maanantai 7. heinäkuuta 2008

Politiikan kesäsiirtola

Tukholmassa on tänään satanut, satanut ja satanut. Pilvet roikkuvat hieman parvekkeen yläpuolella ja on ollut syksyisen pimeätä. Lämpenevää loppuviikkoa lähden viettämään politiikan pariin Gotlantiin, on Almedal-viikko.

Ennen Ruotsiin muuttoa ehdin huomata kuinka Suomen kesäistä uutispulaa täytti usein paitahihasillaan nurmikolla käyskentelevä Göran Persson. Se ei oikein käynyt ilmi, miksi hän oli rantautunut Visbyyn ja mitä muuta siellä tapahtui. Viime kesänä opin jo tapahtuman nimen, tänä vuonna tiedän paljon enemmän ja aion jopa itse olla paikalla parina päivänä.

Almedal-viikko sai alkunsa 40 vuotta sitten, kun Olof Palme esiintyi paikallisten sosiaalidemokraattien kesäkokouksessa kuorma-auton lavalta. Parin vuoden jälkeen tapahtuma uusittiin ja se on vuosi vuodelta laajentunut, tänä vuonna oheistapahtumia on jo reippaasti yli kuusisataa. Minut Almedaleniin vie Amnestyn seminaari, jota olemme ideoineet pitkin kevättä.

Pääosassa Almedalenissa ovat puolueiden puheenjohtajat, joiden linjapuheita kuunnellaan hartaasti uusien poliittisten avausten toivossa. Eilen kansanpuolueen Jan Björklund tarjosi yhtiöveron alentamista, tänään keskustan Maud Olofsson ehdotti ajoneuvoveron poistamista ympäristöystävällisiltä autoilta. Toimittajien apuna retoriikan asiantuntijat arvioivat miten puheenjohtajat onnistuvat sytyttämään yleisönsä ja viestittämään sanomaansa. Huomenna puhevuorossa on Mona Sahlin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Loma näyttää olevan ohi? Tle hakemaan briljantti Melukylästä. :)

Krisu

-lea kirjoitti...

Ainakin tämä bloggauspaasto on hellittämässä, tarinaa tulossa :)
Suurkiitos huomionosoituksesta!!!

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...