Uskonasioista on puhuttava

Politiikka ja uskonto ovat yllättävän lähellä toisiaan. Joissain maissa kuten Libanonissa poliittiset tehtävät on jaettu uskontojen mukaan. Suomessakin voisi olla viisi valtapuoluetta, perusluterilaiset, lestadiolaiset, ortodoksit, muslimit, uskonnottomat ja muutama muu pieni merkityksettömämpi uskonnollinen ryhmä. Nyt meillä on moniuskontopuoluejärjestelmä, jossa liikutaan oikeisto-vasemmistoakselilla.

Nykyisten puolueiden sijoittaminen oikeistoon tai vasemmistoon on joskus vaikeaa, puhumattakaan sen arvaaminen, kuuluuko tärkeä poliittinen kysymys jommankumman laidan intresseihin. Onko limuviinojen salliminen ruokakaupassa vasemmiston vai oikeiston edun mukaista? Onko yritystukien jakamisen edistäminen oikeistolaisuutta? Armokuoleman sallimisessa ollaan täysin uskomusjärjestelmän mukaan suunnistavia, kuoleman edistäminen vaatii selkeän suhteen yläkertaan, mieluiten ei mahdollisimman väljän.

Tänään näin tutkimustuloksia koetun huolestuneisuuden ja poliittisen näkemyksen välisestä suhteesta. Ruotsissa sverigedemokraatit ja vasemmistopuoluet edustavat kahta vastakkaista laitaa. Ne asiat, joista he ovat vähiten huolissaan, ovat samoja. Sen sijaan asiat, joista jompikumpi joukkue on eniten huolissaan, ovat vastakkaisia. Kuitenkin molemmat puolueet yrittävät kehittää samaa maata, he lukevat samoja tilastoja ja luottavat samoihin asioihin.

Suomessa on vallalla uskomus, ettei Suomessa ole korruptiota. Samoin uskotaan, että verorahojen syöttäminen yritystukena yrityksille aktivoi niitä. Työttömien kohdalla tukien taas uskotaan passivoivan ja laiskistuttavan. Terveydenhoidon uskotaan parantuvan, kun saadaan se yksityisen voitontavoittelun piiriin

Moni uskonyhteisöjen auktoriteetteja kunnioittava harras uskovainen katsoo olevansa kykenevä johtamaan muita ja huolehtimaan yhteisistä asioista. Terve epäily ei kuulu politiikkaan, siksi se on niin epäuskottavaa. Yhden rivin lauseilla ei voi kuvata monimutkaisia syy-seurausmekanismeja, silti niitä viljellään. Usein politiikkaa seuratessaan jää miettimään, miten tuokin kouluja käynyt on saatu uskomaan, että hän todella tietää mistä puhuu. Melkein yhtä usein tulee tunne, että tuo ei itsekään usko tarinaansa, mutta luottaa äänestäjien auktoriteettiuskoon.

Tänään huomasin parikin uutista, jossa vallitsevia uskomuksia puolustettiin raivolla vaan ei tiedolla. Olikohan syynä eilinen sananvapauden päivä? Media harvoin kyseenalaistaa uskomuksia mielipiteiden takana. Sananvapautta vaalivassa maassa ansaitsisimme parempaa kuin median, joka vallanpitäjille kuuliaisesti toistaa mitä pöhköimpiä oletuksia selvittämättä, tukeeko mikään tutkimustieto mielipiteen takana olevaa oletusta.

Ruotsin vaalivuonna johtava päivälehti on ottanut tehtäväkseen faktatiedon keräämisen ja esilläpitämisen keskustelun pohjaksi. Silti mielipiteet jakautuvat, toisella laidalla pelätään maahanmuuttoa, vastakkainen puoli on eniten huolissaan ulkomaalaisvastaisuudesta. Sen sijaan kumpikin taho oli vain vähän huolestunut Ruotsin kansantalouden tilasta.

Venäjällä ollaan huolestuneita Venäjään  kohdistuvista ulkovaltojen hyökkäyksistä. Ne jotka kyseenalaistavat uskomukset ja viholliskuvat, vaiennetaan. Vallalla on myös vahva uskomus, että vallanpitäjien valheellisten uskomusten kyseenalaistaminen on vaarallisempaa kuin niihin sopeutuminen ja siitä johtuvat seuraukset. Itse taas uskon, että vallanpitäjien uskomusten kyseenalaistaminen on välttämätöntä demokratian säilymiselle.

Pääsiäisaamun sanomat

Fransiskus Assisilainen, Louvre

Sekä Helsingin Sanomat että Dagens Nyheter olivat kuin yhteisestä sopimuksesta valinneet pääsiäisaamun aiheiksi uskonnon merkityksen maailmassamme. HS pääkirjoituksessa, DN kulttuurisivuillaan. Kuinka luulimme, että uskonnon väistyminen tieteen edestä maailmanselityksenä johtaa myös uskonnon vähäisempään merkitykseen politiikassa, yhteiskuntajärjestyksen ja sosiaalisten suhteiden normittajana.

Vaikka maailman piti olla maallistumassa, maallinen valta  joutuu yhä useammin ristiriitaan uskonnollisten liikkeiden kanssa. Turkkilaiset äänestivät sekulaarisen vallan säilyttämisen puolesta tai sitä vastaan, jälkimmäinen voitti. Trump ei ole esitellyt suhteitaan kirkkoon, mutta onko luottamus häneen jo verrattavissa uskontoon? Oma ystäväni on elänyt aikaisemmassa elämässään tiukan uskonlahkon sääntöjen piirissä, nyt hän luottaa yhtä sokeasti Donald Trumpiin ja hänen tuomaansa pelastukseen.

Pohdimme toisen ystäväni kanssa äskettäin suomalaisia vallan miehiä patriarkaalisten uskonyhteisöjen tuotteina. Ensimmäisenä tietysti tulivat mieleen nykyiset pää- ja ulkoministerimme, mutta uskontoon nojaan myös moni talouselämän verkosto. Vaikka he kuinka vakuuttaisivat, että uskonto ei vaikuta heidän politiikkaansa, uskonnon suoman arvopohjan kautta he maailmankuvaansa rakentavat.

On ehkä helpompaa antaa uskontonsa olla vaikuttamatta asioissa, jotka ovat tarpeeksi uudenaikaisia ja teknis-taloudellisia. Niiden osalta ei raamatun ajan teksteistä löydy symbolististakaan vihjettä, miten noudattaisimme herran tahtoa. Uskonto kuitenkin määrittää, kenelle yksilö on vastuussa tekemisistään ja kenelle hän on lojaali. Vastuun liu'uttaminen omista teoista kollektiiville onnistuu ehkä paremmin, jos kokee olevansa vastuussa kaikkivaltiaalle eikä äänestäjille.

Uskonveljien- ja siskojen muodostamat verkostot ja niiden sisäiset valtarakenteet vaikuttavat yhteisössä näkymättömästi, koetaanhan uskonto usein yksityisyyden piiriin kuuluvaksi, josta ei pahemmin huudella. Uskonyhteys voi kuitenkin selittää monta mystiseksi luultua yhteensattumaa, monet rekrytoinnit tapahtuvat samoin tunnustavien joukosta eikä muussakaan päätöksenteossa samaksi tiedetystä uskonnollismoraalisesta arvopohjasta haittaa ole. Jos taas omat uskonveljet- ja siskot pitäisi jättää ulkopuolelle, ihan perustellusta syystäkin, niin katsotaan nyt vielä kerran, voisiko asialle tehdä jotain,

Ihmiselämän perusarkiasiat, perhekäsitys, seksuaalimoraali, lisääntymisterveys, pukeutuminen - etenkin naisten -, ruoka, alkoholi ja muut päihteet ne ihmisen kokoiset asiat, sopivat hyvin pyhien kirjojen perusteella päätettäviksi. Ne myös jokainen ymmärtää itseään koskeviksi asioiksi, toisin kuin yritystuet ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän.

Uskonto on edelleen ihan relevantti tapa järjestää maailmaa mielessään. Maallistuneessa yhteiskunnassa sitä eivät kaikki enää välitä eteenpäin omille lapsilleen eikä yhteisö valvo kristillisen elämän sääntöjen noudattamista. Jos ei ole jo nuoresta asti oppinut, että itse on asiat ratkaistava ihmisten kesken, uskonto voi tuntua hukkuvasta vankalta oljenkorjelta. Ei kai kirjoissa kuitenkaan lue, että armo ja anteeksianto poistavat syyllisyyttä ja vastuun omista teoista voi delegoida ylöspäin?

Olin tänä talvena ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin kinkereillä. Saimme kuunnella opetusta ja kirkon kantoja ajankohtaisiin yhteiskunnan asioihin, kuten homoparien kirkolliseen vihkimiseen. Kirkkoherra piti tarkkaa eroa, mikä on ihmisten, mikä on jumalan tahto.

Oman kantani olen muodostanut, eikä kirkkoherran tulkinta sitä horjuttanut. Mutta varmaan joku paikalla olijoista muodosti kantansa juuri siellä, kun se niin hyvin paloiteltuna tarjoiltiin. Olisihan se rennompaa henkisesti, kun omat mielipiteet muovattaisiin jossain muualla. Pelkään vain pahoin, että loppupeleissä kirkkoherraa ei näy mailla halmeilla, vaan pitää ihan itse tietää, miksi toimi niinkuin toimi.

Elämä vaatii kannanottoja moniin kysymyksiin. Uskonnollisen vallan lisääntyessä uskonnoista pitäisi kertoa aina vain enemmän, mihin aikaan ja paikkaan ne ovat syntyneet, mitä niiden historiaan sisältyy. Vallankäytön alkeet pitäisi kuulua jo peruskoulun opetussuunnitelmaan.  Niin moni omaa valtaa hankkiakseen anastaa hengellisen vallan itselleen.

Normaaliuden rippeitä

Lomapaheeni on CNN:n seuraaminen hotellihuoneessa. Yksi mieleenpainuneimmista lomaelämyksistäni kautta aikojen on ollut Jasser Arafatin hautajaisten seuraaminen Las Palmasin kaupunkilomalla. Tämän talven lomalla television katsomisen lisäksi ei juuri muuta voinut tehdäkään, satoi ja tuuli, museoita ei ollut, kauppojen valikoima koostui t-paidoista ja erilaisista sokerituotteista. CNN tarjosi suorana Obaman virkakauden viimeiset hetket ja Trumpin virkaan heittäytymisen. Tiukasti käsikirjoitettu tositeevee piti otteessaan.

Trumpin ensimmäiset ajat presidenttinä ovat olleet kuin katastrofielokuvan ensimmäiset viisi minuuttia. Nyt voi vielä lopettaa katsomisen, ilman että päähenkilön kohtalo jää mietityttämään. Jos jää katsomaan, piinaava jännitys ei irrota kuristusotteestaan ennen kuin jäljellä ovat vain ruumiit ja savuavat rauniot. Tässä  tositeeveessä vain olet pakostikin itse mukana, jos et istu karanneen junan kyydissä jäät vähintään myrkkylaskeuman alle.

Narsistinen johtaja jakaa joukkueensa ystäviin ja vihollisiin. Ystävät seuraavat, koska he uskovat pääsevänsä osalle narsistin loistosta. Vihollisiksi valikoituvat ne, jotka eivät näe narsistissa mitään loistavaa. Väliin jää joukko häilyviä opportunisteja, jotka eivät kestä konflikteja ja pelkäävät joutuvansa vastuuseen sanomisistaan, mikä usein myös tapahtuu. Heikkoja on helppo vedellä naruista. Narsistin aiheuttama turhautuneisuus pakottaa liittoutumaan ryhmiin ja välttelemään konfliktia, koska narsistin vihan kohteeksi ei kukaan halua.

Median rooli onkin tämän katastrofin vaativin ulottuvuus. Vaalien alla Trumpin karnevalistiset puheet, näyttävä perhe ja tositeeveetausta helpottivat juttujen tekoa. Aina sai aikaan raflaavan otsikon.  Trump väitti, että media on jättänyt kertomatta  terrori-iskuista Euroopassa, Media toitotti sitäkin valhetta uutisena, antoi vielä lisäpontta analysoimalla Valkoisen talon tuottaman listan tunnetuista ja tuntemattomista iskuista. Media ei jätä kertomatta iskuista Euroopassa, mikä taas tänä iltana todistettiin.

Ruotsin lehtien lukeminen on hyvää lääkettä Trump-ahdistukseen. Venäläinen toimittaja Masha Gesseen kertoi omat ohjeensa, miten totalitarismissa pärjää. Se toimi vastalääkkeenä Hesarin edellisen päivän pääkirjoitukselle, jossa häilyvän opportunistin tavoin sotkettiin kaikki sekaisin.

Ahdistuksen kestämisen pitäisi kuulua toimittajaopintoihin.  Huomion kiinnittäminen pieniin viitteisiin normaaliudesta ja virhekoodien nollaaminen ennen aikojaan voi helpottaa hetkeksi, mutta väärällä raiteella ollaan  ja valo tunnelissa tulee vastaan milloin tahansa.

Syyrian kaasuiskuun reagoiminen ohjusiskulla on saanut sekä Trumpin vastustajat että kannattajat empimään, mihin enää uskoa. Onko tämä nyt merkki normaaliudesta? Siihen ei pidä kiinnttää liikaa huomiota, sillä huomenna voi tulla uutta reagoitavaa. Elämme epävarmoja aikoja.

Alitajunta on puhunut

Mitä tarvitaan, että ihmiset palaavat realiteetteihin? Traumojen parempaa hoitoa? Tositeeveen kieltoa? Pakollisia tilastoanalyysin kursseja? Kriittisen ajattelun kykyä äänioikeuden ehtona?

Demokraattisen prosessin tuloksena valtaan voi päästä diktaattori. Kummallisinta nykyisessä vaalijärjestelmässä on, että kun vastakkain on kaksi ehdokasta, ero ehdokkaiden välillä jää usein muutaman prosentin sisälle. Kun vastakkain on kaksi tasavahvaa ehdokasta, tulos on luonnollinen. Vaa'ankielen varassa heilahteleva tulos tuntuu käsittämättömältä, kun vastakkain on mahdoton ja mahdollinen.

Vaalikommenteista välkyin taisi olla Donald Trumpin luonnehtiminen fantasiamaailmaan kuuluvaksi tositeeveetyypiksi. Jos television aukaisisi, sieltä tulisi samanaikaisesti monella kanavalla tositeeveetä. Nimestään huolimatta tositeevee on käsikirjoitettua fantasiaa. Se tarjoaa ihmisille kritisoitavaa, vetoaa tunteisiin ja saa ihmiset kuvittelemaan itsensä kriittisen ajattelun mestareiksi.

Amerikan ystäväni jakautuivat koulutustasonsa mukaisesti Clintonin ja Trumpin kannattajiin. Vähiten koulutetut, kauimpana maaseudulla asuvat velloivat Trump-kuplassaan ja sanojensa mukaan voivat nyt hengittää nyt, kun muu maailma pidättää hengitystään. 

Turvallisuus tekee ihmisistä liberaaleja. Kovia kokeneet ihmiset kannattavat kovia arvoja. Tarve jakaa asioita hyviksi ja pahoiksi, sulkeutua eikä avautua, paeta eikä tulla vastaan on jossain aivoissa. Eristäytyneissä oloissa, aseet käden ulottuvilla, kädet näppäimistöllä selaamassa kamalia uutisia, ei ihme, että pelko tekee pesää takaraivoon.  Sitä voi yrittää tyynnyttää vaikka fantasiaolentoa äänestämällä. Pelosta ja epävarmuudesta syntyy tarve nostaa itseään astumalla muiden päälle.

Samalla kun YK rekrytoi sarjakuvasankarin ja USA tositeeveeolennon käsitys normaalista katoaa. Vallan ja politiikan kuvasto vastaa nyt näyttöjemme näkymiä. Palautetaanko todelliset ihmiset valtaan vai valitaanko Lisa Simpson korjaamaan tuhot? Ei tämäkään niin turvalliselta tunnu, kun ei tiedä kuka tätä sarjaa käsikirjoittaa.