sunnuntai 28. lokakuuta 2007

Poikkeustila


Keittiömme on remontissa. Kaapit on viety pois, jääkaappi ja pakastin suorittavat viimeistä palvelustaan olohuoneessa, kunnes niidenkin on aika tehdä tilaa uudelle. Tähän asuntoon muutettuamme pari vuotta sitten huomasimme, ettei vuoden 1982 mallia oleva keittiö ollut läheskään niin kätevä kuin edellisissä asunnoissamme olleet nykyajan systeemit. Tiskialtaan alle oli valunut vedet useampaankin kertaan, liesituuletin piti hirveää meteliä ja puhalsi imemänsä käryt takaisin hellan ääressä työskentelevän päälle, eikä laskutilaa ollut missään, kun mikroaaltouuni, kahvinkeitin ja leikkuulauta veivät kaiken pöytätilan.

Kiertelin jo pari vuotta sitten keittiömyymälöitä, mutta vastaanotto oli nuiva. Yksi keittiöliike yritti, mutta he eivät vain koskaan saaneet aikaiseksi minkäänlaista kunnon tarjousta, josta olisi selvinnyt myös asennuksen hinta. Sinällään palvelu oli ystävällistä. Sen sijaan eräs liikkeenharjoittaja suorastaan heitti ulos, kun uskalsin tulla hänen liikkeensä avoimesta ovesta sisälle, kun siellä oli toinen asiakas. Muissa keittiökaupoissa jaettiin kyllä kuvastoja, mutta ilmeisesti muumiruotsini teki minusta vähemmän varteenotettavan asiakkaan.

Viime kesän asuntomessuilla tulin valittaakseni Puustellin osastolla, että Ruotsissa näyttää olevan mahdoton saada joku myymään meille keittiön. Samalla reissulla löysin juuri mieleisen keittiösisustuksen AKA-keittiöiden toteuttamana. Syksyllä palattuamme Tukholmaan Puustellin keittiömyyjä Jonas sitten soitti, ja tuli heti parin päivän kuluttua tekemään suunnitelmaa. Minulla oli valmiina mielikuva meille sopivasta keittiöstä, joten kuvastojen lukemiseen ei kulunut aikaa. Kun myyjä lähti toteuttamaan nikottelematta asiakkaan toiveita, mitä nyt ei innostunut leivinlaudan ja pyyheliinatelineen tarpeellisuudesta, niin keittiösuunnitelmat valmistuivat ripeästi. En olisi itse jaksanut enää lähteä kiertelemään kauppoja. Kannatti siis jutella niitä näitä messutungoksessa.

Tarkensimme suunnitelmia parissa neuvottelussa, ja vain pian myyjäkin lämpeni kaupantekoon. Parin viikon kuluttua keittiön pitäisi olla valmis. Kun tilaa on vähän, ja keittiön muoto sanelee ratkaisut, aivan kaikkia haluamiani hienouksia en saanut. Mutta paljon laskutilaa, isoja vetolaatikoita, kattiloille karuselli kulmakaappiin, korkkilattia, kaikkea tätä on luvassa. Ja pian on taas yksi asia hoidettu.

2 kommenttia:

I.O.Rumdum kirjoitti...

Puustellista olen kuullut paljon hyvää. Tuliskohan ne tänne Australiaankin rakentamaan mulle keittiön? Kyllä kai, jos hinnasta päästään yksimielisyyteen...:)

Anonyymi kirjoitti...

Voin kysäistä onnistuuko;)
-whatsoever-

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...