Tyylipuhdas koti

Suunnitelmamme muuttaa Suomeen on laitettu hyllylle, asuntokauppa on kuitenkin edelleen vireillä, mikä johtanee uuden asunnon hankintaan Tukholman seuduilta, jos suunnitelmamme eivät taas muutu. Nyt olisimme valmiita siirtymään kauemmas keskustasta, jopa hankkimaan pienen talon. Mikä sen mukavampaa näin kesää odotellessa kuin etsiä kotia ja paikkaa perunamaalle, joten ensimmäisiä asunnonnäyttökierroksia on jo tehty.

Tänään kävimme katsomassa pari vuotta vanhaa pakettitaloa ja 1970-luvulla rakennettua arkkitehdin suunnittelemaa tasakattoista tiilitaloa. Se uudempi talo ei tehnyt vaikutusta, mutta 1970-luvun talo pitäisi mielestäni museoida. Talo on aikanaan rakennettu hyvin ja sisustettu kunnon materiaaleilla, joten remontteja ei ole tarvinnut tehdä. Alkuperäinen ammattilaisen suunnittelemalta näyttävä ja varmaan myös aikanaan paljon maksanut sisustus oli kokonaisuudessaan tallella. Ihastuimme tummiin kuviotapetteihin ja kaakeleihin, kokolattiamattoihin, sileisiin tammiviiluoviin. Ajatus, että joku tekisi täysremontin, vaihtaisi tapetit, poistaisi kokolattiamatot ja saattaisi keittiön 2000-luvulle hankkimalla rosterikalusteet ja lasiovet, kauhistutti.

Monet yrittävät saada asunnon näyttämään mahdollisimman ajattomalta, mutta tämän illan retken perusteella arvostan niitä, jotka antavat ajan näkyä kotia rakentaessaan. Mietimme jo, miten taloa pitäisi remontoida. Ensin sinne pitäisi muuttaa, ja sitten huone kerrallaan vaihtaa tapetteja, kun löytyy ajan hengen mukaisia ja asuntoon sopivia malleja. Keittiön kaappien rungot voisi vaihtaa modernimmiksi, mutta sileät tammiviiluiset ovet pyöreine muovisine vetimineen pitäisi säästää tai teettää mallin mukaan samanlaiset. Uudet kylmäkalusteet pitäisi kätkeä kalusteovien taakse, kun tummanruskeita ja oikean mallisia ei enää ole kaupan.

Emme varmaan itse siihen taloon muuta, vaikka olen jo keräillyt täällä 1970-luvun ruotsalaisia astioita. Tänään oli asunnon toinen näyttö, ja monta perhekuntaa oli katsomassa taloa toista kertaa. Yläkerran edustusolohuoneen kuviosamettisella sohvalla istui rouva, joka näytti jo mielessään muuttaneen taloon. Totesi, että hän on niin monta asuntoa katsonut, ja tämä on ensimmäinen, joka tuntuu omanlaiselta. Perheen nuorempi sukupolvi kysyi, että haluatko tämän talon siitä huolimatta, että tässä on neljä puolikerrosta ja paljon rappusia, remonttiakin pitää tehdä. Siitä huolimatta, oli vastaus. Tunsikohan hän tulleensa lapsuudenkotiinsa?