sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Vaihtoehtoista kesänviettoa

Almedalenin politiikkaviikon tunnelma oli kuin kesäisessä maatalousnäyttelyssä, aurinko paistoi, tarjolla oli kaikenlaista pikkukivaa ja kaikki esittelivät tuotteitaan. Vakiintuneet politiikan ja järjestöelämän toimijat keskustelivat pinnalla olevista aiheista kuten veroista, ilmastosta, yritystoiminnasta, koulusta ja terveydenhoidosta. Puhujat olivat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kantaruotsalaisia, suurinta vähemmistökieltä suomea ei näkynyt kuin t-paidassani ja eri etniset ryhmät olivat lähes näkymättömissä.

Amnestyn teltta oli mainio paikka seurata Almedalenin kuhinaa. Lieko sattumaa, että viereemme oli sijoitettu sverigedemokraattien katos, ja he myös siekailematta tulivat aivan meidän kojumme lähelle jakamaan lehteään. Lopulta heidän viereensä ilmestyi seisomaan muutama vaihtoehtonuori mukanaan roskakori ja plakaati "Släng naziskiten här!". Saman illan puheessa kristillisdemokraattien puheenjohtaja määritteli kilpailevan puolueen poliittisen värin ruskeaksi. Puolueet kalastavat äänestäjiä samoilta apajilta, ja jatkuvasti veikkaillaan ylittävätkö sverigedemokraatit seuraavissa parlamenttivaaleissa äänikynnyksen.

Vaikka sverigedemokraatit eivät olleet politiikan sisäpiirin suosiossa, ehkä muilla toreilla heidän viestinsä otetaan innokkaammin vastaan. Almedalenissa paikalla ovat poliitikot, lobbarit ja media, tavallinen äänestävä kansa sen sijaan osuu paikalle vain sattumalta. Politiikkaviikon ongelma on, että samalla kun alan ammattilaiset internoidaan Visbyn kaupunginmuurien sisälle tekemään politiikkaa ja lobbaamaan, tavallisen äänestäjän näkökulma jää varjoon.

Joku lehti näki Almedalenin isona politiikan Big Brother-tapahtumana. Lehdistön ja bloggareiden vaaniessa joka kulmalla poliitikot joutuvat varomaan sanomisiaan ja tekemisiään. Puolueet olivat ohjeistaneet väkeään, ettei alkoholia saa nauttia kuin omien kesken. Vaan eiköhän politiikan vastuullisille paikoille suostuminen näinä päivinä ole kokoaikaista Big Brotheria, Almedalenissa saa olla harvinaisen rauhassa, kun medialla on kerralla niin paljon vahdittavaa.

Tällaisessa politiikan massatapahtumassa on monta hyvää puolta. Samalla matkustamisella pääsee useaan eri tapahtumaan, lobbaaminen on näkyvää ja puolueisiin sitoutumattomillekin tarjoutuu mahdollisuus vertailla keskenään eri puolueiden ja järjestöjen tarjontaa. Aloin jo miettiä toimisiko konsepti Suomessa, vaikka kiertävänä kesätapahtumana herättäjäjuhlien tapaan. Tai mitä jos Saariselka täytettäisiin ennen syyssesonkia budjettia miettivillä puolueilla ja siihen vaikuttamaan pyrkivillä lobbareilla?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Mun blogissa on sulle timanttimerkki rintapieleen! Hae pois kun ehdit ja pane kiertoon! Hyvää kesää!
-mrs morbidi

-lea kirjoitti...

Suurkiitos Ruu, ja anteeksi kun olen ollut niin ulkona blogimaailmasta, etten ole aikaisemmin huomioinut huomionosoitusta. Palaan kyllä, mutta nyt ollaan keskellä pahvilaatikoita muuton tohinoissa :)
-WSE

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...