Tangon taikaa

Jotkut kulttuuri-ilmiöt jalostuvat, kun ne kuljetetaan ulos maasta. Torstai-iltana Södra Teater´in baarissa soi tango ruotsinsuomalaisten nuorten esittämänä. Ilta oli kuin esiintyjien ja yleisön yhteinen performanssi. Tyylikkäitä kampauksia, tarkasti harkittuja asuja ja tangon melankolista sointia.

Toisen polven ruotsinsuomalaiset nuoret eivät usein ole ruotsalais-suomalaisia, useammin he ovat joko kokonaan suomalaistaustaisia tai sitten puoliksi suomalaisia toisen vanhemman ollessa jostain muusta siirtolaismaasta. Kun etniseen sekoitukseen vielä lisätään saamelaiset ja tornionjokilaakson meänkieliset, monikulttuurisuus ei jää pelkäksi sanahelinäksi. Heille kehittyy kulttuurien lukutaito, kyky sukkuloida niiden välillä ja näköjään myös luoda omaa kulttuuriaan, joka ammentaa rohkeasti vaikutteita vanhempien kotimaiden kulttuureista.

Monet torstai-illan esiintyjistä eivät osanneet lainkaan suomea, en usko että kukaan heistä on käynyt tanssilavan reunalla katsomassa Reijo Taipaletta. Mutta he ovat omaksuneet tangon rytmin ja kaipauksen. Illan herkkupala oli bändin vierailijan Nina Ramsbyn esittämä Elsa, kohtalon lapsi. Jo käännös Elsa - ödets barn sai mielen vinksahtamaan erityisen vastaanottavaan asentoon. Laulaja kertoi, että hänellä on suomenkieli veressään, hän ei ymmärrä sanoja mutta tuntee ne.

Tangopalatsissa soittaneen Månskenorkerster'in solisti Darya Pakarinen on upea ilmestys, hänen viileän kohtalokas tyylinsä antaa tilaa musiikille. Oman tenhonsa toi yhtyeen kokoonpano, mukana ei ollut sähköisiä soittimia, vaan vanhanaikaisesti kontrabasso, haitari, viulu ja puhaltimia.

Torstai-ilta Tangopalatsissa vakuutti, että toisin kuin joskus olen pelännyt, ruotsinsuomalaisen ei tarvitse sulautua valtakulttuuriin eikä myöskään tanssia tuohivirsuissa sottiisia ollakseen oikeanlainen oman kulttuurinsa edustaja, vaan voi tehdä ihan oikeaa omaa kulttuuria.