Eräs skitsofrenisimmistä vaalikeskusteluista, joita olen katsonut, esitettiin viime viikolla Suomen televisiossa. Sen nähtyäni uskon, että kaikki on mahdollista. Kollektiivisesti harhainen maailmamme splittaa, eli jakaa monimutkaiset asiat kahtia, on vain oikea ja väärä, pelastus ja tuho.
Splittaamisen ja polarisoinnin lisäksi keskustelua leimaa tosiasioiden vääristely. Mielipiteitä perustellaan todellisuudella, jota on ensin muokattu tukemaan omaa kantaa.
Media on osoittautunut onnettoman huonoksi perkaamaan faktoja. On löydetty helppo tapa luoda jännitettä, haetaan kaikki eri todellisuuskäsitykset saman pöydän äärelle, ja aletaan kilpalaulanta siitä, kuka on oikeassa. Jokainen on oikeassa, koska jokainen perustaa mielipiteensä eri faktoihin. Reaaliaikainen faktantarkastus ei toimi, keskustelussa otetaan kantaa vain mielipiteeseen, ei niihin faktoihin tai valheisiin, joihin mielipide perustuu.
Faktojen vääristelyä tapahtuu paljon Suomi-Ruotsi-akselilla, ja toisaalla Venäjällä kerrotaan omia versioita Suomen ja läntisen maailman asioista. Jos asioita ei muunneltaisi ja väritettäisi, monelle omalla agendalla olevalle asialle ei löytyisi perusteluja.
Hankalinta on asioiden monimutkaisuus. Haluaisin kuulla keskusteluja, joissa ihmiset olisivat samaa mieltä ongelmasta ja sen syystä ja hakisivat yhdessä ratkaisuja toisiaan tukien. On vaarallista peräänkuuluttaa yhtä totuutta, mutta vähintään yhtä vaarallista on väittää, että asioissa on aina useampi kuin yksi totuus.
Ikävin jälkimaku keskustelussa jäikin siitä, ettei kukaan kyseenalaistanut esitettyjä faktoja. Kaikkein loogisimmat perustelut syntyvät, kun ensin on muuttanut todellisuuden aukottomaksi oman ajattelun puoltajaksi. Kun kaikki ovat keskittyneitä esittelemään omaa mielipidettään, keskustelukumppanin harhat jäävät ilmaan. Tarpeeksi monta kertaa toistettuina niistä tulee varjotodellisuus, josta ei päästä ulos, kun koko maailmankäsitys perustuu niiden varaan.
4 kommenttia:
Tervehdys Helgalandiasta!
Kuten niin moniaat juurevan kansamme edustajat, on blogikollegakin ajautunut syntyjen syvien äärelle, Weltschmertz-varjoteatteripirulaisen kanssa teutaroimaan. Elämmehän mielenkiintoisia aikoja, mitä rapakon takana otsakiehkuroitaan ja föönikampauksiaan heilutteleviin eläkeläisiin tulee.
Meikäläinen ratkaisee on viime aikoina heti poliisilaitoksen ovien edessä näkemästään pakolaistulvashokista selvittyään alkanut kallistua lapsenomaisiin ratkaisuihin. Nimittäin kieltämään tahi viittelöimään kintaalla kaikelle tuskalle ja pelotteelle, mitä ilmassa tällä hetkellä liikkuu. Kanadan syvien vesien asiaa tänään tuumittuani sanoin itselleni: avaruuden hominidit vai-mitä-ne-onkaan ne siellä vaan käynnistelee vettä roottorinväliin saanutta lennätintään valmiina singahtamaan aaltojen pauhusta takaisin tuonpuoleisiin maailmoihinsa. Suljen tekevisiota, radiota ja nettiä sitä mukaa kuin tuska pursuaa niden toitottimista niin, että saumat on ratketa. Kas näin pääsemme ahdistuksesta. Kun hemmetti soikoon olen aatellut, että vaikka ma avaruutehen huutaisin, kulkevat Jenkkilän pressanvaalit minusta välittämättä. Sama sotien, Ryslandian, terroristien ja mitä-niitä-kaikkia-onkaan kanssa.
Vaan tässä pistit kyllä hienosti ja tämän imuroin - jos sallit- arkikäyttöön:
"Jokainen on oikeassa, koska jokainen perustaa mielipiteensä eri faktoihin."
Hemmetti vieköön, että on kovaa kauraa tämä. Käytän argumenttina itseäni vastaan heti, kun taas taistelen pääni sisällä niiden lukuisten mielipiteiden kanssa, mitä siellä risteilee ja mitkä siellä valoa vaihtavat milloin punaiseksi, milloin keltaiseksi tai viheriäksi.
Kukkahattua täältä nostaa Helga
Lähetän vielä selityskommentin: poistin saman tekstin kopion, vaikka kertaus toki aina on viestin perillemenon edellytys. Mutta rajansa jne.
t. H
Jo vähän säikähdinkin, että nyt on kolme trollia ampaissut blogiini teutaroimaan. Mutta Helgahan siellä vain röllittelee, helpotuksen huokaus. Mulla on jotenkin tällainen angstinen elämänasenne, ja sitten on pakko kirjoittaa, jotta tietäisi, mitä ajattelee. Mutta olen ajatellut ryhtyä kevytmielisemmäksi.
Kiitän kukkahatun nostosta, ja vedän oman kukkahattuni vielä syvemmälle tiukan nutturani peitoksi. Vielä mojova silmänisku täältä kissalasien ja näkökentän edessä roikkuvien vihannesten takaa.
t. WSE Lea
Lähetä kommentti