keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Matkailuko avartaa?


Dominikaaninen tasavalta  sijaitsee samalla saarella Haitin kanssa, lähistöllä on myös Kuuba ja Jamaika. Aikaisemmin se oli osa Haitia, mutta itsenäistyi suurelta osin uskonnollisista syistä. Katoliset dominikaanimunkit vastustivat voodoo-uskonnon leviämistä, ja nyt maa onkin erittäin katolinen, jopa katolisempi kuin Suomi on evankelisluterilainen.

Haiti on maailman köyhimpiä maita, eikä Dominikaaninen tasavaltakaan rikas ole. Haitin taannoinen maanjäristys aiheutti hirvittävät tuhot eikä niitä ole korjattu kuin osaksi. Maan kuoren liikkeiden lisäksi epävarmuutta elämään tuovat myös rakennuksia hajoittavat hurrikaanit. Hyttyset levittävät trooppisia sairauksia. Matkamme aikana kerrottiin uutisissa, että Haitilta on löytynyt sikiövaurioita aiheuttavaa Zika-virusta.

Ennen matkaani kuulin suomalaisesta tutuntutusta, joka on muuttanut Dajabonin kaupunkiin Haitin ja Dominikaanisen tasavallan rajalle. Olisin kovasti halunnut lähteä katsomaan paikkaa, rajakaupunki tunnetaan markkinoistaan, joilla haitilaiset pääsevät myymään tuotteitaan parina päivänä viikossa. Dominikaaninen tasavalta on kaikessa köyhyydessään se rikas naapurimaa, jonne mennä pimeisiin töihin ja josta ei haluta palata takaisin.

Matkustamista rajoitti maan silminnähden heikko turvallisuuden taso. Hotellialueet olivat aseistettujen vartijoiden vahtimien porttien takana, rantaa vartioivat kalashnikoveilla varustetut turvamiehet.  Paikallisissa uutisissa näytettiin raakoja kuvia onnettumuuksista ja rikosten uhreista.

Kolmannen maailman todellisuuden lisäksi paikallaan piti ensimmäisen maailman elintaso-ongelma. Tämä oli ensimmäinen - ehkä viimeinenkin - kerta, kun olin All-Inclusive-lomalla. Hotellin alueella kaikki tarjoilu sisältyi matkan hintaan. Sen sijaan, että olisimme suunnitelleet omatoimiretkiä ja seikkailleet lähikaupungeissa, kiersimme kulmasta kulmaan kolmiota hotellihuone-ravintola-ranta.

Ei tarvinnut neuvotella minnepäin lähdetään etsimään ruokapaikkaa eikä arvailla vieraskielisen ruokalistan outojen ruokalajien ainesosia. Jos ollaan liikkeellä isolla porukalla, täysihoito helpottaa seurueen ohjailua. Meidän tiimimme olisi pysynyt kasassa, vaikka olisimmekin joutuneet etsimään ruokamme vähän laajemmalta alueelta.

Parasta lomaruoassamme olivat hedelmät. Kaikesta kurjasta huolimatta vähän kadehdin Hispanian saaren asukkaita, olisipa meilläkin yhtä maukkaat ja helposti poimittavat vitamiininlähteet.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Täysihoidossa

Pitkän jahkailun, matkagooglailun, varaussivujen tuloksettoman selaamisen, innostumisten ja järkiintymisten jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen matkalle lähdöstä. Väsytystaistelun seurauksena päädyimme valitsemaan Dominikaanisen tasavallan yhdistelmäloman, ensimmäinen viikko Puerto Platassa ja toinen viikko Samanan niemimaalla.

Olisimme mielellämme lähteneet Kuubaan. Moni on suositellut sinne matkustamista ennen kuin amerikkalaiset tulevat ja tuhoavat idyllin. Minun yhteyteni Kuubaan ovat kuitenkin siinä määrin ikävät, että menen mieluummin sitten kun amerikkalaiset ovat jo ehtineet pilata paikan. Ihmisoikeusihmisen osa on tahtomattaan nähdä ongelmia siellä, missä muut eivät niitä näe, ja Kuuban syntilista on mittava.

Dominikaaninen tasavalta ei sekään ole ongelmaton, mutta onneksi en asiasta etukäteen sen tarkemmin tiennyt. Matkan aikana ehdin jo häiriintyä lapsityövoiman käytöstä ja hotellin henkilökunnan kohtuuttoman pitkistä työpäivistä, mutta onneksi lomanvietto kuitenkin voitti.

Saavuimme hotellille hieman ennen vuoden vaihdetta. Uima-altaan juhlat olivat vauhdissa, ilotulitus lämpimässä, kosteassa ja pimeässä yössä oli ensimmäinen kosketuksemme lomakohteeseemme Puerto Plataan ja ensimmäisen viikon hotelliimme Gran Ventanaan.

Aikaero sai yökyöpelin päivärytmini vaihtumaan aamuvirkkuudeksi. Ehdin kerrankin vangitsemaan aamuvaloa kamerallani, valokuvausintoa lisäsi myös uusi maisemaobjektiivi. Valokuvaus on parasta, kun on värejä, valoja ja kiinnostavia kohteita. 

Alkakoon siis edellistä vilkkaampi blogivuosi uima-altaan reunalta!



Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...