Mielenosoitus

Miedon marinadin sivuilta löytyi banneri, yksi postaus Burmalle. Olen vähän myöhässä, mutta postaus on paikallaan, etenkin kun tänään Medborgarplatsilla on mielenosoitus.

Burma on muhinut kauan. Ne vaalit, joissa oppositiojohtaja ei saanutkaan nauttia voitostaan vaan lähetettiin sotilasjuntan toimesta kotiarestiin, olivat vuonna 1990. Seuraavana vuonna Suu Kyi sai Nobelin palkinnon. Sen jälkeen hän on lusinut pian luhistuvassa talossaan, jonka ohitse eivät edes taksikuskit uskalla ajaa. Ulkomaailma on kääntänyt kameransa milloin Balkanille, milloin Irakiin, mutta Burma on saanut ajautua rauhassa tähän päivään. Kuinka monta muuta vastaavaa keitosta on kiehumassa? Darfur paloi pohjaan pahemman kerran, ja eiköhän sieltä Afrikan mantereelta seuraavaksi ihmetellä, miten tilanne Zimbabwessa pääsi ryöstäytymään käsistä. Kaikki ainekset isompaan sotkuun ovat ainakin olemassa.

Tarvittiin buddhalaismunkkien kansannousu, jotta maailma huomaisi, mitä Burmassa on tapahtumassa. Kun köyhät munkit kääntävät almuastiansa väärinpäin sotilaiden edessä, he tekevät suuren poliittisen eleen. He suututtavat juntan, kun eivät huoli sotilaiden ropoja. Tuossa eleessä on jotain samaa kuin taannoisessa Suomen kirkkoskandaalissa, kun Luther-säätiön fundamentalistipapit kielsivät piispalta ehtoollisen. Kun ihmiseltä riistetään oikeus uskonnon harjoittamisen peruselementtiin, oli se sitten almujen antaminen munkeille tai pyhälle ehtoolliselle osallistuminen, alkaa tapahtua.

Mutta miten Burma rauhoitetaan? Milloin pakolaiset pääsevät palaamaan. Milloin Suu Kyi pääsee röttelöstään johtamaan maataan, tai edes seuraamaan vapaita vaaleja. Ne vaalit, jotka Suu Kyi voitti, olivat harvinaisen vapaat ja rehelliset koko juntan 45 vuotta jatkuneella valtakaudella. Kansainvälinen yhteisö on huomannut tilanteen, yrittää tehdä jotain, mutta samanaikaisesti tuhansia munkkeja ja muita mielenosoittajia on pidätettyinä. Ensin heidät pitää saada vapaiksi, sitten voisi alkaa neuvotella juntan kanssa.

Mitä syitä juntalla voisi olla luopua vallasta ilman enempää verenvuodatusta? Ensimmäisissä vapaissa vaaleissa sotilashallinnon jälkeen tuskin ääniä keräävät kenraalit, ennemminkin kirjailijoilla on ollut tapana menestyä siinä tilanteessa. Asevoimien pitäminen erossa politiikasta näin pitkän sotilashallinnon jälkeen on vaikeata. Äänestysaktiivisuutta ei nosta se, että sotilaat voivat taas mitätöidä vaalit. Sotilaiden uudelleensijoittaminen palvelemaan demokraattista yhteiskuntaa on epäonnistunut monta kertaa historian kulussa. Ihmisillä on taipumus uudelleenkoulutuksen sijasta jatkaa sitä mitä he jo ennestään osaavat. Sotilashallinnon lopettaminen johtaa usein erilaisten kansanarmeijoiden ja sissiliikkeiden vahvistumiseen, ja uudenlaisiin sisäisiin levottomuuksiin. Vallan Burmassa pitää siirtyä kansalle, mutta helppoa se ei tule olemaan.