Ruotsalaisia naapurisuhteita valotetaan televisiossa ohjelmasarjassa nimeltä Grannfejden. Siinä käsitellään vakavia naapurien välisiä erimielisyyksiä, jotka ovat menneet uhkailun, jopa käsirysyn asteelle. Ohjelmassa houkutellaan riitapukarit saman pöydän ääreen neuvottelemaan. Sovittelijoina toimivat Balkanin konfliktia ratkonut eversti ja keskusteluterapeutti. Lopulta katsotaan syntyikö sopu, antautuiko joku vai jatkuuko riita edelleen. Moiset naapuririidat eivät oikein sovi mielikuvaan kansankodin omakotitaloidylleistä mansardikattoisine taloineen ja omenapuineen. Joskus ohjelma myös menee rajoille, käytetäänkö ihmisten ymmärtämättömyyttä tai psyykkistä epätasapainoa hyväksi viihteen tuottamiseksi muille.
Pitäisikö sittenkin pysyä kerrostalossa? Nyt on jo oppinut tuntemaan naapurit, tietää kenen kanssa selvittelee jätteenlajitteluohjeita ja pyykkivuoroja jatkossakin. Vähän aikaa sitten pelkäsin, että pojan ja hänen kavereidensa aloittama pingisharrastus pihalla johtaa valituksiin. Puoli luokallista nuorukaisia huutelemassa kahdella kielellä kannustuksia toisilleen voisi häiritä. Mutta päinvastoin. Kerrottiin, että asuntoyhdistys hankkii mailoja, mukavaa kun pelaavat. Tämä on aika mainio talo.
4 kommenttia:
Meilläkin on mukava taloyhtiö ja naapurit. Juuri on päättymässä taloyhtiön hallituksen kokous meillä, mieheni on hallituksessa. Hyvä meininki. Aina löytyy tietty talosta se pakollinen nipottaja tai pesutupa-hitler, mutta muutoin on mukavaa porukkaa. En kyllä haluaisi muuttaa omakotitalo-alueelle :)
Jotenkin ahdistunut olo niitä idyllisiä omakotitaloalueita kierrellessä tuli, vaikka oli siellä ihania aurinkoisia terasseja, joilla olisi mukava istua iltaa tai juoda aamukahvia ilman keskikaupungin meluja ja pölyjä. Mutta aika usein ne terassit ovat melkein naapurin seinässä kiinni.
Mä haluan takaisin kerrostaloon. Se on niin vaivatonta asumista. Mä en varmaan asuisi omakotitalossa, ellei puolisko olisi sitä halunnut. Tässä on niin hemmetisti tekemistä. Kaikki viikonloput saisi menemään talon remppaamiseen. Rahaakin siihen menee. Mieluiten antaisin muiden hoitaa ja keskittyisin itse kaikkeen kivempaan esim. liikuntaan, matkusteluun, kokkaamiseen, lukemiseen jne.
EN ole kiinnostunut enää edes puutarhanhoidosta. Se meni ohi uutuudenviehätyksen myötä.. Nyt nurmikon leikkaaminen on ylimääräinen velvollisuus, puut tekevät juuria väärään paikkaan ja rikkovat betoniperustuksia, rikkaruohoja kaikki penkit täynnä, tomaateissa on joku mato, sitruunapuussa ötököitä, opossuumit ja lepakot syövät mangot, uima-allasta ei käytä enää kukaan, patio murentuu, talo rähjääntyy, katto vuotaa, tiilissä on hometta, muurahaiset ovat syöneet ulkoportaat, uima-altaan pumppu on rikki, ulkovaja piti rempata, isoja puita piti katkoa, etteivät ne myrskyssä kaadu talon päälle, vuotavat rännit pitäisi korjata, pensaat ja puut leikata etteivät oksat katko johtoja, ja pian on taas edessä talon maalaus jne, jne, jne. Ja kun jonnekin lähtee, niin ei voi vaan panna ovea kiinni perässään, vaan pitää muistaa tehdä yhtä ja toista, että talolle ei vaan tapahdu mitään.
Että kyllä minä kerrostaloon muuttaisin any day, any time. Pari vuotta vielä, tai kolme, ja sitten menoksi. Hyvästi omakotiasuminen loppuelämäkseni!
Moi ruu,
itse asiassa kun ensimmäisiä kertoja köröttelin hissillä tähän asuntoon, ajattelin, että olen hullu, jos täältä joskus vapaaehtoisesti pois muutan. Kiitos, kun muistutit myös noista opossumeista syömässä mangoja :)
Lähetä kommentti