tiistai 2. syyskuuta 2008

Päivän tiedeuutinen

Tämän päivän DN:ssä etusivun täytti iso juttu geenitutkimuksen viimeisimmistä saavutuksista. Karoliinisessa instituutissa on selvitetty, että uskottomat miehet ja onnettomat vaimot saavat syyttää tilanteestaan miehen geenejä. Sama mekanismi toimii myös myyrien välisissä suhteissa.

Radiossa haastateltiin aiheesta miespuolista tutkijaa, joka selosti tutkimusaihetta niin innokkaan hengästyneenä, että kuulosti, kuin hän olisi ollut juoksulenkillä. Naistoimittaja taas kyseenalaisti jo tutkimuksen perusteet, kyllästyneellä äänellä hän kysyi, että onko tämä joku trendi tutkimusmaailmassa, että kaikkiin mahdollisiin asioihin etsitään selitystä geeneistä. Hän ei todellakaan lämmennyt aiheelle.

Blogit ovat myös pohtineet asiaa, yksi otsikoi "Mies vai hiiri? Ero on pienempi kuin luulet". Lundin yliopiston eläintieteen professori blogissaan palautti asian normaaliksi, myyrä on nisäkäs, ihminen on nisäkäs, ja sitäpaitsi tutkimuksen keinoin on havaittu, että geeniperimältään moniavioinen myyräuros voi pysyä yksiavioisena, jos myyrätiheys on matala ja uuden naaraan etsiminen on muutenkin hankalaa.

Geenitutkimus ei taida helpottaa parinvalintaa. Tähän mennessä on selvitty vaihtelevalla menestyksellä parien astrologisia karttoja tutkimalla, pian avioliittoa suunnittelevat parit pyytävät geenikartoistaan analyysin ennen kuin uskaltavat tehdä ratkaisevan askeleen. Sieltähän voi selvitä vaikka mitä.

Ei kommentteja:

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...