Viimeistä päivää tietosuojaton, GDPR tulee!

Nyt on ollut ihan hurjaa hulinaa sähköpostilaatikossa. Kaikki aika menee firmojen tietosuojakäytäntöjen lukemiseen. Enkä todellakaan aio suostua mihinkään enkä ilmoittaa, että jatkakaa rauhassa uutiskirjeiden lähettämistä.

Olen itse asiassa käynyt KPMG:n tietosuojakoulutuksen. Koulutusta oli kestänyt melkein tunnin ajan, ennen kuin uskalsin kysyä, mikä on se GDPR, josta asiantuntija puhuu. Koulutuskutsussakin oli ollut GPDR. Sitten minulle tyhmälle kerrottiin, että kyseessä on General Data Protection Regulation.

Nyt kaduttaa, etten kysynyt mikä se hänelle palkkaa maksava KPMG on. Onneksi Wikipedialla on vastaus: Klynveld Peat Marwick Goerdeler.   Ehkä tuon nimihirviön palveluksessa ollessaan sisäistää, ettei kaikilla kirjainyhdisteillä ole mitään järjellistä sisältöä eikä niitä kannata avata tietämättömille. Savolaisten pienyrittäjien luulisi olevan vähiten kiinnostuneita vaikeista kirjainyhdisteistä, vaikka olisivatkin arvokkaan päivänsä sellaiselle uhranneet.

Koulutus oli hyvä ja riittävä paketti monelle mukana olleelle. Yhtään terveydenhoidon alan tai muuta arkaluontoista tietoa käsittelevää yritystä ei ollut paikalla. Paikalliset teollisuusyritykset ja rakennusliikkeet eivät kuulu riskiyrityksiin tietosuojan kannalta. Tähänkin asti työntekijöiden tietoja on pitänyt käsitellä asianmukaisesti, asiakasrekisterit ovat välttämättömiä eikä ole odotettavissa, että tietosuojapyyntöjä olisi tulossa. Tietosuojaselosteen tekemällä pääsee jo pitkälle, jos on tähänkin asti noudattanut lakia.

Isoin argumentti tietosuoja-asetuksen käyttöönottoon liittyvien palvelujen myymiseksi on ollut sakkouhka. Isoja lukuja ne ovat, 20 miljoonaa euroa tai neljä prosenttia liikevaihdosta. Mutta kunnon sakot saadakseen pitää olla Facebookin kaltainen holtittomasti ihmisten tietoja jakava megapulju. Jos ei ole suuria riskejä ja selvittää itselleen, mitä tietoja firmalla on ja miten niitä säilytetään ja käsitellään, voi nukkua yönsä niin hyvin kuin yrittäjä yleensä voi nukkua. Työsuojelusuunnitelmat kuntoon ennen GDPR:ää, sanoisin.

Kokonaan toinen tarina ovat henkilötietoja työkseen käsittelevät markkinoijat, media-alan yritykset ja terveydenhuollon toimijat. Pelkona on, että saamme nyt kaikenlaisia ilmoituksia, joihin suhtaudumme välinpitämättömästi niin kuin minä, ja samalla tulemme antaneeksi luvan  henkilötietojemme holtittomaan siirtelyyn ja myymiseen.

Omat yöuneni menivät kun luin Bonnierin tietosuojaselvityksen. Minusta kerätään koko ajan tietoa, sitä lähetellään Intiaan ja Vietnamiin, ja markkinointia kohdistetaan kerätyn datan perusteella. Voidakseni kieltää moisen toiminnan minun pitää täyttää hankala lomake, hakea siihen erinäinen määrä dataa, kuten lehden tilausnumero, ja pyytää erikseen tietojen käytön kieltämistä.

Nyt tekisi mieli lähettää tietosuojapyyntö. Laittakaapa minulle lista kaikista tiedoista, jotka olette minusta keränneet tähän asti. Vai pitäisikö vain antaa laajat valtuudet ja syöttää mahdollisimman paljon tietoa itsestään, että alkaisi saada oikein kohdennettua markkinointia?

Paras GDPR-kirje tuli juuri äsken, naapurin kylpyläosasto ilmoitti, että tämä on nyt viimeinen kirje, jonka meiltä saat, jos et suostu ehtoihimme. Mutta jos taas suostut ehtoihimme, saat juuri sinulle kohdistettua markkinointia, koska tunnemme sinut niin hyvin. Jos vastaat kyllä, saat myös seuraavalla kerralla hoitoihin tullessasi pienen erityishemmottelun. Miten tällaisesta kieltäydytään?

Pietarin valot ja varjot

Venäjä näyttää saaneen ison palan sielustani, nyt menossa jo yhdeksän postaus neljän päivän reissusta Pietariin. Venäjän matkailu ei tällä hetkellä ole yhtä suosittua kuin 1990-luvun avautumisen aikaan, kun Viipurin matka oli vapaapäivänä varteenotettava vaihtoehto siivoukselle. Tällä kertaa uppoudun turistikohteiden koluamiseen syvemmälle kuin koskaan aikaisemmin, ei ollut muuta ohjelmaa, ei työasioita, ei isoa seuruetta, vain kaksi joustavasti paikasta toiseen siirtyvää ja yhtä joustavasti matkan varrella pysähtyvää paljon matkaillutta retkeilijää.

Moni lähipiirissäni muistelee luokkaretkeä Leningradiin ainoana kokemuksenaan Pietarissa käynnistä. Uutiset Venäjän valtion touhuista saavat välillä unohtamaan, että Venäjällä tapahtuu paljon hienoja ja mielenkiintoisia asioita valtiosta ja sen johtajista huolimatta. Ehkä myös paljon tapahtuu johtajien ansiosta, ihmiset haluavat omalla toiminnallaan olla luomassa vaihtoehtoista tulevaisuutta Venäjälle.

Tänään avattiin Rion olympialaiset, 118 venäläistä urheilijaa jää saapumatta kisoihin laajamittaisen dopingin vuoksi.  Sotshin olympialaisista jääneet tunnelmat maistuvat ja tuoksuvat mielessäni puoliksi palaneen hotelli Leningradin eltaantuneessa rasvassa paistetuilta tsyrnikeiltä. Tällä kertaa en Pietarin reissussa avannut hotellin televisiota, ehkä myös siksi mieleeni jäi niin positiivinen kuva venäjästä. Edellisillä reissuilla olen katsellut paikallisia kanavia pitääkseni itseni ajan tasalla, nyt luulen jo tietäväni missä mennään. Mutta Venäjä yllättää aina, toivottavasti pian pitkästä aikaa positiivisesti.

Boikoteista ja tuontikiellosta huolimatta kaupoista saa lähes kaikkea mitä ennenkin. Paljon aikaisempaa enemmän myynnissä oli kotimaisia venäläisiä hedelmiä ja vihanneksia, tosin venäläistä ruisleipää ei Fazerin pusseissa ollut. Kaupan kirsikat oli varmaan jonkun datshan pihapuusta, samaa chokladnaja-lajiketta kuin ikkunani alla. Valion Clean line -jugurttia epäilin väärennökseksi, toivotaan ettei niin ollut,  hotellin aamiaisella ammotti suomalaisten juustojen mentävä aukko tarjoamisissa. Vaan eihän Valion juustoja saa Ruotsistakaan, vaikkei mitään boikottia ole julistettu eikä tuontikieltoa asetettu.

Riemastuttavinta Pietarissa olivat ihmiset. Vanha rouva, joka kieltäytyi puhumasta Venäjää, koska hän osasi englantia! Otimme taksin heti seuraavan kulman takaa, koska emme saaneet selvää vähäsanaisesta mutta vuolaasta opastuksesta. Baarin sporttiset shortsitytöt, jotka googlasivat kännykällään kurpitsan käännöksen ja toivat pöytään parasta kurpitsakeittoa ikinä. Paheksuvia katseita törmäileville turisteille, vain venäjällä ilmeet näytetään niin avoimesti. Millintarkkoja väistöjä hihankaan hipaisematta puolen metrin levyisellä jalkakäytävällä kanavan varrella.Vieläkin keski-ikäiset rouvat kiiruhtavat käsikynkkää teatteriin ja museon vahtimestarit istuvat ylvään ikävystyneinä hallitsemassa valtakuntaansa.

Venäjä on megalomaaninen spektaakkeli, Pietari on toinen päänäyttämö Moskovan rinnalla. Aikoinaan kun toin venäläisiä kollegoita vierailulle Suomeen, he aina välillä totesivat keskenään, että tämä tapahtuu ihan oikeasti, ei ole mikään näytös. Itäkarjalainen ystävä kävi sukulaisvierailulla 1990-luvulla, oli niin järkyttynyt siitä, että asiat Suomessa eivät olleet niin kuin hänelle oli aina kerrottu, että hän kävi vielä seuraavana vuonna tarkistamassa, että hänen muistikuvansa ovat oikeat. Sen jälkeen hän ei ole halunnut Suomeen tulla. Kaikesta huolimatta Venäjällä ei kannata epäillä kaikkea,  mutta asioilla voi olla erilainen selitys kuin mikä ensin tulee mieleen. Ihmiset ovat siellä ihan samanlaisia kuin missä tahansa maailmalla, mutta heidän on vuosisatojen saatossa pitänyt joustaa enemmän kuin monien muiden pitääkseen maailmankuvansa kasassa. Sitä samaa joustavuutta ja ihmisten pelkoja hyväksikäyttäen heitä on myös hallittu.

Pakolliset kohteet

Barcelona pitää vielä miellyttävässä otteessaan, vaikka arkikin esittää vaatimuksiaan. On rentouttavaa lomailla paikassa, jonka tuntee, ja jonne tietää vielä palaavansa. Ei muita pakollisia kohteita kuin kuvan talo, ja sekin näkyi bussilla ohi ajaessamme.

Lähes pakollinen kohde oli venezuealais-meksikolaista ruokaa tarjoava ravintola  La Orquidea. Hotellimme sijaitsi lähellä Olympiakylää, josta  itään päin alkaa Poblenoun kaupunginosa. Se on vanhaa teollisuusaluetta, kaksikerrosbussin opastus kertoi, että sieltä alkoi Barcelonan teollinen aika. Teollisen vaiheen jälkeen kaupunginosa on kokenut uuden nousun, sinne on muuttanut IT-yrityksiä ja vanhoihin teollisuushalleihin on kehittynyt monenlaista luovaa toimintaa. Vähän kuin Barcelonan oma Ruoholahti.

Poblenoussa on tori, pieniä kauppoja, oma Ramblas ja miellyttävän kotoisa tunnelma. Aivan keskustassa sijaitsee myös mexikolais-venezuelalaista ruokaa tarjoava melko koruton ravintola. Kävimme siellä poikieni kanssa neljä vuotta sitten, silloin palvelu oli erinomaista ja ruoka hyvää ja edullista. Halusin tutustuttaa myös miehen ja tyttäret tähän pikkuravintolaan.

Poblenoun kylä tuli tutuksi, kun yritimme ensin maanantai-iltana päästä La Orquideaan syömään. Paikalle päästyämme ravintola oli suljettu, oletimme kuitenkin sen avautuvan kahdeksalta. Tallasimme katuja edestakaisin, kurkistelimme kauppoihin, ja suuresti ilahduimme, kun ravintolan ovi aukesi kahdeksalta. Paikalla ollut ravintoloitsija ystävällisesti kertoi että tänään ei avata. Lupasimme mennä jonain muuna iltana.

Loppuviikosta olimme taas ovenrivassa kiinni heti ravintolan auettua. Nyt meidät toivotettiin tervetulleeksi, olimme sinä iltana ravintolan ainoat asiakkaat. Meille suositeltiin maistelumenua, joko meksikolaista tai venezuelalaista. Otimme molemmat. Menuun kuului kuusi ruokalajia, hyvää tuoretta ruokaa, mukavia pehmeitä makuja, ja söimme neljästään kahdesta maistelumenusta itsemme aivan täyteen. Lasku kruunasi illan, neljän hengen ruokailu ja pullollinen viiniä maksoivat vain vähän yli viisikymppiä.

Poblenousta vielä hieman itään Avinguda Diagonal päättyy ja kulmaukseen jää Diagonal del Mar'in ostoskeskus. Sekin oli jäänyt mieleen edelliseltä kerralta, etenkin sen vuoksi että sieltä Macsonilta ostimme  nuoremmalle veljekselle ylioppilaspuvun. Hyvin, ehkä jopa paremmin, saimme aikaa kulumaan siellä tällä kokoonpanolla myös. Erityisesti alakerran urheilukaupan uumeniin eksyi helposti, kaikkien mahdollisten lajien varusteita olisi ollut saatavilla. Ruosteenpunaiset espanjalaiset vaelluskengät eivät vieläkään ole unohtuneet.

Syö reilusti

Jos en ennenkään ole osannut suhtautua ruokaan, sen alkuperään ja laatuun välinpitämättömästi, viime viikkoina asiaan on täytynyt perehtyä myös työn puolesta. Opetustehtävässäni saan jo neljättä syksyä seurata, kuinka poikkitieteellinen opiskelijaryhmä perehtyy jonkun toimialan yritysvastuukysymyksiin ja järjestää teeman ympärille tapahtuman. Tänä vuonna teemana on ruoan maataloustuotanto, ja erilaiset reilun kaupan ja muut ympäristömerkit, joiden perusteella me kuluttajat suuntaamme kohti vastuullisia valintoja.

Olen ennenkin kokenut kuluttajavallan käsitteen kummalliseksi möhkäleeksi, joka koskee päähäni enemmän kuin matematiikka. Jos meillä on vaihtoehtona tavallinen tuote ja reilun kaupan tuote, mitä aiheutan valitsemalla jomman kumman? Jos valitsen tavallisen tuotteen, tarkoittaako se sitä, että viis veisaan kuinka eläimet ovat kärsineet, luontoa saastutettu ja lapset raataneet? Jos taas valitsen reilun kaupan tuotteen, olenko mukana hyvässä vai vain vähemmän pahassa? Ja annanko samalla luvan siihen, että muut tuotteet saavat olla epäreiluja? Olisiko vastuullisempaa olla aktiivinen kuluttaja, joka vaatii kaikilta tuotteilta korkeaa eettistä tasoa?

Eilen MTK tempaisi jakamalla lihaa tuottajahintaan. Monta kertaa viime viikkojen aikoina, kuin myös edellisten kurssien aikana, puhe on kääntynyt tuotteiden hinnanmuodostukseen. Intiassa pippurikauppiaat peittävät liinalla kätensä ja sanelevat hinnat sormillaan katseilta piilossa, niin torihinta jää ostajan ja myyjän väliseksi salaisuudeksi. Kuinka maataloustuotteen, oli se sitten kaakaopapu tai possunkyljys, hinta määräytyy? Tuotteen epäeettisyyttä perustellaan usein tuotteesta saatavalla hinnalla, ei ole varaa parempaan palkkaan työntekijöille tai vähäisempään ympäristön kuormitukseen, koska kuluttajat haluavat ostaa halvalla. Eilisellä tempauksella kuitenkin haluttiin kiinnittää huomiota siihen, että loppujen lopuksi tuottajan saama osuus hinnasta on pieni. Voisiko tulonjakoa toimitusketjun sisällä muuttaa?

En aio lopettaa reilun kaupan tuotteiden ostamista, vaikka mieltäni kirveleekin se ajatus, että myös ja etenkin niiden hinnasta suurin osa menee väliportaalle. Kun kurottelen kalliita reilun kaupan tuotteita ylähyllyltä, usein alemmalla hyllyllä on myytävänä  tarjoushintaan tavaraa, jonka reiluus ei kiinnosta kauppaa eikä kuluttajaa.  Kuluttaja voi käyttää valtaansa vain ottamalla selvää ja vaatimalla tietoa tuotteesta, mutta helppoa se ei ole. Moni ruokaa myyvä yritys ei edes tiedä tuotteittensa alkuperää, minkä hinnan alkutuottaja on saanut ja minkälaisissa oloissa raaka-aine on kasvatettu.

Uusin silmin

Tänä juhannuksena siirryin uuteen aikakauteen, kuvausvälineeksi sain kauan odotetun äitienpäivälahjan, Nokia 808 Pureviewn. Koska laite edustaa minulle uutta teknologiaa myös sim-kortin suhteen, saa se vielä hetken toimia pelkkänä kamerana. Pureviewstä on kirjoitettu täällä, asiantuntevasti ja ihmetellen. Olen vuosia toivonut, että Nokia kehittäisi kameran, mikä toimii myös puhelimena. Hyvästi järjestelmäkameran kantamisesta kehittyvä niskakipu ja ryhtivika, hyvästi kuvien lataaminen nettiin tietokoneen kautta, hyvästi harmittelu, kun kamera ei olekaan mukana!

Blogihiljaisuus jatkuu vielä ainakin vähän aikaa, mutta kesän ehdittyä pitemmällä alkavat laitteen todelliset testit. 

Antiikkimessuilla

Tukholman tapahtumatarjonta unohtuu helposti, ja viikonloput menevät kotona pyykkiä pesten ja televisiota katsoen. Antiikkimessuja ennenkin kolunneen ystävän kanssa uhmasimme lunta ja liikennekaaoksen uhkaa viime sunnuntaiaamuna, ja huomasimme muiden epäröineen meitä enemmän saapuessamme Älvsjön messukeskukselle. Täysin vailla jonottamista pääsimme kiertelemään antiikkimessuille, eikä tungosta ehtinyt muodostua sittenkään kun kolmen tunnin kiertelemisen jälkeen kannoimme löytömme ulos.

Messuilta etsin täydennystä kirpputoreilta hankittuihin ruotsalaisiin astiastoihin, Kostan niittykukkalaseja, Rörstrandin Milanoa ja Geflen Kosmosta, silmäilin hyllyiltä lintuja ja tutkailin Arabian astioiden tarjontaa. Tauluja ja huonekaluja, romuromantiikkaa, vintage-vaatteita, hopeaa, lasia, lamppuja oli tarjolla satoja metrejä, mutta hintataso ja kaappitilan puute rajoittivat löytöjen tekemistä.

Näytti kuin kauppa ei olisi oikein käynyt. Lähtiessämme olimme jo pitkällä sunnuntaipäivässä, ja näytteilleasettajilla oli edessä täysien hyllyjen tyhjentäminen. Olisi varmaan kannattanut tinkiä, kun ostin pienen epäröinnin jälkeen lähes käyttämättömät Kosmos teekupit ja -kannun, samalla sain lisää leipälautasia, ruoka-astiasto jo olikin. Leipälautasille ja teekannulle on käyttöä, teekupit ovat hieman förbi, mutta voihan kuvitella käyttävänsä niitä vaikka jälkiruokamaljana tai keittokuppina.

Mies teki hauskan löydön. Ruotsalaista keramiikkaa jatkamaan uuden talomme lintuteemaa, joka alkaa jo naapurin pellolla. Eteisen lasikurjet jo valmistuivat, onnistunut työ, jonka toteutti mikkeliläinen Merja Piira. Nyt hänen lasityölleen seuraa tekee Thomas Hellströmin Nittsjön keramiikkatehtaalle tekemä keramiikkalaatta. Myyjä sanoi sen olevan 1960-luvun lopulta, epäilen enemmän 1980-lukua, mutta joka tapauksessa meidän kriteerimme täyttävä, silmää miellyttävä, taitavasti sommiteltu, oikeat värit ja aihe.

Pala Turkkia lattialla

Joulun alla kävimme viikonloppulomalla Istanbulissa. Kaupunki oli minulle ennalta tuntematon ja sitä se on edelleen. Syksyn töiden ja pienen sairastamisen jälkeen hotellin sänky veti puoleensa enemmän kuin kaupungin tuhannet nähtävyydet. En muista milloin ja missä olisin nukkunut paremmin ja enemmän kolmen päivän aikana kuin Istanbulissa. Tärkeimmät nähtävyydet olivat kävelymatkan etäisyydellä, mutta vain Hagia Sofiassa jaksoimme käydä. Niin väsynyt en sentään ollut, etteikö jalka olisi noussut kepeästi kun suuntasimme keramiikka- ja mattokauppoihin tekemään pieniä sisustushankintoja tulevaan taloomme.

Istanbul ei kuhissut turisteja, pikemminkin se huokui Orhan Pamukin Istanbul-kirjassa kuvailemaa surua. Televisiouutiset viestivät Turkin ikuisuusongelmasta, kurdeja tukeva puolue oli kielletty ja mielenosoittajat raivosivat Erbilin kaduilla. Jossain päin suurta maata oli tapahtunut kaivosonnettomuus, ja naiset sortuman reunalla odottivat tietoja uhreista ja eloonjääneistä. Istanbulin taivas oli harmaa ja vettä satoi virtanaan, tuuli riepotti sateenvarjoja ja kostea kylmyys tunki vaatteiden läpi. Turkin EU-jäsenyys siirtyi mielessäni vuosisadan päähän.

Olimme jo ehtineet tutustua moneen mattokauppiaaseen, kunnes matkan viimeisenä aamuna kohteliaisuudesta katsastimme vielä yhden kaupan valikoiman. Olimme kiinnittäneet huomiota kauppiaan asiakashankintaan, vaikka yhtään asiakasta emme hänen liikkeessään olleet nähneet. Mies oli seissyt joka päivä aamusta myöhäiseen iltaan ohi kulkiessamme ulsteri päällä ja lierihattu korvilla kauppansa oviaukossa suojassa sateelta , kumartanut ja vähäeleisesti kutsunut käymään sisään liikkeeseen. Ei turistien perään huutelua, kansallisuuden utelua tai suomen kielen fraasien harjoittelua. Hiljainen Istanbulin talven ja turistikadon uhmaaminen alkoi näyttää sankarilliselta.

Menimme liikkeeseen, vaihdoimme tavalliset "emme varsinaisesti ole ostamassa mitään, mutta mielellämme katsoisimme mitä teillä on" ja "tervetuloa, tulkaa vain katsomaan, ei tarvitse ostaa mitään, just look". Istuimme penkille, saimme teelasit käteen, ja show alkoi. Esitimme minkälaisesta matosta ehkä pitäisimme, ja liikkeen alaikäinen apupoika Murat nosteli mattoja lattialle. Saimme taas kuulla kuinka monta solmua matoissa pitää olla, miten ne pitää olla tehty, ja varoituksen, että moni myy afganilaisia ja kiinalaisia mattoja turkkilaisina, mutta hänen mattonsa ovat Turkista.

Mattojen maailma on mielenkiintoinen. Itse ihastuin eniten kirjottuihin mattoihin, kelimeihin, ja mieli halajaa palata Istanbuliin hakemaan se muita kauniimpi antiikkinen yksilö, jossa on ainutlaatuisen upean värit. Hereke-mattoja, niitä kaikkein kalleimpia, tuotiin myös näytille. Eri seutukunnilla on omat mattoperinteensä, kuviointi ja värit sisältävät oman symboliikkansa, ja oma lukunsa on taito ja tekniikka, millä mattoja tehdään.

Mattojen esittelyn kulku on aina sama ja jossain määrin hämäävä. Ensin valitaan katsottaviksi läjä mattoja, ja niistä raakataan pois vähemmän pidetyt. Sitten vertaillaan pareittain jäljelle jääneitä. Riippuu alkuperäisestä otoksesta, jääkö käsiin mieleinen matto tai vain vähiten huono vaihtoehto. Hintaneuvottelu alkaa myyjän hintapyynnöllä, johon sitten annetaan vastatarjous. Jos siinä vaiheessa ei ole tippaakaan kiinnostunut esillä olevasta matosta, kannattaa lyödä pöytään sikamaisen alhainen tarjous. Keskustelu loppuu siihen paikkaan, myyjä loukkaantuu ja asiakas suorastaan ajetaan ulos.

Nyt ajankohta edisti kaupantekoa. Jos halusimme maton ostaa ennen lentokentälle lähtöä, se oli ostettava nyt. Myyjä taas oli väsynyt sateeseen ja lamaan, ja halusi sinä maanantaiaamuna uudenlaisen alun koko viikolle. On tärkeää, miten aamu alkaa, se määrää tapahtumien suunnan sinä päivänä, kenties siitä eteenpäin. Pinosta löytyi mieleinen matto. Tällöin saimme jo toisen lasin teetä, ja pienen neuvottelun jälkeen pääsimme yksimielisyyteen matosta ja hinnasta. Olisihan saman voinut tehdä netissäkin, mutta ei se tunnu samalta kuin ostaminen aidolta istanbulilaiselta mattokauppiaalta. Matto myös kuljetettiin sovitusti Suomeen, tosin tullikin otti vielä omansa. Voisikohan sitä Turkin EU-jäsenyyttä vähän kiirehtiä?

Söderin kierroksella

Edellisen kerran Tukholman ostosmatkailusta kirjoittaessani ehdotin Vasastanin kierrosta. Pari viikkoa sitten harhailin Södermalmilla reitin, jonka varrelle osui monta mukavaa puotia.

Aloitin Slussenilta, josta hankkiuduin Hornsgatanille. Ensimmäisenä pistäydyin tee-entusiastien mekassa Tea Centre of Stockholmissa. Pienessä putiikissa oli näytteillä monenlaista teerekvisiittaa, isosta teevalikoimasta olisin ostanut Söderblandningia, mutta yllätyksekseni heille ei kelvannut muu kuin käteinen.

Matkalla pankkiautomaatille poikkesin Stadmissionin kirpparilla, josta en rahattomana ostanut mitään. Eniten olisi houkuttanut keramiikkatyö, jossa kissa roikuttaa hampaissaan kärsivää hiiriraukkaa. Olisin vienyt sen mökille havainnollistamaan pikku vieraillemme, miten toivoisin heille käyvän.

Seuraavaksi siirryin uuteen maanosaan, African Touchin Zimbabwesta tuodut tekstiilit, huonekalut ja astiat edustavat hyvälaatuista afrikkalaista käyttötavaraa. Kun liikkeessä soi Ladysmith Black Mambazo, sain yllättävän pitkän ajan kulumaan yhden kangaskaitaleen ja - yllätys - Ladysmith Black Mambazon musiikkia sisältävän levyn ostoon.

St Paulsgatanille käännyttyäni poikkesin näyteikkunan houkuttamana Pretty Jo -nimiseen uusia ja second hand -vaatteita ja -sisustustavaroita myyvään liikkeeseen. Jos tarvitsisin esimerkiksi kevään Tangopalatsi-iltaan tyylikkään vintagehenkisen leningin, menisin oitis jututtamaan Pretty Jon mukavaa myyjää. 50-60-lukuja henkivät tavarat ja vaatteet vaikuttivat ajatuksella valikoimaan kelpuutetuilta, joukossa oli edullista sarjatuotantoakin mutta ei krääsää.

Kotiinpaluuseen viluissani ja jalat särkevinä varauduin hakemalla Lushista Götgatanilta kylpyvaahtopalasen, bubbelbit'in. Hyvästi muovipullot, Lushista saa shampoota, deodoranttia ja vaikka mitä leivoksen näköisinä paloina. Ainutlaatuinen lajissaan on myös ruokaentusiastien ruokakauppa Kajsa Warg, jonne supermarkethälinää ei ole päästetty. Umpipuuhyllyiltä löytyvät kaikki ruoanlaitossa tarvittavat raaka-aineet, noukin kuitenkin nälissäni kylmäaltaasta lounaan mukaani.

Piileviä tarpeita

Välillä pitää käydä shoppailemassa, jotta tietäisi mitä taloudesta puuttuu. Erityisen hyvin piilevät tarpeensa saa selville Lidlin vaihtuvan valikoiman koreja penkoessa. Aikoinaan rippijuhlissa tapahtui kömmähdys siirtäessämme isoa täytekakkua vadille, se katkesi keskeltä kahtia. Seuraavan kerran Lidlissä käydessäni löysin kakunsiirtolevyn, ohuesta taipuisasta metallista valmistetun peltiläpyskän, jonka menee kätevästi veitsen tavoin kakun alle rikkomatta sitä. Nyt minulla on kyseinen kapistus odottamassa seuraavaa kakunsiirtoa.

Viikonloppuna meillä oli kaksi nuorta naista käymässä. He shoppailivat hyödyntäen täysimääräisesti kauppojen aukioloajat. Sunnuntaiaamuna lähdimme Moderna museetin museokauppaan, ja olihan siellä paljon kaikkea kivaa. Lopulta ostin skaalaviivaimen, sehän on aivan välttämätön talonsuunnittelun alkuvaiheessa. Pohjapiirroksissa on harvoin mittoja näkyvissä, mutta usein löytyy joku arvioitavissa oleva seinän pituus, usein keittiöstä minne on sijoiteltu standardikokoisia keittiökalusteita. Jospa tämä skaalaviivain olisi se puuttuva työkalu, jonka avulla suunnitelmat täsmentyvät paperille asti.

Museokaupasta siirryimme Vårbergin kirpputorille. Suuri osa myyjistä oli vähintään puoliammattilaisia, mutta joukossa oli niitäkin, jotka olivat määritelleet, mitä he eivät tarvitse ja päätyneet hankkiutumaan moisesta roinasta eroon. Erityistä määrätietoisuutta osoitti kypsään keski-ikään ehtinyt mies, joka myi kaiken pöydältään viidellä kruunulla. Yritin olla viileä varatessani itselleni kauniin numeroidun Kostan maljakon siksi aikaa kun läksin hakemaan sopivaa rahaa, ei sattunut olemaan vitosia taskussa. Samalta myyjältä ostin vielä näkkileivän teossa tarvittavan ruutukaulimen. Kotona puoliso ihmetteli ostoksiani ja kysyi leivonko minä muka näkkileipää. Aikaisemmin en ole sitä tehnyt, koska minulta on puuttunut "kruskavel", mutta nyt ei mikään estä.

Ostosmatkailua Vasastanissa

Tukholman kävijä jää helposti pyörimään Vanhaan kaupunkiin ja Drottninggatanille päivän ostoskierroksella. Taas tänään ystävätär valitti, että mitään ei löytynyt, samoja kauppoja mitä Suomessakin, teinivaatteita ja krumeluureja käsilaukkuja. Tässä ehdotukseni vaihtoehtoiseksi ostoskierrokseksi:

Ensin mennään tunnelbanalla Odenplanille. Kun seistään selkä kohti kirjastoa ja naama kohti kirkkoa, oikealla puolella Karlbergsvägenin varrella on ulos pieneltä näyttävä sisältä iso vaateliike, josta löytyy iso valikoima naisten vaatemerkkejä. Sekä sopiva menoasu illaksi että jotain pirteämpää töihin pitäisi löytyä aika vaivattomasti, kun pyytää myyjiltä apua etsimisessä.

Sitten Odengatanille, joka on Odenplanin vastakkaisella puolella. Kirkon jälkeen oikealla puolella on yksi Tukholman parhaista keittiötarvikekaupoista, kaikki mahdolliset kokkauksessa tarvittavat välineet löytyvät näppärästi. Espressokeitin, jäätelökauha, kunnon veitset (ei käsimatkatavaroihin) ja hauska kakkuvuoka, mitä nyt ikinä talossa tarvitaan.

Kun pysyy samalla puolella katua, kohtapuolin kadunkulmauksessa on kirjakauppa, jonka hyllyillä on mahtava valikoima englannin- ja ruotsinkielisiä terapiaa, psykologiaa, elämänhallintataitoja ja kasvatusta käsitteleviä kirjoja. Vähän matkan päästä löytyy lisää kirjoja New York Stories - Amerikkalaisten kirjojen kaupasta. Siinä välillä saa aikaa kulumaan myös antiikkikaupoissa, joista voi hankkia vaikka posliinikoiran. Niitä on Ruotsissa saatavissa vielä runsaasti ja eri rotuisina, mutta eiköhän niistäkin tule arvokkaita keräilykappaleita ajan saatossa. Mielestäni spanielit ovat mukavan näköisiä posliinisina.

Lopuksi salaattiannos Cafe Comossa vähän matkaa eteenpäin edelleen Odengatanin varrella nurkkauksessa. St. Eriksplanilta pääsee takaisin laivalle tai minne sitten matka rientääkään.