keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Kansakunnat vailla vettä

Tänä aamuna työpaikan pöydällä oli vadillinen pullaa ja YK:n lippu siinä vieressä. Kunnon bloggaajana en osannut iloita pullasta, vaan harmittelin mielessäni, miten hienon kuvan siitä olisi saanut, jos vain olisi tullut kamera mukaan. Ajatelkaa nyt vadillista wienereitä ja se sininen lippu symboloimassa maailman kaikkien ihmisten oikeutta saada oma siivunsa. Ne wienerit oli vielä puolitettu. Ehkä ajatus on liian idealistinen, niin harvat ovat valmiita jakamaan.

Eilen tapasin ihmisen, joka ilmoitti olevansa Kofi Annanin sukulainen. Varmaan asia olikin niin, onhan hänen vaimonsa ruotsalainen. Tänään sitten ilahdutti Kofi Annanin lyöminen ritariksi, harmi vain, ettei hän voi käyttää sir-etuliitettä. Sir Kofi Annan, melkein kuin Sir Elton John. Britannian kuningashuone voisi kyllä joustaa edes tässä asiassa, ja antaa muidenkin kuin brittien olla sir.

Kuka muuten on nyt YK:n pääsihteeri? Muistan U Thantin, Boutros Boutros-Ghalin, Javier Perez de Cuellarin ja Kurt Waldheimin, mutta Ban Ki-mooniin en ole vielä tottunut. Tämän päivän tervehdyksessään hän on painottanut puhtaan veden merkitystä. Meillä voi mökkirannan vettä juoda ja nurmikkoa kastellaan juomavedellä. Maailmassa kuolee 6000 lasta päivässä puhtaan juomaveden puutteesta aiheutuviin sairauksiin, ja 700 miljoonaa ihmistä maailmassa kärsii jonkin tason vesipulasta.

Ehkä siinä pöydällä YK:n lipun vieressä olisi pitänyt olla vesikannu pullavadin sijasta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hiukan vaivaa, kun huuhtelee vessankin puhtaalla juomavedellä. Vaikka eipä sen käytännön muuttaminen auttaisi vedenpuutetta muualla yhtään.

Anonyymi kirjoitti...

Ei taida tosiaan olla meillä mitään ratkaisun avaimia tuohon ongelmaan. Nautitaan siitä, että meillä on puhdasta vettä:)
-whatsoever-

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...