Vastakaikua sisarilta

Eksyin blogiretkelläni ensin Bagdadiin, tosin sieltä oli jo lähdetty Syyriaan. Sain vastauksen kysymykseen, minkälaiselta tuntuu pakata, kun lähtee pakolaiseksi. Kirjoittaja kertoo, kuinka kaiken triviaalin miettiminen helpottaa, ottaako mukaan pehmolelun ja jättääkö valokuvista kehykset. Olen huomannut saman asian pakolaisten kanssa työskennellessä. Niin kauan kuin ihmiset jaksavat valittaa pikkuasioista, niin kaikki on vielä kuitenkin melko hyvin.

Kuinka lohdullista on, etteivät ihmiset matkalle lähtiessään osaa arvata, mitä on edessä. Ollaan kuitenkin matkalla kohti parempaa, pelastetaan itsemme. Vaikka kaikenlainen keplottelu ja oman edun tavoittelu onkin paheksuttavaa, en voi mitään sille, että ilahdun aina hyvistä yrityksistä saada asiat hoitumaan näppärästi, kunhan ei vain mennä laittomuuksien puolelle. Miten kekseliäs olento ihminen onkaan, siinä lajimme säilymisen salaisuus. Niin kuin Irakista paenneet jonottavat välillä Syyriasta Irakiin tuhansien ihmisten letkoissa palatakseen taas samassa jonossa Syyriaan, he vain uusivat passin leimansa voidakseen oleskella edelleen Syyriassa, paossa ja turvassa.

Sitten löytyi Guardian unlimited ja Cath Elliotin blogi, jossa aiheena oli ns. "kunniamurhat". Mainio kirjoitus, ja kommenteista kehkeytyi laaja keskustelu, jota en jaksanut lukea edes puoleen väliin. Otetaan se kunnia pois niistä järkyttävistä väkivallanteoista, joissa aviopuolisot, isät ja veljet tappavat lähimmäisiään. Mitä muuta kielikikkailua näihin sortomekanismeihin sisältyy? Olen itsekin joutunut selvittelemään pakkoavioliiton ja järjestetyn avioliiton eroa, tuo jälkimmäinen on olevinaan vähemmän naista sortava systeemi.

Mutta jotta näistä perheiden sisäisistä alistamismekanismeista voitaisiin oikeasti, kiihkottomasti puhua, ne pitäisi riisua uskonnollisista ja kulttuurisista kaavuista. Kun ei siinä oikeastaan ole niin suurta eroa, kun suomalainen mies kolme päivää ryypättyään käy hakemassa haulikon, ja huolehtii, ettei viimein kaikkeen kyllästynyt vaimo sitten enää juhli muiden miesten kanssa, jos hänet jättää. Valtasuhteiden nimeäminen ja riippuvuussuhteiden paljastaminen, niistä keskusteleminen osoittelematta uskontoa kulttuuria, olisiko se mitenkään mahdollista? Voiko Miessakit-tyyppinen keskustelu olla mahdollinen kaikissa kulttuureissa? Niin paljon kuin olen eri kulttuureista olevien miesten kanssa asioinut, en näe sille mitään estettä, mutta en myöskään osaa arvata, mikä sytyttää sen kaikkein häpeällisimmän väkivallan, jota jotkut kunniaväkivallaksi kutsuvat.