Viimeinen sika

Kuvan Pushkin ei se ole, mutta käytän nyt kuvaa hänen patsaastaan aasinsiltana aiheeseen Horace Engdahl. Ensimmäisinä Ruotsin vuosinani Horace Engdahl edusti minulle korkeinta kirjallista sivistystä. Hän oli se Ruotsin Akatemian jumalattoman korkeiden pariovien väliin ilmestyvä kirjallisuustietäjä, joka julkisti kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajan nimen.

Muutama vuosi sitten avioeronsa jälkiluisussa hän julkisti kirjan nimeltä Den sista grisen, suomeksi proosallisesti viimeinen sika. Kirjasta tehdyssä arviossa sitä kuvataan kieltäytymisenä lähtemästä juhlista ja nousemaan pihalla odottavaan vanhuuteen vievään taksiin.

Ruotsin akatemian kalapaliikissa hänen roolinsa on ollut yllättävä ainakin meille, jotka emme tunne häntä muussa kuin akatemian kristallilamppujen valossa. Hänen ei olisi tarvinnut, mutta hän on käynyt katkeraan kamppailuun viime torstaina tehtävänsä ja tuolinsa akatemiassa jättänyttä pysyvää sihteeriä Sara Daniusta vastaan.

Kielikuva juhlavieraasta, joka itsepäisesti kieltäytyy lähtemästä taksin mittarin raksuettaessa oven edessä, on nerokas. Isäntäväki on kiusaantunut, tarjoiluhenkilökunta poistunut sättimiset selässään, mutta itsepintaisin juhlija jää tyhjentämään viimeisiä pullonpohjia kurkkuunsa kuokkavieraiden kanssa.

Mutta mitkä ovat juhlat? Ei, minusta ei tunnu siltä, että kyse olisi kieltäytymisestä siirtyä seuraavaan elämänvaiheeseen. Pikemminkin luulen, että juhlissa pidättelee huumaava illuusio miehisestä vallan linnakkeesta, jonka suojissa on voinut rauhassa tyhjentää laseja ja tuntea olevansa tunnustettu taiteilijanero, kulttuurimies.

Ruotsin akatemia juhlien näyttämönä on tarjonnut ainutlaatuiset kulissit todellisuudesta irtaantumiselle. Kuningas Kustaa kolmannen ruotsin kielen puhtautta vaalimaan asettama konklaavi, jonka jäsenyys on elinikäinen ja joka itse täydentää itseään. Setäkerho, jonka ensimmäiseksi naisjäseneksi valittiin Selma Lagerlöf sata vuotta sitten. Sitä ennen oli ehditty toimia jo 130 vuotta miesporukassa. Elinikäisyys merkitsee myös korkeaa akatemian jäsenistön keski-ikää, jo Selma Lagerlöf oli aikanaan valittanut, etteivät kollegat akatemiassa ole riittävän työkuntoisia vaativaan kielenhuoltotehtävään.

Naisten pääseminen akatemian jäseniksi ei merkinnyt heidän valtaan pääsyään. Ensimmäinen naispuolinen pysyvä sihteeri sai lähteä viime torstai-iltana siveyttä korostava rusetti kaulallaan häntä odottavaan taksiin. Juhliin jäi enää yksitoista akatemian jäsentä, osa kohteliaisuudesta, osa pelosta, osa varjellakseen pöytähopeita lähtemästä vieraiden taskuun. Hauskaa ei ole enää kellään, mutta ulkona odottava taksi veisi omaan pienuuteen, jossa julkaisuluettelon viimeinen teos on Den sista grisen.

Helpoin linturetki ikinä

Vanha työkaveri muistutti keväällä suunnitelmastamme lähteä linturetkelle. Autoilevana valitsin kohteeksi Hemmestassa, porsliinikaupunki Gustavsbergin lähellä sijaitsevan Hemmesta Sjöängin. Paikallisen lintuyhdistyksen, Värmdö Fågelklubin erittäin informatiivisilta nettisivuilta sai tarkat tiedot alueen lintupaikoista, reittiohjeet, tietoja ja kuvia lintuhavainnoista.

Hemmesta Sjöäng löytyy huonosti virallisilta kartoilta, koska se on vasta äskettäin kunnostettu lintukohteeksi. Sinne pääsee kätevästi bussilla 474 Slussenilta, istuu kyytiin ja ajelee 45 minuuttia päätepysäkille. Perillä kääntää katseen tien toiselle puolelle, ja siellähän jo lintutorni näkyy. Bussin päätepysäkin vieressä on myös parkkipaikka.

Paikka on äärimmäisen ihmisystävällinen, polkuja pääsee kulkemaan lastenrattaiden kanssa, lintutornilla ja katselulavalla on pöytiä retkieväiden syöntiä varten. Jos kiertää merkityn reitin, se kestänee noin tunnin, mutta ihan kivasti linturetkeilyn makuun pääsee jo katselupaikoilla. Hyvien liikenneyhteyksien kääntöpuolena on viereisen tien tuoma liikenteen melu, joka osittain peittää linnunlaulun.

Linturetki käynnisti kevättarkkailun ja uusien lajien tunnistamisyritykset. Erityisen endorfiinipurskahduksen aiheutti riitaisan merikotkan vierailu häiritsemässä pesiviä lintuja. Siitä olisi pitänyt saada parempi kuva, mutta hyvä tuokin. Kävin kuitenkin jo heti seuraavana iltana tutkimassa, olisiko samasta näytelmästä saatavana uusinta. Ei nyt kuitenkaan, mutta melkein olen jo liittynyt Värmdö  Fågelklubbin jäseneksi, ainut huoli vain ottavatko he tällaisia, jotka eivät osaa linnunnimiä kummallakaan kotimaisella kielellä.

Markkinoinnin mahdottomuus

Dominoa Santo Domingossa

Mielikuvilla saa paljon aikaan maailmassa, jossa ihmisten todellinen kosketus asioiden tilaan on kevyt, mutta jossa aina vain tehokkaimmin keinoin pystytään luomaan vaikutelmia. Faktat hukkuvat fiiliksiin, joita meissä synnytetään. Aivomme eivät pysty torjumaan viriketulvaa. Olemme manipuloinnin uhreja.

Ruotsissa asuvana joutuu säännöllisin väliajoin vedetyksi keskusteluihin aiheesta, kuinka turvatonta Ruotsissa on. Ruotsinsuomalaisena taas haluaa viimeiseen asti välttää suomalaisiin kohdistuvien stereotypioiden perkaamisen. Juristina joutuu kestämään vankkoja yleistyksiä ammattikunnan moraalista ja palkkatasosta. Savolaisena joutuu ottamaan vastuun koko heimon kieroudesta.

Ikävän maineen puhdistaminen markkinoinnin ja viestinnän keinoin on paljon käytetty metodi liike-elämässä. Suomi-kuvaa luodaan ison markkinointiosaston voimin. Ruotsi se vasta osaakin maakuvaansa kirkastaa. Silti valemedian syöttämät tarinat ja sverigedemokraattien oman pesän likaaminen uppoavat jopa oman maan kansalaisiin kuin veitsi kevytlevitteeseen. Ihan oikeasti niitä no-go-alueita ei ole, on vain alueita, joissa poliisi katselee mieluummin vierestä, kun alamaailma operoi. Poliisikielellä ne ovat alueita, joissa pitää tehostaa läsnäoloa. Alueiden asukkaatkin sitä odottavat.

Matkailumainonta ja liike-elämän tarpeet eivät aina vastaa toisiaan. Suomea markkinoidaan hiljaisena luontokohteena kiinalaisturisteille, heidät pudotetaan napapiirin pimeyteen keskelle talvea ajelemaan poroilla ja katsomaan revontulia. Saman organisaation toinen osasto yrittää saada perille viestiä korkean tason osaamisesta ja teknisestä edelläkävijyydestä. Matkailuosasto alkaa saada viestiään perille samalla kun teknologiaosasto huutelee umpimähkään niitä näitä.

Suomi yrittää saada Nordean siirtämään pääkonttorinsa Ruotsista Suomeen. Aivan kuin Ruotsissa olisi löydetty jotain haisevaa Nordean taseesta, ja pankki yritetään kärrätä kiireesti rajojen ulkopuolelle tarkempaa ruumiinavausta varten. Siinä Ruotsin hallitus ei halua olla mukana, vaan nenäänsä pidellen vilkuttelee jo hyvästejä.

Nordealla on ollut vastoinkäymisiä maineenhallinnan puolella. Rahanpesun estäminen ei ole kuulunut pankin ydinosaamiseen,   Luxembourgin konttori järjesteli Panama-papereiden kautta paljastuneita veronkiertoyhtiöitä. Silti Suomi haluaa paimennettavakseen kansantalouden kokoon nähden turhan suuren, falskaavalla moraalilla varustetun omapäisen ja niskoittelevan pankin, vaikka Islannin kohtalo on vielä tuoreessa muistissa.

Minkälaista Suomi-kuvaa nyt pitäisi tarjota, että Nordea nappaa koukun? Ehkä kannattaisi vain olla raadollisen rehellinen. Euroopan unionin jäsenmaana Suomi luottaa siihen, että EU huolehtii valvonnasta ja pelastaa ainakin pankit, jos alkaa mennä tosi huonosti. Omasta kansantaloudestamme emme nyt tällä hetkellä osaa huolehtia. Suomalainen rehellisyys voi kerrankin toimia, eikä taaskaan tarvitse markkinoida.

Apea Tukholma

Tänään palasin Tukholmaan viime perjantain terrori-iskun jälkeen. Apealta näytti, keveys näytti kadonneen askeleista ja kasvoilta. Hiljainen viikko.

Spekulaatiot tapahtuneesta ovat täydessä käynnissä, liikkeellä on totta ja valhetta, mutta onneton tapahtumankulku alkaa olla hahmottumassa. Heikko turvapaikkahakemus, vaikka vahvoja väitteitä on esitetty. Kielteinen päätös, paperittomuus, huumeet, työttömyys, uskonnollinen harhailu, väkivallan ihannointi.

Ei saisi käydä niin, että väitteet terrorismiepäilyistä turvapaikkaperusteina ohitetaan ilman perusteellista tutkintaa. Suomessa Supo seuloo hakemukset, ja myöhemmässäkin vaiheessa hakijan taustat voivat tulla Supon tutkittaviksi. Eivät siihenkään seulaan kaikki jää, mutta valmius tutkintaan on olemassa. Pienenkin vihjeen vuoksi toimitaan, jututetaan ja seurataan. Silti varmuutta ei ole, etteikö tällaista voisi tapahtua.

Ensimmäisen lausunto oli, että kaveri tiedettiin kyllä, mutta pidettiin pikkutekijänä. Monissa rikollisissa verkostoissa ne pikkutekijät uhrataan. Solujen jäsenet eivät tiedä ketkä heitä johtavat, mutta he tottelevat kiltisti ohjeita. Ideologian tai uskonnon avulla saavutettu yhteenkuuluvuus luo lojaliteetteja, joiden vuoksi moni uhraa rahansa, perheensä, henkensä ja jopa muiden henkiä.

Paperittomuus on byrokraattinen, järjestelmän aiheuttama ongelma. Vaikka kuinka huonoilla oikeuksilla varustettu oleskelulupa olisi parempi sekä yksilön että ympäristön kannalta. Haluammeko todella, että tällaiset Akilovit jäävät yhteiskunnan katveeseen, kansalaisyhteiskunnan vastuulle, asumaan toisten yhtä onnettomien maanmiestensä nurkissa ja nukkumaan pelkillä patjoilla lähiökerrostalon lattialla? Ongelmatilanteissa apuna ovat huumeet, uskonto ja jihadistiverkosto. Jos olisi väliaikainen oleskelulupa, jota uusia vaikka kuukauden välein, virallinen Ruotsi säilyttäisi edes jonkinlaisen kontaktin.

Suomessa pohditaan suurmoskeijan perustamista. Mitä laajempi ja eripuraisempi porukka moskeijaa hallinnoi, sitä todennäköisemmin myös yhteisön sisäinen kontrolli säilyy. Täällä puhutaan nyt jostain kellarimoskeijasta. Mieluummin kaikille ryhmille samaan tilaan  käyttövuorot toistensa kanssa vuorotellen. Jos ei mahdu saman katon alle, niin siihen voi olettaa olevan jonkun syyn.

Isku osui keskelle Ruotsin sykkivää sydäntä. Kuka tahansa meistä olisi voinut olla siellä siihen aikaan. Joku oli. Suru on suuri. Pelko jäi.

Tukholman isku

En ole pitkään aikaan kuvitellut olevani erityisen turvassa. Tässä iässä on jo ehtinyt nähdä, että joskus vain on väärässä paikassa väärään aikaan ja joku toinenkin voi olla samaan aikaan samassa väärässä paikassa, väärässä tilassa, väärin ajatuksin, eikä mikään pelasta.

En kuvittele, etteikö juuri minun kohdalleni voisi sattua joku käsittämätön onnettomuus. Niitä on sattunut  niin lähelle. Jos jollekin toiselle voi sattua, niin miksei minullekin. En kuvittele, että omalla toiminnallani voisin estää vääjäämättömiä tapahtumainkulkuja, enkä kuvittele, että kaikki olisi ennalta estettävissä.

Keskustelu Ruotsin vaarallisuudesta on saavuttanut joskus psykedelisiä ulottuvuuksia. Oikeastaan pidän ihmeenä, että väkivallan keskeltä Ruotsiin paenneet pakolaiset muuttuvat väkivallattomiksi niin suuressa määrin. Kuitenkin monien elämässä väkivalta on hallinnut niin paljon, että sitä välttääkseen on pitänyt matkustaa kauas. Eikä elämän ankaruus ole läheskään kaikkien kohdalla hellittänyt, vaikka on lämmin koti ja pehmeä sänky. Mutta väkivaltarikollisuus Ruotsissa on vähentynyt 1990-luvun alusta aina viime vuoteen asti.

Mutta olen myös ollut viereisessä korttelissa, kun perjantai-illalla kaksi miestä murhattiin teloitusluonteisesti Södermalmilla. Näin poliisiautojen siniset valot, ja ihmettelin, mitä on tapahtunut. Edelleenkään monien vuosien jälkeen tekijää ei ole löydetty. Uhrit olivat afrikkalaistaustaisia, ja tarina kertoi, että kyseessä oli välienselvittely.

Ruotsi on yksi suuri sopimus, jossa kaikki tulevat toimeen keskenään. Jos eivät tule, tarvitaan välien selvittelyä, ja se on taas heidän keskinäinen asiansa. Etenkin silloin virallinen Ruotsi hiljenee, kun ne toiset, ne muualta tulleet, selvittelevät välejään.

Tänään on tieto pidätetystä, 39-vuotiaasta rakennustyöntekijästä Uzbekistanissa. Hän ei siis tullut sotakentältä, taistelemasta Daeshin riveissä, vaan ihan vain totalitaarisesta diktatuurista. Rakennustelineillä Ruotsissa kiipeilee monia entisen keskiaasialaisia, ja heitä on myös kaikkialla Venäjän työmailla. On ennenaikaista arvioida ovatko Pietarin ja Tukholman iskut yhteydessä toisiinsa, mutta ainakin huomion kiiinnittäminen Keski-Aasiaan on välttämätöntä.  Ikänsä puolesta Tukholman epäilty on voinut osallistua jo moniin sotiin, nähdä ja tehdä väkivaltaa.

Uzbekistania tunnen monestakin syystä, mutta silti tiedän siitä liian vähän.  Eniten asiaa on tullut kirjoituspöydälleni tutkiessani yritystoiminnan ihmisoikeuskysymyksiä ja erään ruotsalais-suomalaisen valtionyhtiön toimintaa, mutta muistan myös asiakkaaltani joskus kuulleeni niin karmaisevan jutun  samaisen valtion toimista, että sana ´roistovaltio´ tuntui ainoalta oikealta luonnehdinnalta.

Tämä isku ei nyt ollut keskinäinen välienselvittely, vaan isku. Tekikö tekijä sen saadakseen varmistettua elatuksen kotimaassaan asuvalle perheelleen? Kuka hänet ohjeisti, kuinka laaja verkosto on liikkeellä? Nyt ei tapahtunut niin kuin  muissa vastaavissa iskuissa, tekijää ei ammuttu kuorma-auton koppiin. Jos näin olisi käynyt, kyseessä olisi ollut eräänlainen itsemurhaisku.

Tekijän harhailua Märstan ostoskeskuksessa ei varmaan ollut suunniteltu. Aivan kuin teon suunnittelijat eivät olisi varautuneet siihen, että tekijä pakenee elävänä paikalta, ja tunnustaa teon samantien. Ruotsin poliisi toimi niin tehokkaasti kuin voi kuvitella, varotoimet tehtiin aivan tappiin asti, mikä on kunnioitettavaa. Tavallisesti kriisitietoisuus nousee Ruotsissa viiveellä, nyt oltiin tapahtumien tasolla.

Samalla tuli näkyväksi, että Ruotsin poliisi pystyy toimimaan. Olisiko yhtä suurilla varotoimilla saatu kiinni ne useat edelleen vapaana kulkevat tappajat, ne Götakadun murhaajat, Malmön ampujat? Selvittämättömien rikosten määrä Ruotsissa on suuri. Ruotsi on tähän astikin ollut kaikkea erittäin turvallisesta erittäin turvattomaan, riippuu siitä kuka puhuu.

Normaaliuden rippeitä

Lomapaheeni on CNN:n seuraaminen hotellihuoneessa. Yksi mieleenpainuneimmista lomaelämyksistäni kautta aikojen on ollut Jasser Arafatin hautajaisten seuraaminen Las Palmasin kaupunkilomalla. Tämän talven lomalla television katsomisen lisäksi ei juuri muuta voinut tehdäkään, satoi ja tuuli, museoita ei ollut, kauppojen valikoima koostui t-paidoista ja erilaisista sokerituotteista. CNN tarjosi suorana Obaman virkakauden viimeiset hetket ja Trumpin virkaan heittäytymisen. Tiukasti käsikirjoitettu tositeevee piti otteessaan.

Trumpin ensimmäiset ajat presidenttinä ovat olleet kuin katastrofielokuvan ensimmäiset viisi minuuttia. Nyt voi vielä lopettaa katsomisen, ilman että päähenkilön kohtalo jää mietityttämään. Jos jää katsomaan, piinaava jännitys ei irrota kuristusotteestaan ennen kuin jäljellä ovat vain ruumiit ja savuavat rauniot. Tässä  tositeeveessä vain olet pakostikin itse mukana, jos et istu karanneen junan kyydissä jäät vähintään myrkkylaskeuman alle.

Narsistinen johtaja jakaa joukkueensa ystäviin ja vihollisiin. Ystävät seuraavat, koska he uskovat pääsevänsä osalle narsistin loistosta. Vihollisiksi valikoituvat ne, jotka eivät näe narsistissa mitään loistavaa. Väliin jää joukko häilyviä opportunisteja, jotka eivät kestä konflikteja ja pelkäävät joutuvansa vastuuseen sanomisistaan, mikä usein myös tapahtuu. Heikkoja on helppo vedellä naruista. Narsistin aiheuttama turhautuneisuus pakottaa liittoutumaan ryhmiin ja välttelemään konfliktia, koska narsistin vihan kohteeksi ei kukaan halua.

Median rooli onkin tämän katastrofin vaativin ulottuvuus. Vaalien alla Trumpin karnevalistiset puheet, näyttävä perhe ja tositeeveetausta helpottivat juttujen tekoa. Aina sai aikaan raflaavan otsikon.  Trump väitti, että media on jättänyt kertomatta  terrori-iskuista Euroopassa, Media toitotti sitäkin valhetta uutisena, antoi vielä lisäpontta analysoimalla Valkoisen talon tuottaman listan tunnetuista ja tuntemattomista iskuista. Media ei jätä kertomatta iskuista Euroopassa, mikä taas tänä iltana todistettiin.

Ruotsin lehtien lukeminen on hyvää lääkettä Trump-ahdistukseen. Venäläinen toimittaja Masha Gesseen kertoi omat ohjeensa, miten totalitarismissa pärjää. Se toimi vastalääkkeenä Hesarin edellisen päivän pääkirjoitukselle, jossa häilyvän opportunistin tavoin sotkettiin kaikki sekaisin.

Ahdistuksen kestämisen pitäisi kuulua toimittajaopintoihin.  Huomion kiinnittäminen pieniin viitteisiin normaaliudesta ja virhekoodien nollaaminen ennen aikojaan voi helpottaa hetkeksi, mutta väärällä raiteella ollaan  ja valo tunnelissa tulee vastaan milloin tahansa.

Syyrian kaasuiskuun reagoiminen ohjusiskulla on saanut sekä Trumpin vastustajat että kannattajat empimään, mihin enää uskoa. Onko tämä nyt merkki normaaliudesta? Siihen ei pidä kiinnttää liikaa huomiota, sillä huomenna voi tulla uutta reagoitavaa. Elämme epävarmoja aikoja.

Sukupuolineutraali pyry

Tukholma on päässyt otsikoihin epäonnistuneen aurauksen vuoksi. Maahan laskeutui ennennäkemätön pyry, ja tuplasti normaalimäärä naisia joutui akuuttihoitoon kaatumisten aiheuttamien vammojen vuoksi. Lehdet saivat kivasti klikkauksia uutisoimalla, että sukupuolineutraali auraus epäonnistui.

Tukholman leveysasteilla ei ole erityisen hyvin varauduttu talviolosuhteisiin. Useimmiten eilen satanut lumi sulaa viimeistään seuraavalla viikolla pois ja lähes koko talven maa on musta. Joitain poikkeusoloja lukuunottamatta kokonaisvaikutelmani Tukholman talvesta on musta maa ja pimeys.

Parhaimpina talvina Tukholmassa on päässyt laskettelemaan ja hiihtämään, mutta ei läheskään joka vuosi. Sen sijaan jalkakäytävien liukkaus ja lumisuus, jäiset hiekoittamattomat rappuset ja jääpuikkojen putoamisvaaran takia puomitetut talojen seinustat ovat yleensä lyhytaikainen mutta väistämätön jokatalvinen ilmiö.

Lumenluontiala ei ole kaikein helpoin business Tukholmassa. Joskus voi joutua odottamaan lähes koko talven, ennen kuin pääsee keikalle. Tällaista syksyä, että jo marraskuun alkuviikoilla joutuu lumilapion varten, ei ole ollut miesmuistiin. Kannattaako näin harvinaisia  tilanteita varten edes varautua? Tukholmassa on kuitenkin periaatteena feministinen lumenluonti, joka tarkoittaa  karrikoiden sitä, että  naisten yleisesti käyttämät kulkureitit pidetään puhtaana myös eikä keskitytä vain miesautoilijoihin.

Aktiivinen eläkeläinen on tämän ajan ihanneyksilö. Iän tuomaa heikkenemistä ja haurastumista on sitäkin alettu pitää omana syynä.  Pitää ulkoilla ja pitää huolta kunnostaan, jottei joutuisi muiden hoidettavaksi. Luitten haurastuminen, tasapainoaistin ja lihasvoimien heikentyminen pitäisi osata itse estää. Kun on riittävästi treenannut, jäisellä kadulla kaatumisen täytyy olla huoltomiehen vika.

Kuulun siihen ihmislajiin, joka ei usko selviävänsä vähillä vammoilla tai paranevansa nopeasti, jos luut alkavat katkeilla. Pysyn jo nyt suosiolla sisätiloissa, jos ulkona on minulle liian liukasta. Siitä huolimatta uskon seuraavani sukuni naisten esimerkkiä ja päätyväni ennemmin tai myöhemmin kipsattavaksi. Kauppakeskuskävely ja vaatteiden sovittelu ovat juuri riittävän vaativia urheilulajeja jäisillä keleillä. Kunhan vain pysyisi pystyssä matkan pysäkille ja pysäkiltä pois.

Tavallisina talvina Tukholmassa on voinut tehdä pitkiä kävelylenkkejä lämpimässä säässä. Viime jouluna oli Tukholmassa yhtä lämmintä kuin saman vuoden juhannuksena. Tuskin nämäkään lumet pysyvät. Lumenluonnin ideologisen arvopohjan uudelleen miettiminen on jo käynnissä, miten olisi satanistinen lumenluonti?

Smaka på Stockholm

Ensimmäisen kerran kävin Smaka på Stockholm ruokafestivaaleilla vuosia sitten. Mieleeni jäi silakka näkkileivän päällä, sekamelska ja puolivillainen tunnelma. En oikein ymmärtänyt, mikä tapahtuman kohderyhmä, epäilin sen olevan tarkoitettu ravintola-alan ammattilaisille. Mutta miksi tuoda se keskelle kaupunkia, Kungsträdgårdeniin?

Annoin tapahtumalle toisen tilaisuuden. Nyt kansallispäivä ja ruokafestivaali osuivat samalle päivälle, joten festivaaliväkeä, partiolaisten paraatia katsomaan tulleita kansallispäivän viettäjiä ja turisteja tungeksi festivaalialuueella ja sen ympärillä.  Oma sisäänkäyntini alueelle kulki huoltoväylän kautta, mikä ei ollut nostattamaan tunnelmaa. Eikä se noussut alueelle päästyänikään, USA:n suurlähettiläs turhaan arvostelee Helsingin kauppatoria pakolaisleiriksi, hän ei ole vain käynyt Smaka på Stockholm -tapahtumassa - eikä varmaan pakolaisleirilläkään.

Tapahtumassa juomapuoli oli varastanut pääroolin. Gourmet-annosten sijaan näin isoja oluita ja ranskalaisannoksia niin kuin missä tahansa kesätapahtumassa. Raivasin kuitenkin tieni kokeilemaan Yolo-ravintolan maistiaisia. Valitsin katkaraputacon. Annoksen taco oli salaatinlehti, johon oli kasattu rapuchevichea, siis pieneksi hakattuja katkarapuja mausteineen, ja annosta piristi tippa mangokastiketta. Melkein kymmenen euron annos koostui kahdesta pienestä suupalasta, katkarapuihin jäänyt liika suola peitti muut mausteet ja mango, niin hyvää kuin se olikin, jäi harmittavan pieneksi osuudeksi makuelämyksestä. Kuitenkin hyvää niin kauan kuin sitä kesti.

Utön silakat olivat tehneet minuun vaikutuksen edellisellä kerralla. nyt ajattelin pelata varman päälle, ja käydä kokemassa saman annoksen. Edellisellä kerralla annos oli tehty ohuelle ruotsalaiselle käsintehdyltä vaikuttavalle näkkileivälle. Nyt oli säästetty, silakka lepäsi paksulla pyöreällä vanikalla. Ylimakeat hillotut sipulit, suolalla säilötyt silakat, jälkiruokarahkaa muistuttava kermaviilikastike heikensivät uskoani ruotsalaisiin ruokakansana. Ei riitä, että hölvää suolaa ja sokeria reilusti, raaka-aineiden maullekin pitäisi jättää tilaa.

Lähdin puolen tunnin vierailun jälkeen jatkamaan matkaani, tie ulos alueelta kävi taas huoltoväylän kautta. Seuraava esterata oli kansallispäivän juhlallisuuksien vuoksi kaduille asetellut poliisin nauhat, joita jouduin alittamaan matkalla suomalaiselle kirkolle rauhoittumaan ja lepäämään musiikin ääreen.

Tukholman vanhan musiikin festivaalit halusin myös kokea toista kertaa. Edellisen kerran matkantekoa estivät Madeleinen häät, nyt oli kansallispäiväpönötystä ja torvensoittoa linnanmäellä käynnissä. Kotikirkossa sain kuunnella tunnin huippumusisointia. Stockholm early music festival on hieno tapahtuma, ja on hienoa, että suomalainen kirkko on yksi konserttipaikoista. Mieltä ylevöittävä musiikkihetki tuli tarpeeseen.

Olisi upeaa seuraavalla kerralla hankkia festivaalipassi, ja kiertää konserteissa yötä myöten. Radiosta voi kuunnella tapahtuman konsertteja, mutta kokemus ei ole sama kuin uppoutuminen sävelkylpyyn kivikirkkojen akustiikassa, ympärillä Tukholman kesäilta ja vanhankaupungin katuvilinä.

Maastoon

Barcelonassa aloin elvyttää vanhaa nuoruuden harrastusta, juoksemista. Tytär ja isä ponkaisivat pirteästi aamulla rantapromenaadille, minä aloittelin hitaasti, ensin vain yhteen suuntaan aallonmurtajaa päästä päähän. Jo kolmas lenkki alkoi vakuuttaa, ettei tämä edelleenkään niin mahdotonta ole.

Kotimaisemissa piti sitten ryhtyä tutkimaan, missä Tukholman seudulla on mukavia lenkkipolkuja. Vuosien varrella olen kiertänyt kävellen kaupunkia, ja mahtavia reittejä löytyy rannoilta, Söderin kallioilta, Sickla Kanalin varrelta, Djurgårdenista, ihan melkein mistä vain. Maastoreitit ja etenkin niiden juoksuominaisuudet sen sijaan olivat tarkemmin tutkimatta.

Ehkä suosikiksemme on valikoitunut Hellasgården, jonne pääsee Slussenilta 15 minuutissa bussilla nro 401. Alueella on monia reittejä, minulle sopivin on vitosen lenkki, sopivasti vaihtelua, muutama kunnon mäki, hoidettu suhteellisen tasainen pohja. Maastopyörälenkki olisi pitempi, sen testasin kerran, mutta paljaat juurakot estävät rennon etenemisen. Mieluummin katselee maisemia ja bongailee lintuja kuin etsii tossuille tasaista laskeutumispaikkaa. Hellasgårdenissa on myös sauna ja talviuintimahdollisuus, kuntosali ja ravintola. Ulkona olevat kuntoilulaitteet on ilmeisesti varastamisen ja ilkivallan pelossa tehty niin järeiksi, että niitä voivat käyttää vain vahvamieskisaajat.

Hellasgårdenia parempi pohjaltaan on Nyckelvikenin vitonen. Siellä on tehty kunnon pururata, pehmeä pohja tekee juoksemisesta raskaampaa, mutta kuntoilun vuoksihan sitä harrastetaan. Reitillä on yksi erittäin rankka ylämäki, minkä vuoksi useimmat tuntuvat kiertävän reitin vastapäivään. Suoraan polulle pääsee bussilla, joka menee Duvnäs Utskogiin.

Sekä Nyckelvikenissä että Hellasgårdenissa on viikonloppuisin vilkasta, mutta laajalle alueelle levittäytyvät liikkujat eivät töni toisiaan. Usein saa juoksennella omassa rauhassaan ja ihailla luonnonsuojelualueen näkymiä. Joskus olemme autoilleet myös Djurgårdeniin reippailutarkoituksessa. Sielläkin juostaan, mutta kävelijöitä on kauniina päivinä  monin verroin enemmän kuin Nyckelvikenissä ja Hellasgårdenissa. Sinne kannattaa lähteä pitkälle kävelylenkille, käydä syömässä Rosendalin puutarhakahvilassa, ihailla istutukset ja ostaa leipomosta lämpimäisiä kotiinviemiseksi.

Kuningaskunnan salaisuus

Naapurissa liehui eilen Ruotsin lippu puolitangossa. Ruotsi suruliputti Prinsessa Lilianin  kuoleman johdosta. Walesilaisen kaivosmiehen tytär saa kuninkaalliset hautajaiset ja Euroopan kuningashuoneiden edustajia odotetaan hautajaisvieraiksi.

Eilisen lehti kertasi jo nuoremmille sukupolville tuntemattoman tarinan Lilianin asemasta Ruotsissa. Kun hän ja Prinssi Bertil alkoivat seurustella, pian sen jälkeen nykyisen kuninkaan isä kuoli äkillisesti. Prinssi Bertil jäi kruununperimysjärjestyksessä ainoaksi omasta sukupolvestaan, kun hänen muut veljensä olivat luopuneet asemastaan avioiduttuaan aatelittomien kanssa. Varmistaakseen kruunun säilymisen Bernadotten suvulla Prinssi Bertil uhrasi oman onnensa eikä isänsä määräyksestä avioitunut Lilianin kanssa. Pariskunta kuitenkin eli yhdessä, heidän suhteensa oli Ruotsin julkinen salaisuus yli kolmenkymmenen vuoden ajan, ja  he avioituivat vasta prinsessan ollessa 61-vuotias nykyisen kuninkaan astuttua valtaistuimelle.

Yleensä en kovin paljoa seuraa kuninkaallisten tekemisiä eivätkä heidä kihlansa, häänsä ja ristiäisensä herätä erityistä kiinnostusta. Nyt kuitenkin Prinsessa Lilianin kuolema tuli sattumalta lähelle. Olimme lauantaina lounaalla, kun kuningaspari tuli samaan ravintolaan syömään. Ajattelin mielestäni vitsikkäästi, että kun jatkuvasti syö viiriäisenmunia tyrnikastikkeessa ja tryffelikuorrutettua karitsanselystä ruokajuomana chateau de richeliue vuodelta 1998, niin pakostikin joskus tekee mieli tavallista kotiruokaa.

Mutta syy lohturuoan nauttimiseen olikin paljon normaalimpi. Oli tullut aika. Nuorisolle oli lähetetty viesti, että bailaaminen seis, nyt on tultava kotiin ensimmäisellä yksityiskoneella. Ajatukset risteilivät yhteisissä muistoissa, kuolinvuoteella ja tulevissa hautajaisjärjestelyissä. Monenlaista miettimistä, miten ensi viikon  valtiovierailu, entä vaikuttaako tämä nyt hääjärjestelyihin? Kun ei vielä silloin voinut tietää, kuinka kauan viimeinen vaihe kestää, paras ainakin syödä tukevasti. Toisaalta tätä oli odotettukin, pitkälle edennyttä alzheimerin tautia sairastaneen kuolema on kuin kadottaisi avaimen oveen, jota ei muutenkaan enää saisi auki. Silti se tulee yllätyksenä.

Niin prinsessa kuin meidän muidenkin elämä näyttäytyy kokonaisena vasta sen päätyttyä. Samalla kun Ruotsi suree se kysyy itseltään, miksi tämän herttaisenoloisen ihmisen piti kieltää itseltään normaali perhe-elämä, lapset, miehensä rinnalla edustaminen? Avioituminen eläkeiän kynnyksellä, lukuisat edustustilaisuudet ja kuninkaalliset hautajaiset eivät palauta elämän parasta aikaa prinsessallekaan.
 

Syysiltojen keidas ja talven pakopaikka

Parasta Tukholmassa on lämmin syksy, tosin ei keväässä ja kesässäkään mitään vikaa ole. Tänä kesänäkin on saatu nauttia edes muutamasta loppukesän lämpimästä illasta. Kuvan Boule&Berså on korttelimme kesäkeidas, ulkoilmaravintoja, jossa saa pelata bouleta. Kesällä on muuten mukavinta, kun firmat eivät ole kehittämässä tiimspirittiään, vaan satunnaiset lomaa ja vapaa-aikaa viettävät seurueet kansoittavat paikan. Mutta tunnelmallisinta on pimeinä pehmeinä elokuun iltoina, edes suuren eläkekassan henkilökunnan  hengennostatus naapuripöydässä ei häivytä paikan henkeä. Katoksen alla roikkuu omintakeisia valaisimia, pöydissä ruutuliinat ja taustalla juuri oikeanlainen musiikki eikä liian kovaa. Kanavan reunalla voi seurata veneliikennettä, Danviksbron nostamista odottavien purjeveneiden miehistön touhuja ja ökyveneiden cocktailpartyja.

Talven viimaa ja räntäsadetta pakoon taas pääsee juuri avattuun Sturebadetin hamamiin. Siis jos sinusta tuntuu, että Tukholma on jo koettu, Drottninggatan ei herätä ostoimpulsseja ja vanha kaupunki tuntuu todella vanhalta, muista että Vikingin terminaalista voi lähteä myös toiseen suuntaan. Hyvän hotellin yhteydessä oleva hamam kaikkine spa-hoitoineen voi olla juuri se mitä tarvitset.

En tosin ole aivan varma, haluanko mitään turistiryntäystä paikkaan. Ostin jäsenkortin kuntosalille, ja nyt olen jo kohta tottunut siihen, että treenin jälkeen koko uima-allasosasto on vain minun käytössäni. Hamamin käytännöt eivät tosin ole minulle auenneet, mutta siellä on sekä höyrysaunoja että hoitohuoneita, joissa tehdään kaikenlaisia uudistavia käsittelyjä.  Paikka on kuitenkin kaikessa uutuudessaan ja tyylikkyydessään kokemisen arvoinen, ja täytyyhän minun toivoa sinne väkeä, että itselläni säilyy mahdollisuus nauttia palveluista.

Postauksen varsinainen aihe oli tietenkin saako Pureview-kännykällä hyviä kuvia pimeässä. Tunnelma ainakin taltioituu hyvin. Kun katselen polkupyöriä Boule&Bersån aitaa vasten mieleen hiipii haikeus, harmi ettei mennyt kesä ole vasta tulossa. Mielelläni kelaisin aikaa taaksepäin, etenkin jos ei tarvitsisi palata koko kesäksi paperitöiden ääreen kuuntelemaan peltikattoon hakkaavaa sadetta.

Uuteen vuoteen

Hyvää vuoden jatkoa kaikille blogiini löytäville! Kiitos myös kaikista mukavista tervehdyksistä joulun aikaan.

Vuosi vaihtui tähtisateen alla, iloisessa seurassa, pikkupakkasessa. Yli vuorokauden sähkökatkolla tehostettu maalaisjoulu sai jatkokseen urbaanin uuden vuoden vastaanoton. Tukholman kaupunkin ilotulitteet ammuttiin suoraan kotiamme kohti proomusta Saltsjön keskeltä. Kohti tulevat isot ilotulitteet olivat vaikuttavia.

Tukholmassa kansa kerääntyy Slussenille vuodenvaihdetta juhlimaan, ja silloin siellä omien ilotulitteiden ampuminen on kielletty ja liikenne on ohjattu muuta kautta. Kaupungilla näkyi muutamia ilotulituksia, mutta ne näyttivät sen verran taidokkailta, että varmaan asialla olivat majoitusliikkeet ja muut ammattilaiset. Me olemme jo Nackan puolella, jonne ilotulituskielto ei ulotu, joten lähistöllä hieman räiskittiin taloyhtiöiden kielloista huolimatta. Täällä on näköjään tullut muodiksi lähetellä ilmaan thailyhtyjä, niitä, joita tsunamin uhrien muistoksi sytytettiin Khao Lakin rannoilla.

Sähkökatkosta minulla ei ole syytä valittaa, kynttilänvalossa leipomani karjalanpiirakat ja lanttusupikkaat onnistuivat paremmin kuin useimmat sähkövalossa tuottamani leivonnaiset. Oli kai helpompi keskittyä, kun mikään viihdelaite ei vienyt huomiota. Hidasta ruokaa, kaikkine vaiheineen prosessi kesti ainakin neljä tuntia, mutta mitä muutakaan sitä olisi puolipimeässä tehnyt. Hirsitalo on muuten parhaimmillaan oikeilla kynttilöillä valaistuna, mutta ei siellä silloin mitään näe. Onneksi on otsalamppu.

Saimaassa riitti vettä, ja vesi oli vapaana. Toista oli edellisenä jouluna, vettä riitti silloinkin mutta jäätä olisi saanut sahata pitkään vettä avannosta saadakseen. Pitkästä sähkökatkosta huolimatta pirtti pysyi lämpimänä, eivätkä edes pakasteet ehtineet sulaa. Meidän järjestelmämme ei siis ole niin haavoittuva, ettemmekö pärjäisi pitempäänkin ilman sähköjä. Selviytymistaitomme joutuvat vielä testiin, taloomme vievä sähkölinja kulkee keskellä äskettäin harvennettua metsää, jossa nytkin on myrskyn kaatamia puita siellä täällä.

Väistä vaaraa

Viime aikoina lumitöiden määrä ja laatu täällä Tukholman seudulla on ollut riittämätön. Ortopedien työaika kuluu liukastumisten uhrien hoidossa, eikä liukkailla ja kuhmuraisilla jalkakäytävillä ole mukava kävellä. Kulkuväylät ovat myös kaventuneet niin, että kun täällä ei muutenkaan paljon vastaantulijoita väistetä, niin se joka pelkää yhteentörmäystä joutuu helposti hangen puolelle. Olen muuten ilmeisesti jollain tasolla sopeutunut tähän Tukholman väistämättömyyskulttuuriin, en tule enää ylikävellyksi. Sitä vastoin jo vuosia sitten takaisin Suomeen palannut poikani valitti joulun alla näkymättömyyttään vastaantulijoille Södermalmin liukkailla kujilla.

Ehkä väistämättömyyteen on looginen selitys. Sekä Tukholmassa että Helsingissä kaikkein kohtalokkaimmaksi vaaraksi on osoittautunut katolta putoava tavara, oli se sitten jään, lumen tai lapion muodossa. Järkevä ihminen osaa laskea, että kolmesta riskistä kaikkein vaarattomin on vastaantulijaan törmääminen. Jalkoihinkin pitää katsoa, koska murtuman parantuminen ei koskaan ole varmaa. Kun etsii tukevaa jalansijaa jään ja lumen seasta ja samanaikaisesti väistelee katolta putoavaa lunta ja jääpuikkoja, on luonnollista, ettei vastaantulevan liikenteen huomioimiseen jää aikaa.

Lokakuisella Lontoon matkalla ystävän kanssa vietimme iltoja tukemalla katoavaa kansanperinnettä eli pubeja. Eräässä pubissa luimme päivän lehdestä jutun, että eräs 48-vuotias perheenäiti oli kesällä saanut naapuripubin terassilla kukkaruukun päähänsä ja makasi vieläkin tiedottomana läheisessä St Maryn sairaalassa. Tultuamme tietoiseksi riskistä me kaksi perheenäitiä emme enää pystyneet varauksetta ihailemaan pubien seinillä ja katossa riippuvia kukkaistutuksia, vaan istumapaikan löydyttyä tarkastimme, ettei ympärillä varmasti ollut heikosti kiinnitettynä kukkaruukkuja, lamppuja, miekkoja, kilpiä ja muuta rekvisiittaa. Ilman lehtijutun lukemista olisimme saattaneet tehdä juuri päinvastoin, eli asettua pahaa aavistamatta kaikkein isoimman riippukasvin alle.

Antiikkimessuilla

Tukholman tapahtumatarjonta unohtuu helposti, ja viikonloput menevät kotona pyykkiä pesten ja televisiota katsoen. Antiikkimessuja ennenkin kolunneen ystävän kanssa uhmasimme lunta ja liikennekaaoksen uhkaa viime sunnuntaiaamuna, ja huomasimme muiden epäröineen meitä enemmän saapuessamme Älvsjön messukeskukselle. Täysin vailla jonottamista pääsimme kiertelemään antiikkimessuille, eikä tungosta ehtinyt muodostua sittenkään kun kolmen tunnin kiertelemisen jälkeen kannoimme löytömme ulos.

Messuilta etsin täydennystä kirpputoreilta hankittuihin ruotsalaisiin astiastoihin, Kostan niittykukkalaseja, Rörstrandin Milanoa ja Geflen Kosmosta, silmäilin hyllyiltä lintuja ja tutkailin Arabian astioiden tarjontaa. Tauluja ja huonekaluja, romuromantiikkaa, vintage-vaatteita, hopeaa, lasia, lamppuja oli tarjolla satoja metrejä, mutta hintataso ja kaappitilan puute rajoittivat löytöjen tekemistä.

Näytti kuin kauppa ei olisi oikein käynyt. Lähtiessämme olimme jo pitkällä sunnuntaipäivässä, ja näytteilleasettajilla oli edessä täysien hyllyjen tyhjentäminen. Olisi varmaan kannattanut tinkiä, kun ostin pienen epäröinnin jälkeen lähes käyttämättömät Kosmos teekupit ja -kannun, samalla sain lisää leipälautasia, ruoka-astiasto jo olikin. Leipälautasille ja teekannulle on käyttöä, teekupit ovat hieman förbi, mutta voihan kuvitella käyttävänsä niitä vaikka jälkiruokamaljana tai keittokuppina.

Mies teki hauskan löydön. Ruotsalaista keramiikkaa jatkamaan uuden talomme lintuteemaa, joka alkaa jo naapurin pellolla. Eteisen lasikurjet jo valmistuivat, onnistunut työ, jonka toteutti mikkeliläinen Merja Piira. Nyt hänen lasityölleen seuraa tekee Thomas Hellströmin Nittsjön keramiikkatehtaalle tekemä keramiikkalaatta. Myyjä sanoi sen olevan 1960-luvun lopulta, epäilen enemmän 1980-lukua, mutta joka tapauksessa meidän kriteerimme täyttävä, silmää miellyttävä, taitavasti sommiteltu, oikeat värit ja aihe.

Mustunut maisema

Jouduimme päivän uutisen todistajiksi. Vastarannalla paloi veneitä, seurasimme tapahtumia pienestä liekistä suureksi roihuksi. Tuskastuttavan kauan meni ja tuli ehti levitä, ennen kuin palokunta ehti paikalle.

Palon vahingot ovat varmasti suuret, sen verran komeita veneitä tuolla vastarannalla säilytetään. Olemme koko päivän ihailleet kauden ensimmäiselle purjehdukselle suuntaavia veneitä, ja veneilijöiden ilo tarttui jo meihinkin. Kurja alku veneilykaudelle nostaa mustunut veneenranka vedestä.

Söderin kierroksella

Edellisen kerran Tukholman ostosmatkailusta kirjoittaessani ehdotin Vasastanin kierrosta. Pari viikkoa sitten harhailin Södermalmilla reitin, jonka varrelle osui monta mukavaa puotia.

Aloitin Slussenilta, josta hankkiuduin Hornsgatanille. Ensimmäisenä pistäydyin tee-entusiastien mekassa Tea Centre of Stockholmissa. Pienessä putiikissa oli näytteillä monenlaista teerekvisiittaa, isosta teevalikoimasta olisin ostanut Söderblandningia, mutta yllätyksekseni heille ei kelvannut muu kuin käteinen.

Matkalla pankkiautomaatille poikkesin Stadmissionin kirpparilla, josta en rahattomana ostanut mitään. Eniten olisi houkuttanut keramiikkatyö, jossa kissa roikuttaa hampaissaan kärsivää hiiriraukkaa. Olisin vienyt sen mökille havainnollistamaan pikku vieraillemme, miten toivoisin heille käyvän.

Seuraavaksi siirryin uuteen maanosaan, African Touchin Zimbabwesta tuodut tekstiilit, huonekalut ja astiat edustavat hyvälaatuista afrikkalaista käyttötavaraa. Kun liikkeessä soi Ladysmith Black Mambazo, sain yllättävän pitkän ajan kulumaan yhden kangaskaitaleen ja - yllätys - Ladysmith Black Mambazon musiikkia sisältävän levyn ostoon.

St Paulsgatanille käännyttyäni poikkesin näyteikkunan houkuttamana Pretty Jo -nimiseen uusia ja second hand -vaatteita ja -sisustustavaroita myyvään liikkeeseen. Jos tarvitsisin esimerkiksi kevään Tangopalatsi-iltaan tyylikkään vintagehenkisen leningin, menisin oitis jututtamaan Pretty Jon mukavaa myyjää. 50-60-lukuja henkivät tavarat ja vaatteet vaikuttivat ajatuksella valikoimaan kelpuutetuilta, joukossa oli edullista sarjatuotantoakin mutta ei krääsää.

Kotiinpaluuseen viluissani ja jalat särkevinä varauduin hakemalla Lushista Götgatanilta kylpyvaahtopalasen, bubbelbit'in. Hyvästi muovipullot, Lushista saa shampoota, deodoranttia ja vaikka mitä leivoksen näköisinä paloina. Ainutlaatuinen lajissaan on myös ruokaentusiastien ruokakauppa Kajsa Warg, jonne supermarkethälinää ei ole päästetty. Umpipuuhyllyiltä löytyvät kaikki ruoanlaitossa tarvittavat raaka-aineet, noukin kuitenkin nälissäni kylmäaltaasta lounaan mukaani.

Piileviä tarpeita

Välillä pitää käydä shoppailemassa, jotta tietäisi mitä taloudesta puuttuu. Erityisen hyvin piilevät tarpeensa saa selville Lidlin vaihtuvan valikoiman koreja penkoessa. Aikoinaan rippijuhlissa tapahtui kömmähdys siirtäessämme isoa täytekakkua vadille, se katkesi keskeltä kahtia. Seuraavan kerran Lidlissä käydessäni löysin kakunsiirtolevyn, ohuesta taipuisasta metallista valmistetun peltiläpyskän, jonka menee kätevästi veitsen tavoin kakun alle rikkomatta sitä. Nyt minulla on kyseinen kapistus odottamassa seuraavaa kakunsiirtoa.

Viikonloppuna meillä oli kaksi nuorta naista käymässä. He shoppailivat hyödyntäen täysimääräisesti kauppojen aukioloajat. Sunnuntaiaamuna lähdimme Moderna museetin museokauppaan, ja olihan siellä paljon kaikkea kivaa. Lopulta ostin skaalaviivaimen, sehän on aivan välttämätön talonsuunnittelun alkuvaiheessa. Pohjapiirroksissa on harvoin mittoja näkyvissä, mutta usein löytyy joku arvioitavissa oleva seinän pituus, usein keittiöstä minne on sijoiteltu standardikokoisia keittiökalusteita. Jospa tämä skaalaviivain olisi se puuttuva työkalu, jonka avulla suunnitelmat täsmentyvät paperille asti.

Museokaupasta siirryimme Vårbergin kirpputorille. Suuri osa myyjistä oli vähintään puoliammattilaisia, mutta joukossa oli niitäkin, jotka olivat määritelleet, mitä he eivät tarvitse ja päätyneet hankkiutumaan moisesta roinasta eroon. Erityistä määrätietoisuutta osoitti kypsään keski-ikään ehtinyt mies, joka myi kaiken pöydältään viidellä kruunulla. Yritin olla viileä varatessani itselleni kauniin numeroidun Kostan maljakon siksi aikaa kun läksin hakemaan sopivaa rahaa, ei sattunut olemaan vitosia taskussa. Samalta myyjältä ostin vielä näkkileivän teossa tarvittavan ruutukaulimen. Kotona puoliso ihmetteli ostoksiani ja kysyi leivonko minä muka näkkileipää. Aikaisemmin en ole sitä tehnyt, koska minulta on puuttunut "kruskavel", mutta nyt ei mikään estä.

Harvinaista laatua

Täällä joutuu vähän väliä erilaisten palvelunlaatumittausten kohteeksi. Puhelinvastaaja kiittelee puolen tunnin ajan, että jaksan odottaa, sitten tilalle vaihtuu nauha, että palvelu on suljettu tältä päivältä. Sama ääni kertoo, että puheluja nauhoitetaan palvelun laadun parantamiseksi. Toinen firma itse ottaa yhteyttä ja pyytää soittamaan, ja kun sinne soittaa, niin kukaan ei tiedä miksi he pyysivät soittamaan. Seuraavaksi firmasta soitetaan ja pyydetään arvioimaan asteikolla yhdestä viiteen kuinka ystävällistä palvelu oli. Autokorjaamo, joka on etsinyt vikaa kaksi kertaa löytämättä sitä, pyytää arvioimaan tiskillä työskentelevän ammattitaitoa, mutta ei kysy mitään asentajien ammattitaidosta. Harvemmin kysytään, mitä vikaa palvelussa on, sen sijaan pyydetään arvioimaan ystävällisyyttä, odotusaikaa, ammattitaitoisuutta. Usein näitä kyselyjä tulee firmoista, joiden palveluissa on ollut jotain vikaa. Huolestuttavaa, etteivät yritykset itse osaa arvioida mitä hyvä palvelu on.

Onneksi on niitäkin yrityksiä, joissa jo valmiiksi tiedetään mitä hyvä laatu ja palvelu on. Erinomainen esimerkki sellaisesta koettiin muutama viikko sitten, kun vietimme vuosipäivää.

Alunperin suunnittelimme kävelyretkeä Södermalmille, ja jonkun italialaisen ravintolan etsimistä sieltä. Suunnitelmiin tuli muutos, kun bussipysäkille saapuessamme autot seisoivat jonossa Söderin puolelle johtavan sillan ollessa auki ja yhden jonossa seisovan bussin kuljettaja avasi kohdallamme oven, kehui olevansa hyvä kuski ja houkutteli kyytiin. Hän vielä tarjosi matkan eli jätti lippumme leimaamatta. Niin päädyimme Slussenille. Sitten tulikin mieleen käydä yläilmoissa Eriks Gondolenin baarissa drinkillä ja ihailemassa Tukholmaa.

Hissi ei meinannut jaksaa ylös asti ja eteisessä oli aikamoinen tungos, mutta kun hovimestari tervehti kohteliaasti, kysäisimme jos kaikesta väenpaljoudesta huolimatta meille löytyisi pöytä. Ei löytynyt juuri silloin, mutta jos odottaisimme tunnin, niin tilaa olisi. Sopi meille, nauttisimme juomamme oikein hitaasti.

Baaritiskillä oli hikinen tungos, yritimme monestakin kolosta tulla huomatuksi, mutta jouduimme hetken aikaa seuraamaan baarimikkojen taiturimaista työskentelyä kuivin suin. Oli viihdyttävää katsella juomien koostamista ja baarin drinkkilistalla tosiaan on mitä valita. Ennen kuin pääsimme tilaamaan hovimestari tuli etsimään meidät väenpaljouden keskeltä ja kertoi, että nyt löytyisikin vapaa pöytä.

Tilasimme sesongin menyn, johon sisältyi äyriäisiä lime- ja piparjuurimajoneesissa, riistapaistia sienikastikkeen, paistetun omenan ja perunagratiinin kera sekä päärynä-mantelijälkiruoka. Viiniksi suositeltiin australialaista Mitolo 'Jester' Shiraz 2006.

Ruoka oli erinomaista. Taitavasti kypsennettyjen lihan ja kasvisten omia aromeja ei ollut peitetty, vaan jopa niinkin tavanomainen ruoka kuin perunagratiini oli kuin mummon makaronilaatikkoa. Pehmeää, hieman makeaa ja kullankeltaista. Peruna maistui sellaiselta kuin peruna maistuu parhaimmillaan, edes suolaa ei ollut hölvätty ruotsalaiseen tapaan rennolla ranteella. Jälkiruoan minttujäädyke oli pehmeiden makunautintojen päätteeksi ehkä turhan jyrkkä, mutta ateriointi Eriks Gondolenissa oli elämys. Tuoreet sesongin kotimaiset raaka-aineet oli jalostettu huippuunsa.

Vuosipäivän vietosta palasi tyytyväinen pariskunta, ravintolan lasku ei ollut niin suuri kuin pelkäsimme, kaiken kukkuraksi paluumatkallakin kuljettaja jätti lipun leimaamatta. Söderin italialaiset ravintolat ovat edelleen testaamatta. Viime viikonloppuna löysimme tästä läheltä kokonaisen uuden kaupunginosan, Hammarby Sjöstad´in, ja sielläkin olisi liuta toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä ravintoloita.

Harvoin tarjolla

Äitienpäivä vietettiin ajellen ristiin rastiin asuntonäytöstä toiseen. Olemme oppineet paljon aluerakentamisesta, hyvistä ja huonoista osoitteista, liikenneyhteyksistä ja asuntojen hinnanmuodostuksesta. Samalla harmittelemme ettemme uskaltaneet tehdä jo pari viikkoa sitten kauppaa ihanasta omakotitalosta, jonka veroista emme enää usko löytävämme. Asuntojen katsomisen lisäksi olemme ehtineet myös tutustua uusiin maisemiin. Lauantaina tutkimme Tantolundin siirtolapuutarhoja Södermalmilla. Eilen joimme retkikahveja Vårbergissa, korkealta kalliolta näkyi Mälarin yli kymmenien kilometrien päähän ja veneet piirsivät kuvioita järven pintaan.

Viime viikolla opimme miten Ruotsissa asuntokauppa rutistetaan aikaiseksi. Välittäjän rooli on täällä merkittävä, välittäjä soittelee asunnonkatselijoille perään, taivuttelee ostajakahdidaatteja tekemään tarjousta ja vastaavasti hiostaa myyjää myymään niin kauan kuin tarjous on voimassa. Kun asunnon näyttö on sunnuntaina, torstaina on välittäjän kannalta jo viimeinen hetki saada kauppa aikaiseksi ennen seuraavaa viikonloppua. Lauantai on hänen vapaapäivänsä, ja sunnuntaina siirrytään jo seuraavan toimeksiannon pariin.

Tilanne Tukholman asuntomarkkinoilla on nyt ostajan kannalta houkutteleva. Lähtöhinnoista ei enää nousta kolmannesta kuin parhaissa kohteissa - niin kuin siinä ihanassa omakotitalossa. Aika moni asunto on myynnissä acceptpris'illa, eli jos joku tarjoaa ilmoitetun hinnan, kauppa syntyy. Asuntoja on paljon tarjolla, uusia asuntoja rakennetaan ja vuokrataloja muutetaan asumisoikeusasunnoiksi.

Tukholmassa monet haluavat löytää asunnon tullirajan sisäpuolelta 'inom tullarna'. Täällä myös peritään ruuhkaveroa keskikaupungin rajoilla. Meillä on tarkoitus muuttaa tullien ulkopuolelle, jos sieltä saisi samalla rahalla yhtä ison mutta valoisamman ja luonnonläheisemmän asunnon.

Eilen ryhdyin tutkimaan eri alueiden meluisuutta. Nykyisessä asunnossamme herää aamuisin mustarastaan lauluun, jos ikkuna on auki, vaikka keskustassa asummekin. Tukholman kaupungin sivuilta löytyvä melukartta on oiva apu rauhallisen asuinpaikan etsijälle. Senkin mukaan tämän korttelin sisäpihojen katveissa vuorokauden keskimääräinen melutaso jää alle 45 desibelin.

Hunnutettu maisema

Rosa Liksomin näyttely oli vierailun väärti. Ohitimme taulut ja posliinit, ja istuimme katsomaan 40 minuutin pituista Finlandia-videota. Kirkkaansinisiin burkhiin pukeutuneet naiset kulkivat suomalaisessa maisemassa eri vuodenaikoina, video loppuun sinivalkoisiin jäämaisemiin. Videon taustalla soi musiikki, mutta naiset vain kävelevät erilaisina muodostelmina, he eivät tee mitään, ehkä kuitenkin puhuvat keskenään.

Filmin on taitavasti kuvattu, valot, värit ja varjot osuvat paikoilleen, ja maisemassa liikkuvat burkhiin puetut hahmot pitävät filmin jännitettä yllä. Filmi jättää katsojalle täyden assosiaatiovapauden. Sen voi katsoa pelkkään maiseman kauneuteen keskittyen tai huntujen alle voi kuvitella kenet vain, pohtia miksi he kulkevat yhdessä, keitä he ovat, miksi he vain kävelevät.

Vaikka siniset burkhat ensin veisivät ajatukset Afganistaniin tai islamilaisen naisen asemaan ja huivipakkoon, filmistä on vaikea löytää muuta kuin suomalaisuutta. Tosin ruotsalaiset löytävät ruotsalaisuuden katsoessaan burkhia rypsipellossa. Yksi vilkas huivikeskustelu tuli jo käytyä filmin tiimoilta. Pohdimme, kuinka etelän lomakohteissa suomalaiset tunnistaa lypsyhuiveista, ja että ulkomaalaiset voivat ihmetellä tapaamme pitää pikkutytöillä huiveja. Ja entäs sitten körttimummot!