Vuoden lopulla vanhus menehtyi ulos pakkaseen. Ovihälytin ilmoitti huoneistosta poistumisesta, mutta kukaan ei reagoinut hälytykseen. Oman perheemme vanhus viettää yksin aikaansa uusissa tiloissa viimeisimmän tekniikan keskellä. On sprinklerit, happiventtiilit, sähkösänky, avaruusaikaa ilmentävä radio ja moninkertaiset turvalukot, joita avaamatta vanhuksen tilaa voi tarkkailla oviluukusta. Geroteknologia on tuottanut tuottanut turvarannekkeita, hälyttäviä mattoja, ovia ja ikkunoita. Samaa teknologiaa käytetään pidätettyjen valvonnassa putkassa, kätevää.
Terveydenhuollossa moni ihmistyöhön kutsumuksen saanut turhautuu, kun aikaa ei jää enää potilaalle vaan se tärväytyy potilasta koskevien tietokonelehtien täyttelyssä ja tiedon hakemisessa samoilta lehdiltä. Työtä helpottava tekniikka on päässyt rengistä isännäksi, sanelee työprosessien kulkua ja määrittelee kuka pärjää parhaiten työssään. Vuosikymmenien aikana hankittu ammattipätevyys, kyky ymmärtää ja välittää, jää varjoon, kun sitä on niin vaikea tehdä näkyväksi tietotekniikan keinoin. Ihmisestä tehdään satamäärin rekisterimerkintöjä, mutta kenelläkään ei ole aikaa keskustella hänen kanssaan mitä niiden takana on.
En vastusta teknologian edistymistä, mutta kauhistelen sen ylivaltaa. Kauhistelen myös sen hallitsemisen tuomaa yliarvostusta. Kun teknologian hallitseminen on määräävä tekijä työhönotossa, tehtävien jaossa, johtamisessa, suunnittelussa, visioissa ja strategioissa, niin minkälaisen maailman saamme aikaiseksi? Luulisi, että tehokkaan. Pelkään, että monille ympäristömme näyttäytyy yhtä pirstaleisena kuin tietokoneeni ohjauspaneeli. Runsaasti ikoneja, joita tilanteen tullen hädissään klikkailee, mutta varsinaiseen ongelmaan ei löydy ratkaisua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti