Kotimaisemissa piti sitten ryhtyä tutkimaan, missä Tukholman seudulla on mukavia lenkkipolkuja. Vuosien varrella olen kiertänyt kävellen kaupunkia, ja mahtavia reittejä löytyy rannoilta, Söderin kallioilta, Sickla Kanalin varrelta, Djurgårdenista, ihan melkein mistä vain. Maastoreitit ja etenkin niiden juoksuominaisuudet sen sijaan olivat tarkemmin tutkimatta.
Ehkä suosikiksemme on valikoitunut Hellasgården, jonne pääsee Slussenilta 15 minuutissa bussilla nro 401. Alueella on monia reittejä, minulle sopivin on vitosen lenkki, sopivasti vaihtelua, muutama kunnon mäki, hoidettu suhteellisen tasainen pohja. Maastopyörälenkki olisi pitempi, sen testasin kerran, mutta paljaat juurakot estävät rennon etenemisen. Mieluummin katselee maisemia ja bongailee lintuja kuin etsii tossuille tasaista laskeutumispaikkaa. Hellasgårdenissa on myös sauna ja talviuintimahdollisuus, kuntosali ja ravintola. Ulkona olevat kuntoilulaitteet on ilmeisesti varastamisen ja ilkivallan pelossa tehty niin järeiksi, että niitä voivat käyttää vain vahvamieskisaajat.
Hellasgårdenia parempi pohjaltaan on Nyckelvikenin vitonen. Siellä on tehty kunnon pururata, pehmeä pohja tekee juoksemisesta raskaampaa, mutta kuntoilun vuoksihan sitä harrastetaan. Reitillä on yksi erittäin rankka ylämäki, minkä vuoksi useimmat tuntuvat kiertävän reitin vastapäivään. Suoraan polulle pääsee bussilla, joka menee Duvnäs Utskogiin.
Sekä Nyckelvikenissä että Hellasgårdenissa on viikonloppuisin vilkasta, mutta laajalle alueelle levittäytyvät liikkujat eivät töni toisiaan. Usein saa juoksennella omassa rauhassaan ja ihailla luonnonsuojelualueen näkymiä. Joskus olemme autoilleet myös Djurgårdeniin reippailutarkoituksessa. Sielläkin juostaan, mutta kävelijöitä on kauniina päivinä monin verroin enemmän kuin Nyckelvikenissä ja Hellasgårdenissa. Sinne kannattaa lähteä pitkälle kävelylenkille, käydä syömässä Rosendalin puutarhakahvilassa, ihailla istutukset ja ostaa leipomosta lämpimäisiä kotiinviemiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti