Helpoin linturetki ikinä

Vanha työkaveri muistutti keväällä suunnitelmastamme lähteä linturetkelle. Autoilevana valitsin kohteeksi Hemmestassa, porsliinikaupunki Gustavsbergin lähellä sijaitsevan Hemmesta Sjöängin. Paikallisen lintuyhdistyksen, Värmdö Fågelklubin erittäin informatiivisilta nettisivuilta sai tarkat tiedot alueen lintupaikoista, reittiohjeet, tietoja ja kuvia lintuhavainnoista.

Hemmesta Sjöäng löytyy huonosti virallisilta kartoilta, koska se on vasta äskettäin kunnostettu lintukohteeksi. Sinne pääsee kätevästi bussilla 474 Slussenilta, istuu kyytiin ja ajelee 45 minuuttia päätepysäkille. Perillä kääntää katseen tien toiselle puolelle, ja siellähän jo lintutorni näkyy. Bussin päätepysäkin vieressä on myös parkkipaikka.

Paikka on äärimmäisen ihmisystävällinen, polkuja pääsee kulkemaan lastenrattaiden kanssa, lintutornilla ja katselulavalla on pöytiä retkieväiden syöntiä varten. Jos kiertää merkityn reitin, se kestänee noin tunnin, mutta ihan kivasti linturetkeilyn makuun pääsee jo katselupaikoilla. Hyvien liikenneyhteyksien kääntöpuolena on viereisen tien tuoma liikenteen melu, joka osittain peittää linnunlaulun.

Linturetki käynnisti kevättarkkailun ja uusien lajien tunnistamisyritykset. Erityisen endorfiinipurskahduksen aiheutti riitaisan merikotkan vierailu häiritsemässä pesiviä lintuja. Siitä olisi pitänyt saada parempi kuva, mutta hyvä tuokin. Kävin kuitenkin jo heti seuraavana iltana tutkimassa, olisiko samasta näytelmästä saatavana uusinta. Ei nyt kuitenkaan, mutta melkein olen jo liittynyt Värmdö  Fågelklubbin jäseneksi, ainut huoli vain ottavatko he tällaisia, jotka eivät osaa linnunnimiä kummallakaan kotimaisella kielellä.

Vuosisadan hahmo

Turun satamaa

"Finnlands neuer Präsident heisst Mauno Koivisto", tammikuun 19. päivän aamuna vuonna 1982 kelloradioni herätti minut Suomea koskevalla uutisella au pair -kotini kellarihuoneessa Sveitsissä. Itse vaaleissa en voinut äänestää, koska Sveitsi ei sallinut muiden maiden vaalien järjestämistä omalla maaperällään, enkä ollut niin innostunut, että olisin lähtenyt Saksaan äänestämään.

Syksyllä muutin Helsinkiin opiskelemaan. Ainut vilahdus, minkä koskaan näin presidentistä, oli käden heilautus presidenttimersun takapenkiltä. Muistaakseni se liittyi johonkin valtiovierailuun, vilkutin autoletkan lipuessa ohitse, oli kuitenkin helppo tunnistaa tervehdykseen nouseva kookas lentopallomaila virka-auton tummennettujen ikkunoiden läpi.

Ammatillisella tasolla itselleni tärkein Koiviston linjaus oli inkeriläisten paluumuuton käynnistäminen. Hän teki sen oma-aloitteisesti ja sai sillä Suomen toimimaan muiden maiden tavoin. Saman aikaisesti myös Saksa salli venäjänsaksalaisten muuton, Israel otti vastaan juutalaisia entisestä Neuvostoliitosta. Monet vaikeudet ja vainot kokeneet inkeriläiset saivat mahdollisuuden muuttaa kielellisesti ja uskonnoltaan tuttuun maahan, vaikka itse Suomi oli vierasta maaperää.

Inkeriläisten paluumuutto käynnistettiin melkolailla spontaanisti ja monia uudelleenlinjauksia ehdittiin tehdä, ennen kuin paluumuutto lopetettiin. Pääsin pian Koiviston kauden loputtua virkamiesten matkaan paluumuuttoseminaariin Pietariin. Tarjouduin hankkimaan kirjallisen käännöksen Suomen linjauksia valotelleesta puheesta, kun tulkki ei saanut tarkasti muotoilluista sananvalinnoista ajatuksenpäätä kiinni. En tiedä auttoiko käännöskään; inkerinsuomalainen ystäväni ihmetteli käännöstä tehdessään, että eihän tässä oikein sanota mitään.

Valkotukkainen valkeaan palmikkoneuleeseen pukeutunut mummo Omskista kyseli tutulla murteella, mistä hän saisi Mäntyharjulla syntyneen isänsä Suomen passin todisteeksi suomalaisuudestaan. Talutin hänet sisäministeriön virkamiehen puheille, jos hän voisi auttaa asiassa. Mummo itse olisi riittänyt minulle todisteeksi. Olen monta kertaa miettinyt, miten hänelle kävi, saiko hän tulla viettämään vanhuuttaan isiensä maille vai pitikö Siperia hänet loppuun asti.

Mauno Koiviston elämä alkoi Suomen itsenäisyyden alkuvuosina, ja heti nuoruudestaan asti hän oli mukana Suomea eniten muovailleissa tapahtumissa, sodassa, kylmän sodan aikakaudessa ja lopulta ankkuroitumisessa eurooppalaisten demokratioiden joukkoon. Aikakausi ja tapahtumat, joissa hän oli mukana, olisivat voineet muovata hänet toisenlaiseksi. Hän pystyi kuitenkin ymmärtämään aikaa ja jopa muuttamaan sitä edistämällä idän ja lännen vuoropuhelua.

Neuvostoliiton hajoamisen pyörteissä Euroopan karttaa uudelleenpiirrettiin presidentin ajatusta nopeammin,  silti Suomi ehti liittyä Euroopan unioniin hyvän aikaan. Sosiologina Koivisto ymmärsi ja näki vallan, ja valjasti sen parlamentarismin ja demokratian toteutumisen eteen. Pitämällä vallan valjaita tiukasti käsissään hän pystyi viemään Suomea toivomaansa suuntaan hallitusti ajan virtaa myötäillen.

Markkinoinnin mahdottomuus

Dominoa Santo Domingossa

Mielikuvilla saa paljon aikaan maailmassa, jossa ihmisten todellinen kosketus asioiden tilaan on kevyt, mutta jossa aina vain tehokkaimmin keinoin pystytään luomaan vaikutelmia. Faktat hukkuvat fiiliksiin, joita meissä synnytetään. Aivomme eivät pysty torjumaan viriketulvaa. Olemme manipuloinnin uhreja.

Ruotsissa asuvana joutuu säännöllisin väliajoin vedetyksi keskusteluihin aiheesta, kuinka turvatonta Ruotsissa on. Ruotsinsuomalaisena taas haluaa viimeiseen asti välttää suomalaisiin kohdistuvien stereotypioiden perkaamisen. Juristina joutuu kestämään vankkoja yleistyksiä ammattikunnan moraalista ja palkkatasosta. Savolaisena joutuu ottamaan vastuun koko heimon kieroudesta.

Ikävän maineen puhdistaminen markkinoinnin ja viestinnän keinoin on paljon käytetty metodi liike-elämässä. Suomi-kuvaa luodaan ison markkinointiosaston voimin. Ruotsi se vasta osaakin maakuvaansa kirkastaa. Silti valemedian syöttämät tarinat ja sverigedemokraattien oman pesän likaaminen uppoavat jopa oman maan kansalaisiin kuin veitsi kevytlevitteeseen. Ihan oikeasti niitä no-go-alueita ei ole, on vain alueita, joissa poliisi katselee mieluummin vierestä, kun alamaailma operoi. Poliisikielellä ne ovat alueita, joissa pitää tehostaa läsnäoloa. Alueiden asukkaatkin sitä odottavat.

Matkailumainonta ja liike-elämän tarpeet eivät aina vastaa toisiaan. Suomea markkinoidaan hiljaisena luontokohteena kiinalaisturisteille, heidät pudotetaan napapiirin pimeyteen keskelle talvea ajelemaan poroilla ja katsomaan revontulia. Saman organisaation toinen osasto yrittää saada perille viestiä korkean tason osaamisesta ja teknisestä edelläkävijyydestä. Matkailuosasto alkaa saada viestiään perille samalla kun teknologiaosasto huutelee umpimähkään niitä näitä.

Suomi yrittää saada Nordean siirtämään pääkonttorinsa Ruotsista Suomeen. Aivan kuin Ruotsissa olisi löydetty jotain haisevaa Nordean taseesta, ja pankki yritetään kärrätä kiireesti rajojen ulkopuolelle tarkempaa ruumiinavausta varten. Siinä Ruotsin hallitus ei halua olla mukana, vaan nenäänsä pidellen vilkuttelee jo hyvästejä.

Nordealla on ollut vastoinkäymisiä maineenhallinnan puolella. Rahanpesun estäminen ei ole kuulunut pankin ydinosaamiseen,   Luxembourgin konttori järjesteli Panama-papereiden kautta paljastuneita veronkiertoyhtiöitä. Silti Suomi haluaa paimennettavakseen kansantalouden kokoon nähden turhan suuren, falskaavalla moraalilla varustetun omapäisen ja niskoittelevan pankin, vaikka Islannin kohtalo on vielä tuoreessa muistissa.

Minkälaista Suomi-kuvaa nyt pitäisi tarjota, että Nordea nappaa koukun? Ehkä kannattaisi vain olla raadollisen rehellinen. Euroopan unionin jäsenmaana Suomi luottaa siihen, että EU huolehtii valvonnasta ja pelastaa ainakin pankit, jos alkaa mennä tosi huonosti. Omasta kansantaloudestamme emme nyt tällä hetkellä osaa huolehtia. Suomalainen rehellisyys voi kerrankin toimia, eikä taaskaan tarvitse markkinoida.