perjantai 18. huhtikuuta 2008

Lisää lämpökynttilöitä

Nyt meidän perheemme on joutunut pahasti kompetenssinsa ulkopuolelle. Meillä kävi asuntostylisti. Pitäisi viedä asunnosta paljon turhaa ja tarpeellistakin pois, ja hankkia tilalle isoja kukkavaaseja, tunnelmalamppuja, lämpökynttilöitä, pikkupöytiä, valkoisia verhoja ja kauniita koreja. Erityisesti kylpyhuoneesta on tärkeää ottaa seinäkaapit pois, kaakeliin jäävät reiät tukitaan upottamalla niihin seinään kiinnitettäviä lämpökynttiläalustoja.

Olemme tienneet tämän asunnon jäävän väliaikaiseksi, lisäksi olemme olleet pitkiä aikoja poissa kotoa, joten emme ole paljoa sisustaneet. Emme ole hankkineet kukkia, ettei tarvitse värvätä ketään niitä kastelemaan lomien ja matkojen ajaksi. Kynttilätunnelmointia harrastamme mökillä. Ettei aivan ankealta näytä, olemme keränneet maailmalta koriste-esineitä ja tyynynpäällisiä. Sisustuskonsultin toivomaa pohjoismaista vaaleaa avaruutta meiltä ei löydy.

Järkyttävin osuus asunnostamme on työhuone, jossa kaikki kolme kyhjötämme tietokoneidemme ääressä. "Täällä ei sitten saa olla johtoja" sanoi stylistimme. Voi kuinka odotankaan sitä hetkeä, että kaikki johdot täältä ovat siististi rullalla, poissa silmistä.

Miten ihmeessä tästä asunnosta malttaa muuttaa pois, jos kaikki paikat ovat kerrankin järjestyksessä, on tunnelmallista ja tilavaa eikä johtoja?

Ei kommentteja:

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...