lauantai 19. huhtikuuta 2008

Tukholman virikkeitä

Tarkistin DN:n uusituilta På Stan -sivuilta, mihin menisin, jos kaikilta käytännön tohinoilta kuten taloyhdistyksen kevätsiivoukselta, kodin kohentamiselta ja asuntonäytöiltä ehtisin. Ensi viikonlopun vieraat aion houkutella ihailemaan kiinalaista posliinia Medelshavsmuseet'iin. Kylään tulee nuoremman lapsen kummi, jonka kanssa aikoinaan tutustuimme muistorikkaan Saksan kesän aikana. Meitä yhdisti heti kaksi asiaa, äidin ammatti ja astiahulluus, joista jälkimmäinen on varmaan seurausta ensimmäisestä. Tukholmaan on varovasti poliisisaattueen suojissa kuljetettu ainutlaatuiset ja arvokkaat sinivalkoiset posliiniesineet Turkista, jonne osmaanit ne 1300-1400-luvuilla Kiinasta hankkivat.

Samoilta sivuilta löytyy myös juttu tänään avatusta Rosa Liksomin näyttelystä. Galleria Cupidossa vanhassa kaupungissa on esillä filmejä ja valokuvia, joissa burkhaan puetut naiset on sijoitettu kauneimpaan suomalaiseen maisemaan. Mielenkiintoinen idea visualisoituna. Useinhan me suomalaiset naiset olemme kokonaan vaatteiden peittämiä. Kun talvipakkasella menee lenkille ja laittaa pilkkihaalarin ja kommandopipon, niin ero burkhaan on pieni, asiaan ei vain sisälly mitään kulttuurisia värityksiä. Asu tosin neutralisoi naisen burkhan tavoin.

Kirjassa Tuhat loistavaa aurinkoa nainen huomaa, että pukeutuessaan burkhaan häntä ei tunnisteta, hän saa tarkkailla muita. Saman ovat huomanneet monet muslimimiehet. Muuan mies piiloutui kaivoon ja sitten pakeni talebaneja burkhaan pukeutuneena, kiitos talebanien asettaman burkhapakon. Sittemmin on epäilty itse Osaman paenneen naisen vaatteissa, tai ainakin yksi BBC:n toimittaja onnistui matkustamaan täysin häiriöttä Afganistanissa burkhan suojissa. Nykyisin varmaan henkilötarkastuksissa osataan jo katsoa jalkoja ensin, ehkä puhutellaankin.

Näin yksi näyttely voi saada ajatukset liikkeelle jo pelkän esittelytekstin lukemisella, kannattaisi varmaan mennä katsomaan.

Ei kommentteja:

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...