Kirsikkatarha

Taas se tapahtui. Totean, että kesä on mennyt, pakkaan autooni puolukat ja omenat, jätän kesävaatteet, uimapuvun ja sandaalit pakkaamatta, varmistan että sadetakki ja saappaat ovat mukana. Auringonkukat maljakossa ja muutama gladiolus kukkamaassa vielä loistossaan. Tien varren pellolla taas kymmenittäin kurkia ja joutsenia vakuuttamassa, että joutaa täältä jo lähteä. Näin siis viime kuussa.

Nyt puissa oli vähemmän lehtiä, vene käytiin nostamassa vedestä ja todettiin kesäisten kivilläkäyntien seuraukset. Enää yksi joutsenparvi kävi kaartamassa laiturin yllä. Gladiolukset, nuo äärettömän huonosti lokakuiseen maastoon sulautuvat tönkkövartiset kasvit, loistavat edelleen. Keväällä saatu valkoinen äitienpäiväruusu kukkii pihamaalla lokakuusta välittämättä.

Kesäkuussa lattialle levitetyt matot, erään ruotsalaisen poliisin isoisältään Ockelbosta perimä peilipiironki ja amerikkalainen työtuoli ovat viimeiset hankintamme koristamaan kotiamme. Kesäiset mårbackat kukkivat nyt sisällä, maljaköynnös lopetti kukintansa otettuani sen kylmältä suojaan. Pihamaahan istutetut kasvit ovat lähteneet heikkoon kasvuun, rikkaruohot ovat ottaneet paikkansa paljon helpommin. Luumupuut paleltuivat, mutta viimeisimmät hankintani, ikkunapuun alle istutetut kirsikkapuut voivat hyvin.

Jaksan vieläkin harmitella väärissä paikoissa olevia pistorasioita ja katkaisimia, haljennutta kivitasoa, jota emme ole vielä jaksaneet vaihdattaa uuteen, uunin muodottomuutta. Kesällä tosin ukkonen kävi poistamassa yhden harminaiheeni. Vanhan saunan seinään rumasti laitettu pistorasia löytyi palasina heinikosta, seinästä lentäneet säleet kauempaa. Sauna kuitenkin oli paikoillaan, eikä ukonilmasta löytynyt muita merkkejä. Kiitos. Nyt pistorasia on uudelleen asennettu ja samalla sijoitettu katseilta suojaan. Mieleni on saanut rauhan siltä osin.

Hirsitalovalmistajamme on mennyt konkurssiin, harmittava juttu. Me olemme edelleen tyytyväisiä talotehtaan osuuteen. Tosin yksi virhe toimitetussa paketissa on nyt huomattu. Ihmettelin ruokailutilassa pitkittäissuntaan haljennutta hirttä, kun missään muualla talossa ei vastaavaa esiinny. Mutta selitys löytyi väärin päin liimatuista lamelleista, ei ollut sydänpuoli ulospäin. Senkin olisi voinut rakennusvaiheessa huomata.

Hiljaisen viikon päätyttyä

Tämä pääsiäinen oli täynnä terävää auringonpaistetta, kuin vakuuttamassa, että aurinko voittaa tämänkin päättymättömältä tuntuvan talven. Pilkkijöitä oli Saimaan selällä kymmenittäin, monet valittivat, ettei kalaa tule, mutta silti jaksoivat odottaa nykäystä tunnista tuntiin ja päästellä pettyneinä pikkusinttejä takaisin järveen.

Me nousimme suksille, ylitimme Saimaan,  harhailimme peltoja ja metsiä pitkin tuntemattoman järven jäälle ja sieltä maastoon, josta odotin löytyvän sukulaistalon. Ei löytynyt kuin hiljaista metsää, pellon laidassa vanha rakennus, joka oli siirretty talon pihasta kauemmaksi sen synkeän historian vuoksi. Olimme löytäneet surmatorpan, joka oli todistanut ojankaivajien kuolettavaa riitaa. Koskaan ennen en ollut kuullut tarinaa enkä tiennyt rakennuksesta, niin hyvin se oli unohdettu ja vaiettu. Enkä nytkään olisi kuullut tarinaa, ellemme lopulta olisi löytäneet perille määränpäähämme.

Ihmeteltyäni aikani outoa maisemaa osasin soittaa tienoot tuntevalle veljelleni ja sain tiedot sijainnistamme, ja niin tiesimme myös mihin suunnistaa. Lopulta löytyi tuttu, ainakin kaksisataa vuotta vanha talo, ja tuvasta talonväki, melkein vuosisadan vanha sukulaistäti ja hänen tyttärensä. Lapsena kävin heillä usein, silloin sunnuntait olivat kyläilyä varten, muuten ei pyhäpäivinä tehty kuin välttämättömät askareet. Vanha suuri tupa oli kokenut peruskorjauksen, mutta iso tuvanpöytä oli entisellä paikallaan ja tarjoilut pöydässä kuin ennnen vanhaan. Talossa on oltu omavaraisia, lapsuudessani siellä savustettiin lihat ja tehtiin omat voit ja kermat. Omasta kermasta syntyivät  maailman parhaat hannatädin pikkuleivät, eikä maku ole vieläkään kadonnut. Autoa ei enää ole talon miesväen kuoltua.

Talossa syntyy kaksilla kangaspuilla mattoja, ja yksi aitta on täynnä leikattuja matonkuteita. Tilasin omaan taloomme kymmenen metriä mattoa, kierrätystekstiileistä tehtyä, jota myös räsymatoksi kutsutaan.Mattojen vuoksi sovimme, että käyn hakemassa naiset meille mattojen suunnittelukäynnille. Toki olisin voinut mitata matot itse ja ilmoittaa väritoivomukseni, mutta miksi hukata oiva tilaisuus kyläillä oikein aiheen perästä. Savolaisella hartaudella saimme kulutettua kokonaisen iltapäivän muisteluun missä kaikkialla tällä puolella Louhivettä asui sukulaisia, missä on käyty vuosisadan saatossa jostain muusta syystä.  Sain kuulla mistä taloista on käyty etsimässä uutta porsasta kasvatettavaksi, ja kuinka sota-aikaan oli torikauppaa käyvillä kyläläisillä kankaita myytäväksi, muualta niitä ei saanut. Pihallamme muistuivat mieleen iilimadot kaislikkoisessa rannassa ja kallion koloissa villinä kasvavat ruohosipulit.

Siinä samalla sovittiin mattojen mitat, loimilangat ja värimaailma. Ruusukasta raitoihin, vahvoja värejä, loimeksi syvän sininen lanka. Juhannuksena saan levittää uudet matot lattialle.

Unelmatalon etsijöille

En ole vieläkään lakannut lukemasta rakennusblogeja, vaikka talo on ollut valmis jo ainakin vuoden - erästä iäisyysprojektia lukuunottamatta - ja lopputarkastuskin on tehty. Eihän se aina helppoa ollut, mutta nyt meillä on aivan meille itsellemme rakennettu talo. Siitä ei siis tullut aivan sellainen kuin suunnittelimme, koska omien visioiden siirtäminen toisten ihmisten päähän on vaativaa ja joskus mahdotonta. Omien ajatusten toteutumattomuus harmittaa hieman, mutta toteutuneet unelmat suorastaan riemastuttavat.

Yksi toteutumaton, mutta asia jonka vielä korjaan, on ranskalaisen parvekkeen ovi. Sen piti olla lasia lattiaan asti. Rakennusvaiheessa saimme nauttia koko oven kokoisesta maisemasta, kun ikkunafirman tuoma ulompi ovi ei alkuun sopinut paikalleen. Mutta nyt meillä on juuri oikeanlainen kokolasinen ovi sisäpuolella, ja ulkopuolella tuo kuusiruutuinen alhaalta umpinainen ovi. Siis aivan eripariset ovet, jotka vielä aukeavat huonosti. Kyllä, reklamoitu on, mutta kun ikkunantoimittaja ei ymmärrä ongelmaa olevan. Ja nuo ikkunoiden ruutuhärpäkkeet putoilevat ikkunoita pestessä, taidan pian irrottaa ne kaikki.

Parasta meillä on ehkä niin sanottu mutahuone, amerikkalaisittain mud room, ruotsalaisittain groventre. Tilaan on suora reitti ulkoa, kynnyksen edessä kurasyöppö ja vieressä teräsallas, johon saa heittää sisääntullessaan märät hanskat ja jossa pestään kompostiämpäri.  Yksi kokonainen seinä on säilytystilaa. Hyllyillä on piennikkarointivälineitä, koreissa vaatteitta, henkareissa pilkkihaalarit ja niiden alla saappaita, lenkkareita tossuja ja sukkia. Onpa pieni työskentelytasokin saatu sovellettua irtohyllyistä. Toinen nurkkaus on pyykinpesulle ja siitä on käynti saunaan ja vaatehuoneeseen. Laajensimme muta- eli kodinhoitohuonettamme vielä rakennusvaiheessa, tilaa on noin 10 m2, mutta ei edelleenkään yhtään liikaa. Tietenkään se ei ole koskaan järjestyksessä,  mutta olemme aika hyvin pystyneet rajoittamaan epäjärjestyksen juuri siihen huoneeseen.  Mutahuoneen epäjärjestyksen vuoksi meillä on usein viihtyisää ja siistiä muualla, ja siksi se on parasta talossamme.

Tai ei, kaikkein parasta on keittiö. Siellä mahtuu monta kokkia työskentelemään samanaikaisesti, koskaan ei lopu laskutila kesken, tavarat löytyvät helposti. Erityisen ihastunut olen kahteen vesipisteeseen, vihannekset pestään omassa paikassa, astiat toisaalla. Jätteitä varten on neljä eri osastoa keittiön kaapistoissa ja lisäksi kori poltettaville roskille. Ruokailutilan ikkunasta avautuu kaunis peltomaisema, täytyy vain huolehtia ettei katse pysähdy maisemoimista odottavaan suodatuskenttään etualalla.

Moni miettii  tälläkin hetkellä rakentamaan ryhtymistä. Jos sen unelman toteuttaminen on mahdollista, miksi sitä ei tekisi?

ps. Blogiini tullaan  edelleen verrattain usein etsimään unelmataloa.

Uutuudenviehätystä

Rakentaminen on nyt ohi, tältä erää. Vain muutaman korjaus ja asennus. Autotalli on vielä toivomuslistalla, sille on jopa rakennuslupa ellei se jotenkin raukea itsestään. Mutta ensi kesälle toivon päiviä, jolloin ollaan kotona joku arkipäivä aivan omalla porukalla, ilman että kukaan naulaa, kaivaa, raivaa, maalaa tai säätää ympärillä. Tämä Ruotsin kerrostaloasunto on uudella tavalla rentouttava. Aivan valmis asunto, huonekalut asettuneet paikalleen, kaikki ratkaisut tehty. Voi katsella ympärilleen ilman että ajatukset harhautuvat verhojen valintaan tai muuhun ongelmanratkaisuun.

Ei ettenkö nauttisi upouudesta talosta. Vaikka paikka olikin ollut kesämökkimme, elämme ensimmäistä talveamme siellä. Vertailemme entiseen taloomme. Uudenvuoden päivänä mies vihdoin ryhtyi työstämään Saimaan lähes puolimetristä teräsjäätä joululahjaksi saamallaan jääsahalla. Vanha talomme oli joen rannalla, jäälle ei koskaan uskaltanut mennä ja avanto syntyi suojasäällä itsestään. Saimaan jään murtaminen vei tunteja.

Jokeen laskeuduimme kätevästi laiturin alla olevalle kivelle astuen ja yhtä vaivattomasti kiven kautta pääsi takaisin laiturille. Nyt hyppäsin avantoon, jossa oli vettä kainaloihin asti ja jään reunat ulottuivat hartioiden tasolle. Heti avantoon päästyäni aloin ponnistella takaisin jäälle, yritys onnistui, mutta paniikin piirteitä tilanteessa oli. Edellisessä paikassa avannosta noustuamme kiireellä palasimme saunaan lämmittelemään. Saimaasta noustuamme jäimme avannon laidalle ihmettelemään, ettei ole yhtään kylmä.

Aikaisemmassa talossamme aura-auton käynti tarkoitti pihatien tukkimista. Ei auttanut valittaminen tienpitäjälle, vaan kotiin päästäkseen oli otettava lapio käteen ja pilkottava jäinen aurausvalli lapiolla käsiteltävän kokoisiksi paloiksi. Uudessa talossamme pihatie ja piha on käyty auraamassa heti ensimmäisten isompien lumisateiden jälkeen, aivan pyytämättä.

Kaikkein suurimmalla piste-erolla uusi talo voittaa vanhan keittiön käytännöllisyydessä ja tilavuudessa. Ehkä siitä vielä oma postaus, kun tämä kirjoittelu on saatu alkuun.

Luokkaretkelle lähdössä

Kahlaavan hirven kuvasi vanhempi veljes

Luokkaretki on ruotsiksi klassresa, senhän tiedämme. Klassresa tarkoittaa myös tietyissä yhteyksissä matkaa sosiaaliluokasta toiseen. Tässä taannoinkin katselin televisio-ohjelmaa, jossa sekä haastattelija että haastateltava todistivat toisilleen, ettei heidän kummankaan pitäisi olla televisiossa, koska ovat molemmat lähtöisin lähiöstä ja yksinhuoltajaperheestä. Mutta he ovat tehneet 'klassresan', he ovat poikkeuksia.

Omat lapseni ovat ison osan elämästään asuneet alueella, jossa vain harvat maksoivat itse vuokransa laman jälkivuosina. Kerran laskin, että korttelissa asui 16 alle 16-vuotiasta poikaa, 12 heistä yhden vanhemman, siis äidin kanssa. Ehkä joskus vielä muutan mieleni, mutta en osaa kuvitella parempaa kasvuympäristöä lapsille.

Pihalla leikittiin tuntitoltulla purkkista, kommandoa, penkkistä, kirkkistä. Leikin tilanne oli helppo tarkistaa kuulostelemalla ulkona raikuvia huutoja. Läheinen joenranta ristittiin Havaijiksi, ja siellä uitiin, soudettiin ja kalastettiin. Mieleen on jäänyt näky, kun myöhäisenä kesäiltana joelta kulki jonossa kymmenkunta erimittaista poikaa uikkareissaan, isommat olivat käärineet pyyhkeet niin kuin miehillä on tapana. Joella lapset myös kohtasivat elämän raadollisuutta, kun sorsaemo tappoi heikoimman poikasensa. Järkyttyneet b-mielisairaalan läheisyyteen tottuneet eläimellisen tragedian silminnäkijät arvioivat tilannetta: "Se emo olisi pitänyt viedä lintumielisairaalaan".

Vehnäjauhoja kului kalojen syöttitaikinaan. Mukava naapurintäti osti uskollisesti kaikki joesta nousevat kalat kissalleen. Toinen taskurahanlähde oli alkoholisoituneen naapurin roskikseen viemät kaljatölkit, joita kilvan pelastettiin roskien seasta ja palautettiin kauppaan.

Viiden vuoden jälkeen muutimme vain puolen kilometrin päähän, mutta se tuntui äärettömän pitkältä matkalta. Kotipihan pojille tarjoama suoja särkyi, jopa ystävyys tuntui hetken aikaa uhatulta. Mutta vanhalla pihalla leikit jatkuivat, ja yökyläilystä oli jo sitä ennen tullut viikottainen tapa. Uuden kotimme pihalta löytyi taas paikka majalle, laiturilla ongittiin kuin aina ennenkin ja kommandot väijyivät nyt uusissa piiloissa. Kun sitten muutimme tänne Ruotsiin, ensimmäinen yövieras oli kukas muu kuin kaveri vanhalta pihalta. Viime kesänä keräsimme taas yhteistä kokemuspohjaa Lapin matkalla, tuota kuvan hirveä ja monta muuta elämystä emme varmaan elämässämme unohda.

Huomenna olisivat juhlat, mielelläni olisin ruusun ojentanut aivan itse eikä Itellan välittämänä.

Miten luokkaretki liittyy tähän? No siksi, että olisimme muuten lähteneet juhlimaan kaveria Kouvolaan ja samalla myös serkkua Turkuun, mutta sunnuntaina lähdemme nuoren miehen luokan kanssa luokkaretkelle Tallinnaan. Olemme varautuneet kaikkeen. Aftonbladetkin otsikoi pari vuotta sitten, että "Luokkaretken tekeminen on jatkuvaa taistelua".

Poikkeustila

Keittiömme on remontissa. Kaapit on viety pois, jääkaappi ja pakastin suorittavat viimeistä palvelustaan olohuoneessa, kunnes niidenkin on aika tehdä tilaa uudelle. Tähän asuntoon muutettuamme pari vuotta sitten huomasimme, ettei vuoden 1982 mallia oleva keittiö ollut läheskään niin kätevä kuin edellisissä asunnoissamme olleet nykyajan systeemit. Tiskialtaan alle oli valunut vedet useampaankin kertaan, liesituuletin piti hirveää meteliä ja puhalsi imemänsä käryt takaisin hellan ääressä työskentelevän päälle, eikä laskutilaa ollut missään, kun mikroaaltouuni, kahvinkeitin ja leikkuulauta veivät kaiken pöytätilan.

Kiertelin jo pari vuotta sitten keittiömyymälöitä, mutta vastaanotto oli nuiva. Yksi keittiöliike yritti, mutta he eivät vain koskaan saaneet aikaiseksi minkäänlaista kunnon tarjousta, josta olisi selvinnyt myös asennuksen hinta. Sinällään palvelu oli ystävällistä. Sen sijaan eräs liikkeenharjoittaja suorastaan heitti ulos, kun uskalsin tulla hänen liikkeensä avoimesta ovesta sisälle, kun siellä oli toinen asiakas. Muissa keittiökaupoissa jaettiin kyllä kuvastoja, mutta ilmeisesti muumiruotsini teki minusta vähemmän varteenotettavan asiakkaan.

Viime kesän asuntomessuilla tulin valittaakseni Puustellin osastolla, että Ruotsissa näyttää olevan mahdoton saada joku myymään meille keittiön. Samalla reissulla löysin juuri mieleisen keittiösisustuksen AKA-keittiöiden toteuttamana. Syksyllä palattuamme Tukholmaan Puustellin keittiömyyjä Jonas sitten soitti, ja tuli heti parin päivän kuluttua tekemään suunnitelmaa. Minulla oli valmiina mielikuva meille sopivasta keittiöstä, joten kuvastojen lukemiseen ei kulunut aikaa. Kun myyjä lähti toteuttamaan nikottelematta asiakkaan toiveita, mitä nyt ei innostunut leivinlaudan ja pyyheliinatelineen tarpeellisuudesta, niin keittiösuunnitelmat valmistuivat ripeästi. En olisi itse jaksanut enää lähteä kiertelemään kauppoja. Kannatti siis jutella niitä näitä messutungoksessa.

Tarkensimme suunnitelmia parissa neuvottelussa, ja vain pian myyjäkin lämpeni kaupantekoon. Parin viikon kuluttua keittiön pitäisi olla valmis. Kun tilaa on vähän, ja keittiön muoto sanelee ratkaisut, aivan kaikkia haluamiani hienouksia en saanut. Mutta paljon laskutilaa, isoja vetolaatikoita, kattiloille karuselli kulmakaappiin, korkkilattia, kaikkea tätä on luvassa. Ja pian on taas yksi asia hoidettu.