Tänään luin Dagens Nyheterin pitkää artikkelia Googlesta. Kuinka google on kehittymässä uuteen vaiheeseen, jossa et enää googlettamalla saa vastausta siihen, mitä haluat tietää, vaan siihen, mitä sinun pitäisi tietää. Google tarjoaa sinulle myös sen tiedon, jota et ymmärrä kysyä. Näin työkseen kirjoittavan kannalta tämä alkaa olla jo ongelmallista.
Olen kuvitellut, että tietokirjoja tarvitaan edelleen näyttämään tiedon ensimmäinen kerros. Sen jälkeen, kun on hahmottanut aihepiirin, ymmärtänyt käsitteet ja päässyt sisään alan keskusteluun, voi luottaa tiedon haun tuloksiin. Muuten ei voi tietää, mikä alalla on sääntö ja mikä on poikkeus.
Omista erikoisaloistani on julkisuudessa paljonkin keskustelua. Kirjallisuutta on sen sijaan vähän, englanniksi enemmän, suomeksi tuskin mitään. Kun tietoa on runsaasti netissä, harva enää vaivautuu etsimään alaa käsitteleviä kirjoja. Mutta tieto jää pirstaleiseksi. Asioihin reagoidaan helposti yksittäistapauksissa, kauhistellaan ja tuomitaan, mutta ei osata kiinnittää tapahtunutta laajempiin yhteyksiin.
Tietysti voi kysyä, tarvitseeko koko alaa hallita, eikö riitä, että saa vastaukset kysymyksiinsä. Muistan kun ensimmäisiä vuosia kävin alani asinatuntijaseminaareissa ja -tilaisuuksissa, en millään keksinyt mitään järkeviä kysymyksiä esitettäviksi tilaisuuden puhujille. Esitetyt yleisökysymykset olivat outoja. Jossain vaiheessa puheet alkoivat avautua, ja samalla ne herättivät uusia kysymyksiä. Yleisökysymykset alkoivat kuulostaa järkeviltä ja aloin itsekin esittää kysymyksiä.
Mutta että googlekin voisi ryhtyä esittämään yleisökysymyksiä. Toistaiseksi en usko, että kysymykset tulevat olemaan järkeviä, vaan niitä luennoitsijan painajaiskysymyksiä. Juuri kun luulet saaneesi esiteltyä asian selkeässä paketissa ja tulleesi ymmäretyksi, joku esittää kysymyksen, joka paljastaa kaiken yleisön päälle kaadetun tiedon valuneen hukkaan kuin vesi hanhen selästä.
2 kommenttia:
Luennoitsija voi vähentää painajaisiaan hyvin yksinkertaisesti esittämällä yleisölle kysymyksiä esityksensä alkuvaiheessa. Jos pelkää ettei kukaan uskalla sanoa mitään voi aina järjestää käsiäänestyksen tyyliin: kuka on kuullut tästä asiasta aikaisemmin, käsi ylös. Jos on sitä mieltä että aihe on niin "arvokas" ettei tällainen yhteydenpitäminen yleisöön sovi, voi auktoriteetti sitten tyytyä kohtaloonsa.
Luennointi eli yhdensuuntainen yksinpajattaminen on oppimisen kannalta yksi huonoimpia menetelmiä. Ihmettelen kovasti miksi sitä edelleen niin paljon käytetään.
Kiitos , tämä on asiaa. Yleisön aktivoiminen auttaa kytkemään esitettävän tiedon kuulijakunnan pohjatietoihin. Vaikka epäilinkin, pystyvätkö hakukoneet siihen, niin mikseivät pystyisi, onhan heillä koko hakuhistoria tiedossaan. Luennoitsijalla sitä taas ei toistaiseksi ole. Kurssillamme luetimme kirjallisuuden ja pidimme tentin ensin ensimmäistä luentoa, kieltämättä kuulijakunta pysyi kärryillä ja oppi. Pian olen taas aivan uudenlaisen yleisön edessä, ja painajaiskysymykset ovat mahdollisia, vaikka kuinka osallistaisi kuulijoita tai yrittäisi luoda yhteistä tietopohjaa. Pyysin kyllä kysymyksiä etukäteen, sehän on melkein kuin pääsisi hakuhistoriaan käsiksi. Kiva kun kommentoit, tästähän saa ideoita..
Lähetä kommentti