei voi ohittaa. Vain harva haluaa tietää, mitä olen taas omassa ajatuspajassasi takonut, saati että kukaan maksaisi vielä aivotuotteistani. Mutta koska tilaajaa eikä maksajaa ei löydy, saan ihan vapaasti ajatella mitä huvittaa. Minun ei tarvitse kehittää ajatteluani markkinakysynnän vaihteluja herkällä korvalla kuunnellen.

Joskus lainaan aivojani asiakkaille, silloin ajattelen asioita, joita  he ovat ulkoistaneet minun mietittäväkseni, jotta voivat keskittyä ydinosaamiseensa. Silloin ajatteluani säätelee ammatti. Kun on tietyn ajattelukoulutuksen käynyt, niin osaa ajatella sen putken sisällä.

Yhteiskunnallisen ajattelun osalta maksan Dagens Nyheterille, että heidän toimittajansa tutkivat, mitä maailmassa ajatellaan, ja kertovat löydöksistään minulle. Ajatukset tulevat sopivan kokoisina siivuina ja hyvin paketoituina. Joka kerta, kun luen ajatuksen, joka ei ole koskaan käväissyt mielessäni, päätän jatkaa tilausta.

Kirjojen kirjoittaminen on eräänlaista ajatusten paketoimista. Ajatukset voivat olla omia tai toisten rakentamia. Vanhoja moneen kertaan käytettyjä ajatuksia voi järjestellä uudelleen, jolloin syntyy uusi ajatustuote. Plagiointi kertoo siitä, ettei osaa irrottautua lähteestä, jonka ajatuksia käyttää työssään, eikä osaa tuottaa omaa ajatusta lukemansa perusteella.

Mitä politiikan tilasta kertoo se, että ajatukset tilataan jostain ajatuskioskista eikä ajatella itse? Ensinnäkin se tarkoittaa sitä, että politiikassa ajattelu ei kehity. Jos haluat tulla jossain asiassa hyväksi, sinun on harjoiteltava sitä. Jos suollat muitten ajatuksia, tulet hyväksi siinä, mutta ongelmanratkaisukykyäsi se ei lisää.

Kun ajattelu ei kehity, ei myöskään ilmaisu kehity. Kirkkaasti ajatellut asiat osaa tulevat selkeinä lauseina suusta ulos, putoilevat kirkkaina pisaroina. Sumeat mietteet valuvat tahmeana mönjänä. Muilta tilatut ajatukset kuulostavat ulkoaluetellulta kauppalistalta. Joihinkin nasevat sanankäänteet, täräyttävät kielijytkyt tai hermeettinen kapulakieli uppoavat, mutta omaan ajatteluun taipuvaisia on vaikea hämätä.

Poliitikon ei enää tarvitse osata ajatella. Riittää,  että hän lukee ajatuspajasta saamansa vuorosanat. Hän voi tilata ajatukset sen mukaan, mitä hän kuvittelee äänestäjiensä ajattelevan. Sen selville saamiseksi tehdään mielipidemittauksia. Ajatusten suosion lisäämiseksi palkataan mainostoimisto auttamaan ajatuksen koristelussa Ajatuksia, jotka eivät kulje tätä ajatuspaja-gallup-viestintätoimisto-kehää pitkin, ei tarvitse opetella, eihän niitä ole olemassa, koska niille ei ole kysyntää.

Onko se niin vaarallista, että meillä on politiikkoina hyvät näyttelijät  lukemassa ulkoa opettelemiaan vuorosanoja? Muistin pätkiessä avustajat kuiskuttelevat mitä piti sanoa. Tärkeintä on näennäinen varmuus, oli asia  vaikka kuinka hankalasti ihmisjärjellä käsitettävä. Jos joku ei ymmärrä, vika on viestintätoimistossa tai ehkä kuitenkin vastaanottajassa.

Jos politiikassa ajattelu voidaan ulkoistaa, se merkitsee sitä, ettei kyse ole toimialan ydinosaamisesta.  Politiikassa tärkeintä on varmistaa puolueen kannatus seuraavissa vaaleissa. Puolue on se alle prosentin osuus kansasta, joka osaa verkostoitua oikein. Ajattelua ostetaan juuri sen verran, että saadaan syötettyä riittävästi irtolauseita medialle. Näin saadaan riittävä määrä äänestäjiä ostamaan ajatukset. Mitä yksniittisemmät ajatukset, sitä varmemmin ne löytävät vastaanottajansa.

Markkinoinnin mahdottomuus

Dominoa Santo Domingossa

Mielikuvilla saa paljon aikaan maailmassa, jossa ihmisten todellinen kosketus asioiden tilaan on kevyt, mutta jossa aina vain tehokkaimmin keinoin pystytään luomaan vaikutelmia. Faktat hukkuvat fiiliksiin, joita meissä synnytetään. Aivomme eivät pysty torjumaan viriketulvaa. Olemme manipuloinnin uhreja.

Ruotsissa asuvana joutuu säännöllisin väliajoin vedetyksi keskusteluihin aiheesta, kuinka turvatonta Ruotsissa on. Ruotsinsuomalaisena taas haluaa viimeiseen asti välttää suomalaisiin kohdistuvien stereotypioiden perkaamisen. Juristina joutuu kestämään vankkoja yleistyksiä ammattikunnan moraalista ja palkkatasosta. Savolaisena joutuu ottamaan vastuun koko heimon kieroudesta.

Ikävän maineen puhdistaminen markkinoinnin ja viestinnän keinoin on paljon käytetty metodi liike-elämässä. Suomi-kuvaa luodaan ison markkinointiosaston voimin. Ruotsi se vasta osaakin maakuvaansa kirkastaa. Silti valemedian syöttämät tarinat ja sverigedemokraattien oman pesän likaaminen uppoavat jopa oman maan kansalaisiin kuin veitsi kevytlevitteeseen. Ihan oikeasti niitä no-go-alueita ei ole, on vain alueita, joissa poliisi katselee mieluummin vierestä, kun alamaailma operoi. Poliisikielellä ne ovat alueita, joissa pitää tehostaa läsnäoloa. Alueiden asukkaatkin sitä odottavat.

Matkailumainonta ja liike-elämän tarpeet eivät aina vastaa toisiaan. Suomea markkinoidaan hiljaisena luontokohteena kiinalaisturisteille, heidät pudotetaan napapiirin pimeyteen keskelle talvea ajelemaan poroilla ja katsomaan revontulia. Saman organisaation toinen osasto yrittää saada perille viestiä korkean tason osaamisesta ja teknisestä edelläkävijyydestä. Matkailuosasto alkaa saada viestiään perille samalla kun teknologiaosasto huutelee umpimähkään niitä näitä.

Suomi yrittää saada Nordean siirtämään pääkonttorinsa Ruotsista Suomeen. Aivan kuin Ruotsissa olisi löydetty jotain haisevaa Nordean taseesta, ja pankki yritetään kärrätä kiireesti rajojen ulkopuolelle tarkempaa ruumiinavausta varten. Siinä Ruotsin hallitus ei halua olla mukana, vaan nenäänsä pidellen vilkuttelee jo hyvästejä.

Nordealla on ollut vastoinkäymisiä maineenhallinnan puolella. Rahanpesun estäminen ei ole kuulunut pankin ydinosaamiseen,   Luxembourgin konttori järjesteli Panama-papereiden kautta paljastuneita veronkiertoyhtiöitä. Silti Suomi haluaa paimennettavakseen kansantalouden kokoon nähden turhan suuren, falskaavalla moraalilla varustetun omapäisen ja niskoittelevan pankin, vaikka Islannin kohtalo on vielä tuoreessa muistissa.

Minkälaista Suomi-kuvaa nyt pitäisi tarjota, että Nordea nappaa koukun? Ehkä kannattaisi vain olla raadollisen rehellinen. Euroopan unionin jäsenmaana Suomi luottaa siihen, että EU huolehtii valvonnasta ja pelastaa ainakin pankit, jos alkaa mennä tosi huonosti. Omasta kansantaloudestamme emme nyt tällä hetkellä osaa huolehtia. Suomalainen rehellisyys voi kerrankin toimia, eikä taaskaan tarvitse markkinoida.

Myöhästyneet sijoitusohjeet

Sveitsiläinen kirpputoripöytä

Nyt on jollekin tullut varmasti paha mieli. Ei ollut tarkoitus johtaa harhaan, tai siis näille sivuille. Olet varmasti kiireinen ja tärkeä ihminen, ja tarvitset nopeasti etsimääsi tietoa. Olisin niin mielelläni suonut sinulle heti tarvitsemasi koordinaatit. Ei kuitenkaan ole minun vikani, että google neuvoo sinut lukemaan jorinoitani, kun haluat tietoa aiheesta 'sveitsiläisen pankkitilin avaaminen'.

Nyt tuntuu siltä, että minun pitäisi ihan velvollisuudentunnosta, kun blogini on johtanut sinut harhaan, etsiä tarvittavat tiedot lukijoitteni saataville. Sitäpaitsi voi olla, että muutkin onnettomat ajautuvat tänne, kun kuumat rahat polttavat näppejä, verottaja vaanii tilitietoja, velkojat käyvät kärsimättömiksi ja osituskin on tulossa.

Olen kyllä seurannut lehtien kirjoittelua Sveitsin pankeista, aiheina pankkisalaisuus, isoja skandaaleja, keskitysleireillä kuolleiden juutalaisten rahojen jemmaaminen. Mutta sveitsiläisen pankkitilin avaaminen jäi tekemättä, vaikka siellä aikoinaan asuin. Uskoisin että pankkitilin avaaminen Sveitsissä on suhteellisen helppoa ja toivoisin, että he siellä hieman kyselisivät, mistä rahat ovat lähtöisin ja miksi nämä rahat täytyy nyt tänne tallettaa, ja toimisivat vastausten herättämien epäilysten mukaan. Edistystä on viime vuosina tapahtunut.

Sen verran kävin katsomassa Sveitsin pankkien tilannetta, että huomasin sielläkin samoin kuin Ruotsissa olevan suuri huoli rahapolitiikan onnistumisesta. Sitten vasta huolestuinkin, entä jos nyt lukijani jättikin avaamatta tilin sveitsiläiseen pankkiin, kun täältäkään ei ohjetta löytynyt. Olisi nimittäin kannattanut avata tili ja laittaa sinne tuntuvasti rahaa. Frangi irrotettiin euron kurssista, minkä seurauksena frangin arvo pomppasi äkillisesti ja on nyt sama kuin euron. Eikä minulla ole kuin yksi vaivainen kymppi frangeina.

Eihän sen seuraavan finanssikriisin pitäisi vielä tulla, vaan vasta ensi lokakuussa. Viisaat finanssimiehet ovat laskeneet, että talous floppaa seitsemän vuoden välein syksyisin. Pystyn seuraamaan logiikkaa IT-kuplaan asti, mutta talousmiehillä onkin tunnetusti lyhyt muisti. Useat analyytikot ovat myös niin nuoria, suoraan koulunpenkiltä analysoimaan rientäneitä, etteivät voi millään tietää, minkälaista elämä oli ennen IT-kuplaa.

Nyt jännitämme, ehtivätkö pankit vielä myydä halpaa rahaa olemattomalla korolla ja kunnon marginaalilla, että kaikkein varattomimmatkin voivat nauttia pienestä nousunyppylästä ennen putousta. Voisi vaikka käydän kunnon Thaimaan lomalla, että on jotain mitä velkasaneerausbudjetilla kärvistellessä muistella. Pankeilla ei ole hätää, jos vakuudet ovat kunnossa. Viivästyskorot ovat huomattavasti korkeammat kuin normikorot, ja pankit pelastetaan kuitenkin, jos riskit toteutuvat.

Ne jotka ovat ymmärtäneet ajoissa avata tilin sveitsiläisessä pankissa voivat nyt odotella rauhassa ja tulla sitten ostoksille, kun nämä viimeisimmät velan ottajat joutuvat myymään asuntojaan.  Tukholman parempien asuntojen näytöillä käydään jo nyt kauppaa frangeilla, kun Ruotsin verottaja on onnistunut saamaan pankkien tilitietoja, eikä rahojen kätkeminen Sveitsiin enää täytä alkuperäistä tarkoitustaan. Sveitsin frangin nykyinen kurssi hillinnee hieman rahojen kerääntymistä turvasatamaan, mikä on myös Sveitsin rahamaailman tavoite,  joten ehkä sitä pankkitiliä ei kannata enää avata.

Vanhojen tanssien jatkoilla

Internetin aikakauden luulisi hälventävän sukupuolen merkitystä. Mutta netin roolijako on yleiskuvaltaan yhtä konservatiivinen ja sukupuolten stereotypioita vahvistava kuin vanhojen tanssit lukiossa. Olkoonkin, että Internetistä löytyy taskuja, joissa naiset ja miehet voivat valita roolinsa ja toiminta-alueensa, mutta ei ole aivan yksinkertaista toimia oletusten vastaisesti. Siksi kuulosti niin mukavalta, että Facebook on lisännyt eri sukupuolivaihtoehtoja, joiden mukaan he lähettävät myös mainoksia. Voit myös valita, kutsutaanko sinua she vai he. Mitähän valintoja ne keksivät meille suomalaisille?

Nyt olisi kiva tietää etukäteen, mitä mainoksia tulee millekin sukupuolelle. Olen niin kyllästynyt kaikenlaiseen Internet-mainontaan. Minulle mainostetaan lähihoitajaopintoja, ja kun lähetän tiedustelun, miten voisin etäopiskella tietoverkkotekniikkaa, nettisivujen tekoa ja ohjelmointia, minulle ei vastata. Ihan vain tiedoksi, että meillä ostetaan netistä mustekasetteja, kirjoja, toimisto-ohjelmia ja valokuvatuotteita. Ei osteta rasvaimuja, kasvojenkohotusta, laihdutustuotteita eikä humpuukipillereitä. Ei myöskään käsilaukkuja, leninkejä ja muotoilevia alusasuja. Sen sijaan kätevät kamerareput ja tietokonelaukut, retkeilyhousut ja urheilualusasut tulevat aina tarpeeseen. Myös autoiluun liittyviä palveluja, kuten tuulilasin ja renkaiden vaihtoa tarvitsee liiankin usein.

Haluan kaikkeen muuhunkin elämään Facebookin tavoin 50 eri sukupuolivaihtoehtoa. Kun se, että onko joku nainen vai mies, kertoo ihmisestä niin olemattoman vähän, jos ei puhuta lisääntymisestä. Enemmänkin se kertoo siitä, mitä kaikkea hänen oletetaan olevan sukupuolensa johdosta. Ruotsissa on käyty keskustelua, pitäisikö tehdä neutraali hän-sana, niin kuin suomen kielessä, ettemme pronominivalinnoilla rajoita käsitystämme siitä, mitä sukupuolta oletamme jonkun olevan. Suomalaiset voisivat kertoa, että ei auta.

Eilen oli kiivas keskustelu pörssiyhtiöiden hallitusten kokoonpanoista televisiossa. Nuori nainen ja keski-ikäinen mies napit vastakkain. Nainen vastaan ja mies puolesta. Eivät hekään oikein oletuksia vastanneet. Nuori nainen uskoi saavansa paikan pätevyydellään, pelkäsi tulevansa kutistetuksi pelkäksi sukupuolensa edustajaksi. Mies oli jo nähnyt, että sekä valtaosa naisista että myös tietyntyyppiset miehet ohitetaan valinnoissa pelkästä tottumuksesta. Kiintiövalinnatkaan eivät tuo moninaisuutta, ja nekin kuvastavat oletettuja ominaisuuksia, ellei katsota tarkemmin oletusten takana oleva ihmisiä. Eihän naisten osallistuminen yritysten hallituksiin ja johtoryhmiin ole itsessään tavoite, vaan heidän osaamisensa hyödyntäminen päätöksenteossa.

Viime viikolla luin mielenkiintoisen tutkimuksen, jonka mukaan naisten mukaan ottaminen yhtiöiden hallituksiin lisäsi miesten pätevyyttä hallituksissa. Kun hallitukseen valittiin päteviä naisia, myös miesten pätevyyteen kiinnitettiin enemmän huomiota. Siis miesten kannattaa valita hallituksiin naisia sen vuoksi, että saa fiksumpaa kokousseuraa. Ellei joudu itse ulos.

Mittakaavaongelmia

Kuvitellaan että omistat taksiyhtiön, pääasiallisena tulonlähteenä ovat koulukuljetukset. Palkkaamasi toimitusjohtaja/taksikuski taas ajelee mielellään kyytejä kaupungin laidalla sijaitsevaan huonomaineiseen huvilaitokseen, firmasi ympärillä liikkuu ikäviä huhuja ja taksit ovat usein siivottomassa kunnossa vielä aamulla. Asiasta kiukustuneet vanhemmat liimaavat taksiisi tarroja, joissa lukee jotain ikävää. Toimitusjohtaja haluaa tehdä vanhemmista rikosilmoituksen, mutta sinä et halua, että koko kaupunki saa tietää firmasi toiminnan pimeästä puolesta, etteivät koulukuljetukset ja koko firman toiminta vaarannu. Sanot, että koska firman on sinun, et halua että rikosilmoitus tehdään. Jos toimitusjohtaja tekee rikosilmoituksen, hän saa lähteä.  Teetkö mielestäsi jotain väärin?

Oikeuskansleri ratkaisi Arctia Shippingin omistajaohjausta koskevan kantelun. Koska media ei varmaan revi siitä yhtä isoja otsikoita kuin siihen johtaneesta vesilasimyrskystä, vapaana bloggaajana kannan korteni kekoon ja teen jälkeni bittiavaruuteen asian johdosta.

Omistajaohjauksen vaikeus on tullut selväksi viime vuosina. Syynä on se, että valtio-omisteisista yhtiöistä puhutaan kuin ne kaikki olisivat samanlaisia. Suurta yleisöä ei voi moittia, kun ministeritasollakin ollaan jokseenkin sekaisin. Viimeisin oneliner tuli Aleksander Stubbilta. Poliitikot pitäköön näppinsä erossa Solidiumista. Mitähän hän oikein ajatteli, vai ajatteliko mitään? Mitä jos Solidiumin johto päättäisi myydä yhtiön omistukset ja lähteä rahat kassissaan rakentamaan Uutta Suomea Tyynenmeren paratiisisaarelle? Ei Solidiumiin saa puuttua, pääministeri ja omistajaohjausministeri olkoon nyt hiljaa.

Kun tutkii suomalaisten yritysten omistusrakennetta, niin monien pörssiyhtiöiden suurimpia omistajia ovat valtio ja työeläkeyhtiöt, joukko muita institutionaalisia sijoittajia ja muutamat yksityishenkilöt sijoitusyhtiöittensä kautta. Silmiinpistävää on kasvollisten sijoittajien vähäinen määrä. Kun yhtiöt vielä omistavat toisiaan ristiin, omistajavallan käyttäjien määrä on todella pieni. Yhtiökokouksessa omistajilla on mahdollisuus käyttää omistajavaltaa, ja riittävän omistusosuuden omaavat sijoittajat voivat vaatia ylimääräisen yhtiökokouksen koolle kutsumista. Hallitus on keskeinen omistajan etujen valvoja, yleensä  valtiolla on oma edustajansa omistamiensa yhtiöiden hallituksissa.

Kuvitellaan, että yritys listautuu pörssiin, ja huomaa yhtäkkiä saaneensa valtion suurimmaksi omistajakseen. Siinä tilanteessa toimitusjohtajan ei varmaan ole viisasta soittaa ministerille, ja kysyä mitä meidän pitäisi tehdä, vaan jutella vain Solidiumin kanssa ja kiittää luottamuksesta ja sopia yhteydenpidosta. No ehkä se ei ihan näin tapahdu käytännössä, mutta havainnollistan hieman. Mutta kyllä sen ministerinkin pitää tietää, mihin yritykseen valtion rahat juuri menivät, ja joku järki sijoituksessa täytyy olla myös valtion kannalta. Talvivaara on varoittava esimerkki siitä, kuinka valtio on sijoituksellaan edistänyt merkittävien ympäristöhaittojen syntymistä, kun ei ole omistajana vaatinut riittäviä riskianalyyseja etukäteen. Pelastusoperaatio, jossa syydetään rahaa, mutta ei aktiivisesti haeta ratkaisuja ongelmiin, auttaa yhtä paljon kuin veden kantaminen tyhjään kaivoon*.

Sitten ovat vielä erikseen nämä yhtiöt, joihin valtiolla on strateginen intressi, joissa omistusosuus ei saa pudota alle puolen, ja joihin sijoittavat tietävät sijoittavansa yhtiöihin, joissa valtio on mukana. Miksi ihmeessä valtio ei vaikuttaisi, kun se pitää yhtiötä määräysvallassaan? Entäpä nämä tiettyä tarkoitusta hoitavat yhtiöt, kuten Arctia Shipping, jonka hommia hoiti ennen merenkulkuhallitus?  Kun valtion virkamiehistä tulee hallinnollisin järjestelyin valtionyhtiön toimitusjohtajia, ei se käännä valtasuhteita uuteen asentoon.

Mutta miten kaiken ylläolevan sanoisi yhdellä lööpillä?

*Perheessämme kuljetettiin vettä Saimaasta tyhjään kaivoon illat pitkät, ja kyllä se auttoi vesipulaan, joten en ole koskaan ymmärtänyt tuota kielikuvaa, mutta käytän sitä kuitenkin. 

Tyttö tuli

Taas soi aamulla puhelin, odotetusti.  Nyt tuli tieto, että vihdoinkin meidän perheessä jollekin tytölle on syntynyt sisko. Veljeni, jonka syntymä oli aikoinaan minulle musertava pettymys, kun en saanutkaan pikkusiskoa, saa ihmetellä kahden tytön kasvamista yhdessä. Riitelevätkö he traktorin ajovuoroista, rakentavatko siltoja ja teitä hiekkakuopassa, ovatko innokkaita hevosten ja koirien hoitajia vai saadaanko heidät innostumaan nukeista, koruista ja tiimarikrääsästä? Heidän tekemisiään ja luonnettaan ei selitetä tyttöydellä, vaan heidän yksilöllisillä ominaisuuksillaan.

Sopivasti tyttömaailman miettimisen lomassa Ruotsin televisio esitti merkittävän analyysin, mitä feminismille on tapahtunut? Onko naisella edelleenkään varaa valita, millä elämänalueilla halua toimia ja vaikuttaa, vai onko hänen tyydyttävä siihen, mitä miehiltä jää jäljelle?  Kukaan nainen, jolla on jotain menetettävää, ei uskalla puhua ja toimia naisten aseman parantamiseksi. Ne jotka ovat jo hylänneet toiveet tasa-arvoisuudesta, ovat ottaneet aseekseen poliittisten viestien maalaamisen rintoihin ja rintojen paljastelun. Sinällään poliittisesti viisas tapa olla alistumatta, jos kerran tuijotat, niin lue myös ajatukseni. Mutta kohderyhmä ei edelleenkään ymmärrä viestiä.

Suomessa presidentti oli eilen laskenut julkisen ja yksityisen sektorin suhteen ja todennut kestämättömän tilanteen. Mitä ihmettä pitäisi tehdä, vähentää julkiselta sektorilta yksityiselle sektorille valuvaa vuotoa, onhan esimerkiksi lisääntyneistä terveydenhuoltomenoista suurin osa kulkeutunut yksityiselle sektorille - ja mitenhän nekään osuudet lasketaan, rasittamaan julkiselle vai tuottamaan yksityiselle puolelle? Julkisen sektorin supistaminen kuulostaa uhkaukselta naisvaltaisia aloja kohtaan. Kun siivooja ollessaan julkisen sektorin palveluksessa saa palkkansa turvallisesti, sama työ tehtynä yksityisen sektorin toimijan palveluksessa merkitsee pienempää palkkaa ja huonompaa työsuhdeturvaa työntekijälle ja välistä voittoa yrittäjälle.

Ruotsissa on yksityistetty hoitoa ja koulua, ja se ei suinkaan vähennä menoja. Laskut maksetaan edelleen julkisista varoista, sen lisäksi tarvitaan kilpailuttamis-, valvonta ja arviointibyrokraattien armeija. Olihan sekin episodi, kun opettajien pätevyyttä ryhdyttiin arvioimaan, ja työhön palkattiin vuokratyöfirman konsultit. Koulussa lapsia saattaa opettaa opettaja tai konsultti. Vanhustenhoidon rimanalitukset, avustajafirmojen vedätykset ja mitä niitä nyt olikaan, kiitos yksityistämisen. 

Kummallinen ilmiö, että nämä kokoomusmiehet, Niinistö, Katainen ja Vapaavuori, järjestävät kukin vuorollaan seminaarin, johon kutsutaan kaikki kaverit ja Jutta ja ehkä joku muu nainen, ettei näytä niin pahalta. Kustannustietoisena ihmisenä pelottaa katsoa, kuinka paljon nuo seminaarit ovat maksaneet palkkakuluina, niin korkeapalkkaisia miehiä siellä istuu. Vallan korostamiseen tarvitaan rituaaleja, saadaan media paikalle ja lähetetään kansalle viestiä, mitä kansan pitää tehdä. Sen sijaan, että kansa miettisi asioita, joihin se voi vaikuttaa, se pannaan katsomaan kaikilta kanavilta vallanpöngitysseuroja.

No miten minä nyt kirjoitin tällaisen jutun tällaisella kuvituksella, kun suvun naisvalta vahvistuu? Kuvituksenakin tuollainen vanha Ferguson, melkein samanlainen kuin se, jolla opettelin ajamaan neljävuotiaana.

Vallan aulabaarit

Lobbaus kietoo politiikan syleilyynsä, tarjoilee sille ajatukset ja lounaat, ja kun aktiivipolitiikan aika on ohi, se ottaa hellästi vastaan vallan harjalta tipahtaneen kuin turvaverkko ikään. Poliitikkotoverit tuskin ehtivät huomata kaverin katoamisen riveistä saati että ehtisi tulla ikävä, kun jo puhelin soi, ja viestintätoimisto ottaa yhteyttä. Minä täällä hei, lähdetkö lounaalle?

Kun viestintätoimistot hoitavat sekä politiikan ohjaamisen että siitä viestittämisen, ei kansaa enää tarvita kuin vaaleissa. Silloinkin poliitikko kääntyy viestintätoimiston puoleen. Virkamiehet toimivat poliittisessa ohjauksessa, välillisesti siis lobbareiden ja median ohjauksessa. Tosin virkamiehet voivat vastavaikuttaa poliitikkoihin, mutta kenen ohjauksessa he silloin ovat?  Politiikkaan vaikuttavien high-season on kerran neljässä vuodessa tehtävä hallitusohjelma, kun silloin on sopivasti aulailemassa, niin lopun vaalikauden voi ottaa rennommin. Mitä monimutkaisemmasta asiasta on kyse, siitä suurempi on lobbareiden valta. Järjestelmässä on monia puutteita, mutta se suurin on, miten saataisiin varmistettua, että lobbariverkosto kattaa kaiken olennaisen.

Kansalaisjärjestöt ovat innokkaita lobbareita nekin, mutta ne toimivat epäennustettavasti ainoastaan silloin, kun ne eivät edistä järjestön ajamaa asiaa. Mielipiteen lisäksi järjestöiltä voi odottaa asiantuntemusta. Tosin sieltäkin vuotaa väkeä viestintätoimistoihin. Pahimmassa tapauksessa viestintätoimiston väki miehittää kansalaisjärjestön hallituksia, jotta voisi sitäkin kauttaa verkostoitua ja hoitaa hommiaan ja edistää uraansa. Lääketehtaat pitävät potilasjärjestöjä sylissään, yritykset maksavat järjestöille saadakseen liimata järjestön logon sivuilleen ja esittää hyvää yrityskansalaista. Poliitikot taas vanhastaan miehittävät kansalaisjärjestöjä profiloituakseen tietyn asian hallitsevina ja kerätäkseen ääniä jäseniltä.

"Ei se ole hullu, joka pyytää, vaan se joka maksaa". Näin todettiin monta kertaa viime vuodenkin aikana, kun ällisteltiin isoja palkkoja, palkkioita ja erorahoja. Mutta kuka se hullu maksaja nyt sitten on?   Eläkevakuutusyhtiöiden ja valtionyritysten osalta kansan kannattaa katsoa peiliin. Sieltä se hullu löytyy. Me veronmaksajat, palkansaajat, työnantajat ja vakuutetut olemme antaneet avoimen valtakirjan edustajillemme tehdä niin kuin tahtovat. Järjestelmä on tosin yritetty rakentaa niin, että kun kansa ei osaa eikä ymmärrä, edustajamme ovat viisaita.

Kansan ja heidän edustajiensa suhdetta vinouttavat lobbarit ja viestijät. Median pitäisi olla se linkki, joka kertoo, mitä oikeasti tapahtuu vallan auloissa. Mutta kun sillekin maistuvat drinkit aulabaarissa ja samanikäisten kavereiden seura. Helposti jutun saa kasaan soittamalla kaverille viestintätoimistoon, viesti on jo valmiiksi paketissa, ja rakennettu niin, että klikkauksia sataa. Asioiden tutkiminen on aikaa vievää ja kallista.

Edustajiemme lahjomattomuus on asia, jota pitäisi kaikin keinoin edistää. Keinoja on monia: sidonnaisuuksien ilmoittaminen, lobbauskalenterin julkistaminen, oman verkoston analysointi ja sen laajentaminen ulottumaan myös pienen piirin ulkopuolelle. Yritystoiminnan yksi perussääntöjä on, että ydintoimintoja ei saa ulkoistaa. Poliitikolle ajattelu, journalistille tutkiminen ovat ydintoimintaja, eikä niitä saa ulkoistaa, vaikka viestintätoimistot ja lobbarit aivan ilmaiseksi ilmoittautuvat alihankkijoiksi.

Lamauttavaa vai elvyttävää talouspolitiikkaa

Yhteisvastuuvero hyvätuloisille oli tämän päivän talouspoliittinen avaus Mauri Pekkariselta. Hesarin onnettomalla keskustelupalstalla vastaehdotukseksi nousi kansanedustajien palkkojen ja etuuksien leikkaaminen. Samassa "yhtätyhjänkanssa" -sarjassa painitaan, joskin Pekkarisen ehdotus lienee himpun verran parempi.

Rakennusprojektin ansiosta huomaamme olevamme talouden elvyttäjiä näinä semiankeina aikoina. Työpalkkoja ja arvonlisäveroja rakennustarvikkeista ja urakkapalkkioista on maksettu järkyttäviä määriä. Kesäkuusta asti työmaalla on ollut vähintään kaksi työntekijää, sitä ennen talomme piti muutaman viikon ajan talotehdasta osaltaan käynnissä. Osansa ovat saaneet sahat, tiilitehtaat ja monet muut tavarantoimittajat. Hieman kylmää, kun vanha talo on edelleen myymättä, mutta luotamme riskinkantokykyymme ja toistaiseksi vielä pankkikin on mukana.

On vaikea kuvitella, miten joku yhteisvastuuvero muuttuisi tuottavaksi työksi ja kanavoituisi itseään ja perhettään elättävien miesten tuloksi. Itä-Suomen haja-asutusalueella ei tarvita sosiaalipoliittisia analyysikykyjä sen havaitsemiseen, mikä merkitys työllä ihmisen hyvinvoinnille on. Vanhakantaisesta roolijaosta on jäljellä niin paljon, että miehen perheettömyys ja työttömyys näyttäytyy lähes kohtalokkaana yhdistelmänä. Vastaavasti pieninäkin puroina kertyvä työtulo, oli se sitten aputöissä tai ammattimiehenä, pitää ihmisen osallisena yhteiskunnasta.

Suomalaisilla on tileillään rahaa odottamassa parempia aikoja. Nuoret kärsivät asuntopulasta, rakennuskanta tarvitsee jatkuvaa kunnostamista. Kalleinta rakentamisessa on työ. Kotitalouksille työllistäminen on edelleen äärettömän kallista. Joillekin on mahdollista saada kotitalousvähennyksestä helpotusta työpalkkoihin. Kummallisesti sitäkin pidetään tulonsiirtona rikkaille, vaikka tulo menee kyllä työntekijälle, oli hän sitten rikas tai ei.

Syrjäytyminen on jo jättänyt pysyvät jäljet suomalaiseen yhteiskuntaan. Saksassa esitettiin valoisa näkökulma harmaan talouden elvyttävästä vaikutuksesta. Ruotsissa taas aika äskettäin puolustettiin yhteiskunnan segregaatiota, kuinka toimivaa on, että maahanmuuttajilla on omat työmarkkinat ja yhteisöt. Tottahan se on, että moni toimiala täällä pyörii kokonaan maahanmuuttajavoimin, eikä monelle ole tiedossa kuin pimeitä töitä. Siivouksen taso Ruotsissa on vajonnut meksikolaiselle tasolle (tätä pyydän jo etukäteen anteeksi), mutta eihän täällä ole edes siivousalan ammattikoulutusta, kun siivoojat tulevat valmiina muista maista.

Olisiko olemassa verojen kokoamisen ja kanavoimisen kautta tapahtuvan työllistämisen ja harmaan talouden välillä joku kolmas tie, joka johtaisi työpaikkojen syntyyn? Vai elääkö vieläkin pelko piika- ja renkitaloudesta, jos yksityiset ihmiset voisivat helpommin ja halvemmalla palkata työntekijöitä? Edellisen laman aikana syntyi siivousrinkejä, jotka olivat aikamoista työttömien juoksuttamista minimipalkalla kohteesta toiseen. Kotitalousvähennys on tehnyt monista siivousrinkipalkollisista yrittäjiä, jopa työnantajia. Eikä meidän työmaalla ainakaan kukaan ole valittanut hommiaan, päin vastoin joku on jopa kertonut lautaa naulatessaan olevansa unelmatyössään.

Suurinta luksusta tulevassa talossamme eivät ole materiaalit tai varusteet, vaan siihen käytetyn työn määrä. Kun maksettujen työpalkkojen määrä on nousemassa taivaisiin, muistuvat mieleen ystävälliset neuvot nurkkien määrästä ja kattorakenteiden monimutkaisuudesta. Nyt maksetaan suunnitteluvaiheen virheajattelusta. Silloin mielessä pyöri itsepäinen ajatus, ettemme voi olla nyt, 2000-luvulla, niin köyhiä, ettei taloihin ole varaa tehdä kuin suoraa seinää ja kaksi kattolapetta. Mutta niin se vain on.

Kun kukaan ei ohjaa

Luin Svenska Dagbladetin mielenkiintoisen vertailun uskonnollisin perustein hallinnoitujen rahastojen kehityksestä Yhdysvalloissa. Parhaiten - joskaan ei hyvin - pärjäsivät islam-rahastot, jotka eivät salli sijoittamista liiketoimintaan, johon kuuluu alkoholia, pornografiaa, uhkapeliä ja sihanlihantuotantoa. Ne eivät myöskään investoi pahoin velkaantuneisiin yrityksiin eivätkä pankkeihin. Huonommin on mennyt katolisilla rahastoilla. Kaikkein huonoiten kannatti "syntirahasto", joka sijoittaa aseteollisuuteen, uhkapeliin, alkoholiin ja tupakkaan. Kun ottaa tupakan pois, lista alkaa kuulostaa Suomen valtion salkulta.

Valtiolla on monenlaista omistusta, puhtaasti poliittisissa tarkoituksissa valtion hallussa pidettyjä liikelaitoksia, strategisia ja ei-strategisia omistuksia. Olisikohan aika tutkia, mitä palkitsemisjärjestelmiä ja eettisiä toimintaohjeita yhtiöissä on voimassa? Vaikka valtio ei olisikaan mikään eettinen sijoittaja, välinpitämätön suhtautuminen toimintakulttuuriin yrityksissä luo monenlaisia riskejä. Kun eettiset sijoittajat suunnistavat muualle ja valtio omistajana pysyy passiivisena, pelikenttä jää vapaaksi kaikenlaisille pragmaatikoille.

Ainoastaan valtion omistajaohjauksesta vastuulliset ovat tyytyväisiä nykyiseen politiikkaan. Katkerin kritiikki välinpitämättömyydestä kuultiin itse Fortumin toimitusjohtajalta. Hänet on hylätty. Kylmästi isä-valtion taholta edelleen vakuutettiin, että kyllä toimivan johdon pitää osata yhtiön asiat hoitaa ilman omistajan puuttumista. Mikä väärinkäsityksien summa. Bonusten piti palkita, sitouttaa, kannustaa ja tukea. Ei auta, että rahaa on lapioitu miljoonittain, tiukan paikan tulleen pintaan nousevat yksin pihalle jätetyn lapsen tunteet.

Johtaminen on yksinäistä, mutta sen ei pitäisi olla enää tuolla palkkatasolla yllätys. Johtajan kompetenssiin kuuluu myös kyky hakea itselleen tukea. Henkilökohtaisten tunteiden purkaminen, uhriksi heittäytyminen, toisten syyttely ja turhautumisen ilmaiseminen on viisaampaa tehdä vaitiolovelvollisuuden suojissa. Tiedotusvälineet voi kutsua paikalle sitten kun on koonnut itsensä ja sanottavansa. Pörssiyhtiössä johtajan pitäisi tietää, mikä vaikutus hänen esiintymisellään on yhtiön osakkeen arvoon.

Rahoituslatinasta selkokieleen

Viime päivien poliittisia melskeitä seuratessa epäluulo on noussut pintaan montakin kertaa. G20 maiden kokous suurine lupauksineen nosti pörssejä, mutta auttavatko elvytysrahat maailmaa yhtään enemmän kuin kännykkävippi rajusti häviöllä olevaa pokerin pelaajaa? Vieläkin on aistittavissa, kuinka sama porukka, joka on sotkun aiheuttanut, odottaa pääsyä jatkamaan hommia aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämän aamun BBC:n lähetyksessä Hedge-rahastojen hallinnoija kertoi, kuinka he haluavat päästä osaksi ratkaisua eikä osaksi ongelmaa. Minun luottamustani ei ainakaan palauta, että edelleen samat kaverit istuvat kasan päällä ja selittävät asioiden nyt olevan kunnossa.

Fortumin skandaali ja täällä Ruotsissa eläkeyhtiö AMF:n sotkut kertovat sen nolon tosiasian, että talouselämä on onnistunut tekemään itsestään niin vaikeaselkoisen, etteivät valvovat poliitikot uskalla edes kysyä missä mennään tietämättömyytensä paljastumisen pelossa. Toinen riski on leimaantua yhteistyökyvyttömäksi. Taloudellisen vallan kamareihin päästetyt poliitikot jättävät käyttämättä valtansa, unohtavat toimeksiantonsa ja valtuuttajansa. Yksi yleisemmistä argumenteista AMF-eläkekeskustelussa on ollut, että jos ammattiyhdistysliikkeen edustaja ei vastusta suunnattomia jättieläkkeitä johtajille, niin kuka sen sitten tekee?

Toimiva talouselämä on tietysti myös työntekijöiden intressissä. Ylimmän johdon aseman ylikorostaminen ja pelottelu, ettei tilalle löydy ketään ellei makseta jättisummia, on näköjään tehonnut. Pörssin logiikka, sama porukka luo odotusarvoja ja pettyy tai innostuu kun on erehtynyt muutamalla prosenttiyksiköllä osavuosituloksen arvauksessa, on kenelle tahansa käsittämätöntä. Rahoitusinstrumenttien salakieli koetaan välttämättömyydeksi. Sitä se onkin niille, joilla on jotain peiteltävää. Onkohan edelleenkään missään menossa operaatiota, jossa käännetään selkokielelle rahoitusinstrumenttien ominaisuuksia, alleviivataan punaisella pahimmat miinat ja poistetaan ne tuotevalikoimasta?

Aikaisemmin työhöni on kuulunut ottaa selvää, mitä missäkin maailmankolkassa tapahtuu ja esittää asia vakuuttavasti eteenpäin tietoisena siitä, että vastassa on Suomen valtio huomattavasti paremmilla tiedonhakujärjestelmillä varustettuna. Siksi ymmärrän myös poliitikkojen pelon kysyä tyhmiä ja argumentoida rajallisella tiedolla ja ymmärryksellä. Ei ole kivaa huomata, että argumentoinnin pohjana oleva raportti on juuri vanhentunut ja nyt ei sitten voikaan muuta kuin kerätä paperinsa ja asiakkaalle sympatiapisteitä. Mutta jos on valittu ajamaan tietyn intressiryhmän asemaa, työhön kuuluu myös jatkuvasti sen opiskeleminen, mikä parhaiten edistää toimeksiantajan etua.

Ovatko poliitikot sitten unohtaneet tehtävänsä kansan ja kansantalouden etujen ajajana vai hyvässä uskossa kuvitelleet, että siunaamalla huippubonuksia ja supereläkkeitä he todella toimivat valitsijoidensa eduksi? Entä mikä harha on tällä hetkellä vallalla? Jossain on jo väläytelty johtamiskoulutusten ja -teorioiden osuutta systeemin sairastumiseen. Konsultti- ja rekrytointifirmojen osuutta ei voitane unohtaa myöskään, onhan viime vuosien ilmiöihin kuulunut ajattelun ulkoistaminen. On kuviteltu, että rekrytointifirma tietää paremmin kuin työn teettävä firma, kuka työn osaa parhaiten tehdä. Ja olisiko tämä ollut mahdollista, jos jostain olisi pitänyt löytää ihan oikeaa rahaa kaikkiin siirtoihin eikä peliä olisi voinut pelata Internetissä virtuaalista leikkirahaa siirtelemällä?