Innovaatiopajan työkalut

Jyskyjärvellä katselin ihaillen joesta vettä noutavan punapaitaisen rouvan taiteilua veden liukastamalla lankulla. Lastenrattaiden raatoon viritetty tynnyri vaikutti naisten kehittämältä innovaatiolta. Kun pumppuja ja vesijohtoja ei ollut, niin auttoihan se veden hankinnassa.

Tarina ei kerro, oliko kyseessä kesäasukkaan huvi vai perheenäidin arki kesät talvet. Mutta jotenkin osuvasti se kertoi, miten miesten hallitsemassa maassa, jossa sukupuoliroolit ovat vanhakantaiset, rahaa riittää moneen tekniseen innovaatioon, mutta naisen arki on innovaatiovapaata aluetta, sitä ei tarvitse kehittää eikä naisten askareihin kuluva aika ole merkityksellistä, niillä sitä riittää.

Kauhulla seuraan suomalaisen yhteiskunnan taantumista tasa-arvoasioissa. Enää ei keskustella tasa-arvosta, koska se ei kannata. Elämänalueet ovat eriytyneet. Politiikasta, siis yhteisistä asioista päättämisestä on tullut miehinen vyöhyke. Ainoastaan ne naiset, jotka eivät uhkaa miesten asemaa, ovat hyväksyttyjä. Naisen pitää olla hyvä jätkä, ei niuhottaa perhevapaista, hoivavastuusta tai lasikatosta. Hyvä jätkä kuskaa vedet nurisematta vaikka vanhoilla lastenrattailla.

Tämän hetken tekniikan kehityksen trendit robotisaatio ja digitalisaatio ovat myös kehittyneet vallan miesten pätemisalueeksi. Kuuntelin pari iltaa sitten radio-ohjelmaa, jossa tutut äänet hahmottivat tulevaisuuden maailmaa. Kuinka työpaikat katoavat, tarvitaan enää muutama heidän kaltaisensa huippuasiantija näppäimiä liikuttamaan. Siinä keskustelussa ei edes muistettu naisten, lasten ja vanhusten olemassaoloa.

Luonnollisesti raha seuraa valtaa. Asiantuntijuuden ottaneet miehet kanavoivat rahaa sinne minne heidän katseensa yltää. Ei tarvitse edes olla pessimisti ennustaakseen kehityskulun, jossa yhteiskunnan varallisuus kasautuu jo ennestään teknistä kehitystä ohjailevalle pikkupiirille ja sen ulkopuolelle jääneet yrittävät pärjätä niillä avuilla, mitä sattuu jäämään jäljelle.

Venäjän Karjalan luonnonvarat, metsät ja mineraalit kyllä kelpaavat vietäviksi, mutta muuten on opittava tulemaan toimeen omillaan.  Suomi on jo nyt kaivosalan onnenmaa, jossa ympäristön ja asukkaiden edut väistyvät mineraalien hyödyntäjien etujen tieltä. Tekninen kehitys, yritystoiminnan liikesalaisuuksien taakse yhtiöitetyt peruspalvelut ja politiikan suljetut valtapiirit varmistavat, että poliittinen päätöksenteko tulee jatkossa askasrtelemaan aina vain merkityksettömämpien kysymysten parissa samalla kun todelliset muutokset ohjataan kulisseista.

Suomen hallituksen taantuminen tasa-arvoasioissa on ollut monialaista. Hallintarekisterin palauttaminen perhevapaiden uudistamisen peruuttamista vastaan on varsinainen käänteinen innovaatio. Se syntyi kaksipäiväisessä poikakerhon pokeriturnauksessa, jossa ääntä korotettiin ja papereita lenteli. Mihin tarvitaan analyysiohjelmia, skenaariotyökaluja ja digitaalisia päätöksentekoa helpottavia ohjelmistotyökaluja?

Hyvää vappua vain kaikille!

Veljeys velvoittaa

Suomalainen korruptio muhii hyvä veli -verkoistoissa yksityisen ja julkisen rahankäytön rajapinnassa. Olisipa mielenkiintoista tietää, kuinka suuri osuus kansantalouden rahavirroista liikkuu noilla kulmilla. Julkiset laitokset toimivat koko ajan vuorovaikutuksessa yksityisen liiketoiminnan kanssa, ihan virallisten julkisten hankintojen osuus BKT:sta EU:ssa taitaa olla jossain 20 % paikkeilla. Niiden lisäksi monet yksityiset yritykset ovat julkisten tahojen ohjauksessa tai  saavat suuren osan tuloistaan julkisen sektorin toimijoilta.

Julkisen vallan ympärille rakentuneet verkostot ohjailevat päätöksentekoa omien intressiensä mukaisesti. Julkista valtaa vastuulleen saanut ei saisi toimia kenenkään muun kuin edustamansa julkisyhteisön eduksi. Suomi pärjää hyvin korruptiovertailusta, koska täällä ei onnistu poliisin ja oikeuslaitoksen lahjominen päätösten muuttamisen toivossa, yliopistotutkintojakin on vaikea ostaa.

Mutta vallan voi myydä rahan lisäksi myös muuta hyväksi kokemaansa vastaan, sen voi luovuttaa vaikka vastineeksi ystävyydestä, ihailusta, hyväksytyksi tulemisesta isojen poikien seurapiireissä. Golf-retkiä, päivällisiä ja yhteisiä rituaaleja, sitoutumista jaloihin pyrkimyksiin, joiden edistäminen on järkevää ja kunniallista, kukapa ei haluaisi pelata samaa viatonta peliä, etenkin jos omiinkin pyrkimyksiin saa tarpeen tullen verkostolta tukea.

Rikkaassa maassa, jossa on paljon julkista rahaa, vallan vierittäminen verkostolle palveluksia vastaan on oikeastaan aika tavallista. Viraston päällikkö hihtää, golfaa ja syö kaverin piikkiin, ja saa tukea palkkavaatimuksilleen kaverilta, joka taas tuntee poliittisen elämän johtoa. Tieto hankkeista kulkee omien poliittisten verkostojen kautta, kannatetaan kaverin syöttämiä ehdotuksia, ollaan kaveruuden arvoisia.

Piireissä liikkuu myös yritysmaailman auervaaroja, jotka vievät jalat alta. Samalla kun ihmetellään, miten naiset voivat olla niin hölmöjä, että uskovat nyyhkytarinoita ja lähettävät omia rahojaan afganistanissa palveleville leskisotilaille, hyvät veljet uskovat hienoja yritysideoita ja ohjaavat kaikki irroitettavissa olevat yhteiskunnan varat kavereiden start upeille ja kehityshankkeille.  Kun kerrankin joku ymmärtää erityislaatuni, miksi en antaisi kaikkeni tällaiselle ihmiselle? Pääsen mukaan hänen voimapiiriinsä, olen mukana menestyksessä. Hälytyskellot vaimennetaan suurten tunteiden alle.

Korruptiota on vaikea vastustaa, koska se tuntuu hyvältä. Siitä kieltäytyminen tuntuu pahalta.  Torjua nyt toisen ideat, estää jonkun hienon toteutuminen, päätyä verkoston hylkimäksi, olla kuulumatta joukkoon. Enää en saisi arvokkaita vihjeitä, minulle ei kerrottaisi muiden heikkouksista ja aroista kohdista. Sen sijaan minun heikkouksistani tulisi saunailtojen naurunaihe. Ympäristö muuttuisi ennustamattomaksi, koska en ole mukana vetelemästä sitä ohjaavia naruja.

Jotta korruptio eläisi ja voisi hyvin, se tarvitsee suotuisan ekosysteemin ympärilleen. Kontrolli ja sanktiot, joiden luullaan toimivan, mutta jotka kaikki tietävät olemattomaksi. Hyödyllisiä idiootteja ja heikkoja lenkkejä, tekokunniallisia ihmisiä, jotka pelkäävät konflikteja ja imeytyvät liimaksi verkostoihin. Päihteet, pikkuvilppi ja likaiset salaisuudet ovat parhaita heikkouksia,  mitä vallan väärinkäyttäjä voi vastapuoleltaan toivoa.

Pääsiäisaamun sanomat

Fransiskus Assisilainen, Louvre

Sekä Helsingin Sanomat että Dagens Nyheter olivat kuin yhteisestä sopimuksesta valinneet pääsiäisaamun aiheiksi uskonnon merkityksen maailmassamme. HS pääkirjoituksessa, DN kulttuurisivuillaan. Kuinka luulimme, että uskonnon väistyminen tieteen edestä maailmanselityksenä johtaa myös uskonnon vähäisempään merkitykseen politiikassa, yhteiskuntajärjestyksen ja sosiaalisten suhteiden normittajana.

Vaikka maailman piti olla maallistumassa, maallinen valta  joutuu yhä useammin ristiriitaan uskonnollisten liikkeiden kanssa. Turkkilaiset äänestivät sekulaarisen vallan säilyttämisen puolesta tai sitä vastaan, jälkimmäinen voitti. Trump ei ole esitellyt suhteitaan kirkkoon, mutta onko luottamus häneen jo verrattavissa uskontoon? Oma ystäväni on elänyt aikaisemmassa elämässään tiukan uskonlahkon sääntöjen piirissä, nyt hän luottaa yhtä sokeasti Donald Trumpiin ja hänen tuomaansa pelastukseen.

Pohdimme toisen ystäväni kanssa äskettäin suomalaisia vallan miehiä patriarkaalisten uskonyhteisöjen tuotteina. Ensimmäisenä tietysti tulivat mieleen nykyiset pää- ja ulkoministerimme, mutta uskontoon nojaan myös moni talouselämän verkosto. Vaikka he kuinka vakuuttaisivat, että uskonto ei vaikuta heidän politiikkaansa, uskonnon suoman arvopohjan kautta he maailmankuvaansa rakentavat.

On ehkä helpompaa antaa uskontonsa olla vaikuttamatta asioissa, jotka ovat tarpeeksi uudenaikaisia ja teknis-taloudellisia. Niiden osalta ei raamatun ajan teksteistä löydy symbolististakaan vihjettä, miten noudattaisimme herran tahtoa. Uskonto kuitenkin määrittää, kenelle yksilö on vastuussa tekemisistään ja kenelle hän on lojaali. Vastuun liu'uttaminen omista teoista kollektiiville onnistuu ehkä paremmin, jos kokee olevansa vastuussa kaikkivaltiaalle eikä äänestäjille.

Uskonveljien- ja siskojen muodostamat verkostot ja niiden sisäiset valtarakenteet vaikuttavat yhteisössä näkymättömästi, koetaanhan uskonto usein yksityisyyden piiriin kuuluvaksi, josta ei pahemmin huudella. Uskonyhteys voi kuitenkin selittää monta mystiseksi luultua yhteensattumaa, monet rekrytoinnit tapahtuvat samoin tunnustavien joukosta eikä muussakaan päätöksenteossa samaksi tiedetystä uskonnollismoraalisesta arvopohjasta haittaa ole. Jos taas omat uskonveljet- ja siskot pitäisi jättää ulkopuolelle, ihan perustellusta syystäkin, niin katsotaan nyt vielä kerran, voisiko asialle tehdä jotain,

Ihmiselämän perusarkiasiat, perhekäsitys, seksuaalimoraali, lisääntymisterveys, pukeutuminen - etenkin naisten -, ruoka, alkoholi ja muut päihteet ne ihmisen kokoiset asiat, sopivat hyvin pyhien kirjojen perusteella päätettäviksi. Ne myös jokainen ymmärtää itseään koskeviksi asioiksi, toisin kuin yritystuet ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän.

Uskonto on edelleen ihan relevantti tapa järjestää maailmaa mielessään. Maallistuneessa yhteiskunnassa sitä eivät kaikki enää välitä eteenpäin omille lapsilleen eikä yhteisö valvo kristillisen elämän sääntöjen noudattamista. Jos ei ole jo nuoresta asti oppinut, että itse on asiat ratkaistava ihmisten kesken, uskonto voi tuntua hukkuvasta vankalta oljenkorjelta. Ei kai kirjoissa kuitenkaan lue, että armo ja anteeksianto poistavat syyllisyyttä ja vastuun omista teoista voi delegoida ylöspäin?

Olin tänä talvena ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin kinkereillä. Saimme kuunnella opetusta ja kirkon kantoja ajankohtaisiin yhteiskunnan asioihin, kuten homoparien kirkolliseen vihkimiseen. Kirkkoherra piti tarkkaa eroa, mikä on ihmisten, mikä on jumalan tahto.

Oman kantani olen muodostanut, eikä kirkkoherran tulkinta sitä horjuttanut. Mutta varmaan joku paikalla olijoista muodosti kantansa juuri siellä, kun se niin hyvin paloiteltuna tarjoiltiin. Olisihan se rennompaa henkisesti, kun omat mielipiteet muovattaisiin jossain muualla. Pelkään vain pahoin, että loppupeleissä kirkkoherraa ei näy mailla halmeilla, vaan pitää ihan itse tietää, miksi toimi niinkuin toimi.

Elämä vaatii kannanottoja moniin kysymyksiin. Uskonnollisen vallan lisääntyessä uskonnoista pitäisi kertoa aina vain enemmän, mihin aikaan ja paikkaan ne ovat syntyneet, mitä niiden historiaan sisältyy. Vallankäytön alkeet pitäisi kuulua jo peruskoulun opetussuunnitelmaan.  Niin moni omaa valtaa hankkiakseen anastaa hengellisen vallan itselleen.

Pilliinpuhaltajan osa

Viime kesänä Almedalenissa sain kuulla Anders Kompassin itse kertovan, mitä tapahtui hänen ilmoitettuaan maailmanjärjestön  johdolle YK:n rauhanturvajoukkojen väärinkäytöksistä Keski-Afrikan tasavallassa. Hänet siirrettiin syrjään ja häntä syytettiin väärinkäytösten, seksuaalisen väkivallan uhrien saattamisesta vaaraan. Lopulta hän sai oikeutta, mutta edelleen hänen syyllisyydestään esitetään virheellisiä kantoja eikä Ranska onnistunut saattamaan oikeita syyllisiä vastuuseen todisteiden puutteessa.

Muutama viikko sitten OECD:n korruption vastaisessa konferenssissa keski-ikäinen johtaja esitti kahteen kertaan kysymyksen, voiko hän saada oikeutta jouduttuaan irtisanotuksi sen vuoksi, että ilmoitti yrityksen toimintaohjeiden mukaisesti yrityksessä tapahtuvista väärinkäytöksistä. Kyseessä oli ruotsalais-suomalainen valtionyhtiö.

Näitä molempia henkilöitä yhdisti vahva henkilökohtainen integriteetti. Kaiken tapahtuneen jälkeen he tietävät toimineensa oikein. Molemmat sanoivat vain tehneensä työtään ja toimineensa asemansa velvoittamana. Jos he eivät uskalla toimia väärinkäytöksiä nähdessään, kuka sitten uskaltaa?

Nämä kaksi johtavassa asemassa ollutta miestä, joiden uran pitäisi kulkea nousujohteisesti löysivätkin itsensä sivuraiteelta. Heitä pidettiin vaarallisina, heitä mitätöitiin, heitä ei otettu vakavina toimijoina vertaistensa parissa. Kuitenkin heidän ilmoittamansa väärinkäytökset olivat vakavia väärinkäytöksiä, joita kenenkään ei luulisi puolustavan.

Heistä tuli varoittavia esimerkkejä. Jos toimit niin kuin nämä ilmiantajat, sinulle käy samoin. Menetät asemasi, työsi, yhteisösi, arvostuksen ja luottamuksen. Ei siis mitään heikkojen hommaa olla rehellinen. Ruotsin ulkoministeri palkkasi Kompassin, tämä toinenkin pilliinpuhaltaja on jälleen hyvässä työssä. Mutta riskipitoista se rehellisyys oli.

Näiden esimerkkien jälkeen jää epäilys, että paljon väärinkäytöksiä, suoranaisia rikoksia katsotaan vierestä, suojellaan tekijöitä ja pelätään kostoa. Miten aloitteellisuus, rohkeus ja rehellisyys saisi ansaitsemansa kunnian? Nyt vain ne uskaltavat, joilla on varaa menettää ura mutta ei itsekunnioitusta.

Apea Tukholma

Tänään palasin Tukholmaan viime perjantain terrori-iskun jälkeen. Apealta näytti, keveys näytti kadonneen askeleista ja kasvoilta. Hiljainen viikko.

Spekulaatiot tapahtuneesta ovat täydessä käynnissä, liikkeellä on totta ja valhetta, mutta onneton tapahtumankulku alkaa olla hahmottumassa. Heikko turvapaikkahakemus, vaikka vahvoja väitteitä on esitetty. Kielteinen päätös, paperittomuus, huumeet, työttömyys, uskonnollinen harhailu, väkivallan ihannointi.

Ei saisi käydä niin, että väitteet terrorismiepäilyistä turvapaikkaperusteina ohitetaan ilman perusteellista tutkintaa. Suomessa Supo seuloo hakemukset, ja myöhemmässäkin vaiheessa hakijan taustat voivat tulla Supon tutkittaviksi. Eivät siihenkään seulaan kaikki jää, mutta valmius tutkintaan on olemassa. Pienenkin vihjeen vuoksi toimitaan, jututetaan ja seurataan. Silti varmuutta ei ole, etteikö tällaista voisi tapahtua.

Ensimmäisen lausunto oli, että kaveri tiedettiin kyllä, mutta pidettiin pikkutekijänä. Monissa rikollisissa verkostoissa ne pikkutekijät uhrataan. Solujen jäsenet eivät tiedä ketkä heitä johtavat, mutta he tottelevat kiltisti ohjeita. Ideologian tai uskonnon avulla saavutettu yhteenkuuluvuus luo lojaliteetteja, joiden vuoksi moni uhraa rahansa, perheensä, henkensä ja jopa muiden henkiä.

Paperittomuus on byrokraattinen, järjestelmän aiheuttama ongelma. Vaikka kuinka huonoilla oikeuksilla varustettu oleskelulupa olisi parempi sekä yksilön että ympäristön kannalta. Haluammeko todella, että tällaiset Akilovit jäävät yhteiskunnan katveeseen, kansalaisyhteiskunnan vastuulle, asumaan toisten yhtä onnettomien maanmiestensä nurkissa ja nukkumaan pelkillä patjoilla lähiökerrostalon lattialla? Ongelmatilanteissa apuna ovat huumeet, uskonto ja jihadistiverkosto. Jos olisi väliaikainen oleskelulupa, jota uusia vaikka kuukauden välein, virallinen Ruotsi säilyttäisi edes jonkinlaisen kontaktin.

Suomessa pohditaan suurmoskeijan perustamista. Mitä laajempi ja eripuraisempi porukka moskeijaa hallinnoi, sitä todennäköisemmin myös yhteisön sisäinen kontrolli säilyy. Täällä puhutaan nyt jostain kellarimoskeijasta. Mieluummin kaikille ryhmille samaan tilaan  käyttövuorot toistensa kanssa vuorotellen. Jos ei mahdu saman katon alle, niin siihen voi olettaa olevan jonkun syyn.

Isku osui keskelle Ruotsin sykkivää sydäntä. Kuka tahansa meistä olisi voinut olla siellä siihen aikaan. Joku oli. Suru on suuri. Pelko jäi.

Tukholman isku

En ole pitkään aikaan kuvitellut olevani erityisen turvassa. Tässä iässä on jo ehtinyt nähdä, että joskus vain on väärässä paikassa väärään aikaan ja joku toinenkin voi olla samaan aikaan samassa väärässä paikassa, väärässä tilassa, väärin ajatuksin, eikä mikään pelasta.

En kuvittele, etteikö juuri minun kohdalleni voisi sattua joku käsittämätön onnettomuus. Niitä on sattunut  niin lähelle. Jos jollekin toiselle voi sattua, niin miksei minullekin. En kuvittele, että omalla toiminnallani voisin estää vääjäämättömiä tapahtumainkulkuja, enkä kuvittele, että kaikki olisi ennalta estettävissä.

Keskustelu Ruotsin vaarallisuudesta on saavuttanut joskus psykedelisiä ulottuvuuksia. Oikeastaan pidän ihmeenä, että väkivallan keskeltä Ruotsiin paenneet pakolaiset muuttuvat väkivallattomiksi niin suuressa määrin. Kuitenkin monien elämässä väkivalta on hallinnut niin paljon, että sitä välttääkseen on pitänyt matkustaa kauas. Eikä elämän ankaruus ole läheskään kaikkien kohdalla hellittänyt, vaikka on lämmin koti ja pehmeä sänky. Mutta väkivaltarikollisuus Ruotsissa on vähentynyt 1990-luvun alusta aina viime vuoteen asti.

Mutta olen myös ollut viereisessä korttelissa, kun perjantai-illalla kaksi miestä murhattiin teloitusluonteisesti Södermalmilla. Näin poliisiautojen siniset valot, ja ihmettelin, mitä on tapahtunut. Edelleenkään monien vuosien jälkeen tekijää ei ole löydetty. Uhrit olivat afrikkalaistaustaisia, ja tarina kertoi, että kyseessä oli välienselvittely.

Ruotsi on yksi suuri sopimus, jossa kaikki tulevat toimeen keskenään. Jos eivät tule, tarvitaan välien selvittelyä, ja se on taas heidän keskinäinen asiansa. Etenkin silloin virallinen Ruotsi hiljenee, kun ne toiset, ne muualta tulleet, selvittelevät välejään.

Tänään on tieto pidätetystä, 39-vuotiaasta rakennustyöntekijästä Uzbekistanissa. Hän ei siis tullut sotakentältä, taistelemasta Daeshin riveissä, vaan ihan vain totalitaarisesta diktatuurista. Rakennustelineillä Ruotsissa kiipeilee monia entisen keskiaasialaisia, ja heitä on myös kaikkialla Venäjän työmailla. On ennenaikaista arvioida ovatko Pietarin ja Tukholman iskut yhteydessä toisiinsa, mutta ainakin huomion kiiinnittäminen Keski-Aasiaan on välttämätöntä.  Ikänsä puolesta Tukholman epäilty on voinut osallistua jo moniin sotiin, nähdä ja tehdä väkivaltaa.

Uzbekistania tunnen monestakin syystä, mutta silti tiedän siitä liian vähän.  Eniten asiaa on tullut kirjoituspöydälleni tutkiessani yritystoiminnan ihmisoikeuskysymyksiä ja erään ruotsalais-suomalaisen valtionyhtiön toimintaa, mutta muistan myös asiakkaaltani joskus kuulleeni niin karmaisevan jutun  samaisen valtion toimista, että sana ´roistovaltio´ tuntui ainoalta oikealta luonnehdinnalta.

Tämä isku ei nyt ollut keskinäinen välienselvittely, vaan isku. Tekikö tekijä sen saadakseen varmistettua elatuksen kotimaassaan asuvalle perheelleen? Kuka hänet ohjeisti, kuinka laaja verkosto on liikkeellä? Nyt ei tapahtunut niin kuin  muissa vastaavissa iskuissa, tekijää ei ammuttu kuorma-auton koppiin. Jos näin olisi käynyt, kyseessä olisi ollut eräänlainen itsemurhaisku.

Tekijän harhailua Märstan ostoskeskuksessa ei varmaan ollut suunniteltu. Aivan kuin teon suunnittelijat eivät olisi varautuneet siihen, että tekijä pakenee elävänä paikalta, ja tunnustaa teon samantien. Ruotsin poliisi toimi niin tehokkaasti kuin voi kuvitella, varotoimet tehtiin aivan tappiin asti, mikä on kunnioitettavaa. Tavallisesti kriisitietoisuus nousee Ruotsissa viiveellä, nyt oltiin tapahtumien tasolla.

Samalla tuli näkyväksi, että Ruotsin poliisi pystyy toimimaan. Olisiko yhtä suurilla varotoimilla saatu kiinni ne useat edelleen vapaana kulkevat tappajat, ne Götakadun murhaajat, Malmön ampujat? Selvittämättömien rikosten määrä Ruotsissa on suuri. Ruotsi on tähän astikin ollut kaikkea erittäin turvallisesta erittäin turvattomaan, riippuu siitä kuka puhuu.

Elämäntapa vaarassa

Kävelin nuoremman veljeksin kanssa pitkin Pariisin katuja viime viikolla. Eiffel-torniin pääsi pienellä jonotuksella, Louvren jonot jäivät nekin kokematta. Kevät tuntui ja tuoksui, narsissit olivat jo kuihtuneet, mutta hedelmäpuut olivat täydessä kukinnassa.

Pariisi oli muuttunut, kaikkialla rankasti aseistetut vartijat halusivat katsoa kassiin, metallipaljastimet heiluivat monella ovella. En ole koskaan ennen parissa päivässä kulkenut niin monen läpivalaisun halki.

Terrori-iskut vaanivat jo kintereillä. Olen kulkenut Nizzan rantakadulla, syönyt kambodzalaisessa ravintolassa Pariisissa, juonut glögiä Berliinin joulumarkkinoilla, matkustanut Pietarin metrolla, oleillut Dûsseldorfin asemalla ja todellakin olen perjantai-iltapäivällä shoppaillut Drottninggatanilla. Mutta ei ole ollut sitä huonoa tuuria, jota se sitten on, jos osuu kohdalle.

Mutta en silti lakkaa ihmettelemästä, miten eri maista, eri puolilta maailmaa, eli etnisyydet ja ihonvärit, uskonnot ja elämäntavat sovussa jakavat Pariisin. Väkivallan läsnäolon huomasi aseistuksen ja vartijoiden määrästä. Pariisilaiset nauttivat  keväästä, istuivat kahviloiden ulkopöydissä, ja kaupunki näytti parhaat puolensa.

Samaan aikaan kuin matkailimme kaupungissa, uutiset kertoivat mellakoista. Kaupungin kiinalaiskorttelissa oli suututtu, kun poliisi oli ampunut kuoliaaksi perheenisän hänen lastensa edessä. Tyttären mukaan miehellä oli ollut kalanperkuu käynnissä, hän oli mennyt avaamaan ovelle sakset kädessään, kun poliisit olivat rynnistäneet sisään. Nyt tapausta tutkitaan ilmeisesti murhana ja murhayrityksenä.

Pariisin keväinen idylli ei siis kestäkään lähempää tarkastelua. Pelko asuu kaupungissa, ja milloin tahansa voi taas jollekin käydä huono tuuri.


 

Normaaliuden rippeitä

Lomapaheeni on CNN:n seuraaminen hotellihuoneessa. Yksi mieleenpainuneimmista lomaelämyksistäni kautta aikojen on ollut Jasser Arafatin hautajaisten seuraaminen Las Palmasin kaupunkilomalla. Tämän talven lomalla television katsomisen lisäksi ei juuri muuta voinut tehdäkään, satoi ja tuuli, museoita ei ollut, kauppojen valikoima koostui t-paidoista ja erilaisista sokerituotteista. CNN tarjosi suorana Obaman virkakauden viimeiset hetket ja Trumpin virkaan heittäytymisen. Tiukasti käsikirjoitettu tositeevee piti otteessaan.

Trumpin ensimmäiset ajat presidenttinä ovat olleet kuin katastrofielokuvan ensimmäiset viisi minuuttia. Nyt voi vielä lopettaa katsomisen, ilman että päähenkilön kohtalo jää mietityttämään. Jos jää katsomaan, piinaava jännitys ei irrota kuristusotteestaan ennen kuin jäljellä ovat vain ruumiit ja savuavat rauniot. Tässä  tositeeveessä vain olet pakostikin itse mukana, jos et istu karanneen junan kyydissä jäät vähintään myrkkylaskeuman alle.

Narsistinen johtaja jakaa joukkueensa ystäviin ja vihollisiin. Ystävät seuraavat, koska he uskovat pääsevänsä osalle narsistin loistosta. Vihollisiksi valikoituvat ne, jotka eivät näe narsistissa mitään loistavaa. Väliin jää joukko häilyviä opportunisteja, jotka eivät kestä konflikteja ja pelkäävät joutuvansa vastuuseen sanomisistaan, mikä usein myös tapahtuu. Heikkoja on helppo vedellä naruista. Narsistin aiheuttama turhautuneisuus pakottaa liittoutumaan ryhmiin ja välttelemään konfliktia, koska narsistin vihan kohteeksi ei kukaan halua.

Median rooli onkin tämän katastrofin vaativin ulottuvuus. Vaalien alla Trumpin karnevalistiset puheet, näyttävä perhe ja tositeeveetausta helpottivat juttujen tekoa. Aina sai aikaan raflaavan otsikon.  Trump väitti, että media on jättänyt kertomatta  terrori-iskuista Euroopassa, Media toitotti sitäkin valhetta uutisena, antoi vielä lisäpontta analysoimalla Valkoisen talon tuottaman listan tunnetuista ja tuntemattomista iskuista. Media ei jätä kertomatta iskuista Euroopassa, mikä taas tänä iltana todistettiin.

Ruotsin lehtien lukeminen on hyvää lääkettä Trump-ahdistukseen. Venäläinen toimittaja Masha Gesseen kertoi omat ohjeensa, miten totalitarismissa pärjää. Se toimi vastalääkkeenä Hesarin edellisen päivän pääkirjoitukselle, jossa häilyvän opportunistin tavoin sotkettiin kaikki sekaisin.

Ahdistuksen kestämisen pitäisi kuulua toimittajaopintoihin.  Huomion kiinnittäminen pieniin viitteisiin normaaliudesta ja virhekoodien nollaaminen ennen aikojaan voi helpottaa hetkeksi, mutta väärällä raiteella ollaan  ja valo tunnelissa tulee vastaan milloin tahansa.

Syyrian kaasuiskuun reagoiminen ohjusiskulla on saanut sekä Trumpin vastustajat että kannattajat empimään, mihin enää uskoa. Onko tämä nyt merkki normaaliudesta? Siihen ei pidä kiinnttää liikaa huomiota, sillä huomenna voi tulla uutta reagoitavaa. Elämme epävarmoja aikoja.