Rosa Liksomin näyttely oli vierailun väärti. Ohitimme taulut ja posliinit, ja istuimme katsomaan 40 minuutin pituista Finlandia-videota. Kirkkaansinisiin burkhiin pukeutuneet naiset kulkivat suomalaisessa maisemassa eri vuodenaikoina, video loppuun sinivalkoisiin jäämaisemiin. Videon taustalla soi musiikki, mutta naiset vain kävelevät erilaisina muodostelmina, he eivät tee mitään, ehkä kuitenkin puhuvat keskenään.Filmin on taitavasti kuvattu, valot, värit ja varjot osuvat paikoilleen, ja maisemassa liikkuvat burkhiin puetut hahmot pitävät filmin jännitettä yllä. Filmi jättää katsojalle täyden assosiaatiovapauden. Sen voi katsoa pelkkään maiseman kauneuteen keskittyen tai huntujen alle voi kuvitella kenet vain, pohtia miksi he kulkevat yhdessä, keitä he ovat, miksi he vain kävelevät.
Vaikka siniset burkhat ensin veisivät ajatukset Afganistaniin tai islamilaisen naisen asemaan ja huivipakkoon, filmistä on vaikea löytää muuta kuin suomalaisuutta. Tosin ruotsalaiset löytävät ruotsalaisuuden katsoessaan burkhia rypsipellossa. Yksi vilkas huivikeskustelu tuli jo käytyä filmin tiimoilta. Pohdimme, kuinka etelän lomakohteissa suomalaiset tunnistaa lypsyhuiveista, ja että ulkomaalaiset voivat ihmetellä tapaamme pitää pikkutytöillä huiveja. Ja entäs sitten körttimummot!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti